Grigori Rasputin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Rasputin” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.
Grigori Rasputin
Rasputin vuonna 1915
Rasputin vuonna 1915
Henkilötiedot
Syntynyt21. tammikuuta 1869
Pokrovskoje, Tobolskin kuvernementti, Siperia, Venäjän keisarikunta
Kuollut30. joulukuuta 1916 (47 vuotta)
Petrograd, Venäjän keisarikunta
Ammatti parantaja, neuvonantaja, pyhiinvaeltaja, talonpoika
Vanhemmat Efim Vilkin Rasputin & Anna Paršukova
Puoliso Praskovia Fedorovna Dubrovina
Lapset Mihail, Anna, Grigori, Dimitri, Matrjona, Varvara, Paraskeva

Grigori Jefimovitš Rasputin (ven. Григо́рий Ефи́мович Распу́тин, 21. tammikuuta (J: 9. tammikuuta) 186930. joulukuuta (J: 17. joulukuuta) 1916)[1] oli venäläinen mystikko, jolla oli 1900-luvun alussa merkittävä asema Venäjän hovissa.

Siperialaisessa maalaiskylässä syntynyt Rasputin sai 28-vuotiaana uskonnollisen herätyksen ja lähti kiertämään Venäjää askeettisena pyhiinvaeltajana. Saatuaan mainetta pyhänä miehenä hän matkusti vuoden 1904 tienoilla Pietariin, missä hänestä tuli arvostettu uskonnollisissa piireissä ja seurapiireissä.

Tutustuttuaan keisariperheeseen Rasputin nousi vaikutusvaltaiseen asemaan Nikolai II:n hovissa, sillä hänen uskottiin kykenevän parantamaan kruununperijä Aleksein verenvuototaudin. Lopulta Rasputinin vastustajat murhasivat hänet. Rasputinilla oli skandaalinkäryinen irstailijan maine, joka kuitenkin perustui ainakin osittain vain huhuille ja panettelulle.

Rasputin syntyi siperialaisen talonpojan perheeseen Pokrovskojen pikkukylässä Tobolskin kuvernementissa Siperiassa Tura-joen rannalla. Hänen esi-isänsä Izosim oli muuttanut kylään 1640-luvulla, ja Izosimin poika Nason oli ottanut sukunimekseen “Rosputin”. Nimi alettiin myöhemmin kirjoittaa “Rasputin”, joka on yleinen sukunimi Siperiassa. Jotkut yhdistivät jo Rasputinin elinaikana nimen venäjänkieliseen sanaan rasputnik, joka tarkoittaa irstailijaa, ja väittivät sitä Grigorin oman käytöksen tai hänen esivanhempiensa käytöksen tuomaksi lempinimeksi. Rasputin-nimellä on venäjän kielessä kuitenkin muitakin mielleyhtymiä, kuten rasputa, ‘risteys’ ja rasputitsa, ‘rospuutto eli kelirikko’.[2]

Rasputinin vanhemmat Jefim ja Anna saivat useita lapsia, joista aikuisiksi selvisivät 9. tammikuuta (silloista ajanlaskua) 1869 syntynyt Grigori ja kuusi vuotta myöhemmin syntynyt tytär Feodosja. Rasputin auttoi vanhempiaan maatöissä ja metsällä, ja kävi näiden mukana kirkossa. Hän ei käynyt koulua ja oppi lukemaan vasta aikuisena.[2]

Rasputinin lapsuudesta ja nuoruudesta ei tiedetä juuri mitään. Myöhemmin kun Rasputinista oli tullut kuuluisa, Venäjän lehdissä julkaistiin keksittyjä ja halventavia tarinoita, joissa hän ja hänen perheensä esitettiin varkaina ja pervertikkoina. Kun pääkaupungista tuli vuonna 1914 Pokrovskojeen kaksi miestä etsimään tietoa Rasputinin nuoruusvuosista, he löysivät vain yhden kirjauksen siitä, kuinka 15-vuotias Rasputin oli tuomittu kahdeksi päiväksi putkaan epäkunnioittavasta käytöksestä piirijohtajaa kohtaan. Rasputin tosin myönsi itse myöhemmin tehneensä nuorena paljon syntiä ennen parannustaan.[2]

Rasputin kolmen lapsensa kanssa.

Rasputin tapasi vuonna 1886 talonpoikaistytön nimeltä Praskovja Dubrovina. He menivät naimisiin seuraavana vuonna ja asuivat Rasputinin vanhempien kotona. Perheeseen syntyi seitsemän lasta, joista aikuisiksi selvisivät Dimitri, Maria (Matrjona) ja Varvara.[2]

Pyhiinvaellukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rasputin näki unen, jossa Pyhä Simeon ilmestyi hänelle ja kehotti häntä muuttumaan ihmisenä ja luopumaan kaikesta. Rasputin jätti juopottelun, tupakoinnin ja lihansyönnin, ja ryhtyi kiertelemään Venäjää pyhiinvaelluksilla vuodesta 1897 alkaen. Hän vaelsi askeettina paljain jaloin kymmeniä kilometrejä päivittäin, paastosi ajoittain useita päiviä, ja tukeutui ihmisten vieraanvaraisuuteen. Matkoillaan hän keskusteli paljon pappien kanssa ja keräsi tietoa Jumalasta, kristinuskosta ja evankeliumeista. Luostarielämää hän ei kuitenkaan pitänyt itselleen sopivana, sillä hän ei pitänyt siihen liittyvistä “paheista” ja väkivallasta.[3]

Palattuaan pyhiinvaelluksiltaan kotikyläänsä Rasputin sai aina lämpimän vastaanoton. Hänestä tuli kylässään arvostettu pyhä mies, jonka matkakertomuksia ja uskonnollisia viisauksia tultiin kuuntelemaan kaukaakin, kun häneen maineensa levisi kylän ulkopuolelle.[3]

Kazanissa ja Pietarissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rasputin (toinen vasemmalta) vaimonsa ja tyttärensä sekä ihailijoidensa seurassa Pietarissa.

