Alttarikutsu
Osa artikkelisarjaa |
Evankelikalismi |
---|
Alttarikutsu on kristillisissä kirkoissa harjoitettu käytäntö, joka viitataan evankelistan tai pastorin esittämään vetoomukseen jumalanpalveukseen osallistuville, jotta he toisivat esiin päätöksensä antaa elämänsä Jeesukselle.[1] Alttarikutsu voidaan esittää myös muodossa, jossa saarnaaja rohkaisee ihmisiä tulemaan rukoiltavaksi.[2]
Alttarikutsun käsite yhdistää kaksi sanaa, joilla on pitkä historia kristillisessä liikkeessä. ”Alttari” esiintyy Vanhassa testamentissa ja se korostaa oman uskon pyhää uhrausta. Käsite ”kutsu” sisältää haasteen sitoutumiseen, joka esiintyy Vanhassa ja Uudessa testamentissa sekä kristillisten liikkeiden historiassa. Molemmat termit korostavat päätöstä ja sitoumusta, joka haastaa yksilön toimimaan.[3]
Joidenkin historioitsijoiden mukaan ”alttarikutsun” yhteiskäsitteen juuret ovat Yhdysvaltain toisen suuren herätyksen aikaisissa leirikokouksissa, joita pidettiin 1800-luvun alussa. Vaikka tämä saattaa olla juuri tämän käsitteen alkuperä, on vastaavaa käytäntöä kutsuttu myös monilla muillakin käsitteillä kuten ahdistuneen istuin, kutsu, verkon vetäminen, sitoumuksen tekeminen, surijan penkki tai julkinen lupaus. Käytännöstä on tehty useita historiallisia viittauksia, raamatullisia selityksiä ja käytännön ehdotuksia siitä, kuinka alttarikutsu tulisi esittää.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Dictionary: Altar Call Merriam-Webster. Viitattu 22.10.2024.
- ↑ Helluntailaisuus Uskonnot Suomessa. 15.2.2007. Viitattu 22.10.2024.
- ↑ a b Hopkins, Jerry: Altar Call, s. 54. (Teoksessa Encyclopedia of Christianity in the United States) New York: Rowman & Littlefield, 2016. ISBN 9781442244313