Hannu Virtanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lauluntekijä ja toimittaja Hannu Virtanen 2022.

Hannu Antero Virtanen (9. tammikuuta 1953 Hämeenlinna) on suomalainen filosofian maisteri, toimittaja, selkokielen kehittäjä sekä muusikko-lauluntekijä.

Virtanen on yksi niistä henkilöistä, jotka toivat selkokielen Suomeen. Muusikkona Virtanen toimi useissa yhtyeissä (muun muassa Annastuuna, Kulkuripojat, Suomen Miesorkesteri, Iso Karhu), ja häneltä on tallennettu levyille ja Yleisradion ohjelmiin noin sata laulua. Hänen puolisonsa on toimittaja Heini Saraste.

Selkokielen kehittäjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virtanen työskenteli 1980-luvun alussa tiedottajana Tampereella Kehitysvammaisten Tukiliitossa. Siellä hän sai yhdessä Eeva-Kaisa Mäkisen kanssa ajatuksen, että kehitysvammaisille tarvitaan oma selkokielinen lehti. Lehti alkoi ilmestyä vuonna 1983 nimellä Leija, ja se ilmestyy edelleen. Vastaava lehti ilmestyi jo Ruotsissa, ja se antoi rohkeutta uudenlaisen julkaisun tekemiseen.[1] Vuonna 1986 Virtanen ja toinen selkokielen pioneeri Pertti Rajala julkaisivat ensimmäisen selkokielen teoriakirjan Selkokieli: miten sanoma perille? (Kirjastopalvelu 1986). 1980-luvun lopulla Opetusministeriö perusti työryhmän, jonka tuli tehdä ehdotus selkokirjallisuuden tukijärjestelmästä. Rajala toimi työryhmän puheenjohtajana ja Virtanen oli sen jäsen. Työryhmän ehdottama tukijärjestelmä alkoi jakaa tukea selkokirjallisuudelle 1990-luvun alussa.[1]

Vuosikymmenen lopulla eduskunta myönsi miljoona markkaa selkokielisen uutislehden perustamiseen. Lehdestä oli jo julkaistu 1980-luvun lopulla pari koelehteä, ja säännöllinen ilmestyminen alkoi vuonna 1990. Joka toinen viikko ilmestyneen tabloidin nimi oli Selkouutiset, ja se ilmestyi myös ruotsiksi nimellä LL-Bladet. Julkaisijoina toimivat Kehitysvammaliitto ja Förbundet De Utvecklingstördas Väl. Virtanen toimi lehtien päätoimittajana jo koenumeroista lähtien.[1]

Vuonna 2000 Selkouutisten toimituksen yhteyteen perustettiin Raha-automaattiyhdistyksen tuella Selkokeskus. Virtanen nimettiin keskuksen ensimmäiseksi johtajaksi, ja samalla hän jatkoi työtään lehtien päätoimittajana. Selkokeskus kehitti selkokieltä, mukautti tekstejä selkokielisiksi, koulutti ja toteutti erilaisia kampanjoita viranomaisten ja yritysten kanssa (esimerkiksi laaja tiedotuskampanja liittyen markan vaihtumiseen euroksi). Merkittävä askel selkosuomen alalla oli se, kun Yleisradio aloitti televisiossa selkokieliset uutiset vuonna 2015 (radiossa ne olivat olleet jo aiemmin). Selkokeskus oli ehdottanut tätä Ylelle jo useita kertoja, mutta nyt se toteutui nopeasti ja yllättäen.[2] Ylen selkouutisten alkamisen vuoksi painetun lehden nimeksi muutettiin Selkosanomat. LL-Bladet puolestaan ilmestyy nykyisin nimellä Lättä Bladet. Aikakauslehtien Liitto palkitsi lehtien uusitut verkkolehdet vuoden digitaalisena innovaationa vuonna 2013.[3]

Virtanen lopetti Selkokeskuksen johtajan työt vuonna 2013, ja toimi sen jälkeen vielä kolme vuotta Selkoilmaisu arjen tukena -projektin johtajana ennen siirtymistään eläkkeelle. Virtasen selkokieleen liittyvistä teoriajulkaisuista merkittävimmät ovat Selkokielen käsikirja (Kehitysvammaliitto, Oppimateriaalikeskus Opike 2009) sekä yhdessä Leealaura Leskelän kanssa toimitettu artikkelikirja Toisin sanoen: selkokielen teoriaa ja käytäntöä (Kehitysvammaliitto 2005).

