Garnet Wolseley

Lordi Wolseley vuonna 1882.

Garnet Joseph Wolseley, Wolseleyn ensimmäinen varakreivi (4. kesäkuuta 1833 Golden Bridge, Dublinin kreivikunta, Irlanti – 26. maaliskuuta 1913 Menton, Ranska) oli brittiläinen sotamarsalkka, joka komensi monia sotaretkiä ja toimi Britannian armeijan ylipäällikkönä 1895–1900. Menestyksekkäänä komentajana tunnettu Wolseley kutsuttiin usein apuun, kun jossain päin imperiumia ilmaantui levottomuuksia.

Ura

Wolseleyn isä oli armeijan majuri. Hän aloitti sotilasuransa jalkaväkirykmentin vänrikkinä vuonna 1852 ja osallistui toiseen Burman sotaan (1852–1853), Krimin sotaan – insinöörijoukkoihin siirrettynä – sekä Intian sepoykapinan kukistamiseen (1857–1858). Hän oli mukana muun muassa Sevastopolin ja Lucknowin piirityksissä. Wolseley haavoittui varhaisten sotakokemustensa yhteydessä useita kertoja vaikeasti ja hänen toinen silmänsä sokeutui. Hän yleni 25-vuotiaana Britannian armeijan nuorimmaksi everstiluutnantiksi. Toisessa oopiumisodassa 1860 hän toimi James Hope Grantin komentaman brittiläis-ranskalaisen armeijan päämajoitusmestarina.

Kun Yhdysvaltain sisällissodan sytyttyä 1861 pelättiin sodanuhkaa Yhdysvaltojen ja Britannian välillä, Wolseley lähetettiin Kanadaan parantamaan sikäläisiä puolustusjärjestelyitä. Hänet ylennettiin 1865 everstiksi. Vuonna 1870 Wolseley johti retkikuntaa, joka kulki 950 kilometriä Red River -jokea pitkin kukistaakseen intiaani Louis Rielin johtaman kapinan Manitobassa. Vuosina 1871–1873 hän toimi avustavana kenraaliadjutanttina sotaministeriössä.

Wolseley johti kenraalimajurina 1873–1874 länsiafrikkalaista Ašantin valtakuntaa vastaan tehtyä sotaretkeä, jonka aikana hän helmikuussa 1874 valtasi ja hävitti maan pääkaupungin Kumasin ja pakotti lopulta kuninkaan antautumaan. Tästä voitosta hänet palkittiin 25 000 punnan suuruisella kansalaiskeräyksellä sekä nimittämällä hänet Lontoon kunniaporvariksi. Syksyllä 1875 Wolseley lähetettiin järjestämään eteläafrikkalaisen Natalin siirtokunnan puolustusta ja samalla taivuttelemaan siirtokuntalaisia luopumaan itsenäisyydestään ja liittymään brittiläiseen Kapmaahan. Marraskuussa 1876 hänet nimitettiin Intian neuvoston jäseneksi ja ylennettiin 1878 kenraaliluutnantiksi sekä nimitettiin saman vuoden heinäkuussa Kyproksen joukkojen ylipäälliköksi. Brittien kärsittyä 1879 kirvelevän tappion zulusodassa Wolseley kutsuttiin Etelä-Afrikan joukkojen komentajaksi ja Natalin sekä Transvaalin kuvernööriksi. Hän käänsi sodan voitoksi ja vangitsi zulujen kuninkaan Cetshwayon.

Vuonna 1920 pystytetty Wolseleyn ratsastajapatsas Lontoon Horse Guards Parade -aukiolla.

Palattuaan Englantiin Wolseley nimitettiin toukokuussa 1880 armeijan päämajoitusmestariksi ja 1882 kenraaliadjutantiksi. Samana vuonna hänet lähetettiin Egyptiin kukistamaan Arabi paššan johtamaa kansallismielistä kapinaa. Vallattuaan Suezin kanavan Wolseley teki yllätyshyökkäyksen ja löi Arabi paššan Tell el-Kebirin taistelussa 13. syyskuuta 1882. Otettuaan tämän vangiksi hän sai kapinalliset antautumaan koko maassa. Tästä voitosta hänet palkittiin paronin arvolla Wolseley of Cairo and of Wolseley. Wolseley toimi myös ylipäällikkönä Egyptissä 1883–1884 ja johti 1884 Niiliä ylös edennyttä retkikuntaa, joka lähti pelastamaan Khartumissa saarroksiin jäänyttä Charles Gordonin armeijaa. Wolseleyn joukot saapuivat Khartumiin 28. tammikuuta 1885, kaksi päivää sen jälkeen kun brittien vastarinta oli kukistunut ja Gordon surmattu. Wolseley joutui taistelujen jälkeen lopulta perääntymään takaisin Egyptiin, mutta hänet palkittiin silti varakreivin arvolla.

Wolseley toimi 1890–1895 Irlannin joukkojen komentajana, minä aikana sai 1894 ylennyksen sotamarsalkaksi. Vuosina 1895–1900 hän oli koko Britannian asevoimien ylipäällikkö, missä ominaisuudessa hän vastasi armeijan liikekannallepanosta toisen buurisodan puhjettua 1899.

Wolseley kirjoitti sotilaille tarkoitetun opaskirjan Soldier’s Pocket-book for Field Service (1869) sekä useita sotahistoriallisia teoksia.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Garnet Wolseley Wikimedia Commonsissa