Luettelo digimoneista D–G

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Gammamon)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on luettelo digimoneista D–G. Luettelo ei ole täydellinen.

Muut luettelot:

Daemon (jap. Demon) on Mega-tason digimon. Daemon on yksi Seitsemästä Suuresta Demonilordista ja edustaa Jupiteria ja vihan syntiä. Daemonin hyökkäyksiä ovat Flame Inferno, Chaos Flare, Double Dust, Slash Nail, Hammer Knucle, Algol's Flame ja Dark Spreader. Daemon esiintyi ensimmäisen kerran sarjassa Digimon Zero Two, kun hänen palvelijansa SkullSatamon tuhottiin. Daemon vaati Ken Ichijoujia tulemaan mukaansa jotta hän voisi absorboida Pimeyden Siemenen energian itseensä. Archnemon kuitenkin nappasi Kenin mukaansa muiden kidnappaamien lasten lisäksi. Daemon ei suostunut päästämään Yukio Oikawaa pakoon ja lähetti LadyDevimonin ja MarineDevimonin heidän peräänsä. Heidän tuhouduttuaan Daemon otti ohjat käsiinsä ja pysäytti Oikawan vaatien Kenin luovuttamista kuoleman uhalla. Lapset päättivät karkottaa Daemonin Digimaailmaan, mutta Daemon sanoi heille pystyvänsä avaamaan portaalin, jonka kautta hän tuli ihmisten maailmaan. Ken onnistuu avaamaan portin Pimeyden Merelle ja Imperialdramonin, Silphymonin ja Shakkoumonin avustuksella lapset onnistuivat karkottamaan Daemonin. Daemon oli ensimmäinen Digimon-animeissa koskaan esiintynyt demonilordidigimon. Daemonin nimi tulee Cacodaemonista.

Daemon esiintyy myös Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa jossa hän komensi pahojen digimonien armeijaa. Daemon kutsui Neo Saiban digimaailmaan ja loi kokeellisen digimonin Arkadimonin ja teki Arkadimonista Neon digimonkumppanin. Myöhemmin Neo kääntyi Daemonia vastaan ja Arkadimon latasi Daemonin datan itseensä muuttuen Mega-muotoonsa, mutta Daemon onnistui syntymään uudelleen ottaen Arkadimonin ruumiin haltuunsa ja kehittyi Ultra-muotoonsa tuhoten Arkadimonin. Myöhemmin UlforceVeedramon Future Mode onnistui tuhoamaan Daemonin.

Daemonilla on myös Daemon Beast Mode (Ei peitelty mode). Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan kuudennessa osassa "Future" lasten tuhottua Ordinemonin, "Pimeä Gennai" poimittuaan Apocalymonin datan sisältävän mustan datakuution sanoo yrittävänsä uudelleen joko Daemonin tai Diaboromonin kanssa. Digimon Chronicle X -mangassa Daemon varasti toiselta digimonilta itselleen X-Antibodyn muuntautuen Daemon X -muotoon. Daemon X taisteli Craniamonia ja Kentaurosmonia vastaan yhdessä Leviamonin ja Belphemonin kanssa, kunnes UlforceVeedramon X liittyi mukaan taisteluun ja onnistui lopulta kukistamaan Daemonin. Myöhemmin Diaboromon X käytti Daemonia miekkanaan taistellessaan Royal Knightseja vastaan.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Zurumon Pagumon PicoDevimon Devimon NeoDevimon Daemon
(Daemon Beast Mode)

Daipenmon on Hybrid-tason digimon, joka vastaa voimiltaan Mega-tasoa. Daipenmon syntyy kun molemmat Jään henget yhdistetään. Daipenmon muistuttaa jättimäistä violettia pingviiniä, jolla on päässään pyöritettävä kanki ja joka kantaa käsissään kahta valtavaa sinistä ja punaista jäätelöpuikkoa. Daipenmonin hyökkäyksiä ovat Purple Plague, Song of Thunder, Goma Milk Death, Storm Hammer Breaker ja Kakikaki-kun Blast ja IceDevimon-Daipenmon Enhancement-muodossa Ice Crusher Avalanche. Digimon Fusionissa Laylamon vapautti Daipenmonin jään sisältä Lake Zonella ja yhdisti Daipenmonin IceDevimonin kanssa IceDevimon-Daipenmon Enhancement-muotoon, jossa Daipenmon sai itselleen IceDevimonin siivet ja nahkavyön ympärilleen ja IceDevimonin merkin rintaansa ja demonimaiset sarvet ja vampyyrimäiset kulmahampaat. Shoutmon X4K onnistui kuitenkin tuhoamaan tämän Daipenmonin muodon taistelussa. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Daipenmon nähtiin MarineAngemonin hallitsemassa merenalaisessa kaupungissa, jonne Valitut päätyivät. Daipenmon kykeni kuljettamaan kaupunkia eteenpäin valtavan kädessään olevan jäätelöpuikon avulla.

Damemon on mutanttidigimon, joka muistuttaa osittain harmaata Sukamonia, jolla on kullanväriset kädet, kengänsuojukset, aseet käsissään, piikki päässään ja Tyutyumon selässään. Damemonin hyökkäyksiä ovat Bunbun Ken, Gun Vulcan, Boost Attack ja Digi Ninpou Bujin Henka, joka muuttaa hänet Tuwarmoniksi. Damemonin sanotaan syntyneen vahingossa kun Digimaailman jätemäinen ulostedata ja pöly mutatoituivat keskenään. Digimon Fusionissa Damemon toimi Bagra-armeijan jäsenenä. Damemon ryhtyi myöhemmin Ewan Amanon digimonkumppaniksi ja muuntautui oikeaan muotoonsa Tuwarmoniksi. Ewan ja Tuwarmon hyökkäsivät lasten kimppuun Honey Landilla lasten kukistettua Zamielmonin. Ewan fuusioi Tuwarmonin AxeKnightmonin kanssa MusoKnightmoniksi. Taistelun seurauksena ryhmät erkanivat. Myöhemmin Ewan ja Tuwarmon hyökkäsivät lasten kimppuun Bright Landillä, jolloin Ewan astuttaa viruksen Apollomoniin muuttaen hänet pahaan Whispered-muotoonsa. Jouduttuaan Hell Field nimiseen paikkaan Ewan yhdistää Tuwarmonin Axemonin ja Apollomonin joukkojen ja Hell Fieldin energian seurauksena RuthlessTuwarmon Beast Modeen. Taistelussa Shoutmon X7 onnistuu vahingoittamaan RuthlessTuwarmonia osittain kuolettavasti. Pahasti loukkaantunut Tuwarmon ja Ewan joutuvat vetäytymään taistelusta. Myöhemmin Tuwarmon muuntautuu takaisin Damemoniksi, joka kuolee vammoihinsa Ewanin käsivarsille. Myöhemmin Damemon syntyy uudelleen ja palaa Ewanin digimonkumppaniksi Digimon Fusionin kolmannella kaudella. Damemonin nimi tulee sanasta Dame, mikä tarkoittaa "ei hyvä". Tuwarmonin nimi tulee sanasta Tsuwamono, joka tarkoittaa sotilasta.

Mangasarjassa C'mon Digimon: The capering monster BUN nähtiin erilainen Damemon, joka muistutti pientä Rookie-tason lohikäärmettä, joka näyttää Agumonin ja Koromonin risteytykseltä. Tämän Damemonin hyökkäys oli Spinning Tail Cyclone. Damemon toimi Kentarou Kamonin digimonkumppanina onnistuen kukistamaan taistelussa pahan Deathmonin.

DanDevimon (jap. DoneDevimon) on Devimonin Mega-muoto. DanDevimon muistuttaa ulkonäöltään Venomin ja Spawnin risteytystä, jolla on valtavat kädet, joissa on pitkät punaiset kynnet ja Pahuuden Merkki rinnassaan ja käsissään. DanDevimonilla on myös toiset käsivarret, jotka koostuvat kokonaan pimeyden miasmasta. DanDevimonin hyökkäyksiä ovat Destroy Claw, Ultimate Flare ja Mias-spew. DanDevimon esiintyi vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa, jossa AxeKnightmonin Moon=Millenniummonin kristallin avulla henkiinherättämä NeoDevimon kehittyi DanDevimoniksi taistelussa lapsia vastaan. DanDevimon kukisti helposti taistelussa WereGarurumonin ja Yamaton ja Taichi ja MetalGreymon altistuivat pimeyden miasmalle pelastaakseen Yamaton ja WereGarurumonin ja kun DanDevimon nielaisi Taichin, raivostuneen MetalGreymonin ympärille ilmestyi Mugendramonin punainen aura, joka kävi raivokkaaseen taisteluun DanDevimonia vastaan. DanDevimon pääsi kuitenkin voitolle iskemällä Mugendramonin maahan. Takeru ja Tokomon päättivät pysäyttää Mugendramonin ja estää tätä tulemasta DanDevimonin kaltaiseksi. Takerun Digivice lähettää kuvajaisen Angemonista taivuttelemaan Mugendramonin luopumaan vihastaan, jolloin Mugendramonin tilalle ilmestyy WarGreymonin keltainen aura, joka tuhoaa DanDevimonin ja vapauttaa Taichin. DanDevimonin englanninkielinen nimi tulee sanasta Dante ja japaninkielinen nimi sanoista Done ja Devil.

Darcmon on Champion-tason enkelidigimon. Darcmon muistuttaa naista, jolla on neljä siipeä, kultaiset saappaat ja La Pucelle niminen miekka. Darcmonin hyökkäyksiä ovat Dancing Sword ja La Pucelle. Elokuvassa Digimon Frontier: Island of Lost Digimon Darcmon nähtiin Dinohyumonin armeijassa. Myöhemmin paljastui että Darcmon oli todellisuudessa Hippogriffomon naamioituneena. Darcmon myöhemmin paljastuttuaan muuntautui oikeaan muotoonsa Murmukusmoniksi. Lapset kuitenkin onnistuivat tuhoamaan hänet. Digimon Ghost Gamessä Darcmon saapui paikalle Lamortmonin kukistettua tämän palvelijan Manticoremonin ja Darcmonin selitettyä tilanteen lapsille tämä puhdisti Manticoremonin korruptoituneesta datasta ja vei tämän mukanaan. Darcmonin nimi tulee Jeanne d'Arcsta.

Darkdramon on Mega-tason kyborgidigimon. Darkdramonilla on sinertävä haarniska, valkoiset siivet ja kynnet käsissään. Darkdramonin hyökkäyksiä ovat Dark Roar, Gigastic Lance, Terrible Gaze ja Demon Stab. Sarjassa Digimon Data Squad Kouki Tsubasa pystyi muuntautumaan BioDarkdramoniksi Kuratan annettua hänelle lisää voimia. BioDarkdramon taisteli ShineGreymonia vastaan, mutta ShineGreymon tuhosi BioDarkdramonin palauttaen hänet Koukiksi. Darkdramon esiintyi Digimon Fusion -sarjassa kun Mikey käytti Darkdramonin Digimemories-korttia tuhotakseen Arkadimonin Ultimate-muodon. Toisen kerran Mikey käytti Darkdramonia Tactimonia vastaan ihmisten maailmassa, mutta Tactimon tuhosi Darkdramonin. Myöhemmin lopputaistelussa Darkdramon yhdistyi Shoutmonin kanssa Shoutmon X7F Superior Modeen auttaen tuhoamaan MegaDarknessBagramonin. Darkdramon voi kehittyä Tankdramonista.

Rookie Champion Ultimate Mega
Commandramon Sealsdramon Tankdramon Darkdramon

DarkLizardmon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DarkLizardmon on Champion-tason paha lohikäärmedigimon. DarkLizardmon muistuttaa ruskeaa liekehtivää lohikäärmettä, jolla on metallinen pääsuojus. DarkLizardmonin hyökkäyksiä ovat Dark Flare, Snipe Fang, Dread Fire, Dark Pain, Fire Blast ja Dark Inferno. Digimon Tamersissa Takato ja Guilmon taistelevat naispuolista DarkLizardmonia vastaan ja voittavat hänet. DarkLizardmon pyytää heitä vahvistamaan häntä, mutta Hypnosin iskujoukot saapuvat paikalle ja nappaavat DarkLizardmonin ja vievät hänet päämajaansa, missä he analysoivat DarkLizardmonin datan osaksi Juggernaut-ohjelmaa, minkä jälkeen Yamaki käskee tuhota DarkLizardmonin datan. Digimon Ghost Gamessä DarkLizardmon oli ilmestynyt satunnaisesti ihmisten maailmaan yhdessä Saberdramonin kanssa ja etsivät keinoa palata takaisin digimaailmaan. Yritettyään pelastaa ihmisiä palavasta rakennuksesta he olivat vahingossa aiheuttaneet heidän kuolemansa DarkLizardmonin poltettua heidät elävältä Dread Fire -hyökkäyksellään ja sanoivat ihmisten kironneen heidät tapahtuman seurauksena. Saberdramon ja DarkLizardmon kohtasivat Hiron ja Gammamonin, jotka etsivät BlackTailmon Uveria ja taistelivat heitä vastaan, kunnes BlackTailmon Uver ilmestyi paikalle ja avasi portaalin, joka siirsi Saberdramonin ja DarkLizardmonin takaisin digimaailmaan.

DarkMaildramon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DarkMaildramon on Champion-tason kyborgidigimon, joka muistuttaa Maildramonia, mutta on väriltään musta ja sillä on punaiset repaleiset siivet. DarkMaildramonin hyökkäys on Dark Wing. DarkMaildramon esiintyi vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa SkullKnightmonin ratsuna. Myöhemmin SkullKnightmonin kehityttyä uudelleen AxeKnightmoniksi kesken yrityksen elvyttää Millenniummonin ruumis, hän lähetti DarkMaildramonin hyökkäämään Vilemonien kanssa Greymonia, Birdramonia ja Pegasumonia vastaan. Garudamon onnistui lopulta tuhoamaan DarkMaildramonin taistelussa.

DarkSuperStarmon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DarkSuperStarmon on SuperStarmonin paha virustyyppinen muoto. DarkSuperStarmon on väriltään sininen ja sillä on punaiset hanskat ja kengät. DarkSuperStarmonin hyökkäyksiä ovat Dark Explosion, Black Fog ja Dark Hole. DarkSuperStarmon on esiintynyt Digimon Reference Book -kirjassa ja Digimon Battle ja Digimon Heroes! -peleissä.

DarkTyrannomon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DarkTyrannomon on Champion-tason digimon joka eroaa Tyrannomonista mustan värinsä perusteella. DarkTyrannomonin hyökkäyksiä ovat Fire Blast ja Iron Tail. Digimon Adventuressa DarkTyrannomon nähtiin Vamdemonin kätyrinä. DarkTyrannomon hyökkäsi Odaipan alueelle Vamdemonin etsiessä kahdeksatta valittua lasta. DarkTyrannomon esti vangittua väkijoukkoa pakenemasta rakennuksesta. Togemon taisteli DarkTyrannomonia vastaan, mutta jäi tappiolle. DarkTyrannomon oli tuhoamaisillaan Mimin vanhemmat kunnes Mimin Viattomuuden tunnus alkoi hehkua jolloin Togemon kehittyi Lilimoniksi. Lilimon teki DarkTyrannomonin vaarattomaksi Flower Sceptor hyökkäyksellään, mutta Vamdemon tuhosi DarkTyrannomonin. Sarjassa Digimon Zero Two DarkTyrannomoneja nähtiin digimonkeisarin pahan renkaan vaikutuksen alaisina. SkullGreymon tuhosi osan heistä taistelun aikana. DarkTyrannomon myös ilmestyi ihmisten maailmaan Yamaton konserttiin ja New Yorkiin. Digimon Tamersissa DarkTyrannomon esiintyi avausjaksossa taistelemassa Maildramonia vastaan. Calumon sai DarkTyrannomonin kehittymaan MetalTyrannomoniksi joka kukisti Maildramonin. DarkTyrannomon nähtiin myös repeämässä taivaalla Vikaralamonin hyökättyä kaupunkiin. Digimon Fusionissa DarkTyrannomoneja nähtiin Dorbickmonin armeijassa Dragon Landilla. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan kuudennessa osassa Future nähtiin Meicoomonin levittämälle tartunnalle altistunut DarkTyrannomon, jonka Ordinemon kutsui vääristymien läpi todelliseen maailmaan. Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa DarkTyrannomon nähtiin Triceramonin palvelijana. Taichi ja Zeromaru onnistuivat kukistamaan DarkTyrannomonin. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa DarkTyrannomon hyökkäsi lasten kimppuun sotilastukikohdan lähellä, mutta Yamato ja Garurumon onnistuivat muiden lasten avulla kukistamaan DarkTyrannomonin. DarkTyrannomon voi kehittyä MetalTyrannomoniksi. DarkTyrannomonista on olemassa myös X-Antibodymuoto DarkTyrannomon X.

Datirimon (jap. Pipimon) on Fresh-tason limadigimon. Datirimon muistuttaa vihreää pyöreää olentoa, jolla on päässään kasvia muistuttava tynkä ja punaiset pisteet poskissaan. Datirimonin hyökkäys on San no Awa eli happokuplat. Datirimon nähtiin Digimon Zero Twon päätösjaksossa, jossa Datirimonista tuli Yukio Oikawan digimonkumppani. Oikawa kuitenkin kuoli ja muuttui dataksi mikä suretti Datirimonia. Digimon Frontierissa Datirimoneja nähtiin Ennustajakylässä ja Autumn Leaf Fairilla. Digimon Data Squadissa Datirimon nähtiin Akihiro Kuratan laboratoriossa lasituubissa. Digimon Next -mangassa Datirimon nähtiin osana Sunflowmonin ryhmää aavikolla. Elokuvassa Digimon Adventure: Last Evolution Kizuna kaksi Datirimonia nähtiin kansainvälisten valittujenn lasten digimonkumppaneina. Vuoden 2020 Digimon Adventure: -sarjassa Datirimon nähtiin Abbadomonin kukistumisen jälkeen yhtenä Muchomonin, Puwamonien ja Arbormonin huolehtimista vauvadigimoneista. Datirimonin japaninkielinen nimi tulee sanasta Piipii, mikä tarkoittaa viheltämistä.

Deathmon on Digimon-hahmo, joka esiintyy C'mon Digimon: The capering monster BUN -mangassa Shin'ichirou Jōsakin digimonkumppanina. Deathmonin hyökkäyksiä ovat Death Arrow, Death Knucle ja Death Beam. Deathmon voi yhdistyä Airdramonin kanssa Death Airdramoniksi, Meramonin kanssa Death Meramoniksi, Devimonin kanssa Death Devimoniksi, MetalGreymonin kanssa Death MetalGreymoniksi ja Tyrannomonin kanssa Death Tyrannomoniksi. Damemon onnistui lopulta kukistamaan Deathmonin. Deathmonin nimi tulee kuolemasta.

Deckerdramon on Champion-tason kyborgidigimon. Deckerdramon muistuttaa valtavaa konemaista alligaattoria, joka on väriltään ruskea ja jolla on ohjuspatterit selässään. Deckerdramonin hyökkäyksiä ovat Crocodile Cannons, Cyclone Crusher ja Smokey Fang ja DeckerGreymon-muodossa Plasma Decker-launcher, Cyber Blader, Tera Destroyer, Final Spark ja MailBirdra-launcher. Deckerdramon esiintyi Digimon Fusionissa Forest Zonen suojelijana. Deckerdramon liittyi myöhemmin Christopherin Blue Flare armeijaan. Deckerdramon voi muuntautua Float Modeen, jonka avulla Deckerdramon voi kulkea meren poikki. Deckerdramon voi yhdistyä Greymonin ja MailBirdramonin tai MetalGreymonin kanssa kanssa DeckerGreymoniksi. Gravimon surmasi Deckerdramonin, mutta se syntyi myöhemmin uudelleen ja lopputaistelussa yhdistyi kaikkien digimaailman digimonien ohella Shoutmonin kanssa Shoutmon X7F Superior Modeen tuhoten MegaDarknessBagramonin. Deckerdramon myöhemmin palasi Digimaailmaan muiden digimonien kanssa. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Koushiro ja Tentomon näkivät Deckerdramonin romuttamolla syömässä Cyberdramoneja vahvistuakseen. Myöhemmin Deckerdramon nähtiin lyhyesti Soundbirdmonien hyökätessä Digimaailman eri osiin levittäessään ääniaaltojaan Suuren katastrofin saapumisen merkiksi.

Deltamon on Champion-tason luomusdigimon. Deltamon muistuttaa sinistä dinosauruksen näköistä olentoa, jolla on vasemmassa käsessään valtava kitamainen pää ja oikeassa kädessään luurankomainen pää. Deltamonin hyökkäyksiä ovat Triplex Force ja Serpent Bite. Sarjassa Digimon Zero Two Deltamon nähtiin Digimon-keisarin pahan renkaan vallassa. Digimon-keisari uhkaili Daisukea pakottamalla hänet päättämään kenet ystävistään hän uhraa Deltamonille ja kenet hän pelastaa. Myöhemmin paljastui että Bakemonit olivat naamioituneet lapsiksi. Digimon-keisari määräsi Deltamonin tappamaan Daisuken mutta Fladramon pelasti Daisuken ja vapautti Deltamonin pahasta spiraalista. Digimon Fusionin kolmannella kaudella Deltamon nähtiin takaumassa, jossa vanha kellokauppias selitti kuinka Quartzmon loi DigiQuartzin. Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa Deltamon nähtiin Triceramonin palvelijana. Taichi ja Zeromaru onnistuivat kukistamaan Deltamonin. Deltamon voi kehittyä Kimeramoniksi.

DemiMeramon on In-training tason -liekkidigimon, joka muistuttaa oranssia liekkiä, jolla on siniset silmät. DemiMeramonin hyökkäyksiä ovat Fireball ja Flame Shot. Digimon Frontierissa DemiMeramoneja nähtiin tunnelissa Trailmonien kilpailussa. Doggymonin aiheutettua öljyvuodon tunneliin DemiMeramonit sytyttivät öljyn palamaan aiheuttaen tulimyrskyn. Digimon Data Squadissa parvi DemiMeramoneja ilmestyi ihmisten maailmaan. Agumonin tulihyökkäykset vain vahvistivat DemiMeramoneja jotka pakenivat. Gaogamon tuhoaa osan DemiMeramoneista, minkä jälkeen kolme DemiMeramonia yhdistyvät Meramoniksi, mutta GeoGreymon onnistuu kukistamaan hänet. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan neljännessä elokuvassa Loss DemiMeramon oli yksi digimoneista, joka syntyi uudelleen digimaailman uudelleenkäynnistymisen seurauksena Himekawan tietokoneen mukaan. DemiMeramoneja nähtiin myös Digimon Xros Wars -mangassa. DemiMeramon on kehittynyt Mokumonista ja voi kehittyä Meramoniksi.

Depthmon on Armor-tason merieläindigimon. Depthmon voi syntyä Veemonista Luotettavuuden Digieggin avulla. Depthmon muistuttaa sukeltajaa jolla on delfiinimäinen pyrstö ja isot harmaat kädet. Depthmon kestää kovaakin vedenpainetta ja pystyy sukeltamaan syvemmälle kuin Divermon tai Whamon. Depthmonin hyökkäyksiä ovat Bubble Bomb, Sargasso Drag ja Marine Knives. Digimon Tamers: Battle of Adventurers elokuvassa Depthmon vartioi VP-laboratoriota ja hyökkäsi lasten veneen kimppuun ja veti Seasarmonin veden alle, mutta Seasarmon onnistui kukistamaan Depthmonin. Digimon Fusionissa Depthmon nähtiin Olegmonin miehistön jäsenenä.

Deputymon (jap. Revolmon) on Champion-tason digimon, joka muistuttaa Colt Peacemaker -revolveria. Deputymonilla on myös huopahattu ja saappaat sekä huivi kaulassa, siniset housut ja liivit. Deputymonin hyökkäyksiä ovat Justice Bullet, Russian Roulette ja Quick Shot. Sarjassa Digimon Zero Two Deputymon toimi lainvalvojana villin lännen kaupungissa yhdessä Starmonin kanssa. Starmonin jouduttua pahan renkaan vaikutuksen alaiseksi Deputymon selvisi ja piiloutui. Deputymon pelasti Soran ja Yolein vankilasta pelaamaan korttia hänen kanssaan mutta hän jätti Daisuken ja Iorin koska hänen mielestään "pojat huijaavat". Starmonin saatua tietää tästä hän haastoi Deputymonin kaksintaisteluun. Deputymon oli voitolla kunnes Starmon käytti Meteor Squall hyökkäystään mikä löi Deputymonin maahan. Fladramon onnistui myöhemmin vapauttamaan Starmonin pahasta renkaasta. Digimon Frontierissa Deputymon nähtiin Ennustajakylässä. Digimon Data Squadissa Merukimon kertoi lapsille kolmen Deputymonin puolustaneen Digimaailmaa Kuratan joukoilta mutta Gizumonit tuhosivat heidät. Myöhemmin Deputymoneja nähtiin Baromonin joukoissa Holy Capitalissa. Digimon Fusionissa Deputymon nähtiin Pharaohmonin palvelijana. Deputymon laittoi Taikin testiin nähdäkseen onko hänestä kukistamaan pahoja digimoneja. Myöhemmin Deputymon taistelee Bagra-armeijan joukkoja vastaan ja liittyy Mikeyn joukkoihin. Deputymon kykeni yhdistymään Beelzemonin kanssa hybridimuotoon ja Ballistamonin kanssa XrosUpBallistamoniksi.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Deputymon näki muiden uuden kotipaikan perustaneiden digimonien kanssa Soundbirdmonien lähettävän ääniaaltoja Ghoulmonin pimentämällä taivaalla Suuren katastrofin lähestymisen merkiksi.

Deramon on Ultimate-tason lintudigimon. Deramon muistuttaa sinistä lintua, jolla on kruunu päässään, punainen rusetti ja kengät ja iso pensasta muistuttava vihreä pyrstö, jossa on vaaleanpunaisia kukkia. Deramonin hyökkäyksiä ovat Royal Smasher ja Beak Buster. Digimon Adventuressa Deramon nähtiin Pinomonin apulaisena yhdessä Floramonin kanssa. Deramon ei kuitenkaan kertonut Pinomonille Takerun karattua tämän asunnosta. Deramon ja Floramon pettivät Pinomonin ja avustivat lapsia pääsemään Pinomonin asuntoon. Deramon ampui Pinomonia kanuunalla, mutta myöhemmin pakeni Floramonin kanssa Pinomonin rynnättyä asuntoon. Sarjassa Digimon Zero Two Deramoneja nähtiin vankeina Digimonkeisarin tukikohdassa. Iori, Digmon ja Tentomon onnistuivat vapauttamaan heidät. Myöhemmin Deramonien nähtiin pakenevan Kimeramonin hyökkäystä. Digimon Tamersissa Deramon oli yksi niistä digimoneista, jotka halusivat Rikan kouluttajakseen. Digimon Frontierissa Deramon nähtiin ravintolanomistajana tarjoten lapsille ilmaisen aterian. Hänen ruokansa oli pahanmakuista lasten mielestä mutta Deramon kuitenkin tästä huolimatta neuvoi lapsille tien Forest Terminaaliin. Grumblemon myöhemmin pakottaa Deramonin kertomaan hänelle lasten sijainnin. Myöhemmin Deramoneja nähtiin Ennustajakylässä, Autumn Leaf Fairilla, Trailmonien kilpailussa ja Ranamonin ihailijakerhon jäseninä. Deramon oli myös menneisyydessä IceDevimonin uhri. Digimon Fusionissa Deramoneja nähtiin Sweet Zonen asukkaina. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Deramon nähtiin niiden digimonien joukossa, joiden kodit Millenniummon oli tuhonnut, sekä yrittämässä auttaa ElDradimonia pääsemään takaisin omaan kotiinsa. Deramonin nimi tulee Deluxesta.

Destromon on Ultimate-tason konedigimon, joka muistuttaa robottimaista dinosaurusta. Destromon syntyy kun Vemmon yhdistyy Juggernautin kanssa. Destromon on esiintynyt Digimon World 2003 -pelissä. Destromonin nimi tulee sanasta destroy, mikä tarkoittaa tuhoamista.

Devidramon on Champion-tason musta lohikäärmedigimon, jolla on neljä verenpunaista silmää. Devimon kutsui Devidramonin Dark Areasta Digimaailmaan. Devidramon on hyvin julma persoona ja repii vastustajansa kappaleiksi pitkillä käsillään. Devidramon voi myös kangistaa vastustajansa, jos hän tuijottaa Devidramonia silmiin. Devidramonin hyökkäyksiä ovat Crimson Nail, Red Eyes, Demonic Gale ja Touch of Evil.

Digimon Adventuressa Devidramoneja nähtiin Vandemonin linnassa patsaiksi naamioituneina. Tailmon lähetti Devidramonit pidättelemään lapsia jotta Vandemon pääsisi rauhassa ihmisten maailmaan. MetalGreymon, Garurumon ja Kabuterimon onnistuivat tuhoamaan osan heistä. Myöhemmin AtlurKabuterimon tuhosi jäljellä olevat Devidramonit, jotta lapset voivat käyttää linnan portaalia päästäkseen ihmisten maailmaan.

Sarjassa Digimon Zero Two Digimonkeisari ratsasti Devidramonilla ennen ja jälkeen kun loi Kimeramonin. Wormmon lensi Devidramonilla Kimeramonia kohti ja antoi voimansa Magnamonille, joka tuhosi Kimeramonin. Devidramon lensi pois tämän jälkeen. Myöhemmin iso Devidramon ilmestyi ihmisten maailmaan joulupäivänä New Yorkiin.

Digimon Tamersissa Devidramon ilmestyy ihmisten maailmaan. Impmon vapauttaa hänet suojakentästä, jolloin Devidramon lentää ympäri kaupunkia aiheuttaen vahinkoja. Devidramon hyökkäsi lasten kimppuun ja oli tappamaisillaan Guilmonin kunnes Calumonin voima sai Guilmonin kehittymään Growlmoniksi joka tuhosi Devidramonin ja latasi tämän datan itseensä. Digimon Fusionissa kaksi Devidramonia nähtiin Dorbickmonin armeijassa. Dorbickmon tuhosi Devidramonit heidän päästettyään Dracomonin pakoon.

Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan viidennessä osassa Coexistence nähtiin Meicoomonin levittämälle tartunnalle altistuneina useita Devidramoneja lentämässä vääristymien läpi todelliseen maailmaan. Lisäksi kuudennessa osassa Future Ordinemonin siivistä irronneista sulista syntyi lisää Devidramoneja.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Devidramoneja nähtiin takaumakohtauksissa osana pimeyden digimonien armeijaa.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Poyomon Tokomon Tsukaimon Devidramon Gigadramon Machinedramon

Devitamamon on Digitamamonin "paha" Mega-muoto. Devitamamon muistuttaa mustaa munaa, jolla on ruskeat petomaiset kädet, jalat, siivet ja demonimaiset kasvot. Devitamamonin sanotaan olevan Pandoran Lipas ja sisältävän kaiken Digimaailman pahuuden sisällään. Devitamamonin hyökkäyksiä ovat Black Death Cloud ja Dazzling Eye. Devitamamon on esiintynyt Digimon World Dawn and Dusk -pelissä.

DexDorugamon on Champion-tason epäkuollut/haamudigimon. DexDorugamon muistuttaa konemaista Dorugamonia, jolla on sininen vartalo ja siniset siivet. DexDorugamonin hyökkäyksiä ovat Power Metal ja Cannonball. DexDorugamon on esiintynyt Digimon D-Cyber -mangassa. DexDorugamon voi kehittyä DexDoruGreymoniksi.

DexDorugoramon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DexDorugoramon on Mega-tason epäkuollut/haamudigimon. DexDorugoramon muistuttaa Dorugoramonia, mutta on väriltään musta ja sillä on punaiset ja mustat siivet. DexDorugoramonin hyökkäyksiä ovat Metal Impulse ja DORU Din. Digital Monster X-Evolution -elokuvassa Yggdrasil loi DexDorugoramonin Dorugamonin datasta. Alphamon onnistui tuhoamaan DexDorugoramonin, mutta DexDorugoramon syntyi uudelleen Dexmonina. DexDorugoramon kehittyy DexDoruGreymonista ja voi kehittyä Dexmoniksi.