Rasputin saapui Kazanin kaupunkiin joskus vuoden 1904 tai 1905 aikana pyhiinvaelluksillaan tapaamansa varakkaan ja anteliaan kauppiaanlesken vieraaksi. Rasputin tutustui Kazanissa paikalliseen papistoon. Hän oli alkanut kutsua itseään staretsiksi, pyhäksi mieheksi, ja hän sai mainetta ihmisluonnon syvällisenä ymmärtäjänä, kristillisten kirjoitusten tuntijana sekä parantajana. Hänen tärkein teemansa oli rakkaus, josta hän puhui niin papistolle kuin kaupungin naisillekin.[4]

Kazanista Rasputin muutti pääkaupunki Pietariin. Omien sanojensa mukaan hän meni Pietariin kerätäkseen rahaa kirkon rakentamiseksi kotikyläänsä. Rasputinin tyttären Marian mukaan Rasputin meni etsimään tyttärelleen hyvää koulua. Rasputinilla oli Pietariin tullessaan mukanaan suosituskirje piispalta. Epätavallinen ja maalaismainen mutta hengellisesti intohimoinen siperialaismunkki sai Pietarissa nopeasti tukijoita, ihailijoita ja seuraajia kaupungin eliitistä.[4]

Olemus ja tavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rasputinin olemus teki hänet tavanneisiin pietarilaisiin yleensä voimakkaan vaikutuksen. Mieleenpainuvinta Rasputinissa kuvausten mukaan olivat hänen kirkkaat, vihreänharmaat silmänsä sekä pistävä, magneettinen ja intohimoinen katseensa, joka sai naiset usein täysin tolaltaan. Rasputin oli hiukan keskimittaista lyhyempi sekä hoikka ja jäntevä. Hänen epätasaisesti leikattu partansa herätti pietarilaisissa miehissä vastenmielisyyttä, mutta likainen hän ei koskaan ollut. Rasputinilla oli tapana hypistellä partaansa lakkaamatta. Hänen ääntään kuvattiin pehmeäksi ja puhettaan maalaismaiseksi mutta älykkääksi.[5]

Rasputin tunnettiin intohimoisena tanssijana, joka säntäsi lattialle aina musiikin alkaessa soida. Rasputinin viuhtovaa tanssityyliä kuvailtiin hallitsemattomaksi ja ekstaattisen rukouksenomaiseksi. Rasputin rakasti viiniä, etenkin madeiraa. Hän joi paljon ja useasti, mutta harvoin niin vahvaan humalaan asti, että se olisi näkynyt hänen käyttäytymisessään. Viimeisinä vuosinaan hänen juomisensa kiihtyi.[6]

Nikolai II:n hovissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saapuminen hoviin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkimandriitta Teofan esitteli Rasputinin Pietarissa keisari Nikolain serkkujen vaimoille Militsalle ja Anastasialle, jotka kertoivat pyhästä miehestä keisarille ja keisarinnalle. Joidenkin mukaan juuri siskosten halu vahvistaa omaa asemaansa Rasputinin avulla avasi tälle pääsyn Venäjän hoviin. Toisten mukaan Rasputinin suosion takana oli ryhmä ortodoksisia kirkonmiehiä, jotka yrittivät torjua hänen avullaan ulkomaalaisten “pyhien miesten” vaikutusvaltaa Venäjän hovissa. Liikkui myös huhuja, että Rasputinin takana olisivat olleet kansallismieliset ryhmät, kuten Mustat sotniat.[7]

Rasputin tapasi keisariparin ensimmäisen kerran Pietarhovissa 1. marraskuuta 1905, ja keisari kirjasi tapahtuman lyhyesti päiväkirjaansa. Keisaripari keskusteli Rasputinin kanssa kolmen tunnin ajan. Keskustelujen sisältöä ei tiedetä.[7]

Rasputin tapasi keisariparin toisen kerran Pietarissa heinäkuussa 1906. Hän sai seuraavana vuonna keisarilta pyytämänsä rahoituksen uuden kirkon rakentamiseen Pokrovskojeen. Se ei koskaan toteutunut, koska kylän papisto ei katsonut uutta kirkkoa tarvittavan, joten rahat käytettiin kultaisen ristin ja muiden arvotavaroiden ostoon kylän vanhaan kirkkoon.[8]

Rasputinin valta hovissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keisarinna Aleksandra ja kruununperijä Aleksei, jonka verenvuototautia Rasputinin kerrottiin osanneen helpottaa.

Rasputinin ja keisariperheen suhteen kerrotaan usein perustuneen siihen, että Rasputin kykeni helpottamaan keisarin pojan ja kruununperijän Aleksein sairastamaa perinnöllistä verenvuototautia. Ainakaan Rasputin ei mainitse ensitapaamista seuranneissa kirjeissään keisarille sellaista, että kruununperijä Alekseista olisi puhuttu jo tuolloin. Kirjeissään Rasputin neuvoi keisaria luottamaan itseensä, olemaan vahva ja kuuntelemaan päätöksissään Jumalaa eikä “jäykkiä ja virallisia” kanavia.[7]

Yleisen käsityksen mukaan suurimpana syynä Rasputinin vaikutusvaltaan oli kruununperijä Aleksei Nikolajevitšin sairaus. Keisarinna Aleksandra, joka rakasti syvästi ainoaa poikaansa, tuli riippuvaiseksi Rasputinista uskoen, että tämä oli ainoa ihminen maailmassa, joka kykeni auttamaan Alekseita. Kaiken lisäksi keisariperhe pyrki huolellisesti kätkemään poikansa tilan kaikilta tahoilta. He uskoivat, että hovin tai kansan saadessa tietää maan tulevan hallitsijan olevan parantumattomasti sairas ja tämän hengen olevan jatkuvasti hiuskarvan varassa, tieto vähentäisi hallitsijasuvun valtaa. Heidän pelkonsa vallan ja henkensä menettämisen puolesta sai aikaan asioiden todellisen luonteen piilottelun.

