Antisemitismi

Ranskalainen vaalijuliste vuodelta 1889. Antisemitistinen ehdokas Adolphe Willette julistaa: ”Juutalaiset ovat meille vihamielinen erilainen rotu… Juutalaisuus on vihollinen!”

Antisemitismi eli juutalaisvastaisuus tarkoittaa vihamielistä suhtautumista juutalaisiin joko heidän juutalaisen uskonsa tai kansallisuutensa vuoksi. Antisemitismi voi kohdistua juutalaisiin yksilöinä tai ryhmänä, ja se voi ilmetä esimerkiksi vihana, syrjintänä tai väkivaltana. Antisemitismin voi jakaa eri luokkiin, kuten poliittiseen, taloudelliseen, uskonnolliseen, nationalistiseen ja rodulliseen antisemitismiin. Nykyisin jotkut puhuvat myös uusantisemitismistä, jolla tarkoitetaan tietynlaista Israelin ja sionismin vastustuksena ilmenevää juutalaisvastaisuutta.

Juutalaiset ovat kolmituhatvuotisen historiansa aikana joutuneet lukuisien antisemitististen rajoitusten, karkotusten ja joukkomurhien uhreiksi. Jo varhaiskristillisyydessä syntyi voimakasta juutalaisvastaisuutta. Uskonnollisia juutalaisvainoja esiintyi Euroopassa etenkin ristiretkien ja inkvisition aikaan. Islamilaisen perimätiedon mukaan Muhammed järjesti Medinassa juutalaisten joukkomurhan 600-luvulla. 1800-luvulla Euroopassa nosti päätään rodullinen antisemitismi.

Antisemitismi kärjistyi kansallissosialistisen puolueen johtamassa natsi-Saksassa: juutalaisvainoista tunnetuin on 1930–1940-luvuilla tapahtunut holokausti, jossa kuoli noin kuusi miljoonaa juutalaista. Israelin itsenäistymisen jälkeen juutalaisviha kiihtyi myös arabimaissa, ja Israel on joutunut useiden vihamielisten hyökkäysten ja terrorismin kohteeksi.

Juutalaisia ahdistellaan nykyisinkin edelleen joissain Euroopan maissa. Muslimimaissa juutalaisvihaan sekoittuu niin Israelin-vastaisia mielialoja kuin uskonnollistakin vihaa.

Juutalaiset ovat halki vuosisatojen olleet vainojen ja syrjinnän kohteena, mikä on johtanut asumiseen ghettoissa ja juutalaiseen pakolaisuuteen eli exodukseen, karkotusten, vihanpidon ja vainojen vuoksi. Israelin valtion perustaminen YK:n mandaatilla vuonna 1948 Britannian hallinnoimaan Palestiinaan kuitenkin loi juutalaiselle kansalle oman kodin ja turvapaikan. Useat muut valtiot ovat myös tarjonneet turvaa juutalaisille, esimerkiksi Yhdysvallat, jonne monet juutalaiset ovat historian saatossa paenneet, ja jossa 1700-luvun valistuksen ajalta periytyvät vapauden ja ihmisoikeuksien periaatteet ovat turvanneet elämää. Juutalaisia elääkin nykyään eniten Yhdysvalloissa ja toiseksi eniten Israelissa.

Termin alkuperä ja merkitys

Sana antisemitismi (anti- ’vastaan’) viittaa ”semitismin” vastustamiseen. Juutalaisuuteen viittaavan sanan ”semitismi” otti käyttöön 1700-luvun lopussa elänyt saksalainen historioitsija August Ludwig von Schlözer, ja siitä johdettua antisemitismi-sanaa käytti tiettävästi ensimmäisenä juutalainen oppinut Moritz Steinschneider arvostellessaan vuonna 1860 saksankielisessä Hamaskir-aikakauskirjassa ranskalaista uskontotieteilijää Ernest Renania juutalaisiin kohdistuvista ennakkoluuloista. Yleiseen käyttöön sanan toi saksalainen toimittaja Wilhelm Marr, joka julkaisi vuonna 1879 suositun juutalaisvastaisen pamfletin Der Sieg des Judenthums über das Germanenthum. Sana ei esiinny teoksen alkuperäisessä versiossa, mutta 12. painos sisältää maininnan Marrin perustamasta Antisemiten-Liga-nimisestä puolueesta. Myös saksalainen historioitsija Heinrich von Treitschke käytti sanaa samana vuonna. Se levisi pian tämän jälkeen muihin kieliin.