Muusikko ja lauluntekijä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hannu Virtanen soitti kitaraa ja lauloi nuorena hengellisissä yhtyeissä, ja opiskeluaikana hän toimi muusikkona Tampereen Ylioppilasteatterissa. 1970-luvun lopulla hän esiintyi trubaduurina erilaisissa opiskelijoitten tapahtumissa.

Annastuuna

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Annastuuna

Ensimmäinen varsinainen yhtye oli Annastuuna, jonka Virtanen kokosi vuonna 1980. Annastuuna teki paljon yhteistyötä Yleisradion kanssa, ja sen musiikkia julkaistiin CD-levyllä myöhemmin. Ohjelmisto sisälsi yhtyeen jäsenten sävellyksiä kansanrunoihin ja runoilijoitten teksteihin. Virtanen toimi Annastuunassa vuodet 1980–1985.

Kulkuripojat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Kulkuripojat

Virtasen toinen yhtye Kulkuripojat toimi vuosina 1982–1992. Yhtye julkaisi kaksi levyä ja teki satoja keikkoja Suomessa ja kiertueilla eri maissa. Yhtyeen ensimmäinen levy Aalijummat (1984) sisälsi kansanlauluja, toinen levy Tähdet ja toi kirkas kuu (1990) on taas koottu yhtyeen jäsenten sävellyksistä ensimmäisten suomenkielisten runoilijoitten teksteihin.

Muut kokoonpanot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmas yhtye oli Suomen Miesorkesteri, jonka Virtanen kokosi vuonna 1992. Yhtyeen idea oli taltioida Virtasen lauluja ja julkaista ne levynä. Yhtye ei keikkaillut lainkaan, ja se kokoontui yhteen vain levytysten yhteydessä. Ensimmäinen levy nimellä Suomen Miesorkesteri ilmestyi vuonna 1993, ja siinä kokoonpano oli Heikki Laitinen (laulu), Mika Leppänen (laulu), Jukka Hynninen (kitarat, mandola, laulu), Kimmo Pohjonen (hanuri, huuliharppu), Hannu Virtanen (kitara, laulu) ja Juuso Nordlund (basso). Tekstit olivat pääosin rahvaanrunoilija Vimpelin Väinämöiseneli Eeli Kivisen. Levy sai myönteisen vastaanoton[4][5][6] ja muun muassa Waldemar Wallenius kirjoitti siitä pitkän jutun silloiseen lehteensä Wanha ja Uusi Musa.[7]

Toisella levyllä mieslaulajat vaihtuivat porilaiseen Kirsi ”Kide” Leppäpohjaan. Levyn nimi on Hoija ja sen tekstit ovat pääosin Kantelettaresta. Uusina soittajina levyllä olivat Tuomas Logrén (kitarat), Sakari Löytty (lyömäsoittimet) ja Arto Järvelä (viulu, avainviulu). Levy soi radion ohjelmissa paremmin kuin esikoinen ja nimikappale Hoija oli Yle Radio Suomen soittolistoilla parhaimmillaan sijalla 5.[8] 1990-luvulla ilmestyi myös EP Jukolan talo, jossa laulusolistina on Heikki Laitinen, ja tekstit ovat Seitsemästä veljeksestä. Viulusovitukset siihen teki Arto Järvelä. Miesorkesterin levy-yhtiönä toimi koko ajan Timo Närväisen johtama Olarin Musiikki, ja Närväisen aloitteesta julkaistiin vuonna 2005 kokoomalevy nimellä Alle villivaahteran, laulut 1993-2005.