Edvard Radzinskin mukaan Rasputinin vallan lähtökohtana oli keisarinna Aleksandran persoonallisuus. Kuusivuotiaana äidistään orvoksi jäänyt ja Britannian hovissa isoäitinsä kuningatar Viktorian kasvatusvallan alla varttunut keisarinna oli voimakastahtoinen ja ujon, pidättyväisen ulkokuorensa alla hyvin kiivas ja kiihkeäluonteinen nainen. Lisäksi hän oli hyvin vallanhimoinen. Aleksandra taisteli paljon kiivaammin kuin miehensä vuonna 1905 esitettyjä keisarinvallan kaventamisvaatimuksia vastaan eikä koskaan antanut anteeksi silloiselle pääministeri Sergei Wittelle, joka käytännössä pakotti keisari Nikolain allekirjoittamaan mm. kansalaisvapauksiin liittyviä poliittisia uudistuksia koskevan marraskuun manifestin.

Douglas Smithin mukaan keisari ei ollut niin heikko kuin kerrotaan ja Rasputinin vaikutusvaltaa on liioiteltu. Rasputin antoi keisarille neuvoja – hän muun muassa vastusti sotaa ja sodan alettua pyysi keisaria säästämään ihmishenkiä – mutta keisari ei kuunnellut häntä. Aleksandra kysyi Rasputinin mielipidettä politiikasta ja välitti tiedon keisarille. Rasputinilla oli vaikutusta nimityksiin sen vuoksi, että Aleksandra oli tavallisesti samaa mieltä. Kumpikin halusi virkoihin miehiä, jotka suhtautuivat myötämielisesti Rasputiniin.

Pahat puheet ja tutkimukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rasputinin huono historiallinen maine perustuu osittain niihin huhuihin ja juoruihin, joita kateellinen aatelistolähde? alkoi levittää Rasputinista ja keisariperheestä. Väitettiin että keisarinna olisi Rasputinin rakastajatar. Rasputin onkin jäänyt historiaan ennen kaikkea häpeämättömänä naistenmiehenä, juoppona ja kieroutuneena poliittisena pelurina. Ehkä voimakkaimmin Rasputinin kielteiseen julkisuuskuvaan vaikuttivat hänen lukuisat naissuhteensa, jotka tuona seksuaalikielteisenä aikana herättivät huomattavaa pahennusta.

Kesällä 1906 Rasputinin kotiseudun viranomaiset alkoivat ensimmäisen kerran kiinnostua ihmeitä tekevän pyhän miehen yhteyksistä pääkaupunkiin, josta hän sai jatkuvasti rahalähetyksiä. Vuotta myöhemmin Tobolskin piispan määräyksestä alettiin tutkia Rasputinin epäiltyjä yhteyksiä hlystien uskonlahkoon, jota pidettiin vääräoppisena. Rasputinissa herätti pahennusta myös hänen tapansa kerätä kotiinsa asumaan nuoria naispuolisia seuraajia, joita hänellä oli myös tapana alituiseen kosketella ja suudella, kuten muitakin tapaamiaan naisia. Jotkut todistajat maalasivatkin Rasputinista kuvan epätavallisena ja jopa epänormaalina ihmisenä. Myöskään osa pokrovskojelaisista ei pitänyt kerskailijasta, joka sai rahaa tekemättä kylässä töitä. Rasputin puolustautui kieltäen olevansa lahkolainen ja selitti hellyydenosoituksensa sillä, että hän rakasti kaikkia ihmisiä. Alustava tutkimus Rasputinin hlystiyhteyksistä kesti puoli vuotta eikä johtanut selvyyteen asiassa, kunnes joku vaikutusvaltainen henkilö määräsi tutkimukset keskeytettäväksi.[8]

Ensimmäinen tutkimus Rasputinin hlystiyhteyksistä ei vahingoittanut hänen mainettaan Pietarissa.[9] Tutkimuksia jatkettiin vuonna 1912, kun Rasputin oli muutenkin lukuisten skandaalien, silmälläpidon ja ajojahdin keskellä. Tämäkään tutkimus ei paljastanut mitään epäilyttävää, joten tutkimukset lopetettiin marraskuussa 1912, vaikka epäilykset eivät koskaan hälvenneet. Asiaa tutkittiin vielä Rasputinin kuoltua sekä vuonna 2004. Useimpien nykyajan historioitsijoiden näkemys on, että Rasputin ei ollut hlysti vaan sitoutunut ja ekumeeninen Venäjän ortodoksikirkon jäsen.[10]

Tavalliset venäläiset kuulivat Rasputinista ensimmäisen kerran maaliskuussa 1910, kun eräs moskovalainen sanomalehti julkaisi Mihail Novoselovin kirjoittaman pitkän artikkelin nimeltä “Hengellinen kiertelevä näyttelijä Grigori Rasputin”. Artikkelissa maalataan Rasputinista hyvin kielteinen kuva vastuuttomana irstailijana, huijarina ja kiipijänä, joka hypnotisoi naiset pitämään itseään Jumalan miehenä. Rasputinia väitettiin myös hlystien uskonlahkon jäseneksi ja seksihulluksi. Otteita artikkelista julkaistiin pian muissakin Venäjän lehdissä, ja Novoselov kirjoitti sille jatkoa. Myöhemmin samana vuonna Venäjän muutkin lehdet alkoivat julkaista omia sensaatiojuttujaan Rasputinista. Kohun seurauksena Rasputinin tukijat joutuivat nousemaan puolustamaan häntä julkisesti. Toisaalta esimerkiksi arkkimandriitta Teofan, joka oli aluksi tukenut Rasputinia, oli kääntynyt jo häntä vastaan.[11]

