Haminan rauha

Haminan rauha
	; Haminan rauhan jälkeiset rajat.
Allekirjoitettu	17. syyskuuta 1809
Allekirjoituspaikka	Hamina
Osapuolet
	Infobox OK

Haminan rauha oli Ruotsin ja Venäjän välinen rauhansopimus, joka allekirjoitettiin 17. syyskuuta (J: 5. syyskuuta) 1809 Haminassa, nykyisen Johanneksen kirkon paikalla sijainneessa linnoituksen komendantin virka-asunnossa. Rauha päätti 21. helmikuuta 1808 alkaneen Suomen sodan.

Historia

Ruotsi luovutti Haminan rauhassa Venäjälle koko Suomen. Ruotsin tuonaikaisessa hallinnossa Suomen suuriruhtinaskunta ei ollut autonominen hallintorakennelma, vaan kuusi Ruotsiin kuuluvaa lääniä. Tämän vuoksi luovutettavat alueet määriteltiin sopimuksen 4. artiklassa lääneinä: Ruotsi luovutti Venäjälle Kymenkartanon, Uudenmaan ja Hämeen, Turun ja Porin, Savon ja Karjalan, Vaasan ja Oulun läänit sekä itäosan Västerbottenin lääniä. Sopimuksen 5., 10. ja 17. artikloissa, jotka koskivat eräitä alueluovutuksen vaikutuksia, kuitenkin käytettiin näistä alueista nimitystä Suomi.

Ruotsi olisi halunnut neuvotella Ahvenanmaasta, mutta Venäjä halusi sen ehdottomasti. Eniten neuvoteltiin siitä, mitä jokia pitkin valtioiden raja kulkisi pohjoisessa. Venäläiset vaativat rauhanneuvotteluissa rajan vetämistä Kalixjokeen ja ruotsalaiset Kemi- ja Ounasjokeen. Lopulta ruotsalaiset ehdottivat, että asiaa kysyttäisiin suoraan keisari Aleksanteri I:ltä. 17. syyskuuta 1809 Venäjän valtuutetut esittivät Ruotsin valtuutetuille keisarilta tulleen kirjeen, jossa hän suostui siihen, että Ruotsi sai Kalix- ja Tornionjokien välisen alueen, mutta vaati, että Venäjän tuli saada Tornio. Keisari lähetti kirjeen mukana kartan, johon hän oli merkinnyt rajan kulkemaan Tornionjokea pitkin. Hän oli näyttänyt samaa karttaa Ranskan lähettiläälle jo huhtikuussa 1808 ja sanonut, että aikoi vetää rajan Tornionjoelle. Lisäksi Aleksanteri ilmoitti kirjeessä, että mikäli rauhaa ei solmittaisi välittömästi kun ruotsalaiset saavat kirjeen, Venäjä lopettaa rauhanneuvottelut. Rauhansopimus allekirjoitettiin samana päivänä.^[1]

Haminan rauhassa Ruotsi menetti yli kolmasosan pinta-alastaan ja väestöstään. Keskiajan ristiretkien aikana alkanut yhteys Suomen ja Ruotsin välillä katkesi. Ruotsalaisille rauha olikin suuri järkytys ja nöyryytys. Rauhanneuvotteluihin osallistunut ruotsalainen kreivi Curt von Stedingk totesi, että mieluummin hän olisi allekirjoittanut oman kuolemantuomionsa kuin Haminan rauhan.

Suomalaiset vapautettiin Haminan rauhassa uskollisuudenvalastaan Ruotsin kruunulle, ja Ruotsi sitoutui noudattamaan Napoleonin mannermaasulkemusta Britanniaa kohtaan. Sopimuksessa määriteltiin kolmen vuoden siirtymäaika, jonka aikana esimerkiksi Ruotsin puolella uutta rajaa asuneet suomalaiset (Finnar) saivat vapaasti muuttaa Suomeen asumaan ja päinvastoin. Myöhemmin sovittiin Tornion- tai Muonionjoissa ja Könkämäenossa sijaitsevista saarista, joiden omistus- ja nautintaolosuhteet olivat sekavat ja vaikeat selvittää, että niiden ikivanhat nautintaoikeudet säilyisivät niiden omistajilla (ks. Suvereniteettisaaret).

Ruotsin jo 1700-luvulla Venäjälle menettämät Suomen osat eli Uudenkaupungin rauhassa luovutetut Suomenlahden ulkosaaret, läntinen Karjalankannas, Viipurinlahden länsirannikko ja Turun rauhassa luovutetut alueet, mutta myös Suomen alueeseen aiemmin kuulumaton entisen Käkisalmen läänin eteläosa eli yhteisnimitykseltään Vanhana Suomena tunnettu Suomen kuvernementti yhdistettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1812. Suomi oli Venäjän osa itsenäistymiseensä asti (1917).

Suomen asiain valtiosihteeriksi nimitetty Robert Henrik Rehbinder ehdotti vuonna 1824 Suomen suuriruhtinaskunnan rajaa siirrettäväksi lännemmäs Pietarin porteilta, mutta tsaari Aleksanteri I katsoi, että Suomi säilyy varmemmin osana Venäjän valtakuntaa, kun raja on mahdollisimman lähellä tsaarin pääkaupunkia. Vuoteen 1833 saatiin myös selvitetyksi epämääräinen viivasuoraksi kuviteltu rajalinja Kuusamon ja Inarin välillä, ja samalla Norjan vastaisen rajan itäisin osa.^[2]

Rauhansopimuksen mukaan kaikki Suomea koskevat asiakirjat tuli luovuttaa Venäjälle. Venäjän viranomaiset pakottivat Ruotsin ripeästi luovuttamaan Venäjän asevoimia kiinnostavat kartat, pohjapiirustukset ja linnoitusasiakirjat. Siviiliasiakirjoista Ruotsi luovutti alueellisesti järjestetyt voudintilit ja läänintilit.^[3]

Katso myös

Lähteet

↑ Klinge, Matti: Napoleonin varjo, s. 286–288. Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23238-4
↑ Heikki Talvitie: Venäjä, Venäjä, Venäjä, s. 264–265. Auditorium, 2014. ISBN 978-952-7043-06-6
↑ Engman, Max: Pitkät jäähyväiset. Suomi Ruotsin ja Venäjän välissä vuoden 1809 jälkeen, s. 25-26. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-34880-2