Suomen Miesorkesterin viimeiseksi levyksi jäi kokonaisuus nimeltä Helsinki-Tallinna. Se sisältää Virtasen säveltämiä ja sanoittamia lauluja näistä kaupungeista. Levyn keskeisinä muusikkoina toimivat Tuomas Logrén ja Eero Grundström. Virtasen ohella laulajana toimii kahdessa kappaleessa Heikki Laitinen, ja innostus laulujen tekemiseen syntyi Virtasen pitkäaikaisesta Viro-harrastuksesta. Levy sai kansanmusiikki- ja Viro-piireissä kohtalaisen vastaanoton[9][10][11], mutta muuten laulut jäivät vähälle huomiolle. Ylen Lapin radio valitsi levyn kuitenkin viikon yhtyeeksi 22.-26.1.2007.[12]

Vuosituhannen vaihteessa Virtasen lauluja taltioi myös yhtye nimellä Iso Karhu. Karhussa laulusolisteina olivat Hannun ohella Maija Karhinen ja Taito Hoffrén. Yhtye julkaisi kaksi levyä, joista ensimmäisen tekstit ovat pääosin Raamatun Laulujen laulusta. Levyn julkaisi Texicalli Records ja tuottajina toimivat Tuomas Logrén (kitarat) ja Timo Alakotila (piano, koskettimet). Muusikkoina toimivat heidän lisäkseen Lassi Logrén (viulu, mandoliini, avainviulu), Timo Tuppurainen (basso) ja Ilkka Tirkkonen (rummut). Levyn miksasi ja osin äänitti Finnvoxilla kokenut T. T. Oksala. Levy sai hyvän vastaanoton,[13][14][15] Toimittaja Raila Halmetoja teki siitä tunnin ohjelman Radio Suomen ohjelmasarjaan Valoa ikkunassa.[16]

Ison Karhun toisen levyn Ulapan tekstit taas ovat vanhaa itämaista lyriikkaa. Levy äänitettiin Sibelius-Akatemian studioissa, ja sen julkaisi Kansanmusiikki-instituutti. Solistit olivat samat kuin yhtyeen ensimmäisellä levyllä. Tuottajana toimi Tuomas Logrén ja uutena muusikkona mukana oli Eero Grundström. Levy herätti selvästi vähemmän huomiota kuin esikoinen eikä se juuri soinut radiossa. Arvioissa kiinnitettiin huomiota siihen ristiriitaan, joka syntyy lännestä vaikutteita saaneen musiikin ja itämaisten runojen välille.[17][18]

Virtasen viimeiseksi yhtyeeksi jäi Ahoy, joka julkaisi Texicalli Recordsin kautta EP:n Tummahelmililja vuonna 2015. Siinä äänessä olivat Ahon sisarukset eli Julia ja Laura-Elina Aho sekä Eerika Grof ja keskeisinä muusikkoina Tuomas Logrén (kitarat, muut kielisoittimet) ja Eero Grundström (harmoni, huuliharppu, piano, koskettimet). EP sisältää viisi Virtasen säveltämää ja sanoittamaa laulua. Laulujen tuottamisessa oli mukana myös Edu Kettunen. Hankkeessa julkaistiin ensin single Saarenmaan yöt, mutta koska sen huomioarvo jäi pieneksi, suunnitellun CD:n sijaan julkaistiin vain jo valmiiksi äänitetyt laulut.

Yhtyeitten levyjen lisäksi Virtasen lauluja on taltioitu radion kantanauhoille sekä radio- ja tv-ohjelmiin, joista keskeisin on Lennä laulu ja kerro meistä, lauluja 200 vuotiaalle Tampereelle. Se lähettiin TV2:ssa ensimmäisen kerran vuonna 1979 ja uusintana 1980.[19][20]

Musiikkitoimittaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virtanen kirjoitti opiskeluajoista lähtien levyarvosteluja eri lehtiin ja Kansanmusiikki-lehteen vuoteen 2018 asti. Vuonna 2011 Virtanen julkaisi Johannes Heikkilän kanssa laajan tietoteoksen Pilven piirtä myöten, suomietnon synty (Suomalaisen kirjallisuuden seura 2011). Kirja kertoo nykykansanmusiikin kehityksestä sekä muusikoista ja yhtyeistä vuosilta 1971–1990. Kirjan syntyyn vaikutti se, että Heikkilä ja Virtanen tunsivat entuudestaan suuren osan kirjassa esiintyvistä muusikoista.

Vuonna 2018 ilmestyi kuuden cd-levyn sarja Pommaripoika, Heikki Laitinen, jonka Virtanen toimitti Johannes Heikkilän kanssa. Julkaisu sisältää laajan kansivihkon.