Monarkiaa kannattaneen moskovalaislehden julkaiseman alkuperäisen artikkelin tavoitteena oli ollut varoittaa keisaria Rasputinin vaikutusvallan kasvusta. Keisarin myönteiseen suhtautumiseen suojattiaan kohtaan artikkelilla ei kuitenkaan ollut vaikutusta, vaan keisari tuomitsi lehdistön Rasputiniin kohdistaman herjauskampanjan ankarasti. Keisari ei kuitenkaan pystynyt estämään juttujen julkaisemista, sillä vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen Venäjällä oli ollut lehdistönvapaus. Lehdistö ei enää koskaan jättänyt Rasputinia rauhaan.[11]

Rasputinin Venäjän poliittisella näyttämöllä esittämä rooli oli vähintäänkin erikoinen. Häntä on usein syytetty ankarasti hovijuonitteluista ja avoimesta puuttumisesta maan hallintoon, heikon ja tahdottoman keisari Nikolain kustannuksella. Tätä yhdistettynä hänen huonoon maineeseensa on pidetty yhtenä merkittävimmistä syistä keisarillisen Venäjän romahdukseen helmi-/maaliskuussa 1917.

Rasputin onnistui taitavasti kätkemään keisariperheeltä kansan keskuudessa liioiteltuja yksityiselämänsä paheita. Kansa taas ei tiennyt, ettei keisariperhe ollut tietoinen "hullun munkin todellisesta luonteesta", vaan uskoi, että keisariperhe hyväksyi Rasputinin lähipiiriinsä rietastelevana, humalaisena naistenviettelijänä, moraalittomana henkilönä. Tämä tosiseikka taas rasitti raskaasti keisariperheen omaa mainetta. Näin ollen ihmiset eivät voineet ymmärtää Rasputinin suurta vaikutusvaltaa. Rasputinia väitettiin oman aikansa Venäjän, ja jossain jopa koko maailman vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi.

Näkemyksiä Rasputinin roolista hovissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rasputin keisarinnan ja tämän lasten sekä lastenhoitajan seurassa.
Edvard Radzinskin mukaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija Edvard Radzinskin mukaan Rasputin ei ollut peluri puhtaasti siinä mielessä missä erilaiset mustamaalaustaan suuresti liioittelevat juorut ja legendat hänestä yleensä ovat esittäneet. Hän ei alun alkaen käyttänyt hovissa saavuttamaansa asemaa ja erityisesti keisarinnan luottamusta hyväkseen voidakseen toimia politiikassa "ikään kuin keisarin sijaisena erottaen ja nimittäen ministereitä ja korkeita virkamiehiä silkasta vallanhimosta omien mieltymystensä mukaisesti". Rasputin ei ollut arabialaisten tarinoiden kieroileva, manipulatiivinen suurvisiiri. Rasputinin rooli oli paljon omalaatuisempi.

Radzinskin mukaan keisarinna Aleksandra oli lähinnä Aleksein vuoksi valmis sulkemaan silmänsä kaikilta syytöksiltä, joita Rasputinia vastaan toistuvasti esitettiin, ja Rasputinia kohtaan osoitettu myötämielisyys merkitsi häntä itseään – Venäjän keisarinnaa – kohtaan osoitettua myötämielisyyttä. Aleksandra ei koskaan ollut suosittu hovissa tai muuallakaan Venäjällä. Hän oli syntyperältään saksalainen, eikä tuon ajan Venäjällä suhtauduttu saksalaisiin suopeasti. Häntä luonnehdittiin kylmäksi, kopeaksi ja ylimieliseksi naiseksi, mikä johtui paljolti hänen ujoudestaan – erityisesti nuorena Aleksandra kärsi ujoudesta, mikä tuntuu yllättävän ristiriitaiselta suhteutettuna hänen muuhun persoonallisuuteensa. Rasputinin tulo hoviin muodostui nopeasti kohtalokkaaksi keisarinnan omalle maineelle.

Sokeassa uskossaan Rasputiniin keisarinna alkoi hyväksyä lähipiiriinsä vain sellaisia ihmisiä, jotka olivat Rasputinille suosiollisia. Kysymys oli eräässä mielessä hänen omasta narsismistaan ja vallanhalustaan. Suunnilleen vuodesta 1912 eteenpäin – Edvard Radzinskin mukaan[12] keisarinna alkoi oman vaikutusvaltansa nojalla valvoa, että korkeimpiin virkoihin otettiin Rasputiniin myötämielisesti suhtautuvia henkilöitä. Myöhempinä vuosina Rasputin, joka vaistosi oman henkensä olevan vaarassa hovissa (johtuen hänen maineestaan, jonka useimmat hallitseviin piireihin kuuluvat katsoivat vahingoittavan keisarihallintoa niin, että hänen pois lähettämisensä tai suorastaan surmaamisensa oli monien toiveena ja tavoitteena) pyrki turvaamaan selustaansa keisarinnan avustuksella, tuomalla tälle ikään kuin omana ajatuksenaan esiin idean koko virkamieskoneiston puhdistamisesta Rasputininvastaisesta rintamasta. Hän alkoi vaivihkaa esittää keisarinnalle henkilöitä, jotka sopisivat parhaiten tiettyihin virkoihin. Aleksandra, joka itse haaveili myös Rasputinille – toisin sanoen itselleen – kuuliaisesta hallituksesta, alkoi ihastuneena toteuttaa omalaatuisen ystävänsä ehdotuksia.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Rasputin ja keisarinna todellisuudessa johtivat maan hallintoa sen jälkeen, kun Aleksandra oli saanut poistettua armeijan johdosta miehensä serkun, suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitšin. Syynä erimielisyyksiin oli suuriruhtinaan kielteinen suhtautuminen Rasputiniin – ja sitä kautta keisarinnaan. Uuden armeijan ylipäällikön paikan otti itselleen velvollisuudentuntoinen keisari Nikolai. Vaihto oli todellisuudessa keisarinna Aleksandran ideoima. Sen kautta hän saisi Rasputinin kanssa vapaat kädet ministerien ja keisarikunnan hallinnon suhteen. Osittain näistä toimista syntyneistä katastrofaalisista sekaannuksista ja Rasputinin, keisarinnan ja Romanovien suvun vastaisista paineista oli seurauksena Venäjän vallankumous.