Semitismi-käsite on peräisin kielitieteestä, mutta sillä viitataan ainoastaan juutalaisiin, vaikka myös esimerkiksi arabit ovat seemiläinen kansa. Tämän vuoksi myöhemmät kansallissosialistit välttivätkin nimityksen käyttöä, sillä he eivät halunneet suututtaa arabiliittolaisiaan. Wilhelm Marrin mukaan juutalaisten vastustaminen Kristuksen-tappajina oli väärin, ja keskiaikaiset syytökset esimerkiksi rituaalimurhista olivat typeriä. Sen sijaan Marr vastusti ”juutalaista henkeä”, joka vaikutti haitallisesti saksalaiseen kulttuuriin ja elämään. Marrin ja hänen hengenheimolaistensa antisemitismi oli käsitteenä keskiaikaisen uskonnollisen juutalaisvastaisuuden ja nykyaikaisen rodullisen antisemitismin välimuoto.

Antisemitismin määritelmä

Yhdysvaltain ulkoministeriö määritteli antisemitismin vuoden 2005 raportissaan ”juutalaisia kohtaan niin yksilöinä kuin ryhmänäkin koetuksi vihaksi, joka perustuu juutalaiseen uskontoon ja/tai kansallisuuteen”.

Euroopan unionin virasto European Parliament Working Group on Antisemitism määrittelee antisemitismin: ”Antisemitismi on tietynlainen käsitys juutalaisista, joka voidaan ilmaista heihin kohdistuvana vihana. Antisemitismin kielelliset ja fyysiset ilmenemismuodot kohdistetaan juutalaisiin tai ei-juutalaisiin yksilöihin ja/tai heidän omaisuuteensa, juutalaisen yhteisön instituutioihin tai uskonnollisiin tiloihin.”

Muodot

Suomen juutalaisvihaa tutkinut Jari Hanski jakaa antisemitistiset syytökset neljään luokkaan:

• uskonnollisiin
• taloudellisiin
• teeseihin ”bolševikkijuutalaisista”
• teeseihin ”kansainvälisistä juutalaisista”

Historioitsija Edward Flannery löytää antisemitismille neljä muotoa:

• poliittinen ja taloudellinen antisemitismi (esimerkkeinä Cicero ja Charles Lindbergh)
• teologinen tai uskonnollinen antisemitismi (niin sanottu antijudaismi)
• nationalistinen antisemitismi (Voltaire ym., jotka arvostelevat juutalaisia näiden tavoista ja ominaisuuksista)
• rodullinen antisemitismi (kansallissosialismi)

Toimittaja ja kirjailija Louis Harap jakaa antisemitismin kuuteen luokkaan:

• uskonnollinen (juutalaiset Jeesuksen tappajina)
• taloudellinen (juutalaiset pankkiireina ja koronkiskojina)
• yhteiskunnallinen (röyhkeät juutalaiset)
• rasistinen (juutalaiset alempiarvoisina)
• ideologinen (juutalaiset vallankumouksellisina)
• kulttuurinen (juutalaiset yhteiskunnan perusteiden nakertajina)

Mahdollisia syitä

Juutalaisvihalle on löydetty selitysmalleja niin juutalaisuuden ominaisuuksista vihamielisyyden aiheuttajina kuin vihaajasta itsestään. Karl-Johan Illman selittää antisemitismin osittain yleisillä sosiaalipsykologisilla syillä:

1. Eristäytynyt vähemmistö herättää epäluuloa
2. Tuntematonta vihataan
3. Pelko muutetaan hyökkäävyydeksi
4. Heikompaa on helppo lyödä
5. Tarvitaan syntipukki
6. Kateus juutalaisten menestystä kohtaan
7. Juutalaisten näkyvyys ja helppous kohteena

Lisäksi hän löytää antisemitismistä erityisiä osia:

1. Jumalanmurhaajamyytti
2. Demonisointi
3. Rituaalimurhasyytökset
4. Salaliittoväitteet

Filosofi Jean-Paul Sartre esittää (Anti-Semite, s. 54.) juutalaisvihan syyksi ennakkoluuloja, tarvetta syntipukille, kapitalismista johtuvia taloudellisia syitä ja antisemiittien psykologisia ongelmia.

