Greek revival
Greek revival, joskus myös uuskreikkalaisuus, oli 1800-luvun alkupuolella Euroopassa ja Yhdysvalloissa vaikuttanut arkkitehtuurin tyylisuuntaus, kreikkalaissävytteinen uusklassisen arkkitehtuurin alalaji. Greek revival perustuu 400-luvulta eaa. peräisin olevien antiikin Kreikan temppelien arkkitehtoniseen tyyliin.[1][2]
Greek revival oli arkkitehtuurissa "aidon" antiikin Kreikan arkkitehtuurin yksinkertaisuutta ihannoiva vaihe. Se sai vaikutteita antiikin Kreikan monumenteista sekä muun muassa Paestumin temppeleistä.[3] Tyyli pyrki jo 1750-luvulta lähtien tuomaan rakennuksiin tarkkoja kopioita antiikin Kreikan arkkitehtuurin elementeistä. Se oli osa uusklassismin tyylisuuntaa ja nojautui vahvasti antiikin rakennusten tutkimuksiin. Kreikkalaisen arkkitehtuurin varhaisiin ihailijoihin kuuluivat saksalainen taidehistorioitsija ja arkeologi Johann Joachim Winckelmann sekä ranskalainen arkkitehti Claude-Nicolas Ledoux ja englantilainen arkkitehti John Soane. Greek revival tuli kuitenkin laajemmin suosituksi vasta Napoleonin sotien jälkeen, jolloin tyyliin liitettiin eri maissa myös kansallisia pyrkimyksiä. Tyyli oli erityisessä suosiossa Yhdysvalloissa, Britteinsaarilla, Preussissa ja Baijerissa.[4]
Tyylin suosioon vaikutti tuon ajan voimakas kiinnostus antiikin Kreikan kulttuuriin, joka oli lähtöisin laajalti levinneistä painokuvista, joissa oli kuvattu kreikkalaista taidetta ja vanhoja temppeleitä. Myös Elginin marmorit nostattivat kiinnostusta antiikin Kreikan taidetta kohtaan. Ateenan Parthenonin yleinen tunnustus merkittäväksi rakennustaiteen monumentiksi vahvisti osaltaan Greek revival -suuntausta.[1]
Englannissa Greek revival -tyylin huomattavin esimerkki oli Robert Smirken suunnittelema vuonna 1847 valmistunut British Museum, jonka fasadissa käytettiin valtavan kokoisia joonialaisia pylväitä. Berliinin vuonna 1793 valmistuneen Brandenburgin portin esikuva taas oli Ateenan Akropoliin Propylaia. Münchenin Glyptoteekissa ja Schinkelin suunnittelemassa Berliinin Altes Museumissa (1822–1830) oli samoin vahva kreikkalainen leima. Saksassa rakennettiin huomattava määrä merkittäviä rakennuksia uuskreikkalaiseen tyyliin, sillä Baijerin kuninkaan Ludvig I:n poika Otto oli Kreikan kuningas.[1]
Yhdysvalloissa Greek revival omaksuttiin laajasti rakennusten yleiseksi tyyliksi. Yhdysvalloissa tyylin monet eriskummalliset muunnelmat hyväksyttiin sekä käytännöllisistä että ideologisista syistä. William Strickland suunnitteli Philadelphiaan vuonna 1824 valmistuneen Second Bank of the United States -rakennuksen, joka muistutti ulkonaisesti doorilaista temppeliä. Rakennuksen esikuvana oli Parthenonin temppeli. Thomas Walter puolestaan suunnitteli 1850-luvun lopussa valmistuneet Yhdysvaltain kongressitalon sivusiivet Greek revival -tyyliin. Myös Yhdysvaltain kartanoarkkitehtuurissa yleistyi puisten doorilaisten pylväiden käyttö.[1]
Kuvagalleria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Brandenburgin portti, Berliini. -
British Museumin fasadi, Lontoo. -
Walhalla, Regensburg. -
Pietarin pörssi, Pietari. -
Second Bank of the United States, Philadelphia.
.jpg)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jokinen, Teppo ja Honkala, Liisa: Arkkitehtuurin sanakirja. WSOY 2000. ISBN 951-0-24579-8
- Curl, James Stevens: Dictionary of architecture. Oxford University Press 1999. ISBN 0-19-210006-8
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Greek Revival Encyclopedia Britannica. Viitattu 28.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Jokinen ja Honkala 2000, s. 255
- ↑ Valkeapää, Leena (toim.): Greek Revival (pdf) Taidehistorian sanasto. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 28.4.2021.
- ↑ Curl 1999, s. 287–288