Iowat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Iowat
Väkiluku 2 600 [1]
Merkittävät asuinalueet
Oklahoma
Mississippi
Louisiana
Kielet englanti, chiwere
Uskonnot kristinusko
Sukulaiskansat Omahat, osaget, winnebagot

Iowat olivat siouxien kieliryhmään kuulunut pieni intiaanikansa Pohjois-Amerikassa, lähinnä Iowan ja Missourin osavaltioiden alueilla. Iowien alkuperäistä lukumäärää ei tiedetä, mutta vuonna 1760 tehdyn arvion mukaan heitä oli 1 100.[2] Iowien elinkeinoista tärkein oli maanviljely, mutta he tekivät myös laajoja metsästysretkiä tasangoille. Iowat luovuttivat maansa Yhdysvaltain leviävän asutuksen käyttöön vuonna 1824, ja siirtyivät heille järjestettyihin reservaatteihin Kansasiin ja Nebraskaan, joissa akkulturoituivat saman vuosisadan puoliväliin mennessä.[3]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iowat ovat tutkimusten mukaan saattaneet polveutua korkeakulttuurisesta muinaiskansasta oneotoista.[4] Samaan kulttuuripiiriin ovat kuuluneet iowien lisäksi winnebagot, missouriat ja otoet. Kieliryhmän ja murteen perusteella historioitsijat ovat päätelleet, että oneotoihin voidaan laskea myös osaget, omahat, poncat sekä quapawit. Nämä kaikki luetellut kansat ovat olleet keskilännen pitkäruohoisten preerioitten alkuperäisasukkaita, joita yhdistää siouxien chiwerian-murre.[5]

Oman suullisen perimätietonsa mukaan iowat olivat eronneet omasta suvustaan esihistoriallisella ajalla ja etsiessään uutta asuinpaikkaa he olivat majoittuneet veden rantaan suurelle hiekkasärkälle. Tuuli oli kuljettanut särkältä hiekkaa ja tomua heidän kasvoilleen. Tämän takia he alkoivat kutsua itseään nimellä Pa-hod-ja (suom: Tomuiset nenät")[6] Kun iowat myöhemmin, ehkä 1600-luvun lopulla, vaelsivat Isoiltajärviltä länteen, he tulivat korkealle jyrkänteelle nykyisen Iowa-joen suulla, ja seisahtuivat ihailemaan näköalaa, joka levisi heidän edessään kauniina ja koskemattomana. Tämän nähtyään he huudahtivat: "Ioway!" (Tämä on se paikka!) Iowasta tuli heidän uusi nimensä, ja myöhemmin myös joki ja osavaltio.

1700-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset Kanadasta tulleet ranskalaiset kauppiaat loivat ensimmäiset kontaktinsa iowiin 1600-luvun lopulla Wisconsinissa Isojenjärvien alapuolella leviävissä laaksoissa. Tapaamiset johtivat iowien ja ranskalaisten väliseen useita vuosikymmeniä kestävään kauppasuhteeseen. Turkisten ohella iowat myivät ranskalaisille orjia, jotka nämä myivät eteenpäin Meksikon lahden rannikon rikkaille plantaasien omistajille.[7] Mississippin jokilaakson 1740-luvulla löytäneet englantilaiset kauppiaat tunkivat kuitenkin kiilansa Uuden-Ranskan ja heidän intiaaniliittolaistensa väliseen kaupankäyntiin ja myivät parempia tuotteita edullisimmin hinnoin kuin ranskalaiset.[8] Seuraavan vuosikymmenen puolivälissä iowat lähettivät lähetystönsä neuvottelemaan Montrealiin kansansa ja Uuden-Ranskan suhteista.[9]

Iowien asettuessa asumaan Mississippi- ja Missouri-jokien välisille alueille Iowassa joutuivat he monelta suunnalta tunkevien intiaanikansojen puristukseen. Itäisimmät siouxit pitivät Iowan preerioita ominaan halliten myös Minnesotaa sekä pieniä osia Wisconsinista. Ohiosta liikkuivat algonkinien murteita puhuvat foxit ja saukit, jotka pakenivat sodan jaloista Iowaan. Taatakseen oman eloonjäämisensä iowat olivat valmiit kokeilemaan erilaisia ratkaisumalleja sopeutuakseen ympärillään leviävään suurten muutosten maailmaan. He sekä sotivat että tekivät liittoja naapuriensa kanssa. Sivussa eurooppalaisten valtataistuista iowat kävivät omaa sotaansa siouxeja sekä samoille metsästysmaille tunkeutuvia osageja vastaan.

