Giulio Alberoni

Kardinaali Alberoni.

Giulio Alberoni (21. toukokuuta 1664 Piacenza – 16. kesäkuuta 1752 Piacenza) oli espanjalainen valtiomies ja kardinaali, joka toimi Espanjan de facto pääministerinä vuosina 1716–1719.

Alberoni syntyi Italiassa köyhän viinitarhatyöläisen poikana, opiskeli teologiaa jesuiittojen alaisuudessa ja ryhtyi diplomaatiksi. Hänet lähetettiin kotimaakuntansa Parman edustajana Espanjaan vuonna 1713, missä hän vaikutti ratkaisevasti siihen, että Filip V solmi seuraavana vuonna avioliiton Parman Elisabet Farnesen kanssa. Uusi kuningatar sai heti suuren vallan aviopuolisoonsa ja teki Alberonista pääministerin.

Kuningattaren neuvonantajana Alberoni hallitsi maata lähes yksinvaltiaana. Hän työskenteli innokkaasti Espanjan armeijan, laivaston, elinkeinoelämän ja talouden elvyttämiseksi hieman aiemmin päättyneen Espanjan perimyssodan jäljiltä. Espanjan voimia hän halusi käyttää Italian vapauttamiseen keisarin vallasta ja ruhtinaskuntien hankkimiseen Elisabetin pojille. Espanja valloitti Sisilian vuonna 1717 ja Sardinian vuonna 1718, mikä sai kuitenkin Englannin, Ranskan, Itävallan ja Alankomaat liittoutumaan Espanjaa vastaan. Alberonin yritykset muodostaa vastaliittouma epäonnistuivat, vaikka hän oli ottanut yhteyttä jopa Ruotsin Kaarle XII:een. Vuonna 1718 Englannin laivasto voitti Espanjan laivaston, ja ylivoimainen ranskalainen sotajoukko tunkeutui maahan Pyreneiden yli. Alberoni joutui luopumaan kaikista viroistaan ja pakeni Italiaan, missä hän osallistui vuonna 1721 Innocentius XIII:n valintaan paaviksi tultuaan kardinaaliksi vuonna 1717. Hän toimi paavin hovin legaattina Ravennassa vuonna 1735 ja Bolognassa vuonna 1740.

Lähteet

• Uusi tietosanakirja A-Arb, s. 402.
• Britannica Giulio Alberoni