Ilkka Saraviita
Ilkka Juhani Saraviita (13. elokuuta 1940 Helsinki – 25. joulukuuta 2013 Helsinki)[1] oli suomalainen oikeustieteilijä, joka toimi Lapin yliopiston julkisoikeuden professorina vuosina 1981–2008.
Saraviita suoritti oikeustieteen kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1964 ja oikeustieteen tohtorin tutkinnon vuonna 1972. Saraviita toimi ensin apulaisprofessorina Tampereen yliopistossa ja Helsingin yliopistossa, kunnes Urho Kekkonen nimitti hänet yhdeksi Lapin yliopiston ensimmäisistä professoreista. Lapin yliopistossa hän toimi myös kahdesti oikeustieteellisen tiedekunnan dekaanina yhteensä lähes 20 vuoden ajan sekä yliopiston hallituksen jäsenenä. Lisäksi Saraviita toimi useissa muissa luottamustehtävissä, kuten Suomen Demokraattisten Lakimiesten puheenjohtajana vuonna 1979[2] ja professoriliiton Lapin paikallisosaston puheenjohtajana, ja hänet palkittiin useilla valtiollisilla ansiomerkeillä.[3][4]
Saraviita oli erikoistunut valtiosääntöoikeuteen sekä perustuslaki- ja perusoikeuskysymyksiin. Hänen väitöskirjansa käsitteli lakiehdotusten lepäämään jättämistä, ja hänen muihin merkittäviin teoksiinsa kuuluvat Suomen perustuslain kommentaariteos Perustuslaki 2000 (2000) ja Suomen valtiosäännön englanninkielinen esittely Constitutional Law (2004).[3] Saraviita kuului 1900-luvun jälkipuolella eduskunnan perustuslakivaliokunnan eniten kuulemiin asiantuntijoihin yhdessä Mikael Hidénin ja Antero Jyrängin kanssa, joita yhdessä kutsuttiin eduskunnassa "Tupuksi, Hupuksi ja Lupuksi". Hän oli perustuslakivaliokunnan toiseksi eniten käyttämä asiantuntija ajanjaksolla 1945–2002, ja kaikkiaan hän antoi valiokunnalle yhteensä 467 lausuntoa.[5]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lakiehdotuksen lepäämään jättäminen. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 1971.
- Kansainvälisten järjestöjen sanktiojärjestelmät. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 1977.
- YYA-sopimus: Tutkimus Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton välillä ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta 6.4.1948 allekirjoitetusta sopimuksesta Suomen oikeusjärjestyksessä. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 1989.
- Valtiosääntömuutokset 1988–1992. Rovaniemi: Artikla, 1992.
- Hidén, Mikael; Saraviita, Ilkka: Valtiosääntöoikeuden pääpiirteet. (6. uudistettu painos (1. painos 1977)) Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 1994.
- Unionijäsenyyden vaikutus ylimpien valtioelinten päätösvaltaan. Rovaniemi: Pandecta, 1995.
- Perusoikeusuudistus. (2. uudistettu painos (1. painos 1996)) Rovaniemi: Pandecta, 1997.
- Valtiosäännöstä. Rovaniemi: Pandecta, 1997.
- Suomen perusoikeusjärjestelmä. Rovaniemi: Pandecta, 1998.
- Valtiosääntöoikeuden perusteet. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 2001.
- Suomalainen perusoikeusjärjestelmä. Helsinki: Talentum, 2005.
- Hallintolaki ja hallintolainkäyttölaki hallinto-oikeudellisten oikeustapausten ratkaisemisessa: Oikeustapausten ratkaisemista opetustilanteessa ja hallinto-oikeuden tentissä silmällä pitäen laadittu opas. (2. painos (1. painos 2004)) Rovaniemi: Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta, 2006.
- Perustuslaki. (2. uudistettu painos (1. painos Perustuslaki 2000: Kommentaariteos uudesta valtiosäännöstä Suomelle 2000)) Helsinki: Talentum, 2011.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ilkka Saraviidan muistokirjoitus Helsingin Sanomat. 22.1.2014. Viitattu 14.10.2023.
- ↑ Fredman, Markku: Demlan historiikki, s. 36. Oikeus-lehti 4/2005. Tekstin verkkoversio (PDF)
- ↑ a b Ilkka Saraviita 1940-2013: Valtiosääntöoppinut, joka oli Lapin yliopiston ensimmäisiä professoreita 21.1.2014. Lapin yliopisto. Viitattu 15.10.2023.
- ↑ Ilkka Saraviidan ja Kari Hakapään emeritusluennot 4.9.2008. Lapin yliopisto. Viitattu 15.10.2023.
- ↑ Kultalahti, Jukka; Riepula, Esko; Pohjolainen, Teuvo: Kenellä valta valtiossa? — Kuninkaiden ja säätyjen vallasta kansan valtaan: Perustuslakiemme pitkä kaari, s. 328–329. Tampere: Vastapaino, 2019.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aarto, Markus; Vartiainen, Markku (toim.): Oikeus kansainvälisessä maailmassa: Ilkka Saraviidan juhlakirja. Helsinki: Edita, 2008.
| ||||||||||||||