Viimeiset sodat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 1806 joukko iowien, osagien ja siouxien päälliköitä kutsuttiin Washingtoniin tapaamaan Yhdysvaltain silloista presidenttiä Thomas Jeffersonia. Päälliköitä kehotettiin lopettamaan heimojensa keskinäiset sodat. Heidän annettiin myös ymmärtää Yhdysvaltain mahdin suuruus. Jefferson kertoi lisäksi, että britit, ranskalaiset ja espanjalaiset olivat lähteneet pois Amerikasta, eivätkä tulisi koskaan takaisin.[8] Eurooppalaisten aloittamaa tietä seuraten Yhdysvaltain hallitus jakoi vieraileville päälliköille kaiverrettuja ansiomitaleita, jotka olivat osoittautuneet suosituiksi menneiden vuosikymmenien aikana. Pienen rauhanmitalin kaulaansa saanut iowien edustaja ei ollut tyytyväinen saamaansa ansiomerkkiin, vaan piti parempana kunnianosoituksena englantilaisten aiemmin antamaa suurempaa mitalia.[10]

Intiaaniagentti Nicholas Boilvin määrättiin valvomaan henkilökohtaisesti iowien, saukien ja foxien kyliä. Boilwinin pääasiallinen tarkoitus oli pitää huolta, että intiaanit eivät ryhdy väkivaltaisuuksiin siirtolaisia vastaan. Rauhanajatusta tukeva Yhdysvaltain sotaministeriö palkkasi farmareita opettamaan intiaaneille Euro-amerikkalaisen maataloustyön viimeisiä metodeja.[11]

Boilvinin "silmälläpito" ei tuottanut toivottua tulosta. Englantilaisten kauppiaiden yllytyksestä iowat, saukit ja foxit ryhtyivät väkivaltaisuuksiin amerikkalaisia siirtolaisia vastaan. 1808 intiaanit surmasivat kaksi kauppiasta. Iowa-soturi Ma-has-ka (Valkoinen Pilvi) pidätettiin murhiin syyllisenä. Myöhemmin hän pakeni vankilasta ja johti iowia monissa taisteluissa osageja ja siouxeja vastaan.[12]

Intiaanien levottoman liikehdinnän estämiseksi Yhdysvallat perusti kaksi linnaketta Missouri-joen varrelle läntisiksi sotilaallisiksi rajavartioasemiksi.[13] Joitakin vuosia myöhemmin shawneiden päällikkö Tecumseh houkutteli iowia suureen intiaaniliittoonsa Yhdysvaltoja vastaan. Saukien ja foxien tavoin iowat kieltäytyivät yhtymästä Tecumsehin joukkoihin.[14] Vuonna 1812 alkaneessa Yhdysvaltain ja Britannian välisessä sodassa iowat jakaantuivat kahtia ja tukivat sodan molempia osapuolia.[15]

Valkoisen Pilven matka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Presidentti James Monroe. (Maalaus: William James Hubbard)

Valkoinen Pilvi teki pitkän uran iowien maineikkaana johtajana. 1824 sai kutsun Washingtoniin tapaamaan presidenttiä James Monroeta. Iowa-päällikön nuorin vaimo Rantchawaime (eli Valkoinen Kyyhky) seurasi miestään salaa päästääkseen näkemään miten valkoiset asuvat. Päällikkö liittyi vaimonsa kanssa muiden heimojen edustajiin. Kaikkiaan 19 intiaanijohtajaa, useita sotureita, neljä naista ja 6 tulkkia saapui presidentin vastaanotolle. Neuvottelujen ohella vieraat tutustuivat kaupunkilaiselämään, ja nauttivat alkoholia.