Historioitsija Bernard Lewisin mukaan antisemitismi on erilaisuuteen kohdistuvaa ennakkoluuloa, vihaa tai vainoa, jota määrittää tässä kaksi erityispiirrettä: juutalaisiin kohdistetaan kaksoisstandardeja ja heitä syytetään ”yleismaailmallisesta pahasta”.

Dennis Prager ja Joseph Telushkin pitävät antisemitismiä kokonaan omana ilmiönään. He arvostelevat antisemitismin ”dejudaisointia” kuten syntipukkiteorioita. Heidän mielestään juutalaisvihaa ei voi selittää samoilla yleisillä syillä, joilla muukalaisvihaa selitetään, vaan juutalaisia on vihattu juuri heidän juutalaisuutensa vuoksi. Juutalaisvainoissa ei siis ole ollut kyse ennakkoluuloista, vaan juutalaisten vastustamisesta. He antavat nämä syyt:

• Juutalaisuuden uhka siitä syntyneiden uskontojen pätevyydelle
• Juutalaiset Jumalan ”luvattuna kansana”
• Juutalaisuuden perustaan kuuluva maailmanparantaminen haastamalla muut jumalat ja moraalin vaatimuksilla
• Juutalaisten kaikenlainen menestys juutalaisuutensa ansiosta

Historioitsija Walter Laqueurin mukaan juutalaisvastaisuus on historian aikana ollut vuoroin järjellistä ja vuoroin järjetöntä. Yhtenä aikana yhdessä maassa harjoitetut vainot eivät selitä muina aikoina toisissa maissa harjoitettuja vainoja, tai sitä miksi niitä ei esiintynytkään.

Antisemitismin yhtenä syynä on usein arveltu olleen juutalaisten yhteiskunnallinen asema. Juutalaiset ovat kuitenkin olleet Euroopassa historiansa aikana vihattuja niin rikkaina koronkiskojina ja hovijuutalaisina kuin köyhinä kerjäläisinäkin.

Historia

Keskiaikainen piirros juutalaisista roviolla.

Antiikin aika

Juutalaisvihamielisyyttä esiintyi jo antiikin Egyptissä ja Kreikassa: epäilyjä juutalaisten suosimisesta, heidän jumalattomuudestaan ja lasten rituaalimurhista. Tunnetut roomalaiset kirjailijat kuten Cicero ja Tacitus arvostelivat kirjoituksissaan juutalaisten uskonnollisia tapoja, eristyneisyyttä ja juutalaisten siihen aikaan vielä harjoittamaa käännytystyötä. Yksi ensimmäisisitä vainoista syntyi Rooman hallitsemassa Egyptin Aleksandriassa vuonna 38, kun kaupungin pääkirjaston johtaja Apion väitti juutalaisten uhraavan ihmisiä synagogissaan ja käyttävän heidän vertaan leivonnaisissaan. Roomassa juutalaisia kuitenkin kohdeltiin ennen kristinuskon tuloa valtakunnanuskonnoksi yleisesti ottaen samoin kuin muitakin vähemmistökansallisuuksia. Juutalaisuudestaan luopuneet hyväksyttiin osaksi muuta yhteiskuntaa.

Kristitty ja eurooppalainen antisemitismi

Varhainen kristitty antisemitismi

Uudessa testamentissa on voimakasta juutalaisten arvostelua. Se voidaan nähdä vielä juutalaisuuden sisäisenä keskusteluna, sillä kristinusko oli syntyessään juutalaisuuden sisäinen liike. Kun kristinuskon painopiste siirtyi pois juutalaisuudesta sekä Uuden testamentin tekstit kanonisoitiin ja niitä alettiin pitää erehtymättömänä Jumalan sanana, juutalaista kansaa vastaan tunnetut ennakkoluulot vahvistuivat. Opillinen antijudaismi muuttui vähitellen antisemitismiksi, ja moni varhainen kirkkoisä julisti vihaavansa juutalaisia. Varhaisiin kristillisiin kirjoituksiin sisältyi juutalaispolemiikkia, syytös Jeesuksen (ja Jumalan) surmaamisesta ja juutalaisten nimitys ”Paholaisen jälkeläisinä”. Tämä tarjosi pohjan ja oikeutuksen tulevalle kristilliselle antisemitismille.

