Groznyin taistelu (1999–2000)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Groznyin taistelu
Osa toista Tšetšenian sotaa
Päivämäärä:

12. joulukuuta 19996. helmikuuta 2000

Paikka:

Groznyi, Tšetšenia
43°19′N, 45°42′E

Lopputulos:

Venäläisten voitto
Groznyin valtaus

Osapuolet

 Venäjä

Itškeria

Komentajat

Anatoli Kvašnin
Viktor Kazantsev
Beslan Gantemirov

Aslambek Ismailov
Ruslan Gelajev

Groznyin taistelu oli toisen Tšetšenian sodassa 12. joulukuuta 1999–6. helmikuuta 2000 käyty taistelu Groznyin kaupungin hallinnasta Tšetšeniassa. Venäläisjoukot piirittivät kaupungin puolustajat ja aloittivat etenemisen itse kaupunkiin, joka joulukuussa 1999 oli viimeinen tšetšeenien hallussaan pitämä suuri kaupunki. Venäläiset etenivät hitaasti , mutta määrätietoisesti kaupunkiin, jonka puolustajat yrittivät murtautua lopulta ulos. Osa pääsi linjojen läpi mutta muut kärsivät suuria tappioita. Venäläiset julistivat kaupungin vapautetuksi 6. helmikuuta.

Groznyin sijainti Tšetšeniassa.

Syyskuussa 1999 räjähti sarja pommeja kerrostaloissa Moskovassa ja kahdessa muussa kaupungissa. Iskuista syytettiin tšetšeenejä ja Vladimir Putin oli julistanut 1. lokakuuta Itškerian tasavallan laittomaksi. Venäläiset joukot alkoivat edetä Tšetšeniaan. 12. lokakuuta venäläisjoukot olivat ylittäneet Terekjoen ja lähestyivät pääkaupunki Groznyitä kolmelta suunnalta. Pohjois-Kaukasian sotilasalueen päällikkönä toimi kenraalieversti Viktor Kazantsev ja yleisesikunnan päällikkönä kenraali Anatoli Kvašnin.[1]

Groznyissä kaupungin puolustajat varautuivat hyökkäykseen linnoitustöin. Puolustajat kaivoivat juoksuhautoja, rakensivat tulipesäkkeitä rakennuksille ja asettivat miinoitteita. Kaupungin noin 2 500 puolustajaa johti Aslambek Ismailov. Kaupungissa oli myös ennen itse taistelun alkua vielä noin 40 000 siviiliä. Aslan Mashadov oli yrittänyt neuvotella aselevosta, mutta lopulta hän käsitti neuvottelut toivottomiksi ja julisti sotatilan 15. lokakuuta.[1]

Venäläiset tyytyivät yksittäisiä tiedusteluhyökkäyksiä lukuun ottamaan vain tulittamaan kaupunkia lokakuun ja joulukuun välisen ajan. Lentokoneiden lisäksi iskuja tehtiin OTR-21 Totška- ja Scud-ohjuksilla, sekä TOS-1 -raketinheittimin. Esimerkiksi 21. lokakuuta Totška-ohjuksen osumassa kuoli arviolta 140 siviiliä. Samalle venäläiset valtasivat kaupungit Groznyin ympäriltä sulkien piiritysrenkaansa. 5. joulukuuta kaupunkiin pudotettiin lentolehtisiä, joissa kaupungissa vielä olevia käskettiin lähtemään 11. joulukuuta mennessä. Şelan kukistuttua joulukuussa Grozyi oli viimeinen tšetšeenien hallitsemista suurista kaupungeista.[1]

Hyökkäystä varten oli koottu noin 5 000 sotilasta armeijan ja sisäministeriön alaisista joukoista. Poliisin OMON valvoi selustaa. Hyökkäykseen osallistui lisäksi noin 2 000 Beslan Gantemirovin komentamaa venäläisten puolelle siirtynyttä tšetšeeniä. He olivat saaneet vain jo vanhentuneita AKM-47 -rynnäkkökiväärejä, mutta he tunsivat itse kaupungin hyvin.[1]