Valkoinen Pilvi ja hänen vaimonsa yöpyessä Washingtonissa, heräsi mukana seurannut intiaaniagentti yöllä kovaan meluun, joka kuului päällikköpariskunnan huoneesta. Kun agentti avasi oven, hän näki vahvasti humaltuneen päällikön lyövän vaimoaan. Agentin nähtyään Valkoinen Pilvi häpesi käytöstään ja avasi huoneen ikkunan astuakseen ulos. Huone sattui olemaan toisessa kerroksessa, ja iowa-päällikkö putosi alas ikkunasta murtaen käsivartensa.[16]

Seuraavana päivänä Valkoinen Pilvi ratsasti paraatissa ympäri Washingtonia ja yritti salata murtuneen kätensä aiheuttaman tuskan. Charles Bird King maalasi saman matkan aikana muotokuvan sekä iowapäälliköstä että hänen vaimostaan, jota kuvattiin kauniiksi naiseksi. Valkoinen Kyyhky sai paljon ihailua osakseen presidentiltä ja muilta valkoisilta. Hän ajoi tarmokkaasti intiaaninaisten asioita ja huolehti sairaista ja vähäosaisista. Neuvottelujen päätteeksi Valkoinen Pilvi myi iowien maita Missourista Yhdysvalloille, ja lupasi elää rauhassa uudisasukkaiden naapurina ilman sotia. Palattuaan mailleen nykyisen Des Moinesin seuduille Valkoinen Pilvi rakennutti suuren talon ja ryhtyi viljelemään maissia.

Pariskunnan ollessa Washingtonin matkansa jälkeen ratsastamassa 4-vuotiaan poikansa kanssa tapahtui onnettomuus. Mahdollisten vihollisten varalta edellä ratsastanut Valkoinen Pilvi huomasi vaimonsa ja poikansa jääneen jälkeen ja palasi etsimään heitä. Hän löysi poikansa maassa makaavan äitinsä vierellä. "Äiti nukkuu", poika sanoi. Todellisuudessa Valkoinen Kyyhky oli kuollut pudotessaan ratsunsa selästä.[16]

1825 Valkoinen Pilvi järjesti suuren intiaanineuvoston kokouksen, jossa hän puhui rauhan puolesta. Hän ei halunnut pettää presidenttiä, jolle oli antanut ikuisen rauhan lupauksen.[16]

Valta vaihtuu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1833 omaha-intiaanit surmasivat erään iowien päälliköistä. Iowat halusivat lähteä sotaretkelle omahain kylään ja pyysivät siihen lupaa Valkoiselta Pilveltä. Hän kieltäytyi, koska ei halunnut rikkoa lupaustaan presidentille. Hänen kiellostaan huolimatta kaksi hänen heimonsa miestä surmasi kuusi omahasoturia. Yhdysvaltain hallitus halusi murhaajat tilille teoistaan ja Valkoinen Pilvi luovutti rikolliset valtion virkamiehille. Intiaanit olivat vihaisia iowien päällikölle, koska valkoisten miesten laki kuului valkoisille - ei intiaaneille. Eräs vangituista kutsui Valkoisen Pilven selliinsä ja sanoi: "Jos koskaan pääsen pois tästä paikasta elävänä, tulen ja tapan sinut!".[17]

Noin vuotta myöhemmin uhkauksen esittänyt iowa pakeni vankilasta. Hän jäljitti muutaman soturin kanssa erään joen varteen leiriytyneen Valkoisen Pilven, ja surmasi tämän tiipiihinsä. Iowapäällikkö oli kuollessaan 50-vuotias.[17][12]

Iowien päälliköksi nousi Valkoisen Pilven jälkeen hänen poikansa, jolla oli sama nimi Ma-has-ka. Hänestä ei tullut isänsä veroista päällikköä. Washingtonissa asioidessaan hän oli nähnyt maalauksen äidistään Rantchewaimesta. Poika oli ollut vain 4-vuotias äitinsä kuollessa, mutta tunnisti kuvasta tämän sulkaviuhkan. Hän halusi maalauksesta kopion mukaansa Iowaan.[16]