DexDoruGreymon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DexDoruGreymon on Ultimate-tason epäkuollut/haamudigimon. DexDoruGreymon muistuttaa DoruGreymonia, mutta on väriltään musta ja sillä on punaiset piikit selässään. DexDoruGreymonin hyökkäyksiä ovat Metal Meteor ja Bloody Cave. Digital Monster X-Evolution -elokuvassa DoruGreymon taisteli DexDoruGreymon-laumaa vastaan. DexDoruGreymon kehittyy DexDorugamonista ja voi kehittyä DexDorugoramoniksi.

Dexmon on Mega-tason epäkuollut/haamudigimon. Dexmon muistuttaa alaruumiiltaan DexDorugoramonia ja sillä on punaiset siivet ja pitkät terävät kynnet. Dexmonin hyökkäyksiä ovat Process 0 ja Process F. Elokuvassa Digital Monster X-Evolution Alphamonin tuhoama DexDorugoramon syntyi uudelleen Dexmonina. Alphamon taisteli Dexmonia vastaan ja tajuttuaan Dexmonin olevan hänen toinen puoliskonsa Alphamon uhrautui lävistämällä Dexmonin hyökkäyksellään mikä tuhosi Dexmonin. Digimon D-Cyber -mangassa MetalPhantomon onnistui herättämään Dexmonin, joka yhdisti MetalPhantomonin itseensä taistelussa lapsia vastaan. Myöhemmin Alphamon onnistui Omnimonin avulla kukistamaan Dexmonin.

Diaboromon

Diaboromon (jap. Diablomon) on Digimon-elokuvassa esiintyvä Mega-tason digimon. Hänen nimensä johtuu latinan Diabolus-sanasta, joka tarkoittaa paholaista. Diaboromon syntyi kun Infermon imi itseensä dataa internetistä ja kehittyi Mega-muotoonsa. Diaboromon melkein tappoi Patamonin ja Tentomonin ja voitti helposti taistelussa WarGreymonin ja MetalGarurumonin. Diaboromon teki itsestään tuhansia kopioita hämätäkseen lapsia. WarGreymon ja MetalGarurumon DNA-digivoituivat Omnimoniksi joka onnistui tuhoamaan kloonit, mutta oikea Diaboromon oli liian nopea hänelle. Koshiro pysäytti Diaboromonin sähköpostillaan jolloin Omnimon tuhosi Diaboromonin lävistämällä hänen päänsä miekallaan.

Diaboromon ei kuitenkaan täysin tuhoutunut vaan palasi elokuvassa Digimon Adventure 02: Revenge of Diaboromon, jossa hän loi lukuisia Kuramoneja hyökkäämään ihmisten maailmaan. Omnimon onnistui tuhoamaan hänet Angemonin ja Angewomonin avustuksella mutta Diaboromon palasi entistä voimakkaampana Mega-tason digimonina, Armageddemonina. Armageddemon voitti helposti Omnimonin taistelussa, mutta Omnimon antoi voimansa Imperialdramonille, joka kehittyi Paladin Mode muotoonsa, ja tuhosi Armageddemonin Omni Sword hyökkäyksellään, mikä sai Armageddemonin jakaantumaan miljooniksi Kuramoneiksi, jotka lähetettiin takaisin digimaailmaan.

Digimon Tamersissa kolme Diaboromonia taistelivat D-Reaperiä vastaan Azulongmonin joukoissa. Digimon Fusionissa Quartzmonin luomat useat Tsumemonit kehittyivät aina Diaboromoniksi asti. Mystisen kellokauppiaan eri maailmoista kutsumat Valitut lapset onnistuivat kukistamaan Diaboromonit.

Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan kuudennessa osassa Future lasten tuhottua Ordinemonin, "Pimeä Gennai" poimittuaan Apocalymonin datan sisältävän mustan datakuution sanoo yrittävänsä uudelleen Daemonin tai Diaboromonin kanssa, mikä viittaa Diaboromonin heränneen uudelleen henkiin Digimaailman uudelleenkäynnistyksen seurauksena.

Digimon Chronicle X -mangassa Keramon X kehittyi Diaboromon X-muotoon ja jakaantui seitsemäksi eri Diaboromoniksi, jotka ottivat miekakseen yhden kukistuneista demonilordidigimoneista. Diaboromonit taistelivat Royal Knightseja vastaan, kunnes kaikki seitsemän Diaboromonia yhdistyivät keskenään demonilordidigimonien voimia hyödyntäen Ogudomon X-muotoon.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Kuramon Tsumemon Keramon Chrysalimon Infermon Diaboromon
Armageddemon

Dianamon on Mega-tason jumaladigimon ja yksi Olympos XII:n jäsenistä. Dianamon pystyy kulkemaan jään ja veden läpi ja taistelemaan kylmissä olosuhteissa. Dianamon muistuttaa naissoturia, jolla on valkoinen ja sininen digikromattu haarnista, kädessään kaksiteräinen sirppisauva ja jaloissa kuunsirppejä muistuttavat suojukset. Dianamonin hyökkäyksiä ovat Crescent Hook, Arrow of Artemis ja Goodnight Moon. Dianamon on esiintynyt peleissä Digimon World Dawn/Dusk ja Digimon World Championship. Dianamonin nimi tulee roomalaisesta kuunjumalattaresta Dianasta.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Yuramon Moonmon Lunamon Lekismon Crescemon Dianamon

Diarbbitmon on Mega-tason petoritaridigimon ja Angoramonin Mega-muoto. Sen hyökkäyksiä ovat Truskmore Advance, Twin Spear Pursuit ja Buck Rush. Digimon Ghost Gamessä Lamortmon megakehittyi ensimmäistä kertaa Diarbbitmoniksi taistellessaan AncientSphinxmonia vastaan.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Pyonmon Bosanmon Angoramon SymbareAngoramon Lamortmon Diarbbitmon

Diatrymon on Champion-tason muinainen lintudigimon. Diatrymon muistuttaa Gastornis gigantea-lintua. Diatrymonin hyökkäyksiä ovat Mega Dash Impact, Destruction Roar ja Blast Shot. Diatrymon on esiintynyt Digimon World DS, Digimon World Dawn and Dusk, Digimon Story: Super Xros Wars Blue and Red, Digimon Heroes! ja Digimon Survive -peleissä.

Digitamamon on Ultimate-tason digimon, joka muistuttaa isoa kananmunaa, jolla on keltaiset silmät ja dinosaurusmaiset jalat, joissa on punaiset kynnet. Digitamamonin kuori on hyvin kestävä ja kuoren sisällä on ilmeisesti jonkinlainen avaruudellinen tila. Digitamamon pystyy vetäytymään kuoreensa turvaan muiden iskuilta. Digitamamonin hyökkäyksiä ovat Nightmare Syndrome, Hyper Flashing/Enigma ja Swing Egg. Digitamamon kykenee myös tekemään Double Nightmare Syndrome yhteishyökkäyksen Bakumonin kanssa. Digitamamon nähtiin Digimon Adventuressa ravintolan johtajana yhdessä Vegiemonin kanssa. PicoDevimon maksoi Digitamamonille siitä, että hän pitäisi Joun ja Yamaton ravintolassaan niin kauan kuin mahdollista. PicoDevimon valehteli Yamatolle Joun aiheuttavan onnettomuuksia tarkoituksella, jotta he pysyisivät ikuisesti ravintolassa, jolloin Yamato suuttui ja huusi Joulle. Kun Taichi ja Takeru löysivät heidät, Yamato päätti lähteä ravintolasta. Digitamamon tiesi menettävänsä rahansa jos he lähtevät jolloin hän yritti Vegiemonin kanssa estää häntä ja Jouta lähtemästä ja taisteli lapsia vastaan. Vegiemon sai otteen Takerun nilkasta jolloin Jou hyppäsi Vegiemonin päälle saaden tämän irrottamaan otteensa Takerusta. Yamato hämmästyi Joun teosta ja tajusi mitä tosi ystävyys on, mikä sai Garurumonin kehittymään WereGarurumoniksi, joka kukisti Digitamamonin.

Sarjassa Digimon Zero Two sama Digitamamon piti ravintolaa, johon uudet valitut lapset poikkesivat syömään. Digitamamon teki heille selväksi, ettei hän huoli muita kuin dollareita maksuksi ja määräsi lapset työhön maksaakseen laskunsa, kunnes amerikkalainen valittu lapsi Michael ilmestyi paikalle ja lupasi maksaa heidän laskunsa. Takerun tunnistettua Digitamamonin samaksi digimoniksi kolme vuotta sitten, Digitamamon selitti heille vaihtaneensa puolta Pimeyden valtiaiden kukistumisen jälkeen ja olevansa erilainen. Kaikki Miyakoa lukuun ottamatta uskoivat häntä. Myöhemmin Gorillamonin hyökättyä lasten kimppuun Digitamamon suojeli lapsia ottamalla vastaan Gorillamonin iskun ja lennettyä tiehensä. Lasten vapautettua Gorillamonin pahasta spiraalista Digitamamon palasi takaisin, mutta oli lasten tietämättä joutunut pahan spiraalin valtaan. Digitamamon taklasi Mimin maahan, jolloin Miyako puhui suunsa puhtaaksi mitä ajatteli Digitamamonista, jolloin hän sai Viattomuuden Digi-Eggin haltuunsa. Tämä sai Hawkmonin kehittymään Shurimoniksi, joka onnistui iskullaan pitämään Digitamamonin kuoren auki Pegasmonin ja Nefertimonin pitäessä häntä aloillaan. Shurimon sai tuhottua Digitamamonin sisällä olevan spiraalin iskullaan jolloin Digitamamon vapautui. Jälkeenpäin Miyako pyysi Digitamamonilta anteeksi puheitaan ja Digitamamon antoi Miyakolle anteeksi.

Toinen Digitamamon nähdään myöhemmin kiinalaisravintolassa yhdessä Bakumonin kanssa. He valmistivat herkullista keittoa altaasta, jossa oli seitsemäs ja viimeinen Pyhä Kivi. Digitamamon ja Bakumon auttoivat lapsia estämään Archnemonia ja Mummymonia tuhoamasta kiveä taklaamalla heidät maahan. Lapset onnistuvat Qinglongmonin avulla estämään BlackWarGreymonia tuhoamasta kiveä. Palkinnoksi kiven pelastamisesta Digitamamon ja Bakumon tarjosivat lapsille ruoan ravintolassaan. Digitamamon nähdään myös lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan. Digimon Frontierissa Digitamamoneja nähdään Ennustajakylässä ja Autumn Leaf Fairilla. Junpei kysyi yhdeltä Digitamamonilta Toucanmonien sijaintia, mutta tämä ei osannut auttaa häntä. Digimon Fusionissa Digitamamoneja nähtiin Gold Landilla Pitchmonin kylän asukkaina. Digimon Fusionin kolmannella kaudella Digitamamon oli yksi Ren Tobarin nappaamista digimoneista. Digimon Next -mangassa Digitamamon nähtiin Light Cityn asukkaana ja kannustamassa lapsia lopputaistelussa NEOa vastaan.

Digimon Ghost Gamessä Digitamamon oli ollut menneisyydessä Angoramonin paras ystävä ja he olivat yhdessä tutkineet digimaailmaa. Eräänä päivänä Digitamamon oli materialisoitunut ihmisten maailmaan erääseen taloon ja oli nälissään syönyt talon asukkaat, mutta oli järkyttyneenä teostaan yrittänyt sylkeä heidät ulos, mutta hänen syömänsä ihmiset olivat muuttuneet hiekaksi pystyen sylkemään vain heidän vaatteensa ulos. Puoli vuotta myöhemmin Digitamamon oli kohdannut Angoramonin tämän lennettyä kyseisen talon yli ja Digitamamon oli kutsunut Angoramonin kylään yhdessä Rulin, Hiron ja Kyoshiron kanssa. Digitamamon oli nälkäisenä yrittänyt syödä Rulin, mutta Angoramon esti sen ja järkyttyneenä Digitamamonin teoista ja mikä tästä oli tullut, taisteli tätä vastaan SymbareAngoramonina yhdessä TeslaJellymonin ja WezenGammamonin kanssa, mutta heidän hyökkäyksensä eivät tehonneet Digitamamonin kovaan kuoreen. WezenGammamonin kehityttyä Canoweissmoniksi tämä onnistui halkaisenaam Digitamamonin ja SymbareAngoramon antoi ratkaisevan iskun, mikä tuhosi Digitamamonin. Ennen kuolemaansa Digitamamon sanoi Angoramonin muuttuneen ja kysyi tältä onko tämä nyt enemmän ihminen kun digimon.

Digitamamon voi kehittyä pahaan Mega-muotoonsa Devitamamoniksi tai hyvään Mega-muotoonsa HolyDigitamamoniksi. Digitamamonin nimi tulee japanin kielen sanasta Tamago, mikä tarkoittaa kananmunaa.

Digmon tunnetaan myös ”Syvänä Viisautena”. Digmon syntyy Armadillomonista Tiedon Digi-Eggin avulla. Digmon on väriltään keltainen ja ominaisuuksiltaan osaksi hyönteinen ja osaksi myyrä. Digmonilla on porat käsissään ja nenässään ja siivet selässään. Digmon onnistui vapauttamaan Drimogemonin digimonkeisarin pahan renkaan vallasta. Digmon oli myös ensimmäinen digimon, joka keksi tuhota Pimeän Tornin. Myöhemmin Digmon joutui Archnemonin loitsun valtaan mutta lapset vapauttivat hänet tuhoamalla Archnemonin huilun. Digimon Data Squadissa Drimogemon muuntautuu Digmoniksi ja taistelee DATSia vastaan. GeoGreymon ja Gaogamon onnistuvat kuitenkin tuhoamaan Digmonin yhteishyökkäyksellään.

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Gold Rush: Laukaisee poransa päin vastustajaa.
  • Big Crack (Rock Crackin'): Iskee poransa maahan, saaden aikaan halkeaman.
Fresh In-Training Rookie Champion DNA-Ultimate DNA-Mega
Tsubumon Upamon Armadimon Ankylomon Shakkoumon Vikemon
Armor 1 Armor 2
Digmon Submarimon

Dinobeemon on Ultimate-tason mutanttidigimon. Dinobeemon muistuttaa ExVeemonin ja Stingmonin risteytystä. Dinobeemonin hyökkäyksiä ovat Hell Masquerade ja Irritant Buzz. Dinobeemon on esiintynyt Digimon Tamers: Brave Tamer, Digital Monster D-Project, Digimon World DS, Digimon World Dawn and Dusk, Digimon Story: Lost Evolution ja Digimon Story: Cyber Sleuth - Hacker's Memory -peleissä.

Dinohyumon on Champion-tason lohikäärmedigimon. Dinohyumon muistuttaa ihmisen näköistä dinosaurusta, jolla on Akinakes-nimiset miekat vyötäisillään. Dinohyumonin hyökkäyksiä ovat Lizard Dance ja Akinakes. Elokuvassa Digimon Frontier: Island of Lost Digimon Dinohyumon komensi Human-type digimonien armeijaa. Lasten ansiosta Dinohyumon lopetti vihamielisyydet Grizzlymonin kanssa. Digimon Fusionissa Dinohyumon nähtiin Sword Zonella Grademonin armeijassa. Dinohyumon voi kehittyä Kotemonista.

Dinorexmon on Mega-tason dinosaurusdigimon, jonka nimi ja ulkonäkö tulevat Deinonychusista ja T-rexista. Dinorexmon kantaa X-Antibodya. Dinorexmonin hyökkäyksiä ovat Splatter Hunting ja Ogre Flame. Dinorexmon voi kehittyä MameTyramonista. Dinorexmon on esiintynyt Digimon-korttipelissä, Digimon Heroes! -pelissä ja Digimon Fusionin jaksossa 42 Digimon Data Collectionissa. Peleissä Dinorexmon voi kehittyä MameTyramonista.

Dinotigermon on Mega-tason muinainen petodigimon, joka muistuttaa robotin ja smilodonin risteytystä jolla on vaaleansininen turkki ja pitkät kynnet ja kulmahampaat. Dinotigermon kantaa X-Antibodya. Dinotigermonin hyökkäyksiä ovat Highland Fang ja Ground Fang. Dinotigermon on esiintynyt Digimon Battle ja Digimon Masters -peleissä.

Divemon on Ultimate-tason merieläindigimon. Divemon muistuttaa sinistä vasarahain ja ihmisen risteytystä jolla on pitkät kynnet ja pitkä selkäevä ja pyrstö. Divemonin hyökkäyksiä ovat Fillet Blade, Ripple Edge ja Liquid Veil. Divemon on esiintynyt Vital Bracelet Digital Monster -pelissä. Divemonin nimi tulee sukeltamisesta.

Divermon (jap. ハンギョモン, Hangyomon) on Ultimate-tason merieläindigimon. Divermon on väriltään sininen ja hänellä on toisessa jalassaan uimaräpylä. Divermon kantaa myös harppuunaa selässään. Divermonin hyökkäyksiä ovat Striking Fish ja Hell Diving. Digimon Adventuressa Divermoneja nähtiin MetalSeadramonin kätyreinä. Divermonien jahdatessa Whamonia, joka kuljetti lapsia syvyyksiin, yksi Divermoneista tuhoutui kovan paineen takia. Toinen tuhoutui Whamonin Tidal Vawe hyökkäyksestä, ja kaksi muuta tuhosi Zudomon. Sarjassa Digimon Zero Two lauma Divermoneja olivat digimonkeisarin pahan spiraalin vaikutuksen alaisena Pimeyden Merellä. Divermonit onnistuivat saamaan yhteyden Hikariin, joka onnistui vapauttamaan Divermonit Angewomonin avustuksella. Tämän jälkeen Divermonit muuntautuivat mustiksi olennoiksi ja aikoivat viedä Hikarin Dragomonin luo, mutta Angewomon esti sen. Divermonit kiittivät Hikaria avusta ennen lähtöään. Tässä jaksossa Divermoneja kutsuttiin virheellisesti Scubamoneiksi. Myöhemmin Divermon nähtiin australialaisen valitun lapsen digimonkumppanina ja lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan.

Digimon Tamersissa Divermon vartioi merenalaista luolaa, jossa Otamamonit oleskelivat. Takaton ja Henryn saavuttua paikalle Divermon hyökkäsi heidän kimppuunsa luultuaan heidän tulleen uhkaamaan Otamamoneja. Terriermon kuitenkin kukisti Divermonin joka pyysi anteeksi heiltä. Divermon johdatti heidät putken luo, joka vei lapset Shibumin kirjastoon jossa oli Mokumoneja ja DigiGnomeja. Elokuvassa Digimon Tamers: Battle of Adventurers Divermon ilmestyi Okinawaan ja aiheutti hämminkiä. Divermon uhkaili Kaita ja Minamia kunnes Seasarmon ilmestyi ja tuhosi Divermonin. Digimon Fusionissa Divermoneja nähtiin Neptunemonin joukoissa Island Zonella. Divermoneja nähtiin myös Digimon Xros Wars -mangassa. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan viidennessä elokuvassa Coexistence Maki Himekawa joutui Pimeyden Merelle ja kohtasi lauman Divermoneja (samannäköisiä kuin Hikarin näkemät Divermonit Zero Twossa) ja yritti puolustaa itseään aseella, kunnes meren aallot nielaisivat Himekawan.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Divermoneja nähtiin osana Olegmonin laivan miehistössä Gwappamonien kanssa.

Digimon Ghost Gamessä Divermoneja nähtiin Cthyllamonin palvelijoina kuivattamassa ihmisten ruumiiden sisältämiä vesiä Cthyllamonille.

Dobermon on Champion-tason eläindigimon, joka muistuttaa dobermannia. Dobermon on väriltään musta ja hänellä on kaulassaan metallinen piikkipanta ja punaiset silmänmuotoiset kuviot jaloissaan. Dobermonin hyökkäyksiä ovat Gray Noice ja Black Beam. Vaikka Dobermon on osittain virus-tyyppiä, hän itse metsästää virus-tyypin digimoneja. Dobermon on yksi harvoista fanien luomista digimoneista Digimon-sarjaan. Dobermon esiintyi Digimon Tamersissa Zhuqiaomonin viestintuojana. Dobermonin saavuttua ihmisten maailmaan hän kohtasi Alice McCoyn ja ryhtyi tämän väliaikaiseksi digimonkumppaniksi. Heidän etsiessään Takatoa ja muita, D-Reaperin agentit hyökkäsivät heidän kimppuunsa, mutta lapset pelastivat heidät. Dobermon välitti lapsille Zhuqiaomonin viestin, jonka mukaan lapset kykenevät nyt muuntautumaan mega-muotoihinsa ihmisten maailmassa. Dobermon jakautui kolmeksi valonsäteeksi, jotka osuivat lapsiin ja saivat heidät kehittymään digimonkumppaniensa avulla Gallantmoniksi, MegaGargomoniksi ja Sakuyamoniksi. Alice suri Dobermonin uhrautumista, mutta osa Dobermonin datasta yhdistyi Dobermonin pääksi, joka nuolaisi Alicen kasvoja hyvästiksi. Digimon Frontierissa Dobermoneja nähtiin Autumn Leaf Fairilla. Digimon Fusionin toisella kaudella Dobermoneja nähtiin Apollomonin armeijassa. Dobermon esiintyy myös Digimon Fusionin kolmannella kaudella alkaen 8. jaksossa, missä hän esiintyy Hideaki Mashimon kumppanina. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Dobermon nähtiin takaumakohtauksissa yhtenä Machmonin entisistä vastustajista Grand Prix -radalla. Dobermon voi kehittyä Cerberumoniksi. Dobermonista on olemassa myös X-Antibodymuoto Dobermon X, joka esiintyi Digimon Collectors -pelissä.

Dodomon on Fresh-tason limadigimon. Dodomon muistuttaa violettia karvaista olentoa, jolla on valkoinen suu. Dodomon omaa myös X-Antibodyn. Dodomonin hyökkäys on Little Iron Beads. Dodomon on esiintynyt Digimon Pendulum X 1.0/1.5, Digimon World Re:Digitize ja Digimon Story: Cyber Sleuth -peleissä. Dodomon voi kehittyä Dorimoniksi tai Wanyamoniksi.

Doggymon on Champion-tason nukkedigimon. Doggymon muistuttaa keltaista koiraa, jolla on siniset korvat ja sininen häntä ja iso valkoinen D-kirjain rinnassaan. Doggymonin hyökkäyksiä ovat Distem Howling ja Ultra Kamitsuki.

Digimon Tamersissa Doggymon jahtasi Calumonia Digimaailmassa. Elokuvassa Digimon Tamers: Runaway Locomon Doggymon nähtiin kun Locomon palasi Digimaailmaan.

Digimon Frontierissa Doggymon nähtiin BlackWereGarurumonin apulaisena Trailmonien kilpailussa. Myöhemmin Doggymoneja nähtiin Ennustajakylässä.

Digimon Fusionin ensimmäisellä kaudella Doggymoneja nähtiin Sweet Zonen asukkaina. Sarjan kolmannella kaudella isokokoinen Doggymon nähtiin Digimon Landin puistossa. Toinen Doggymon nähtiin jakamassa nakkisämpylöitä Kiichin Locomonilla.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Doggymoneja nähtiin useiden tietoa etsivien digimonien joukossa, jotka oleskelivat Tiedon puulla.

Dokimon on Fresh-tason limadigimon. Dokimon muistuttaa valkoista olentoa, jolla on pienet keltaiset silmät, vihreä V-kirjain otsassaan ja pieni valkoista salamaa muistuttava sarvi. Dokimon on esiintynyt Vital Bracelet Digital Monster -pelissä. Dokimon voi kehittyä Bibimoniksi. Dokimonin nimi tulee sanasta dokidoki, mikä tarkoittaa nopeaa sydämen sykettä.

Dokugumon (suomenkielisessä versiossa Spidermon) on Champion-tason hämähäkkidigimon. Dokugumon esiintyi ensimmäisen kerran Digimon Adventuressa Vamdemonin kätyrinä ja yritti estää lapsia pääsemästä omaan maailmaansa Vamdemonin linnan portaalin kautta. Dokugumon onnistui vahingoittamaan Garurumonia, Togemonia ja Ikkakumonia KoDokugumonin kanssa kunnes Garurumon kehittyi WereGarurumoniksi ja onnistui tuhoamaan heidät. Sarjassa Digimon Zero Two Dokugumon oli digimonkeisarin pahan spiraalin vallassa. Dokugumon haavoitti Hawkmonia pahasti kun tämä heittäytyi Miyakon eteen suojellakseen häntä. Fladramon onnistui vapauttamaan Dokugumonin spiraalin vallasta. Myöhemmin toinen Dokugumon oli Archnemonin loitsun vallassa ja vangitsi kolme lapsista verkkoonsa. Lapset pääsivät kuitenkin pakenemaan ja tuhosivat Archnemonin huilun jolloin Dokugumon vapautui lumouksesta. Myöhemmin Dokugumon ilmestyi ihmisten maailmaan yhdessä Minotarumonin kanssa. Stingmon ja Monochromon kukistivat heidät ja palauttivat Digimaailmaan.

Digimon Tamersissa Dokugumon ilmestyi ihmisten maailmaan ja hyökkäsi Rikan kimppuun. Dokugumon vahingoitti Renamonia mutta Renamon kehittyi Kyubimoniksi ja kukisti Dokugumonin. Digimon Data Squadissa lukemattomia Dokugumoneja toimi MetalPhantomonin armeijassa. He käyttivät seittejään napatakseen DATSin jäseniä ansoihinsa jotta MetalPhantomon voisi piinata lapsia painajaisillaan. GeoGreymon ja Sunflowmon saivat kukistettua heistä osan ja loput kuolivat MetalPhantomonin ja MachGaogamonin kamppailun aikana. Digimon Next -mangassa Greymon taistelee Dokugumonia vastaan ja voittaa hänet.

Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan viidenneessä osassa Coexistence Dokugumon on yksi harvoista Meicoomonin levittämälle tartunnalle altistuneista digimoneista, jotka jäivät Digimaailmaan. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa useita Dokugumoneja hyökkäsivät lasten kimppuun muinaisessa temppelissä, mutta Greymon ja Birdramon onnistuivat kukistamaan Dokugumonit. Digimon Ghost Gamessä useita Dokugumoneja nähtiin Archnemonin apulaisina. Dokugumon kehittyy KoDokugumonista ja voi kehittyä Archnemoniksi.

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Poison Thread: Ampuu myrkyllisiä lankoja suustaan.
  • Poison Cobweb: Ampuu verkon takaruumiistaan.
  • Venom Blast: Ampuu myrkkyä suustaan.
  • Spider Machine Gun: Ampuu useita KoDokugumoneja vastustajaa kohti.
  • Poison Sting: Iskee vastustajaa myrkkypistimellään.

Dokunemon on Rookie-tason toukkadigimon. Dokunemon muistuttaa vihreää villakärpäsen toukkaa. Dokunemonin hyökkäyksiä ovat Poison Claw, Poison Powder, Mass Morph, Worm Venom, Poison Ride ja Invisibility. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Dokunemon nähtiin niiden digimonien joukossa, joiden kodit Millenniummon oli tuhonnut, sekä yrittämässä auttaa ElDradimonia pääsemään takaisin omaan kotiinsa. Myöhemmin se näki muiden uuden kotipaikan perustaneiden digimonien kanssa Soundbirdmonien lähettävän ääniaaltoja Ghoulmonin pimentämällä taivaalla Suuren katastrofin lähestymisen merkiksi. Digimon Ghost Gamessä kolme Dokunemonia nähtiin ihmisten maailmassa. Dokunemon on esiintynyt myös Digimon World, Digimon World 2, Digimon World Dawn/Dusk ja Digimon Masters -peleissä.

Dolphmon (jap. Rukamon) on Champion-tason merieläindigimon, joka muistuttaa sinistä delfiiniä. Dolphmonin hyökkäyksiä ovat Pulse Blast, Dolphin Kick, Blast Away, Divine Rain ja Water Wave.

Sarjassa Digimon Zero Two lukuisia Dolphmoneja auttoivat Ikkakumonia, MegaSeadramonia ja Submarimonia puolustamaan Pyhää Kiveä BlackWarGreymonilta. BlackWarGreymon onnistui kuitenkin tuhoamaan kiven. Digimon Tamersissa Dolphmon oli yksi niistä digimoneista, jotka halusivat Rikan kouluttajakseen. Dolphmonin kuva nähtiin myös Henryn tietokoneessa. Digimon Frontierissa Takuya, Bokomon ja Neemon ratsastivat kolmella Dolphmonilla. Digimon Data Squadissa Dolphmon oli yksi Kuratan ryhmän uhreista. Digimon Fusionin kolmannella kaudella Dolphmon oli yksi Ren Tobarin nappaamista digimoneista. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Dolphmoneja nähtiin useiden tietoa etsivien digimonien joukossa, jotka oleskelivat Tiedon puulla.

Dominimon on Mega-tason enkelidigimon, jonka nimi tulee Dominionista. Dominimonilla on sininen haarniska, enkelimäiset siivet ja hän kantaa Final Excalibur nimistä miekkaa kädessään ja iskee sillä vastustajiaan. Dominimon on esiintynyt Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa HolyAngemonin vahtoehtoisena Mega-muotona. Arkadimon onnistui Mega-muodossaan haavoittamaan Dominimonia pahasti, mutta Dominimon selviytyi hengissä.

Dondokomon on Rookie-tason digimon, joka muistuttaa Taiko-rumpua. Dondokomonin hyökkäyksiä ovat Dondoko March, Dondoko Rush ja Extreme Taiko. Dondokomon esiintyi Digimon Fusionissa Fusion Fightersin jäsenenä. Vuoden 2020 Digimon Adventure: -sarjassa useita Dondokomoneja nähtiin ShogunGekomonin palvelijoina. Dondokomonin nimi tulee japanilaisesta festivaalimusiikista Jiuchista.

Dorbickmon on Mega-tason lohikäärmedigimon, jonka nimi ja ulkonäkö tulevat Walesin lohikäärmeestä. Dorbicmon muistuttaa punaista ihmismäistä lohikäärmettä, jolla on pitkät mustanharmaat kynnet ja piikit. Dorbickmonin hyökkäyksiä ovat Dragon's Fury Blade, Burning the Dragon ja Dragon Infernal Fire. Dorbickmon voi yhdistyä Huanglongmonin kanssa Darkness Modeen tullen voimakkaammaksi. Dorbickmon esiintyi Digimon Fusionissa yhtenä seitsemästä Pimeyden Kenraaleista ja Dragonlandin hallitsijana. Dorbickmon onnistuu kukistamaan taistelussa OmniShoutmonin ja Blue Flaren joukot. Dorbickmon yhdistyy koko armeijansa kanssa voimakkaampaan Darkness Modeen ja kukistaa Shoutmon X5B:n ja melkein tappaa MetalGreymonin, mutta MetalGreymon kehittyi ZekeGreymoniksi, joka kukisti Dorbickmonin tuhoten hänet. Ennen kuolemaansa Dorbickmon varoitti lapsia että muut Death Generalsit ovat häntä voimakkaampia. Myöhemmin AxeKnightmon käytti Dorbickmonin ruumista osana GrandGeneramonia ja Dorbickmonin henki siirtyi Prison Landille. Kun GrandGeneramon tuhoutui, Dorbickmonin sielu katosi pysyvästi.

Dorimon on In-Traning-tason digimon, joka on kehittynyt Dodomonista. Dorimon muistuttaa pientä violettia karvaista olentoa, jolla on pienet jalat ja häntä. Dorimon omaa myös X-Antibodyn. Dorimonin hyökkäys on Metal Drop. Dorimon on esiintynyt Digimon World DS, Digimon World Dawn and Dusk, Digimon Story: Lost Evolution, Digimon Battle ja Digimon Pendulum X 1.0/1.5 -peleissä. Dorimon voi kehittyä Dorumoniksi.

Dorugamon on Dorumonin Champion-muoto. Dorugamon muistuttaa violettia lohikäärmemäistä olentoa, jolla on punaiset kynnet. Dorugamon omaa myös X-Antibodyn. Dorugamonin hyökkäyksiä ovat Cannonball ja Power Metal. Digital Monster X-Evolution -elokuvassa Dorumon kehittyi Dorugamoniksi MetalGarurumonin kuoleman seurauksena, minkä jälkeen Magnamon nappasi Dorugamonin toimittaen hänet Yggdrasilille, joka käytti Dorugamonin dataa luodakseen DexDorugoramonin. Myöhemmin Wizardmon kantoi tajuttoman Dorugamonin luolan läpi ja Dorugamon heräsi DexDoruGreymon parven lähistöltä. Dorugamon voi kehittyä DoruGreymoniksi tai DexDoruGreymoniksi.

Dorugoramon on Mega-tason lohikäärmedigimon ja DoruGreymonin vaihtoehtoinen Mega-muoto. Dorugoramon muistuttaa lohikäärmemäistä ihmistä, jolla on metallinen haarniska ja metalliset siivet. Dorugoramonin hyökkäyksiä ovat Brave Metal ja Doru Din. Dorugoramon omaa myös X-Antibodyn. Dorugoramon on esiintynyt Digimon World DS, Digimon Story: Lost Evolution, Digimon Masters ja Digimon Battle -peleissä.

Dorulumon on Champion-tason petodigimon. Dorulumon muistuttaa oranssia ja valkoista sutta, jolla on pora päässään, hännässään ja takajaloissaan. Dorulumonin hyökkäyksiä ovat Drill Buster, Dorulu Tornado ja Drill Blader. Dorulumon voi kehittyä YaegerDorulumoniksi tai käyttää Dorulu Cannon hyökkäystään yhdistymällä muiden digimonien mm Shoutmonin kanssa. Dorulumon esiintyi Digimon Fusionissa. Dorulumon toimi ennen Tactimonin apulaisena Bagra-armeijassa, mutta nähtyään Magma Zonen asukkaiden kärsimyksen hän erosi omille teilleen. Dorulumon oli aiemmin pelastanut BlueMeramonin hengen. Dorulumon esittäytyi lapsille kun hän pelasti Cutemonin ja Akarin Coelamonilta. Mikey yhdisti Dorulumonin Shoutmonin ja Ballistamonin kanssa Shoutmon X3 -muotoon kukistaen MadLeomonin. Magma Zonella Dorulumonin menneisyys paljastui lapsille. Dorulumon myöhemmin liittyi Mikeyn ryhmään kunnioittaakseen BlueMeramonin muistoa.

Dorumon on Rookie-tason eläindigimon. Dorumon muistuttaa violettia olentoa, jolla on pitkä häntä ja punainen kolmio otsassaan. Dorumon omaa myös X-Antibodyn. Dorumonin hyökkäyksiä ovat Dash Metal, Metal Cannon, Hyper Dash Metal ja Dino Tooth. Dorumon esiintyi Digital Monster X-Evolution -elokuvassa jossa Leomon jahtaa häntä aikeenaan saada hänen X-Antibodynsa, mutta Leomon kuolee X-virukseen. Myöhemmin Dorumon pakenee Mushroomoneja jokeen ja kohtaa WarGreymon X:n, joka taistelee Omnimonia vastaan. Dorumon vahtii Tokomonia kunnes Omnimon hyökkää ja WarGreymon X ja MetalGarurumon X pelastavat heidät. Tokomonin haavoituttua kuolettavasti MetalGarurumon antaa hänelle X-Antibodynsa jolloin Tokomon selviytyy ja MetalGarurumon romahtaa maahan. Dorumon tunteidensa seurauksena kehittyy Dorugamoniksi. Myöhemmin Dorugamon kehittyi DoruGreymoniksi ja Alphamoniksi. Alphamonin uhrauduttua taistelussa Dexmonia vastaan hän syntyi uudelleen Dorumonina. Digimon D-Cyber -mangassa Dorumon nähtiin Zhìguāng Lóngin digimonkumppanina. Mangassa Dorumon kykeni muuntautumaan vaihtoehtoiseen Ultimate-muotoonsa, Grademoniksi.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Dodomon Dorimon Dorumon Dorugamon DoruGreymon Alphamon/Dorugoramon

DoruGreymon on Dorugamonin Ultimate-muoto. DoruGreymon muistuttaa punaista lohikäärmemäistä olentoa, jolla on metalliset siivet ja valkoinen vatsanalus ja kuonossa metallinen sarvi. DoruGreymon omaa myös X-Antibodyn. DoruGreymonin hyökkäyksiä ovat Metal Meteor ja Bloody Tower. Digital Monster X-Evolution -elokuvassa Dorugamon kehittyi DoruGreymoniksi taistelussa DexDoruGreymoneja vastaan. DoruGreymon voi kehittyä Alphamoniksi, Dorugoramoniksi tai Dexmoniksi.

Doumon on Ultimate-tason velhodigimon. Doumon muistuttaa Taomonia, mutta on väriltään sinertävä. Doumonin hyökkäyksiä ovat Exorcism Scrolls, Hidden Gate Divination ja Fog of Confusion. Digimon Fusionissa Doumon nähtiin Honey Landilla, jossa hänet lähetettiin Neneen kimppuun. Mervamon yhdistyi Wisemonin ja Hi-VisionMonitamonin kanssa Mervamon Wide-Hi-Vision Sword-modeen, jossa hän onnistui tuhoamaan Doumonin. Doumon nähtiin myös Digimon Ghost Gamessä. Doumon kehittyy Youkomonista ja voi kehittyä Kuzuhamoniksi.

Dracmon (jap. Dracumon) on Rookie-tason virusdigimon ja oleilee nykyään Dark Areassa. Dracmon kantaa myös X-Antibodya. Dracmon on pirullinen verenimijä joka uskaltaa vastustaa ketä tahansa, jopa Mega-tason digimoneja. Dracmon muistuttaa pienikokoista demoniolentoa jolla on silmät molemmissa käsissään ja terävät kynnet kengissään ja käsissään. Dracmonin silmät ovat eriväriset: punainen ja vihreä. Dracmonin sanotaan alkaneen tehdä kuolemaa kun hän yritti piirtää grafiitteja neljän digimonjumalan kasvoihin. Nykyään Dracmon aiheuttaa kiusaa Royal Knightseille. Dracmonin hyökkäyksiä ovat Undead Fang ja Eye of Nightmare ja pelissä Digimon Story: Sunburst & Moonlight Dracmon voi käyttää PicoDevimonin Demi Dart hyökkäystä. Digimon Fusion sarjan kolmannella kaudella Dracmon esiintyi Ren Tobarin digimonkumppanina. Sarjassa Dracmon kykeni kehittymään Yasyamoniksi.

Digimon Ghost Gamessä Dracmon teki piloja ihmisille jättämällä pieniä kirjoituksia heidän valokuviensa tiettyihin osiin ja 48 tunnin sisällä käyttäen käsiensä silmien voimia kyseiselle ihmiselle tapahtui kamalia asioita, mm jalan murtuman aiheuttanut autokolari, hajonnut korvakoru ja loppumatonta karvankasvua. Yrittäessään jekuttaa Ruli Tsukiyonoa Dracmon onnistui häivyttämään osan Rulin käsivarresta, mutta Hiron annettua Rulille Digivicen tämä sai Angoramonin materialisoitumaan ihmisten maailmaan ja Angoramon kukisti Dracmonin taistelussa, jonka jälkeen Rulin käsivarret palasivat normaaleiksi. Dracmon katsoessaan Hiroa lupasi, ettei enää tee vastaavia kepposia kenellekään, mutta piiloutuessaan sanoi hänellä olevan yhä hajanaisia silmiä kaikkialla. Hän paljastui joitakin jaksoja myöhemmin yhdeksi Vamdemonin apureista.

Dracmon on myös esiintynyt peleissä Digimon World DS, Digimon World Dawn and Dusk ja Digimon Story: Lost Evolution. Dracmon voi kehittyä Sangloupmoniksi tai Yasyamoniksi tai muotoharpata suoraan GranDracmoniksi. Dracmonin nimi tulee Draculasta.

Dracomon on Rookie-tason dinosaurusdigimon. Dracomon muistuttaa pientä vihreää lohikäärmettä, jolla on pienet punaiset siivet ja punaiset luita muistuttavat sarvet päässään. Dracomonin hyökkäyksiä ovat Baby Breath, Tail Smash ja G Shurunen ja CyberDracomon-muodossa Death Divider. Digimon Fusionissa Dracomon nähtiin Dragon Landin asukkaana. Mikey ja Shoutmon pelastivat Dracomonin Devidramonien hyökättyä hänen kimppuunsa. Myöhemmin Dorbickmonin kuoltua Dracomon liittyi Christopherin Blue Flare armeijaan joka myöhemmin liittyi Mikeyn joukkoihin. Lopputaistelussa MegaDarknessBagramonia vastaan Christopher yhdisti Dracomonin Cyberdramonin kanssa CyberDracomoniksi. Myöhemmin Dracomon oli yksi niistä digimoneista, joka yhdistyi Shoutmonin kanssa Shoutmon X7 Superiour Modeen. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Dracomon nähtiin niiden digimonien joukossa, joiden kodit Millenniummon oli tuhonnut, sekä yrittämässä auttaa ElDradimonia pääsemään takaisin omaan kotiinsa. Dracomon kehittyy Babydmonista ja voi kehittyä vihreäksi tai siniseksi Coredramoniksi. Dracomonista on olemassa myös X-Antibodymuoto Dracomon X, joka esiintyi Digimon Cronicle X -mangassa.

Dragomon (jap. ダゴモン, Dagomon) on sarjassa Digimon Zero Two ensimmäisen kerran nähty digimon. Dragomon nähdään myös Digimon Fusionissa. Lisäksi Dragomon esiintyy peleissä Digimon World 2, Digimon World 2003, Digimon World DS, Digimon World: Dawn/Dusk. Dragomon on pimeydenmeren hallitsija. Dragomon muistuttaa lähinnä mustekalaa, jonka lonkerot on liitetty käsiksi ja hänellä on lonkeroidensa ympärillä ketjut, nahkaremmit ja kultaiset sormukset ja rukousnauha kaulansa ympärillä. Dragomonin hyökkäyksiä ovat Forbidden Trident, Tentacle Flapping ja Thousand Whips. Dragomon on Ultimate-digimon. Dragomon voi kehittyä AncientMermaimoniksi.

Digimon Zero Two -sarjassa Dragomonista näkyi vain silmät ja musta siluetti. Hikarin jouduttua Pimeyden merelle hän auttoi Divermoneja, jotka osoittautuivat pian Dragomonin palvelijoiksi. Myös pimeät tornit olivat kopioita Dragomonin meren tornista.

Digimon Fusionissa Dragomon taisteli Plesiomonia vastaan. Plesiomon yhdistyy Submarimonin kanssa auttaen Arresterdramonia tuhoamaan Dragomonin.

Digimon Ghost Gamessä Dragomon manipuloi useita ihmisiä vangitsemalla heidät sumuun ja aivopesi heitä laululla, alkaen laivassa olevista. Sitten se lisäsi muita ihmisiä, mukaan lukien Nomura Kotaro ja Fukatsu Riku, sekä yritti aivopestä Hiro Amanokawaa, Gammamonia, Higashimitarai Kiyoshiroa ja Jellymonia, vaikka heitä suojeli Digivice-VV:n pseudodigitaalinen maailma, joka loi esteen niiden ympärille sen sijaan, että ne leviäisivät kokonaan laulun energian vuoksi. Myöhemmin Dragomon sai aivopestyt ihmiset palaamaan siihen, muistuttaen myös sumua. Kun he saavuttivat valtameren, he muuttuivat "kidusmiehiksi". Pysäyttääkseen Dragomonin Canoweissmon, Thetismon ja Lamortmon yrittivät taistella sitä vastaan, mutta heidän mielestään Dagomon oli vain illuusio, jonka loi sumu, joka palautti heidän hyökkäyksensä ja sai heidät ajattelemaan, että heidän haavoistaan ​​syntyneet lonkerot hyökkäsivät heidän kimppuunsa. HoverEspimon mursi Canoweissmonin harhakuvitelmasta syöttämällä hänelle hapanta karkkia, jolloin Canoweissmon pystyi poistamaan sumun Gran Novalla. Myöhemmin todellinen Dragomon nousi merestä ennen kuin muuttui mustaksi. Thetismon ja Lamortmon aikakatkaisivat ja palasivat lapsimuotoihinsa, kun taas Canoweissmon kehittyi Siriusmoniksi taistelemaan sitä vastaan, mutta oli ylivoimainen tasoedusta huolimatta. Dragomon sulautui sitten digitaalisen maailman portaaliin, jonka luo vasta saapunut BlackTailmon Uver.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Pichimon Pukamon Syakomon Octomon Dragomon AncientMermaimon

Drimogemon on Champion-tason eläindigimon. Drimogemon muistuttaa myyrää, jolla on iso pora nenässään ja pienemmät porat kynsinään. Drimogemonin hyökkäyksiä ovat Crusher Bone (Luunmurskaaja), Drill Spin (Superpora), Mole's Claw ja Screw Claw. Drimogemonilla on olemassa myös vaihtoehtoinen muoto NiseDrimogemon.

Digimon Adventure -sarjassa Drimogemon oli viimeinen lasten kohtaama digimon, joka oli Devimonin mustan rattaan vallassa. Drimogemon vartioi aluetta, josta lasten tunnusten kotelot löytyivät. Drimogemon käski lapsia häipymään hyvän sään aikana ja joutui taistelemaan lapsia vastaan heidän kieltäydyttyään. Ikkakumon taisteli Drimogemonia vastaan ja Kabuterimon onnistui vapauttamaan Drimogemonin viimeisestä mustasta rattaasta. Vapauduttuaan Drimogemon kertoi lapsille, mistä tunnuskotelot löytyvät. Sarjassa Digimon Zero Two Drimogemon oli digimonkeisarin pahan renkaan vallassa. Drimogemon onnistui vangitsemaan Daisuken ja Veemonin ja myöhemmin Digmon onnistui tuhoamaan renkaan ja vapautti Drimogemonin. Myöhemmin eri Drimogemon ilmestyi ihmisten maailmaan, mutta Imperialdramon palautti Drimogemonin takaisin digimaailmaan. Drimogemon nähtiin myös lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan.

Digimon Data Squadissa Spencer Damon näki Drimogemonin digimaailmassa etsiessään Keenan Crieriä ryhmänsä kanssa 10 vuotta ennen sarjan tapahtumia. Myöhemmin pienikokoinen Drimogemon ilmestyi ihmisten maailmaan ja oli yksi DATSin vastustajista avustaen kahta pankkirosvoa varastamaan rahaa pankista. Myöhemmin Drimogemon kasvoi kooltaan isommaksi ja onnistui poraamaan yhteyden Digimaailman ja ihmisten maailman välille paetessaan DATSin jäseniä digimaailmaan. Myöhemmin kohdattuaan Thomasin ja Marcusin digimaailmassa Drimogemon sai heidät ansaan labyrinttiin, mutta Marcus ja Thomas saivat houkuteltua Drimogemonin kolosseumille ja jäädessään tappiolle, Drimogemon muuntautui isokokoiseksi Digmoniksi. Marcus ja Thomas onnistuivat kuitenkin kukistamaan hänet. Drimogemon nähtiin myöhemmin MetalPhantomonin aiheuttamassa painajaisessa.

Digimon Fusionissa Drimogemon nähtiin MadLeomonin armeijassa Forest Zonella. Drimogemon porasi tunneleita Hymyjen Kylän alle, kunnes Jeremy onnistui tuhoamaan Drimogemonin Tähtimiekan avulla.

Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan viidenneessä osassa Coexistence Drimogemon on yksi harvoista Meicoomonin levittämälle tartunnalle altistuneista digimoneista, jotka jäivät Digimaailmaan.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Drimogemon, jonka Ogremon oli aivopessyt yhdellä Soundbirdmoneista, hyökkäsi lasten kimppuun Tanemonien kylässä ja melkein tappoi Palmonin, kunnes Mimi sai Palmonin kehittymään Togemoniksi, joka kukisti Drimogemonin.

Duramon on Ultimate-tason asedigimon. Duramon muistuttaa ihmistä, jolla on kullanvärinen haarniska ja miekkaa muistuttavat kädet. Duramonin hyökkäyksiä ovat Blinded ja Glass Rush. Duramon on esiintynyt Digimon Story: Cyber Sleuth, Digimon Story: Cyber Sleuth - Hacker's Memory, Digimon Links ja Digimon Pendulum Ver.20th -peleissä. Duramon kehittyy ZubaEagermonista ja voi kehittyä Durandamoniksi.

Durandamon on Mega-tason miekkadigimon. Durandamon muistuttaa ritaria, jolla on miekkaa muistuttavat jalat ja kädet. Durandamonin hyökkäyksiä ovat Zwei Glänze ja Thron Messer. Durandamon on esiintynyt Digimon Story: Cyber Sleuth, Digimon Story: Cyber Sleuth - Hacker's Memory, Digimon Links ja Digimon Pendulum Ver.20th -peleissä. Durandamonin nimi tulee Durandalista. Durandamon voi kehittyä Duramonista. Durandamon voi myös DNA-Digivoitua BryweLudramonin kanssa RagnaLordmoniksi.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Sakumon Sakuttomon Zubamon ZubaEagermon Duramon Durandamon

Duskmon on Hybrid-tason demonidigimon. Duskmon voi syntyä kenestä tahansa pahan Pimeyden hengen avulla. Duskmon muistuttaa ihmistä, jolla on musta haarniska, keltainen tukka, silmät jaloissaan, polvissaan, olkapäissään ja rinnassaan ja punaiset Blut Evolution nimiset miekat käsivarsissaan. Duskmonin hyökkäyksiä ovat Deadly Gaze, Memory Disturbance ja Lunar Plasma. Digimon Frontierissa Kouichi Kimura muuttui Duskmoniksi Cherubimonin annettua hänelle pahan Pimeyden hengen. Duskmon tuhosi Arbormonin ladaten tämän fraktaalikoodin ja oli taisteluissa lapsia vastaan voitollakin, kunnes Koji sai Kouichin palaamaan takaisin hyväksi. Digimon Xros Wars -mangassa Duskmon nähtiin AxeKnightmonin joukoissa. Myöhemmin AxeKnightmon yhdisti Duskmonin itseensä Darkness Loaderin avulla.

Dynasmon on Mega-tason soturidigimon ja yksi Royal Knightseista. Dynasmonilla on valkoinen digikromattu haarniska jossa on kullanvärisiä koristeita. Dynasmonilla on myös violetit siivet ja siniset käsineet joissa on punainen silmä keskellä. Dynasmon kehittyy Mistymonista pelissä Digimon Masters. Dynasmonin hyökkäyksiä ovat Dragon's Roar ja Dragon Breath. Dynasmonilla on myös X-Antibody -muoto, jossa Dynasmon on mustanvärinen, kristallimuotoisempi ja neljäsiipinen. Tämän Dynasmonin hyökkäyksiä ovat Breath of Wyvern ja Dragon's Gust. Tämä Dynasmonin muoto on esiintynyt Digimon Pendulum X3 -leluna ja Digimon Chronicle X -mangassa.

Digimon Frontierissa Dynasmon esiintyi Lucemonin palvelijana. Lasten kukistettua Cherubimonin, Dynasmon ja Crusadermon alkoivat kerätä fraktaalikoodeja elvyttääkseen Lucemonin. Dynasmon kukisti helposti taistelussa EmperorGreymonin ja lapset. Onnistuttuaan elvyttämään Lucemonin, Dynasmon pyysi tältä avainta ihmisten maailmaan mistä Lucemon kieltäytyi. Lopputaistelussa lapsia vastaan EmperorGreymon onnistui kukistamaan hänet. Lucemon petti Dynasmonin ja latasi hänen ja Crusadermonin datan itseensä kehittyäkseen Chaos Modeen.

Digimon Data Squadissa Dynasmon hyökkäsi New Yorkiin Yggdrasilin käskystä Knightmon-armeijansa kanssa. Hän keskusteli lyhyen aikaa Magnamonin kanssa Craniamonin taistelusta lapsia vastaan pysyen kuitenkin itsevarmana voitosta. Myöhemmin Dynasmon ja muut Royal Knightsit avustivat Craniamonia pitämään Digimaailman ja ihmisten maailmat erillään. Yggdrasilin kukistuttua Dynasmon palasi muiden Royal Knightsien kanssa Digimaailmaan. Dynasmon esiintyy myös Digimon Fusionissa.

Digimon Chronicle X -mangassa Dynasmon oli saanut itselleen X-Antibodyn muuntautuen Dynasmon X-muotoonsa. Dynasmon X myöhemmin taisteli Beelzemonia vastaan ja onnistui kukistamaan hänet Magnamonin avulla.

Eaglemon (jap. Crossmon) on Mega-tason lintudigimon. Eaglemon muistuttaa kyborgimaista lintua, joka on kullanvärisen digikromatun metallin peittämä. Eaglemonin hyökkäyksiä ovat Kaiser Phoenix ja Mystic Break. Digimon Fusion -sarjassa useita Eaglemoneja nähtiin Gravimonin armeijassa. Gravimon yhdisti myöhemmin Eaglemonit itseensä muuttuen Darkness Modeensa. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Parrotmon kehittyi Eaglemoniksi, kun musta salama iskeytyi siihen. Eaglemon tuhoutui kuitenkin lopulta taistelussa WarGreymonia vastaan. Eaglemon on myös esiintynyt peleissä Digimon World Championship, Digimon World Dawn and Dusk ja Digimon World DS. Eaglemonin englanninkielinen nimi tulee kultaisesta kotkasta ja japaninkielinen nimi rajanylittämistä tarkoittavasta sanasta.

Ebemon on Mega-tason kyborgidigimon, joka muistuttaa konemaista alienia, jolla on sädease. Ebemonin hyökkäyksiä ovat Brain Rupture ja Planet Destroyer. Digimon Fusionissa Ebemon oli saanut mielenhallinnan avulla Baalmonin tuhoamaan Valon Soturit menneisyydessä. Myöhemmin Laylamon lähetti Ebemonin lasten kimppuun Tomualueella. Ebemon otti lasten digimonien mielet hallintaansa mutta Baalmon petti Laylamonin vapauttamalla digimonit Ebemonin loitsusta ja Shoutmon Times Four tuhosi Ebemonin Baalmonin hyökättyä Laylamonin kimppuun. Ebemon voi kehittyä Vademonista. Ebemonista on olemassa myös X-Antibodymuoto Ebemon X, joka on esiintynyt Digimon Collectors -pelissä.

Ebidramon on Champion-tason merieläindigimon, joka muistuttaa valtavaa punaista hummeria. Ebidramonin hyökkäyksiä ovat Twin Scissors ja Lobster Step. Sarjassa Digimon Zero Two Digimon-keisarin Pahan renkaan vaikutuksen alainen Ebidramon hyökkäsi lasten kimppuun. Ikkakumon onnistui kuitenkin tuhoamaan Ebidramonin. Toinen Ebidramon ilmestyi ihmisten maailmaan Australiaan, mutta Ikkakumon, Armadillomon ja Crabmon onnistuivat ajamaan Ebidramonin takaisin Digimaailmaan. Kolmas Ebidramon nähtiin lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan. Elokuvassa Digimon Tamers: Battle of Adventurers Ebidramon ilmestyi ihmisten maailmaan ja hyökkäsi Henryn ja Terriermonin kimppuun mutta Terriermon kehittyi Gargomoniksi joka kukisti Ebidramonin. Digimon Fusionissa Ebidramon nähtiin Neptunemonin armeijassa Lake Zonella. Ebidramon nappasi Shoutmon Times Twon pihteihinsä, mutta Mikey käytti Leviamonin Rostrum-hyökkäystä joka irrotti Ebidramonin käden, minkä jälkeen Shoutmon X2 tuhosi Ebidramonin. Myöhemmin Digimon Fusionin kolmannella kaudella Ebidramon nähtiin DigiQuartzissa taistelemassa Octomonia vastaan. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Ebidramon taisteli Seadramonia vastaan, mutta Seadramon tuhosi Ebidramonin ja kehittyi tämän datan avulla WaruSeadramoniksi. Valitut kohtasivat myöhemmin meren alla toisen Ebidramonin, joka oli altistunut mustalle salamalle ja joka kehittyi Gusokumoniksi.

Ebonwumon (jap. Xuanwumon) on kaksipäinen jumalakilpikonnadigimon, joka on Mega-tasolla. Sillä on hirveän kova kuori, johon ei helposti tule lainkaan naarmua ja lisäksi siinä kasvaa pieni persikkapuu. Ebonwumonilla on kaksi päätä, joissa on omat pääsuojukset. Sen päät ovat kuitenkin erinäköiset. Ebonwumon on pohjoisen alueen vartija ja jumala. Ebonwumonin hyökkäyksiä ovat "Tortoise Miscle", "Maniac Thunder", "Green Gadle", "Poisonus Apple Bombs" ja "Bouble Head Squick". Ebonwumon nähtiin ensimmäisen kerran sarjassa Digimon Tamers, jossa se tapasi Ryo Akiyaman ja tämän kumppanin, Cyberdramonin. Elokuvasarjan Digimon Adventure tri. takaumakohtauksissa Ebonwumon oli yksi ennen Taichi Yagamin ja muiden aikaa toimineiden Valittujen lasten kumppanidigimonien Mega-muodoista, joka taisteli Pimeyden valtiaita vastaan ennen tulemistaan yhdeksi Digimaailman neljästä vartijasta. Ebonwumonin englanninkielinen nimi tulee sanasta Ebon (musta) ja japaninkielinen nimi Xuan Wu -nimisestä mustasta kilpikonnasta aasialaisessa mytologiassa.

Ekakimon on Rookie-tason mutanttidigimon, joka muistuttaa jalallista ja kädellistä värikynää. Ekakimonin hyökkäyksiä ovat Colorful Change, Mini Mini Ekakimon ja Ekakikaki.

Ekakimon esiintyi Digimon Fusionin kolmannella kaudella. Ekakimon pystyi muuttamaan Shoutan piirustukset eläviksi, mikä aiheutti ongelmia DigiQuarzissa ja ihmisten maailmassa. Myöhemmin Ekakimon antoi Tagirun vapaaehtoisesti napata hänet.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Ekakimoneja nähtiin useiden tietoa etsivien digimonien joukossa, jotka oleskelivat Tiedon puulla.

Digimon Ghost Gamessä Ekakimoneja nähtiin Pumpkinmonin apureina.

ElDradimon (jap. ElDoradimon) on Mega-tason mutanttidigimon. ElDradimon muistuttaa valtavaa jättiläiskilpikonnaa, joka kantaa selässään Digimaailman pyhää kaupunkia. ElDradimonin hyökkäyksiä ovat Golden Road, Meteor Earthquake ja Giant Nipper. ElDradimon esiintyi Digimon Data Squadissa, jossa Akihiro Kurata sai ElDradimonin ilmestymään ihmisten maailmaan Gizumonien invaasion aikana istuttamalla Digiportit ElDradimonin ympärille. Myöhemmin Gizumon XT tuhosi ElDradimonin ja ElDradimon muuttui digimunaksi ja hajosi dataksi. Tämän jälkeen Kurata keräsi ElDradimonin datan vahvistaakseen Belphemonia. ElDradimon esiintyi myös Digimon Xros Wars -mangassa ja Digimon Heroes! -pelissä.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Takeru herätti ElDradimonin etsiessään Angemonin digimunaa linnasta, johon SkullKnightmon oli vienyt sen. Myöhemmin paljastui, että ElDradimon kantoi linnaa selässään. Myöhemmin DanDevimonin kukistumisen jälkeen Patamon selitti lapsille, että ElDradimon oli ollut pimeyden miasman vankina, jotta Devimon voisi rakentaa linnansa sinne. Maa heidän allaan sortui ja ElDradimon, Taichi, Yamato ja Takeru Pilvimanteereen läpi Digimaailman meren pinnalle. ElDradimonin putoamisen aikana valtava lauma Mamemoneja ja BigMamemoneja kiinnittyivät ElDradimonin selkään ja Greymon, Garurumon, Leomon ja Falcomon auttoivat ElDradimonia laskeutumaan turvallisesti mereen BigMamemonien kiinnittyessä ElDradimonin vatsan alle hidastaen putoamista. ElDradimon vei myöhemmin lapset Ikuiselle mantereelle, ja Leomon, Falcomon ja Spadamon jäivät puolustamaan ElDradimonia mustilta salamoilta. Myöhemmin paljastui, että ElDradimon ja muut olivat selvinneet hengissä ja koonneet muita eloonjääneitä Valittujen ystäviä turvaan. Lisäksi ElDradimon todellinen linna oli alkanut uudelleenkasvaa hänen selkäänsä ja linnan tietokoneen avulla Leomon ja Lopmon kykenivät ottamaan yhteyttä Valittuihin ja kertomaan tilanteestaan. Myöhemmin, ElDradimon yritti päästä takaisin Pilvimanteereelle kiipeämällä isoa vuorta ylös. Vuori oli kuitenkin jyrkkä ja ElDradimon painava, mutta Takeru ja Patamon halusivat kovasti auttaa sitä pääsemään takaisin omaan kotiinsa. Vähitellen yhä useampi digimon alkoi auttaa heitä ja he pääsivät metsäiselle tasanteelle. Maa sortui ElDradimonin painosta, mutta Gravimonin antama apu sekä HolyAngemonin sisältä ilmestynyt Seraphimonin aura antoivat ElDradimonin kasvattaa itselleen väliaikaiset siivet, joilla se lensi takaisin Pilvimantereelle.

ElDradimonin nimi tulee El Doradon kaupungin nimestä.

Elecmon on Rookie-tason nisäkäsdigimon. Elecmon muistuttaa oranssinpunaista olentoa, jolla on yhdeksän häntää. Elecmonin hyökkäyksiä ovat Salamaisku (Sparkling Thunder), Nine Tails, Thunder Knife ja Body Attack. Digimon Adventuressa Elecmon vartioi Aikojen Alun Kaupunkia, jossa kuolleet digimonit syntyvät uudelleen. Takeru ja Patamon löysivät kaupungin ja Elecmon luuli heitä vihollisekseen ja hyökkäsi heidän kimppuunsa. Takeru kuitenkin onnistuu vakuuttamaan Elecmonin etteivät he ole vihollisia. Eri Elecmon nähtiin myöhemmin asiakkaana Digitamamonin ravintolassa. Myöhemmin Pimeyden Valtiaiden luotua Spiraalivuoren, lapset huomasivat surullisen Elecmonin ja Aikojen Alun kaupungin muuttuneen harmaaksi ja etteivät digimonit voi syntyä enää uudelleen. Elecmon suostui auttamaan lapsia Piamonin tuhoamisessa. Myöhemmin lasten tuhottua Apocalymonin Elecmon osallistui yhteisvalokuvaan ennen lasten paluuta ihmisten maailmaan.

Sarjassa Digimon Zero Two Elecmoneja nähdään digimonkeisarin pahan renkaan vaikutuksen alaisena. Iori onnistui vapauttamaan Elecmonit renkaan vallasta Digmonin ja Tentomonin avulla. Myöhemmin Elecmonien nähtiin pakenevan Kimeramonin tuhoamasta kaupungista. Elecmon nähdään myös ranskalaistytön digimonkumppanina ja lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan. Digimon Tamersissa Elecmon oli yksi IceDevimonin uhreista. Digimon Frontierissa Elecmoneja nähdään KaratsukiNumemonin vuorella, Ennustajakylässä ja Autumn Leaf Fairilla. Elecmoneja nähdään myös puolustamassa Flame Terminaalia SkullSatamoneilta ja pakenivat Crusadermonin tulon jälkeen. Digimon Data Squadissa villi Elecmon juoksenteli ihmisten maailmassa ja kehittyi BlackGarurumoniksi. Myöhemmin Elecmoneja nähdään Treemonin metsässä Nyokimonien hoidettavana. Elecmon nähtiin myös lasituubissa huoneessa, jossa Thomasin sisko oli. Digimon Fusionissa Elecmoneja nähtiin Sweet Zonen asukkaina. Myöhemmin Digimon Fusionin kolmannella kaudella Elecmon joutui Airu Suzakin ansaan. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan toisessa osassa Determination Elecmon yritti suojella ehjäksi jääneitä digimunia, kun Leomon taisteli Aikojen Alun kaupungissa tartunnalle altistunutta Ogremonia vastaan. Neljässä ossa Loss Elecmon oli Digimaailman "uudelleenkäynnistyksen" kautta menettänyt muistonsa, mutta auttoi Takerua, joka oli joutunut eroon muista Valituista lapsista Mugendramonin hyökkäyksen jälkeen. Eri Elecmon oli Himekawan tietokoneen mukaan syntynyt uudelleen digimaailman uudelleenkäynnistämisen seurauksena. Elokuvassa Digimon Adventure: Last Evolution Kizuna kolme Elecmonia nähtiin tuntemattomien Valittujen lasten digimonkumppaneina, joiden tietoisuudet Eosmon oli onnistunut viemään Mikä-Mikä-Maahan.

Elecmonin virustyyppinen muoto on Vi-Elecmon, joka on väriltään violetti ja jolla on keltaiset raidat. Vi-Elecmonin hyökkäyksiä ovat Jamming Thunder, Dark Tail ja Assassin's Bolt. Vi-Elecmon on esiintynyt Digimon-korttipelissä. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Mephistomon oli vanginnut muutamia violetteja Vi-Elecmoneja aikomuksenaan uhrata heidän datansa Millenniummonille. Yksi tavallinen Elecmon nähtiin myöhemmin niiden digimonien joukossa, joiden kodit Millenniummon oli tuhonnut, sekä yrittämässä auttaa ElDradimonia pääsemään takaisin omaan kotiinsa. Digimon Ghost Gamessä Vi-Elecmon nähtiin Petermonin hallitsemassa Mikä-Mikä-Maassa. Myöhemmin Vi-Elecmon kehittyi Thundermoniksi.

Peleissä Elecmon voi kehittyä Leomoniksi.

Elephantmon on Armor-tason eläindigimon. Elephantmon voi kehittyä Armadimonista Ihmeiden Digieggin avulla. Elephantmon muistuttaa sinivalkoista norsua, jolla on turbiinit olkapäillään. Elephantmonin hyökkäyksiä ovat Turbine Wave ja Tusk Missile. Digimon Ghost Gamessä Elephantmon oli yksi osallistujista Sistermon Cielin ja MetalPhantomonin järjestämään kilpailuun. Elephantmon on esiintynyt myös Digimon-korttipelissä ja peleissä Digimon Life, Digimon Collectors, Digimon Crusader, Digimon World Re:Digitize Decode, Digimon World -next 0rder-, Digimon Story: Cyber Sleuth: Hacker's Memory ja Digimon Story: Cyber Sleuth.

EmperorGreymon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EmperorGreymon (jap. KaiserGreymon) on Hybrid-tason digimon, joka syntyy kun Tulen, Maan, Puun, Jään ja Tuulen henget yhdistetään. EmperorGreymon muistuttaa WarGreymonin näköistä lohikäärmesoturia, jolla on punainen haarniska ja Dragon Soul Sword-niminen miekka. EmperorGreymonin hyökkäyksiä ovat Dragonfire Crossbow, Pyro Dragons, Dragon Soul Sword ja Dragon Crusher. Digimon Frontierissa Takuya muuttui EmperorGreymoniksi yhdistämällä Tulen, Maan, Puun, Jään ja Tuulen henget. EmperorGreymon kukisti pahan Cherubimonin iskemällä tätä päähän miekallaan. EmperorGreymon taisteli myös Dynasmonia ja Lucemonia vastaan.

Entmon on Ultimate-tason kasvidigimon. Entmon muistuttaa puun ja lohikäärmeen risteytystä, jolla on kivettyneistä puista koostuva iho ja punaiset siivet. Entmonin hyökkäyksiä ovat Dryad Stinger ja Blaster Disaster. Entmon on esiintynyt Digimon Reference Book -kirjassa. Entmonin nimi tulee sanasta Entomo. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Entmon oli digimon, joka lähetti mustia ötökkämäisiä olentoja tuhoamaan metsiä. Se oli tuhonnut myös Muchomonin ja Puwamonien kotimetsän ja yritti tuhota vastustajansa Petaldramonin. Muchomon ja Puwamonit olivat asettuneet asumaan Petaldramonin selkään, kun Entmon oli tuhonnut näiden alkuperäisen kotimetsän. Entmon oli vähällä voittaa, kunnes Angewomon paransi Petaldramonin haavat. Petaldramon uhrasi itsensä tuhotakseen Entmonin ja alueelle alkoi tämän jälkeen kasvaa uusi metsä.

Eosmon on Champion-tason keinotekoinen digimon, joka esiintyi elokuvassa Digimon Adventure: Last Evolution Kizuna. Eosmonin hyökkäyksiä ovat Mirror Guard, Mirror Dust ja Bolt Rip. Sillä on myös samannimiset Ultimate- ja Mega-muodot. Ultimate-muodon Eosmonin hyökkäyksiä ovat Beat Press, Hexa-thunder ja Cutting Edge, ja Mega-muodon Eosmonin hyökkäyksiä Aurora Stream, Cutting Edge ja Cruelty Rain. Champion-muodossaan Eosmon muistuttaa ulkonäöltään Morphomonia, Menoa Belluccin entistä digimonkumppania. Eosmonin nimi tulee Eosista, kreikkalaisesta aamuruskon jumalasta.

Menoa yritti vuosia Morphomonin katoamisen jälkeen luoda kumppaninsa uudelleen, mutta tulikin luoneeksi Eosmonin, joka kuoriutui digimunastaan, kun revontulia muistuttava valoilmiö ilmestyi oikeaan maailmaan. Eosmonilla oli kyky vaivuttaa Valittuja lapsia koomaan ja digitalisoida näiden tietoisuudet ja digimonkumppanit paikkaan, jossa he uskoivat olevansa yhä lapsia ja voivat elää digimonkumppaniensa kanssa ikuisesti, ilman pelkoa näiden menettämisestä. Eosmon onnistui kehittymään Ultimate-muotoonsa, pakenemaan Omnimonilta sekä viemään Mimin, Joun ja Koushiron tietoisuudet. Kun Menoan osallisuus Eosmonin syntytarinassa paljastui, Taichi ja Yamato saapuivat Menoan ja Eosmonin luomaan ”Mikä-Mikä-Maahan”, jossa he taistelivat Ultimate-tason Eosmonin klooneja vastaan. Menoa yhdisti lopulta itsensä haavoittuneen alkuperäisen Eosmonin sekä tuhoutuneiden Eosmonien jäänteiden kanssa Mega-tason Eosmoniksi, joka kukisti taistelussa Omnimonin. Myöhemmin Agumonin ja Gabumonin kehityttyä voimakkaimpiin muotoihinsa (Bond of Bravery ja Bond of Friendship), he onnistuivat tuhoamaan Eosmonit sekä pelastamaan Menoan, jonka Taichi ja Yamato suosuttelevat luopumaan syyllisyydentunnostaan Morphomonin kohtaloon. Menoa muistaa Morphomonin viimeiset sanat ja Eosmon hymyilee hänelle ennen tuhoutumistaan.

Erismon (viralliselta nimeltään Herissmon) on Rookie-tason matelijadigimon. Erismon muistuttaa valkoista siilimäistä olentoa, jolla on harmaapiikkinen turkki, punaiset kynnet ja siniset silmät. Erismonin hyökkäyksiä ovat Lightning Fur ja Kenzan Dive. Erismon esiintyi ensimmäisen kerran Digimon ReArise -pelissä. Erismon on esiintynyt myös Digimon Ghost Gamessä, jossa Hiro ja Ruli löysivät Erismonin vanhalta rautatieltä. Erismon selitti heille, että KoDokugumoneja oli kaikkialla ja hänen linnoituksensa oli sekasorrossa. Erismon johdatti heidät myöhemmin ostoskeskukseen johtavalle oikopolulle. Erismon myöhemmin tarkkaili pakenevaa KoDogukumonien ryhmää Toropiamonin kukistumisen jälkeen. Erismon kehittyy Pusurimonista ja voi kehittyä Filmoniksi.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Pusumon Pusurimon Erismon Filmon Stefilmon Rasenmon

Espimon on Rookie-tason kyborgidigimon. Espimon muistuttaa pientä robottia, jolla on selässään siivet, joiden kärjissä on pienet raketit. Espimonin hyökkäyksiä ovat Mot Bomb ja Divanish.

Digimon Ghost Gamessä Espimon on, jonka Hokuto Amanokawa lähetti hänet oikeaan maailmaan poikansa Hiron avuksi, mutta Espimon luuli Gammamonin ihmiskumppanina toimivan Hiron olevan huijari, koska oli Hokuton puheista päätellyt, että oikea Hiro olisi täysin samannäköinen kuin Hokuto. Siitä huolimatta hän jää asukkaaksi Hiron asuntolahuoneeseen. Nähtyään kumppanidigimonien kehittyvän ensi kertaa Mega-muotoihinsa, hän alkoi kadehtia näitä siitä, ettei itse voinut kehittyä. Mutta Siriusmonin, Lamortmonin ja Amphimonin jäädessä alakynteen taistelussa ClavisAngemonia vastaan, Espimon ei voinut vain katsoa sivusta. Hän myös huusi, että suostuisi uskomaan Hiron olevan oikea Hiro vain, jos tämä saisi hänet kehittymään. Hiro hetkellisesti synkronoituu hänen kanssaan ja saa Espimonin kehittymään HoverEspimoniksi.

Espimon on lisäksi esiintynyt myös Digimon Dreamers -mangassa.

Rookie Champion
Espimon HoverEspimon
Etemon

Etemon on Digimon Adventure -sarjassa Valittujen lasten toinen päävastustaja ja Ultimate-tason digimon. Etemon muistuttaa lähinnä isoa oranssinväristä apinaa, joka kulkee mustat aurinkolasit, mikrofoni, ja Monzaemon-lelu mukanaan.

Etemon piti itseään Digimaailman suurtähtenä ja muita parempana, ja karkottaa muut digimonit korvia raastavalla lauluiskullaan, nimeltään Concert Crush (Konserttirysäys/Rakkausserenadi). Etemonin muita iskuja ovat Monkey Claw (Apinan Kynsi), ja Dark Network (Pimeä Verkosto) ja Etemon Chaos-muodossa Dark Spirits Chaos.

Valittujen lasten Champion-tason Digimonit eivät pystyneet taistelemaan Etemonia vastaan ja Nanomon yritti viruksella saada Etemonin imeytymään omaan verkostoonsa, mutta Etemon selviytyi yhdistymällä verkostonsa kanssa Etemon Chaos-muotoon ja oli voitolla, mutta kun Taichin Agumon superdigivoitui MetalGreymoniksi ja hänen Giga Destroyer-hyökkäyksensä osui Etemonin verkostoon, Etemonin konsertti oli ohi: Etemon sotkeutui omaan Pimeään Verkostoonsa, ja katosi pahuuden pahimpaan kolkkaan aika-avaruudelliseen tilaan. Etemon ei hyväksynyt kohtaloaan ja absorboi itseensä kaiken verkostonsa energian ja palasi Digimaailmaan Mega-tason digimonina MetalEtemonina, mutta Valitut lapset tuhosivat MetalEtemonin Zudomonin ja SaberLeomonin avustuksella, tällä kertaa lopullisesti.

Digimon Frontierissa Etemon nähdään työskentelemässä Autumn Leaf Fairilla ja asiakkaana Digitamamonin ravintolassa.

Digimon Fusionissa ryhmä Etemoneja nähtiin Musyamonin palvelijoina Shinobi Zonella. Löytääkseen alueen koodikruunun he pelastivat Jeremy Tsurgin ja teeskentelivät olevansa Shoutmonin ihailijoita. Etemonien johtaja yritti saada Karatenmonin nauramaan piirtämällä silmät olkapäihinsä esittäen silmä silmästä vitsin. Neneen voitettua koodikruunun itselleen Etemonien johtaja sieppasi sen ja paljasti Etemonien todellisen tarkoituksen. BalliBastemon ja Shoutmon onnistuvat kukistamaan Etemonit Tähtimiekan avulla. Myöhemmin Etemon oli yksi niistä digimoneista, jotka yhdistyivät Shoutmonin kanssa Shoutmon X7 Superior Modeen lopputaistelussa MegaDarknessBagramonia vastaan. Etemon esiintyi myös Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa Daemonin kätyrinä. SkullSatamon tuhosi myöhemmin Etemonin kun paljastui, että Etemon oli todellisuudessa ihmisten puolella ja hävinnyt tahallaan Taichille ja Zeromarulle. Digimon Next -mangassa Etemon oli yksi digimoneista, jotka avustivat Tsurugi Tatsunoa taistelussa NEOa vastaan.

Sarjassa Digimon Universe: Appli Monsters Agumon kysyi Haru Shinkailta oliko hän todella hävinnyt 327 kertaa Etemonille pelissään.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Etemon kilpaili Volcamonin kanssa ”digimonien kuninkaan” tittelistä. He kilpailivat sekä selviytymistaidoillaan että laulutaidoillaan. Myöhemmin he päättivät kilpailla myös siitä kumpi tuhoaisi Valitut. He kuitenkin hävisivät Mimille ja Ponchomonille, joka kyvyillään torjui näiden laulujen aiheuttamat ääniaallot. Etemon yritti sen jälkeen pyytää Mimiä lauluparikseen, mutta sai kieltävän vastauksen. Hän yritti kuitenkin jonkin aikaa epätoivoisesti seurata Valittuja, toivoen, että Mimi muuttaisi mielensä. Myöhemmin Abbadomonin kukistumisen jälkeen Etemon nähtiin kilpailemassa Volcamonin ja Rebellimonin kanssa Tankmonilla ratsastaen kahden Kiwimonin ja Gazimonin seuratessa heitä.

Etemonin vaihtoehtoinen Mega-muoto on KingEtemon.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Poyomon Tokomon Monmon Targetmon Etemon MetalEtemon/KingEtemon

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Dark Network (Pimeä verkosto) : Laukaisee pimeää energiaa kitarastaan, tai lähettää kaapeleita, jotka voivat ohjailla sähkölaitteita, vangita vihollisia tai osoittaa vihollisen sijainnin.
  • Love Serenade (Rakkausserenadi): Soittaa kitaraansa ja pakottaa kuuloetäisyydellä olevat Digimonit palautumaan alemmalle asteelle tai vahingoittaa niitä pahasti.
  • Dark Musical: Laulaa nuotin vierestä olevan laulun, joka vie vastustajan voimat.
  • Monkey Claw: Iskee vastustajaansa kynsillään.
  • Monkey Kick: Potkaisee vastustajaansa jalallaan.
  • Dark Spirit: Ampuu mustan energiapallon, joka tuhoaa kaiken koskemansa.

Examon on Mega-tason ritaridigimon ja yksi Royal Knightseista. Examon muistuttaa lohikäärmettä jonka siivet ovat päällystetty kromatulla DigiZoid -metallilla. Examon voi myös muuttaa siipensä suojakilveksi tarvittaessa. Examon kantaa myös Ambrosius nimistä keihästä kädessään. Examonin hyökkäyksiä ovat Avalon's Gate, Pendragon's Glory ja Dragonic Impact. Examon esiintyy Digimon Fusionin kahdessa viimeisessä jaksossa. Examon ilmestyy yhdessä WarGreymonin kanssa Mikeylle Digitaalisessa avaruudessa auttaen häntä pääsemään omaan maailmaansa ja kertoo hänelle DigiMemories-digimonien ja Bagramonin tarinan. Examon auttaa Mikeyta pelastamaan ystävänsä yhdistymällä Shoutmonin kanssa X7F Superior Modeen ja tuhoaa MegaDarknessBagramonin lopullisesti. Examon on myös esiintynyt peleissä Digimon Battle Terminal 02 ja Digimon Story: Lost Evolution. Digimon Cronicle X -mangassa Examon avusti Anubismonia estämällä pahoja digimoneja pakenemasta Dark Areasta tuhoamalla heitä joukoittain, kunnes joutui perääntymään ylivoiman edessä ja lopulta Laylamon X kukisti Examonin taistelussa. Hououmon X esti viime hetkellä Laylamonia tappamasta Examonia ja myöhemmin Examon sai itselleen X-Antibodyn muuntautuen Examon X-muotoon ja onnistui kukistamaan Laylamonin.

Exermon on Champion-tason hyönteisdigimon. Exermon muistuttaa mustaa jooga-asennossa istuvaa ampiaista, jolla on neljä kättä, joissa on keltaiset hanskat ja pitkät kynnet, kaksi vihreää pitkää tuntosarvea päässään ja vihreitä kristalleja ympäri ruumistaan ja mehiläisen pistin. Exermonin hyökkäyksiä ovat Insec Mind ja Defibrilla Shock. Exermon on esiintynyt Digimon Reference Book -kirjassa. Exermonin nimi tulee kuntoilusta.

ExoGrimmon on Mega-tason konedigimon, joka muistuttaa violettia konemaista lohikäärmettä. ExoGrimmonin hyökkäyksiä ovat Chrono Destruction, Air God, Death God, Prominence, Moon Tears ja AT Change. ExoGrimmon on esiintynyt Digimon World Dawn and Dusk -pelissä. ExoGrimmon voi kehittyä ChaosGrimmonista.

ExTyrannomon on Ultimate-tason nukkedigimon. ExTyrannomon muistuttaa Tyrannomonin näköistä nukkea, jolla on vetoketju rinnassaan ja hehkuvat keltaiset silmät suussaan. ExTyrannomonin hyökkäyksiä ovat Pretty Attack ja Black Matter. Digimon Ghost Gamessä ExTyrannomon ilmestyi yhdessä WaruMonzaemonin kanssa Aramaki Kayono nimisen tytön kaappiin ihmisten maailmaan muuttaen ihmisiä nukeiksi. Myöhemmin Hiro, Ruli ja Monzaemon kohtasivat heidät ja Monzaemon onnistui kukistamaan heidät omalla hyökkäyksellään, jonka jälkeen ExTyrannomon ja WaruMonzaemon pyysivät tekojaan anteeksi ja palauttivat nukeiksi muuttamansa ihmiset normaaleiksi. ExTyrannomon on esiintynyt myös Digimon Xros Wars -mangassa Sweets Zonella ja Digimon World 2, Digimon World 2003, Digimon World Dawn and Dusk ja Digimon Story: Lost Evolution -peleissä.

Eyesmon on Champion-tason demonilohikäärmedigimon, joka näyttää mustalta monisilmäiseltä hengeltä, jolla on petomainen kita ja tuhansia silmiä ympäri ruumistaan. Eyesmonin hyökkäyksiä ovat Wicked Thought Eye, Deceptive Illusion ja Shadow Bind. Eyesmonista on myös samanniminen Scatter Mode, jossa Eyesmon jakautuu useammaksi pienikokoisemmaksi Eyesmoniksi. Eyesmon esiintyi vuoden 2020 Digimon Adventure -animesarjassa, jossa Negamon oli pudottanut sen digimunan tietoverkkoon pian sen jälkeen, kun Taichi Yagami ja Yamato Ishida olivat Omnimonin avustuksella tuhonneet Mega-tason Argomonin ja pysäyttäneet sen hallinnassa olevan ydinohjuksen. Heti kun Eyesmon kuoriutui digimunastaan, se alkoi aiheuttaa Tokiossa sähkökatkoja ja uhkasi 72 tunnin kuluessa tehdä käyttökelvottomaksi kaiken Tokion teknologian. Selvitettyään tiensä Digimaailmassa Devimonin ja Soundbirdmonien aivopesemien digimonien läpi Pilvimantereella olevaan Tokion virtuaaliseen kopioon ja huomattuaan, etteivät he olleet oikeassa Tokiossa, Eyesmon hyökkäsi ja Koushiro Izumi myös huomasi Eyesmonin olevan sähkökatkon aiheuttaja. Kun kuusi Valittua yhdistivät Ultimate-muodoissaan olevien digimonkumppaneidensa kanssa voimansa sitä vastaan, he onnistuivat kukistamaan Eyesmonin, mutta myöhemmin selvisi, että Eyesmon selvisi ja kehittyi Ultimate-muotoonsa Orochimoniksi. Ja kun MetalGreymon silminnähden tuhosi Orochimonin, Moon=Millenniummonin lähettämät voimat elvyttivät Orochimonin oikean pään ja kehittivät tämän Mega-muotoonsa Nidhoggmoniksi.

Digimon Ghost Game sarjassa Eyesmon hyökkäsi vessassa Emma Hanes -nimisen amerikkalaisen tytön kimppuun ottaen tämän haltuunsa. Ihmiset, jotka hän ottaa haltuunsa, kärsivät tilasta, jossa heidän silmänsä punastuvat ja punaiset silmät kasvavat kaikkialle heidän kehoonsa, mitä on mahdotonta poistaa manuaalisesti, koska Eyesmon estää aktiivisesti isäntää tekemästä niin. Eyesmon muuttaa myös uhrinsa käyttäytymistä, jotta he auttavat häntä keräämään tietoja, mikä tekee heistä epätavallisen herkkiä ja halukkaita poimimaan tietoa muilta (vaikka kun hän toimi Emman kautta, Hiro ja Kiyoshiro eivät huomaa hänen käyttäytyvän epäsäännöllisesti). Jos sitä ei valvota tietyn ajan, uhrin silmien valkuaiset muuttuvat punaisiksi, heidän ihonsa irtoaa ja he kuolevat kehonsa hajoamisen seurauksena. Hiro, Ruli ja Kiyoshiro huomaavat lopulta, että Eyesmon valtasi Emman Lirurun-julkaisun kautta. Sinä iltapäivänä he keksivät suunnitelman pakottaa hänet pois isäntiensä luota. SymbareAngoramon, WezenGammamon ja TeslaJellymon taistelevat Eyesmonia vastaan, joka osoittautuu ilkeäksi viholliseksi, kun hänet pakotettiin ulos. Hän käyttää hyökkäyksiä, jotka on kohdistettu lapsiin ja ottaa Emman ruumiin hallintaansa käyttääkseen Janengania. WezenGammamon kehittyy Canoweissmoniksi ja pakottaa Eyesmonin pois Emman ruumiista sokaisevan valonsa vuoksi. Sitten Canoweissmon tuhosi hänet ja erotti hänet Eyesmon Scatter Mode -parveksi, jolloin SymbareAngoramon sai tuhota heidät ja TeslaJellymon vapauttaa kaikki uhrinsa Eyesmonin hallinnasta. Yksi Eyesmon Scatter Mode säilyy sen jälkeen, kun hänet on voitettu ja karkotettu isäntiensä luota, vaikkakin loukussa hyönteissuojassa ja voimattomana. Hän protestoi lapsellisesti, että hän vain keräsi tietoa muille ihmisille, kun Gammamon leikkii hänen kanssaan. Angoramon kertoo Gammamonille, että se lähetetään yhteisöön tiukasti valvottavaksi.

Fairymon (englantilaisessa versiossa Kazemon) on Digimon Frontierissa Izumi Orimoton digimon-muoto, johon hän muuttuu käyttämällä Tuulen ihmishenkeä. Nimi Fairymon tulee englannin sanasta fairy, joka tarkoittaa keijua. Fairymonin toinen nimitys Kazemon tulee japanin kielen sanasta Kaze, mikä tarkoittaa tuulta.

Fairymonlla on suuret keijusiivet, jotka ovat todella vaaleat. Hänellä on lilat hiukset olkapäille asti, ja hiuksissa menee vaaleamman lilan värinen panta.

Digimon Xros Wars-mangassa Fairymon näyttäytyi Mikeyn saavuttua digimaailmaan ja liittyi Mikeyn ryhmään Rain Zonella ja taisteli Tactimonin joukkoja vastaan Corridor Zonella. Taistelussa ZeedMillenniummonin lähettämiä vangittuja digimoneja vastaan vastaan Fairymon kehittyi Shutumoniksi ja auttoi Shoutmon EX6:sta kukistamaan heidät.

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hurricane Wave (Brezzo Petalo): Fairymon luo sormenpäistään tuulenpuuskat ja iskee nämä vihollisiinsa.
  • Tempest Twist (Tornado Gamba): Fairymon nousee seisomaan käsillään ja pyörii ja iskee jaloillaan viholliseensa.
  • Rosy Thunderstorm (Doppio Perforare): Fairymon liitää vihollista kohti potkien tätä samalla hyvin nopeasti.
  • Virgin Bomb (Arido Hug): Fairymon syöksähtää taaksepäin vihollista kohti hurmaten tämän hetkeksi.
  • Fairy Dance: Fairymon syöksyy vihollisen taakse sekaivoiden tämän hetkeksi.
  • Flowery Gust: Fairymon potkaisee vastustajaa oikealla ja vasemmalla jalallaan.
  • Astatina Wasp: Fairymon potkaisee vastustajaansa kahdesti ilmassa.
  • Moon Assault: Fairymon kääntyy ilmassa ja potkaisee vastustajaansa.
  • Two-Step Jump: Fairymon hyppää ilmaan ja lentää korkeuksiin.

Falcomon on Rookie-tason eläindigimon, joka muistuttaa mustaa pöllöä, jolla on sinertävä takki. Falcomonin hyökkäyksiä ovat Scratch Smash, Ninja Blade, Uchitake Drop, Wind Blade, Shadow Screen ja Falco Rush. Digimon Data Squadissa Falcomon esiintyi Keenan Crierin digimonkumppanina. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Falcomon nähtiin taistelijana Leomonin joukoissa. Se jäi aluksi Leomonin kanssa huolehtimaan ElDradimonista, mutta lähti myöhemmin Lopmonin mukaan etsimään uutta kotia digimoneille, joiden kodit Millenniummon oli tuhonnut.

Erilainen Falcomon, joka muistuttaa muuttohaukkaa esiintyi Digimon Survive ja Digimon Accel Nature Genome -peleissä. Falcomon voi kehittyä Peckmoniksi.

Rookie Champion Ultimate Mega
Falcomon Peckmon Crowmon Ravemon

FanBeemon on Rookie-tason hyönteisdigimon. FanBeemon muistuttaa mehiläisen näköistä olentoa, jolla on harmaat siivet ja siniset tuntosarvet. FanBeemon omaa myös X-Antibodyn. FanBeemonin hyökkäyksiä ovat Gear Stinger ja 88 Call. Digimon Next -mangassa FanBeemoneja nähtiin Waspmonin apulaisina. Lapset tuhosivat suurimman osan heistä, mutta yksi FanBeemon selvisi ja kertoi Barbamonille Waspmonin kukistumisesta. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa parvi FanBeemoneja pakenivat laumaa Waspmoneja, jotka yrittivät vangita heitä CannonBeemonille. Birdramon onnistui vapauttamaan osan FanBeemoneista, kunnes CannonBeemon kukisti hänet. Myöhemmin Sora löysi yhden FanBeemonin ja lupasi auttaa tätä vapauttamaan tämän vangitut toverit. Myöhemmin WereGarurumon, Ikkakumon ja Garudamon onnistuivat vapauttamaan vangitut FanBeemonit ja tuhoamaan Waspmonit ja CannonBeemonin. Myöhemmin FanBeemonit auttoivat Neemonia, Bearmonia, Labramoneja ja Kyaromoneja rakentamaan uuden vihannesviljelmän autiomaahan.

FanBeemon esiintyi myös Digimon Battle, Digimon Masters ja Digimon Story: Cyber Sleuth - Hacker's Memory -peleissä. FanBeemon kehittyy Puroromonista ja voi kehittyä Waspmoniksi.

Fangmon on Champion-tason petodigimon, joka muistuttaa punaista pitkähampaista sutta. Fangmonin hyökkäyksiä ovat Snipe Steal ja Blast Coffin. Fangmon on esiintynyt Digimon-korttipelissä ja Digimon Heroes! -pelissä.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Fangmonit jahtasivat Taichia, Soraa ja Takerua Cerberumonin johdolla. Greymon ja Birdramon tuhosivat ensimmäisen Fangmonin, Pegasumon tuhosi toisen ja kolmannen Fangmonin, ja Garudamon tuhosi viimeisen. Takaumakohtauksissa yksi Fangmon nähtiin yhtenä Machmonin entisistä vastustajista Grand Prix -radalla. Digimon Ghost Gamessä Fangmon oli yksi Boogiemonin käyttämistä valeasuista, jota tämä käytti pelotellessaan ihmisiä.

Fanglongmon on Mega-tason jumaldigimon, joka muistuttaa siivetöntä lohikäärmettä, jolla on kahdeksan silmää. Fanglongmon on digimonien ”oikea” hallitsija. Lucemon vangitsi Fanglongmonin maan syvimpään ja pimeimpään kolkkaan Digimon Frontierissä, jonka seurauksena muut jumaldigimonit menettivät valtansa. Digimon Fusionissa Fanglongmon kuuluu Dorbickmonin armeijaan ja toimii tämän ratsuna. Fanglongmon esiintyy muun muassa peleissä Digimon Masters, Digimon Life ja Digimon Fortune.

Filmon on Champion-tason petodigimon. Filmon muistuttaa ihmismäistä ja petomaista Erismonia, jolla on pitkät leijonanharjamaiset kellertävät piikit selässään ja päässään ja pitkät punaiset kynnet ja nahkaremmit käsiensä ympärillä. Filmonin hyökkäyksiä ovat Lightning Stinger ja Crimson Rush. Filmon on esiintynyt Digimon ReArise -pelissä. Filmon kehittyy Erismonista ja voi kehittyä Stefilmoniksi.

Firamon on Champion-tason petodigimon. Firamon muistuttaa siivekästä punertavaa leijonaa, jolla on keltainen harja ja keltaiset kynnet. Firamonin hyökkäyksiä ovat Flame Dive, Fira Claw ja Fira Bomb. Firamon on esiintynyt Digimon World Dawn and Dusk, Digimon Story: Lost Evolution ja Digimon World Championship -peleissä. Firamon kehittyy Coronamonista ja voi kehittyä Flaremoniksi.

Fladramon (engl. Flamedramon) on Armor-tason Digimon-hahmo, joka tunnetaan myös ”Palavana Rohkeutena”. Se kehittyy V-monista Rohkeuden Digi-Eggin avulla. Fladramon käyttää tulta ja sarveaan hyökkäyksissä. Fladramon nähtiin ensimmäistä kertaa sarjassa Digimon Zero Two, kun se pelasti Daisuke Motomiyan Monochromonilta, joka olisi muuten liiskannut Daisuken pimeän renkaan vaikutuksen alaisena. Digimon Fusionissa Fladramon nähtiin hetken aikaa Digimon Data Collectionissa jaksossa 41. Fladramon esiintyi myös Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa.

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Fire Rocket: Fladramonin perushyökkäys. Kietoutuu liekkeihin ja syöksyy päin vihollistaan.
  • Knuckle Fire (Fire Knuckle): Englanninkielisessä versiossa myös tämä on "Fire Rocket". Tulittaa pieniä tulipalloja nyrkeistään.
  • Flame Shield: "Fire Rocketin" kaltainen hyökkäys, peittää ruumiinsa liekkeihin ja syöksyy päin vastustajaa.
Fresh In-Training Rookie Champion DNA-Ultimate DNA-Mega
Chicomon Chibimon V-mon XV-mon Paildramon Imperialdramon
Armor 1 Armor 2 Armor 3
Fladramon Lightdramon Magnamon

Flamemon on Rookie-tason demonidigimon. Flamemon muistuttaa ihmistä, jolla on punaiset housut ja punainen tukka ja palava häntä. Flamemonin hyökkäyksiä ovat Baby Salamander ja Flame Tail. Digimon Frontierissa Agunimonin jouduttua ihmisten maailmaan hän menetti niin paljon voimiaan että hän taantui Flamemoniksi. Kun Takuya keksi miten palata takaisin hän palattuaan muuttui taas Agunimoniksi.

Flarelizamon on Champion-tason digimon, joka muistuttaa liekehtivää lohikäärmettä. Flarelizamonin hyökkäyksiä ovat Fire Tower, Flame Hit, Blaze Buster ja Raging Inferno. Sarjassa Digimon Zero Two Flarelizamon nähtiin amerikkalaisen Valitun lapsen Philin digimonkumppanina. Flarelizamon auttoi lapsia kukistamaan ihmisten maailmaan ilmestyneen Treemonin. Flarelizamon nähtiin myös lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan. Digimon Fusionin toisella kaudella Flarelizamoneja nähtiin Dorbickmonin armeijassa Dragon Landilla.

Flaremon on Ultimate-tason ihmispetodigimon. Flaremon muistuttaa leijonamaista ihmistä, jolla on pitkä keltainen tukka, liekehtivä hännänpää ja keltaiset kynnet. Flaremonin hyökkäyksiä ovat Crimson Beast-King Wave, Red Lion Dance ja Purifying Howl. Flaremon on esiintynyt Digimon World Dawn and Dusk, Digimon Story: Lost Evolution ja Digimon World Championship -peleissä. Flaremon kehittyy Firamonista ja voi kehittyä Apollomoniksi.

FlameWizardmon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FlameWizardmon on Champion-tason demonidigimon. FlameWizardmon muistuttaa Wizardmonia, mutta hänellä on punaiset vaatteet, liekehtivä hattu ja hän tekee tulihyökkäyksiä. FlameWizardmonin hyökkäyksiä ovat Fire Cloud ja Magic Ignition. FlameWizardmon esiintyi Digimon Frontier: Island of Lost Digimon -elokuvassa, jossa FlameWizardmon toimi Dinohyumonin armeijassa. Digimon Fusionin kolmannella kaudella FlameWizardmon ilmestyi ihmisten maailmaan, mutta Tagiru onnistui kukistamaan hänet. Digimon Ghost Gamessä FlameWizardmon nähtiin Piamonin johtaman sirkusryhmän jäsenenä. FlameWizardmon onnistui TobuCatmonin avustuksella sieppaamaan Angoramonin ja toimittamaan hänet Piamonille. FlameWizardmon taisteli myöhemmin BetelGammamonia vastaan, mutta hävisi Piamonin miekan pistettyä häntä.

Floramon on Rookie-tason kasvidigimon, joka muistuttaa kukkaa. Floramonilla on punaiset lehdet kaulan ympärillä, joista yksi toimii pääsuojuksena, violetit kukat käsinä ja lonkeromaiset vihreät jalat ja häntä. Floramonin hyökkäyksiä ovat Allergy Shower, Sweet Scent ja Poison Ivy. Digimon Adventuressa Floramon nähtiin yhdessä Deramonin kanssa Pinomonin apulaisina. Floramon ja Deramon huomasivat Takerun pakenevan Pinomonin talosta mutta eivät kertoneet siitä hänelle. Myöhemmin lapset hyökkäsivät heidän kimppuunsa, mutta he paljastivat heille etteivät ole Pinomonin puolella ja näyttivät lapsille tien Pinomonin taloon. Floramon ja Deramon myöhemmin ampuivat Pinomonia tykillä viivyttääkseen häntä mutta joutuivat pakenemaan tämän uhkailtua heitä. Heidän kohtalonsa jäi tuntemattomaksi metsän tuhouduttua. Sarjassa Digimon Zero Two lukuisia Floramoneja, jotka asuivat ShogunGekomonin hallitsemassa kylässä yhdessä Mushroomonien kanssa joutuivat digimonkeisarin pahan renkaan valtaan, mutta lapset vapauttivat heidät. Myöhemmin Iori vapautti vangittuja Floramoneja digimonkeisarin tukikohdasta. Toinen Floramon myöhemmin esiintyi ranskalaisen Valitun lapsen Catherine Deneuven digimonkumppanina. Jaksossa Floramon kehittyi Kiwimoniksi taistelussa Mamemoneja vastaan. Sama Floramon oli läsnä lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan. Digimon Tamersissa Floramon oli yksi IceDevimonin uhreista.

Digimon Frontierissa Floramoneja nähtiin Breezy Villagessa, KaratsukiNumemonin vuorella, Autumn Leaf Fairilla ja Ranamonin ihailijakerhon jäseninä. Digimon Data Squadissa Yushima ja Kamemon saapuivat Floramonien kylään paettuaan Merukimonin palatsista. Digimon Fusionissa Floramoneja nähtiin Sweet Zonen ja Honey Landin asukkaina. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan neljännessä elokuvassa Loss Floramon oli yksi niistä digimoneista, joka syntyi uudelleen digimaailman uudelleenkäynnistymisen seurauksena Himekawan tietokoneen mukaan. Elokuvassa Digimon Adventure: Last Evolution Kizuna Floramon nähtiin tuntemattoman Valitun lapsen digimonkumppanina. Myöhemmin Floramon kehittyi Vegiemoniksi ja taisteli yhdessä Leomonin ja Tyrannomonin kanssa kolmea Ultimate-tason Eosmonia vastaan.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Floramoneja nähtiin asiakkaina Burgermonin ravintolassa. Floramonit olivat myöhemmin tavanneet muita Valittujen kanssa ystävystyneitä digimoneja, kuten Leomonin, Lopmonin ja ElDradimonin, samaan aikaan kun Valitut valmistautuivat Sinetöidyillä mailla kohtaamaan Millenniummonin. Myöhemmin Floramoneja nähtiin myös työläisinä Junkmonin työmaalla yhdessä Mushroomonien, Kamemonien ja Bacomonien kanssa. Yksi Floramon nähtiin myöhemmin niiden digimonien joukossa, joiden kodit Millenniummon oli tuhonnut, sekä yrittämässä auttaa ElDradimonia pääsemään takaisin omaan kotiinsa. Digimon Ghost Gamessä Floramon nähtiin cameo-roolissa sarjan avausjaksossa. Myöhemmin Floramon nähtiin Angoramonin ryhmän jäsenenä ihmisten maailmassa jakamassa tietoa muille digimoneille eri tapahtumista. Digimon Next -mangassa Floramon nähtiin yleisön joukossa yhdessä kouluttajansa kanssa Battle Stagella. Toinen Floramon nähtiin Sunflowmonin ryhmän jäsenenä aavikolla menneisyydessä. Kolmas Floramon nähtiin Light Cityn asukkaana.

Pelissä Digimon World Dawn and Dusk Floramon voi kehittyä Vegiemoniksi. Floramonin nimi tulee sanasta Flora, mikä tarkoittaa kukkaa.

Flybeemon on Armor-tason hyönteisdigimon. Flybeemon voi syntyä Hawkmonista Tiedon Digieggin avulla. Flybeemon muistuttaa punaista ampiaista, jolla on Tiedon tunnus otsassaan. Flybeemonin hyökkäyksiä ovat Lightning Sting, Poison Stinger ja Needle Stinger. Digimon Tamersissa Renamon taisteli kolmea Flybeemonia vastaan, mutta onnistui voittamaan heidät ilman Rikan apua. Digimon Fusionin toisella kaudella Flybeemoneja nähtiin Zamielmonin armeijassa vartioimassa tämän DigiHunajavarastoja. Digimon Ghost Gamessä Flybeemon oli yksi digimoneista, joka osallistui Sistermonin ja MetalPhantomonin järjestämään kilpailuun.

Flymon on Champion-tason hyönteisdigimon, joka muistuttaa isoa ampiaista, jolla on violetit siivet ja kukkaa muistuttava kauluri. Flymonin hyökkäyksiä ovat Brown Stingers, Poison Powder ja Poison Sting. Flymon nähtiin Digimon Adventuressa kun valitut lapset etsivät Soraa ja Piyomonia. Lasten digimonit eivät pärjänneet Flymonille kunnes Sora ilmestyi Piyomonin kanssa joka kehittyi Birdramoniksi ja kukisti Flymonin. Sarjassa Digimon Zero Two Flymon oli digimonkeisarin pahan renkaan vaikutuksen alaisena. Flymon sai vietyä Fladramonin ja Holsmonin huomion, jolloin digimonkeisari yritti istuttaa pahan spiraalin Patamoniin, mutta Garurumon esti sen ja tuhosi Flymonin renkaan vapauttaen molemmat. Myöhemmin Flymoneja nähtiin Archnemonin loitsun vallassa isossa talossa. Myöhemmin kun digimoneja alkoi ilmestyä ihmisten maailmaan, parvi Flymoneja ilmestyi venäjälle. Aquilamon, Garudamon, Unimon, Snimon ja Kuwagamon onnistuivat kukistamaan heidät ja palauttamaan Digimaailmaan. Flymon nähtiin myös lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan. Flymon tekee cameo-roolin Digimon Frontierissa jaksossa 4. lentäessään taivaalla lasten yli heidän ollessaan matkalla Forest Terminalille Digimon Data Squadissa Kunemon kehittyi Flymoniksi ja taisteli DATSia vastaan kukistaen Yoshinon ja Sunflowmonin, kunnes Marcus Damon ja GeoGreymon tuhosivat Flymonin ja palauttivat hänen digimunansa Digimaailmaan. Digimon Fusionissa Flymoneja nähtiin Neptunemonin joukoissa. Flymonit hyökkäsivät King Whamonin kimppuun ja myrkyttivät Shoutmonin myrkyllään, mutta King Whamon kukisti Flymonit ja paransi Shoutmonin. Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa kaksi Flymonia jahtasi Rei Saibaa ja Ninjamonia kunnes Zeromaru kukisti Flymonit ja käytti toisen Flymonin pistintä tainnuttaakseen Okuwamonin. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Sora ja Piyomon päätyivät Flymonien alueelle jouduttuaan erilleen muista kunnes löysivät tiensä myöhemmin Taichin ja Agumonin luokse. Kun kaikki Valitut löysivät tiensä taas yhteen, Valitut kohtasivat ilmassa leijuvalla saarella Flymoneja, jotka vangitsivat Pomumoneja Toropiamonille. Sora auttoi yhtä Pomumonia vapauttamaan toverinsa, ja Pomumonit yhdessä tuhosivat Flymonit. Digimon Ghost Gamessä Flymon nähtiin yhtenä Sealsdramonin uhreista.

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Brown Stingers: Ampuu pistimiä takamuksestaan.
  • Poison Powder: Levittää siivistään myrkyllistä pölyä joka heikentää vastustajaansa.
  • Poison Sting: Iskee vastustajaansa myrkkypistimellään.
  • Flying Arm (Fly Attack):

Footmon on Champion-tason kyborgidigimon, joka muistuttaa jalkapalloilijaa. Footmonin hyökkäyksiä ovat Lightning Shoot ja Lightning Overhead. Footmon on esiintynyt Digimon-korttipelissä ja Digimon Collectors -pelissä.

Frigimon (jap. Yukidarumon) on Champion-tason digimon, joka muistuttaa jääkarhua. Frigimonin hyökkäyksiä ovat Sub-Zero Ice Punch (suom. Jääisku), Snowball Fight, Icy Breath ja Ice Punch. Frigimonin vaihtoehtoinen muoto on MudFrigimon. Digimon Adventuressa Frigimon nähtiin jäisellä saarella Devimonin Mustan rattaan vaikutuksen alaisena. Agumon onnistui vapauttamaan Frigimonin rattaasta ennen kuin hän ehti jäädyttää heidät. Tämän jälkeen Frigimon auttoi Taichia ja Agumonia etsimään Yamaton ja Gabumonin tekemällä heille jäisen tien naapurisaarelle. Löydettyään heidät Frigimon avusti Greymonia ja Garurumonia vapauttamaan Mojyamonin Mustan rattaan vaikutuksesta. Myöhemmin toinen Frigimon nähtiin asiakkaana Digitamamonin ravintolassa. Frigimon myöhemmin avusti lapsia lopputaistelussa Piamonia vastaan. Sarjassa Digimon Zero Two lauma Frigimoneja oli digimonkeisarin pahan renkaan vaikutuksen alaisena ja hyökkäsivät lasten kimppuun. Fladramon onnistui vapauttamaan heidät Nefertimonin, Pegasmonin ja Holsmonin tuhottua Pimeän Tornin. Myöhemmin Frigimon nähdään amerikkalaisen valitun lapsen Steven digimonkumppanina ja siperialaisten lasten digimonkumppaneina. Frigimon nähtiin myös lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan. Digimon Frontierissa Frigimoneja nähtiin Ennustajakylässä, Autumn Leaf Fairilla ja Trailmonien kilpailussa.

Digimon Data Squadissa naispuolinen Frigimon adoptoi nuoren Keenan Crierin löydettyään tämän metsästä, toimien hänelle äidin korvikkeena. Frigimonin kasvattaessa Ikutoa, hän kohtasi Merukimonin ja Gotsumonin. Ikuton sairastuttua Frigimon lähti hakemaan lääkettä ihmisten maailmasta. Tämän jälkeen Merukimon otti Ikuton huostaansa. Myöhemmin paljastui, että Gizumon surmasi Frigimonin tämän puolustaessa Ikutoa.

Digimon Fusionissa Frigimoneja nähtiin AncientVolcamonin joukoissa viilentämässä häntä jotta hän ei purkautuisi. Frigimon nähtiin myös Digimon Xros Wars-mangassa.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa useita Frigimoneja hyökkäsivät yhdessä Mammothmonin kanssa Yamaton, Soran ja Joun kimppuun lumisessa vuoristossa. yksi Frigimoneista onnistui jäädyttämään Soran käsivarren ja asetti Soraan viruksen, joka jäädyttäisi hänet kokonaan ajan myötä. Myöhemmin Zudomon onnistui tuhoamaan Frigimonit ja Mammothmonin, jonka jälkeen Sora vapautui viruksesta ja hänen käsivartensa palasi normaaliksi.

Frimon on In-Traning-tason minidigimon. Frimon muistuttaa matomaista olentoa, jolla on kissan pää ja iso keltainen matelijamainen harja niskassaan. Frimonin hyökkäys on Tail Whip. Frimon on esiintynyt Digimon Accel: Justice Genome -pelissä. Frimon voi kehittyä Popomonista. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa lauma Frimoneja joutui Mon-Mon Park -huvipuiston omistajan Opossumonin salajuonen seurauksena WaruMonzaemonin vangeiksi Xiaomonien ja Puroromonien kanssa. Angemon myöhemmin vapautti Frimonit ja muut vangit ennen kuin tuhosi sekä WaruMonzaemonin ja Opossumonin. Frimonit, Xiaomonit ja Puroromonit päättivät jäädä huvipuistoon tehdäkseen siitä paikan, jossa voi oikeasti pitää hauskaa. Frimonit olivat myöhemmin löytäneet turvapaikan ElDradimonin selästä. Kaksi Frimonia lähti myöhemmin Lopmonin mukaan etsimään uutta kotia digimoneille, joiden kodit Millenniummon oli tuhonnut.

Frogmon on Armor-tason mutanttidigimon. Frogmon voi syntyä Armadillomonista Viattomuuden Digieggin avulla. Frogmon muistuttaa keltaista sammakkoa, jolla on iso lehti päänsä päällä, selässä kaksi kasvia muistuttavaa uloketta ja puukot vyötäisillään. Frogmonin hyökkäyksiä ovat Hidden Dagger ja Frog Bite. Frogmon mainittiin ohimennen Digimon Tamersissa Calumonin piirtäessä kuvioita koulun jalkakäytävälle. Frogmon on esiintynyt myös Digimon-korttipelissä.

FrosVelgrmon on Mega-tason lintudigimon. FrosVelgrmon muistuttaa sinistä kasuaarin ja strutsin risteytystä, jolla on pitkä riikinkukkomainen pyrstö ja valkoiset höyhenet. FrosVelgrmonin hyökkäyksiä ovat Innocence Blizzard, Freezing Ray ja Ruin Reverb. FrosVelgrmon on esiintynyt Vital Bracelet Digital Monster: Blizzard Fang -pelissä. FrosVelgrmonin nimi tulee norjalaisessa mytologiassa esiintyvästä Jotunista Hræsvelgristä.

Frozomon on Ultimate-tason konedigimon. Frozomon muistuttaa veturin, lumilingon ja lumikelkan risteytystä, jolla on telaketjumaiset kolmiopyörät ja ohjuksia ampuvat tykit olkapäissään ja vasemmassa kädessään tulikuuma miekka ja valtava metallinen oikea käsi. Frozomonin hyökkäyksiä ovat Removal Blow, Defrost Blade ja Glaciate Missile. Digimon Ghost Gamessä Frozomon oli pelastaja, joka auttoi Frigimonia, Penguinmonia, Swanmonia ja Icemonia pääsemään kylmempiin paikkoihin ja pelasti myös lumeen eksyneitä digimoneja. Ajatellessaan, että Kiyoshiron operoima geoterminen käyttö oli este hänen pelastustehtävälleen, hän melkein tappaa Hiron, Gammamonin, Kiyoshiron ja Angoramonin jäädyttämällä heidät, mutta TeslaJellymon voittaa hänet Rulin avulla. Frozomon on esiintynyt myös Vital Bracelet Digital Monster: Blizzard Fang -pelissä. Frozomonin nimi tulee sanoista Frozen ja Frost.

Fufumon on Fresh-tason limadigimon, joka omaa X-Antibodyn. Fufumon muistuttaa pientä oranssia olentoa, jolla on punainen sarvi päässään. Fufumonin hyökkäys on Little Iron Spikes. Fufumon on esiintynyt Digimon Pendulum X 2.0 -pelissä. Fufumon voi kehittyä Kyokyomoniksi.

Fugamon on Champion-tason örkkidigimon. Fugamon muistuttaa Ogremonia, mutta on väriltään ruskea ja sillä on tiikeriraitaiset keltaiset housut. Fugamonin hyökkäyksiä ovat Evil Hurricane ja Heavy Stick. Digimon Tamersissa Goblimon kehittyi Fugamoniksi ja taisteli Rikaa ja Renamonia vastaan. Renamon lopulta tuhosi Fugamonin Diamond Storm hyökkäyksellään ja latasi tämän datan itseensä. Digimon Fusionissa Fugamon nähtiin yhdessä Ogremonin kanssa pitämässä nuudeliravintolaa DigiQuartzissa. Tagiru myöhemmin nappasi Fugamonin tämän yritettyä vangita Katsujin.

Fujinmon on Mega-tason kyborgidigimon, jonka nimi tulee Fuujinista. Fujinmonilla on kaksi Justimonin Critical Arms kättä ja on väriltään vihreä. Fujinmonin hyökkäyksiä ovat Marut Cyclone ja Critical Arms. Fujinmon on esiintynyt Digimon World 2003, Digimon Battle ja Digimon Masters -peleissä.

Fujitsumon on pieni äyriäisdigimon, joka takertuu ruukkuun, jota Octomon pitää päässään. Nämä Fujitsumonit kehittävät aistejaan, ja niiden uskotaan muodostaneen symbioottisen suhteen niin, että jos he havaitsevat vaaran, he ilmoittavat siitä Octomonille.

Fujitsumon teki ensimmäisen anime-esiintymisensä Digimon Ghost Game sarjan "Second Sight" -jaksossa. Joukko heistä jätti Octomon-kumppaninsa videopeliin liittyvän erimielisyyden jälkeen. Yksi Fujitsumon liittyi Hiro Amanokawaan, kun tämä kalasti Gammamonin ja Espimonin kanssa. Sen jälkeen kun hänelle näytettiin näkyjä erilaisista onnettomuuksista, jotka tapahtuivat muille, Jellymon sai tietää ja sai Hiron ennustamaan tapahtumia Tsukiyono Rulin koulussa. Joukko huolestui, kun Hiro alkoi kasvattaa Octmonin kaltaisia ​​sarvia. Higashimitarai Kiyoshiro laati suunnitelman löytääkseen Octomonista puuttuvan Fujitsumonin harvinaisella esineellä edellä mainitussa videopelissä. Kaksi Octomonia ilmestyi ja TeslaJellymon sai heidät yhteistyöhön. Sitten jengi saa selville, että jos Fujitsumonit eivät palaa Octmoniin ja pysy isännässään, Hiro ja monet muut vaarantuvat kun heidän päänsä räjähtävät pienten Digimonien tuottamasta psyykkisestä energiasta. SymbareAngoramonin avustuksella he löysivät Fujitsumonien johtajan Espimonin sisältä laivausalueelta ja saivat hänet poistumaan tämän ruumiista. Fujitsumon palasi Octomoniin pyydettyään kyynelisesti anteeksi.

Gabumon (jap. ガブモン) on Digimon Adventuressa Yamato Ishidan kumppani. Gabumon on Rookie-tason digimon. Se on kehittynyt Tsunomonista ja kehittyy Garurumoniksi. Gabumonin perushyökkäyksen nimi on Petit Fire (Pikku tuli). Muita Gabumonin hyökkäyksiä ovat Horn Attack, Little Horn, Hidden Knock ja Crush Nail. Gabumon pystyy myös Ninjamonin kanssa tekemään Fire Enbuken yhteishyökkäyksen. Gabumon on matelijadigimon, mutta se näyttää nisäkkäältä yllään pitämänsä siniraitaisen, Garurumon-kuvioisen turkiksen vuoksi. Gabumon saattaisikin muistuttaa Agumonia ilman turkistaan. Jaksosta 27 lähtien Gabumonin suomenkielisenä äänenä oli Petteri Halmela. Digimon Frontierissa Tsunomon kehittyi Gabumoniksi ja pelasti Kapurimonin hukkumasta. Toinen Gabumon nähtiin myöhemmin Autumn Leaf Fairilla. Digimon Fusionissa Gabumon oli yksi niistä digimoneista, jotka yhdistyivät Shoutmonin kanssa Shoutmon X7 Superior Modeen lopputaistelussa MegaDarknessBagramonia vastaan. Gabumon esiintyi myös Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa.

Digimon Adventuressa Gabumon voi muotoharpata suoraan Mega-tason MetalGarurumoniksi asti. Tähän pystyy myös Agumon. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjassa Gabumon pystyi Agumonin avulla muuntautumaan kerran suoraan Omnimoniksi saakka.

Gabumonin nimi tulee japanin sanasta gabugabu eli juoda valtavasti. Gabumonin vaihtoehtoinen muoto on Psychemon. Gabumonista on olemassa myös X-Antibodymuoto Gabumon X, joka on esiintynyt Digimon Masters ja Digimon Collectors -peleissä.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega DNA-Mega
Punimon Tsunomon Gabumon Garurumon WereGarurumon MetalGarurumon
CresGarurumon
Gabumon (Bond of Friendship)
Omnimon

Gabumon (Bond of Friendship)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gabumon (Bond of Friendship) (jap. Gabumon -Yujo no Kizuna-) on Mega-tason digimon, joka esiintyi elokuvassa Digimon Adventure: Last Evolution Kizuna. Se muistuttaa tummansiniseen sekä kelta- ja punaraitaiseen haarniskaan pukeutunutta ihmistä. Se on aseistettu käsivarsissa olevilla konekiväärimäisillä aseilla. Se on Gabumonin legendaarinen ja voimakkain yksilöllinen kehitysmuoto ja sen hyökkäyksiä ovat Redl Star, Full Metal Machine Gun, Cool Edge ja Moon Tense.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega DNA-Mega
Punimon Tsunomon Gabumon Garurumon WereGarurumon MetalGarurumon
CresGarurumon
Gabumon (Bond of Friendship)
Omnimon

Galactimon on Mega-tason digimon, jonka japaninkielinen nimi Ragnamon tulee norjalaisessa mytologiassa esiintyvästä Ragnarökista ja englanninkielinen nimi galaksista. Galactimon muistuttaa valtavaa avaruusalusta. Galactimonin hyökkäys on Ragnarök Cannon. Galactimon pystyy myös ampumaan säteen päästään. Galactimon esiintyy pomovastustuksena pelissä Digimon World 2003. Galactimon kehittyy pelissä Snatchmonista Gunslingerin avulla. Galactimonin tavoitteena on yhdistyä maa-planeetan kanssa Gaiamoniksi. Junior onnistuu tuhoamaan Galactimonin, joka putoaa maahan meteoriparvena.

Gallantmon (jap. Dukemon) on Guilmonin "oikea" Mega-muoto. Gallantmon on soturityypin digimon, joka on ammattilaistaistelija. Gallantmon nähtiin ensimmäistä kertaa Digimon Tamersin jakson 35 lopussa. Gallantmon taisteli Beelzemonia vastaan ja onnistui kukistamaan hänet. Gallantmon taisteli myös Zhuqiaomonia vastaan, kunnes Azulongmon keskeytti taistelun. Gallantmonilla on myös niin sanottu "ratsu" joka luotiin Arkista myöhemmin, kun lapset olivat palanneet Digimaailmasta. Tämä ratsu nimettiin Zero ARMS Graniksi. Jaksossa 50 Gallantmon on lähellä kuolla, mutta Grani ilmestyy paikalle ja antaa kaikki voimansa Gallantmonille ja tämä kehittyi korkeampaan muotoon, Crimson Modeen ja tuhosi D-Reaperin ykkösagentin. Gallantmon nähdään myös elokuvissa Digimon Tamers: Runaway Locomon ja Digital Monster X-Evolution. Gallantmon kehittyi Crimson Modeen ja tuhosi laumoittain Parasimoneja ensiksi mainitun elokuvan loppuhetkillä Crimson Light hyökkäyksellään. Gallantmonilla on myös kaksi korkeampaa muotoa. Elokuvassa Digital Monster X-Evolution Gallantmon oli Royal Knightsien jäsen ja alkoi kyseenalaistaa päätietokone Yggdrasilin aikeita. Gallantmon yritti saada Omnimonin puolelleen kertomalla että Yggdrasil käyttää heitä vain hyväkseen Project Arkin toteuttamisessa. Omnimon kieltäytyi kuuntelemasta ja tappoi Gallantmonin kaksintaistelun aikana. Paljastui että Gallantmon halusi tuhoutua jotta voisi tutkia tarkemmin Yggdrasilin aikeita. Gallantmon syntyi myöhemmin uudelleen Gallantmon X muodossa saaden itselleen X-Antibodyn. Myöhemmin Gallantmon X avusti DoruGreymonia, WarGreymon X:ää ja MetalGarurumon X:ää taistelussa DexDoruGreymoneja vastaan ja avasi DoruGreymonille portaalin Yggdrasilin luo. myöhemmin Gallantmon X keskusteli Omnimon X:än kanssa Project Arkin todellisesta tarkoituksesta Yggdrasilin tuhoutumisen jälkeen.

Digimon Frontierissa Gallantmon nähdään pakenemassa Autumn Leaf Fairilta. Gallantmon ei osaa auttaa Zoea löytämään Toucanmonia ja varastettuja digiviceja. Japanilaisessa versiossa Gallantmon ei puhu kun taas amerikkalaisessa versiossa puhuu.

Gallantmon nähdään seuraavan kerran vakituisesti Digimon Data Squadin loppupuolella. Tämä nähtiin ensimmäistä kertaa jaksossa 40, kun tämä tuli auttamaan Craniamonia taistelemaan ShineGreymonia vastaan. Myöhemmin Gallantmon hyökkäsi ihmisten kaupunkiin, mutta Kentaurosmon esti tätä ja jäädytti itsensä että Gallantmonin ja kaksikko siirtyi kauas merenpohjaan, joten oletettiin että nämä kaksi kuolivat. Gallantmon palaa myöhemmin takaisin jaksossa 47. auttamaan toisia Royal Knightseja taistelemaan Yggdrasilia vastaan. Taistelun loputtua, Gallantmon palasi muiden Royal Knigtsien kanssa takaisin Digimaailmaan.

Digimon Chronicle X -mangassa Gallantmon X pelasti Gankoomonin kuolemalta antamalla tälle X-Antibodynsa ja kukisti taistelussa Lucemonin, joka myöhemmin pakeni. Myöhemmin Gallantmon X teki itsemurhahyökkäyksen Ogudomon X:ää vastaan, mutta ei onnistunut tuhoamaan häntä. Gallantmon X esiintyi myös Digimon D-Cyber -mangassa, jossa hän kykeni muuntautumaan MedievalDukemoniksi.

Gallantmonista on olemassa myös musta, viruspohjainen muoto ChaosGallantmon.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Jyarimon Gigimon Guilmon Growlmon WarGrowlmon Gallantmon
(Megidramon)

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normaalimuodossa:

  • Royal Saber (Lightning Joust): Ampuu keihäästään voimakkaan energia-aallon.
  • Final Elysium/Final Purification (Shield of the Just): Ampuu kilvestään voimakkaan energiasäteen.
  • Dragon Driver: Lentää Granin kanssa vastustajaa päin.
  • Yuggoth Blaster: Yhteishyökkäys, jossa Grani ampuu sinisen energiasäteen suustaan vastustajaa kohti. Alun perin Hypnosin käyttämä Yuggoth-ohjelma.
  • Lightning Lance (Lightning Charge): Ampuu keihäästään salamoita kaikkia lähettyvillään olevia kohti.

Crimson-muodossa:

  • Quo Vadis (Crimson Light): Gallantmon vapauttaa kaikki voimansa vieden vastustajansa unholaan.
  • Final Elysian (Final Justice): Tuhoaa vastustajansa Gungnir-keihäänsä mahdilla.
  • Royal Saber (Invicible Sword): Halkaisee vastustajansa Blutgang-miekallaan.

Gammamon on Rookie-tason sarviliskodigimon sekä Digimon Ghost Gamessä Hiro Amanokawan digimonkumppani. Gammamon muistuttaa ulkonäöltään pientä kahdella jalalla kävelevää valkoista Triceratopsia, jolla on keltaiset silmät, sininen huivi kaulassaan ja punainen rengas vasemmassa kädessään. Gammamonin hyökkäyksiä ovat Horn Attack ja Breaclaw.

Kun Hiron isä Hokuto Amanokawa katosi, Hiro löysi tämän laboratoriosta Digivice -V-:n, joka lähetti hänet Digimaailmaan Gammamonin eteen. Hokuton jättämä holograafinen viesti selitti Hirolle digimonien ja Digimaailman olemassaolon. Hän kertoi jättävänsä Gammamonin Hiron huostaan, kutsuen Gammamonia Hiron ”pikkuveljeksi”. Hiron palattua pian tämän jälkeen oikeaan maailman ja annettua siellä Digivicen avulla Gammamonille fyysisen ulkomuodon, he alkoivat yhdessä taistella oikeaan maailmaan hologrammiaaveina tunkeutuneita digimoneja vastaan.

Gammamon kehittyy Gurimonista ja voi kehittyä BetelGammamoniksi, GulusGammamoniksi, KausGammamoniksi tai WezenGammamoniksi.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega DNA-Mega
Curimon Gurimon Gammamon BetelGammamon
GulusGammamon
KausGammamon
WezenGammamon
Canoweissmon
Regulusmon
Siriusmon
Arcturusmon
Proximamon

Ganemon on Champion-tason mutanttidigimon, joka muistuttaa kullanväristä hopeadollaria, jolla on musta hattu, ruskeat kengät ja musta salkku kädessään, joka sisältää Zenimoneja ja KoZenimoneja. Ganemon esiintyi Digimon Fusionin kolmannella kaudella lähettäen Zenimoneja ja KoZenimoneja varastamaan hänelle rahaa jotka hän söi kasvaen isommaksi kooltaan. Hideaki Mashimo onnistui kukistamaan Ganemonin Arresterdramonin ja Dobermonin avulla, jonka jälkeen hän pakotti Ganemonin palauttamaan kaikki varastamansa rahat takaisin omistajilleen.

Gankoomon on Mega-tason ritaridigimon. Gankoomon muistuttaa mustahaarniskaista ritaria, jolla on mustavalkoinen viitta, kellertävät hanskat ja Hinukamuy-niminen tuliolento ympärillään. Hän kuuluu ryhmään Royal Knights ja koulutti aikoinaan Hackmonia, Jesmonin Rookie-muotoa. Gankoomonin hyökkäyksiä ovat Tekken Seisai, Jishin! Kaminari! Kaji! Oyaji! ja Chabudai Gaeshi. Gankoomon on esiintynyt pelissä Digimon Adventure PSP. Digimon Cronicle X -mangassa Gankoomon avusti oppilastaan Jesmonia taistelussa Lucemonia ja Beelzemonia vastaan, kunnes Lucemon onnistui kukistamaan heidät taistelussa pahan Cherubimonin ja Ophanimon Falldown Moden avulla. Gallantmon X onnistui viime hetkellä pelastamaan Gankoomonin kuolemalta ja antoi Gankoomonille X-Antibodyn, jolloin Gankoomon muuntautui Gankoomon X-muotoon ja kukistamaan Lucemonin, joka pakeni. Myöhemmin Gankoomon X taisteli muiden Royal Knightsien kanssa seitsemää Diaboromonia vastaan, jotka yhdistyivät keskenään Ogudomon X-muotoon. Gankoomon antoi voimansa Jesmonille, joka muuntautui Jesmon GX-muotoon, joka pitkän taistelun jälkeen onnistui kukistamaan Ogudomonin. Gankoomonin nimi tulee Emperor Guangwu of Hanista.

Gaomon on Rookie-tason eläindigimon, joka muistuttaa sinistä koiraa, jolla on punaiset nyrkkeilyhanskat ja huivi päänsä ympärillä. Gaomonin hyökkäyksiä ovat Rolling Upper, Double Backhand, Gao Rush, Wild Echo, Wild Bark ja Wild Howling. Gaomon esiintyi Digimon Data Squadissa Thomas H. Norsteinin digimonkumppanina. Gaomon esiintyy myös elokuvissa Digimon Savers the Movie: Ultimate Power! Activate Burst Mode!! ja Digimon Savers 3D: The Digital World in Imminent Danger!. Digimon Fusionin alussa Gaomoneja nähtiin Mikeyn unessa. Gaomon esiintyy myös Digimon Next-mangassa Yu Inuin digimonkumppanina. Gaomon kehittyy Wanyamonista ja voi kehittyä Gaogamoniksi.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Dodomon Wanyamon Gaomon Gaogamon MachGaogamon MirageGaogamon/ZeedGarurumon

Gaogamon on Gaomonin Champion-muoto. Gaogamon muistuttaa sinistä Agita Inu-koiraa, jolla on punaiset lonkeromaiset kynnet selässään ja punaiset hanskat etujaloissaan ja valkoiset siteet takajaloissaan. Gaogamonin hyökkäyksiä ovat Dash Double Claw, Gaoga Hound ja Spiral Blow. Gaogamon voi myös tehdä Flaming Tornado yhteishyökkäyksen GeoGreymonin kanssa. Digimon Data Squadissa Gaomon kehittyi Gaogamoniksi taistelussa DemiMeramoneja vastaan. Gaogamon voi kehittyä MachGaogamoniksi.

Gaossmon on Rookie-tason dinosaurusdigimon. Gaossmon muistuttaa sinistä pientä Gasosaurusta, jolla on punaiset kynnet. Gaossmonin hyökkäyksiä ovat Kilo Flame ja Head Strike. Digimon Fusionissa useita Gaossmoneja nähtiin Christopherin armeijassa. Gaossmon voi yhdistyä PawnChessmonin kanssa PawnGaossmoniksi, jolloin Gaossmon saa PawnChessmonin kypärän päähänsä. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Gaossmon oli toinen digimoneista, jotka kilpailivat aavikolla olevan vesialtaan hallinnasta. Gaossmonilla oli apunaan Goblimoneista koostuva heimo sekä ratsuna Tyrannomon.

Garbagemon on Ultimate-tason mutanttidigimon. Garbagemon muistuttaa vaaleanpunaista olentoa, jolla on banaaninkuori päässä, tölkeistä tehty bazooka kädessään ja asuu vihreässä roskatynnyrissä, jonka sisällä on pohjaton tila. Garbagemonin hyökkäyksiä ovat Poop Bazooka ja Dirty Saucer.

Digimon Adventuressa Pinomon lähetti kolme Garbagemonia lasten kimppuun. Lilimon tuhosi ensimmäisen Garbagemonin ja MetalGreymon toisen. Kolmas Garbagemon teeskenteli antautuvansa, mutta aikoi vetää Hikarin ja Tailmonin tynnyriinsä, mutta MetalGarurumon tuhosi Garbagemonin.

Digimon Frontierissa kaksi Garbagemonia nähdään ennustajakylässä.

Digimon Fusionissa Garbagemon nähdään Dust Zonen asukkaana. Garbagemon väijyttää lapset MetalMamemonien ja ToyAgumonien avulla ja varastaa Mikeyn Digivicen paeten Trailmonilla. Samana iltana lapset löytävät Garbagemonin ja Mikey pyytää saada Digivicen takaisin jotta GranLocomon voidaan kukistaa. Garbagemon suostuu pyyntöön, mutta Pinomon paljastuu GranLocomonin kätyriksi ja varastaa Digivicen toimittaen sen GranLocomonille. Garbagemon ja lapset jahtaavat GranLocomonia Trailmonilla ja lapset onnistuvat kukistamaan GranLocomonin. Seuraavana päivänä Garbagemon ja muut hyvästelevät lapset mutta Neneen johtama Midnight-armeija hyökkää lasten kimppuun. Garbagemonin kohtalo jäi tuntemattomaksi. Garbagemon oli yksi digimoneista, jotka lopputaistelussa yhdistyi Shoutmonin kanssa Shoutmon X7F Superior Modeen tuhoten MegaDarknessBagramonin. Vuoden 2020

Digimon Adventure -sarjassa Garbagemon rakensi keksintöjä Millenniummonin mustien salamoiden jäänteistä muuttuneista kodinkoneista Chuumonien avulla. Mutta Raremonin syötyä kaikki muut paitsi yhden Chuumonin, Garbagemon rakensi asetta tuhotakseen Raremonin kostoksi. Yksi jätteiden alle hautautunut musta salama kuitenkin kehitti Raremonin RareRaremoniksi. Koushiro rakensi aseesta tehokkaamman version ja jäädytti sen avulla RareRaremonin. Taistelun jälkeen Garbagemonin viimeinen Chuumon kehittyi Searchmoniksi ollakseen isännälleen yhä suuremmaksi avuksi. Millenniummonin kukistuttua Garbagemon ja Searchmon olivat saaneet kutsun tulla Wisemonin luokse Tiedon puulle ja auttaa Digimaailmaa koskevassa tutkimuksessa. He myös kutsuivat Valitut tapaamaan heitä kertoakseen näille tietoa Tunnuksista sekä ”Suuresta katastrofista”.

Garbagemonin nimi tulee sanasta garbage eli roska.

Gargomon on Terriermonin Champion-muoto. Gargomon muistuttaa isokokoista Terriermonia, jolla on siniset housut ja M167 VADS-aseet käsissään. Gargomonin hyökkäyksiä ovat Gattling Arm ja Bunny Pummel. Digimon Tamersissa Terriermon kehittyi Gargomoniksi Guilmonin ja Renamonin riidan aikana. Myöhemmin Gargomon onnistui kukistamaan Musyamonin taistelussa. Gargomon voi kehittyä Rapidmoniksi.

Gargoylemon on Armor-tason eläindigimon. Gargoylemon voi syntyä V-monista Valon Digieggin avulla. Gargoylemon muistuttaa olentoa, jolla on valkoiset siivet, sininen häntä ja kynnet sekä valkoinen ruumis ja pää. Gargoylemonin hyökkäyksiä ovat Freezing Wing ja Statue Bomber. Gargoylemon nähtiin Digimon Fusionissa Sky Zonen asukkaana. Gargoylemon toimi alueen poliisivoimissa. Gargoylemon pidättää lapset Dondokomonin rikoksen takia ja rankaisee Lucemonia lasten puolustamisesta. Gargoylemon myöhemmin tarkkailee kun Shakkoumon antaa Code Crownin Mikeylle. Digimon Fusionin kolmannen kauden takaumassa Gargoylemon ja Piximonit jahtasivat rikollisia, mutta Gumdramon kukisti heidät.

Garudamon on (jap. ガルダモン) Piyomonin Ultimate-muoto, joka muistuttaa ihmisen ja linnun sekoitusta.Se käyttää aseenaan voimakkaita käsiään. Garudamon on hyvin nopea lentämään ja Digimon Adventuressa Sora Takenouchi on Garudamonin Rookie-muodon Piyomonin pari. Garudamon onnistui tuhoamaan Mammothmonin ja Pinomonin vasaran. Sarjassa Digimon Zero Two Garudamon auttoi kukistamaan parven Flymoneja ja palauttamaan Mammothmonit Digimaailmaan.

Digimon Data Squadissa pahojen tunteiden korruptoima Garudamon hyökkäsi GeoGreymonin kimppuun. Garudamonin vahingoitettua Marcusin äitiä, hänen raivonsa sai GeoGreymonin kehittymään RizeGreymoniksi, joka tuhosi Garudamonin. Garudamon myöhemmin syntyi uudelleen ja auttoi Kristyä taistelussa Leopardmonia vastaan ja myöhemmin Craniamonia ja Yggdrasilia vastaan. Garudamonista on olemassa myös X-Antibodyversio Garudamon X, joka esiintyi Digital Monster: X-Evolution -elokuvassa.

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Wing Blade (Shadow Wing): Käyttää siipiään luodakseen hurjan tulilinnun, joka hyökkää vastustajaa kohti
  • Phoenix Claw: Käyttää käsiään ja tarttuu vastustajaan.
  • Garu Hawk: Taklaa vastustajan maahan voimakkaalla tulienergialla.
  • Incinerase: Luo valtavan tuliaallon jonka iskee vastustajaa kohti polttaakseen vastustajansa.
Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Nyokimon Pyocomon Piyomon Birdramon Garudamon Hououmon

Garurumon (jap. ガルルモン) on Digimon-hahmo. Se on Champion-tasolla ja kehittyy Digimon Adventuressa Gabumonista tarpeen tullen Yamaton digivicen avulla. Yamaton Ystävyyden Tunnus saa Garurumonin muuttumaan WereGarurumoniksi. Garurumon on koiraeläimen näköinen eläindigimon, jolla on valkoinen turkki sinisin raidoin. Se on nopea juoksemaan. Garurumonin tunnetuin hyökkäys on Fox Fire (Kettutuli).

Digimon Fusionissa Garurumoneja nähtiin Mikeyn unessa. Garurumon esiintyi myös Digimon Xros Wars -mangassa. Digimon Next -mangassa Garurumon taisteli Ogremonia vastaan Battle Stagella Net Game Worldissa. Toinen Garurumon hävisi taistelun Tsurugi Tatsunon Greymonille.

Garurumonin nimi tulee japanin sanasta garuru, joka kuvaa murinan ääntä. Garurumonista on olemassa myös X-Antibodymuoto Garurumon X. Garurumonin vaihtoehtoinen muoto on Gururumon.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega DNA-Mega
Punimon Tsunomon Gabumon Garurumon WereGarurumon MetalGarurumon
CresGarurumon
Gabumon (Bond of Friendship)
Omnimon

Gazimon on Rookie-tason eläindigimon, joka muistuttaa jäniksen ja kissan risteytystä. Gazimonin hyökkäyksiä ovat Paralyze Breath ja Pitfall. Digimon Adventuressa kaksi Gazimonia nähtiin Etemonin palvelijoina. Gazimonit pitivät Etemonin lauluista ja avustivat häntä eri tehtävissä. MetalGreymonin tuhottua Etemonin, Gazimonit miettivät, että kostisivatko he lapsille, mutta päättivät olla tekemättä mitään, koska he eivät oikeastaan pitäneet Etemonista. Myöhemmin Gazimonit menettivät muistinsa syötyään unohduksen sieniä. Myöhemmin Gazimoneja nähtiin asiakkaina Digitamamonin ravintolassa. Myöhemmin takaumassa kolme Gazimonia kulkivat loukkaantuneen Wizardmonin ohi, mutta eivät auttaneet häntä. Sarjassa Digimon Zero Two Gazimonin nähtiin pakenevan Digimonkeisarin Pimeää Rengasta, mutta hän joutui renkaan vangitsemaksi. Gazimoneja nähtiin myöhemmin RedVegiemonin ja Vegiemonien vankina. Gazimon nähtiin myös Kenin takaumassa hyökkäämässä Kenin, Wormmonin ja Ryo Akiyaman kimppuun. Gazimon nähtiin myöhemmin ranskalaistytön digimonkumppanina ja useita Gazimoneja nähtiin lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan. Sarjassa Digimon Tamers Gazimon oli yksi IceDevimonin uhreista. Digimon Frontierissa Gazimoneja nähtiin Ennustajakylässä ja Autumn Leaf Fairilla ja Liekkikylän asukkaina. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan neljännessä osassa Loss Gazimon oli yksi niistä digimoneista, joka syntyi uudelleen digimaailman uudelleenkäynnistymisen seurauksena Himekawan tietokoneen mukaan. Elokuvasarjan viidennessä osassa Coexistence useita Gazimoneja näkyi Digimaailmassa Meicoomonin levittämälle tartunnalle altistuneina. Elokuvassa Digimon Adventure: Last Evolution Kizuna Gazimon nähtiin tuntemattoman valitun lapsen digimonkumppanina. Myöhemmin Gazimon kehittyi Leomoniksi ja taisteli yhdessä Vegiemonin ja Tyrannomonin kanssa kolmea Ultimate-tason Eosmonia vastaan. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Gazimoneja nähdään seuraamassa konserttia, jossa Etemon ja Volcamon kilpailevat ”digimonien kuninkaan” tittelistä. Myöhemmin kaksi Gazimonia nähtiin pakolaisina Mojyamonin kylässä. Digimon Ghost Gamessä Gazimon nähtiin Petermonin hallitsemassa Mikä-Mikä-Maassa. Myöhemmin Gazimon kehittyi Apemoniksi. Gazimonista on olemassa myös X-Antibodyversio Gazimon X, joka esiintyi Digimon Collectors -pelissä. Gazimon voi kehittyä Devidramoniksi Digimon Masters -pelissä.

Gekomon on Champion-tason sammakkodigimon. Gekomon on väriltään vihreä ja sillä on keltainen torvi kaulassaan ja punainen torvimainen kieli, jossa on kolme reikää kärjessä. Gekomon on pienestä koostaan huolimatta tarvittaessa kovakin vastustaja. Gekomonin hyökkäyksiä ovat Symphony Crusher, Noisy Echo, Tongue Attack, Water Wave ja Frog Jump. Digimon Adventuressa lukemattomia Gekomoneja ja Otamamoneja nähtiin ShogunGekomonin linnassa. PicoDevimon oli sanonut Gekomoneille, että Mimi on ainoa, joka voi äänellään herättää ShogunGekomonin tämän unesta. Mimi korotettiin prinsessaksi, mutta huolimatta Gekomonien pyynnöistä, Mimi ei laulanut tarpeeksi kauan jotta ShogunGekomon olisi herännyt. Lopulta Mimi suostui laulamaan tarpeeksi kauan jolloin ShogunGekomon heräsi. Myöhemmin Gekomonit ja Otamamonit avustivat lapsia taistelussa Piamonia vastaan. Sarjassa Digimon Zero Two samaiset Gekomonit joutuivat digimonkeisarin pahan renkaan vaikutuksen alaiseksi, mutta lapset vapauttivat heidät. Gekomoneja nähtiin myös lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan.

Digimon Tamersissa Gekomon oli yksi niistä digimoneista jotka halusivat Rikan kouluttajakseen. Gekomon oli myös yksi IceDevimonin uhreista. Myöhemmin Orochimon orjuutti lauman Gekomoneja valmistamaan hänelle sakea, kunnes lapset tuhosivat Orochimonin. Myöhemmin Gekomon ja Otamamon katsoivat kun Calumon pakeni Doggymonia. Elokuvassa Digimon Tamers: Runaway Locomon Gekomon nähtiin Locomonin palattua digimaailmaan. Digimon Frontierissa juopunut Gekomon nähtiin Ennustajakylässä ja muutama Gekomon nähtiin Autumn Leaf Fairilla ja Trailmonien kilpailussa. Yksi Gekomoneista joutui myös IceDevimonin uhriksi. Digimon Data Squadissa Gekomoneja nähtiin areenalla Holy Capitalilla ja staasitilassa lasiputkessa huoneessa, jossa Thomasin sisko oli. Ennen sarjan tapahtumia Yushima ja Kamemon tuhosivat muutamia Gekomoneja ihmisten maailmassa. Digimon Fusionissa Gekomoneja nähtiin Sweet Zonen asukkaina. Myöhemmin Bagramon rankaisi Laylamonia asettamalla tämän sielun väliaikaisesti Gekomonin ruumiiseen. Gekomoneja nähtiin myös Digimon Fusionin jaksossa 66. Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa Starmon haastoi Zeromarun voittamaan Gekomonin laulukilpailussa. Gekomon esiintyi myös Digimon Xros Wars -mangassa. Digimon Next -mangassa Gekomon oli yksi digimoneista, jotka kannustivat lapsia lopputaistelussa NEOa vastaan. Vuoden 2020 Digimon Adventure: -sarjassa useita Gekomoneja nähtiin ShogunGekomonin palvelijoina. Gekomonit olivat yhdessä Kabukimonin kanssa kuivattaneet kuumat lähteet ja ohjanneet niiden vedet ShogunGekomonin omaan lähteeseen. Myöhemmin Gekomonit puolustivat ShogunGekomonia ja Kabukimonia torjumalla lasten digimonien hyökkäyksiä ääniaalloilla, joille Greymon ei mahtanut mitään. Vasta MetalGreymonin Giga Destroyer oli niille liikaa. Myöhemmin Gekomonit olivat lähteneet yhdessä ShogunGekomonin, Kabukimonin, Dondokomonin, Joen, Gomamonin, Blossomonin ja Nanimonin kanssa etsimään uutta kotia kuumien lähteiden kuivuttua kokonaan. Gekomonit joutuivat myöhemmin Olegmonin miehistön hyökkäyksen kohteeksi, mutta Joen ja Vikemonin kukistettua Olegmonin Gekomonit pääsivät jatkamaan matkaa. Gekomonit myöhemmin yhdessä ShogunGekomonin kanssa asettuivat asumaan Joen löytämälle saarelle. Seuraten Negamonin tappiota, Gekomonit juhlivat yhdessä muiden kanssa Olegmonin laivalla.

Digimon Ghost Gamessä Gekomon seurasi ShogunGekomonia estäen hänen selässään olevia ihmisiä huutamasta apua tai ilmoittamasta hänelle, että he olivat imeytyneet häneen, mukaan lukien Higashimitarai Kiyoshiro. Hän otti myös datatiedot ihmisistä, joita vastaan ShogunGekomon hyökkäsi Kobushi Tonellaan.

Kun GulusGammamon uhkasi tappaa ShogunGekomonin, Gekomon pelasti ihmiset tämän selästä Crash Symphonyllaan, jotta GulusGammamon ei pystynyt tekemään uhkaansa todeksi. Kun GulusGammamon palasi Gammamoniksi, Gekomon palautti kaikki ihmiset, joiden kimppuun ShogunGekomon hyökkäsi. Jälkimmäinen heitti kohtauksen, koska hän halusi Jiraiyan ratsastavan selässään, mutta Angoramon vakuutti Gekomonin, että hän voisi olla Jiraiya sen sijaan, ja ShogunGekomon hyväksyi sen. Lopulta Soma Meru kutsui heidät asumaan luokseen, sillä hirviöiden kanssa eläminen tuntui hänestä joltain animelta.

Gekomon voi kehittyä ShogunGekomoniksi.

Rookie Champion Ultimate Mega
Otamamon Gekomon ShogunGekomon Pukumon

Generamon on Ultimate-tason digimon, joka muistuttaa kenraalia. Generamonin hyökkäys on Nova Slash. Generamon esiintyi helmikuun 2000 Digimon Web Dot-art Contest -kilpailussa, jossa se sijoittui toiseksi.

GeoGreymon on Champion-tason Digimon-hahmo Digimon Data Squadissa. GeoGreymon on Agumonin toinen kehitysmuoto ja sitä on muotoiltu uudelleen. Lihakset ovat isompia ja raidat rintakehän kohdalta on poistettu. GeoGreymon on huomattavasti Greymonia isompi ja sille on laitettu piikkejä. Agumon kehittyy DNA-latauksessa GeoGreymoniksi. GeoGreymonin hyökkäyksiä ovat Mega Flame, Mega Burst, Horn Impulse, Mega Shot, Mega Roar ja Mega Volcano. GeoGreymon voi kehittyä RizeGreymoniksi.

Geremon on Champion-tason limadigimon. Geremon muistuttaa keltaisenväristä Numemonia. Geremonin hyökkäyksiä ovat Hyper Stink, Poop Throw, Continuous Poop Throw ja Poop. Digimon Ghost Gamessä Geremon nähtiin vieraana Rulin ystävän häissä. Myöhemmin Geremon lupasi auttaa Angoramonia ja Espimonia löytämään lauman Chamblemoneja, mutta katosi salaperäisesti. Myöhemmin lauma Geremoneja ilmestyi paikalle Thetismonin kukistettua Chamblemonit ja Geremonit ottivat Chamblemonit huostaansa sanoen pitävänsä sienistä. Geremon on esiintynyt myös Digimon World, Digimon World 2003, Digimon World Dawn and Dusk, Digimon Story: Cyber Sleuth, Digimon Story: Cyber Sleuth - Hacker's Memory ja Digimon World -next 0rder- -peleissä.

Gesomon on Champion-tason merieläindigimon. Gesomon muistuttaa valkoista jättiläiskalmaria. Gesomonin hyökkäyksiä ovat Coral Crusher, Deadly Shade ja Squire Dome. Digimon Adventuressa Gesomon ilmestyi ihmisten maailmaan Vamdemonin apulaisena etsimään kahdeksatta valittua lasta. Gesomon hyökkäsi Joun kimppuun mutta Ikkakumon tuhosi Gesomonin. Sarjassa Digimon Zero Two Gesomon yhdessä Ebidramonin ja Shellmonin kanssa ilmestyivät joulupäivänä Australiaan ja taistelivat Derek-nimistä valittua lasta vastaan. Ikkakumon, Crabmon ja Armadillomon ajoivat heidät pois ja lähettivät takaisin Digimaailmaan. Digimon Tamersissa Gesomon nähtiin repeämässä taivaalla Vikaralamonin hyökättyä kaupunkiin. Digimon Frontierissa Gesomon oli yksi IceDevimonin uhreista menneisyydessä. Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa Gesomon nähtiin MarineDevimonin apulaisena. Taichi ja Zeromaru onnistuivat kukistamaan Gesomonin. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Gesomon hyökkäsi merellä valittujen lasten kimppuun, mutta Gomamon onnistui pelastamaan heidät. myöhemmin Gesomon hyökkäsi uudelleen lasten kimppuun ja haavoitti Gomamonia, mutta Jou kehitti Gomamonin Ikkakumoniksi, joka ajoi Gesomonin pois Greymonin ja Togemonin avustuksella. Gesomon voi kehittyä MarineDevimoniksi. Gesomonista on myös X-Antibodymuoto Gesomon X, joka esiintyi Digimon Collectors -pelissä.

Ghostmon on Rookie-tason haamudigimon. Ghostmon muistuttaa sinistä nukkemaista liekehtivä haamua, jolla on sininen velhomainen hattu, jossa on musta nahkaremmi ja sininen karvainen kauluri kaulassaan. Ghostmonin hyökkäyksiä ovat Little Plasma ja Jack Raid. Ghostmon on esiintynyt Digimon Reference Book -kirjassa ja V-Jump -mangassa.

Ghoulmon (jap. Deathmon) on Mega-tason demonilordidigimon, jonka englanninkielinen nimi tulee Ghoulista ja japaninkielinen nimi Samaelista. Ghoulmon voi syntyä kun Megadramon ja Treemon DNA-Digivoituvat keskenään. Ghoulmon muistuttaa yksisilmäistä harmaata olentoa, jolla on oranssinpunaiset siivet ja musta pääsuojus ja silmät käsissään. Ghoulmon oli kerran enkelidigimon, mutta joutui Dark Areaan ja muuttui pahaksi. Ghoulmon avustaa Barbamonia saamaan Mega-tason digimoneja lankeamaan pahaksi. Ghoulmonin oli taruissa sanottu muuttuvan mustaan muotoonsa, kun viimeisen taistelun Digimaailman kohtalosta oli tarkoitus alkaa. Ghoulmonin hyökkäyksiä ovat Death Arrow, Explosion Eye, Grey Claw ja Death Wave ja mustassa muodossaan edellämainittujen hyökkäysten lisäksi Black Claw.

Ghoulmon esiintyi vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa pimeyden digimonien kuninkaana, joka oli jo kauan sitten Negamonin käskemänä hyökännyt Digimaailmaan tuhotakseen sekä valoa että pimeyden. Ghoulmon nähtiin ensi kertaa Valdurmonin näyttämässä näyssä, joissa se nähtiin johtamassa pimeyden digimonien armeijaa taistelemaan seitsemää pyhää digimonia, kuutta soturidigimonia sekä muita valon armeijan digimoneja vastaan. Ghoulmon oli kukistunut sodassa ja jakautunut useiksi Soundbirdmoneiksi, jotka palvelivat Devimonia ja Negamonia. Suurin osa Soundbirdmoneista yhdistyi takaisin Ghoulmoniksi (joka muuttui saman tien myös mustaan muotoonsa) hyökätessään Tiedon puulle tuhotakseen kahdeksan kivilaattaa, joissa oli Tunnuksia esittävät symbolit. Sillä välin muut Soundbirdmonit lähettivät ääniaaltoja eri puolille Digimaailmaa merkkinä Suuren katastrofin lähestymisestä. Seraphimon ja Ophanimon tuhosivat Ghoulmonin, mutta Ghoulmon varoitti, että hänen kuolemansa myötä tapahtuva Suurta katastrofia valistavan äänen vaikeneminen olisi se, mikä juuri lopulta aloittaisi Suuren katastrofin. Tämä osoittautui todeksi, kun Negamon vapautui mustan kuulansa sisältä ja alkoi muuttaa tietoverkkoa ja Digimaailmaa valkoiseksi tyhjyydeksi.

Ghoulmon on esiintynyt myös Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa ja Digimon World Data Squad, Digimon World 2003, Digimon World DS ja Digimon World Dawn and Dusk -peleissä.

Gigadramon on Ultimate-tason Androididigimon, joka muistuttaa lentävää konemaista lohikäärmettä, jolla on metalliset siivet. Gigadramonin hyökkäyksiä ovat Genocide Gear, Guilty Claw, Guilty Wind ja Gigabyte Wing. Digimon Adventuressa Gigadramon nähtiin Mugendramonin hallitsemassa kaupungissa. Gigadramonin kohtalo jäi tuntemattomaksi Mugendramonin ja kaupungin tuhouduttua. Digimon Frontierissa Ophanimon kertoi Gigadramonin olleen mukana Cherubimonin joukoissa, jotka hyökkäsivät Seraphimonin linnaan. Digimon Fusionissa Gigadramoneja nähtiin Dorbickmonin armeijassa Dragon Landilla. Digimon Adventure V-Tamer 01- mangassa Gigadramon hyökkäsi HolyAngemonin linnaan, mutta Knightmon tuhosi Gigadramonin.

GigaSeadramon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GigaSeadramon on Mega-tason androididigimon. GigaSeadramon omaa X-Antibodyn ja muistuttaa MetalSeadramonia, mutta on enemmän konemainen. GigaSeadramonin hyökkäyksiä ovat Giga Sea Destroyer ja Sky Wave. Digimon D-Cyber -mangassa GigaSeadramon raivostui Greymon X:än tuhottua tämän veljen MegaSeadramon X:än. GigaSeadramon hyökkäsi lasten kimppuun, mutta Dorimon muuntautui Grademoniksi, joka kukisti GigaSeadramonin. GigaSeadramon on esiintynyt myös peleissä Digimon World DS, Digimon World Dawn/Dusk, Digimon Story: Lost Evolution ja Digimon Masters.

Gigasmon on Hybrid-tason mineraalidigimon. Gigasmon voi syntyä Grumblemonista Maan petohengen avulla. Gigasmon muistuttaa isokokoista olentoa, jolla on suuret kädet ja nenä. Gigasmonin hyökkäyksiä ovat Hurricane Bomber ja Tectonic Slam. Gigasmon pystyy myös tekemään Nega Cave yhteishyökkäyksen Duskmonin kanssa. Digimon Frontierissa Grumblemon muuttui Gigasmoniksi Maan petohengen avulla. Gigasmon onnistuu kukistamaan taistelussa KendoGarurumonin ja onnistui varastamaan Valon, Jään ja Tuulen henget kunnes BurningGreymon onnistui kukistamaan Gigasmonin.

Vuoden 2020 Digimon Adventure: -sarjassa Gigasmon nähtiin lyhyesti Valkyrimonin näyttämässä takaumassa taistelemassa Samudramonia vastaan hyvien ja pahojen digimonien välisessä sodassa. Digimon Ghost Gamessä Gigasmon nähtyään elokuvatrailerin maailmanlopusta sieppasi ihmisiä luolaan ja muutti heitä kiveksi ja teki heille hautoja surren sitä, etteivät ihmiset voi muuttua digimoneiksi. Lapset onnistuivat myöhemmin vakuuttamaan Gigasmonin siitä, että hänen tekonsa olivat vääriä ja Gigasmon palautti ihmiset normaaleiksi.

Gigimon on In-Traning-tason digimon, joka on kehittynyt Jyarimonista. Gigimon muistuttaa pientä punaista lohikäärmemäistä olentoa, jolla on musta hännänpää. Gigimonin hyökkäys on Hot Bite. Digimon Tamersissa Guilmon dedigivoitui Gigimoniksi ennen palaamistaan Digimaailmaan.

Ginkakumon on Champion-tason örkkidigimon. Ginkakumon muistuttaa örkin ja ihmisen risteytystä, jolla on musta viitta, haarniska, sarvi otsassaan ja peiliä muistuttava rintapanssari. Ginkakumon kantaa myös selässään Crimson Calabash nimistä juomapulloa. Ginkakumonin hyökkäyksiä ovat Ogre's Fire Shot, Counterattack Fire Shot, Ginkaku Rush ja Gold and Silver Thunder Attack. Ginkakumonista on myös Ginkakumon Promote -muoto, jossa Ginkakumon joutuu vihansa valtaan saaden kultaisen auran ympärilleen. Tässä muodossa Ginkakumonin hyökkäys on Fire-Electric Oni Explosive Wave. Ginkakumonin sisar on Kinkakumon. Digimon Ghost Gamessä Ginkakumon oli ilmestynyt ihmisten maailmaan yhdessä Kinkakumonin kanssa ja vanginnut Kinkakumonin kukistamat ihmiset selässään olevaan juomapulloon liuottaen heidät hiljalleen osaksi alkoholijuomaansa. TeslaJellymonin kukistettua Kinkakumonin taistelussa, Ginkakumon suostui vapauttamaan aiemmin vangitsemansa ihmiset vastineeksi Hiron tarjoamista juomista. Ginkakumon on esiintynyt myös Digimon-korttipelissä, Digimon Jintrix, Digimon Crusader ja Digimon Heroes! -peleissä. Ginkakumonin nimi tulee Ginkakusta.

Ginryumon on Champion-tason lohikäärmedigimon. Ginryumon muistuttaa isokokoista Ryudamonia, jolla on samuraityylinen musta panssarointi. Ginryumon omaa myös X-Antibodyn. Ginryumonin hyökkäyksiä ovat Metal Armor Blade ja Battle Rod Break. Digimon Ghost Gamessä Ryudamon kehittyi Ginryumoniksi ja lennätti Kyoshiron ja Jellymonin Chamblemonien oleskelupaikkaan. Ginryumon on esiintynyt myös Digimon Story: Cyber Sleuth - Hacker's Memory -pelissä. Ginryumon kehittyy Ryudamonista ja voi kehittyä Hisyaryumoniksi.

Giromon on Ultimate-tason konedigimon. Giromon muistuttaa sinistä merimiinaa, jolla on sarvet ja käsissään moottorisaha ja punainen miinaa muistuttava käsikranaatti. Giromonin hyökkäyksiä ovat Deadly Bomb, Giro Chainsaw ja Overrun, jossa Giromon räjäyttää itsensä tuhotakseen vastustajansa. Sarjassa Digimon Zero Two Giromon ilmestyi ihmisten maailmaan yhdessä Mamemon-veljesten kanssa. Giromon taisteli Mamemonien kanssa MetalGreymonia, HolyAngemonia ja Kiwimonia vastaan kunnes MetalGreymonin Giga Destroyer hyökkäys sai Giromonin ja Mamemonit lentämään Seine-jokeen, jonka jälkeen Giromon lähetettiin takaisin digimaailmaan. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa useita Giromoneja nähtiin useiden lainsuojattomien digimonien joukossa taistelemassa Tekkamoneja vastaan menneisyydessä. Myöhemmin lauma Giromoneja jahtasi Cutemonia, mutta Rebellimon saapui paikalle ja kukisti Giromonit ja pelasti Cutemonin, vaikka Rebellimon teki niin vain kohdatakseen kunnon vastustajia. Yksi Giromon selviytyi hyökkäyksestä ja johti myöhemmin laumaa Boarmoneja hyökkäämään Rebellimonin kimppuun. Giromon haavoittui taistelussa Rebellimonia vastaan, mutta selvisi hengissä. Digimon Next -mangassa Giromon nähtiin taustalla kouluttajansa kanssa Toorun selittäessä Net Battlesta. Myöhemmin eri Giromon kannusti lapsia taistelussa NEOa vastaan. Giromonin vaihtoehtoinen muoto on Tekkamon.

Gizamon on Rookie-tason merieläindigimon. Gizamon muistuttaa keltaista olentoa, jolla on selässään neljä piikkiä ja oranssinvärinen karvoitus ja räpylämäiset kynnet käsissään ja jaloissaan. Gizamonin hyökkäyksiä ovat Spiral Edge, Frog Kick, Water Shot ja Water Cure. Digimon Adventuressa Gizamoneja nähtiin Vamdemonin joukoissa hyökäten Tokionlahdella kaiken kimppuun. Gizamonit tuhoutuivat kun Vamdemonin lepakot hyökkäsivät heidän kimppuunsa ladatakseen heidän datansa, jota tarvittiin VenomVamdemonin syntymiseen. Sarjassa Digimon Zero Two Gizamoneja nähtiin Digimaailman jäisellä alueella rakentamassa vankilaa. Digimon-keisari määräsi Gizamonit satuttamaan Gomamonia vastineeksi paremmasta kohtelusta. Tämän jälkeen kaikki Gizamonit joutuivat Pahan Renkaan vaikutuksen alle palkinnoksi. Myöhemmin Gizamon nähtiin erään australialaisen Valitun lapsen digimonkumppanina sekä lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan.

Digimon Tamersissa Gizamon oli yksi niistä digimoneista, jotka halusivat Rikan kouluttajakseen. Gizamon oli myös yksi IceDevimonin uhreista. Digimon Frontierissa Gizamoneja nähtiin Ennustajakylässä. Digimon Data Squadissa loukkaantuneita Gizamoneja nähtiin Nyokimonien hoidossa Treemonin metsässä. Myöhemmin Gizamoneja nähtiin Baromonin joukoissa. Digimon Fusionin ensimmäisellä kaudella Gizamoneja nähtiin Neptunemonin joukoissa. Myöhemmin Digimon Fusionin kolmannella kaudella Gizamon oli myös yksi Airu Suzakin nappaamista digimoneista. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan neljännessä elokuvassa Loss Gizamon oli yksi niistä digimoneista, jotka syntyivät uudelleen digimaailman uudelleenkäynnistymisen seurauksena Maki Himekawan tietokoneen mukaan. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Gizamoneja nähtiin asukkaina MarineAngemonin hallitsemassa merenalaisessa kaupungissa. Myöhemmin kaksi Gizamonia nähtiin pakolaisina Mojyamonin kylässä. Lisäksi yksi Gizamon nähtiin digimonien joukossa, joiden kodit Millenniummon oli tuhonnut, sekä yrittämässä auttaa ElDradimonia pääsemään takaisin omaan kotiinsa.

Gizumon on Rookie-tason luomusdigimon. Gizumon muistuttaa violettia olentoa, jolla on vihreät lonkerot alaosassaan. Gizumonin hyökkäyksiä ovat PT Laser ja PT Helix ja Gizumon AT-muodossa AT Laser, AT Helix ja AT Hacking ja Gizumon XT-muodossa XT Laser, XT Helix ja XT Hacking. Gizumon voi kehittyä Champion-muotoonsa Gizumon AT:ksi tai Ultimate-muotoonsa Gizumon XT:ksi. Digimon Data Squadissa Akihiro Kurata loi Gizumoneja tuhoamaan muita digimoneja. Gizumon halvaannutti laserillaan SaberLeomonin ja kehittyi Gizumon AT-muotoon taistelussa Merukimonia ja DATSin jäseniä vastaan. Gizumon AT kehittyi Gizumon XT-muotoon tuhotakseen Merukimonin mutta Merukimon vahingoitti viimeisillä voimillaan Gizumon XT:tä ja Crowmon tuhosi sen. Myöhemmin toinen Gizumon XT tuhosi ElDradimonin. Kuratan pyyhittyä lasten muistot hän lähetti Gizumonit pitämään lapsia silmällä. Lapset tuhosivat Gizumonit saatuaan muistinsa takaisin. Kuratan kuoltua lapset tuhosivat loputkin Gizumonit lopettaen digimonien massamurhan.

Gladimon on Champion-tason soturidigimon, joka muistuttaa pallomaista ritaria. Gladimonin hyökkäyksiä ovat Wheel Rush ja Sword Dancer. Gladimon on esiintynyt Digimon Masters -pelissä. Gladimon voi kehittyä Knightmoniksi.

Goblimon on pieni virustyypin ja Rookie-tason örkkidigimon, joka on myös Ogremonin edellinen muoto. Goblimonin hyökkäyksiä ovat "Goblin Strike", "Goblin Bomb", "Goblin Rush", "Boulder Throw" ja "Living Shield". Goblimon on vihreäihoinen örkki, jolla on punainen pystytukka ja karvaiset vaatteet ja kantaa mukanaansa iskunuijaa. Se on hyvin villiluonteinen. Goblimon nähdään ensi kertaa Digimon Tamersin toisessa jaksossa, jossa Rika ja Renamon päätyivät taistelemaan sitä vastaan. Calumon muunsi Goblimonin toiseen Champion-muotoonsa, Fugamoniksi. Vaikka Fugamon oli Champion-tasoa, Renamon onnistui kuitenkin tuhoamaan Fugamonin ja lataamaan hänen datansa itseensä. Digimon Frontierissa Goblimoneja nähdään Snimonin apulaisina. Myöhemmin Goblimoneja nähdään Ennustajakylässä ja Autumn Leaf Fairilla. Digimon Data Squadissa Merukimon kertoo Goblimonien paenneen Kuratan ryhmää, jotka tuhosivat digimoneja. Myöhemmin Goblimoneja nähdään Holy Capitalissa. Lapset onnistuivat kukistamaan Goblimonin areenalla. Goblimon nähtiin myöhemmin lasituubissa huoneessa, jossa Thomasin sisko oli. Goblimoneja nähdään myöhemmin kiistelemässä Shamanmonien kanssa Yggdrasilin kukistumisen jälkeen. Elokuvassa Digimon Savers the Movie: Ultimate Power! Activate Burst Mode!! Ogremon komensi valtavaa Goblimon-laumaa, jotka jahtasivat Rhythm-nimistä tyttöä. Myöhemmin Agumon, Gaomon ja Lalamon taistelivat Goblimoneja vastaan voittaen heidät kaikki. Digimon Fusionissa kolme Goblimonia hyökkäsivät Cutemonin kimppuun, mutta Dorulumon kukisti Goblimonit. Goblimon nähdään myös Digimon Fusionin jaksossa 66 Ogremonin ja Fugamonin ravintolassa. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan neljännessä osassa Loss Goblimon oli yksi digimoneista, joka syntyi uudelleen Digimaailman uudelleenkäynnistymisen seurauksena Himekawan tietokoneen mukaan. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Goblimoneja nähtiin Gogmamonin kätyreinä Sunarizamonien kanssa. Myöhemmin nähtiin myös kaksi Goblimon-heimoa, joista toinen palveli Gaossmonia ja toinen Minidekachimonia. Myöhemmin Cutemon kertoi Taichille Rebellimonin pelastaneen hänet menneisyydessä hyökkääviltä Goblimoneilta. Goblimoneja esiintyi myös Valkyrimonin kokeessa jahtaamassa Botamonia, jonka oli osa Taichin koetta Rohkeuden Tunnuksen täyden voiman löytämiseksi.

Goblimonin nimi tulee englannin kielen sanasta goblin, mikä tarkoittaa menninkäistä. Goblimon voi kehittyä Ogremoniksi tai Fugamoniksi. Goblimonin vaihtoehtoisia muotoja ovat Shamanmon ja SnowGoblimon.

Gogmamon on Ultimate-tason maadigimon ja Golemonin ylempi muoto. Gogmamon muistuttaa kristallisoitua Golemonia, jolla on isot kristalliset kädet ja kristalliset kasvot ja rintamus ja kaksi valtavaa kristallia selässään. Gogmamonin hyökkäyksiä ovat Giant Grater ja Curse Reflection. Gogmamon esiintyi ensi kerran Digimon Reference Book -kirjassa.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Gogmamon piti Gotsumoneja orjina kaivoksissa louhimassa hänelle jalokiviä syötäväksi. Hänellä oli myös palveluksessa paljon Sunarizamoneja ja Goblimoneja. Pienempi joukko Gotsumoneja sekä Golemon olivat päässeet pakoon ja ystävystyneet Mimin ja Palmonin kanssa. Kun Taichi ja Sora löysivät Mimin, he päättivät auttaa tätä hyökkäämään Gogmamonin linnaan. Gogmamon oli voimakas vastustaja ja hän hajotti Golemonin palasiksi. Mutta Taichi ja Mimi huomasivat, ettei Gogmamonin kuori itsekään kestänyt jalokiviä, jolloin Lilimon ensin aiheutti yhden jalokiven avulla Gogmamonille halkeaman ja sen jälkeen tuhosi hänet.

Gogmamonin nimi tulee Gogmagog-jättiläisestä.

Gokuwmon on Ultimate-tason petodigimon. Gokuwmon muistuttaa apinan ja ihmisen risteytystä, jolla on mustat hanskat ja housut ja Nyoikinkobou niminen sauva aseena. Gokuwmonin hyökkäyksiä ovat Secret Technique: Waking Shadow, Lightning-speed Attack, Super-electrified Lightning Cannon ja Somersault Cloud. Sarjan Digimon Fusionin kolmannella kaudella Gokuwmon esiintyi Sanzomonin oppilaana auttaen vangitsemaan Gumdramonin. Gokuwmon esiintyi myös Digimon Heroes! -pelissä. Gokuwmonin nimi tulee Son Gokūsta. Pelissä Gokuwmon voi kehittyä Apemonista.

GoldNumemon on Champion-tason mutanttidigimon. GoldNumemon muistuttaa kullanväristä Numemonia, jolla on enkelimäiset siivet ja koru kaulassaan. GoldNumemonin hyökkäyksiä ovat Gold Excrement, Gold-Durian Rush, Goldonala ja Big Yucky Tongue. GoldNumemon on esiintynyt Digimon World Data Squad, Digimon Story: Cyber Sleuth, Digimon Story: Cyber Sleuth - Hacker's Memory, Digimon Collectors, Digimon Heroes!, Digimon Links ja Digimon ReArise -peleissä. GoldNumemonin vaihtoehtoinen muoto on PlatinumNumemon.

Goldramon (jap. Goddramon) on Digimon-hahmo. Goldramon on Mega-tason lohikäärmedigimon ja yksi Neljästä Lohikäärmeestä. Goldramonilla on kullanvärinen ruumis, kuusi siipeä ja Pyhä Sormus toisessa käsivarressaan. Goldramonilla on myös punaisen ja sinisen väriset käsisuojukset joihin on suljettu lohikäärmeet nimeltä Amon ja Umon, jotka edustavat tuhoa ja jälleensyntymistä. Goldramonin hyökkäyksiä ovat God Flame, God Fist ja Good Summon.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Goldramon esiintyy Patamonin vaihtoehtoisena Mega-muotona. Kun kaikkien kahdeksan Valitun sisäinen toivo ja valo antoi HolyAngemonille ja Angewomonille lisää voimaa, HolyAngemon äärikehittyi Goldramoniksi ja yhdessä Holydramonin kanssa melkein voittivat taistelussa Millenniummonin. Millenniummon kuitenkin kehittyi ZeedMillenniummoniksi ja alkoi tuoda Digimaailmaan maailmanloppua. Mutta Digimaailman sekä Valittujen kanssa ystävystyneiden digimonien sisäinen toivo ja valo antavat Goldramonin ja Holydramonin kanssa lisää voimaa WarGreymonin tavallista voimakkaampaan Gaia Force -hyökkäykseen, joka tuhoaa ZeedMillenniummonin. Tämän jatkumon versio Goldramonista oli kooltaan kolossaalinen, lähes saman kokoinen kuin Millenniummon.

Goldramon on esiintynyt myös Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa yhtenä Metamormonin muodoista ja peleissä Digimon World Dawn and Dusk, Digital Monsters D-Project, Digimon Adventure 02: Tag Tamers, Digimon Story: Lost Evolution, Digimon Story: Super Xros Wars Blue and Red, Digimon Story: Cyber Sleuth, Digimon Story: Cyber Sleuth - Hacker's Memory, Digimon Heroes! ja Digimon ReArise. Goldramonista on olemassa myös X-Antibodyversio Goldramon X.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Poyomon Tokomon Patamon Angemon HolyAngemon Seraphimon
(Goldramon)
Armor DNA-Ultimate
Pegasmon Shakkoumon

GoldVeedramon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GoldVeedramon on Armor-tason lohikäärmedigimon. GoldVeedramon syntyy V-monista Kohtalon Digieggin avulla. GoldVeedramon muistuttaa kullanväristä Veedramonia, jolla on pitemmät sarvet ja kynnet ja V-kirjain rinnassaan. GoldVeedramonin hyökkäyksiä ovat V-Nova Blast, Cutter Shoot, Cutter Punch ja Gold Vee Head Butt. GoldVeedramon on esiintynyt Digimon Adventure 02: D-1 Tamers pelissä.

Golemon (suomenkielisessä versiossa Rockmon) on Champion-tason mineraalidigimon, joka koostuu kokonaan kellertävästä kivestä. Golemonin hyökkäyksiä ovat Sulfur Plume, Rock Punch ja Powerful Punch ja GolemJijiKamemon-muodossa Tail Thrust Booster. Sarjassa Digimon Zero Two Archnemon loi Golemonin Pimeästä Tornista ja lähetti hänet tuhoamaan padon, minkä tuhoutuminen hautaisi kylän veden alle. Lasten digimonit eivät pärjänneet Golemonille Armor-tasoillaan. Daisuken ehdotettua Golemonin tuhoamista Iori kielsi ajatuksen, koska muuten he eivät olisi Keniä parempia. Myöhemmin Stingmonin taistellessa Golemonia vastaan Palmon kertoi lapsille totuuden Golemonista. Yolei kehitti Hawkmonin Aquilamoniksi, joka onnistui tuhoamaan Golemonin Stingmonin avulla. Digimon Tamersissa Golemon oli yksi Takaton DigiModify-korteista. Digimon Frontierissa Golemoneja nähtiin Grumblemonin palvelijoina. Yksi Golemon hyökkäsi Ennustajakylässä lasten kimppuun, mutta BurningGreymon tuhosi sen. Myöhemmin Seraphimonin kukistuttua Grumblemon lähettää valtavan armeijan Golemoneja lasten kimppuun. Golemonit kukistavat Kumamonin ja Beetlemonin, mutta JP:n löydettyä Whamonin avulla Ukkosen petohenkensä hän muuntautuu MetalKabuterimoniksi ja kukistaa Golemonit. Digimon Fusionissa Golemoneja nähtiin Christopherin armeijassa. Golemon voi yhdistyä MailBirdramonin kanssa hybridimuotoon tai Jijimonin ja Kamemonin kanssa GolemJijiKamemoniksi. Golemoneja nähtiin myös Digimon Xros Wars -mangassa. Digimon Next -mangassa Golemon taisteli Tyrannomonia vastaan Net Battlessa. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan viidenneessä osassa Coexistence todelliseen maailmaan ilmestyy Golemoneja, jotka ovat monien muiden Digimaailmasta tulleiden digimonien tavoin altistuneet Meicoomonin levittämälle tartunnalle. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Golemon jahtasi Mimiä ja Palmonia heidän jouduttuaan erilleen muista. Golemon osoittautui kuitenkin ystävälliseksi ja haastoi Togemonia reiluun nyrkkeilyotteluun, jonka Togemon lopulta voitti. Kun Taichi ja Sora löysivät Mimin, paljastui, että Golemon ja Gotsumonit olivat paenneet linnasta, jonka kaivoksissa Gogmamon piti orjinaan muita Gotsumoneja jalokivien louhimiseksi Sunarizamon- ja Goblimon joukkojen valvonnassa. Taistelussa Gogmamonia vastaan Golemon hajosi palasiksi, mutta hänet koottiin myöhemmin uudelleen. Mimi oli opettanut Golemonin alun perin olemaan hänen ”alaisensa”, mutta Gogmamonin tuhouduttua päättikin opettaa tämän pitämään häntä ”ystävänä”.

Golemon voi Digimon Reference Bookin mukaan kehittyä Gogmamoniksi.

Gomamon on Digimon Adventuressa Jou Kidon kumppani. Gomamon on Rookie-tason digimon. Se on kehittynyt Pukamonista ja kehittyy Ikkakumoniksi. Gomamonin perushyökkäyksen nimi on Marching Fishes (Marssikalat). Toinen Gomamonin hyökkäys on Claw Attack. Merieläindigimonina Gomamon onkin kalojen ystävä. Sillä on evämäiset eturaajat ja valkoinen karvapeite violetein kuvioin. Jaksosta 27 lähtien Gomamonin suomenkielinen ääni oli Heljä Heikkinen. Digimon Frontierissa Gomamoneja nähtiin Goma Islandin asukkaina, jota ympäröivät suuret vesipyörteet estivät Gomamoneja menemästä kotisaarelleen. Zoen läydettyä Tuulen petohenkensä hän onnistui sammuttamaan pyörteet, jolloin Gomamonit pystyivät palaamaan kotisaarelleen. Myöhemmin Gomamoneja nähtiin Autumn Leaf Fairilla. Digimon Data Squadissa Spencer Damon otti kuvia Gomamoneista, kunnes Kurata pelotti Gomamonit veteen Lynxmonin hyökkäyksen aikana. Yksi Gomamoneista kehittyi Ikkakumoniksi ja hyökkäsi ryhmän kimppuun. Digimon Fusionissa Gomamon nähtiin Digimon Data Collectionissa jaksossa 24. Myöhemmin Digimon Fusionin kolmannella kaudella mystinen kellokauppias kutsui Joun ja Gomamonin avuksi taistelussa Quartzmonia vastaan. Sarjassa Digimon Universe: Appli Monsters Yujin Ozoralla oli Gomamonia muistuttava avaimenperä älypuhelimessaan. Gomamon esiintyi myös Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa. Gomamonista on olemassa myös X-Antibodymuoto Gomamon X.

Gomamonin nimi tulee japanin sanasta gomafuazarashi, joka tarkoittaa erästä hyljettä.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Pichimon Pukamon Gomamon Ikkakumon Zudomon Plesiomon

Gorillamon on Champion-tason petodigimon, joka muistuttaa valkoturkkista mustaihoista gorillaa, jolla on mustat nahkaremmit vasemman jalkansa ympärillä ja energiatykki oikeassa kädessään. Gorillamonin hyökkäyksiä ovat Power Attack ja Energy Cannon. Gorillamon nähdään Digimon Adventuressa ainoastaan jaksossa 38, jossa hänet nähdään valokuvassa riehumassa New Yorkissa yhtenä lukuisista Digimaailmasta ilmestyneistä digimoneista, jotka kiteyttivät kaiken mitä koskettivat ja joihin muiden digimonien aseet eivät tehonneet. Gorillamon oletettavasti katosi vasta Pimeyden valtiaiden ja Apocalymonin tuhouduttua. Sarjassa Digimon Zero Two amerikkalainen poika nimeltä Michael kertoi Valituille lapsille nähneensä tämän saman Gorillamonin ja tulleensa pian sen jälkeen itsekin Valituksi lapseksi. Myöhemmin Gorillamon nähtiin Digimon-keisarin pahan spiraalin vaikutuksen alaisena. Gorillamon sai ammuttua Digitamamonia iskullaan, mutta Betamonin kehityttyä Seadramoniksi hän veti Gorillamonin veden alle tukkien Gorillamonin tykin jäähyökkäyksellään ja Togemon tuhosi pahan spiraalin vapauttaen Gorillamonin. Myöhemmin Gorillamon nähdään vietnamilaistytön digimonkumppanina ja lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan.

Digimon Tamersissa Gorillamon nähdään Terriermonin vastustajana Henryn pelissä. Terriermonin kehityttyä Gargomoniksi hän onnistui kukistamaan Gorillamonin. Myöhemmin Gorillamon ilmestyi ihmisten maailmaan kostaakseen tappionsa. Gorillamonin yritettyä tuhota Henryn Energy Cannon -iskullaan, Terriermon ampui Bunny Blast -iskunsa Gorillamonin tykkiin tuhoten tämän. Digimon Data Squadissa SaberLeomon kertoi Gotsumonille Gorillamonin olleen yksi 10 vuotta sitten tapahtuneen Kuratan ryhmän invaasion uhreista. Digimon Fusionissa Gorillamoneja nähtiin Apollomonin armeijassa. Myöhemmin Digimon Fusionin kolmannella kaudella Gorillamon nähtiin Hunterien kokoontumistilaisuudessa. Myöhemmin Quartzmon yhdisti Gorillamonin datan itseensä. Gorillamoneja nähtiin myös Digimon Xros Wars -mangassa. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan viidenneessä osassa Coexistence todelliseen maailmaan ilmestyy Gorillamoneja, jotka ovat monien muiden Digimaailmasta tulleiden digimonien tavoin altistuneet Meicoomonin levittämälle tartunnalle. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Gorillamon nähtiin johtamassa linnoitusmaista sotilastukikohtaa, jonne Valitut saapuivat. Garurumon onnistui lopulta kukistamaan Gorillamonin taistelussa Greymonin avulla. Digimon Ghost Gamessä Gorillamon nähtiin yhtenä Sealsdramonin uhreista.

Gotsumon on Rookie-tason kividigimon. Gotsumon muistuttaa harmaista kivistä koostuvaa pientä olentoa, jolla on keltaiset silmät ja karhun korvia muistuttavat kiviset korvat ja kolme sormea käsissään ja kolme varvasta jaloissaan. Gotsumonin hyökkäyksiä ovat Rock Fist, Crazy Crusher, Hardest Punch ja Earth Shaker. Gotsumon esiintyi ensimmäisen kerran yhdessä Pumpkinmonin kanssa Vamdemonin kätyreinä. He kuitenkin halusivat enemmän pitää hauskaa ja lopulta pettivät Vamdemonin kieltäytymällä hyökkäämästä lasten kimppuun. Tämän seurauksena Vamdemon tuhosi heidät molemmat. Sarjassa Digimon Zero Two kolme Gotsumonia joutuvat digimonkeisarin vangiksi, mutta yksi heistä pääsi karkuun ja hälytti lapset apuun, jotka onnistuivat vapauttamaan Gotsumonit. Myöhemmin Gotsumon nähdään meksikolaistytön digimonkumppanina. Jaksossa paljastetaan Gotsumonin voivan kehittyä Monochromoniksi. Gotsumonin oikeana Champion-muotona on kuitenkin fanien keskuudessa pidetty Icemonia. Digimon Tamersissa Gotsumon oli yksi IceDevimonin uhreista. Digimon Frontierissa Gotsumoneja nähtiin Gotsumonien kylässä, jota Grumblemon terrorisoi. Yksi Gotsumoneista oli arkeologi ja etsi kolmea jalokiveä, joiden avulla Valon Petohenki löytyisi. Koji ja Lobomon pelastivat Gotsumonin Gigasmonilta. Gotsumon vie lapset kyläänsä ja löytää viimeisen tarvittavan jalokiven Gigasmonin hyökätessä kylään. Koji muuntautuu Hengen avulla KendoGarurumoniksi ja on taistelun aikana putoamaisillaan jyrkänteeltä mutta Gotsumon pelastaa hänet. Myöhemmin sama Gotsumon puolustaa lasten kanssa Seraphimonin linnaa Dynasmonilta ja Crusadermonilta. Gotsumon muuntautuu Meteormoniksi ja onnistuu tuhoamaan Knightmonin mutta häviää taistelussa Dynasmonille ja taantuu takaisin Gotsumoniksi. Myöhemmin Gotsumoneja nähtiin kylässä KaratsukiNumemonin vuorella, Ennustajakylässä ja Autumn Leaf Fairilla.

Digimon Data Squadissa Gotsumon esiintyy Merukimonin kätyrinä ja on väkivaltaisempi kuin aiemmin sarjassa esiintyneet Gotsumonit. DATSin jäsenten mentyä Digimaailmaan, Gotsumon pommitti heitä kivillä ja vaaransi Treemonin, Nyokimonin ja Peckmonin. Gotsumon lähetti Blossomonin lasten kimppuun, jonka lapset tuhosivat. Gotsumon lähetti Mammothmoneja DATSin kimppuun, jotka lähes hautasivat heidät lumivyöryn alle. Gotsumon yritti haudata DATSin jäsenet luolaan ja luuli onnistuneensa, jonka jälkeen hän vei loput DATSin jäsenet Merukimonin luo. Lasten paettua Gotsumon teki liiton SaberLeomonin kanssa, jonka lapset onnistuivat kukistamaan. Gotsumon lähetti Zudomonin DATSin kimppuun, ja heidän tuhottuaan hänet Gotsumon päätti kohdata lapset itse ja muuntautui Meteormoniksi. Meteormon oli voitolla kunnes RizeGreymon onnistui kukistamaan hänet. Myöhemmin Gotsumon palasi uudelleensyntyneenä mutta muistinsa menettäneenä. Gotsumon kertoi lapsille missä Yggdrasil oli. Royal Knightsien hyökättyä heidän kimppuunsa Kentaurosmon pelasti Gotsumonin ja lapset. Digimon Fusionissa Gotsumoneja nähtiin Magma Zonen asukkaina. Myöhemmin Bagramonin korruptoima Gotsumon nähdään Minotarumonina armeijassa, joka hyökkäsi ihmisten maailmaan. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan neljännessä elokuvassa Loss Gotsumon oli yksi niistä digimoneista, joka syntyi uudelleen digimaailman uudelleenkäynnistämisen seurauksena Himekawan tietokoneen mukaan. Elokuvassa Digimon Adventure: Last Evolution Kizuna kaksi Gotsumonia nähtiin tuntemattomien valittujen lasten digimonkumppaneina, joiden tietoisuudet Eosmon oli vienyt Mikä-Mikämaahan. Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa Gotsumon eli Net Oceanin rannalla, jota MarineDevimon terrorisoi usein. Digimon Next -mangassa Gotsumon nähtiin taustalla kouluttajansa kanssa Toorun selittäessä Net Battlesta. Gotsumonista on myös X-Antibodyversio Gotsumon X.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Gotsumoneja nähtiin seuraamassa Togemonin ja Golemonin välistä ottelua ja onnittelemassa Mimiä voitosta. Kun Taichi ja Sora löysivät Mimin, paljastui, että Gotsumonit ja Golemon olivat paenneet linnasta, jonka kaivoksissa Gogmamon piti orjinaan muita Gotsumoneja jalokivien louhimiseksi. Mimi oli opettanut Gotsumonit alun perin olemaan hänen ”alaisiaan”, mutta Gogmamonin tuhouduttua hän päättikin opettaa nämä pitämään häntä ”ystävänä”.

Peleissä Gotsumon voi kehittyä Icemoniksi, Golemoniksi tai Minotarumoniksi.

Rookie Champion Ultimate
Gotsumon Monochromon Meteormon

GraceNovamon on Mega-tason Galaksidigimon, joka syntyy kun Apollomon ja Dianamon DNA-Digivoituvat keskenään. GraceNovamon on esiintynyt Digital Monster Ver.20th ja Digimon Pendulum Ver.20th -peleissä. GraceNovamonin nimi tulee Gracesta ja supernovasta.

Grademon on Ultimate-tason ritaridigimon, joka kantaa X-Antibodya. Grademon muistuttaa kultahaarniskaista ritaria, jolla on sininen viitta. Grademonin hyökkäyksiä ovat Cross Blade ja Grade Slash. Grademonista on olemassa myös paha muoto, jossa Grademonin haarniska on mustan värinen. Grademonin paha muoto esiintyi Digimon Fusionissa Sword Zonella Tactimonin palvelijana. Shoutmon X4 onnistuu kukistamaan hänet taistelussa. Mikey onnistuu muuttamaan Grademonin hyväksi Code Crownin avulla. Grademon uhrautuu taistelussa Tactimonia vastaan suojellakseen lapsia. Myöhemmin Grademon syntyy uudelleen ja yhdistyy Shoutmonin kanssa Shoutmon X7F Superior Modeen tuhoten MegaDarknessBagramonin. Taistelun jälkeen Grademon palaa Digimaailmaan muiden digimonien kanssa. Grademon esiintyi myös Digimon Chronicle ja Digimon D-Cyber -mangasarjoissa.

GrandisKuwagamon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GrandisKuwagamon on Mega-tason hyönteisdigimon. GrandisKuwagamon omaa X-Antibodyn ja sillä on neljä siipeä, musta panssari ja pitkät kynnet. GrandisKuwagamonin hyökkäyksiä ovat Grandis Scissors ja Gran Killer. Digimon Fusionissa GrandisKuwagamon esiintyi Zamielmonin armeijassa. GrandisKuwagamon yhdistyi Honeybeemonien kanssa GrandisKuwagamon Honeybee Modeen. JetMervamon onnistui kuitenkin tuhoamaan hänet. GrandisKuwagamon on esiintynyt myös Digimon Battle, Digimon Masters ja Digimon Re:Digitize Decode -peleissä. Peleissä GrandisKuwagamon voi kehittyä JewelBeemonista.

GranDracmon on fiktiivinen hahmo, joka esiintyy Digimon World Dawn and Dusk ja Digimon-korttipelissä ja Digimon Chronicle X -mangassa. GranDracmon on Mega-tason demonipeto. Hänen nimensä tulee rankankielisestä sanasta "gran", joka tarkoittaa suurta. "Drac" on lyhenne Draculasta.

GranDracmonia pidetään vampyyrien kuninkaana ja hän, kuten edellisetkin muotonsa kantaa X-Antibodya. Hän on kuolematon ja niin vahva, etteivät edes Seitsemän Suurta Demonilordia pysty kilpailemaan hänen kanssaan. GranDracmonin sanotaan olevan useiden mahtavien ja hyvien digimonien korruption, kuten Lucemonin korruption takana. GranDracmon kuvataan usein aavistuksen verran kentaurin näköisenä digimonina. Hänen lantionsa molemmilla puolilla on hain näköiset päät. Hänen kasvonsa ovat peitetyt. GranDracmon asuu linnassa, Dark Areassa (digimonien helvetissä). Hän on ollut olemassa Dark Arean synnystä lähtien. Hän myös tietää Death X-Evolutionin salaisuudet.

Digimon Chronicle X -mangassa GranDracmon tappoi digimoneja vanhassa digimaailmassa ja pakotti heidät käymään läpi Death X-Evolutionin antaen kuolleille digimoneille X-Antibodyn ennen kuin hän siirsi heidät Dark Areaan. Lucemon päätti käyttää tätä hyödyksi suunnitelmassaan ja sai Laylamonin aiheuttamaan kapinan Dark Areassa, minkä seurauksena useat pahat digimonit karkasivat Dark Areasta Anubismonin ja Examonin kukistumisen seurauksena.

  • Crystal Revolution: Muuttaa vastustajansa kristallipatsaiksi.
  • Eye of the Gorgon: Hypnotisoi uhreja ja ottaa heidän mielensä valtaansa.
  • Death Scream: Vapauttaa vaikerruksia alamaailmaan.

GrandGeneramon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GrandGeneramon on Mega-tason digimon, joka syntyy kun kaikki seitsemän Death Generalsia yhdistyvät keskenään. GrandGeneramonilla on Dorbickmonin pää ja rinta, NeoVamdemonin siivet ja vasen käsi, Zamielmonin häntä ja vatsa, Splashmonin tiikerimäinen alempi puolisko, Olegmonin oikea käsi, Gravimonin oikea käsi ja lonkerot olkapäissä ja Apollomonin vasen käsi ja harja. Grand Generamon esiintyi Digimon Fusionissa kun AxeKnightmon loi uudelleen kaikki seitsemän Death Generalsia ja yhdisti heidän ruumiinsa keskenään GrandGeneramoniksi. Myöhemmin kun Apollomon ja Olegmon kääntyivät lasten puolelle, GrandGeneramon menetti Olegmonin ja Apollomonin osat muuttuen incomplete modeen. Shoutmon X7 ja Olegmon onnistuivat tuhoamaan GrandGeneramonin Olegmonin uhratessa henkensä.

Grani on erikoistyyppinen Digimon sarjassa Digimon Tamers. Alun perin Grani oli Arkki, käyttöliittymä, jonka Henryn isän työryhmä oli luonut vuonna 1984. He muunsivat sen ajoneuvoksi, jolla tuoda Digimon-kesyttäjät takaisin. Mutta koska Rob "Dolphin" McCoy käytti sen luomiseksi samaa ohjelmaa kuin digimonien luomiseen, Arkista tulikin digimonien kaltainen olento. Kun kesyttäjät palasivat omaan maailmaansa, Arkin luultiin tuhoutuneen, kunnes Yamaki sai siihen yhteyden.

Jaksossa 47 Daisy loi Arkille uuden kehon ja Yamaki antoi sille nimen Zero ARMS Grani (Zero ARtificial MonSter Grani) (jap. ゼロアームズ・グラニ zeroāmuzu gurani) norjalaisen taruston ritari Sigurdin hevosen mukaan. Gorou "Shibumi" Mizuno lainasi Henryn Digivicea auttaakseen Grania realisoitumaan todelliseen maailmaan. Koska Takato ja Guilmon olivat koko ajan kohdelleet sitä kuin ystävää, Grani ryhtyi Gallantmonin ratsuksi. Grani onnistui pelastamaan Beelzemonin hengen D-Reaperin haavoitettua Beelzemonia kuolettavasti hyökkäyksellään. Jaksossa 50 D-Reaper vaurioitti Grania pahoin, mutta tämä ehti siirtää kaikki voimansa Gallantmonille pelastaakseen tämän hengen. Samalla Gallantmon sai kyvyn kehittyä korkeampaan muotoon, Crimson Modeen, jossa Gallantmon tuhosi D-Reaperin ykkösagentin.

Digimon Fusionin kolmannella kaudella Mystinen Kellokauppias kutsui Granin avuksi taistelussa Quartzmonia vastaan ja Grani yhdistyi Gallantmonin kanssa Crimson Modeen taistellen Quartzmonin luomia BelialVamdemoneja ja VenomVamdemoneja vastaan. Granin lähdettyä pois Takato toivoi Granin vielä palaavan jonakin päivänä takaisin.

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Yuggoth Blaster: Granin ja Gallantmonin yhteishyökkäys, jossa Grani ampuu sinisen energiasäteen suustaan vastustajaa kohti. Alun perin Hypnosin käyttämä Yuggoth-ohjelma.

GranKuwagamon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GranKuwagamon on Kuwagamonin Mega-muoto. GranKuwagamon muistuttaa valtavaa mustanväristä hyönteistä, jolla on punertavat siivet ja kellertävä rintapanssari. GranKuwagamonin hyökkäyksiä ovat Dimension Scissors ja Catastrophe. GranKuwagamonin kovin kilpailija on HerculesKabuterimon ja kaksikko taistelevat jatkuvasti keskenään. Digimon Tamersissa GranKuwagamon oli yksi Mega-digimoneista, jotka saapuivat auttamaan taistelussa D-Reaperia vastaan. Digimon Frontierissa GranKuwagamon nähtiin Zanbamonin armeijassa. Crusadermon onnistui tuhoamaan GranKuwagamonin taistelussa. Digimon Fusionissa Kongoumon kutsuu useita GranKuwagamoneja taistelemaan lapsia vastaan. Lapset kuitenkin onnistuivat tuhoamaan heidät. Digimon Xros Wars-mangassa GranKuwagamon nähtiin Jupiter Zonella puolustamassa Bagramonin linnaa.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa GranKuwagamon nähtiin aivopestyn Nanomonin apurina. He uhkasivat tuhota Whamonin, jos Koushiro ei selvittäisi 30 minuutissa Nanomonin olinpaikkaa. GranKuwagamon hävisi myöhemmin taistelun HerculesKabuterimonia vastaan, jonka myötä Nanomon vapautui Soundbirdmonin hallinnasta.

GranKuwagamon voi kehittyä Okuwamonista ja voi kehittyä pidemmälle MegaGranKuwagamoniksi, mikä on jättimäinen GranKuwagamon.

GranLocomon on Locomonin Mega-muoto. GranLocomon muistuttaa sotatyylistä junaa, jolla on piikikäs pyörivä terä edessään ja voimakkaat turbiinit, jotka auttavat häntä kulkemaan huomattavan nopeasti. GranLocomonin hyökkäyksiä ovat Destroyed Crash ja Limited Express Attack. GranLocomon esiintyi lyhyen aikaa elokuvassa Digimon Tamers: Runaway Locomon, jossa Parasimon pakotti Locomonin kehittymään GranLocomoniksi. Lasten tuhottua Parasimonit GranLocomon dedigivoitui Locomoniksi ja palasi Digimaailmaan. Digimon Fusionissa GranLocomon esiintyy Dust Zonen hallitsijana. GranLocomon orjuutti zonen asukkaat tuomaan hänelle romumetallia vastineena öljystä ja ruoasta. GranLocomon huijaa Pinomonin varastamaan Mikeyn Fusion Loaderin ja toimittamaan sen hänelle. GranLocomon kuitenkin pettää hänet ja yliajaa hänen ja Trailmonien läpi. Hagurumon asettaa Fusion Loaderin GranLocomonin paneeliin, mikä saa hänen vauhtinsa kiihtymään entisestään ja GranLocomon ryntää kaupungin läpi aikeenaan paeta alueelta. Pinomon saa kuitenkin pidäteltyä GranLocomonia ja tuhoaa Hagurumonin, jolloin Mikey saa Fusion Loaderinsa takaisin. Mikey kehittää Shoutmonin X4 -muotoonsa, joka onnistuu iskemään GranLocomonin hyökkäyksen häntä itseään päin, mikä tuhoaa GranLocomonin.

GrapLeomon on Ultimate-tason petomiesdigimon, joka on kehittynyt Leomonista tai Grizzlymonista. GrapLeomon esiintyy peleissä Digimon World 2003, Digimon World Dawn/Dusk ja Digimon Battle. GrapLeomonin hyökkäyksiä ovat The King of Fist ja Cyclonic Kick. GrapLeomonilla on panssaroitu puku ja neljä hurjasti pyörivää turbiinia käsissään ja jaloissaan. GrapLeomon voi kehittyä SaberLeomoniksi, HeavyLeomoniksi tai Marsmoniksi.

Gravimon on Ultimate-tason digimon, jonka nimi tulee sanasta gravity. Darkness Modessa sen voimat vastaavat jopa Mega-tasoa. Gravimon muistuttaa ihmistä, jolla on lonkeromaiset kädet, pitkät jalat, pitkät mustat hiukset ja mustia köysimäisiä ulokkeita ympäri kehoa. Gravimonin hyökkäyksiä ovat Octa Gravity, High Gravity Pressure ja Gravity Bang ja Darkness Modessa High Gravity Pressure. Gravimon esiintyi Digimon Fusionissa Bagra-armeijan jäsenenä yhtenä Pimeyden Kenraaleista ja Canyon Landin hallitsijana. Gravimon määräsi armeijansa puolustamaan linnaansa kuultuaan viiden muun Death Generalsin tuhoutumisesta lasten käsissä. Gravimonin ydin sijaitsi linnansa suojissa. Gravimon yhdistyi Thunderbirmonin, Eaglemonin, Hippogriffomonin, Sagittarimonin, Cerberumonin ja Centarumonin kanssa Darkness Modeen. Gravimon onnistui tappamaan Deckerdramonin, mutta Shoutmon X7 onnistui tuhoamaan Gravimonin tuhoamalla tämän ytimen. Myöhemmin AxeKnightmon käytti Gravimonin ruumista osana GrandGeneramonia. Gravimonin henki joutui Prison Landille. GrandGeneramonin tuhouduttua Gravimonin henki tuhoutui myös.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Gravimon oli yksi digimoneista, joiden kodit Millenniummon oli tuhonnut. Gravimon oli tämän seurauksena sitonut itsensä pakkopaitamaisiin kääreisiin. Siinä missä suurin osa muista digimoneista halusi auttaa ElDradimonia palaamaan omaan kotiinsa, Gravimon kieltäytyi auttamasta. Gravimon jopa kyseenalaisti,miksi ElDradimon voisi palata kotiinsa, jos kukaan muukaan ei voinut. Takerun päättäväisyys teki häneen lopulta vaikutuksen ja hän auttoi Takerua ja HolyAngemonia pelastamaan ElDradimonin putoamiselta. Gravimon pysyi kuitenkin tapahtuneesta huolimatta hyvin etäisenä digimonina.

GreyKnightsmon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GreyKnightsmon on Mega-tason ritaridigimon, joka syntyy kun MetalGreymon, SkullKnightmon ja Axemon yhdistyvät keskenään. GreyKnightsmonin hyökkäys on Gigas Spiral. GreyKnightsmon on esiintynyt Digimon Heroes! ja Digimon Story: Super Xros Wars Blue and Red -peleissä.

Greymon (jap. グレイモン) on Digimon-hahmo. Se on Champion-tasolla ja kehittyy Digimon Adventuressa Agumonista tarpeen tullen Taichin digivicen avulla. Taichin Rohkeuden Tunnus saa Greymonin muuttumaan MetalGreymoniksi. Greymon on oranssi dinosaurusdigimon, jonka päässä on tummanruskea, kypärämäinen, sarvekas kilpi. Greymonin hyökkäyksiä ovat Mega Flame (Megaliekki) ja Nova Blast Greymon ei kuitenkaan käytä myöhemmin mainittua hyökkäystä usein.

Joissain tapauksissa, kun kehittyminen epäonnistuu, Greymonista voi tulla paha, virustyyppinen SkullGreymon.

Digimon-elokuvassa nähtiin Greymon, joka oli väriltään punertava. Greymon taisteli Parrotmonia vastaan, kunnes molemmat katosivat digimaailmaan. Digimon Adventure -sarjassa Etemon lähetti villin Greymonin taistelemaan lapsia vastaan, kunnes SkullGreymon tuhosi hänet. Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa Greymon auttoi Centarumonia ja Meramonia kukistamaan Hospitowniin hyökänneen Tuskmonin. Greymon esiintyi myös Digimon Next-, C'mon Digimon- ja Digimon Xros Wars -mangassa.

Digimon Fusionissa nähtiin erilainen Greymon, joka oli väriltään sininen. Greymon pystyi yhdistymään MailBirdramonin kanssa MetalGreymoniksi ja Deckerdramonin kanssa DeckerGreymoniksi. Greymonista on myös X-Antibodymuoto Greymon X.

Greymonin nimi tulee mahdollisesti englannin sanasta grey eli vanha tai muinainen tai väärinkirjoitetusta sanasta great eli suuri tai mahtava. Greymonin vaihtoehtoinen muoto on GeoGreymon.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega DNA-Mega
Botamon Koromon Agumon Greymon MetalGreymon
(SkullGreymon)
WarGreymon
BlitzGreymon
Agumon (Bond of Bravery)
Omnimon

Grimmon on Champion-tason digimon, joka esiintyy Digimon World Dawn and Dusk -pelissä. Grimmonin hyökkäyksiä ovat Chrono Destruction, Dark Crusher, Petit Flame ja Black Blast. Grimmon voi kehittyä ChaosGrimmoniksi ja eteenpäin ExoGrimmoniksi.

Grizzlymon on Champion-tason petodigimon. Grizzlymon muistuttaa violetinsinistä karhua, jolla on kuunsirpin näköinen kuva otsassaan, pitkät kynnet etujaloissaan ja punaiset suojukset olkapäissään. Grizzlymonin hyökkäyksiä ovat Maul Attack, Crescent Dawn, Heavy Attack ja Black Bear Claws. Elokuvassa Digimon Frontier: Island of Lost Digimon Grizzlymon komensi petodigimonien armeijaa. Lasten ansiosta Grizzlymon lopetti erimielisyydet Dinohyumonin välillä. Digimon Fusionissa Grizzlymoneja nähtiin Apollomonin armeijassa. Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa Neo Saiba loi Callismonin siirtämällä Arkadimonin dataa Grizzlymoniin. Digimon Next -mangassa Grizzlymon nähtiin taustalla kouluttajansa kanssa Toorun selittäessä Net Battlesta. Vuoden 2020 Digimon Adventure: -sarjassa Grizzlymon taisteli Zanbamonia vastaan yhdessä Apemonin ja Strabimonin kanssa, mutta Zanbamon tuhosi Grizzlymonin taistelussa. Grizzlymon kehittyy Bearmonista ja voi kehittyä Monzaemoniksi tai Pandamoniksi.

Groundramon on Ultimate-tason lohikäärmedigimon, joka muistuttaa vihreää lohikäärmettä. Groundramonin hyökkäyksiä ovat Scrapless Claw, Megaton Hammer Crush ja Giga Crack. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa lasten saavuttua uudelle mantereelle he kohtaavat Groundramonin, joka hyökkää lasten kimppuun ja syö Tortomoneja tullakseen vahvemmaksi. MetalGreymon, WereGarurumon, Garudamon, AtlurKabuterimon, Lilimon ja Zudomon lopulta kukistavat ja tuhoavat Groundramonin. Groundramon on esiintynyt myös Digimon World Championship -pelissä. Groundramon kehittyy vihreästä Coredramonista ja voi kehittyä Breakdramoniksi.

Growlmon on punainen dinosaurusdigimon, joka on Guilmonin Champion-muoto. Growlmonilla on ympäri kehoaan digitaalivaaraa merkitseviä tatuointeja ja kahleita käsissään ja jaloissaan. Growlmonilla on myös sarvet ja harja. Growlmonin hyökkäyksiä ovat Pyro Blaster, Dragon Slash ja Howling. Growlmon nähdään ensimmäistä kertaa Digimon Tamersin jaksossa 8, Guilmon kehittyy. Siinä Impmon oli vapauttanut Devidramonin, joka riehui ympäri kaupunkia, mutta Calumonin ansiosta Guilmon muuttui Growlmoniksi ja kukisti Devidramonin. Growlmon nähdään myös elokuvissa Digimon Tamers: Battle of Adventurers ja Digimon Tamers: Runaway Locomon. Digimon Next -mangassa Growlmon joutui Zanbamonin uhriksi. Growlmonista on olemassa myös keltainen versio, joka on esiintynyt Digimon World Data Squad ja Digimon World: Next Order -peleissä sekä X-Antibodyversio Growlmon X. Growlmon voi kehittyä WarGrowlmoniksi.

Grumblemon on Hybrid-tason örkkidigimon. Grumblemon voi syntyä kenestä tahansa Maan hengen avulla. Grumblemon muistuttaa peikkoa, jolla on isot kädet ja nenä ja liilat kengät ja piikkimäiset suojukset polvissa ja olkapäissä ja ruskea tonttulakkia muistuttava päähine, jonka päässä on metallinen piikkipallo. Grumblemonin hyökkäyksiä ovat Snake Eye Break ja Jack in the Box. Digimon Frontierissa Grumblemon nähtiin Cherubimonin palvelijana. Grumblemon pystyi muuntautumaan Gigasmoniksi Maan petohengen avulla. MetalKabuterimon onnistui tuhoamaan Grumblemonin ja latasi tämän henget ja fraktaalikoodin itseensä.

Gryphonmon on Mega-tason eläindigimon, jonka nimi tulee Gryphonista. Gryphonmon muistuttaa tiikerin, käärmeen ja linnun risteytystä, jolla on tiikerimäinen vartalo, käärmemäinen häntä, siivet ja pääsuojus. Gryphonmonin hyökkäyksiä ovat Solo Roar, Möbius Bite, Legendary Blade ja Legendary Claw. Digimon Tamersissa Gryphonmon oli yksi Mega-tason digimoneista, jotka auttoivat taistelussa D-Reaperia vastaan. Digimon Frontierissa Gryphonmon nähtiin Zanbamonin armeijassa. Crusadermon onnistui tuhoamaan Gryphonmonin taistelussa. Digimon Xros Wars-mangassa Gryphonmon nähtiin Jupiter Zonella puolustamassa Bagramonin linnaa. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Gryphonmon nähtiin Kimeramonista irtaantuneesta palasesta syntyneenä digimonina, jonka Vademonit ja Moon=Millenniummon lähettivät pidättelemään Valittuja, jotta nämä eivät estäisi Millenniummonin henkiinheräämistä. Taistelun päätteeksi MetalGarurumon tuhosi Gryphonmonin.

Guardromon on Champion-tason robottidigimon, joka pystyy ampumaan raketteja käsistään ja lentämään selässään olevalla rakettirepulla. Guardromonin perushyökkäys on Destruction Granade. Muita Guardromonin hyökkäyksiä ovat Warning Laser ja Red Alert. Digimon Adventuressa Guardromoneja nähdään hetken aikaa takaumassa, jossa Piamon hyökkäsi armeijansa kanssa salaiseen laboratorioon, jossa Valittujen lasten digimonit ja Tunnukset luotiin. Gennai onnistuu pelastamaan Tunnukset ja digimunat, mutta Guardromonin hyökkäys sai hänet pudottamaan Tailmonin digimunan ja Tunnuksen. Sarjassa Digimon Zero Two lukemattomia Guardromoneja nähdään digimonkeisarin pahan renkaan vaikutuksen alaisena Full Metal Cityssä. Yksi heistä tuhoaa portaalin ihmisten maailmaan estääkseen Hikaria lähtemästä. Guardromonit tulittivat Nefertimonia kunnes Fladramon ja Pegasmon onnistuvat vapauttamaan heidät pahan renkaan vallasta. Andromonin vapauduttua pahan renkaan vallasta hän tuhoaa Pimeän Tornin ja uudelleenohjelmoi Guardromonit liikkuviksi. Myöhemmin Guardromon nähdään lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan.

Digimon Tamersissa Andromon dedigivoituu Guardromoniksi hävittyään taistelun Orochimonia vastaan. Guardromon auttoi lapsia pelastamaan Jenin Orochimonin kynsistä. Orochimonin tuhouduttua Guardromonista tuli Kazun digimonkumppani. Guardromon auttoi lapsia taistelussa Beelzemonia ja D-Reaperiä vastaan. Guardromon esiintyy myös elokuvassa Digimon Tamers: Runaway Locomon jossa hän auttaa lapsia taistelussa Locomonia ja Parasimoneja vastaan. Digimon Data Squad -sarjassa Guardromon oli yksi Kuratan ryhmän uhreista. Digimon Fusionissa Guardromoneja nähtiin AxeKnightmonin joukoissa Dust Zonella. Digimon Next -mangassa Guardromoneja nähtiin Andromonin vastarintaryhmässä Light Cityssä. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa lapset löysivät muinaisten raunioiden alta tehtaan, joka sisälsi useita sammuneita Guardromoneja. Yksi Guardromon herättyään pelasti Mimin ja Palmonin Soundbirdmonin aivopesemältä Andromonilta. Myöhemmin Guardromon uhrasi itsensä taistelussa Andromonia vastaan. Guardromonista on olemassa myös kullanvärinen versio. Guardromon kehittyy Hagurumonista ja voi kehittyä Andromoniksi.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
MetalKoromon Kapurimon Hagurumon Guardromon Andromon HiAndromon

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Destruction Grenade (Guardian Barrage/Grenade Destroyer/Protect Grenade): Ampuu kirjaimellisesti viheltäviä ohjuksia kämmenselkiensä ohjuslaukaisimista.

Guidemon on Digimon Next -mangassa esiintyvä opasdigimon, joka muistuttaa kädellistä lentävää LCD-monitoria. Guidemon opastaa lapsia heidän saavuttuaan Battle Terminalille.

Guilmon on Rookie-tason digimon ja yksi harvoista "hyvistä" virustyypin digimoneista. Guilmon muistuttaa punaista dinosaurusta, jolla on rinnassaan digitaalivaaran symboli ja muita tatuointikuvioita eri puolilla kehoa. Guilmon syntyi kun Takato piirsi oman unelmadigimoninsa Guilmonin kuvan paperille. Seuraavana päivänä Shinjukuun materialisoitui oikea Guilmon. Siitä tuli Takaton digimonkumppani ja he yhdessä taistelivat pahoja digimoneja vastaan. Kun Takato, Henry ja Terriermon tapasivat Gorou Mizunon (alias Shibumi) ja joukon DigiGnomeja, hän sai selville miten Guilmonista oli tullut oikea digimon. DigiGnomet olivat löytäneet Takaton piirustuksen ja sen pohjalta keränneet Digimaailmasta pölypaketteja luoden Guilmonin sen pohjalta. Guilmon on hyvin utelias, leikkisä ja uskollinen. Guilmon on myös hyvin voimakas huolimatta Rookie-tasostaan, osoituksena kyky kukistaa Champion-tason digimoneja, kuten IceDevimonin. Guilmon esiintyy myös elokuvissa Digimon Tamers: Battle of Adventurers ja Digimon Tamers: Runaway Locomon.

Digimon Fusionissa Guilmoneja nähdään Mikey Kudon unessa. Myöhemmin hän käyttää Guilmonin DigiMemories-korttia raivatakseen tien auki. Guilmon oli yksi niistä digimoneista, jotka yhdistyivät Shoutmonin kanssa Shoutmon X7 Superior Modeen lopputaistelussa MegaDarknessBagramonia vastaan. Guilmonista on myös X-Antibodymuoto Guilmon X.

Fresh In-Traning Rookie Champion Ultimate Mega
Jyarimon Gigimon Guilmon Growlmon WarGrowlmon Gallantmon
(Megidramon)

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Fireball (Pyro Sphere): Ampuu suustaan punaisen tulipallon.
  • Rock Breaker: Murskaa kiviä kynsillään.
  • Rock 'n' Roll Breaker: Porautuu kohteensa läpi kynsillään.

Gulfmon on Mega-tason demonipetodigimon. Gulfmon muistuttaa kentaurimaista olentoa, jolla on ruskeat siivet ja käsissään kolme pitkää kynttä, jotka muodostavat avattuina kolmion. Gulfmonin hyökkäyksiä ovat Black Requiem ja Dead Scream. Elokuvassa Digimon Tamers: Battle of Adventurers Mephistomon kehittyi Gulfmoniksi ja oli voitolla lapsia vastaan, kunnes WarGrowlmon, Rapidmon ja Taomon porautuivat Gulfmonin läpi Trinity Burst yhteishyökkäyksellään, mikä tuhosi Gulfmonin. Gulfmon esiintyi myös Digimon Xros Wars -mangassa, jossa AxeKnightmon yhdisti Gulfmonin itseensä. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Gulfmon nähtiin Valkyrimonin näyssä osana pimeyden digimonien armeijaa.

GulusGammamon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GulusGammamon on Champion-tason ihmislohikäärmedigimon ja yksi Gammamonin Champion-muodoista. GulusGammamon on väriltään musta ja sillä on sininen viitta ja punaiset raidat ympäri ruumistaan ja pitkä keltainen sarvi otsassaan. GulusGammamonin hyökkäyksiä ovat Dark Palace, Death Demona ja Dead-End Skewer. GulusGammamonin nimi tulee sanoista Regulus ja saksan kielen sanasta Gruselig, mkä tarkoittaa kauhistuttavaa.

Digimon Ghost Gamessä GulusGammamon oli Gammamonin todellinen persoonallisuus kauan ennen kuin toinen lempeämpi persoonallisuus syntyi. GulusGammamon nähtiin ensimmäistä kertaa aurana, joka ilmestyi hetkellsesti esiin Gammamonin sisältä taistelussa Clockmonia vastaan. Gammamon varjokehittyi ensi kertaa GulusGammamoniksi järkytyttyään sitä, kun Bokomon kuoli suojellessaan Gammamonia Sealsdramonin salamurhayritykseltä. GulusGammamon tappoi Sealsdramonin ja avasi repeämän aika-avaruuteen paetakseen. TeslaJellymon ja Angoramon yrittivät pysäyttää hänet, mutta eivät onnistuneet. Vasta kun Hiro oli valmis uhraamaan itsensä suojellakseen TeslaJellymonia ja Angoramonia, GulusGammamon palautui takaisin Gammamoniksi.

Gammamon varjokehittyi GulusGammamoniksi jälleen, kun Archnemon uhkasi syödä Gammamonin. GulusGammamon tappoi armottomasti Archnemonin, mutta tällä kertaa palautui vapaaehtoisesti takaisin Gammamoniksi, sanoen, että ”nyt ei ole aika”. Gammamon kehittyi GulusGammamoniksi myös taisteluissa Oboromoneja sekä ShogunGekomonia vastaan. Jälkimmäisen aikana hän ilmaisi halunsa siihen, että Hiro jonain päivänä suostuisi synkronoitumaan hänen kanssaan.

GulusGammamonin ääni puhui Gammamonille myöhemmin, kun hän joutui Digimaailmassa taisteluun Rafflesimonia vastaan. Ja pian tämän jälkeen, taistelussa BloomLordmonia vastaan Gammamon varjokehittyi viimeisen kerran taistelussa GulusGammamoniksi. Samalla paljastui, että GulusGammamon itse oli jättänyt pienen palasen virusta nimeltä GRB (Gulus Realm Burst) ennen saapumistaan ihmisten maailmaan. Pian sen jälkeen GulusGammamon superkehittyi Regulusmoniksi, joka paljasti GRB:n vahvistavan digimonien selviytymisvaistoja ja taistelutahtoa, jotta Digimaailmaan syntyisi uusi maailmanjärjestys, jossa vahvat selviytyvät ja heikot ”nielaistaan”.

Hiro synkronoitui Regulusmonin kanssa pelastaakseen Gammamonin lempeän persoonallisuuden. Siriusmon (Gammamonin lempeä Mega-muoto) päihitti Regulusmonin, palautti hänet takaisin GulusGammamoniksi ja lopulta nielaisi hänet itse. Lempeä Gammamon käytti tämän jälkeen voimaa nimeltä Medicine palauttaakseen kaikki GRB:n tartuttamat digimonit ja korroosion vaikutukseksi joutuneet alueet normaaleiksi. GulusGammamonin ääni puhui myöhemmin Gammamonin kautta Quantumonin valtaistuinsalissa, että pyrki rakentamaan GRB:n tartuttamista digimoneista armeijaa nielläkseen ”Lopuntuojan”, Gammamonin kotiplaneetan tuhosta vastuussa olevan olennon, joka uhkaisi myös Maata 2 000 vuoden kuluttua.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega DNA-Mega
Curimon Gurimon Gammamon BetelGammamon
GulusGammamon
KausGammamon
WezenGammamon
Canoweissmon
Regulusmon
Siriusmon
Arcturusmon
Proximamon

Gumdramon on Rookie-tason lohikäärmedigimon. Gumdramon muistuttaa violetinsinistä pienikokoista lohikäärmettä, jolla on vasaraa muistuttava häntä nimeltään Shippodzuchi. Gumdramonin hyökkäyksiä ovat Ran-gum Break, Jacked Hammer, Fire Vortex, Ran-gum Break: Jetscrew Version ja Shippodzuchi. Digimon Fusionin kolmannella kaudella Sanzomon vangitsi Gumdramonin toiseen ulottovuuteen rangaistukseksi tämän aiheuttamista ongelmista Digimaailmassa ja asetti Kinkojin Gumdramonin häntään estääkseen Gumdramonia elämästä itsekästä elämää. Gumdramon ryhtyi myöhemmin Tagirun digimonkumppaniksi. Gumdramon voi kehittyä Arresterdramoniksi.

Gummymon on In-Traning-tason digimon, joka on kehittynyt Zerimonista. Gummymon muistuttaa vihreää Kokomonia, jolla on sarvi päässään. Gummymonin hyökkäys on Double Bubble. Digimon Tamersissa Terriermon dedigivoitui Gummymoniksi ennen paluutaan Digimaailmaan. Digimon Frontierissa Gummymoneja nähtiin Ennustajakylässä. Digimon Fusionissa Gummymoneja nähtiin Sweet Zonen asukkaina.

Gundramon on Mega-tason digimon, joka muistuttaa konemaista lohikäärmettä, jolla on revolveria muistuttavia aseita ympäri kehoa. Gundramonin hyökkäyksiä ovat Violent Zealot, The Lightning ja Burst Cross. Gundramon on esiintynyt Digimon-korttipelissä ja Digimon Collectors -pelissä.

Gururumon on Champion-tason petodigimon. Gururumon muistuttaa Garurumonia, mutta on petomaisempi. Gururumonin hyökkäykset ovat Chaos Blaster, Animal Bite ja Gururu Thrust. Gururumon on esiintynyt Digimon World Data Squad, Digimon World-trilogiassa, Digimon World: Next Order ja Digimon World Championship -peleissä.

Gusokumon on Ultimate-tason merieläindigimon. Gusokumon muistuttaa sinistä Bathynomus giganteus jättiläissiiraa, jolla on pitkät kynnet ja metalliset kasvot. Gusokumonin hyökkäyksiä ovat Brunt Claw ja Colony Torpedo. Gusokumon on esiintynyt Digimon Reference Book -kirjassa. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Gusokumon kehittyi mustalle salamalle altistuneesta Ebidramonista ja hyökkäsi Valittujen kimppuun ennen kuin MetalGreymon tuhosi hänet.

Gwappamon on Champion-tason kyborgidigimon. Gwappamon muistuttaa ankkamaista olentoa, jolla on päässään makkaroita muistuttavat hiukset ja CD-levy. Gwappamonin hyökkäyksiä ovat DJ Shooter, Gwappa Punch ja Gwappa Rapper. Digimon Data Squadissa Kamemon kehittyi Gwappamoniksi häiritäkseen Merukimonia jotta lapset pääsisivät pakenemaan. Gwappamon taisteli myös Sacred Cityssä Gizumon XT:tä vastaan ja ihmisten maailmassa Knightmonia vastaan. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Gwappamoneja nähtiin osana Olegmonin laivan miehistöä yhdessä Divermonien kanssa. Digimon Ghost Gamessä Kamemon kehittyi Gwappamoniksi Petermonin hallitsemassa Mikä-Mikä-Maassa.

Gwappamon kehittyy Kamemonista ja voi kehittyä Shawjamoniksi. Gwappamonin nimi tulee taruolennosta Kappa eli Gawappa.

Gyukimon on Ultimate-tason petodigimon. Gyukimon muistuttaa kentaurimaista olentoa, jolla on härän ylävartalo ja hämähäkin alavartalo. Gyukimonilla on vasemmassa kädessään Senho Tsuchigumo niminen tykki ja myrkkykaasua sisältäviä sylintereitä vartalossaan. Gyukimonin hyökkäyksiä ovat Eight Bundles of Dyed Restraints, Demon Dust Calabash ja Thousand Cannon Tsuchigumo. Gyukimonin purema voi muuttaa ihmisiä Gyukimoneiksi. Gyukimonin nimi tulee japanilaisessa mytologiassa esiintyvästä Gyūkista.

Digimon Ghost Gamessä Ryudamon ilmestyi ihmisten maailmaan ja muuttui pienikokoiseksi Gyukimoniksi. Gyukimon pyysi Hiron apua vaikka Angoramon yritti varoittaa häntä Gyukimonin tavoista lisääntyä puremalla muita ihmisiä. Matkatessaan saarelle Bakumonin kanssa Gyukimon menetti hallinnan itsestään ja muutti puremalla Hiron luokkatovereita Gyukimoneiksi ja kasvoi lopulta itse täysikokoiseksi Gyukimoniksi. Hiron yrittäessä epätoivoisesti palauttaa Gyukimon takaisin Ryudamoniksi, SymbareAngoramon saapui paikalle ja kertoi että se on mahdollista Digivicen avulla. Canoweissmon onnistui taistelun aikana saamaan Ryudamonin DigiCoren ilmestymään Gyukimonin otsalle ja iskiessään päät yhteen hän peitti molemman valoon ja onnistui yhdistämään itsensä Ryudamonin tietoisuuteen missä hän poisti Gyukimonin pimeyden ja vapautti Ryudamonin, joka palasi takaisin alkuperäiseen muotoonsa. Tämän jälkeen Bakumon palautti Gyukimoniksi muuttuneet ihmiset takaisin normaaleiksi ja pyyhki heidän muistinsa tapahtuneesta.