Isäntä soittaa hanuria
| Isäntä soittaa hanuria | |
|---|---|
 |
|
| Ohjaaja | Matti Kassila |
| Käsikirjoittaja | Toivo Särkkä |
| Perustuu | Tatu Pekkarisen näytelmään Peräkylän profeetta (1934) |
| Tuottaja | T. J. Särkkä |
| Säveltäjä | Nisse Rinkama |
| Kuvaaja | Osmo Harkimo |
| Leikkaaja | Armas Vallasvuo |
| Pääosat |
Kalle Viherpuu Eila Peitsalo Siiri Angerkoski |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomen Filmiteollisuus |
| Ensi-ilta | 19. elokuuta 1949 |
| Kesto | 75 min |
| Alkuperäiskieli | Suomi |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Isäntä soittaa hanuria on Matti Kassilan ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1949. Elokuva perustuu Tatu Pekkarisen näytelmään Peräkylän profeetta vuodelta 1934. Maalaisfarssiksi[1] luonnehdittu elokuva on Kassilan esikoisohjaus.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jatkuvat väärinkäsitykset vievät elokuvan huumoria absurdiin suuntaan.[1] Kun tivoli poikkeaa maalaiskylään, se saa paikallisten ihmisten arkirutiinit sekaisin. Juoni rakentuu pääasiallisesti aiheutuneiden väärinkäsitysten ja musiikin varaan. Keskushahmona on nuori mies nimeltä Pelle. Häntä luullaan erehdyksessä sirkuspelleksi, mitä käsitystä tivolin väki piloillaan vahvistaa. Lopulta rovasti selvittää, että kyseessä on pitäjän uusi kanttori ja että Pelle on hänen oikea etunimensä, hän kun sattumalta on ruotsinkielinen.
Vanha komedienne Siiri Angerkoski loistaa pirttihirmuna, joka lopulta saa kuin saakin luovuttaa isännänvallan eli talon kaikki avaimet siihen asti nahjuksena pitämälleen ja yllättäen terästäytyneelle miehelleen, joka lopussa tokaisee iloisesti: ”Ja se on isäntä, joka tässä talossa hanuria soittaa!”
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Kalle Viherpuu | … | Aaprami Hurulainen, ”Aapro” |
| Eila Peitsalo | … | Pirkko Hurulainen |
| Rolf Labbart | … | Pelle Vuorio, kanttori |
| Siiri Angerkoski | … | Karuliina Hurulainen |
| Elsa Turakainen | … | Josefiina Pakarinen, tivolitaiteilija |
| Jalmari Rinne | … | Eernesti Lutvikki Apsalon Juntukainen |
| Leo Lähteenmäki | … | Vili Veiviläinen, ”Kanttori”, tivolitaiteilija |
| Kerttu Salmi | … | Hölö-Kaisa |
| Toppo Elonperä | … | rovasti |
| Irja Viherpuu | … | ruutumekkoinen nainen Aapron vieressä tivoliyleisössä |
| Urho Kastari | … | 1. huutelija tivoliyleisössä |
| Kai Lappalainen | … | 2. huutelija tivoliyleisössä |
| Osmo Pöntinen | … | 3. huutelija tivoliyleisössä |
| Viljo Voipio | … | katselija tivoliyleisössä |
| Tyyne Kurikka | … | maitokärryn työntäjä |
| Jaakko Kurikka | … | vasun kantaja |
| Jalmari Parikka | … | Roju-Mikko |
| Arvi Järvinen | … | mies kahvilassa |
| Aarne Koskinen | … | mies heinäpellolla |
| Alma Koskinen | … | nainen heinäpellolla |
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kassila sai käsikirjoituksen tuottaja Toivo Särkältä, joka lausui: ”Tästä saatte nyt oman filmin, ottakaa tai jättäkää”. Särkkä oli seurannut Kassilan työskentelyä hänen toimiessaan apulaisohjaajana elokuvassa Aaltoska orkaniseeraa. Ensi-ilta oli 19. elokuuta 1949 Helsingissä Rexissä ja Tuulensuussa ja eräillä muilla Suomen paikkakunnilla.
Arviot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aikakautensa farssielokuvien tapaan elokuva sai ensi-illan jälkeen lehdistössä murskakritiikin. Eugen Terttulan (Suomen Sosialidemokraatti) mielestä elokuva oli skandaali, Olavi Veistäjä (Aamulehti) toteaa, että ”käsikirjoitus on Tatu Pekkarisen ja jälki myös sen mukaista”, joskin ”yleisöllä on hauskaa”, ja ”onnellisia ne, jotka pystyvät tämänlaatuisesta ilottelusta nauttimaan, ja niitä näyttää olevan yllin kyllin!”[2]
Televisioesitysten yhteydessä kansankomediaan suhtauduttiin lempeämmin. Kritiikissä muistutetaan, että Kassila sai valmiin käsikirjoituksen ja ohjeet kuvauspaikkoja myöten, ja hän teki ilmeisesti parhaansa.[3] Kassilan myöhempiin ohjauksiin verrattuna elokuvaa pidetään vaatimattomana kansanfarssina. Elokuvan muistettavimmiksi näyttelijöiksi on nimetty nimihenkilöä esittävä Kalle Viherpuu ja leski-isäntä Ernesti Juntukaista näyttelevä Jalmari Rinnettä.[4]