Fontenayn apottiluostari

Fontenayn apottiluostari
Abbaye cistercienne de Fontenay
	; Apottiluostarin kirkko ja perinteiset rakennukset puistosta nähtyinä
Maailmanperintökohde
Sijainti	Ranska ; 47°38′22″N, 4°23′21″E
Tyyppi	Kulttuuri
Kriteerit	iv
Tunnusnumero	165bis
Valintahistoria
Valintavuosi	1981
Laajennusvuosi	2007
	;
	Infobox OK

Fontenayn apottiluostari sijaitsee Ranskassa, Burgundin maakunnassa ja Marmagnen kunnan alueella. Luostari on rakennettu metsän ympäröimään paikkaan Fontenay-joen ja Saint-Bernard-laakson risteymäkohtaan.

Luostari, johon kuuluu kirkko, majoitustilat, leipomo ja paja, on esimerkki varhaisten sistersiläisluostarien omavaraisuudesta. Vuonna 1981 luostari merkittiin Unescon maailmanperintöluetteloon.^[1] Vielä nykyäänkin luostari on Aunardin perheen yksityisomistuksessa ja suurin osa siitä on avoinna yleisölle.

Historia

Fontenayn apottiluostari perustettiin vuonna 1118. Perustajana toimi Bernhard Clairvaux’lainen, joka valitsi myös luostarin paikan Burgundissa. Paavi Eugenius III vihki luostarin vuonna 1147. Kyseinen luostari on varhaisin sisterssiläisluostari ja herätti huomiota piirteittensä koruttomuudella.

Vuonna 1179 paavi Aleksanteri III antoi bullan, jossa määriteltiin mm. luostarin omaisuus ja verot sekä sallittiin munkkien valita apottinsa. Vuonna 1259 Ranskan kuningas Ludvig IX Pyhä vapautti apottiluostarin kaikista feodaalisista veroista. Vuonna 1269 Fontenaysta tuli kuninkaallinen apottiluostari. Ranskan kuninkaat Juhana II Hyvä, Kaarle VIII ja Ludvig XII jatkoivat luostarille suotuisaa ja avokätistä politiikkaa. 1300-luvulla luostari oli erittäin vauras ja munkit kehittivät siellä uusia metallinkäsittelyyn liittyviä keksintöjä.

Huolimatta tästä kuninkaallisesta suojelusta, tai jopa juuri siitä syystä, luostari ryöstettiin useasti kun sodat riehuivat Burgundin alueella. Kuitenkin 1500-luvulle saakka luostari nautti kasvavaa arvonantoa. Muutos, jolla poistettiin munkkien mahdollisuus apottinsa valintaan kuninkaallisen valinnan hyväksi, merkitsi kuitenkin luostarin rappiokauden alkua.

1700-luvulta lähtien luostari ei ollut enää kuin varjo aiemmasta loistostaan ja vauraudestaan. Munkit olivat pakotettuja taloudellisten mahdollisuuksien puuttumisen vuoksi luopumaan ruokasalista. Vallankumouksen tieltä väistyi vain kymmenkunta munkkia, kun se aiemmin oli ollut useamman sadan munkin luostari.

Vuonna 1791 vallankumouksen pyörteissä apottiluostari myytiin 78.000 frangin hinnalla Claude Hugot’lle, joka muutti tilat paperitehtaaksi. Tehdas jäi tiloihin lähes sadan vuoden ajaksi.

Vuonna 1829 luostari siirtyi Élie de Mongolfierin omistukseen, hän oli kuuluisaa kuumailmapallon kehittäjien sukua.

Vuonna 1906 lyonilainen pankkiiri ja taiteenkerääjä Édouard Aynard osti luostarin. Vuosina 1905 – 1911 mittavat restaurointityöt palauttivat luostarille sen keskiaikaisen luonteen. Tehtaat purettiin, kirkosta poistettiin lähes metri maata ja luostarin vasen siipirakennus rakennettiin uudelleen kivi kiveltä.

Yleisölle avoinna olevat rakennukset

Apottiluostarin kirkko

Kirkko luostarille rakennettiin vuosien 1127 ja 1150 välisenä aikana. Rakennus perustuu ristin muotoon ja on siten tyypillinen sisterssiläiselle arkkitehtuurille. Kirkkorakennuksen pituus on 66 metriä ja kirkkolaivan leveys on 8 metriä ja poikkilaivan pituus on 19 metriä. Kirkkolaivan sivuilla on kummankin puolen kaksi matalampaa holvistoa. Kirkon kuori on neliön muotoinen ja se on matalampi kuin kirkkolaiva. Lattiapinta on tehty keramiikkalaatoista, jotka aiemmin kattoivat koko rakennelman lattiapinnat. Keskiajalla julkisivulle oli rakennettu myös ”porstua”.

