Helluntailainen jumalanpalvelus
| Osa artikkelisarjaa |
| Helluntaiherätys |
|---|
 |
Helluntailainen jumalanpalvelus on helluntaiseurakunnan viikottaiseen ohjelmaan kuuluva tilaisuus. Helluntailainen jumalanpalvelus noudattaa yleistä vapaakirkollista tyyliä.[1] Helluntaiherätyksen piirissä jumalanpalvelusta kutsutaan myös seurakunnan kokoukseksi.[2]
Helluntailaiselle hengellisyydelle on keskeistä evankeliointi. Jumalanpalvelukset suunnitellaan etukäteen, mutta keskeistä on avoimuus Pyhän Hengen johdatukselle. Saarnan, rukouksen ja ylistyksen päämääränä on hengellisen opetuksen ohella mahdollistaa uskoon tuleminen.[1]
Sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Helluntailainen jumalanpalvelus noudattaa vapaakirkollista perinnettä. Jumalanpalveluksen keskeinen elementti on seurakunnan pastorin tai vierailevan puhujan pitämä saarna. Saarnat eivät perustu kirkkovuoden kiertoon vaan seurakunnan oman järjestelmän mukaan. Tyypillinen helluntailainen jumalanpalvelus huipentuu alttarikutsuun, jossa rohkaistaan ihmisiä tulemaan rukoiltavaksi.[1]
Saarnan lisäksi jumalanpalveluksessa on ylistysmusiikkia ja todistuspuheenvuoroja, joissa seurakuntalaiset kertovat uskoontulostaan, saamistaan rukousvastauksista sekä muista merkittävistä kokemuksista. Usein jumalanpalveluksen yhteydessä järjestetään pyhäkoulua lapsille.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helluntailaisen jumalanpalveluksen historia juontaa juurensa vuoden 1906 Azusa-kadun herätykseen, jota johti William J. Seymour. Tälle herätykselle ominaista olivat ilmaisun vapaa muoto, käsien laskeminen sairaille sekä kielilläpuhuminen. Painopiste oli spontaanissa Pyhän Hengen johdatuksessa.[3]
Alkuaikona helluntailaiset jumalanpalvelukset edustivat kulttuuria, joka oli riippuvaista suullisesta jumalanpalvelusperinteestä. Helluntailaiset keskittyivät vahvasti tarinoihin, vertauksiin, todistuksiin, profetiaan, lauluun sekä kasvokkaisiin kohtaamisiin.[3]
Liikkeen vanhetessa helluntailaiset jumalalnpalvelukset ovat institutionalisoituneet ja alkuvaiheelle ominainen spontaanius on muuttunut muodollisemmaksi ja suunnitellummaksi tilaisuudeksi. Jotkin seurakunnat ovat omaksuneet vahvemmin strukturoidun jumalanpalveluksen käytäntöjä ja elementtejä, joita alunperin vältettiin.[3]
Lähde
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Helluntailaisuus Uskonnot Suomessa. 15.2.2007. Viitattu 15.11.2024.
- ↑ Heino, Harri: Mihin Suomi uskoo, s. 47–60. Helsinki: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12653-5
- ↑ a b c Webber, R.: Worship: Protestant, s. 1291. (Teoksessa Dictionary of Christianity in America) Inter Varsity Press, 1990. ISBN 0-8308-1776-X