Keskiaika

Juutalaisten laillinen asema heikkeni Euroopassa keskiajalle siirryttäessä. Ristiretkien (1096–) myötä alkoivat juutalaisten joukkomurhat Ranskassa ja Keski-Euroopassa heidän kieltäydyttyään kääntymästä kristityiksi. Juutalaiset kokivat nöyryytyksiä ja syytöksiä rikoksista kristittyjä kohtaan, kuten rituaalimurhista. Heidät rajoitettiin ammatteihin, joissa he joutuivat syytetyiksi koronkiskonnasta. Mustan surman aikana juutalaisia syytettiin kaivojen myrkyttämisestä, koska omien puhtaussääntöjensä ansiosta he selvisivät kulkutaudista vähällä. Myös juutalaisten sinnikäs käännytysvastarinta ajoi monet totalitaristiset hallinnot juutalaisten karkotuksiin ja joukkomurhiin muiden keinojen puutteessa.

Juutalaiset karkotettiin sadoiksi vuosiksi useista maista, kuten Englannista 1290 ja Espanjasta 1492. Espanjan inkvisitio kohdistui maan juutalaisiin erityisen ankarasti. Juutalaisvaino ulottui myös Portugaliin. Huhtikuussa 1506 tapettiin satoja juutalaisia Lissabonissa syttyneessä juutalaisvastaisessa mellakassa.

Kulttuurisen sionismin perustaja Ahad Ha’am (1856–1927) on esittänyt, että rituaalimurhasyytöksillä on ollut myös juutalaisia yhteisöjä lujittava vaikutus. Kaikki juutalaiset tiesivät järjettömiksi syytökset kristittyjen veren juonnista uskonnollisista syistä, ja tämä todisti heille muidenkin antisemitististen syytösten valheellisuuden.

Uusi aika

Venetsiassa ryhdyttiin rajoittamaan juutalaisten liikkumista sulkemalla heidät gettoon vuonna 1516. Saksassa Martti Luther epäonnistuttuaan juutalaisten käännyttämisessä julkaisi juutalaisvastaisen kirjan Juutalaisista ja heidän valheistaan, jossa hän suositteli toimenpiteitä juutalaisia vastaan. Omana aikanaan kirja ei johtanut kuitenkaan lisääntyneeseen antisemitismiin. Valistuksen ajan Ranskassa Voltaire arvosteli juutalaisten tapoja, joita hän piti valistuksen vastaisina, ja vallankumouksen jälkeisessä Ranskassa kyti vielä epäluuloa juutalaisia kohtaan. Karl Marx, joka halveksi omia juutalaisia juuriaan, kirjoitti nuorena tutkielman ”Juutalaiskysymyksestä” ja viittasi myöhemmällä iälläänkin juutalaisiin lähes aina kielteisessä sävyssä. Varhaiset sosialistipuolueet kuitenkin torjuivat antisemitismin.

Ranskassa koettiin 1800-luvun lopulla antisemitismin uusi nousu, johon liittyi esimerkiksi lehtimies Édouard Drumontin julkaisema teos La France Juive (”juutalainen Ranska”, 1886), ja joka huipentui niin sanottuun Dreyfus-skandaaliin vuosisadan lopussa. Juutalaisvastaisuus hiipui puoluepoliittisena teemana Ranskassa, kun maanpetoksesta syytetty armeijan kapteeni Alfred Dreyfus todettiin viimein kolmannessa oikeudenkäynnissään syyttömäksi vuonna 1906. Ensimmäinen Dreyfus-oikeudenkäynti sai vuonna 1894 keskieurooppalainen Theodor Herzlin havahtumaan juutalaisten ahdinkoon, kun jopa vapaamielisiksi luultujen ranskalaisten antisemitismi oli nostanut päätään. Herzl päätteli, että juutalaiset vapautuisivat vainoista ja syytöksistä vain omassa maassaan, ja aloitti sionistisen liikkeen.