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LP- ja CD-julkaisut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kulkuripojat: Aalijummat, Finnlevy 1984, ROLP 59
  • Kulkuripojat: Tähdet ja toi kirkas kuu, Olarin Musiikki 1990, OMLP 39
  • Suomen Miesorkesteri: Suomen Miesorkesteri, Olarin Musiikki 1993, OMCD 51
  • Suomen Miesorkesteri solistina Kide: Hoija, Olarin Musiikki 1995, OMCD 66
  • Suomen Miesorkesteri: Jukolan talo, Olarin Musiikki 1997, OMCDS 1045
  • Iso Karhu: Iso Karhu, Texicalli Records 2000, TEXCD 035
  • Iso Karhu: Ulappa, Kansanmusiikki-instituutti 2002, KICD 85
  • Suomen Miesorkesteri: Alle villivaahteran, laulut 1993-2005, Olarin Musiikki 2005, OMCD 103
  • Suomen Miesorkesteri: Helsinki-Tallinna, Olarin Musiikki 2006, 0MCD 104
  • Annastuuna: Annastuuna, Alba Records 2009, ABACD 09 (laulut äänitetty vuosina 1980-1984)
  • Ahoy: Tummahelmililja, Texicalli Records 2015, TEXCDS 1000

Singlet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kulkuripojat: Pois meni merehen päivä/Kuolemasta, Olarin Musiikki 1989, OMS 1006
  • Suomen Miesorkesteri: Rakkaani tule vuorille/Sinut löysin 1993, Olarin Musiikki, OMS 1026
  • Ahoy: Saarenmaan yöt, Texicalli Records 2014, TEXCDS

Lisäksi lauluja näillä levyillä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Maailmanmusiikkia Suomesta/World Music From Finland, Edel Records, 0149832ERE 2003
  • Rumba Tre: Tie, Laulumies 2016, AUCD001

Levykansion toimittaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pommaripoika, Heikki Laitinen, toimitus Johannes Heikkilä ja Hannu Virtanen, Kansanmusiikki-instituutti 2018, KICD 138

Kirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Rajala, Pertti ja Virtanen, Hannu: Selkokieli: miten sanoma perille, Kirjastopalvelu 1986
  • Leskelä, Leealaura ja Virtanen Hannu: Toisin sanoen: selkokielen teoriaa ja käytäntöä, Kehitysvammaliitto 2005
  • Virtanen, Hannu: Selkokielen käsikirja, Kehitysvammaliitto, Oppimateriaalikeskus Opike 2009
  • Heikkilä, Johannes ja Virtanen, Hannu: Pilven piirtä myöten - Suomietnon synty, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2011

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Leskelä, Leealaura & Virtanen, Hannu: Toisin sanoen: selkokielen teoriaa ja käytäntöä, s. 89–90, 97, 119. Kehitysvammaliitto 2005.
  2. ↑ Yle aloittaa televisiossa uutiset selkosuomeksi. Yleisradion tiedote 2.12.2015.
  3. ↑ Vuoden digitaalinen innovaatio. ePressin tiedote 11.4.2013.
  4. ↑ Helsingin Sanomat 25.7.1993.
  5. ↑ Rumba 18/1993.
  6. ↑ Pelimanni 4/1993.
  7. ↑ Wanha ja Uusi musa 3/1993.
  8. ↑ Yleisradion radio Suomen soittolista 12.–24.5.1995.
  9. ↑ Tuglas-seuran Elo 3.1.2007.
  10. ↑ Pelimanni 1/2007.
  11. ↑ Aksentti 1/07.
  12. ↑ Ylen Lapin radion ohjelmatiedot 22.–26.1.2007.
  13. ↑ HS 20.12.2000.
  14. ↑ Musa 8/2000.
  15. ↑ Kotimaa 21/2001.
  16. ↑ Yleisradion ohjelmatiedot 21.12.2000.
  17. ↑ Pelimanni 1/2003.
  18. ↑ Rumba 1/2003.
  19. ↑ Katso 24.9.1979.
  20. ↑ Helsingin Sanomat 13.5.1980.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hannu_Virtanen&oldid=22111899”