Günther Korten

Günther Korten
Günther Korten
Henkilötiedot
Syntynyt	26. heinäkuuta 1898 Köln, Saksa
Kuollut	22. heinäkuuta 1944 (45 vuotta) Rastenburg, Itä-Preussi, Saksa
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)	Saksan keisarikunta Weimarin tasavalta Natsi-Saksa
Palvelusvuodet	1914–1944
Komentajuudet	Lufwaffen esikuntapäällikkö
Taistelut ja sodat	Ensimmäinen maailmansota Toinen maailmansota
Sotilasarvo	Kenraalieversti
Kunniamerkit	Rautaristin ritariristi
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Berliini ilmahyökkäyksen aikana heinäkuussa 1944.

Kortenin hautajaiset. Hermann Göring tervehtimässä arkkua.

Günther Korten (26. heinäkuuta 1898 Köln – 22. heinäkuuta 1944 Rastenburg) oli saksalainen kenraalieversti ja saksan ilmavoimien Luftwaffen esikuntapäällikkö. Korten haavoittui pahasti ja kuoli myöhemmin Adolf Hitleriä vastaan tehdyssä salamurhayrityksessä, jota kutsutaan nimellä heinäkuun 20. päivän salaliitto.

Varhaiset vaiheet

Günther Korten syntyi vauraaseen perheeseen Kölnissä heinäkuussa 1898. Hänen isänsä oli Hugo Korten (1855–1931) ja äitinsä Marie Korten (1866–1942). Hänen isänsä työskenteli arkkitehtinä. Aiemmin Hugo Korten oli tienannut hyvin rakentamalla rautateitä Venäjällä ja sittemmin hänestä tuli yksi Ruhrin alueen hiilimagnaateista.

Korten liittyi Saksan keisarillisen armeijan 34. tykistörykmenttiin 16-vuotiaana pian ensimmäisen maailmansodan syttymisen jälkeen. Joulukuusta 1914 alkaen hän oli sijoitettuna 8. pioneeripataljoonaan. Hänet ylennettiin luutnantiksi lokakuussa 1915, jonka jälkeen hänestä tuli komppanianpäällikkö. Korten palkittiin sodan aikana 1. ja 2. luokan rautaristeillä, rintamasotilaan kunniaristillä sekä vuoden 1918 haavoittumismerkillä.

Sodan jälkeen Korten pysyi Weimarin tasavallan armeijan pioneerijoukoissa lokakuuhun 1927, jolloin hänet siirrettiin 6. tykistörykmenttiin. Versailles’n rauhansopimuksen mukaan Saksalla ei saanut olla ilmavoimia, mutta armeija alkoi luomaan ilmavoimille kehyksiä salassa. Hänen sijoituksensa alkoivat olla lähinnä nimellisiä, sillä hän kävi ”urheilulentäjäkoulutuksen” vuonna 1925. Hän oli myös yksi niistä saksalaisista sotilaista, jotka saivat ilmasotakoulutusta Neuvostoliitossa, jossa hän erikoistui lentotiedusteluun ja ilmavalokuvaukseen. Koulutuksen jälkeen hänet siirrettiin 1. divisioonan alaiseen valokuvaustoimistoon joulukuussa 1929. Hänet ylennettiin kapteeniksi lokakuussa 1931.

Luftwaffe

Hitler nousi valtaan tammikuussa 1933 ja natsijohto alkoi vauhdittamaan salassa pidetyn ilma-aseen kehittämistä todellisiksi ilmavoimiksi. Korten sai siirron erikoistehtäviin maavoimien päällikön toimistoon lokakuussa ja seuraavan vuoden huhtikuussa hän astui Luftwaffen palvelukseen. Ilmavoimien päällikkö valtakunnanmarsalkka Hermann Göring julkisti uuden Luftwaffen perustetuksi maaliskuussa 1935. Kortenin ura lähti nousuun ja hän sai ylennyksiä nopeaan tahtiin. Hän kävi esikuntaupseerikurssin ja siirtyi ilmailuministeriön palvelukseen elokuussa 1937. Saksa liitti Itävallan alueisiinsa vuonna 1938 ja Korten siirrettiin Luftwaffen Itävallan komentajan esikuntapäälliköksi.

Toinen maailmansota

Saksa hyökkäsi Puolaan syyskuussa 1939. Korten pysyi yhä Itävallassa Luftflotte 4:n esikuntapäällikkönä, mutta seuraavana vuonna hän osallistui Ranskan valtaamiseen ja taisteluun Britanniasta Luftflotte 3:n esikuntapäällikkönä. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 19. heinäkuuta 1940. Tammikuussa 1941 hänet siirrettiin takaisin Luftflotte 4:n, joka oli lähdössä osallistumaan operaatioihin Balkanille. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Korten siirrettiin itärintamalle seuraavan vuoden elokuussa. Hän sai komentoonsa I lentoarmeijakunnan, josta muodostettiin Stalingradin taistelun ajaksi Luftwaffenkommando Don, joka sai vanhan nimensä takaisin Saksan hävittyä taistelun. Kesäkuussa 1943 hänestä tuli Luftflotte 1:n komentaja.

Luftwaffen esikuntapäällikkö Hans Jeschonnek teki itsemurhan 18. elokuuta. Korten nimitettiin hänen seuraajakseen viikkoa myöhemmin. Jeschonnek oli ollut lyhyitä keskitettyjä iskuja ja maavoimien tukemista kannattava nuori urakiipijä, joka kärsi Luftwaffen sisäisestä valtapelistä ja juonittelusta. Hän ei ollut pystynyt vastaamaan strategisen ilmasodankäynnin haasteisiin ilmataistelussa Britanniasta eikä myöhemminkään, kun liittoutuneiden pommitusoperaatiot kohdistuivat jo Saksaan. Korten tuli tehtäväänsä vapaammalla pohjalla. Jeschonnekin lailla hän oli nuori ja lojaali Hitlerille, mutta koska Göring oli menettänyt arvovaltaansa Hitlerin ja muiden silmissä, Kortenin ei tarvinnut pelätä Göringin oikkuja ja riitaisuutta, kuten Jeschonnekin aikanaan täytyi. Hän tuli hyvin toimeen myös Erhard Milchin kanssa ja Hitler arvosti häntä, sillä Korten oli vannoutunut natsi.

Korten piti ilmavoimien roolia strategisena. Hän asetti etusijalle uskottavan ilmapuolustuksen sekä strategisen pommituksen. Hänen linjansa vastasi Hitlerin odotuksia, joiden mukaan oli tarpeellista kostaa liittoutuneille Saksan alueille kohdistuneet pommituslennot. Korten alkoi uudistamaan nopeasti Luftwaffen rakennetta ja keskittämään pääosan ilmavoimien toiminnasta Saksan ilmapuolustukseen. Tehtävää vaikeutti aiempi kehitys, jonka vuoksi esimerkiksi käytössä olleet hävittäjälentokoneet eivät olleet ajan tasalla. Hän kuitenkin siirsi hävittäjälaivueita sekä itä- että länsirintamalta Saksaan, kehitti yölentohävittäjiä torjumaan yöpommituksia sekä asennutti tärkeisiin kohteisiin tuhansia ilmatorjuntatykkejä. Uudistusten ansiosta Luftwaffe saavutti ilmavoittoja ja esimerkiksi Britannian kuninkaalliset ilmavoimat joutui lopettamaan pommitusoperaationsa Berliiniin ja muualle Saksan sisäosiin ainakin väliaikaisesti. Hänet ylennettiin hävittäjälennoston kenraaliksi kansallissosialistien valtaannousun kymmenvuotispäivänä 30. tammikuuta 1943.

Syyskuusta 1943 eteenpäin häntä auttoi kenraalimajuri Karl Koller, josta tuli ilmavoimien apulaisesikuntapäällikkö ja Kortenin lähin alainen. Uuden teollisuus- ja varusteluministerin Albert Speerin myötävaikutuksella ilmasodankäyntiin ja Saksan ilmapuolustukseen kohdistettiin kasvavasti teollisia resursseja. Korten ja Koller eivät kuitenkaan pystyneet rakentamaan riittävää ilmasuojaa, sillä Hitlerin, Göringin ja muutaman muun tahdosta suuri osa hävittäjälaivueista pysyi sijoitettuna hajanaisesti kaikille rintamille. Tappiolukujen kasvaessa puolustuksen taso heikkeni kuitenkin edelleen ja liittoutuneet saattoivat lisätä pommituslentojen määrää. Aiempi kehitys ei ollut suosinut strategisten pommikoneiden ja pitkän matkan hävittäjäkoneiden kehittämistä, joten Korten pyrki ratkaisemaan liittoutuneiden alueille suunnattujen strategisten pommitusten tarvetta suosimalla uudenaikaisia ”kostoaseita”, V-raketteja.

Kuolema pommiattentaatissa

Huone, jossa Stauffenbergin pommi räjähti.

20. heinäkuuta 1944 Hitlerin Itä-Preussissa olevassa päämajassa Wolfsschanzessa pidettiin tilannekatsaus, johon osallistui natsihallinnon vastaisen salaliiton jäsen eversti Claus von Stauffenberg. Stauffenberg asetti suuren karttapöydän alle salkkuun piilotetun pommin. Noin klo 12.45 iltapäivällä Korten oli juuri kumartunut pöydän ylle näyttämään liittoutuneiden ilmahyökkäyksien kohteita kartalta, kun pommi räjähti. Kortenin vatsaan osui räjähdyksen pöydästä irrottama suuri puinen säpäle. Hänet vietiin Rastenburgin sairaalaan, jossa hän kuoli kaksi päivää myöhemmin. Hitler ylensi Kortenin postyymisti kenraalieverstiksi ja hänet haudattiin ensimmäisen maailmansodan Tannenbergin taistelun muistomerkille 28. heinäkuuta. Tammikuussa 1945 puna-armeija lähestyi Tannenbergia, joten saksalaiset räjäyttivät siellä olleen suuren muistomerkin ja siirsivät joitakin ruumiita uudelleenhaudattavaksi muualle. Kortenin ruumis haudattiin Berliinin Steglitziin, jossa hauta on yhä nähtävillä.

Hänen tilalleen yleisesikuntapäälliköksi nimitettiin Werner Kreipe 2. elokuuta 1944.

Lähteet

• Danny S. Parker: To Win The Winter Sky. Da Capo Press, 1994. ISBN 030681689X
• Samuel W. Mitcham: Eagles of the Third Reich: Men of the Luftwaffe in World War II. Stackpole Books, 2007. ISBN 0811734056
• Peter Hoffmann: History of the German Resistance, 1933-1945. McGill-Queen's Press, 1996. ISBN 0773515313
• Anthony Read: The Devil's Disciples. Random House, 2011. ISBN 144811425X