Pogromin uhreja 1905 Jekaterinoslavissa.

Puolassa Bohdan H’melnytskyin johtamat kasakat surmasivat raa’asti yli 100 000 juutalaista vuosien 1648–1661 välillä. Itä-Euroopan juutalaisten elämää rajoitettiin laein ja heitä painostettiin kääntymään kristinuskoon muun muassa 25 vuoden asepalveluksella. Vuoden 1881 jälkeen alkoi Venäjällä pogromien aalto. Pietarissa julkaistiin 1903 Siionin viisaiden pöytäkirjat, väärennetty ”juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelma”, josta tuli yksi antisemitismin kulmakivistä. Ukrainan itsenäisyystaistelun yhteydessä juutalaisia syytettiin bolševismista ja 100 000 juutalaista surmattiin.

Yhdysvalloissa autotehtailija Henry Ford julkaisi lehdessään 1920-luvulla antisemitistisiä kirjoituksia, ja 1900-luvun alussa vahvimmillaan ollut Ku Klux Klan otti juutalaiset yhdeksi kohteekseen.

Rodullisen antisemitismin aika Euroopassa

Siionin viisaiden pöytäkirjojen painos vuodelta 1934.

Euroopassa syntyi 1700-luvun lopulla myytti arjalaisista ylivertaisena rotuna. Ajatus alempiarvoisesta juutalaisesta rodusta arjalaisten päävihollisina nousi rotuteoreetikkojen kiinnostuksen kohteeksi 1800-luvun lopulla. Sitä korostivat muun muassa Eugen Dühring ja varsinkin Houston Stewart Chamberlain vuonna 1899 julkaisemassaan teoksessa Die Grundlagen des Neunzehnten Jahrhunderts. Saksassa ja Itävallassa antisemitismi tuli mukaan politiikkaan 1800-luvulla, ja laajalle Euroopassa levinnyt juutalaisvastaisuus edesauttoi Adolf Hitlerin ja kansallissosialistien valtaannousua 1930-luvulla. Natsit alkoivat välittömästi panna toimeen juutalaisia rajoittavia sääntöjä ja vainoja. Vuonna 1942 natsit aloittivat liittolaistensa kanssa Euroopan juutalaisten järjestelmällisen murhaamisen, holokaustin, jonka seurauksena noin kuusi miljoonaa juutalaista menetti henkensä.

1800-luvulla alkaneet vainot johtivat laajaan juutalaiseen pakolaisuuteen, etenkin natsien noustua valtaan Saksassa 1930-luvulla, Yhdysvaltoihin ja esimerkiksi Etelä-Amerikkaan ja Israeliin. Israelin itsenäistyttyä 1948 muuttoliike ja sionismi voimistuivat entisestään. Juutalainen kansa oli viimein saanut oman valtion.

Antisemitismin historia Suomessa

Suomessa eivät juutalaiset ole joutuneet samanlaisten vainojen uhriksi kuin useimmissa muissa Euroopan maissa. Ruotsin laki rajoitti juutalaisten asumisoikeutta ja ammatteja Suomessa 1700- ja 1800-luvuilla. 1890-luvulla juutalaisia karkotettiin maasta eikä Venäjältä tulijoita hyväksytty. Ennen vuotta 1917 Suomen juutalaisilla ei ollut kansalaisoikeuksia.

Juutalaisiin liitetyt paheet olivat Suomessa luonteeltaan yleisiä, eikä niitä edes yritetty liittää keneenkään nimettyyn suomalaiseen juutalaiseen. Juutalaisia tunnettiin huonosti käytännön elämästä. Juutalaisvastaisissa kirjoituksissa näkyi ulkomaalaisvaikutus erityisesti Saksasta. Suomalaisessa lehdistössä ei yleisesti ottaen lukijoita yllytetty väkivaltaisuuksiin. Äärikansallisissa, äärioikeistolaisissa ja uskonnollisissa liikkeissä oli kansallissosialistien valtaannousun jälkeen vuonna 1933 sekä juutalaisten vastustajia että puolustajia. Suomi luovutti erikseen kahdeksan juutalaista siviilipakolaista Saksaan.

