Henry Hardinge
Henry Hardinge, Hardinge of Lahoren varakreivi (30. maaliskuuta 1785 Wrotham, Kent, Britannia – 24. syyskuuta 1856 South Park, lähellä Tunbridge Wellsiä, Kent)[1][2] oli brittiläinen sotilas, joka toimi Intian kenraalikuvernöörinä vuosina 1844–1848 ja Britannian armeijan ylipäällikkönä 1852–1856.
Hardinge liittyi Englannin armeijaan vuonna 1799. Hän osallistui lordi Wellingtonin vuosien 1808–1815 sotaretkeen Espanjassa ja toimi varapäämajoitusmetarina Portugalin armeijassa, kunnostautuen erityisesti Albueran (1811) ja Vitorian taisteluissa (1813). Vuoden 1815 viimeisellä sotaretkellä Napoleonia vastaan hän toimi prikaatinkenraalin arvoisena brittiedustajana Preussin armeijan päämajassa. Hän haavoittui Lignyn taistelussa niin pahasti, että hänen vasen käsivartensa piti amputoida. Samana vuonna hänet lyötiin ritariksi. Vuosina 1820–1844 Hardinge oli parlamentin alahuoneen jäsenenä. Hän toimi Wellingtonin konservatiivihallituksen sotaministerinä 1828–1830 ja Irlannin asioiden ministerinä syksyn 1830 sekä Robert Peelin hallituksen Irlannin-ministerinä 1834 ja sotaministerinä 1841–1844.[1][2]
Hardinge nimitettiin 1844 Wellingtonin suosituksesta Intian kenraalikuvernööriksi lankonsa lordi Ellenborough’n seuraajana. Hänen kenraalikuvernöörikaudelleen osui ensimmäinen sikhisota 1845–1846. Hardinge toimi sodan aikana ylipäällikkö Hugh Goughin oikeana kätenä ja johti osaa brittijoukoista Ferozeshahin taistelussa lokakuussa 1845 sekä Sobraonin taistelussa helmikuussa 1846. Maaliskuussa 1846 hän saneli hävinneille sikheille Lahoren rauhansopimuksen ehdot, joiden myötä Sikhivaltio menetti suuren osan alueestaan. Palkintona saavutuksistaan sikhisodassa Hardinge sai toukokuussa 1846 varakreivin arvon nimellä Hardinge of Lahore.[1][2] Intian kenraalikuvernöörinä Hardinge pyrki myös edistämään länsimaista sivistystä tarjoamalla hallintovirkoja kouluja käyneille intialaisille sekä pyrkimällä kitkemään taantumuksellisina pitämiään tapoja, kuten ihmisten uhraamista ja leskenpolttoa.[1]
Hardingen kuvernöörikausi päätyi tammikuussa 1848, ja saman vuoden elokuussa hänet lähetettiin Irlantiin kukistamaan siellä noussutta kapinaa, tarvittaessa sotilasvoimin.[2] Vuonna 1852 hänestä tuli Wellingtonin seuraaja Britannian armeijan ylipäällikkönä. Vaikkakin Hardingen aikana perustettiin armeijan ensimmäiset harjoitusleirit Chobhamiin ja Aldershotiin sekä otettiin käyttöön parannettu Enfield-kivääri, hän oli yleisesti haluton uudistuksiin ja häntä pidettiin osasyyllisenä brittien huonoon menestykseen Krimin sodan alkuvaiheessa 1854. Hänet kuitenkin ylennettiin 1855 sotamarsalkaksi.[1][2]
Henry Hardingen pojanpoika oli niin ikään Intian varakuninkaana toiminut Charles Hardinge.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Edeltäjä: Arthur Wellesley Wellington |
Britannian armeijan ylipäällikkö 1852–1856 |
Seuraaja: Yrjö, Cambridgen 2. herttua |
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