Joukot alkoivat edetä kaupunkiin 12. joulukuuta. Tiedusteluosastot pyrkivät saamaan puolustajan avaamaan tulen, jolloin heidän asemansa tuhottiin ilmaiskuin ja tykistökeskityksin. Khankalan lentokenttä vallattiin samana päivänä. Panssarivaunujen tukema hyökkäys Minutkan aukiolle joutui sen sijaan väijytykseen. Hyökkäykseen osallistunut 506. rykmentti menetti neljänneksen miehistään ja se korvattiin 423. rykmentin miehillä. Hyökkäyksen aikana käytetyt T-90 -panssarivaunut olivat tosin osoittautuneet huomattavasti aiemmassa sodassa käytettyjä T-80 -kestävämmäksi. Yksi vaunuista selvisi seitsemästä singon osumasta. Venäläiset keskittyivät kuitenkin aluksi vain tiukentamaan saartorengastaan hitaasti.[1]

15. tammikuuta Kazantsev määräsi kolmelta suunnalta hyökkäyksen syvemmälle kaupunkiin. Puolustajat tekivät vastahyökkäyksiä soluttautuen venäläisten linjojen läpi ja tehden uusia miinoitteita. Yhdessä tällaisessa hyökkäyksessä heidän onnistui jopa surmata venäläinen kenraalimajuri Mihail Malofejev. Laajemmassa mittakaavassa he pystyivät kuitenkin vain korkeintaan hidastamaan venäläisiä. Lisäksi saartorenkaan takia he eivät voineet korvata tappioitaan. Tammikuun lopulla puolustajien johto teki päätöksen kaupungista vetäytymisestä. Tarkoituksena oli murtautua kohti Alkhan-Kalan kylää lounaassa ja sieltä edelleen vuorille etelässä. Yksi kapinallispäälliköistä Ruslan Gelajev oli jo murtautunut omine joukkoineen ulos kaupungista ajauduttuaan riitoihin tšetšeenien jihadisteja edustavien tahojen kanssa.[1]

Murtautumisyritystä yritettiin ankaran myrskyn turvin tammikuun lopulla. Osa soluttautui linjojen läpi, toiset piiloutuivat pakolaisten sekaan ja toiset yrittivät lahjoa reittinsä muualle. Huomattava osa heistä ajautui miinakenttään Alkhan-Kalan ulkopuolella, jossa he joutuivat tykistön ja helikopterien iskujen kohteeksi. Tässä vaiheessa kaupungissa vielä olleista noin 1 500 puolustajasta arviolta 600 kuoli, haavoittui tai otettiin vangiksi murtautumisyrityksessä. Heidän mukanaan oli kaatunut Ismailov. Selviytyneet pakenivat etelään tai palasivat koteihinsa. Groznyi julistettiin virallisesti vapautetuksi 6. helmikuuta, vaikkakin viimeiset vastarintapesäkkeet tekivät vastarintaa vielä kuukauden ajan.[1]

Taistelun jälkeen kaupungin asukkaista oli jäljellä enää 21 000. 21. helmikuuta venäläiset järjestivät kaupungissa perinteisen Isänmaan puolustajan päivän paraatin. Toipuminen oli hidasta. Viimeiset ruumiit kaduilta haudattiin vasta vuotta myöhemmin ja yksittäiset kapinalliset tekivät satunnaisia pommi- ja tuliaseiskuja. Groznyin valtauksen jälkeen taistelut jatkuivat maan eteläosassa. Tšetšeenit saattoivat yhä koota satojen miehien osastoja ja uhata paikallisesti venäläisiä joukkoja, mutta Venäjän vallan vakiinnuttamista ne eivät pystyneet estämään.[1]

  1. a b c d e f g h Mark Galeotti: Russia’s Wars in Chechnya 1994–2009, s. 52–60. Osprey Publishing, 2014. ISBN 978 1 78200 278 9 (englanniksi)