Douglas Smithin mukaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elämäkerturi Douglas Smithin mukaan suuri osa siitä, mitä Rasputinista on kerrottu ja kirjoitettu, on huhupuhetta, juoruja ja valheita. Smithin mukaan käsitys Rasputinista perustuu pääasiallisesti hänen vihamiestensä teoksiin. Hänen murhaajansa Feliks Jusupov kirjoitti Rasputinin kuolemasta ollessaan maanpaossa Pariisissa. Jusupov oli rahapulassa, joten hän lisäsi teokseensa sensaatiomaista ja yliluonnollista ainesta, jotta kirja kävisi hyvin kaupaksi. Munkki Iliodor, jonka epäillään järjestäneen ensimmäisen Rasputinin murhayrityksen, teki samoin Yhdysvalloissa.

Rasputinia syytettiin myös vakoilusta Saksan hyväksi, mutta sille teorialle ei ole löydetty todisteita. Tiedustelupalvelut olivat kyllä kiinnostuneita Rasputinin mielipiteistä, koska niiden luultiin vaikuttavan keisarin päätöksiin.

Lehdistö kertoi Rasputinista skandaalijuttuja, mutta niiden tarkoituksena oli ennen kaikkea myydä. Rasputinista oltiin kiinnostuneita, hän oli aikansa superjulkkis, joten kaikki uutiset hänestä olivat haluttuja, mitä skandaalimaisempia, sen parempi. Se oli syynä joukkohysterialle, jossa Rasputinista tehtiin Pyhä Paholainen. Taistelu Rasputinia vastaan oli osa sitä taistelua, jota käytiin monarkiaa vastaan. Ainakin osa skandaaleista ja orgioista oli keksittyjä tarinoita. Useat Rasputinia tuntevat arvostivat häntä, mutta muut muodostivat käsityksensä juorujen perusteella.  Sillä, mitä Rasputin teki ei ollut niinkään merkitystä, vaan pikemminkin sillä, mitä hänestä ajateltiin. Rasputinista tehtiin syntipukki Venäjän surkeuteen. Hän ei ollut paholainen eikä pyhimys, mutta sopiva uhri korruptoituneelle yläluokalle.

Anna Vyrubovan mukaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisarinnan hovineiti Anna Vyrubova kirjoittaa muistelmissaan, että keisari ja keisarinna halusivat kuulla Rasputinilta ennustuksia ja mystisia kokemuksia ja heitä ärsyttivät ohjeet ja pyynnöt, joita Rasputin heille välitti. Rasputinia käytettiin valtaistuimen mustaamiseksi. Rasputinin ympärillä pyöri sanomalehtimiehiä ja upseereita, jotka kuljettivat häntä kapakoissa ja järjestivät juominkeja – toisin sanoen tekivät parhaansa saadakseen Rasputinin huonoon valoon tarkoituksena vahingoittaa hovia. Keisari ja keisarinna eivät uskoneet juoruja, mutta Rasputinin julkinen panettelu lisäsi vihaa hovia kohtaan. Vyrobova kirjoittaa, että hovi ja ylhäisimmät seurapiirit olivat kuin yhtä suurta hullujenhuonetta. Hänen mielestään vallankumouksen syyt olivat lähtöisin Venäjän historian aikaisemmista vaiheista. Nikolai II ja  Rasputin olivat vain tekosyitä.[13] 

Salamurhayritykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rasputin sai elämänsä aikana lukuisia – varsinkin naispuolisia – seuraajia liittyen hänen uskonnolliseen etsintäänsä ja myöhemmin toimintaansa tsaarin hovissa. Vielä enemmän hänellä oli katkeria vihollisia, jotka joko kateudesta tai hänen maineensa ja tekemistensä järkyttäminä olivat valmiita vainoamaan häntä hautaan asti. Hänen elämänsä aikana häntä vastaan suunniteltiin ainakin kolme vakavaa salamurhahanketta.

Ensimmäinen yritys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiettävästi ensimmäisen kerran Rasputin yritettiin murhata vuonna 1914. Hankkeen takana oli ainakin hänen entinen ystävänsä ja myöhempi kiivas vihollisensa munkki Iliodor (s. Sergei Trufanov), joka ensin salaa ja myöhemmin täysin julkisesti kuului edellä mainittuun hlystien uskonlahkoon.

Iliodor lähetti surmatyötä suorittamaan Hionia Guseva -nimisen tsaritsyniläisen entisen prostituoidun, jonka nimi tapausta myöhemmin tutkittaessa liitettiin usein Rasputiniin nimeen varsin säädyttömissä yhteyksissä. Nainen itse kertoi kuulusteluissa yrittäneensä surmata Rasputinin häneen liittyvien huhujen ja kertomusten perusteella. Yleisö dramatisoi tarinan myöhemmin muotoon, jossa Rasputin olisi aikoinaan hyväksikäyttänyt Gusevaa ja tämä oli päättänyt kostaa loukkauksen.

Hionia Guseva yritti heinäkuun lopulla 1914 surmata Grigori Rasputinin tämän kotikylässä puukottamalla tätä vatsaan heidän tavatessaan kylätiellä. Guseva pidätettiin heti – tapauksella oli lukuisia silminnäkijöitä – ja joutui oikeuteen, jossa hänet julistettiin mielisairaaksi ja suljettiin sairaalaan. Sairaalasta hän vapautui vasta vallankumouksen aikana. Rasputinille kohtaaminen oli koitua kohtalokkaaksi. Keisarinna lähetti kirurgin Pietarista leikkaamaan Rasputinin, minkä jälkeen hän makasi kaksi kuukautta sairaalassa Tjumenissa ja herätti yleistä ällistystä toipumisellaan. Sanottiin, että "tuon kirotun musikan sielu näytti olevan ommeltu kiinni ruumiiseen".

