H (sävel)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pianon koskettimistolla H on ensimmäinen valkoinen kosketin oikealta.

H on C-duuriasteikon 7. sävel ja kromaattisen asteikon 12. puolisävelaskel. H on juurisävel, joten pianolla se otetaan valkoiselta koskettimelta. H:n kanssa enharmoninen on sävel Ces eli alennettu C.

Sävelen nimi vaihtelee alueittain. Nimitys H tulee saksan kielestä, ja nimitystä käytetään Saksan lisäksi muun muassa Pohjoismaissa. Sävelen englantilainen nimi on B, joka on myös yleisemmin käytössä maailmalla.
Alun perin H-nimistä säveltä ei ollut olemassa, vaan sävelen nimi oli aina B. Koska aikoinaan tritonuksen laulaminen oli ehdottomasti kiellettyä, tätä säveltä ei saanut laulaa yhtäaikaisesti F:n kanssa, jollei sitä alentanut. Näin ollen B tarkoitti sekä perusmuotoista että alennettua säveltä. Myöhemmin englantilaisessa koulukunnassa nimitystä B alettiin käyttää perusmuotoisesta sävelestä ja alennettu sai nimekseen "B-flat" (kirjaimellisesti "litistetty B"). Sen sijaan saksalaisessa koulukunnassa nimi B annettiin alennetulle sävelelle ja juurisävelestä alettiin käyttää nimeä H. Yksi mahdollinen syy sille, miksi saksalaisella kielialueella tätä säveltä alettiin kutsua H:ksi, voi olla se, että aikoinaan alennettua B:tä merkittiin pienellä latinalaisella B-kirjaimella ja perusmuotoista goottilaisella B:llä. Tämä goottilainen B saattoi ainakin joissain tilanteissa näyttää etäisesti latinalaiselta pieneltä H:lta.[1]

Alennettua H:ta ei koskaan merkitä H♭, edes saksaksi tai suomeksi, vaan aina joko B tai B♭.

H-nimitys on myös Suomessa väistymässä B:n tieltä, joskin hitaasti. Rytmimusiikin puolella on siirrytty yhä enemmän käyttämään englantilaista B-nimitystä H:sta, ja alennettua säveltä ruvettu kutsumaan nimellä Bb (/beebee/). Kutenkin taidemusiikin puolella käytetään yhä yleisesti saksalaisia nimityksiä, jolloin juurisävel on H ja alennettu sävel B. Lisäksi asiaa sekoittaa myös se, että rytmimuusikoiden B:stä käyttämä nimitys "Bb" tarkoittaa usean taidemusiikin koulukunnan muusikon mielestä kaksoisalennettua H:ta.[2]

Sointumerkeissä H-pohjaisissa soinnuissa käytetään yleensä englantilaista B:tä pohjana (esim. B, Bm, B7, Bdim7). Myös H-pohjaisia (esim. H, Hm, H7, Hdim7) käytetään, mutta tämä tapa on yhä harvinaisempi.

Romaanisissa kielissä samoin kuin muun muassa venäjässä sävelistä käytetään kuitenkin solmisaatioon perustuvia nimiä. Sen mukaisesti H-sävelen nimi on näissä kielissä si.[3]

Tavallisia H:sta alkavia skaaloja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • H-duuri: H C♯ D♯ E F♯ G♯ A♯ H
  • H-molli: H C♯ D E F♯ G A H
  • H harmoninen molli: H C♯ D E F♯ G A♯ H
  • H melodinen molli (nouseva): H C♯ D E F♯ G♯ A♯ H
  • H melodinen molli (laskeva): H A G F♯ E D C♯ H
  • H itämainen molli: H C♯ D E♯ F♯ G A♯ H
  1. https://www.theseus.fi/handle/10024/751050
  2. https://www.theseus.fi/handle/10024/751050
  3. ”Sävelnimet”, Otavan iso musiikkitietosanakirja, 5. osa (Raphael–Öttingen), s. 404–405. Otava, 1979. ISBN 951-1-05295-0
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.