1870 iowat jakautuivat kahdeksi itsenäiseksi ryhmäksi, joista eteläinen kansanosa siirtyi Oklahomaan pohjoisten iowien jäädessä Kansasiin ja Nebraskaan.[7] Iowien väkiluku oli 1800-luvun lopulla vain muutama sata ja heidän oma kielensä sammui lähes kokonaan.[18]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elinkeinot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iowien käsityötaidot olivat 1700-luvulla kuuluisia. Heidät muistetaan piipuista, joita he tekivät Minnesotan punaisesta vuolukivestä. Iowien pääelinkeino oli maanviljely, mutta heidät tunnettiin myös metsästäjinä ja kalastajina. Saatuaan ratsuja 1700-luvun puolivälissä iowat tekivät vuosittain kaksi laajaa metsästysmatkaa tasangoille biisonien perässä.[19], ja myivät eläinten taljoja ja turkiksia laajoille alueille. Asunnot olivat pääosain wigwameita, mutta suurriistan metsästysaikana myös nopeasti pystytettävät tiipiit otettiin käyttöön.[20]

Uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Amerikan intiaanien kansallinen museo: Muinainen kuva vesipantterista.

Iowien uskontoon kuului kaikkialla luonnossa olevan sielullisen voiman huomioon ottaminen. Kaiken muun yläpuolella hallitsi maailmankaikkeutta Wakanda, Suuri henki. Maan yläpuolella oleva hyvä maailma kävi ukkosen jumalan johdolla jatkuvaa sotaa vesien alla eläviä pahuuden voimia vastaan, joita johti Ischexi, vesipantteri.[15]

Monet iowat olivat nähneet hyvän ja pahan välisen taistelun ukkosmyrskyn aikaan. Vedestä tulleet henkiolennot asuttivat iowien maita. Puissa lymyilevät pienet metsien ihmiset ampuivat uskomuksen mukaan iowia näkymättömillä nuolilla, jotka toivat sairauksia ja kuolemaa. Puut toimivat kuitenkin samalla ansoina, joihin paha henki saattoi jäädä kiinni. Jos näin kävi, puu kuoli pois. Yksikään iowa ei saanut kaataa sitä, ettei pahuus päässyt irralleen. Aikanaan ukkosen jumala tuli ja hävitti sekä puun, että siihen tarttuneen hengen.[15]

Klaanit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iowilla oli 8-10 eri klaania, joilla oli omat erityiset tehtävänsä ja oikeutensa. Karhujen ja biisonien klaanit toimivat johtavassa asemassa rauhan aikoina. Sotien syttyessä valtaan nousi kotkien (ukkosen) klaani. Käärmeet valitsivat kylien paikat. Majavat rakensivat majat. Sudet toivat jouset ja nuolet. Kyyhkysten klaani toimi rauhantekijöinä. Pöllöt hallitsivat lääketieteen ja henkimaailman. Hirvet pitivät huolta pyhästä tulesta. Heidän klaaninsa oli avoin miehille, jotka pukeutuivat ja elivät naisten tavoin.[21]

Värit ja tatuoinnit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taiteilija George Catlin maalasi kuvan 12 iowasta[22], jotka vierailivat hänen mukanaan vuonna 1845 muun muassa Edinburghissa ja Glasgow’ssa.[23]

Sininen oli iowien pyhä väri.[5] Sodan väistyessä rauhan tieltä iowat maalasivat piippujensa varret taivaansinisiksi. Punaisia värejä käytettiin sodissa. Musta symboloi kuolemaa ja valkoinen viattomuutta. Joissakin seremonioissa värit merkitsivät pääilmansuuntia. Valkoinen oli pohjoinen, punainen itä, vihreä etelää ja sininen länsi. Koillisessa asuivat tornado ja muut pahat tuulet.[5]

Tatuoinnit olivat yleisiä kummankin sukupuolen keskuudessa. Soturien tatuoinnit kertoivat kantajansa sosiaalisesta statuksesta. Sodissa ansioituneet miehet maalasivat juovia ja pilkkuja poskilleen tai otsiinsa, mutta tatuointeja tehtiin myös rintaan, olkapäihin ja käsivarsiin. Selkää ei kuvioitu, sillä iowat oli kasvatettu kohtaamaan vihollinen kasvoista kasvoihin. Tatuoitu selkä olisi ollut pelkurin ja pakoonjuoksijan merkki.[24]

