Georg Stiernhielm

Georg Stiernhielm. David Klöcker Ehrenstrahl (1663).

Georg Stiernhielm (synt. Göran Olofsson, myös Georgius Olavi, Lillia, 7. elokuuta 1598 Vika, Ruotsi – 22. huhtikuuta 1672 Tukholma, Ruotsi) oli ruotsalainen hallintomies, kielitieteilijä, yleistieteilijä ja runoilija. Häntä on kutsuttu "Ruotsin runouden isäksi", joka otti ensimmäisenä käyttöön antiikin runomittoja Ruotsin kirjallisuudessa teoksessaan Hercules (1658).

Elämä ja ura

Göran Olofssonin isä Olof Marqvardsson oli ammatiltaan vuorimies Svartskärsin kylässä Vikan pitäjässä Taalainmaalla. Göran aloitti opettajanuransa Västeråsin koulussa, josta hän lähti vuonna 1619 Uppsalan yliopiston ja otti nimen Lillia. Hän opiskeli myös Saksassa jonkin aikaa ja palasi Uppsalaan 1624. Hän lähti pian kuitenkin takaisin Saksaan ja matkusteli myös Italiassa, Ranskassa, Hollannissa ja Englannissa. Piispa Johannes Rudbeckius kutsui hänet lehtoriksi Västeråsin gymnasiumiin vuonna 1626 ja kohta tämän jälkeen kuningas Kustaa II Aadolf nimitti hänet Tukholman Collegium illustren aateliston oppimestariksi ja hän sai nimityksen johdosta suurta huomiota. Hänet nimitettiin Tarton hovioikeuden asessoriksi 1630 ja aateloitiin vuonna 1631 nimellä Stiernhielm saaden läänityksikseen Stjernlundin ja Vasulan tilukset Liivinmaalla. Hänestä tuli myös Liivinmaan maaneuvos vuonna 1639. Stiernhielm kutsuttiin takaisin Tukholmaan 1642 juuri perustettuun Lagkommissioneniin ja hän jäi useiksi vuosiksi maan pääkaupunkiin.

Muistomerkki Knivassa Stiernhielmin syntymäpaikalla

Kuningatar Kristiina alkoi kiinnittää huomiota Stiernhielmin runoihin ja hän sai siten osakseen myös yhä enemmän yleistä huomiota Tukholman piireissä. Stiernhielm nimitettiin Tarton hovioikeuden varapresidentiksi 1648 mutta kutsuttiin pian taas takaisin Tukholmaan Riksarkivetin johtajaksi (ruots. riksarkivarie) vuonna 1649 ja Ruotsin kuningashuone kiinnitti huomiota edelleen runsaasti hänen runouteensa ja tuotantoonsa. Jonkin ajan kuluttua Stiernhielm joutui hovin epäsuosioon johtuen tämän kritiikistä eräitä kuningattaren suosikkeja kohtaan ja hän joutui palaamaan Liivinmaalle. Pohjan sodan sytyttyä Stiernhielm joutui palaamaan Tukholmaan 1656 perheensä kanssa. Sodan jälkeen Stiernhielm kärsi perheineen virattomaksi jäätyään talousvaikeuksista. Kaarle X Kustaa nimitti hänet maatuomariksi nyt Ruotsin haltuun joutuneeseen Trondheimin lääniin, jonka se tosin jälleen menetti vuonna 1660 ja Stiernhielm jäi taas työttömäksi. Hänet kutsuttiin krigsrådin jäseneksi 1661 ja vuotta myöhemmin Reduktionskollegiumiin. Vuonna 1667 hänet nimitettiin vastaperustetun antikviteettikollegion ensimmäiseksi johtajaksi, joka takasi lopulta Stiernhielmille vakaan toimeentulon hänen elämänsä loppuvuosiksi. Stiernhielmin kuoltua Ruotsin akatemia julkaisi muistomitalin hänen kunniakseen.

Tuotanto ja merkitys

Stiernhielmiä pidettiin Ruotsissa aikansa oppineimpana henkilönä, jonka kirjallinen tuotanto oli monialaista. Hän julkaisi viisi-kuusikymmentä kirjallista teosta, jotka runouden lisäksi käsittelivät matematiikkaa, luonnontieteitä, lakitieteitä, historiaa, tilastotiedettä ja kielitiedettä. Erik Gustaf Geijer on kuvannut Stiernhielmiä "kaikessa suurena alkuunsaattajana" (ruots. "i allt en stor börjare"). Hän oli ensimmäisiä ruotsalaisia matemaatikkoja, jotka saivat laajempaa huomiota ja hän toi matkoiltaan paljon aiemmin valtakunnassa tuntematonta matemaattista tietoa Ruotsiin. Hallitus kuunteli hänen neuvojaan valtakunnallisten mittayksiköiden perustamiseksi tieteelliselle pohjalle. Hän myös toi Ruotsiin mikroskoopin ja suurennuslasin. Lakitieteilijänä hän kävi läpi vanhat ruotsalaiset lait ja julkaisi Vestgötalagen -teoksen. Hän oli ensimmäinen, joka lisäsi lakikirjoihin selityksiä. Filosofina Stiernhielm suosi Platonia ja Plotinosta mutta vastusti kartesiolaisuutta. Historioitsijana hän pyrki näyttämään toteen kansainvaellusten olevan lähtöisin Ruotsista ja pyrki osoittamaan ruotsin kielen aseman kaikkien kielien kantakielenä. Vaikka hänen kansallismielisiä historia- ja kielitutkimuksiaan ei pidetä järin tieteellisinä, häntä pidetään kuitenkin eräänä ensimmäisistä vertailevan kielentutkimuksen alkuunpanijoista.

Tieteellisen toiminnan ohessa Stiernhielmin merkittävimpänä panoksena pidetään hänen herättämäänsä huomiota siihen saakka väheksytyn ruotsin kielen aseman nostamiseen. Hän julkaisi sanakirjoja ja tutki kielen alkuperää. Hänen runonsa olivat Ruotsin runoudessa käänteentekeviä, vieden alaa eteenpäin kansanlauluista ja -riimeistä taiteeksi.

Suomennettuja runoja

Lähde

• Hercules: katkelma sankarirunoelmasta (Hercules), suom. Lauri Viljanen, Skandinavian kirjallisuuden kultainen kirja, WSOY 1930 (Stiernhielm kirjoitti tämän tunnetuimman runoelmansa 1647. Se julkaistiin 1658. Runo verkossa alkukielellä)
• Hercules: Elämän katoavaisuus: katkelma (Hercules), suom. Aale Tynni, teoksessa: Tuhat laulujen vuotta, WSOY 1957
• Pysähdy, ymmärrys (Håll stilla, mitt förnuft), suom. Aale Tynni, teoksessa: Tuhat laulujen vuotta, Helsinki: WSOY 1974 ISBN 951-0-06216-2, 2004 ISBN 951-0-29121-8 (Runo artikkelissa alkukielellä)

Aiheesta muualla

• Helmer Winter : "Kyl mino piex sinum perkele pois". Suomalaisen ja venäläisen soturin suorasukaista sanavaihtoa ruotsalaisen runoniekan säkeissä, missä suomalainen haastaa omalla kielellään!, Hakkapeliitta, 09.03.1937, nro 10, s. 18, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot