Luettelo digimoneista U–Z

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta WezenGammamon)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on luettelo digimoneista U–Z. Luettelo ei ole täydellinen.

Muut luettelot:

Ukkomon on Rookie-tason muinainen keijudigimon, joka esiintyy elokuvassa Digimon Adventure 02: The Beginning. Ukkomon muistuttaa valkoista olentoa, jolla on vihreät silmät ja violetti kristalli rinnassaan. Ukkomonin hyökkäyksiä ovat Whirlpool Spin ja Liar Dream. Ukkomonin nimi tulee suomalaisessa mytologiassa esiintyvästä Ukko-jumalasta. Ukkomon oli Lui Ohwadan entinen kumppanidigimon, jolla oli ainutlaatuinen kyky toteuttaa toiveita aina, kun oli Luin syntymäpäivä. Ukkomon oli antanut Luille Digivicen ja manipuloinut tämän vanhempia ja naapureita kohtelemaan häntä ystävällisemmin. Uskoen Ukkomonin yrittäneen väkisin pakottaa hänet ja muut ihmiset ystävystymään digimonien kanssa, Lui yritti kohdata Ukkomonin, mutta tämä ilmoitti viattomasti tehneensä kaiken Luin onnen eteen. Henkisesti epävakaaksi muuttunut Lui loukkasi Ukkomonia rajusti, minkä seurauksena Ukkomon katosi. Ukkomon myöhemmin palasi ihmisten maailmaan valtavassa digimunassa ja kehittyi Mega-muotoonsa BigUkkomoniksi, joka muistutti valtavaa jättikokoista vaaleanpunaista Ukkomonia. Myöhemmin BigUkkomon kukistumisensa jälkeen muuttui digimunaksi, joka päätyi Luin haltuun.

UlforceVeedramon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

UlforceVeedramon on Mega-tason ritaridigimon ja yksi Royal Knightseista. UlforceVeedramonin haarniska on sinistä digikromattua metallia ja hyvin kestävä. UlforceVeedramonilla on myös sininen viitta ja kullanvärinen V-kirjain rinnassaan. UlforceVeedramon on yksi harvoja Mega-tasoa korkeammalle Ultra-tasolle kehittyviä digimoneja ja voi kehittyä sille tasolle muuttumalla Future-muotoonsa. UlforceVeedramonin hyökkäyksiä ovat Shining V-Force, Ulforce Saber ja Tensegrity Shield. Digimon Data Squadissa UlforceVeedramon hyökkää Egyptiin Knightmon-pataljoonansa kanssa mutta lapset torjuvat hyökkäyksen. UlforceVeedramon nähdään myös lyhyen aikaa kun Yggdrasil erkani Spencer Damonin kehosta. Myöhemmin UlforceVeedramon avusti yhdessä muiden Royal Knightsien kanssa Craniamonia pitämään Digimaailman ja ihmisten maailman erillään. Lasten tuhottua Yggdrasilin UlforceVeedramon palasi muoden Royal Knightsien kanssa Digimaailmaan. Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa UlforceVeedramon kehittyi Future Modeen taistelussa Daemonia vastaan ja UlforceVeedramon Future Mode kukisti Daemonin Ultra-muodon halkaisemalla hänet kahtia.

Digimon Chronicle X -mangassa Yggdrasil oli antanut UlforceVeedramonille X-Antibodyn muuttaen hänet UlforceVeedramon X-muotoon. Myöhemmin Yggdrasil lähetti UlforceVeedramonin avustamaan muita Royal Knigtseja taistelussa demonilordidigimoneja vastaan. UlforceVeedramon X avusti Craniamonia ja Kentaurosmonia kukistamaan taistelussa Daemonin, Leviamonin ja Belphemonin.

Champion Ultimate Mega
Veedramon AeroVeedramon UlforceVeedramon

UltimateBrakimon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

UltimateBrakimon (engl. UltimateBrachiomon) on Mega-tason kyborgidigimon, joka muistuttaa konemaista dinosaurusta, jolla on tomahawk-kirves hännässään ja savupiippuja selässään. UltimateBrakimonin hyökkäyksiä ovat Ultimate Blast ja Ultimate Quake. UltimateBrakimon kantaa myös X-Antibodya. UltimateBrakimon on esiintynyt Digimon-korttipelissä ja Digimon Heroes! -pelissä. UltimateBrakimonin nimi tulee Brachiosauruksesta.

UltimateKhaosmon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

UltimateKhaosmon on Mega-tason uniikki digimon. UltimateKhaosmon syntyy kun BanchoLeomon, Darkdramon, Valdurmon ja Kentaurosmon yhdistyvät keskenään. UltimateKhaosmonilla on Pyhä Sormus vasemmassa ranteessaan. UltimateKhaosmonin hyökkäyksiä ovat Broken Destroy ja Ultima Burst. UltimateKhaosmon on esiintynyt Digimon Xros Wars -mangassa, jossa Shoutmon X7F Superior Mode tuhosi hänet.

Unimon on Champion-tason eläindigimon, joka muistuttaa yksisarvista, jolla on siivet ja punainen pääsuojus. Unimonin hyökkäyksiä ovat Holy Shot, Horn Thrust, Aerial Gallop ja Aerial Attack. Digimon Adventuressa Jou ja Gomamon kohtasivat Unimonin ollessaan patikoimassa vuorella. He näkivät kuinka Devimonin lähettämä Musta Ratas iskeytyi Unimonin selkään ja muutti Unimonin pahaksi. Unimon hyökkäsi Greymonin ja Birdramonin kimppuun kunnes Jou hyppäsi Unimonin selkään ja aikoi poistaa rattaan itse, mutta Unimon pudotti Joun selästään. Tämä sai Gomamonin kehittymään Ikkakumoniksi, joka pelasti Joun ja tuhosi mustan rattaan vapauttaen Unimonin. Paljon myöhemmin sama Unimon avusti lapsia taistelussa Piamonia vastaan. Digimon Zero Two -sarjassa Unimon nähdään digimonkeisarin pimeän renkaan vaikutuksen alaisena. Unimon hyökkäsi Tailmonin kimppuun saaden tämän kadottamaan hännässään olevan sormuksen. Unimonin kohtalo jäi tuntemattomaksi. Myöhemmin Unimon nähtiin metsässä BlackWarGreymonin kulkiessa ohi. Unimon nähdään myös venäläistytön digimonkumppanina, joka auttoi kukistamaan parven Flymoneja. Unimon nähtiin myös lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan. Digimon Fusionissa Unimoneja nähtiin Sky Zonella. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Unimon nähtiin niiden digimonien joukossa, joiden kodit Millenniummon oli tuhonnut, sekä yrittämässä auttaa ElDradimonia pääsemään takaisin omaan kotiinsa. Digimon Next -mangassa Unimoneja nähtiin laiduntamassa pellolla yhdessä Oryxmonien kanssa. Digimon Ghost Gamessä Unimon oli yksi digimoneista, joka osallistui Sistermon Cielin ja MetalPhantomonin järjestämään kilpailuun. Unimon voi kehittyä Indramoniksi[1]. Unimonin vaihtoehtoinen muoto on ShimaUnimon.

Upamon on Armadillomonin In-Training-muoto, joka syntyy aina kun Armadillomon siirtyy ihmisten maailmaan. Upamon muistuttaa valkoista pyöreää olentoa, jolla on mustat silmät ja pitkät korvat. Upamonin hyökkäys on Shock Shout. Upamon nähdään myös Iorin tyttären digimonkumppanina 25 vuotta myöhemmin. Digimon Frontierissa Upamoneja nähtiin Autumn Leaf Fairilla. Digimon Data Squadissa Merukimon kertoi Upamonien paenneen Kuratan ryhmää, jotka tuhosivat digimoneja. Upamonin nimi tulee sanasta upa, mikä tarkoittaa nuorta aksolotlia.

Fresh In-Training Rookie Champion DNA-Ultimate DNA-Mega
Tsubumon Upamon Armadimon Ankylomon Shakkoumon Vikemon
Armor 1 Armor 2
Digmon Submarimon

Urashimamon on Armor-tason eläindigimon. Urashimamon voi syntyä Gomamonista Luotettavuuden digieggin avulla. Urashimamon muistuttaa japanilaisen Urashima Tarō-tarinan kilpikonnaa. Urashimamon on esiintynyt Digimon Adventure 02: Armor Evolution to the Unknown kuunnelma CD-llä.

V-mon (engl. Veemon) on Digimon Zero Two -sarjassa Daisuke Motomiyan kumppani. V-mon on Rookie-tason digimon. Se on kehittynyt Chibimonista ja kehittyy digivoitumalla XV-moniksi. Digieggien avulla siitä voi tulla myös Fladramon, Lightdramon tai Magnamon. V-monin yleisin hyökkäys on V-mon Head (V-mon-pää). V-mon on sininen, ihmismäisen liskon näköinen lohikäärmedigimon.

Digimon Frontierissa V-moneja nähtiin Autumn Leaf Fairilla. Digimon Fusionissa V-moneja nähtiin Mikeyn unessa. Myöhemmin V-mon esiintyi Digimemories-korttina. V-mon oli yksi niistä digimoneista, jotka yhdistyivät Shoutmonin kanssa Shoutmon X7 Superior Modeen lopputaistelussa MegaDarknessBagramonia vastaan. V-mon esiintyi myös Digimon Adventure V-Tamer 01 - ja Digimon Xros Wars -mangassa.

V-monin nimi tulee englannin sanonnasta V for victory eli V niin kuin voitto.

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • V-mon Head (Vee Headbutt): Pukkaa vihollistaan päällään.
  • Bunbun Punch/Buzzing Punch (Vee Punch): Pyörittää molempia käsiään ympyröissä ja lyö niillä vastustajaa.
  • Hopping Kick: Hyppää ilmaan ja potkaisee vastustajaa jaloillaan.
  • V-Shot: Ampuu vastustajaa pienellä energiaiskulla.
Fresh In-Training Rookie Champion DNA-Ultimate DNA-Mega
Chicomon Chibimon V-mon XV-mon Paildramon Imperialdramon
Armor (rohkeus) Armor (ystävyys) Armor (ihme)
Fladramon Lightdramon Magnamon

Vademon on Ultimate-tason aliendigimon, joka muistuttaa lonkeromaista olentoa jolla on iso aivojen näköinen pää. Vademon kantaa myös sädeasetta toisessa kädessään. Vademonin hyökkäyksiä ovat Unidentifined Flying Kiss ja Alien Ray. Digimon Adventuressa Koushiro ja Tentomon joutuivat Vademonin luomaan aika-avaruustaskuun. Vademon sai Koushiron luovuttamaan hänelle ajatuksensa ja tunnuksensa jolloin Koushiro joutui apaattiseen tilaan. PicoDevimon yritti ostaa Vademonilta Koushiron tunnuksen mutta Pabumonin autettua Koushiroa saamaan ajatuksensa takaisin hän sai taisteltua itselleen tunnuksensa takaisin. Vademon oli voitolla Kabuterimonia vastaan mutta Koushiron käytettyä Tunnustaan, Kabuterimon kehittyi AtlurKabuterimoniksi joka onnistui kukistamaan Vademonin jolloin hänen luomansa avaruudellinen tila romahti. Digimon Frontierissa Vademon toimi ennustajana Ennustajakylässä. Vademon nähtiin myös Autumn Leaf Fairilla ja Trailmonien kilpailussa. Digimon Data Squadissa Vademon nähtiin lasiputkessa huoneessa, jossa Thomas H. Norsteinin sisko oli. Digimon Fusionissa Vademon oli yksi Ren Tobarin nappaamista digimoneista. Vademon voi kehittyä Ebemoniksi.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa useita Vademoneja nähtiin Millenniummonin uskollisimpina palvelijoina, jotka halusivat edesauttaa herransa paluuta. Vademonit oleskelivat Sinetöidyillä mailla Millenniummonin suurimman palasen, FAGA:n, luona, ja ohjeistivat telepaattisesti SkullKnightmonin pimeyden kristalleja sisältävälle rituaalialttarille ja toivoivat, että SkullKnightmon saisi rituaalialttarilla kerättyä mustista salamoista riittävästi dataa Millenniummonin uutta ruumista varten. Vademonit kertoivat SkullKnightmonille, että hänen tulee itsekin uhrautua rituaalin aikana. Vaikka SkullKnightmonin Ultimate-muodon, AxeKnightmonin, haarniska tuhoutui WarGreymonin toimesta ja hänen vankinaan ollut Tailmonin henki vapautui, Vademonit jäivät odottamaan uutta tilaisuutta elvyttää Millenniummonin ruumiin. Myöhemmin, kun Sakkakumon ilmoitti löytäneensä Valitut, Vademonit käskivät tämän hyökätä Valittujen kimppuun ja käyttää näiden dataa Millenniumonin elvyttämiseen. Suunnitelma epäonnistui, kun HolyAngemon vapautti itsensä ja muut vangit, jolloin Vademonit joutuivat jälleen kehittämään uutta suunnitelmaa ja kehottivat Sakkakumonia olemaan tästedes varovaisempi Valittujen suhteen. Myöhemmin Vademonit ottivat suoraan yhteyttä Valittuihin ja paljastivat luoneensa Sakkakumonin avulla Mugendramonin, jonka tehtävä olisi pudottaa Pilvimantereen pimeyden miasma alas taivaalta sekä kerätä loputkin kumppanidigimonien datasta Millenniummonille. Vaikka WarGreymon tuhosi Mugendramonin, Vademonit pakottivat Mugendramonin jäänteet hätäkäynnistymään uudelleen ja lähettämään ylilataustilassa Taichin ja WarGreymonin kohti Pilvimannerta, muiden Valittujen olettaessa näiden kuolleen aiheutuneessa räjähdyksessä. Ennen kuin Valitut ehtivät saada selville Taichin ja WarGreymonin elävän yhä, Mugendramonin data ja pimeyden miasma nostivat Vademonit, Sakkakumonin, FAGA:n ja Moon=Millenniummonin esiin Sinetöidyillä mailla sijaitsevasta järvestä. Sakkakumonista kehittynyt Kimeramon valmistautui yhdistymään FAGA:n ja Moon=Millenniummonin kanssa uudeksi Millenniummoniksi, jolloin Vademonit pidättelivät Valittuja taistelemalla henkilökohtaisesti Garudamonia ja AtlurKabuterimonia vastaan, Gryphonmonin taistellessa MetalGarurumonia vastaan. Gryphonmon tuhoutui, mutta Kimeramon, FAGA ja Moon=Millenniummon yhdistyivät, ja Vademonit antoivat itsensä vapaaehtoisesti tuhoutua Millenniummonin yhdistymisprosessista syntyneessä räjähdyksessä.

Vademonista on myös X-Antibodymuoto Vademon X, joka esiintyi Digimon Heroes! -pelissä.

Valdurmon (engl. Varodurumon) on Mega-tason lintudigimon. Valdurmon muistuttaa valtavaa kuusisiipistä lintua, jonka sulat ja höyhenet hehkuvat pyhää valoa. Valdurmonin sanotaan olleen olemassa Digimaailman synnystä saakka. Valdurmonin hyökkäyksiä ovat Purge Shine ja Aurora Undulation. Valdurmon on esiintynyt peleissä Digimon Masters, Digimon World DS, Digimon World Dawn and Dusk ja Digimon Story: Lost Evolution. Valdurmon voi kehittyä Sinduramonista. Valdurmonin nimi tulee myyttisestä Baldrsta.

Valdurmonia esittävä patsas ja yksi hänen sulistaan nähtiin vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Saateenkaarivuoren raunioilla. Valdurmonin henki kommunikoi sulan kautta Valittujen kanssa paljastaen olevansa yksi seitsemästä pyhästä digimonista, jotka kauan sitten johtivat valon digimoneja taisteluun Ghoulmonia, Millenniummonia ja muita pimeyden digimoneja vastaan. Myöhemmin Abbadomonin kukistumisen jälkeen Sateenkaarivuoren raunioilta kuuluu Valdurmonin ääni, joka kiittää lapsia siitä, että he olivat pelastaneen Digimaailman Suurelta katastrofilta.

Valkyrimon on Mega-tason digimon, joka syntyy kun Silphymon ja Garudamon DNA-Digivoituvat keskenään. Valkyrimon on soturidigimon, joka muistuttaa linnun ja ihmisen risteytystä. Valkyrimonilla on kaksi miekkaa vyötäisillään ja varsijousi selässään. Valkyrimonin kumppanina toimii Freyr niminen kultainen haukka, joka varoittaa häntä vaarasta. Hän voi liikkua silmänräpäyksessä paikasta toiseen ja voi halkaista vastustajansa salamannopeasti. Valkyrimonin hyökkäyksiä ovat Fenir Sword, Lightning Arrow, Laser Javelin ja Punishing Storm.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Valkyrimon oli aikoinaan taistellut muinaisessa sodassa Ghoulmonia, Millenniummonia ja pimeyden digimoneja vastaan ja hävinnyt. Nyt hänen henkensä oli keltaisen linnun hahmossa ja kronikoi muiden sodassa taistelleiden digimonien reinkarnaatioiden elämää. Hän myös asetti Taichi Yagamin kokeeseen, joka auttaisi Taichia löytämään Rohkeuden Tunnuksen todellisen voiman. Taichin onnistuttua, Valkyrimon myös kertoi kuinka soturidigimonien ja Valittujen oma päättäväisyys ja rohkeus yhdistettynä pelastusta toivovien ihmisten js digimonien rukouksiin oli antanut Seraphimonille ja Ophanimonille kyvyn saada Agumon ja Gabumon yhdistymään Omnimoniksi taistelussa Argomonja sekä Nidhoggmonia vastaan. Omnimon olisi Valkyrimonin mukaan avain myös itse Negamonin pysäyttämiseen.

Valkyrimon on esiintynyt myös peleissä Digimon World 2003, Digimon World DS, Digimon World Dawn/Dusk ja Digimon-korttipelissä. Valkyrimonin nimi tulee norjalaisessa muinaisuskonnossa esiintyneestä Valkyriestä.

Fresh In-Training Rookie Champion DNA-Ultimate DNA-Mega
Pururumon Poromon Hawkmon Aquilamon Silphymon Valkyrimon
Vandemon
VenomVandemon

Vandemon (jap. ヴァンデモン, engl. Myotismon) on hahmo anime-sarjasta Digimon Adventure ja sarjan kolmas päävihollinen. Vandemonin japaninkielinen nimi tulee sanoista vampyyri (engl. vampire) ja demoni (engl. demon) ja englanninkielinen nimi jättiläissiippalepakosta (Myotis myotis). Vandemonin hahmo on saanut vaikutteita vampyyreistä, ja hahmo muistuttaakin lähinnä vampyyriä, jolla on selässään ulkoa musta ja sisältä punainen viitta ja saappaissaan pääkallokuviot. Vandemon oli siihenastisista Digimoneista älykkäin ja voimakkain ja kidutti Digimaailmaa, kunnes Valitut lapset tuhosivat hänet.

Vandemon on Ultimate-tason Digimon ja harvinaisen voimakas sellainen. Häntä kykeni haavoittamaan ainoastaan yllätyshyökkäyksillä tai pyhillä voimilla. Vandemonin hyökkäyksiä ovat Night Raid, Bloody Stream, Dead Scream, Blood Punch Nightmare Wave ja Cloud Minion.

Menneisyydessä Vandemon oli kohdannut Plotmonin ja tehnyt hänestä palvelijansa kidutuksen avulla kehittäen hänet Tailmoniksi. Vandemon asui linnassa, joka sisälsi portin digimaailmasta ihmisten maailmaan. Vandemon määräsi apulaisensa PicoDevimonin pitämään lapset erillään ja rankaisi tätä toistuvasti tämän epäonnistumisista. Vandemonin ilmestyttyä lapsille ensimmäisen kerran hän kukisti helposti lasten digimonit ja joutui perääntymään vasta Garudamonin pelastettua lapset.

Eräässä vaiheessa Vandemon hyökkäsi joukkoineen Japaniin tuhotakseen kahdeksannen valitun lapsen, joka ennustuksen mukaan tulisi kukistamaan hänet ja aiheutti sekasortoa, kun monet voimakkaat, hänen alaisuudessaan olleet Digimonit riehuivat Japanissa, ja Bakemonit ja Phantomon aiheuttivat lisää kaaosta. Vandemon loi sumuverhon Odaiban ylle blokatakseen auringonvalon, joka heikensi hänen voimiaan. Saatuaan tietää Tailmonin olevan kahdeksannen valitun lapsen, Hikarin digimonkumppani Vandemon sieppasi Tailmonin ja kaikki kaupungin lapset aikeenaan tuhota heidät kaikki. Lopulta Tailmon tuhosi Vandemonin kehittyessään Angewomoniksi sen jälkeen, kun Vandemon oli tuhonnut Tailmonin hyvän ystävän, Wizardmonin, joka oli henkensä hinnalla suojannut Hikaria ja Tailmonia Vandemonin hyökkäykseltä.

Vandemonilla oli myös kyky pysy elossa niin kauan kuin pienikin osa hänen dataansa selvisi. Tämän kyvyn ansiosta hän ei kuollut Angewomonin hyökkäyksestä, vaan palasi pian entistäkin julmempana ja vahvempana, joskin vähemmän älykkäänä Mega-tason Digimonina, VenomVamdemonina (jap. ヴェノムヴァンデモン, engl. VenomMyotismon) ja hyökkäsi Japaniin. VenomVamdemon oli ensimmäinen valittujen lasten kohtaama Mega-tason digimon. Lasten Ultimate-digimonit eivät pärjänneet VenomVamdemonille, kunnes Agumon ja Gabumon kehittyivät WarGreymoniksi ja MetalGarurumoniksi ja yhteisvoimin tuhosivat VenomVamdemonin WarGreymonin porautuessa VenomVamdemonin läpi ja molempien keskittämällä hyökkäyksensä VenomVamdemonin rinnassa olevaan olentoon, joka paljastui VenomVamdemonin todelliseksi muodoksi, jolloin VenomVamdemon tuhoutui.

Vandemon palasi vielä sarjan Digimon Zero Two lopussa vieläkin julmempana ja voimakkaampana sekä myös älykkäänä (toisin kuin pikemminkin petomainen VenomVamdemon oli ollut) BelialVamdemonina (jap. ベリアルヴァンデモン, engl. MaloMyotismon). BlackWarGreymon ja myöhemmin Tailmon huomaavat, että Vandemon oli kaiken juonien varjoissa. Hänen pimeä henkensä oli selvinnyt elämällä Yukio Oikawan sisällä ja oli toiminut koko sarjan ajan kaiken pahan taustavaikuttajana. Kerättyään itseensä Pimeyden kukkien energiat ja kehityttyään BelialVamdemoniksi hän tappoi kylmäverisesti apulaisensa Archnemonin ja Mummymonin ja otti lasten mielet hallintaansa Mental Illusion-hyökkäyksellään halliten heidän pelkoja ja unelmia. Daisuke onnistui kuitenkin vapautumaan BelialVamdemonin hallinnasta, koska hänen unelmansa oli tuhota hänet. Lapset onnistuivat heti taistelun alussa miltei tuhoamaan BelialVamdemonin, mutta tämä sai uutta energiaa, kun he siirtyivät taistelun aikana Digimaailmaan. BelialVamdemon saatiin tuhottua lopullisesti kaikkien maailman valittujen lasten avulla, koska BelialVamdemon ei kestänyt sitä hyvyyttä eikä toivoa ja valoa, joka vallitsi lasten sydämissä. Viimeisen armoniskun antoi Imperialdramon, joka tuhosi BelialVamdemonin ruumiin tuhouduttua jäljelle jääneen pimeän hengen Giga Death -hyökkäyksellä, jolloin Vandemon viimeinkin tuhoutui lopullisesti.

Digimon Frontierissa Vandemonin kuva nähtiin ravintolassa Autumn Leaf Fairilla. Digimon Fusionin kolmannella kaudella Quartzmon lähetti useita Vandemoneja lasten kimppuun. Osa Vandemoneista kehittyivät VenomVamdemoneiksi ja BelialVamdemoneiksi ja olivat voitolla lapsia vastaan kunnes aiemmista sarjoista tutut Taichi, Marcus, Daisuke, Takato ja Takuya saapuivat auttamaan heitä. Yhdistämällä voimansa lapset onnistuivat tuhoamaan VenomVamdemonit ja BelialVamdemonit. Vandemon esiintyi myös Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa, jossa Zeromaru onnistui kukistamaan hänet.

Digimon Ghost Gamessä Vandemon oli naamioitunut Scarlatto Vento -nimisen yrityksen toimitusjohtajaksi salanimellä Aviel Kyogoku ja käytti luomuksiaan (kosmetiikkaa, koruja ja jälkiruokia) houkutellakseen digitaalisia vaikuttajia ja nuoria naisia luokseen ja muutti heidät pureman avulla vampyyreiksi ja zombeiksi juomalla heidän vertaan Sangloupmonin, Matadormonin ja Dracmonin toimiessa hänen apulaisinaan. Rulin kohdattua Dracmonin hän sai totuuden selville ja taistelussa Vandemon melkein aiheutti BetelGammamonin muuttumisen GulusGammamoniksi Night Raid -hyökkäyksellään tämän oltua pettynyt Hirolle aiheutuneista kärsimyksistä. Vandemonin aiheuttamasta sietämättömästä tuskasta huolimatta Hiro ottaa tilanteen hallintaansa ja saa BetelGammamonin superkehittymään Ultimate-muotoonsa, Canoweissmoniksi, kukistaen lopulta Vandemonin ja kääntäen tämän omat hyökkäyksensä uhrejaan vastaan.

VenomVamdemonista on olemassa harvinaisempi VenomVamdemon Undead-muoto, joka muistuttaa VenomVamdemonia, jolla on musta aura ympärillään. VenomVamdemon Undead on esiintynyt Digimon Adventure tri. "–The August 1st Adventure–" -näytelmässä. Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa VenomVamdemon hyökkäsi Neo Saiban kanssa HolyAngemonin linnaan, mutta Taichi ja Zeromaru kukistivat hänet.

Digimon Chronicle X -mangassa Vandemon oli saanut itselleen X-Antibodyn muuttuen Vandemon X-muotoon. Vandemon X onnistui pakenemaan Dark Areasta ja aiheutti ongelmia Digimaailmassa, kunnes Angewomon X ja Wizardmon X onnistuivat kukistamaan hänet. Sarjassa Digimon Universe: Appli Monsters Agumon kysyi Haru Shinkailta hävisikö hän todella Vandemonille 467 kertaa pelissään.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Zurumon Pagumon PicoDevimon Devimon Vandemon BelialVandemon
(VenomVandemon)

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vandemonina:

  • Bloody Stream (suom. Verivirta) (Crimson Lightning): Luo punaisen energianuoran, jota käyttää piiskan tavoin.
  • Dead Scream (suom. Kuoleman huuto) (Nightmare Claw): Lähettää viitastaan mustan, kummitusmaisen hahmon, joka muuttaa vastustajan mustaksi ja kangistaa tämän.
  • Night Raid (suom. Lepakkoyöhyökkäys) (Grisly Wing): Päästää viittansa alta joukon lepakoita, jotka pahimmassa tapauksessa tuhoavat vastustajan.
  • Nightmare Wave: Ampuu sähköisyyttä joka vahvistaa kohteen epäilyä ja epäluottamusta.
  • Blood Punch: Iskee vastustajaa toistuvasti molemmilla käsillään.
  • Cloud Minion: Luo pimeää sumua, joka peittää kaiken näkyvyyden.

VenomVandemonina:

  • Venom Infusion (Venom Infuse): Laukaisee voimakkaita, sateenkaaren värisiä säteitä silmistään.
  • Tyrant Savage: Iskee vastustajaansa kynsillään.
  • Nightmare Claw: Koskee tai viiltää vihollistaan painajaisella, joka halvaannuttaa heidät.
  • Chaos Flame: Ampuu violetteja liekkejä vatsastaan.
  • Inferno: Puhaltaa liekkejä suustaan.
  • Venom Beam:

BelialVandemonina:

  • Melting Blood (Crimson Mist): Vapauttaa punaisen sumun, joka ympäröi vastustajan ja saa tämän sulamaan olemattomiin.
  • Pandemonium Flame (Screaming Darkness): Laukaisee pimeitä säteitä olillaan olevista elävistä tykeistä, joiden nimet ovat Sodom ja Gomorra.
  • Mind Illusion (Mental Illusion): Saa vastustajansa kokemaan suurimmat unelmansa/murheensa tai painajaisensa ja käyttää niitä hyväkseen.
  • Chaos Crusher: Viiltää vastustajaansa kynsillään.
  • Black Rain: Aiheuttaa pimeän energian satamisen taivaalta.
  • Soul Shield: muodostaa pimeää energiaa kilveksi suojellakseen itseään hyökkäyksiltä.
  • Black Device: Katoaa mustaan pilveen ja siirtyy toiseen paikkaan.
  • Dark Stream: Ampuu raskaan pimeän energiasäteen ruumiistaan.
  • Dark Cannon: Ampuu käsistään pimeän sähköenergia-aallon.
  • Healing of Darkness: Tummansininen säde iskee häneen parantaen hänet tai kasvattaen hänet suuremmaksi.
  • Photon Cracker: Vapauttaa siivistään shokeeraavan hyökkäyksen.
  • Distance Kick: Potkaisee vastustajansa pois pimeän energian avulla.
  • Instant Lockdown: Ampuu mustan liekehtivän pilven joka halvaannuttaa vastustajan.
  • Black Hovering: Pyörii ilmassa jottei häntä saada kiinni, mikä aiheuttaa paremman Black Rain iskun.
  • Kickdown: Potkaisee ilmassa vastustajaa mustalla energia-aallolla.
  • Critical Darkness: Nappaa vastustajan hännällään ja heittää hänet maahan.

Veedramon on Champion-tason myyttinen lohikäärmedigimon. Veedramon muistuttaa pientä sinistä lohikäärmettä, jolla on V-kirjain rinnassaan. Veedramonin hyökkäyksiä ovat V-Nova Blast, V-Breath Arrow MAX, Hammer Punch, Magnum Punch ja Cutter Shoot. Veedramon nimeltä Zeromaru esiintyi Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa. Veedramon on myös esiintynyt peleissä Digimon Tamers: Brave Tamer, Digimon World 2, Digimon World 2003, Digimon World: Next Order, Digimon World Dawn and Dusk, Digimon Story: Lost Evolution, Digimon Story: Cyber Sleuth, Digimon Story: Cyber Sleuth - Hacker's Memory, Digimon World Championship ja Digimon Masters. Veedramon voi kehittyä AeroVeedramoniksi. Veedramonin vaihtoehtoinen muoto on GoldVeedramon.

Vegiemon on Champion-tason kasvidigimon ja väriltään keltainen. Vegiemonilla on pitkät köynnösmäiset kädet, punaiset silmät ja kuusi punaisensinistä sulkaa päässään. Vegiemon pystyy myös avaamaan kitansa suureksi tarvittaessa. Vegiemonin hyökkäyksiä ovat Compost Bomber, Stink Jet, Sharp Leaf, Sweet Breath, Branch Drain ja Party Time. Digimon Adventuressa Vegiemon työskenteli tarjoilijana Digitamamonin ravintolassa. Vegiemon suuttui kun Jou ei pystynyt maksamaan laskuaan dollareilla ja ilmoitti tästä Digitamamonille joka määräsi Joun työhön maksaakseen laskunsa. Myöhemmin kun Taichi ja Takeru saapuivat auttamaan häntä, Vegiemon piti Jouta aisoissa ja uhkaili Takerua kunnes Garurumon kehittyi WereGarurumoniksi ja kukisti Digitamamonin taistelussa jolloin Vegiemon pakeni. Myöhemmin Vegiemon nähtiin Vamdemonin armeijassa. Digimon Zero Two -sarjassa lauma Vegiemoneja ja RedVegiemon olivat digimonkeisarin pimeän renkaan vaikutuksen alaisina. He pitivät panttivankeina Gazimonien kylän asukkaita ja hakkasivat Gomamonin. Lasten tuhottua Pimeän Tornin he vapauttivat Vegiemonit. Vegiemoneja nähtiin myöhemmin ranskalaisen valittujen lasten digimonkumppaneina ja lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan. Digimon Tamersissa Gorillamon tuhosi Vegiemonin ja Numemonin Henryn pelissä. Vegiemon oli myös yksi IceDevimonin uhreista. Digimon Frontierissa Vegiemoneja nähtiin KaratsukiNumemonien vuoren lähellä olevassa kylässä, Autumn Leaf Fairilla, Trailmonien kilpailussa ja Ranamonin ihailijakerhon jäseninä. Vegiemon joutui myös IceDevimonin uhriksi menneisyydessä. Lyhytelokuvassa Digimon Savers 3D: The Digital World in Imminent Danger! Agumon astui vahingossa Vegiemonin käden päälle yrittäessään saada Calumonin irrottamaan otteensa ja huudettuaan ryhmälle Toucanmoneja, jolloin Vegiemon heitti Agumonia omalla ulosteellaan. Elokuvassa Digimon Adventure: Last Evolution Kizuna Floramon kehittyi Vegiemoniksi ja taisteli yhdessä Leomonin ja Tyrannomonin kanssa kolmea Ultimate-tason Eosmonia vastaan. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Vegiemon ratsasti yhdellä Allomoneista, jotka jahtasivat Woodmoneja ja Budmoneja. Lopulta WarGreymon tuhosi sekä Vegiemonin että Allomonit. Vegiemonin vaihtoehtoisia muotoja ovat RedVegiemon ja Weedmon. Pelissä Digimon World Dawn and Dusk Vegiemon voi kehittyä Floramonista.

Velgemon (jap. Velgrmon) on Hybrid-tason lintudigimon. Velgemon voi syntyä kenestä tahansa pahan Pimeyden petohengen avulla. Velgemon muistuttaa valtavaa punaista lintua, jonka ulkomuoto on peräisin myyttisestä Hræsvelgrista. Velgemonin hyökkäyksiä ovat Dark Obliteration ja Master of Darkness. Digimon Frontierissa Duskmon muuttui Velgemoniksi pahan Pimeyden petohengen avulla. Velgemon pystyi kukistamaan BeoWolfmonin taistelussa, mutta Aldamonin avulla BeoWolfmon onnistui lopulta kukistamaan Velgemonin ja palauttamaan hänet takaisin Koichiksi. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Velgemon ilmestyi yhdessä Megadramonin kanssa tuhoten Bulbmonin ja siepaten Takerun. Velgemon on voitolla lapsia vastaan, kunnes Angemon ilmestyi paikalle ja antoi voimansa MetalGreymonille ja WereGarurumonille, jotka onnistuivat tuhoamaan Velgemonin.

Vemmon on Rookie-tason aliendigimon. Vemmon muistuttaa pientä violettia alienia. Vemmon on esiintynyt Digimon World 2003 -pelissä. Neljä Vemmonia voivat yhdistyä keskenään Snatchmoniksi ja Vemmon voi Juggernautin avulla muuttua Destromoniksi.

Venusmon on Mega-tason jumaldigimon ja yksi Olympos XII:n jäsenistä. Venusmon muistuttaa naishahmoa, jolla on valkoinen vaatetus, pitkä kellertävä tukka, punainen koru kaulassaan ja valkoiset saappaat, joissa on siivet. Venusmon kantaa myös valkoista kyyhkystä kädessään. Venusmonin hyökkäyksiä ovat Healing Therapy, LOVE YOU ja Peace Fantasia. Venusmon on esiintynyt Digimon Heroes! ja Digimon Soul Chaser -peleissä. Venusmonin nimi tulee roomalaisessa mytologiassa esiintyvässä Venus-jumalasta.

Vermilimon on Ultimate-tason dinosaurusdigimon. Vermilimon muistuttaa punaista Monochromonia. Vermilimonin hyökkäyksiä ovat Volcanic Strike ja Verm Blaze. Vermilimon on esiintynyt videopeleissä Digimon World, Digimon World 2 ja Digimon World Dawn and Dusk.

VictoryGreymon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VictoryGreymon on Mega-tason ihmislohikäärmedigimon. VictoryGreymon muistuttaa WarGreymonia, joka kantaa isoa Dramon Breaker-nimistä miekkaa kädessään. VictoryGreymonin hyökkäyksiä ovat Dramon Breaker, Gaia Trident, Victory Charge ja Victory Shield. VictoryGreymon on esiintynyt Digimon Next -mangassa ja Digimon World Championship, Digimon Battle ja Digimon Masters -peleissä.

Vikemon on Armadimonin Mega-muoto sekä yksi Gomamonin Mega-muodoista, joka esiintyy Digimon World DS, Digimon World 2003 ja Digimon-korttipelissä. Vikemon on petomiesdigimon, joka kantaa kädessään Mjolnir-nimistä vasarakirvestä, jolla on voima taivuttaa avaruutta. Vikemonin hyökkäyksiä ovat Arctic Blizzard, Viking Axe, Viking Flare ja Berserk Howl. Vikemon on merirosvo Nettimeressä ja komentaa omia joukkojaan. Vikemonin nimi tulee sanasta viking mikä tarkoittaa viikinkiä. Vikemon voi myös kehittyä Zudomonista. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan toisessa osassa Determination, Jou Kidon digimonkumppani Gomamon sai kyvyn digivoitua Vikemoniksi Imperialdramonia vastaan käydyn taistelun aikana. Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa Vikemon nähtiin Daemonin kätyrinä. Taistellessaan lapsia vastaan Taichin ja Ryon välinen riitely heikensi Vikemonin voimia, minkä seurauksena he onnistuivat kukistamaan Vikemonin.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Vikemon oli alun perin yksi kuudesta soturidigimonista, jotka auttoivat pyhiä digimoneja taistelussa Ghoulmonia, Millenniummonia ja muita pimeyden digimoneja vastaan, ja joka kuoltuaan syntyi uudelleen Gomamonina, josta tuli Joun kumppani. Taistelussa Olegmonia vastaan, Jou sai Zudomonin kehittymään Vikemoniksi.

Gomamonin muodot:

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Pichimon Pukamon Gomamon Ikkakumon Zudomon Vikemon
(Plesiomon)

Armadimonin muodot:

Fresh In-Training Rookie Champion DNA-Ultimate DNA-Mega
Tsubumon Upamon Armadimon Ankylomon Shakkoumon Vikemon
Armor 1 Armor 2
Digmon Submarimon

Vilemon (jap. Evilmon, suom. Menacemon) on Champion-tason digimon, joka muistuttaa vampyyrilepakkoa, jolla on punertava töyhtö päässään ja keltaiset kädet. Vilemonin hyökkäyksiä ovat Nightmare Shocker, Demon Darts, Scratch Beat, Death Claw ja Scratch. Digimon Adventuressa Piamon kutsui valtavan Vilemon-armeijansa lasten kimppuun kun HolyAngemon oli pelastanut lapset ja digimonit. Mimi kuitenkin saapui Unimonin, Ogremonin, Frigimonin, Meramonin, Elecmonin, Gekomonien ja Otamamonien kanssa jotka onnistuivat kukistamaan osan Vilemoneista. Taistelu päättyi kun HolyAngemon käytti Heaven's Gate hyökkäystään joka imi sisäänsä kaikki Vilemonit ja Piamonin WarGreymonin ja MetalGarurumonin avustuksella. Digimon Zero Two -sarjassa kaksi Vilemonia nähtiin ranskalaisten valittujen lasten digimonkumppaneina ja lopputaistelussa BelialVamdemonia vastaan.

Digimon Tamersissa Vilemon ilmestyi ihmisten maailmaan ja aiheutti hämminkiä. Vilemon loukkaantui Guilmonin kutsuttua häntä pieneksi ja iski häntä Demon Darts hyökkäyksellään. Terriermon ja Henry saapuivat paikalle Takaton kanssa ja auttoivat Guilmonia kunnes Rika ja Renamon saapuivat paikalle ja käskivät Takaton ja Guilmonin vetäytyä. Vilemon yliarvioi itsensä sanomalla, ettei yleensä taistele tyttöjä vastaan mutta jos hän kerran vaatii. Renamon kuitenkin tuhosi helposti Vilemonin Diamond Storm hyökkäyksellään ja latasi tämän datan itseensä. Takaton paheksuttua asiaa Rika sanoi että digimonit ovat vain dataa. Digimon Frontierissa Vilemon nähtiin Cherubimonin hyökkäysjoukoissa, jotka hyökkäsivät Seraphimonin linnaan.

Digimon Data Squadissa Vilemon ilmestyi ihmisten maailmaan kolmen PicoDevimonin kanssa. Vilemon kohtasi Connorin isän ja huomasi tämän rahanahneuden ja naamioitui kun PicoDevimonit salaa auttoivat miestä voittamaan hevoskilpailun. Marcusin ja Agumonin saavuttua paikalle Vilemon paljasti itsensä ja käytti Connorin isän vihaa kasvaakseen jättikokoiseksi. Agumon kehittyi GeoGreymoniksi ja tuhosi Vilemonin ja PicoDevimonit. Digimon Fusionissa kolme Vilemonia toimivat Blastmonin palvelijoina ja viestintuojina. Myöhemmin Ewan Amano pakotti Vilemonit väkisin yhdistymään Laylamonin kanssa Laylamon Combined-muotoon. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan viidennessä osassa Coexistence Vilemoneja ilmestyy todelliseen maailmaan yhtenä monista Meicoomonin levittämälle tartunnalle altistuneista digimoneista. Vilemonit esiintyvät myös kuudennessa osassa Future, jossa nähtiin Meicoomonin levittämälle tartunnalle altistunut Vilemon, jonka Ordinemon kutsui vääristymien läpi todelliseen maailmaan. Myöhemmin Devimon hyökkää Vilemon-armeijansa kanssa HolyAngemonin kimppuun, mutta HolyAngemon kukistaa Devimonin ja Vilemonit. Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa Zeromaru kukisti kaksi Vilemonia taistelussa. Myöhemmin Vilemoneja nähtiin hyökkäämässä HolyAngemonin linnaan, mutta HolyAngemon kukisti Vilemonit Heaven's Gate hyökkäyksellään. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Vilemoneja nähtiin takaumakohtauksissa osana pimeyden digimonien armeijaa. Myöhemmin AxeKnightmon herätti Undead Soldier -tekniikallaan Vilemoneja kuolleista hyökkäämään DarkMaildramonin johdolla Greymonia, Birdramonia ja Pegasumonia vastaan. Pegasumon onnistuu tuhoamaan suurimman osan Vilemoneista ja pimeyden kristallit uhraavat loput Vilemoneista Millenniummonin ruumiin elvyttämiseksi tarkoitettuun rituaaliin. Vilemon esiintyi myös Digimon Ghost Gamessä.

Viximon (jap. Pokomon) on In-Training-tason digimon, joka on kehittynyt Relemonista. Viximon muistuttaa pientä keltaista kettumaista olentoa. Viximonin hyökkäys on Killing Stone. Digimon Tamersissa Renamon dedigivoitui Viximoniksi ennen paluutaan Digimaailmaan. Digimon Fusionissa Viximon oli yksi niistä digimoneista, jotka yhdistyivät Shoutmonin kanssa Shoutmon X7 Superior Modeen lopputaistelussa MegaDarknessBagramonia vastaan.

Volcamon on Ultimate-tason androididigimon. Volcamon muistuttaa lihaksikasta ihmistä, jolla on pieni tulivuori selässään. Volcamonin hyökkäyksiä ovat Magma Bass ja Tacle Time. Volcamon esiintyi Digimon Frontierissa Sakkakumonin Earth-arealla. Volcamon hyökkäsi Junpein kimppuun ja kyseenalaisti hänen ystävyytensä muita lapsia kohtaan. Junpei muuttui Beetlemoniksi ja onnistui kukistamaan Volcamonin, mutta hänen mieleensä jäi Volcamonin sanat ystävyydestä. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Volcamon kilpaili Etemonin kanssa ”digimonien kuninkaan” tittelistä. He kilpailivat sekä selviytymistaidoillaan että laulutaidoillaan. Myöhemmin he päättivät kilpailla myös siitä kumpi tuhoaisi Valitut. He kuitenkin hävisivät Mimille ja Ponchomonille, joka kyvyillään torjui näiden laulujen aiheuttamat ääniaallot. Volcamon yritti sen jälkeen pyytää Mimiä lauluparikseen, mutta sai kieltävän vastauksen. Hän yritti kuitenkin jonkin aikaa epätoivoisesti seurata Valittuja, toivoen, että Mimi muuttaisi mielensä. Myöhemmin kun Omnimon Alter-S tuhosi Abbadomonin, Volcamon ja Etemon kisasivat Tankmonin kyydillä Machmonia ja Rebellimonia vastaan kahden Kiwimonin ja Gazimonin seuratessa heitä.

Volcanicdramon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Volcanicdramon on Mega-tason maalohikäärmedigimon. Volcanicdramon muistuttaa palavaa mustaa lohikäärmettä, jolla on hännässään musta ristiä muistuttava kirves. Volcanicdramonin hyökkäyksiä ovat Volcanic Flare ja Glide Blaze. Volcanicdramon on esiintynyt Digimon Links -pelissä. Volcanicdramon voi kehittyä Lavogaritamonista.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Mokumon DemiMeramon Vorvomon Lavorvomon Lavogaritamon Volcanicdramon

Volcdramon on Ultimate-tason lohikäärmedigimon. Volcdramon muistuttaa liekehtivää lohikäärmettä, jolla on kolme tulivuorta selässään. Volcdramon omaa myös X-Antibodyn. Volcdramonin hyökkäyksiä ovat Volcanic Fount ja Circle of Death. Volcdramon esiintyi Digimon Fusionin kolmannella kaudella DigiQuartzissa. Christopher Aonuma onnistui lopulta kukistamaan Volcdramonin ja nappaamaan sen. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Volcdramon hyökkäsi metsässä Taichin, Hikarin ja Agumonin kimppuun saatuaan iskun mustasta salamasta. Volcdramonin osoittautuessa MetalGreymonille voimakkaaksi vastustajaksi, keltaisena hohtava WarGreymonin aura ympäröi jälleen MetalGreymonin, antaen tälle mahdollisuuden tuhota Volcdramonin.

Vorvomon on Rookie-tason kivilohikäärmedigimon. Vorvomon muistuttaa pientä mustasta kivestä koostuvaa lohikäärmettä, jolla on punaiset kynnet. Vorvomonin hyökkäys on Petit Flame. Vorvomon on esiintynyt Digimon Links -pelissä. Vorvomon voi kehittyä Lavorvomoniksi.

Vulcanusmon on Mega-tason jumaldigimon ja yksi Olympos XII:n jäsenistä. Vulcanusmon muistuttaa kahdeksankätistä olentoa, jolla on punainen panssarointi ja kupu päänsä ympärillä. Vulcanusmon kantaa käsissään useita aseita kuten Berenjenaa, Oro Salmónia ja Zanahoriaa. Vulcanusmonin hyökkäyksiä ovat Pinpoint Weapons Works, Appropriate Works ja Bomber Art. Vulcanusmon on esiintynyt Digimon Collectors, Digimon Crusader, Digimon Story: Cyber Sleuth, Digimon Story: Cyber Sleuth Hacker's Memory, Digimon World -next 0rder-, Digimon World Re:Digitize ja Digimon Fortune -peleissä. Vulcanusmonin nimi tulee roomalaisesta tulen jumalasta Vulcanista.

Vulturemon on Ultimate-tason ihmislintudigimon. Vulturemon muistuttaa ihmisen ja korppikotkan risteytystä, jolla on punaiset siivet ja olkapäissään vihreät piikit ja kädessään CND - 96 kivääri. Vulturemonin hyökkäyksiä ovat Reaper Strike, Desert Deathscythe ja Wither Wing. Vulturemon on esiintynyt Vital Bracelet Digital Monster: Titan of Dust -pelissä. Vulturemonin nimi tulee sanasta vulture, mikä tarkoittaa korppikotkaa.

Wanyamon on In-training tason digimon, joka muistuttaa sinistä kissanpäätä, jolla on pitkä häntä ja M-kirjain otsassaan. Wanyamonin hyökkäys on Smile Fang. Vuoden 2020 Digimon Adventure: -sarjassa Wanyamoneja nähtiin Nohemonin takaumassa juomassa vettä altaasta ja paenneen Gaossmonin ja Minidekachimonin joukkoja. Myöhemmin, Abbadomonin tuhouduttua, Wanyamonien nähtiin elävän sovussa Gaossmonin ja Minidekachimonin joukkojen kanssa ja nauttivan juoma-altaan suihkuttamasta vedestä. Wanyamon on esiintynyt myös mangasarjoissa Digimon Next ja Digimon World Re:Digitize, sekä videopeleissä Digimon World Dawn and Dusk ja Digimon Story: Lost Evolution. Wanyamon voi kehittyä Gaomoniksi.

WarGreymon (jap. ウォーグレイモン) on Mega-tason Digimon-hahmo. Digimon Adventure-sarjassa Agumon pystyy "muotoharppaamaan" WarGreymoniksi asti. WarGreymon on humanoitu versio Greymonista. WarGreymon on lähes kokonaan panssaroitu ja sillä on selässään metalliset siivet, joita se käyttää myös suojakilpenään, ja niissä on Taichi Yagamin Rohkeuden tunnus. WarGreymonin tärkeimmät aseet ovat kädet, joista se luo esimerkiksi Terra Force -nimisen hyökkäyksen. WarGreymon nähtiin ensimmäisen kerran taistelussa VenomVamdemonia vastaan. Myöhemmin WarGreymon onnistui kukistamaan taistelussa MetalSeadramonin ja Mugendramonin ja yhdessä MetalGarurumonin kanssa he kukistivat Piamonin ja Apocalymonin. Digimon Zero Two kaudella esiintynyt BlackWarGreymon on täysin WarGreymonia muistuttava antisankari (BlackWarGreymon on musta versio WarGreymonista ja sillä on eri hyökkäykset kuin WarGreymonilla). Digimon Fusionissa WarGreymon esiintyi DigiMemories-muistikorttina. WarGreymon ilmestyi Mikeylle tämän jouduttua digitaaliseen avaruuteen ja neuvoi kuinka hän pääsee takaisin ihmisten maailmaan. WarGreymon myöhemmin oli yksi digimoneista, jotka yhdistyivät Shoutmonin kanssa Shoutmon X7 Superior Modeen lopputaistelussa MegaDarknessBagramonia vastaan. Digimon Fusionin kolmannella kaudella Mystinen kellokauppias kutsui WarGreymonin avuksi taistelussa Quartzmonin luomia Vamdemoneja, VenomVamdemoneja ja BelialVamdemoneja vastaan. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan neljännessä osassa, Loss, Agumon oli menettänyt muistonsa Digimaailman "uudelleenkäynnistyksen" seurauksena, mutta oppi digivoitumaan Taichin avulla uudelleen WarGreymoniksi, auttaakseen MetalGarurumonia tuhoamaan uudelleensyntyneen MetalSeadramonin. Sarjassa Digimon Universe: Appli Monsters Agumon teki vierailevan esiintymisen, kehittyen WarGreymoniksi ja auttaen Globemonia kukistamaan Uratekumonin.

WarGreymonin X-Antibody -muoto esiintyi elokuvassa Digital Monster: X-Evolution. WarGreymon X johti digimoneja, jotka taistelivat Royal Knightseja vastaan ja yritti vakuuttaa muita digimoneja siitä, että Royal Knightsit ovat heille vihollisia. WarGreymon X taisteli Omnimonia vastaan, jonka tehtävänä oli tuhota X-digimoneja, mutta WarGreymon X joutui pakenemaan jäätyään tappiolle. WarGreymon X myöhemmin pyysi Dorumonia huolehtimaan Tokomonista. Myöhemmin keskustellessaan MetalGarurumonin kanssa jatkotoimenpiteistä WarGreymon X joutui jälleen taistelemaan Omnimonia vastaan todistaen MetalGarurumonin kuoleman. Myöhemmin WarGreymon X taisteli valtavaa DexDoruGreymon laumaa vastaan yhdessä uudelleensyntyneen MetalGarurumonin kanssa. WarGreymon X esiintyi myös Digimon Chronicle -mangassa.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa WarGreymon oli alun perin yksi kuudesta soturidigimonista, jotka auttoivat pyhiä digimoneja taistelussa Ghoulmonia, Millenniummonia ja muita pimeyden digimoneja vastaan, ja joka kuoltuaan syntyi uudelleen Agumonina, josta tuli Taichin kumppani. Taistelussa DanDevimonia vastaan MetalGreymonia ympäröivä Mugendramonin punainen aura muuntautui Angemonin kuvajaisen avulla WarGreymonin keltaiseksi auraksi ja tuhosi DanDevimonin. WarGreymonin aura ilmestyi hetkellisesti myös tuhotakseen Volcdramonin. Vasta taistelussa Eaglemonia vastaan MetalGreymon onnistui viimein saavuttamaan täydellisen kehittymisen WarGreymoniksi. Myöhemmin taistelussa ZeedMillenniummonia vastaan WarGreymonin normaalia isompi ja tehokkaampi Gaia Force hyökkäys onnistui Holydramonin, Goldramonin ja muiden digimonien sisäisen toivon ja valon tehostamina tuhoamaan ZeedMillenniummonin. Alkuperäisestä Adventure-jatkumosta poiketen, tämän jatkumon versio WarGreymonista oli kooltaan suurempi kuin MetalGreymon.

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Terra Force (Gaia Force): WarGreymon kerää ympäröivästä energiasta ison, keltaisen pallon, ja heittää sillä vastustajaansa. Englanninkielisessä versiossa tätä hyökkäystä kutsutaan joskus myös nimellä "Nova Force".
  • Mega Claw (Dramon Killer): Lyö vastustajiaan "Dramon-käsillään".
  • Great Tornado: Pyörii tornadon nopeudella suoraan vastustajaa päin.
  • Poseidon Force: WarGreymon imee vettä isoksi palloksi ja heittää sen. (X-Muodossa)
Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega DNA-Mega
Botamon Koromon Agumon Greymon MetalGreymon
(SkullGreymon)
WarGreymon
BlitzGreymon
Agumon (Bond of Bravery)
Omnimon

WarGrowlmon on Growlmonin Ultimate-muoto. WarGrowlmon muistuttaa kyborgimaista Growlmonia, jolla on punainen digikromattu metallihaarniska ja konemaiset siivet. WarGrowlmonista on olemassa myös keltainen versio ja X-Antibody -versio. WarGrowlmonin hyökkäyksiä ovat Atomic Blaster, Radiation Blade, Megalo Spark ja Hammer Edge. WarGrowlmon pystyy myös tekemään Trinity Burst yhteishyökkäyksen Rapidmonin ja Taomonin kanssa. Digimon Tamersissa Growslmon kehittyi WarGrowlmoniksi ja tuhosi Mihiramonin. WarGrowlmon tuhosi myös Indramonin ja Vikaralamonin. WarGrowlmon voi kehittyä Gallantmoniksi tai Megidramoniksi.

WaruMonzaemon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WaruMonzaemon (suomenkielisessä versiossa WickedMonzaemon) on Monzaemonin paha Ultimate-muoto, joka syntyy Monzaemonista tietokoneviruksen avulla. WaruMonzaemon on väriltään musta ja sillä on punainen viitta. WaruMonzaemonin hyökkäyksiä ovat Heart Brake Attack, Bear Claw ja Nasty Step ja GigaWaruMonzaemon-muodossa Heartburn Blast ja Giga Heartbreak Attack. WaruMonzaemon esiintyi Digimon Adventuren jaksossa 49, jossa hän orjuutti valtavaa Numemon laumaa, jotka tuottivat sähkön Mugendramonin hallitsemalle kaupungille. Hikari, Sora ja Takeru onnistuivat vapauttamaan Numemonit ja kukistamaan WaruMonzaemonin. Kun WaruMonzaemon kertoi tästä Mugendramonille ja pyysi tältä apua, Mugendramon tuhosi WaruMonzaemonin Mugen Cannon hyökkäyksellään. (englanninkielisessä versiossa Mugendramon ampui ainoastaan WaruMonzaemonin käden irti).

Digimon Zero Two -sarjassa WaruMonzaemon ilmestyi ihmisten maailmaan joulupäivänä Japaniin. Imperialdramon onnistui kukistamaan hänet ja lähetti takaisin digimaailmaan. Digimon Tamersissa WaruMonzaemon oli yksi niistä digimoneista, jotka halusivat Rikan kouluttajakseen. WaruMonzaemonin kuva oli myös Henryn tietokoneessa.

Digimon Frontierissa BlackToyAgumon muutti Monzaemonin WaruMonzaemoniksi tietokoneviruksella. WaruMonzaemon kidnappasi Tommyn ja vei tämän pois. Lasten tuhottua BlackToyAgumonin, he löytävät Tommyn pelaamasta Monzaemonin kanssa. Monzaemon kertoi heille Tommyn halun leikkiä hänen kanssaan tuhonneen viruksen ja muuttaneen hänet normaaliksi.

Digimon Fusionissa WaruMonzaemon nähtiin Matadormonin kokkina. Angie haastaa WaruMonzaemonin kilpailuun kumpi on parempi kokki. Angie voittaa kilpailun, mistä WaruMonzaemon suuttuu. WaruMonzaemon yhdistyy Monzaemonien kanssa GigaWaruMonzaemoniksi kasvaen jättimäiseksi. Shoutmon X4 onnistuu kukistamaan GigaWaruMonzaemonin yhdistymällä Spadamonin kanssa Shoutmon X4S -muotoon. WaruMonzaemon oli yksi niistä digimoneista, jotka lopputaistelussa yhdistyivät Shoutmonin kanssa Shoutmon X7F Superior Modeen tuhoten MegaDarknessBagramonin.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa WaruMonzaemon nähtiin maskottina Opossumonin omistamassa Mon-Mon Park -nimisessä huvipuistossa. WaruMonzaemon oli naamiotunut Monzaemonia esittäväksi patsaaksi ja Opossumon pyrki houkuttelemaan digimoneja uhrattavaksi sille. Opossumon onnistui vangitsemaan lauman Xiaomoneja, Puroromoneja ja Frimoneja WaruMonzaemonin sisään ja myöhemmin myös Takerun ja Patamonin. Patamon kuitenkin kehittyi Angemoniksi, vapautti vangit ja tuhosi WaruMonzaemonin, joka ennen kuolemaansa kaatuu Opossumonin päälle, murskaten hänet.

Digimon Ghost Gamessä WaruMonzaemon ilmestyi yhdessä ExTyrannomonin kanssa Aramaki Kayono nimisen tytön kaappiin ihmisten maailmaan. WaruMonzaemon ja ExTyrannomon teeskentelivät olevansa tytön ystäviä ja muuttivat nukeiksi ihmisiä, jotka olivat kohdelleet tyttöä huonosti. Myöhemmin heidän kohdatessa Hiron, Rulin ja Monzaemonin taistelussa WaruMonzaemon paljasti, etteivät he tosissaan välittäneet tytöstä alun perin halunneensa vain luvan tehdä mitä halusivat. Monzaemonin onnistuttua kukistamaan hyökkäyksellään WaruMonzaemonin ja ExTyrannomonin he pyysivät tekojaan anteeksi ja palauttivat kaikki nukeiksi muuttamansa ihmiset normaaleiksi.

WaruSeadramon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WaruSeadramon on Ultimate-tason merieläindigimon. WaruSeadramon muistuttaa ulkonäöltään MegaSeadramonia, mutta sillä on musta päälaki ja keltainen sarvi otsassaan. WaruSeadramonin hyökkäyksiä ovat Dark Storm, Evil Icicle, Strange Mist, Thunder Blade, Thunder Javelin, Dramon Attack, Variable Wave ja Maelstrom. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Seadramon kehittyi WaruSeadramoniksi Ebidramonin datan avulla ja hyökkäsi lasten kimppuun. WaruSeadramon onnistui kukistamaan Greymonin taistelussa, mutta Koushiron ryhmän palattua digimaailmaan he pelastivat Taichin ja Agumonin. WaruSeadramon ja MegaSeadramon yhdistivät voimansa luodakseen valtavan vesipatsaan, mutta Garudamon tuhosi hyökkäyksellään vesipatsaan ja kukisti WaruSeadramonin ja MegaSeadramonin taistelussa. WaruSeadramon on esiintynyt myös Digimon World, Digimon World 2, Digimon World 2003, Digimon World Data Squad, Digimon Story: Lost Evolution ja Digimon World Dawn -peleissä.

Waspmon on Champion-tason kyborgidigimon. Waspmon muistuttaa ampiaista, jolla on miinaa muistuttava pyrstö, jossa on lasertykki ja konemaiset siivet. Waspmon omaa myös X-Antibodyn. Waspmonin hyökkäyksiä ovat Turbo Stinger ja Bear Buster. Waspmon on esiintynyt Digimon Next -mangassa Barbamonin kätyrinä. Myöhemmin taistelussa lapsia vastaan Waspmon kehittyi CannonBeemoniksi, mutta GeoGreymon kukisti hänet. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa lauma pimeyden miasman vallassa olevia Waspmoneja jahtasivat laumaa FanBeemoneja yrittäen vangita heitä CannonBeemonille. Waspmonit onnistuivat myöhemmin vangitsemaan Joun, Gomamonin, Yamaton ja Gabumonin CannonBeemonille. Myöhemmin Sora ja Birdramon jäivät tahallaan Waspmonien vangeiksi päästäkseen kohtaamaan CannonBeemonin. Myöhemmin WereGarurumon, Ikkakumon ja Garudamon onnistuivat tuhoamaan Waspmonit ja CannonBeemonin ja vapauttamaan vangitut FanBeemonit. Waspmon on esiintynyt myös Digimon Story: Cyber Sleuth, Digimon Story: Cyber Sleuth - Hacker's Memory, Digimon Battle ja Digimon Masters -peleissä. Waspmon kehittyy FanBeemonista ja voi kehittyä CannonBeemoniksi.

Weddinmon on naista muistuttava digimon-hahmo, jolla on hääkakkua muistuttava asuste ja korkokengät. Weddinmon on esiintynyt Digimon Xros Wars -mangassa. Weddinmon voi muuntautua Reverse Weddinmon-muotoon Shortmonin ja Candlemonin avulla. Tässä muodossa Weddinmonin hyökkäyksiä ovat Crazy Cracker, Fork Dance ja Candle Service Infer.

Weedmon (jap. Zassoumon) on Champion-tason kasvidigimon. Weedmon muistuttaa Vegiemonia, mutta on väriltään tummanvihreä ja sillä on keltaiset silmät ja keltaisia raitoja kasvoissaan. Weedmonin hyökkäyksiä ovat Deadly Ivy, Deadly Weed, Head Harvest ja Branch Drain. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Weedmon nähtiin niiden digimonien joukossa, joiden kodit Millenniummon oli tuhonnut, sekä yrittämässä auttaa ElDradimonia pääsemään takaisin omaan kotiinsa. Myöhemmin Weedmon näki muiden uuden kotipaikan perustaneiden digimonien kanssa Soundbirdmonien lähettävän ääniaaltoja Ghoulmonin pimentämällä taivaalla Suuren katastrofin lähestymisen merkiksi. Weedmon on myös esiintynyt peleissä Digimon World, Digimon World 2, Digimon World 2003 ja Digimon World Dawn and Dusk. Weedmonin japaninkielinen nimi tulee sanasta Zassou, mikä tarkoittaa ruohoa/heinää.

Digimon Ghost Gamessä useita Weedmoneja ilmestyi ihmisten maailmaan sähköpostiviestiketjun kautta ja monistuivat etsiessään vettä. TeslaJellymon ja WezenGammamon tuhosivat useita Weedmoneja, kunnes kohtasivat aidon Weedmonin, joka selitti heille kloonanneensa itsensä haluttuaan ystävän, mutta hänen klooninsa karkasi ja monisti itsensä etsiessään vettä omiin tarkoituksiinsa. Myöhemmin jäljelle jääneet Weedmonit lähtivät pois luvaten, etteivät enää häiritse ihmisiä.

Wendigomon on Lopmonin "paha" Champion-muoto. Wendigomon muistuttaa ruskeaa petomaista olentoa, jolla on punaiset kädet ja jalat, vihreät jänismäiset korvat ja päässään valkoinen kolmipiikkinen hattu ja kaksi isoa piikkiä olkapäissään. Wendigomonin hyökkäyksiä ovat Destroyed Voice, Club Arm ja Heavy Attack. Wendigomon esiintyi elokuvassa Digimon Adventure 02: Digimon Hurricane Landing!!/Transcendent Evolution!! The Golden Digimentals, jossa Lopmon joutui Diaboromonin tuhosta jäljelle jääneen viruksen valtaan ja muuttui Wendigomoniksi alkaen jahdata Willisiä. Myöhemmin Wendigomon muuttui virus-tyypin Antylamoniksi taistelussa lapsia vastaan. Digimon Fusionissa Wendigomoneja nähtiin Gravimonin armeijassa. Osa Wendigomoneista vartioivat vangittua Hi-VisionMonitamonia, mutta Mervamon ja Cyberdramon kukistivat heidät. Myöhemmin Gravimon yhdisti osan Wendigomoneista itseensä muuttuessaan Darkness Modeensa. Myöhemmin Shoutmon X7 tuhosi loput Wendigomonit. Wendigomonin nimi tulee Wendigosta.

WereGarurumon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WereGarurumon (jap. ワーガルルモン) on Ultimate-tason eläindigimon ja Digimon Adventuressa Yamato Ishidan kumppani. Se superdigivoituu Garurumonista tarpeen tullen Yamaton ja hänen Ystävyyden Tunnuksensa avulla. WereGarurumon muistuttaa kahdella jalalla seisovaa Garurumonia ja samalla ihmissutta. Sillä on siniset farkut, nahkahihnoja ja koruja. Kaksijalkaisena WereGarurumon on hitaampi kuin Garurumon, mutta sillä on voimakkaammat hyökkäykset ja kyky puolustautua. Sen ase on Kaiser Nail (Keisarinkynnet). WereGarurumonin seuraava muoto on MetalGarurumon.

WereGarurumonin nimi tulee englannin sanasta werewolf eli ihmissusi ja japanin sanasta garuru, joka kuvaa murinan ääntä. WereGarurumonista on myös X-Antibodyversio WereGarurumon X, joka esiintyi Digimon World 4 ja Digimon Masters -peleissä.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa WereGarurumon muuttui Yamaton periksiantamattomuuden seurauksena uuteen Sagittarius Modeen, jossa WereGarurumon sai vaaleansiniset mekaaniset siivet selkäänsä ja kukisti niiden avulla AxeKnightmonin. Tässä muodossa WereGarurumonin hyökkäyksiä ovat Kaus-slugger, Alnas Shot ja Kaiser Nail.

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Wolf Claw (Kaiser Nail): WereGarurumon sivaltaa vastustajaansa voimakkailla kynsillään.
  • Garuru Kick: Potkaisee vastustajaansa voimakkaasti.
  • Moonsault Kick: Potkaisee vastustajaa samalla tehdessään takaperinvoltin.
  • Blow Hard: Iskee vastustajaa nyrkeillään.
  • Fox Fire: Puhaltaa sinisiä liekkejä suustaan.
Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega DNA-Mega
Punimon Tsunomon Gabumon Garurumon WereGarurumon MetalGarurumon
CresGarurumon
Gabumon (Bond of Friendship)
Omnimon

WezenGammamon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WezenGammamon on yksi Gammamonin Champion-muodoista. WezenGammamon muistuttaa vihreää konemaista Triceratopsia, jolla on pitkät metalliset tykit sarvinaan. WezenGammamonin hyökkäyksiä ovat Sedna ja Albion. WezenGammamonin nimi tulee Wezen-nimisestä tähdestä Koiran tähdistössä.

Digimon Ghost Gamessä Gammamon kehittyi ensi kertaa WezenGammamoniksi taistellessaan Weedmonin hallinnasta riistäytyneitä klooneja vastaan.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega DNA-Mega
Curimon Gurimon Gammamon BetelGammamon
GulusGammamon
KausGammamon
WezenGammamon
Canoweissmon
Regulusmon
Siriusmon
Arcturusmon
Proximamon

Whamon on isoa valasta muistuttava digimon, josta on olemassa sekä Champion- että Ultimate-tason versiot. Whamonin hyökkäyksiä ovat Tidal Wave, Jet Arrow, Great Chomp ja Sweet Chomp. Digimon Adventuressa, kun Valitut lapset olivat lautalla matkalla Sarba-mantereelle, mustan rattaan vaikutuksen alaisena ollut Whamon nielaisi lapset sisäänsä. Lapset onnistuivat tuhoamaan pimeän renkaan ja Whamon palautui hyväksi. Whamon pyysi anteeksi lapsilta ja vei heidät merenalaiseen luolaan, josta tunnusten kotelot löytyivät. Whamon vei lapset Sarba-mantereelle. Myöhemmin Whamon auttoi Valittuja lapsia taistelussa MetalSeadramonia vastaan, mutta sai samalla surmansa. Digimon Zero Two -sarjassa Whamon pelasti lapset, jotka olivat loukussa öljynporauslautalla. Whamon nähdään myös ihmisten maailmassa Suuren Koralliriutan liepeillä Australiassa. Digimon Tamersissa Whamon nähdään vilaukselta repeämässä taivaalla Vikaralamonin hyökättyä ihmisten maailmaan.

Digimon Frontierissa lapset löytävät klaustrofobiasta kärsivän Whamonin merenalaisesta luolasta. MetalKabuterimonin tuhottua Grumblemonin, luola alkoi täyttyä vedellä, mutta Whamon pelasti lapset. Whamon vei lapset kiitokseksi rauhallisempaan paikkaan turvaan. Digimon Fusionissa nähtiin erilainen Whamon, joka oli väriltään valkoinen ja joka kantoi saarta selässään. Whamon vartioi Island Zonen Koodikruunua mahassaan. Whamon esti Flymoneja varastamasta Koodikruunua ja antoi Mikeylle vasta aineen Flymonin myrkkyyn parantaakseen Shoutmonin. Whamon myöhemmin pelasti lapset hyökyaallolta Neptunemonin tuhouduttua. Myöhemmin lentävä Whamon nähtiin Splashmonin armeijassa toimien joukkojenkuljetusaluksena. Myöhemmin Whamon putosi alas romahtaen Splashmonin yhdistettyä kaikki Splasherit itseensä. Digimon Xros Wars -mangassa nähtiin Aircraft Carrier Whamon, joka pystyi lentämään ja kuljettamaan matkustajia päässään. Whamon esiintyi myös Digimon Adventure V-Tamer 01 -mangassa Net Oceanin suojelijana. Whamon myöhemmin teki Gomamonista seuraajansa ennen kuolemaansa.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Whamon nieli Koushiron ja Tentomonin sisälleen. Myöhemmin lauma Tylomoneja, jotka olivat Soundbirdmonin vallassa hyökkäsivät Whamonin kimppuun ja Tentomon kehittyi Kabuterimoniksi, joka tuhosi Soundbirdmonin, jolloin Tylomonit palasivat normaaleiksi. Whamon oli myöhemmin joutunut aivopestyn Nanomonin vangiksi, joka uhkasi lähettää GranKuwagamonin tuhoamaan sen, ellei Koushiro selvittäisi 30 minuutissa hänen haastettaan. myöhemmin Whamon nähtiin uivan MarineAngemonin hallitseman merenalaisen kaupungin lähellä olevien digimonien joukossa Abbadomonin kukistumisen jälkeen.

Wingdramon on Ultimate-tason lohikäärmedigimon. Wingdramon muistuttaa isoa sinistä lohikäärmettä. Wingdramonin hyökkäyksiä ovat Blaze Sonic Breath, Explode Sonic Lance ja Wing Blast. Wingdramon on esiintynyt Digimon World Championship ja Digimon Story: Cyber Sleuth - Hacker's Memory -peleissä. Wingdramon kehittyy sinisestä Coredramonista ja voi kehittyä Slayerdramoniksi.

Wisemon on Ultimate-tason demonidigimon, joka muistuttaa kultinjohtajaa. Wisemonilla on punainen kaapu, valkoinen huppu, siivet selässä ja käsissään punainen ja keltainen pallo, jotka kuvaavat aikaa ja avaruutta. Wisemon pystyy kulkemaan kirjansa avulla maailmojen välissä. Wisemonin hyökkäyksiä ovat Pandora Dialogue ja Eternal Nirvana.

Wisemon esiintyy Digimon Fusionissa, jossa hän kohtasi Mikeyn matkatessaan kirjansa avulla digimaailman välillä. Wisemon kertoi Mikeylle koodikruunujen merkityksen ja oudoista tapahtumista ihmisten maailmassa. Wisemon kuunteli Mikeyn puheita ja auttoi tätä taistelussa Arkadimonia vastaan uhraamalla kirjansa. Wisemon myöhemmin liittyi Xros Heartin jäseneksi oppiakseen lisää Mikeysta ja tämän ystävistä. Wisemonin ansiosta lapset onnistuivat pakenemaan Digital Underworldista. Wisemon voi yhdistyä Mervamonin kanssa Wide-Hi-Vision Sword muotoon tai Knightmonin kanssa Wise Sword -muotoon. Digimon Fusionin kolmannella kaudella Wisemon rakensi koneen, jolla Mikey onnistui siirtämään digimoneja Digiviceensa.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Wisemon asui puussa, joka sisältää kaiken Digimaailmaa koskevan tiedon. Kun Garbagemon kutsui Valitut tapaamaan häntä, Wisemon kertoi Valituille Tunnusten mahdista ja selitti että Digimaailmaa uhkasi Suuri katastrofi, jonka takana oli Millenniummoniakin synkempi olento. Wisemon oli aina iloinen saadessaan uutta tietoa, jopa silloinkin, jos tieto osoittautuisi synkäksi. Wisemon myöhemmin kertoi tarinaa Valituista ja heidän uroteoistaan useille Suuren tiedon puun juurella oleville nuorille digimoneille Abbadomonin kukistumisen jälkeen.

Wisemon voi kehittyä AncientWisemoniksi. Wisemonin nimi tulee sanoista Wise-man eli "viisas ihminen".

Witchmon on Champion-tason demonidigimon. Witchmon muistuttaa naispuolista noitaa, jolla on punainen vaatetus, punainen hattu, pitkät punaiset kynnet, musta viitta ja kengät ja luuta. Witchmonin hyökkäyksiä ovat Baluluna Gale ja Aquary Pressure. Witchmon esiintyi Digimon Fusionin kolmannella kaudella Harukin digimonkumppanina.

Wizardmon on Champion-tason velhodigimon. Wizardmon muistuttaa ihmistä, jolla on iso musta hattu ja sauva kädessä. Wizardmonin aseena on sauva ja oranssin värinen valopallo hyökkäys.

Digimon Adventuressa Wizardmon oli ollut Tailmonin ystävä siitä lähtien kun Tailmon pelasti hänet kun Wizardmon oli matkannut monta päivää uupuneena. Tailmon kertoi hänelle odottaneensa jotakuta, joka tarkoitti valittua lasta, hänen omaa kumppaniaan. Kun Tailmon myöhemmin unohti kaiken tämän Wizardmon palautti hänen mieleensä kaiken ja siten Tailmon saattoi jättää pahan Vandemonin jonka käskyläisinä hän ja Wizardmon olivat olleet jo kauan. Wizardmon auttoi Tailmonia varastamaan Vamdemonin hallusta Hikarin Tunnuksen. Wizardmon yritti taistella Vamdemonia vastaan, mutta Vamdemonin hyökkäys sai Wizardmonin lentämään mereen, jolloin Tailmon kauhukseen oletti Wizardmonin kuolleen. Myöhemmin paljastui Wizardmonin selvinneen hengissä ja Wizardmon kohtasi Joun ja Takerun ja paransi Vamdemonin halvaannuttaman Lilimonin. Wizardmon myöhemmin kuoli heittäydyttyään Vamdemonin hyökkäyksen eteen pelastaen Tailmonin ja Hikarin. Wizardmon ei koskaan syntynyt uudelleen kuten digimonit tavallisesti, koska hän kuoli ihmisten maailmassa, mutta Digimon Zero Two -sarjassa hän ilmestyy Tailmonin luo haamuna antaakseen Valituille lapsille viestin ”Hyvyys levittää kultaista valoa”, joka auttaisi palauttamaan Ken Ichijoujin Digimon-keisarista takaisin Valituksi lapseksi. Tailmon ja muut uskoivat että he näkevät hänet vielä uudelleen.

Digimon Frontierissa Candlemon kehittyi Wizardmoniksi, mutta lapset kukistivat hänet taistelussa. Wizardmon nähdään myös Autumn Leaf Fairilla Tailmonin vieressä. Digimon Data Squadissa Wizardmon nähdään lasiputkessa Kuratan laboratoriossa. Digimon Fusionin kolmannella kaudella Wizardmonin kuvajainen nähtiin Vanhan Kellokauppiaan selittäessä, kuinka Quartzmon oli luonut DigiQuartzin. Wizardmon nähdään myös elokuvassa Digital Monster X-Evolution X-digimonien kannattajana. Wizardmon pelasti Dorugamonin telekineesin avulla siirtäen hänet luolaan. Wizardmon antoi myöhemmin Dorugamonin Mushroomonien huomaan ja taisteli Silphymonin ja Mummymonin kanssa DexDoruGreymonia vastaan.

Elokuvasarjan Digimon Adventure tri. kuudennessa elokuvassa Future Wizardmon ilmestyi Hikarille ja kertoi Tailmonin kautta tälle Meicoomonin sisällä olevasta valosta, mikä paljastui kaikkien digimonien muistoiksi, jotka katosivat Digimaailman uudelleenkäynnistyksen yhteydessä.

Digimon Next -mangassa Wizardmon nähtiin yleisön joukossa kouluttajansa kanssa Battle Stagella. Myöhemmin eri Wizardmon kannusti lapsia taistelussa NEOa vastaan. Wizardmon esiintyi myös Digimon Xros Wars -mangassa. Digimon Chronicle X -mangassa Wizardmon oli saanut itselleen X-Antibodyn muuttuen Wizardmon X-muotoon. Wizardmon X esti Vandemonia tappamasta Tailmonia ja Tailmon X kehittyi Angewomon X-muotoon ja Wizardmonin avulla kukisti Vandemonin. Wizardmonin vaihtoehtoisia muotoja ovat Sorcermon ja FlameWizardmon.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Mokumon DemiMeramon Candlemon Wizardmon Mistymon Dynasmon

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Thunder Cloud (Electro Squall): Muodostaa pienen ukkospilven, joka iskee voimakkaan salaman.
  • Magic Game (Magical Game): Satunnaisia taikatemppuja, kuten näkymättömyys tai illuusioita.
  • Terror Illusion (Vision of Terror): Käyttää vastustajan pelkoja hyväkseen luodakseen tätä kauhistuttavia näkyjä.
  • Blink Breeze:

Woodmon on Champion-tason kantoa muistuttava Digimon. Woodmonin hyökkäyksiä ovat Branch Drill, Woody Smash, Leaf Slider ja Drain Buster. Digimon Adventuressa lauma Woodmoneja taisteli Ogremonia vastaan. Ogremon oli häviämäisillään heille, kunnes MetalEtemon ilmestyi taivaalta meteoriitissa, joka liiskasi Woodmonit alleen. Digimon Zero Two -sarjassa lapset vapauttavat Woodmonin pimeän renkaan vaikutuksesta kaatamalla Pimeän Tornin hänen päälleen. Woodmon kertoo heille missä Digimon-keisari on, mutta vajoaa maahan Pimeän Tornin painosta. Myöhemmin Woodmoneja nähdään jälleenrakentamassa Digimaailmaa Kimeramonin kukistumisen jälkeen. Digimon Tamersissa kolme Woodmonia tarkkailevat Calumonia, joka piirtää maahan erikoista kuviota. Calumon tietämättään kuvion avulla saa Woodmonit kehittymään Treemoneiksi. Digimon Frontierissa kolme Mushroomonia muuntautuvat yhdeksi isoksi Woodmoniksi, joka onnistuu voittamaan taistelussa Fairymonin, kunnes Lobomon onnistuu kukistamaan hänet ja palauttamaan Mushroomoneiksi. Woodmon nähdään myös Autumn Leaf Fairilla. Digimon Data Squadissa SaberLeomon kertoo Gotsumonille Woodmonin olleen yksi Kuratan ryhmän uhreista 10 vuotta sitten. Digimon Fusionissa Woodmoneja nähtiin Jungle Zonen asukkaina. Myöhemmin Woodmoneja nähtiin myös Honey Landilla ja Digimon Fusionin kolmannella kaudella Woodmon nähtiin Digimon Hunterien kokoontumistilaisuudessa. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan viidennessä osassa Coexistence useita Woodmoneja näkyi Digimaailmassa Meicoomonin levittämälle tartunnalle altistuneina. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Woodmoneja nähtiin asukkaina metsässä, jossa Taichi ja Agumon olivat. Ne halusivat vain elää rauhassa, muiden Pimeän mantereen asukkaiden pyrkiessä tuhoamaan toisiaan ja syömään niiden dataa kehittyäkseen vahvemmiksi. Myöhemmin Woodmonit auttoivat MetalGreymonia hämäämällä Tankdramonia, jotta MetalGreymon kykeni tuhoamaan sen. Myöhemmin Lopmon herättää muinaiset digimonit nimeltä Komondomonit auttamaan heitä viemään Woodmonit ja Budmonit turvaan. Woodmonit olivat myöhemmin paenneet muiden Valittujen kanssa ystävystyneiden digimonien tavoin ElDradimonin selkään. Myöhemmin useita Woodmoneja nähtiin kuuntelemassa Lopmonin tarinaa oikeasta maailmasta, josta Valitut olivat tulleet.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Nyokimon Pyocomon Mushroomon Woodmon Treemon Pinomon

Wormmon on Digimon Zero Two -sarjassa Ken Ichijoujin kumppani. Wormmon on Rookie-tason digimon. Se on kehittynyt Minomonista ja kehittyy Stingmoniksi. Wormmonin hyökkäyksiä ovat Sticky Net (Tahmea verkko) ja Silk Thread. Wormmon on vihreä, toukkamainen hyönteisdigimon. Sarjassa se pysyi uskollisena kumppanilleen Kenille, vaikka tämä toimi Digimonkeisarina ja kohteli Wormmonia kaltoin. Wormmon menehtyi jaksossa "Hyvästi Ken" annettuaan kaiken voimansa Magnamonille, mutta syntyi uudelleen Aikojen Alun kaupungissa Leafmonina. Myöhemmin Wormmon toimii yhteistyössä Kenin ja muiden lasten kanssa. Digimon Tamersissa Wormmon mainittiin ohimennen Calumonin piirtäessä kuvioita maahan koulun pihassa Guilmonin kanssa. Digimon Frontierissa Wormmoneja nähtiin Ennustajakylässä ja Autumn Leaf Fairilla. Lisäksi Zoe Orimotolla oli Wormmonin näköinen avainketju menneisyydessä. Digimon Next -mangassa Wormmon joutui Tankdramonin uhriksi.

Wormmonin nimi tulee englannin sanasta worm eli mato.

Fresh In-Training Rookie Champion DNA-Ultimate DNA-Mega
Leafmon Minomon Wormmon Stingmon Paildramon Imperialdramon
Armor (lempeys)
Pucchiemon

Xiaomon on In-Training-tason eläindigimon. Xiaomon muistuttaa pientä koiramaista olentoa, jolla on punaiset jalat, punaiset korvat ja punainen häntä. Xiaomonin hyökkäys on Tummo. Xiaomon on esiintynyt Digimon Reference Book -kirjassa. Xiaomon kehittyy Paomonista ja voi kehittyä Labramoniksi. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa lauma Xiaomoneja joutui Mon-Mon Park -huvipuiston omistajan Opossumonin salajuonen seurauksena WaruMonzaemonin vangeiksi Puroromonien ja Frimonien kanssa. Yksi Xiaomon onnistui pakenemaan ja varoittamaan Yamatoa ja Takerua Mon-Mon Park -huvipuiston vaarallisuudesta. Opossumon onnistui pian vangitsemaan myös viimeisen Xiaomonin sekä Takerun ja Patamonin WaruMonzaemonin sisään. Patamon kuitenkin kehittyi Angemoniksi ja vapautti Xiaomonit ja muut vangit ennen kuin tuhosi sekä WaruMonzaemonin ja Opossumonin. Xiaomonit, Puroromonit ja Frimonit päättävät jäädä huvipuistoon tehdäkseen siitä paikan, jossa voi oikeasti pitää hauskaa. Xiaomonit olivat myöhemmin löytäneet turvapaikan ElDradimonin selästä. Yksi Xiaomon lähti myöhemmin Lopmonin mukaan etsimään uutta kotia digimoneille, joiden kodit Millenniummon oli tuhonnut.

