Hannes Pöllä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hannes Pöllä
Henkilötiedot
Koko nimi Hannes Pöllä
Syntynyt9. maaliskuuta 1998 (ikä 26)
Kuopio, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Koripalloilija
Pelipaikka Sentteri
Pituus 210 cm
Paino 113 kg
Pelaajaura
Yliopistojoukkueet
2017–2019
2019–2021
Oklahoman yliopisto
Tennesseen yliopisto (Martin)
Seurajoukkueet
2014−2015
2015−2017
2021−2023
2024-
Namika Lahti
HBA-Märsky
Kouvot
Kataja Basket

Hannes Pöllä (s. 9. maaliskuuta 1998 Kuopio[1]) on suomalainen koripalloilija.

Pöllä on Namika Lahden kasvatti. Hän on pelannut Suomen A- ja B-nuorten maajoukkueissa ja ollut kyseisisten ikäluokkien SM-sarjojen torjunta- ja levypallotilaston kärkipelaajia. Esimerkiksi ensimmäisellä kaudellaan A-nuorissa 2014–2015 Pöllä teki ottelua kohden 16,1 pisteen lisäksi 12,9 levypallon ja 1,5 torjunnan tilastomerkinnät. Namika Lahden ikäluokkia, joissa Pöllä pelasi, kuvailtiin poikkeuksellisen lupaaviksi.[2] Kaudella 2014–2015 Pöllä debytoi myös Korisliigassa, jossa hän pelasi kahdessa runkosarjaottelussa. 8. huhtikuuta pelatussa ensimmäisessä ottelussaan Helsinki Seagullsia vastaan hän pelasi vain 11 sekuntia ilman tilastomerkintöjä, ja toisessa ottelussa Kauhajoen Karhua vastaan hän onnistui kerran vapaaheitossa sekä antoi yhden koriinjohtaneen syötön.[3]

Kauden 2014–2015 päätyttyä Namika Lahti ajautui konkurssiin,[4] ja Namikan nuoren kultasukupolven pelaajat saivat yhteydenottoja muilta suomalaisseuroilta[5]. Samoihin aikoihin Pöllä kritisoi Lahden harjoitusolosuhteita ja pohti siirtymistä pääkaupunkiseudulle.[6] Pöllä ei pelannut syksyllä 2015 jouduttuaan kuntouttamaan itseään polvivammasta[7]. Tammikuusta 2016 lähtien hän pelasi miesten I-divisioona A:ssa Mäkelänrinteen urheilulukion erikoisjoukkue HBA-Märskyssä.[8]

Syksyllä 2016 Pöllä valmistautui viimeiseen lukiovuoteensa Mäkelänrinteessä mutta valmistautui jo siirtymään tämän jälkeen Yhdysvaltain yliopistokentille. Ainakin Penn State ja Tulane olivat kiinnostuneita Pöllästä, joka sitoutui suullisesti syyskuussa 2016 yliopistokoripallon tunnetuimpiin joukkueisiin kuuluneeseen Oklahoman yliopistoon. Oklahoman valmentajana toimi aikaisemmin muun muassa Martti Kuismaa ja Hanno Möttölää valmentanut Lon Kruger.[9] Kahden kauden jälkeen vuonna 2019 Pöllä vaihtoi Tennesseen yliopiston Martinin kampukselle.[10]

Kaudet 2021–2022 ja 2022–2023 Pöllä pelasi Kouvolan Kouvoissa Korisliigassa. Alkaneella kaudella 2023–2024 hän ei pelannut alaraajavamman vuoksi.[11]

Helmikuussa 2024 Pöllä teki sopimuksen Kataja Basketin kanssa.[12]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]