Tytöille, mikäli he olivat syntyneet päälliköiden sukuun, tatuoitiin puberteetti-iässä silmien väliin yksi tai kaksi suurta pilkkua vanhempien varallisuudesta riippuen. Varhaisimpina aikoina, ennen vuotta 1850, naiset käyttivät tatuointeja kaulassaan, vatsassaan ja jaloissaan. Heidän kuvionsa olivat pitkittäisiä raitoja, mutta myös timantti- ja tähtikuvioita (Aamutähti) käytettiin varsinkin kämmenselissä.[24]

Iowat noudattivat hiustyylissään monien naapuriensa omaksumaa linjaa. Hiukset nypittiin pois lukuun ottamatta kämmenenkokoista aluetta keskellä päätä, josta usein jatkui alas niskaan yltävä kotkansulin tai piikkisian piikein koristeltu hiuslisäke. Päälliköt saattoivat pitää päissään myös saukon nahasta tehtyjä turbaaneja. Naiset pitivät ennen avioitumistaan kahta palmikkoa, jotka vaihtuivat avioliiton myötä yhdeksi.[25]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Olson, Gregg The Ioway in Missouri, University of Missouri Press, 2008 ISBN 9780826218247
  • Pritzker, Barry. Native Americans: an encyclopedia of history, culture, and peoples, Nide 1, ABC-Clio, 1998, ISBN 0-87436-836-7
  • Santoro, Nicholas J. Atlas of the Indian Tribes of North America, iUniverse, 2009. ISBN 978-1-4401-0795-5
  • Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit, s. 276-278. Gummerus, 1994. ISBN 951-717-788-7.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ American Indian, Alaska Native Tables from the Statistical Abstract of the United States: 2004-2005 (PDF) U.S. Census Bureau. Viitattu 27.3.2011. (englanniksi)
  2. ↑ Iowa Indian Tribe History Accessgenealogy.com. Viitattu 8.4.2011. (englanniksi)
  3. ↑ Virrankoski s. 173.
  4. ↑ Iowa`s Indians
  5. ↑ a b c Foster, Lance: Archeaology and The Grass Nation ioway.nativeweb.org. Viitattu 8.4.2011. (englanniksi)
  6. ↑ Red Men Of Iowa Yawp.com. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 29.7.2007. (englanniksi)
  7. ↑ a b Pritzker s. 465.
  8. ↑ a b The Ioways Britain's Ally in the West? Natiweb.org. Viitattu 9.4.2011. (englanniksi)
  9. ↑ Santoro s. 165.
  10. ↑ Olson s. 44-46.
  11. ↑ Olson s. 40.
  12. ↑ a b Mahaska or White Cloud, Iowa Chief Accessgenealogy.com. Arkistoitu 15.2.2013. Viitattu 10.4.2011. (englanniksi)
  13. ↑ Olsson s. 42.
  14. ↑ Olsson s. 41.
  15. ↑ a b c Foster, Lance: The Ioway and the Landscape of Southeast Iowa hosted.nativeweb.org. Arkistoitu 14.11.2011. Viitattu 12.4.2011. (englanniksi)
  16. ↑ a b c d Mahaska and Rantchewaime Iaganweb.org. Viitattu 29.7.2007. (englanniksi)
  17. ↑ a b History of Chief Mahaska Beforetime.net. Viitattu 11.4.2011. (englanniksi)
  18. ↑ Virrankoski s. 174.
  19. ↑ Pritzker s. 464.
  20. ↑ Olson s. 12.
  21. ↑ Ioway Clans Nativeweb.org. Viitattu 12.4.2011. (englanniksi)
  22. ↑ Iowa Indians Who Visited London and Paris www.nga.gov. Viitattu 12.1.2022.
  23. ↑ George Catlin: Ojibbeways and Ioways Tnais.com. Viitattu 14.4.2011. (englanniksi)
  24. ↑ a b Foster, Lance: Ioway Culture Institute: Culture, Ancestral Ways of Life ioway.nativeweb.org. Viitattu 10.4.2011. (englanniksi)
  25. ↑ Ioway Hairstyles Nativeweb.org. Viitattu 15.4.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Iowat&oldid=21775534”