Luostarin sisäpiha

Kun kyseessä on luostarin sisäpiha, niin kyseessä on yksi rakennuskokonaisuuden merkittävimmistä saavutuksista. Pihan koko on 36 metriä kertaa 38 metriä ja sitä ympyröi neljä käytävägalleriaa, jotka muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, vaikka kyseessä on eri vaiheissa tehdyt rakenteet. Jokainen käytävägalleria muodostuu yhden kokonaisuuden muodostavasta holvista, joka on jakautunut kahteen eri osaan. Piha on luostarin sydän, sillä siellä munkit kohtasivat ja itäinen galleria oli kaikkein suosituin alue, joka oli yhteydessä suoraan kirkon keskilaivan kanssa ja siten se johdatti munkin myös messuun. Eteläinen galleria johdatti puolestaan kapitulaarisaliin ja makuusaliin vieviin portaisiin. Vuoden 1911 töiden yhteydessä paljastui armarium, jossa munkin säilyttivät kirjojaan ennen messuun menemistään. Eteläinen galleria johdatti vielä ruokasaliin, jonka edessä oli pesuallas, joka kuitenkin on sittemmin kadonnut. Luostarin pihalla tapahtuivat luostarin juhlakulkueet.

Kapitulaarisali

Kirkon jälkeen keskeisin huone apottiluostarin elämässä oli kapitulaarisali: siellä päätettiin toimenpiteistä ja kannanotoista, jotka koskivat koko yhteisöä - kunhan oli aina ensin luettu kappale pyhän Bernhardin sääntöä. Kapitulaarisali avautui luostarin sisarpihalle, sen itäiseen galleriaan suuren kaarikäytävän kautta. Aluksi sali oli säännöllisen neliön muotoinen ja sen katto oli muodostunut kolmesta holvista, joita tukevat pilarit. Vuonna 1450 kolmas holvikaari tuhoutui tulipalon seurauksena. 1900-luvun alussa purettiin seinämä, joka erotti kapitulaarisalin ja vierassalin. Holvikaaret on koristeltu yksinkertaisin kukka-aihein.

Munkkien asuintilat

Kun edetään kapitulaarisalin ja vierassalin kautta, niin saavutaan munkkien arkisaliin. Tämä on paikka, jossa kaikella todennäköisyydellä munkin kopioivat ja kuvittivat käsikirjoituksia. Sali on 30 metriä pitkä ja sen rakenteessa on kaksitoista holvikaarta, jota ovat pareittain ja siten muodostavat kuusi kokonaisuutta.

Makuusali

Munkkien makuusali sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa ja sen alla on kapitulaarisali. Sinne saavutaan parinkymmenen askelman pituisia portaita pitkin. Sali paloi 1400-luvulla ja kattopalkisto korvattiin uudella, jota saatamme vielä tänäänkin ihailla. Kattorakennelma muistuttaa ylösalaisin käännettyä isoa puuvenettä tai puulaivaa. Pyhän Bernhardin sääntökunta edellytti sääntöjensä mukaisesti, että munkeilla ei ollut yksityiskammioita, vaan he sijasivat olkipatjansa paljaalle lattialle.

Paja

Paja sijaitsee aivan luostarin alueen pohjoisella laidalla. Se on kooltaan 53 metriä pitkä ja 13 metriä leveä. Kattorakenteen holvit lepäävät keskelle sijoitetuilla pilareilla sekä tietenkin seinään tukeutuen. Pajan rakensivat munkit itse 1100-luvulla, jotta he voisivat työskennellä rautamalmin parissa, jota löytyi läheisestä vuoresta, joka dominoi koko luostarin maisemaa. Fontenayn joen keinotekoinen ja muutettu uoma kulkee pajarakennuksen seinustaa pitkin ja saa aikaan liikkeen, jolla käytettiin pajan suuria vasaroita.

Rakennukset joissa ei voi vierailla

Putkat, jotka palvelivat luostarin vankiselleinä. Ne rakennettiin 1500-luvulla aiemman munkkien ruokasalin paikalle.
Seguinin galleria, joka rakennettiin vuonna 1850.
Apotin asuinhuoneisto ja ns. punainen talo, joka oli tarkoitettu paavin nimeämälle apotille. Asuntila on melko hienosteleva ja kaukana luostarin muusta karusta yksinkertaisuudesta.
Kyyhkyslakka ja perhostalo.
Sairastupa, joka on erillään luostarista.
Portinvartijan asunto, joka oli tarkoitettu portinvartijamunkille.

Katso myös

Luettelo maailmanperintökohteista Ranskassa

Lähteet

↑ Cistercian Unesco. Viitattu 17.5.2015.

Aiheesta muualla

Unescon maailmanperintökohteet Ranskassa

[1] Cistercian Unesco. Viitattu 17.5.2015.

[1]

Fontenayn apottiluostari

Sisällys

Historia