Islamilainen antisemitismi

Pääartikkeli: Antisemitismi islamissa

Pyhät kirjoitukset

Islamiin kuuluva juutalaisvastaisuus tulee ilmi 800-luvulla julkaistusta islamilaisesta kirjallisuudesta, joka pyhien kirjoitusten eli Koraanin ja tärkeiden hadith -kokoelmien lisäksi sisälsi profeetta Muhammedin elämäkertoja sekä muita suulliseen tarinaperinteeseen nojautuvia historiateoksia. Varhaisin, Ibn Ishaqin tekemä ja Ibn Hishamin jäljentämä Muhammedin elämäkerta selostaa, miten ”juutalaiset olivat kateellisia, pahantahtoisia ja salavihaisia” Jumalan lähettiläälle, koska Jumala oli suosinut arabeja nostamalla lähettilään heidän joukostaan. Ibn Hisham kertoo, että tultuaan Medinan hallitsijaksi Muhammed antoi juutalaisten säilyttää uskonsa ja omaisuutensa tietyin ehdoin. Myöhemmässä muslimikirjallisuudessa 850-luvulla nämä ehdot täsmennettiin dhimmien asemaa määrittäväksi niin sanotuksi Umarin sopimukseksi, joka koski myös kristittyjä.

Ibn Ishaqin Muhammed -elämäkerrassa Medinan juutalaisten kohtalo päättyi Banu Quraizan joukkomurhaan, kun Muhammed antoi teloittaa heidän viimeiseksi jääneen heimonsa eli quraizalaiset. Ibn Hisham kertoo: ”Kun quraizalaiset olivat antautuneet, Jumalan lähettiläs vangitsi heidät Bint al-Harithin taloon. Sitten hän lähti Medinan torille – tämä on yhä samalla paikalla – kaivautti sinne kaivantoja ja lähetti hakemaan quraizalaisia. Hän hakkautti heidän kaulansa poikki noiden kaivantojen partaalla. Quraizalaiset tuotiin teloitettavaksi pieninä ryhminä.” Ibn Hishamin mukaan surmattujen määrä oli 600-900. Naisten joukosta Muhammed valitsi itselleen jalkavaimoksi juutalaisen naisen Raihana bint Amrin. Jotkut tutkijat ovat nähneet tässä historiallisen tapahtuman sijaan muistuman roomalaisten piirittämien juutalaisten joukkoitsemurhasta Masada-vuorella.

Koraanissa on useita kohtia, joissa kehotetaan muslimeja surmaamaan juutalaiset, ”apinan jälkeläiset”, missä heitä näkyykin. Toisaalta Koraanissa mainitaan usein Mooses (esim. 2:53) ja Toora esikuvina (esim. 5:62) ja kerrotaan, että kristityt ja juutalaiset voivat päästä uskollaan Paratiisiin (esim. 2:62). Koraanin ristiriitaisia näkemyksiä juutalaisista on helpompi ymmärtää, jos islaminuskon esittämän tulkinnan asemesta omaksutaan käsitys, että kirjan tekstit on kirjoitettu eri vuosisadoilla ja eri tilanteissa.

Islamilainen 800-luvulla julkaistu pyhiin teksteihin lukeutuva hadith-kirjallisuus jatkaa juutalaisvihaa. Esimerkkinä siitä on Sahih Muslim -kokoelman hadith: ”Ibn Umar kertoi Jumalan lähettilään sanoneen: Taistele juutalaisia vastaan ja tapa heitä kunnes jopa kivi sanoo: tule tänne muslimi, täällä on juutalainen piilossa minun takanani; tapa hänet!” Saman hadithin toinen versio, joka löytyy al-Bukharin kokoelmasta, on päässyt myös palestiinalaisen islamistijärjestön Hamasin peruskirjaan.

