Harri Haatainen
Harri Juhani Haatainen (s. 5. tammikuuta 1978 Lapua) on suomalainen keihäänheittäjä ja opettaja, joka edustaa seuratasolla Lapuan Virkiää. Häntä valmentaa Ari Weckström. Vuoteen 2002 saakka häntä valmensi Tapio Korjus ja vuosina 2002–2009 Leo Pusa.
Haatainen saavutti hopeaa 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa Nyíregyházassa vuonna 1995 tuloksella 74,28 m. Vuonna 1996 hän saavutti samassa ikäluokassa MM-hopeaa Sydneyssä heitettyään 76,12. Samana vuonna Haatainen rikkoi silloisen 19-vuotiaiden maailmanennätyksen heittämällä 82,52. Vuonna 1999 Haatainen voitti 22-vuotiaiden Euroopan mestaruuden Göteborgissa tuloksella 83,02. Samana vuonna hän debytoi aikuisten arvokilpailuissa sijoittuen Sevillan MM-kisoissa yhdenneksitoista tuloksella 80,92.
Haatainen putosi karsinnassa sekä Sydneyn olympialaisissa 2000 että Edmontonin MM-kilpailuissa 2001. Münchenin EM-kilpailuissa 2002 hän sijoittui yhdeksänneksi heitettyään 78,27. Kaudet 2003–2007 sujuivat Haataiselta loukkaantumisten takia heikosti, eikä hän heittänyt yli 80 metrin viiteen vuoteen. Kaudella 2008 Haatainen voitti Lapuan eliittikisat tuloksella 81,08 ja hänet valittiin Suomen edustajana Eurooppa Cupiin.
Haatainen heitti ennätyksensä 86,63 Gatesheadissä elokuussa 2001. Kalevan kisoissa hän on sijoittunut parhaimmillaan neljänneksi Seinäjoella 1999, Turussa 2001, Joensuussa 2002, Kuopiossa 2014 ja Oulussa 2016.
Haatainen voitti vuoden 2010 Pihtiputaan keihäskarnevaalit tuloksella 84,53.[1] Suomen Urheiluliitto tiedotti ennen kilpailua, että yli 84 metriä heittänyt voittaja valitaan Barcelonan EM-kisoihin.[2] EM-kilpailuissa Haatainen karsiutui loppukilpailusta.[3]
Parhaat tulokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 10 parhaan tuloksen keskiarvo 84,56
- 86,63 Gateshead 19.8.2001
- 86,10 Lapinlahti 16.7.2000
- 86,05 Tukholma 17.7.2001
- 84,53 Pihtipudas 4.7.2010
- 84,28 Pihtipudas 7.7.2002
- 83,98 Kuortane 24.6.2000
- 83,91 Lapinlahti 14.7.2002
- 83,73 Kuortane 17.6.2001
- 83,25 Annecy 23.6.2002
- 83,10 Pihtipudas 23.7.2000
Kausien parhaat heitot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1995 77,50 Jyväskylä 13.7.
- 1996 82,52 Leppävirta 25.5.
- 1997 80,16 Kuortane 4.9.
- 1998 79,07 Jyväskylä 11.7.
- 1999 83,02 Göteborg 31.7.
- 2000 86,10 Lapinlahti 16.7.
- 2001 86,63 Gateshead 19.8.
- 2002 84,28 Pihtipudas 7.7.
- 2003 73,34 Helsinki 7.8.
- 2004 72,16 Vaasa 31.7.
- 2005 74,39 Äänekoski 27.7.
- 2006 77,32 Leppävirta 3.8.
- 2007 80,88 Nokia 22.8.
- 2008 81,18 Riika 10.9.
- 2009 81,22 Ruovesi 31.8.
- 2010 84,53 Pihtipudas 4.7.
- 2011 81,01 Lapinlahti 24.7.
- 2012 79,14 Urjala 6.8.
- 2013 75,82 Vaasa 27.7.
- 2014 77,61 Sastamala 21.7.
- 2015 77,95 Urjala 25.8.
- 2016 80,32 Urjala 31.7.
- 2017 73,96 Seinäjoki 23.7.
- 2018 70,89 Nurmijärvi 1.9.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Harri Haatainen Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
- Harri Haatainen Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Haatainen yllätysvoittoon keihäskarnevaaleilla Yle.fi. 4.7.2010. YLE. Viitattu 4.7.2010.
- ↑ Haatainen järkytti Pitkämäen ja kumppanit
- ↑ Haatainen ei masentunut: Tavoitteena 90 metriä