XV-mon (engl. ExVeemon) on Digimon-hahmo. Se on Champion-tasolla ja kehittyy Digimon Zero Two -sarjassa V-monista tarpeen tullen Daisuken digivicen avulla. XV-mon voi DNA-digivoitua Stingmonin kanssa Paildramoniksi. XV-mon on sininen ja siivekäs, ihmismäisen liskon näköinen lohikäärmedigimon. XV-monin yleisin hyökkäys on X-Laser. Digimon Frontierissa XV-mon oli yksi niistä digimoneista, jotka menneisyydessä vangitsivat IceDevimonin. XV-mon esiintyi myös Digimon Adventure V-Tamer 01 - ja Digimon Xros Wars -mangassa.

XV-monin nimen X tulee englannin sanasta extreme eli ääriurheilu ja V sanonnasta V for victory eli V niin kuin voitto.

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • X-Laser (Vee-Laser): Laukaisee X:n muotoisen lasersäteen rinnastaan.
  • Strong Crunch (Critical Crunch): Puree ja rusentaa vihollistaan.
  • Vee-Punch/Vee-Kick: Englanninkielisessä versiossa joskus nähtyjä hyökkäyksiä, nyrkiniskuja ja potkuja.
  • X-Tornado: Käyttää siipiään luodakseen tornadon, jonka lähettää vihollistaan päin.
  • Hearty Shatter: Ampuu ison tulipallon suustaan.
Fresh In-Training Rookie Champion DNA-Ultimate DNA-Mega
Chicomon Chibimon V-mon XV-mon Paildramon Imperialdramon
Armor 1 Armor 2 Armor 3
Fladramon Lightdramon Magnamon

Yaamon on In-Training-tason digimon, joka on kehittynyt Kiimonista. Yaamon muistuttaa pientä violettia olentoa, jolla on ruskeat kasvot. Yaamonin hyökkäys on Rolling Black. Digimon Tamersissa Impmon dedigivoitui Yaamoniksi ennen palaamistaan digimaailmaan. Digimon Frontierissa Yaamon nähtiin digimonien koulun oppilaana.

YaegerDorulumon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YaegerDorulumon on Dorulumonin kehittyneempi-muoto. YaegerDorulumon muistuttaa ritarimaista Dorulumonia, jolla on digikromattu haarniska, pora kädessään ja oranssi viitta selässään. YaegerDorulumonin hyökkäyksiä ovat White Spiral ja Black Nail. YaegerDorulumon on esiintynyt Digimon Xros Wars -mangassa.

Yakiimon on Rookie-tason digimon, joka muistuttaa bataattia, jolla on nyrkkeilyhanskat ja punaiset kengät ja harmaa käärittyä sanomalehteä muistuttava vaatetus vyötäröllään ja jalkojensa ympärillä. Yakiimonin hyökkäyksiä ovat Beniazuma Uppercut ja Beniazuma Straight. Yakiimon esiintyi Digimon Fusionin jaksossa 75.

Yanmamon on Champion-tason hyönteisdigimon. Yanmamon muistuttaa keltaista sudenkorentoa. Yanmamonin hyökkäyksiä ovat Sonic Bite, Bug Swarm, Thunder Ray, Assassin Arrow ja Mega Blaster. Yanmamon nähtiin Digimon Data Squadissa kantamassa Gotsumonia paikasta toiseen Digimaailmassa. Yanmamonin kohtalo jäi tuntemattomaksi lasten tuhottua Meteormonin. Yanmamonin vaihtoentoinen muoto on SandYanmamon.

Yasyamon on Armor-tason nukkedigimon. Yasyamon voi kehittyä V-monista Viattomuuden Digieggin avulla. Yasyamon muistuttaa ihmistä, jolla on naamio, puiset miekat ja kilvet ja nahkahousut. Yasyamonin hyökkäyksiä ovat Double Strike ja Puppet Master. Yasyamon esiintyi Digimon Frontier: Island of Lost Digimon elokuvassa Dinohyumonin armeijassa. Digimon Data Squadissa Yasyamon nähtiin Holy Capitalin asukkaana. BioSpinomon tuhosi Yasyamonin taistellessaan Rosemonia vastaan. Digimon Fusionissa Yasyamoneja nähtiin Sword Zonella harjoittelemassa miekkailua. Sarjan kolmannella kaudella Dracmon pystyi kehittymään Yasyamoniksi. Yasyamonin nimi tulee Yakshasta.

Youkomon on Champion-tason myyttinen eläindigimon. Youkomon muistuttaa Kyubimonia, mutta on väriltään violetti. Youkomonin hyökkäyksiä ovat Blazing Spheres ja Evil Flame Dragon. Digimon Ghost Gamessä Yokomon nähtiin lyhyesti elävän pienellä alttarilla saaden tarjouksia naiselta, jota hän auttoi löytämään kadonneen lompakkonsa. Youkomon on esiintynyt myös mm Digimon Crusader, Digimon Collectors, Digimon World Championship ja Digimon World: Next Order -peleissä. Youkomon kehittyy Renamonista ja voi kehittyä Doumoniksi.

Yo!Yo!mon (vaihtoehtoiselta nimeltään Yoxtu!Yoxtu!mon) on Ultimate-tason leludigimon. Yo!Yo!mon muistuttaa sinisen ja punaisen väristä jojoa, jolla on kädet, joiden päissä on jojoa muistuttavat kämmenet ja pitkät jalat, joissa on punaiset kengät. Yo!Yo!monin hyökkäyksiä ovat Rapper Coaster, One-hand Swing ja Torpedo Crossing. Yo!Yo!mon on esiintynyt Digimon Pocket Wars -kännykkäpelissä.

YukimiBotamon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YukimiBotamon (jap. ユキミボタモン, suom. Snowbotamon) on Fresh-tason Digimon-hahmo. Se luokitellaan lima-digimoniksi, kuten useimmat tämän asteen digimoneista. Väriltään se on valkea, toisin kuin Botamon, jota se kovasti muistuttaa. YukimiBotamonin hyökkäys on Diamond Dust. YukimiBotamon nähtiin lyhyen aikaa takaumassa Digimon Adventuressa, kun Valittujen lasten digimonit kuoriutuivat. Sarjassa Digimon Zero Two Mimi ja Palmon näkivät YukimiBotamoneja hetkeä ennen kuin Archnemon loi Golemonin pimeästä tornista. Myöhemmin useista YukimiBotamoneista tuli Pimeyden Siemenille altistuneiden lasten digimonkumppaneita BelialVamdemonin kukistumisen jälkeen. Digimon Frontierissa YukimiBotamoneja nähtiin Digimonien koulun oppilaina ja Aikojen Alun kaupungissa taistelemassa Dynasmonia ja Crusadermonia vastaan. Elokuvassa Digimon Frontier: Island of the Lost Digimon YukimiBotamoneja nähtiin Lost Islandin lapsiasukkaina. Digimon Data Squadissa YukimiBotamon nähtiin Piyomonin kanssa tämän palattua digimaailmaan. Digimon Adventure tri. -elokuvasarjan neljännessä osassa Loss Takeru leikki YukimiBotamonin kanssa Aikojen Alun kaupungissa. YukimiBotamon voi kehittyä Nyaromoniksi.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega DNA-Mega
YukimiBotamon Nyaromon Plotmon Tailmon Angewomon Ophanimon
(Holydramon)
Ordinemon

Yuramon on Fresh-tason digimon, joka muistuttaa karvaista sinistä olentoa, jolla on pitkät siniset korvat ja mustat silmät. Yuramonin aseena on Bubble Blow. Yuramon nähtiin lyhyen aikaa takaumassa Digimon Adventure -sarjassa, kun Valittujen lasten digimonit kuoriutuivat. Yuramoneja nähtiin myös Aikojen Alun kaupungissa. Sarjassa Digimon Zero Two Yuramon yritti hyökätä Ken Ichijoujin kimppuun tämän tultua Aikojen Alun kaupunkiin etsimään Wormmonia. Yuramonin nimi tulee japanin kielen sanasta Yurayura joka tarkoittaa ravistamista. Yuramon voi kehittyä Tanemoniksi.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Yuramon Tanemon Palmon Togemon Lilimon Rosemon

Zamielmon on Mega-tason demonidigimon. Zamielmon muistuttaa ihmistä, jolla on vihreä vaatetus, keltaiset kengät, nuolet olkapäissään ja keihäs selässään. Zamielmonin hyökkäyksiä ovat Snipe Headshot, Bow Cutter, Foot Shot, Arrow Lance, Turbulence Arrow ja Ultimate Arrow. Zamielmon esiintyi Digimon Fusionin toisella kaudella yhtenä Pimeyden Kenraaleista ja Honey Landin hallitsijana. Zamielmon yhdisti GrandisKuwagamonin Honeybeemonien kanssa GrandisKuwagamon Honeybee Modeen. Lasten kukistettua hänet Zamielmon vetäytyi linnaansa. Zamielmon lähettää lapset Honey Land Amusement Parkiin testatakseen heidän selviytymiskykyään. Myöhemmin JetMervamon ja Shoutmon DX onnistuvat tuhoamaan Zamielmonin. Myöhemmin AxeKnightmon käytti Zamielmonin ruumista osana GrandGeneramonia. Zamielmonin henki joutui Prison Landille. GrandGeneramonin tuhouduttua Zamielmonin henki tuhoutui myös. Zamielmonin nimi tulee Zamielista.

Zanbamon on Mega-tason digimon, joka muistuttaa soturikentauria. Zanbamon kantaa toisessa käsessään Zanbato nimistä miekkaa ja toisessa Youtou katanaa. Zanbamon omaa myös lentokyvyn. Zanbamonin hyökkäyksiä ovat Focal Blade, Mystic Flame ja Hunting Knife. Digimon Frontierissa Zanbamon johti joukkoa, johon kuuluivat mm Gryphonmon, Pteramon, GranKuwagamon ja viisi Airdramonia. Zanbamon lähetti heidät Royal Knightsien kimppuun heidän aloittaessaan invaasiota Autumn Leaf Fairille. Zanbamon sai sidottua Dynasmonin maahan, mutta tämä rikkoi Zanbamonin miekat ja tuhosi tämän samalla kun Crusadermon kukisti Zanbamonin joukot.

Digimon Next -mangassa Zanbamon toimi Barbamonin joukkojen komentajana ja määräsi lapset antautumaan. GeoGreymon yritti taistella häntä vastaan mutta hän taantui Koromoniksi. Lapset onnistuivat pakenemaan Koromonin purtua Zanbamonia. Myöhemmin Zanbamon kääntyy lasten puolelle ja auttaa heitä taistelussa NEOa vastaan.

Pelissä Digimon Tamers: Brave Tamer Zanbamon toimii yhdessä Lampmonin kanssa ZeedMillenniummonin joukoissa. Zanbamon sai luvan tuhota Ryo Akiyama ja tämän digimonit mutta he kukistivat Zanbamonin ja Lampmonin.

Digimon Xros Wars -mangassa Zanbamon nähtiin Snow Zonen hallitsijana. Lapset onnistuivat kuitenkin kukistamaan hänet.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Zanbamon oli muinoin kenraali armeijassa, joka taisteli CresGarurumonia vastaan. CresGarurumon vangitsi Zanbamonin luolaan, jonne jätti myös miekkansa. Zanbamon vapautui myöhemmin ja tuhosi aina yöaikaan useita kyliä, joiden asukkaat pakenivat Mojyamonin johtamaan metsäkylään. Tavalliset hyökkäykset eivät tehonneet Zanbamoniin, joten Yamato ja Gabumon etsivät CresGarurumonin miekan ja sen voiman vaikuttaessa Yamaton Digiviceen, Gabumon itse äärikehittyi CresGarurumoniksi asti ja tuhosi Zanbamonin.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
MetalKoromon Kapurimon Kotemon Musyamon Asuramon Zanbamon

ZeedGarurumon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ZeedGarurumon on Mega-tason kyborgidigimon. ZeedGarurumon on MetalGarurumonin voimakkaampi muoto, jolla on Zeed Cannon -niminen tykki selässään. ZeedGarurumonin hyökkäyksiä ovat Zeed Cannon, Full Metal Breath ja Blowback Breath. ZeedGarurumon on esiintynyt Digimon Next-mangassa sekä peleissä Digimon World Championship ja Digimon Masters.

ZeedMillenniummon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ZeedMillenniummon on Millenniummonin voimakkaampi Mega-muoto. ZeedMillenniummon muistuttaa kaksipäistä hirviömäistä olentoa, jolla on ympärillään vihreä datasta muodostunut kehä. ZeedMillenniummonin hyökkäyksiä ovat Time Destroyer, Chrono Paradox, Time Unlimited ja Dimension Destroyer.

Pelissä Digimon Adventure 02: Tag Tamers ZeedMillenniummon syntyi, kun Millenniummon tuhoutui ja sen ytimenä toimivan Moon=Millenniummonin kristallikuori särkyi, vapauttaen Millenniummonin pahan hengen todelliset voimat. ZeedMillenniummon lähetti Ryo Akiyaman kimppuun virtuaalitodellisuusdigimoneja, mutta Ryo onnistui Monodramonin avulla kukistamaan heidät ja Ryo onnistui lopulta kukistamaan ZeedMillenniummonin lopullisesti.

ZeedMillenniummon esiintyi myös Digimon Xros Wars -mangassa, jossa Bagramon loi ZeedMillenniummonin yhdistämällä AxeKnightmonin Millenniummonin kanssa. Myöhemmin ZeedMillenniummon yhdisti Shademonin ja Neneen itseensä vangiten Neneen Moon=Millenniummonin kristallin sisälle. Myöhemmin Neneen puhdistuttua Shademonin pahuudesta ja kehityttyä Luminamoniksi, Mikey, Christopher, Kotone ja Luminamon pakottivat ZeedMillenniummonin palaamaan takaisin alemmalle asteelleen, jolloin ZeedMillenniummon kukistui lopullisesti.

Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Millenniummon taisteli muinoin WarGreymonia, MetalGarurumonia, Hououmonia, HerculesKabuterimonia, Rosemonia, Vikemonia, Seraphimonia ja Ophanimonia vastaan ZeedMillenniummonin hahmossa ennen kuin hänen ruumiinsa tuhottiin. Millenniummonin ruumiin jäänteet, pimeyden kristallit, putosivat Ikuiselle mantereelle, kun taas Millenniummonin sielu selvisi pienemmän pimeyden kristallin sisällä Moon=Millenniummonin hahmossa, jonka Devimon ja SkullKnightmon löysivät. Mustat salamat iskivät jatkuvasti Ikuiselle mantereelle ja pyrkivät ohjautumaan FAGA:aan, Millenniummonin ruumiin suurimpaan palaseen, voidakseen salamoiden mukana virtaavalla datalla luoda Millenniummonille uuden ruumiin.

Kun Goldramon ja Holydramon myöhemmin tuhoavat ruumiinsa takaisin saaneen Millenniummonin, Millenniummonin henki kehittyy ZeedMillenniummoniksi, joka alkaa voimillaan ajaa Digimaailmaa kohti maailmanloppua. Digimaailma sekä Valittujen kanssa ystävystyneet digimonit lähettävät omaa sisäistä toivoa ja valoaan Valituille planeetan sisältä ja antaa WarGreymonin Gaia Force -hyökkäykseen lisää voimaa. ZeedMillenniummon kuitenkin torjuu Gaia Forcen voimillaan, jolloin Goldramon ja Holydramon tehostavat Gaia Forcea vielä entisestään niin, että se tuhoaa ZeedMillenniummonin.

Digimon Ghost Gamessä Moon=Millenniummon kehittyi ZeedMillenniummoniksi yhdistettyään itseensä Igashira Torun, Igashira Kotohan ja Higashimitarai Kiyoshiron elämänenergiat. ZeedMillenniummon aikoi tuhota maailman avaamansa mustan aukon kautta. Jinno Manami kuitenkin ohjasi sankarit hyökkäämään häntä vastaan, sillä vaikka hän oli ZeedMillenniummonissa, hän ei ollut osa sitä ja toimisi siten heikkona kohtana, ja hän oli jo kuollut, joten he eivät tappaisi häntä. Siriusmon ja Diarbbitmon tekivät kuten hän halusi, pysäyttäen ZeedMillenniummonin ja palauttaen hänet nukkuvaksi Moon=Milleniumoniksi, jonka Hiro Amanokawa otti mukaansa.

ZeedMillenniummon on esiintynyt myös videopeleissä Digimon Tamers: Brave Tamer, Digimon Tamers: Battle Spirit Ver. 1.5 ja Digimon World Dawn and Dusk.

ZekeGreymon on kyborgidigimon, joka on MetalGreymonin (Greymonin ja MailBirdramonin yhdistelmän) kehittyneempi muoto. ZekeGreymonin panssari koostuu kultaisesta digikromatusta metallista. ZekeGreymonin hyökkäyksiä ovat Trident Fang, Tail Gun Fire, Zeke Flame, Plasma Railgun, Final Trident Strike ja Hyper Launcher. ZekeGreymon esiintyi Digimon Fusionin toisella kaudella, kun Christopherin tunteet saivat MetalGreymonin kehittymään ZekeGreymoniksi, joka onnistui tuhoamaan Dorbickmonin. ZekeGreymon voi myös yhdistyä OmniShoutmonin kanssa Shoutmon DX -muotoon.

Zenimon on Rookie-tason mutanttidigimon. Zenimon muistuttaa japanilaista viiden Yenin kolikkoa, jolla on kädet ja jalat. Zenimonin hyökkäyksiä ovat Comet Launcher ja Zeninage. Digimon Fusionissa Zenimoneja nähtiin yhdessä KoZenimonien kanssa Ganemonin apulaisina varastamassa hänelle rahaa. Arresterdramon ja Dobermon onnistuivat kukistamaan Zenimonit, KoZenimonit ja Ganemonin.

Zerimon on Fresh-tason limadigimon. Zerimon muistuttaa Conomonia, mutta on väriltään vihreä ja sillä on pitkä häntä ja sarvi otsassaan. Zerimonin hyökkäys on Acid Bubbles. Digimon Frontierissa Zerimoneja nähtiin Digimonien koulun oppilaina ja Aikojen Alun kaupungissa vastustamassa Dynasmonia ja Crusadermonia. Digimon Data Squadissa Zerimoneja nähtiin jaksossa 47. Digimon Fusionissa Zerimoneja nähtiin Sweet Zonen asukkaina. Zerimon voi kehittyä Gummymoniksi.

Zhuqiaomon on hahmo Digimon-animessa. Zhuqiaomon on Mega-tason lintudigimon ja Digimaailman eteläisen alueen vartija, Tulen ja Lennon jumala. Zhuqiaomon muistuttaa punaista feeniksmäistä lintua, jolla on kullankeltaiset raidat siivissään. Zhuqiaomonin hyökkäyksiä ovat Crimson Blaze, Purgatory Claws, Embers, Phoenix Fire, Desolation Blast, Sonic Zephyr ja Blazing Helix Digimon Adventuren tapahtumien aikaan Pimeyden valtiaat vangitsivat hänet ja kolme muuta vartijaa Qinglongmonin (Tamersissa Azulongmon), Ebonwumonin ja Baihumonin pitkän taistelun jälkeen. Valitut lapset kukistivat Pimeyden valtiaat ja vapauttivat vartijat Tunnuksiensa voimalla. Myöhemmin Digimonkeisarin luomat Pimeät Tornit alkoivat heikentää heidän voimiaan ja digimonien digivoituminen ei onnistunut, joten he loivat Valituille lapsille uudet Digivicet joilla pystyi käyttämään ikivanhaa digivoitumismenetelmää, haarniskoitumista, tunnuksilla varustettujen digieggien avulla. Elokuvasarjan Digimon Adventure tri. takaumakohtauksissa Zhuqiaomon oli yksi ennen Taichi Yagamin ja muiden aikaa toimineiden Valittujen lasten kumppanidigimonien Mega-muodoista, joka taisteli Pimeyden valtiaita vastaan ennen tulemistaan yhdeksi Digimaailman neljästä vartijasta.

Zhuqiaomon näyttäytyi ensimmäisen kerran Digimon Tamersissa. Kun D-Reaper oli tuhoamassa Digimaailmaa, Zhuqiaomon uskoi että digimonien tulisi käyttää loistavaa evoluutiota taistellakseen vastaan kun taas Azulongmon uskoi digimonien kykyyn kehittyä vahvemmaksi olevan syynä D-Reaperin tuloon. Azulongmon loi Calumonin, jolle hän antoi kyvyn kehittää muita digimoneja vahvempaan muotoon. Zhuqiaomon uskoi digimonien vahvistuvan lyömällä ihmiskunnan ja lähetti 12 Devaansa ihmisten maailmaan. Yksi heistä Makuramon löysi Calumonin ja aikoi toimittaa hänet Zhuqiaomonille. Lapset seurasivat häntä digimaailmaan jossa Makuramon onnistui kadottamaan Calumonin mutta Caturamon onnistui löytämään hänet. Zhuqiaomon myös kehitti Impmonin Beelzemoniksi. Myöhemmin Antylamon kääntyi Zhuqiaomonia vastaan, jolloin rangaistuksena Zhuqiaomon muutti hänet Lopmoniksi. Lapset kohtasivat Zhuqiaomonin ja joutuivat taistelemaan häntä vastaan, mutta Azulongmon keskeytti tappelun ja onnistui lopettamaan erimielisyydet Zhuqiaomonin ja lasten välillä. Myöhemmin Zhuqiaomon lähetti Dobermonin tuomaan lapsille viestin jonka mukaan Zhuqiaomon luovuttaa lapsille voiman kehittyä Mega-muotoihinsa ihmisten maailmassa jotta he voivat taistella D-Reaperiä vastaan. Zhuqiaomon ja muut vartijat avustivat lapsia D-Reaperin tuhoamisessa raahaten hänen valtavan Reaper-agenttinsa digimaailmaan. Zhuqiaomonin nimi tulee aasialaisessa mytologiassa esiintyvästä Zhu Que punaisesta linnusta.

ZubaEagermon on Champion-tason asedigimon. ZubaEagermon muistuttaa kultahaarniskaista dinosaurusta, jolla on miekan näköinen sarvi kuonossaan. ZubaEagermonin hyökkäyksiä ovat Vantheon ja Road Two Decade. ZubaEagermon on esiintynyt Digimon Story: Cyber Sleuth, Digimon Story: Cyber Sleuth - Hacker's Memory, Digimon Links ja Digimon Pendulum Ver.20th -peleissä. ZubaEagermon kehittyy Zubamonista ja voi kehittyä Duramoniksi.

Zubamon on Rookie-tason asedigimon. Zubamon muistuttaa matelijamaista olentoa, jolla on kultahaarniskainen asu, viitta ja miekkaa muistuttava sarvi kuonissaan. Zubamonin hyökkäyksiä ovat Twenty Dive ja 20 Scratch. Zubamon esiintyi Digimon Ghost Gamessä, jossa Zubamon toimi lyhyesti SymbareAngoramonin miekkana. Zubamon on esiintynyt myös Digimon Story: Cyber Sleuth, Digimon Story: Cyber Sleuth - Hacker's Memory, Digimon Links ja Digimon Pendulum Ver.20th -peleissä. Zubamon kehittyy Sakuttomonista ja voi kehittyä ZubaEagermoniksi.

Zudomon on Ultimate-tason merieläindigimon ja Digimon Adventuressa Jou Kidon kumppani. Se superdigivoituu tarpeen tullen Ikkakumonista Joun ja hänen Luotettavuuden Tunnuksensa avulla. Zudomon muistuttaa valtavaa, kaksijalkaista mursua, jolla on piikikäs kilpi selässä, kookas vasara kädessä ja sarvi päässä. Zudomonin iho on harmaa ja ruskeaa karvaa sillä on päässä, toisessa kädessä ja jaloissa. Takaa kilven alta pilkistää monta pitkää hiuksen- tai hännänkaltaista säiettä. Zudomon pärjää hyvin vedessä. Zudomonin päähyökkäys on Hammer Spark (Vasarakipinä) ja toinen Hammer Boomerang. Zudomonin kolmas hyökkäys on Shell Smash. Zudomon pelasti Joun hukkumiselta ja kukisti MegaSeadramonin. Zudomon myös onnistui vasarallaan murtamaan MetalEtemonin panssarin. Digimon Frontierissa Zudomoneja nähtiin Trailmonien kilpailussa. Digimon Data Squadissa Gotsumon lähettää pahan Zudomonin DATSin kimppuun. MachGaogamon ja Lilamon onnistuvat kuitenkin tuhoamaan hänet.

Zudomonin nimi tulee japanin sanasta zudon, joka kuvaa tömähdyksen ääntä. Zudomon voi kehittyä Vikemoniksi tai Plesiomoniksi.

Hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hammer Spark (Vulcan's Hammer): Iskee vasarallaan maata, lähettäen siitä ison sähkökipinän päin vastustajaansa.
  • Hammer Boomerang: Heittää vastustajaa vasarallaan, joka sitten palaa takaisin bumerangin tavoin.
  • Glacial Spear: Zudomon lävistää vastustajansa päässään olevalla sarvellaan
  • Shell Smash: Zudomon vetäytyy kuoreensa ja iskeytyy päin vastustajaansa
Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Pichimon Pukamon Gomamon Ikkakumon Zudomon Vikemon
(Plesiomon)

Zurumon on Fresh-tason Digimon-hahmo. Zurumon syntyi kun hakkeri käytti hyväkseen tietokonevirusta, joka fuusioitui pahan tietokoneohjelman kanssa. Zurumon muistuttaa limaista olentoa, joka on rasvainen ja myrkkyliman peitossa ja liikkuu ryömimällä. Zurumonin aseena on myrkkykuplat. Zurumon on esiintynyt videopeleissä Digimon V-Pet, Digimon World Championship, Digital Monster D-Project ja Digimon Battle. Digimon Frontierissa Zurumoneja nähtiin Aikojen Alun kaupungissa. Vuoden 2020 Digimon Adventure -sarjassa Zurumoneja oli tunkeutunut tietoverkostoon Calmaramonin tuhouduttua ja Argomonien vetäydyttyä laajentaen samalla tankkerionnettomuudet Malakkata eri puolille maailmaa, mukaan lukien Hormuzinsalmelle. Kun Koushiro korjasi lähettämällään signaalilla Calmaramonin aiheuttamia tuhoja, Zurumonit vetäytyivät muualle, mutta pysyivät yhä internetissä. Zurumonien toiminta aiheutti myöhemmin laukaisualustoilla olevien rakettien paineiden nousun ja räjähtämisiä sekä satelliittien ja avaruusromun kiertoratojen muuttumisen. Ihmisten salaliittoteoriakeskustelut herättävät Zurumonien huomion, antaen niille uutta dataa syötäväksi. Kun satelliitit ja avaruusromu törmäsivät Kansainväliseen avaruusasemaan, Zurumonit pitivät hallinnassaan ohjauspistettä, joka esti miehistöä muuttamasta avaruusaseman kiertorataa ja varmisti, että asema putoaisi Tokiota kohti. Koushiro ja AtlurKabuterimon löysivät ohjauspisteen ja HerculesKabuterimonin auran vahvistamana AtlurKabuterimon tuhosi ohjauspisteen. Tämän ansiosta avaruusasema putosikin vahingoittumattomana Tokionlahteen. Tämän jälkeen Zurumoneja ei enää nähty. Zurumon voi kehittyä Pagumoniksi. Zurumonin nimi tulee japanin kielen sanasta zuru, mikä tarkoittaa ovelaa.

Fresh In-Training Rookie Champion Ultimate Mega
Zurumon Pagumon PicoDevimon Devimon Vandemon BelialVamdemon
(VenomVamdemon)