Gianluca Scamacca

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gianluca Scamacca West Ham Unitedin peliasussa elokuussa 2022.

Gianluca Scamacca (s. 1. tammikuuta 1999 Rooma) on italialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on pituudeltaan 195-senttimetrinen. Hän edustaa Italian Serie A:ssa pelaavaa Atalantaa. Hän on pelannut Italian A-maajoukkueessa vuodesta 2021.[1]

Seurajoukkueura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Scamacca pelasi Lazion ja AS Roman juniorijoukkueissa ja siirtyi tammikuussa 2015 Alankomaihin PSV Eindhoven junioreihin. Hän palasi kaksi vuotta myöhemmin kotimaahansa Sassuolon joukkueeseen ja pelasi ensimmäiset kolme Serie A -otteluaan kaudella 2017–2018. Tämän jälkeen hän pelasi lainasopimuksilla kevätkauden 2018 Serie B:ssä Cremonesessa, elokuusta 2018 tammikuuhun 2019 Alankomaiden Eredivisiessä PEC Zwollessa kahdeksan liigaottelun verran, kauden 2019–2020 Serie B:ssä Ascolissa ja kauden 2020–2021 Genoassa, jolle hän teki Serie A:ssa 26 ottelussa kahdeksan maalia. Scamacca oli Italian cupin paras maalintekijä sekä kaudella 2019–2020, jolloin hän teki Ascolille kahdessa ottelussa neljä maalia, että kaudella 2020–2021, jolloin hän teki Genoalle kolmessa ottelussa neljä maalia.[1]

Kaudella 2021–2022 Scamacca pelasi viimein Sassuolon vakiokokoonpanossa ja teki 36 Serie A -ottelussa 16 maalia, millä hän oli joukkueensa paras ja koko sarjan kuudenneksi paras maalintekijä. Hän onnistui maalinteossa kärkijoukkueitakin vastaan: hän teki marras-joulukuun vaihteessa peräkkäisissä otteluissa maalin vierasvoitossa Milania ja kotitasapelissä Napolia sekä helmikuussa vierasvoitossa Interiä vastaan.[1]

Scamacca siirtyi heinäkuussa 2022 Englannin Valioliigassa pelaavaan West Ham Unitediin. Hän pelasi tammikuun 2023 puoliväliin mennessä 16 valioliigaottelua, joista 11 ottelua avauskokoonpanossa, ja teki maalin lokakuussa peräkkäisissä kotiotteluissa Wolverhamptonia ja Fulhamia vastaan sekä tammikuussa vierasottelussa Leedsiä vastaan. Loppukausi meni häneltä pilalle jalkavammojen vuoksi, ja hän pelasi enää vain maaliskuussa yhdessä FA Cupin ottelussa muutaman minuutin ajan ja kahdessa Konferenssiliigan ottelussa pidempään. Kaikkiaan hän pelasi Konferenssiliigassa kauden aikana karsintaottelut mukaan lukien yhdeksän ottelua, joissa hän teki viisi maalia, mutta neljännesvälierien jälkeen hän ei enää ollut mukana. West Ham voitti lopulta Konferenssiliigan.[1]

Scamacca siirtyi elokuussa 2023 italialaisseura Atalantaan. Hän pelasi kauden 2023–2024 aikana 29 Serie A -ottelua, joissa hän oli 17 kertaa avauskokoonpanossa, ja teki niissä 12 maalia. Italian cupissa hän pelasi neljä ottelua ja teki yhden maalin mutta oli tappiollisesta loppuottelusta poissa varoitustilin täyttymisen vuoksi. Atalantan voittamassa Eurooppa-liigassa hän pelasi 11 ottelua ja teki kuusi maalia: yhden alkulohko-ottelussa Sporting Lissabonia vastaan, yhden neljännesvälierien sekä vieras- että kotiottelussa samaa joukkuetta vastaan, kaksi puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa Liverpoolia vastaan sekä yhden välierien ensimmäisessä osaottelussa Marseillea vastaan. Loppuottelussa Bayer 04 Leverkusenia vastaan hän syötti joukkueensa kolmannen maalin.[1]

Maajoukkueura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Scamacca on pelannut Italian kaikissa nuorisomaajoukkueissa alle 15-vuotiaista alle 21-vuotiaisiin. Hän pelasi yhteensä viisi ottelua alle 17-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2015 ja 2016, joista jälkimmäisessä hän teki yhden maalin. Hän pelasi neljä ottelua alle 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2018 Italian saavuttaessa hopeaa ja teki maalin Portugalia vastaan niin alkulohkossa kuin loppuottelun jatkoajallakin. Hän pelasi viisi ottelua alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2019, kun Italia sijoittui neljänneksi, mutta tappiollisessa pronssiottelussa hän ei pelannut. Alle 21-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2021 hän pelasi kolme ottelua ja teki maalin alkulohkossa Tšekkiä sekä tappiollisessa puolivälieräottelussa Portugalia vastaan.[1]

Scamacca pelasi Italian A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran syyskuussa 2021 MM-karsintaottelussa Liettuaa vastaan ja toisen kerran saman vuoden marraskuussa MM-karsinnassa Pohjois-Irlantia vastaan. Vuonna 2022 hän pelasi seitsemän A-maaottelua. Vuonna 2023 hän pelasi kuusi EM-karsintaottelua ja teki ensimmäisen A-maaottelumaalinsa lokakuussa 2023 tappiollisessa vierasottelussa Englantia vastaan. Hän on ollut 15 A-maaottelussaan viisi kertaa avauskokoonpanossa.[1]