Ferdinand Ďurčanský

Ďurčanskýn kiistelty patsas.

Ferdinand Ďurčanský (18. joulukuuta 1906 Rajec, Itävalta-Unkari – 15. maaliskuuta 1974 München, Länsi-Saksa) oli slovakialainen nationalisti ja poliitikko. Ďurčanský toimi Slovakian nukkevaltion ulkoministerinä vuosina 1939–1940. Lisäksi hänet muistetaan aktiivisena antisemitistinä, joka levitti innokkaasti aiheeseen liittyvään propagandaa. Hän jätti hallituksen ennen kuin Slovakiassa alkoi juutalaisten kansanmurha, jota kutsuttiin nimellä lopullinen ratkaisu.

Elämänvaiheita

Ďurčanský opiskeli oikeustieteellisen tutkinnon Pariisin ja Bratislavan yliopistoissa. Hän opiskeli kansainvälistä oikeutta Haagissa. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 1930 ja toimi oikeustieteen professorina Bratislavassa. Hän alkoi saada mainetta kiivaana nationalistina.

Yhdessä veljensä kanssa Ďurčanský perusti vuonna 1933 Nástup-nimisen lehden, joka oli sisällöltään kiihkokansallinen, etnonationalistinen ja antisemitistinen. Lehti sai suosiota opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden keskuudessa. Toisin kuin muut slovakkinationalistit, jotka kannattivat Slovakian autonomiaa, Ďurčanský kannatti Slovakian irtautumista Tšekkoslovakiasta. Hän vieraili Jozef Tison kanssa vuonna 1938 tapaamassa Adolf Hitleriä ja esitti ainoana slovakkina itsenäisyysidean saksalaisille. Hermann Göringille hän totesi, että Slovakian juutalaiskysymys ratkaistaan samoin kuin Saksassa.

Kun Slovakian valtio muodostettiin maaliskuussa 1939, tuli Ďurčanskýsta uuden valtion ulkoministeri. Ulkoministerinä hän toimi itsenäisesti pitäen yllä yhteyksiä Britanniaan, Ranskaan ja Neuvostoliittoon. Saksalle tämä ei sopinut ja vuonna 1940 pidetyssä Salzburgin kokouksessa sen johtajat vaativat erottamaan Ďurčanskýn suojelusopimuksen irtisanomisen uhalla. Tämä olisi tarkoittanut Slovakian jäämistä Unkarin armoille.

Tiso yritti saada Ďurčanskýn takaisin hallitukseen vuonna 1944, mutta Saksa kielsi sen ehdottomasti. Kaikesta huolimatta Ďurčanský pysyi uskollisena Tisolle. Hän yritti organisoida vuonna 1945 vastarintaa Neuvostoliittoa vastaan. Sen epäonnistuttua hän pakeni Itävaltaan.

Sodan jälkeen Tšekkoslovakian hallitus syytti Ďurčanskýä maanpetoksesta ja juutalaisten kansanmurhan käynnistämisestä. Hänen väitettiin saaneen palkkaa Saksan tiedustelupalvelulta.

Ulkomaille paennut Ďurčanský tuomittiin vuonna 1947 poissaolevana kuolemaan.

Ďurčanskýä ei koskaan saatu kotimaahansa oikeuden eteen. Hän toimi vuodesta 1945 järjestössä joka auttoi sotarikollisia pakenemaan oikeutta. Hän itse päätyi Vatikaaniin, missä tapasi samoinajattelevia ja levitti kommunismin vastaista propagandaa kansandemokratioihin. Hän piti esillä Slovakian itsenäisyyden asiaa ja levitetyissä lentolehtisissä hän kertoi olevansa valmis toimimaan uuden Slovakian pääministerinä. Hänen toiminnastaan niin sanotun Slovakian vapautuskomitean johtajana käynnistettiin Tšekkoslovakiassa tutkimus ja hänen väitettiin olevan brittien kaksoisagentti ja suunnittelevan vallankaappausta.

Vatikaanista Ďurčanskýn onnistui siirtymään Argentiinaan. Hän oli jonkin aikaa brittivakooja Kim Philbyn suojeluksessa, mutta CIA ei hänen toimintaansa tukenut. Philby onnistui järjestämään Ďurčanskýlle vääriä dokumentteja ja hän onnistui vierailla Kanadassa useita kertoja puhumassa Slovakian itsenäisyyden puolesta.

Vuonna 1952 Ďurčanský palasi Eurooppaan ja hän asettui asumaan Müncheniin. Siellä hän jatkoi toimintaansa itsenäisen Slovakian muodostamiseksi pitämällä asiasta useita esitelmätilaisuuksia. Vaikka hän oli tunnettu kansallissosialisti, hänelle myönnettiin edelleen viisumi Yhdysvaltoihin, missä jatkoi esitelmöintiä Slovakian itsenäisyydestä. Hän kirjoitti myös artikkeleita useisiin äärioikeistolaisiin julkaisuihin kuten Nation Europeen.

2000-luvulla Ďurčanskýlle pystytettiin patsas hänen kotikaupunkiinsa. Patsaan paljastamisen jälkeen poliisi aloitti rikostutkinnan, joka koski ihmisoikeusrikkomuksiin yllyttäviä tahoja.