On mahdollista, että murhan takana oli Iliodorin kanssa tätä varten salaa liittoutunut Venäjän salaisen poliisin päällikkö kenraali Vladimir Dzunkovski, joka oli erittäin vaikutusvaltainen mies ja jolla oli myös omat henkilökohtaisemmat syynsä olla katkera Rasputinille. Rasputin oli näet tehnyt hänet naurunalaiseksi eräässä tärkeässä tilanteessa ja Dzunkovski vannoi kostoa. Mahdollisesti juuri Dzunkovski antoi Iliodorille apua murhan järjestämisessä.

On myös esitetty arvio, että Rasputin olisi saattanut estää Venäjän liittymisen ensimmäiseen maailmansotaan, ja pelättiin hänen ryhtyvän valmistelemaan Venäjän ja Saksan erillisrauhaa.[14]

Ministerien yritys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavan salaliiton Rasputinin murhaamiseksi yrittivät toteuttaa kaksi ministeriä, sisäministeri Aleksei Hvostov ja apulaisministeri Stepan Beletski. Vuonna 1915 he kilpailivat keskenään keisarikunnan hallituksessa. Molempiin Rasputinin välit olivat huonot, sillä Rasputin oli pitänyt heitä ovelasti pilkkanaan, kun he olivat yrittäneet hyötyä hänestä edetäkseen urallaan. Rasputinista hyötymisestä oli muodostunut tsaarinhallinnon viimeisinä vuosina eräänlainen tapa hovin virkamiehille. He tunsivat erinomaisesti keisarinnan kehittämän säännön: kaikki, jotka vastustivat Rasputinia joutuivat tuhon omiksi, kun taas ne, jotka arvostivat (tai ainakin olivat arvostavinaan) häntä, olivat täten osoittaneet lojaaliutensa myös Rasputinia palvovalle keisarinnalle, ja heitä kohdeltiin asianmukaisesti.

Hvostov, joka oli uskonut vuorenvarmasti pääsevänsä pääministeriksi Ivan Goremykinin erottamisen jälkeen, järkyttyi ja raivostui saadessaan Beletskiltä tiedon, että Rasputin ja keisarinna suunnittelivat viranhaltijaksi Boris Stürmeriä. Stürmerin tultua nimitetyksi Hvostov päätti kostaa Rasputinille, jonka suhteen sekä hän että Beletski olivat jo aiemmin kokeneet ikäviä yllätyksiä yrittäessään mielistellä ja lahjoa tätä saadakseen siten keisarinnan siunauksen omalle uralleen. Hvostov juoni hankkeen, jonka perusajatuksena oli saada Rasputin sotkettua johonkin skandaaliin, jonka Hvostov itse sitten paljastaisi ja saisi tsaarin karkottamaan Rasputinin hovista. Sen jälkeen hän itse saisi mahtavan kansansuosion menettäen samalla tosin sisäministerin virkansa.

Onnettomuudekseen Hvostov päätti turvautua järjestelyissä hämäräperäiseen viestinviejään, Rasputinille hyvin läheiseen Manasevitš-Manuilov-nimiseen henkilöön. Manasevitš järjesteli salassa asiat Rasputinin eduksi, mistä seurauksena Hvostov menetti rahat, joilla oli yrittänyt lahjoa Manasevitšin. Hvostov ei voinut myöskään kertoa asiasta kenellekään ilman oman osuutensa paljastumista.

Hvostov oli vuoden 1915 lopulla saanut niin tarpeekseen Rasputinista, että hän alkoi suunnitella tämän murhaamista yhdessä Beletskin kanssa. Aluksi he yrittivät saada Rasputinin houkuteltua junamatkalle, jonka aikana salaliittolaisten rikostoveri surmaisi tämän. Junamatka kuitenkin peruttiin tuntemattomaksi jääneestä syystä. Sen jälkeen ministerit punoivat uusia murhasuunnitelmia kenraali Mihail Komissarovin kanssa. Tässä vaiheessa Beletski käänsikin kelkkansa, vaikkakin hän ja Komissarov uskottelivat Hvostoville olevansa yhä mukana juonessa. Kun Hvostov alkoi haistaa palaneen käryä, hän otti uudeksi rikoskumppanikseen Norjassa maanpaossa olevan munkki Iliodorin. Hvostov lähetti Iliodorin luokse entisen alaisensa Boris Reževskin, ja Iliodor lupasi tai oli lupaavinaan palkata viisi kätyriään toteuttamaan murhan. Reževskin osuus oli kuitenkin tällä välin paljastunut eräälle hänen ystävälleen, joka kertoi siitä poliisille. Reževski pidätettiin hänen palattuaan Venäjälle, ja hän paljasti kuulusteluissa Beletskille Hvostovin osuuden tässä uudessa suunnitelmassa. Tämä tieto oli Beletskille tervetullut, sillä sen avulla hän pystyisi raivaamaan esimiehensä edeltään ja nousemaan hänen paikalleen sisäministeriksi. Myös Rasputin pidettiin ajan tasalla murhasuunnitelmasta. Hän oli huolissaan turvallisuudestaan mutta kieltäytyi lähtemästä varmuuden vuoksi pois Pietarista. Lopulta asioiden selvittyä kokonaan keisari erotti Hvostovin ja Beletskin sekä karkotti kaikki murhasuunnitelman osalliset kauas Pietarista. Venäjän lehdet olivat keväällä 1916 täynnä selostuksia koko sekavasta tapahtumavyyhdistä.[15]

Tsaarin sukulaiset onnistuvat murhassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rasputinin murhapaikka Jusupovin palatsi Moikan rannalla.

Joulukuussa 1916 joukko vaikutusvaltaisia venäläisiä aatelisia muodosti salaliiton Rasputinin murhaamiseksi. Salaliittoa johti 29-vuotias ruhtinas Feliks Jusupov, Venäjän suurimman omaisuuden perijä, joka oli naimisissa Nikolain lähisukulaisen kanssa.[16] Muita murhaan osallistuneita olivat muun muassa Dmitri Pavlovitš Romanov ja Vladimir Puriškevitš.[14][17]

Jusupov, joka piti juhlimisesta kuten Rasputinkin ja oli tavannut tämän usein Pietarin pahamaineisimmissa paikoissa, kutsui Rasputinin palatsiinsa puolenyön jälkeen 17. joulukuuta illalliselle. Jusupov vei vieraansa kellarikerroksen huoneeseen pahoitellen, että juhlien emännälle oli sattunut viivytys. Samaan aikaan neljä muuta salaliittolaista soittivat yläkerrassa gramofonia kovaäänisesti ikään kuin siellä olisi juhlittu. Jusupov väitti myöhemmin tarjonneensa vieraalleen leivoksia ja viiniä, joihin salaliittolaiset olivat laittaneet syankaliumia. Rasputiniin ne eivät kuitenkaan vaikuttaneet mitenkään.[16] Myrkytystarina on epäuskottava, sillä syanidi olisi surmannut Rasputinin muutamassa minuutissa. Rasputinin ruumiista ei ruumiinavauksessa myöskään löytynyt merkkejä myrkystä.[17]

Salaliittolaiset ampuivat Rasputinin kuoliaaksi yöllä Jusupovin palatsissa. Ruumiista löytyi kolme luodinreikää: yksi rinnasta sydämen alapuolella, yksi selästä, ja yksi otsasta. Vartaloon osuneet luodit olisivat surmanneet Rasputinin noin 20 minuutissa, mutta otsaan osunut luoti tappoi hänet välittömästi ja oli luultavasti viimeinen, teloitustyyliin ammuttu laukaus.[18]

Rasputinin ruumis oli jäätynyt ja vahingoittunut joesta löydettäessä.

Rasputinin ruumis kuljetettiin autossa Pienelle Nevkalle, ja salaliittolaiset heittivät sen sillalta hyiseen veteen.[17] Ruumis löydettiin etsintöjen jälkeen 19. päivän aamuna. Pudotuksessa vahingoittunut ruumis oli noussut joen jäisen pinnan alapuolelle ja jäätynyt siihen kiinni. Ruumiin keuhkoista ei löytynyt vettä, joten Rasputin oli ollut kuollut jo veteen joutuessaan.[18]

Rasputinin kuolema herätti Romanovin suvun jäsenissä vaihtelevasti niin järkytystä kuin iloakin. Epäillyt salaliittolaiset Feliks Jusupov ja Dmitri Romanov kiistivät osallisuutensa, mutta heidät asetettiin kotiarestiin tutkinnan ajaksi. Poliisipäällikkö määräsi tutkinnan kuitenkin keskeytettäväksi. Keisari lähetti Dmitrin ulos Pietarista Kaukasian-rintamalle ja karkotti Jusupovin maatilalleen Kurskiin. Ketään salaliittolaisista ei koskaan tuomittu tai rangaistu Rasputinin murhasta.[19]

Venäjällä hovin ulkopuolella uutinen Rasputinin kuolemasta otettiin vastaan riemulla, ja moni korotti murhaajat sankareiksi. Jopa ortodoksisen kirkon papistossa oli paljon Rasputinin kuoleman hyväksyjiä.[20]

Keisarivallan kaaduttua helmikuun vallankumouksessa 1917 vallankumoukselliset etsivät maaliskuun alussa Rasputinin salaisen haudan ja kaivoivat ruumisarkun ylös. He halusivat hävittää ruumiin, jotta Rasputinin seuraajat ja vanhan vallan kannattajat eivät tekisi haudasta pyhäkköään. Rasputinin ruumis poltettiin Lesnoissa Petrogradin polyteknisen instituutin höyrykattiloissa. Julkisuuteen kerrottiin kuitenkin tarina, jonka mukaan ruumis olisi poltettu paikallistamattomassa paikassa metsässä.[21]

Rasputin populaarikulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Anthony Hinds ohjasi Hammer Film Productions -yhtiön tuottaman omaperäisen version Rasputinin tarinasta nimellä Rasputin – riivattu vuonna 1966. Tässä versiossa myrkky oli sekoitettu kuumaan kaakaoon ja Rasputin kuoli lopulta tornista alas heitettynä. Nimiosassa nähtiin Christopher Lee.
  • Rasputin on Hellboy-sarjakuvaan pohjautuvan elokuvan Hellboy pääroisto. Siinä häntä esittää Karel Roden.
  • Rasputin on kutakuinkin pääroistona Fox-yhtiön piirroselokuvassa Anastasia. Siinä noituuksia harjoittava, paholaisen kanssa tekemisissä oleva Rasputin esitetään syypäänä lokakuun vallankumoukseen, joka nähdään täten olevan lähtöisin paholaisesta. Rasputin esitetään elokuvassa Nosferatun ja zombin eräänlaisena risteytyksenä.
  • Muita Rasputinia elokuvissa esittäneitä näyttelijöitä ovat myös muiden muassa Alan Rickman ja Tom Baker.
  • The King's Man (2021) Rhys Ifans.
  • Boney M:n diskohitissä "Rasputin" kerrotaan perusteitta epäilyksestä Rasputinin ja keisarinnan suhteesta. Suomeksi kappaleen ovat esittäneet muiden muassa Mona Carita, Frederik ja Jean S.
  • Suomalainen folk-metalliyhtye Turisasin versio Boney M:n kappaleesta on julkaistu Finnish Metal Mania -kokoelmalla.
  • Irwin Goodmanin LP:llä Häirikkö on kappale nimeltä "Rasputin".
  • J. Alfred Tanner julkaisi vuonna 1917 painettuna kappaleen nimeltä "Rasputin", muttei koskaan levyttänyt sitä.[22]
  • Rasputin on Type O Negativen vuonna 2007 ilmestyneen Dead Again -levyn kannessa. Myös yhtyeen musiikkivideo "Profit of Doom" -kappaleelle käsittelee löyhästi Rasputinia.
  • Rasputin seikkailee metalliyhtye Kotiteollisuuden "Kummitusjuna" ja "Pappi puhuu" -videoilla.

Kirjallisuudessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Rasputiniin viitataan Valven kehittämässä videopelissä Team Fortress 2, jossa on hänen nimeään kantava saavutus. Toteuttaakseen saavutuksen pelaajan täytyy yhden elämän aikana tulla ammutuksi, poltetuksi, nuijituksi ja saada osakseen räjähdysvahinkoa kuolematta.
  • Rasputinilla on merkittävä rooli Playstation 2 pelissä Shadow Hearts 2.

Ooppera ja baletti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen Einojuhani Rautavaara on säveltänyt Rasputinista kertovan oopperan. Teos keskittyy Rasputinin viimeisiin vuosiin ja siinä näytetään mm. hlystilahkon tanssi, tsaarin pojan parannukset sekä Rasputinin murha aikaisempine yrityksineen. Rautavaara kirjoitti nimiroolin basso Matti Salmiselle. Ooppera kantaesitettiin Suomen Kansallisoopperassa vuonna 2003. Levy-yhtiö Ondine on julkaissut kantaesitystaltioinnin dvd:llä.

Venäläisen balettitanssijan Sergei Poluninin perustama Polunin Ink on luonut baletin "Rasputin" vuonna 2019. Musiikin on säveltänyt Kirill Richter, ja Polunin on esittänyt baletissa pääosaa.

  • Smith, Douglas: Rasputin. Macmillan, 2016. ISBN 978-1-4472-4586-5 (englanniksi)
  • Tuntematon totuus, Uutta valoa historian arvoituksiin, Merkillinen munkki s. 158–161, Valitut Palat 1992, ISBN 951-8933-45-6
  • Otavan Iso Fokus, Kertovasti kuvitettu 8-osainen tietosanakirja, Osa 6, s. 3439, Otava 1974 ISBN 951-1-01236-3
  1. Rasputin murhattiin juliaanisen kalenterin joulukuun 16.–17. päivän välisenä yönä, joten päivämäärä saattaa vaihdella lähteittäin.
  2. a b c d Smith 2016, “1. Origins.”
  3. a b Smith 2016, “2. The Pilgrim.”
  4. a b Smith 2016, “6. The Burning Torch.”
  5. Smith 2016, “13. The Eyes.”
  6. Smith 2016, “42. Dinner with Rasputin.”
  7. a b c Smith 2016, “8. To the Throne.”
  8. a b Smith 2016, “15. The Investigation: Part I.”
  9. Smith 2016, “16. The First Test.”
  10. Smith 2016, “31. The Investigation II: Was Rasputin a Khlyst?.”
  11. a b Smith 2016, “19. The Press Discovers Rasputin.”
  12. Rasputin, 2000
  13. Anna Virubova, toimittanut Irmeli Viherjuuri: Anna Virubova, Keisarinna hovineiti, s. 162, 236. Otava, 2003. ISBN 951-1-18466-0
  14. a b Otavan Iso Fokus, s. 3439.
  15. Smith 2016, “54. The Minister Plots Murder.”
  16. a b Tuntematon totuus, Merkillinen munkki s. 161.
  17. a b c Smith 2016, “65. A Cowardly Crime.”
  18. a b Smith 2016, “67. The Body in the Water.”
  19. Smith 2016, “68. The Romanov Family Drama.”
  20. Smith 2016, “70. The End of the Tobolsk Yoke.”
  21. Smith 2016, “72. Here Lies the Dog.”
  22. Mikko-Olavi Seppälä: Hauska poika : kuplettilaulaja J. Alfred Tanner, s. 398. WSOY, 2009.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Alex de Jonge: Rasputin ja hänen aikansa (WSOY, 1984) ISBN 951-0-12070-7 (sid.)
  • Edvard Radzinski: Rasputin (WSOY, 2000) ISBN 951-0-24829-0 (sid.)
  • Felix Jusupov : Avant L'Exil ( Plon 1952 sekä WSOY 1953) Suomalainen :Ennen Maanpakoa.

Vanhempaa kirjallisuutta:

  • Venäjän pahahenki Grigori Rasputin : kuvauksia hänen elämästään ja vaikutuksestaan. 2. painos, A. Jokinen & K:i, Hämeenlinna 1917
  • Rasputin : siperilainen hevosvaras hovin irstailijana. Yleinen kustannustoimisto, Turku 1917
  • K. Vuorela : Rasputin : piirteitä Venäjän painajaisen Grigorij Rasputinin toiminnasta. K. Walovuori, Uusikaupunki 1917
  • Grigori Rasputin : kuvauksia hänen elämästään, vaikutusvallastaan ja kukistumisestaan. Otto Andersin, Pori 1917
  • Herman Theodor von Zancka : Rasputin : ylhäisönainen ja järjestelmä Venäjällä ennen vallankumousta. Minerva, Helsinki 1917
  • Pyhä paholainen : muistelmia Rasputinista ; kirjoittanut ent. pappismunkki Iliodor. Minerva, Helsinki 1918
  • Feodor Uschakowski : Saatanan poika : venäläisen mystikon Rasputinin elämänvaiheet : historiallinen romaani kolmessa osassa, osat 1–3. Carl Geislerin kustannustoimisto, Helsinki 1926-1927

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]