Juutalaisten asema

Huolimatta siitä, että muslimien pyhissä kirjoituksissa käytetään kovaa kieltä juutalaisista, nämä saivat elää keskiajan islamilaisessa maailmassa yleensä paremmassa turvassa kuin juutalaiset kristityssä Euroopassa. Heidän kohtelunsa vaihteli eri maissa. Monissa tietokirjoissa maurien Espanjaa pidetään juutalaisen kulttuurin kukoistuskautena, mutta alan historioitsijat ovat torjuneet käsityksen myyttinä. Granadassa koettiin muslimien toteuttama 5000 juutalaisen joukkomurha vuonna 1066. Juutalaiset olivat muslimimaissa aina toisen luokan kansalaisia, dhimmejä. He saivat harjoittaa omissa oloissaan uskontoaan, mutta joutuivat maksamaan lisäveroa ja kärsivät monenlaisista rajoituksista, nöyryytyksistä ja epätasa-arvosta lain edessä. Juutalaisia ei vihattu, mutta heitä halveksuttiin Muhammadin torjumisesta. Suoranaiset vainot ja joukkomurhat olivat silti harvinaisia. Uuden ajan alun Osmanien valtakunnassa juutalaisten asema alkoi vähitellen kohentua. Valtakunnan dhimmi-lainsäädäntö kumottiin vuonna 1856, minkä jälkeen juutalaiset olivat ainakin muodollisesti samanarvoisia muiden kanssa.

Tuhottu synagoga Aleppossa 1947.

Kristillinen antisemitismi on perustellut juutalaisvastaisuutta sillä, että juutalaiset ovat Kristuksen murhaajia. Islamilainen antisemitismi on vastaavasti perustellut näkemyksiään sillä, että juutalaiset ovat surmanneet profeettojaan, sanoneet, että Esra on Jumalan poika ja torjuneet Muhammedin.

Euroopassa kristityt syyttivät juutalaisia rituaalimurhista. Tämä selitys levisi islamilaiseen maailmaan 1840-luvulla Syyrian Damaskoksessa, kun paikalliset munkit aiheettomasti syyttivät juutalaisia munkkiveljensä rituaalimurhasta. Osmaniviranomaiset pidättivät, kiduttivat ja surmasivat joitakin juutalaisia, kunnes eurooppalainen protesti pysäytti toiminnan ja sai osmaniviranomaiset toteamaan, ettei syytöksissä ollut perää. Siitä kuitenkin seurasi useita samankaltaisia tapauksia Pohjois-Afrikassa aina 1900-luvun vaihteeseen asti.

Ranskan valloitettua Pohjois-Afrikan 1800-luvulla juutalaiset saivat näissä maissa yhteiskunnallisen tasa-arvon ja Algeriassa Ranskan kansalaisuuden. Tämä vieraannutti heidät arabiväestöstä ja vaikutti 1900-luvun loppupuolella antisemitismin nousuun.

Israelin synnyn vaikutus

Merkittävin tekijä antisemitismin nousuun muslimien keskuudessa oli 1880-luvulla alkanut juutalaisten muutto Palestiinaan. Se alkoi nostaa arabien keskuudessa vastarintaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Juutalaisvaltion ja sionismin vastaisuus laajeni lopulta yleiseksi juutalaisvastaisuudeksi. Se johti joukkomurhiin muun muassa Hebronissa vuonna 1929, Algeriassa vuonna 1934, Bagdadissa vuonna 1941. Islamilainen antisemistismi ei perustunut rotuun, koska myös arabit olivat seemiläisiä kansoja, vaan nöyryytyksen tunteeseen siitä, että halveksitut juutalaiset olivat kyenneet voittamaan arabiarmeijat ja perustamaan juutalaisvaltion. Samalla antisemitismi islamisoitui siten, että sille alettiin etsiä perusteita lainaamalla Koraania ja islamilaista perimätietoa.

Toisen maailmansodan aikana Palestiinan suurmufti Amin al-Husseini liittoutui Adolf Hitlerin kanssa juutalaisia vastaan. Israelin perustamisen jälkeen vuonna 1948 arabimaissa puhkesi viha maiden suuria juutalaisväestöjä kohtaan, ja melkein kaikki juutalaiset pakenivat alueen muslimimaista kahden vuosikymmenen aikana Israeliin joutuen toisinaan jättämään omaisuutensa taakseen. Ainoastaan Marokkoon ja Iraniin jäi vielä suuret juutalaisväestöt, mutta nekin ovat huomattavasti supistuneet.

Nykyajan antisemitismi

Eurooppa

Antisemitismin keskus siirtyi 1900-luvun loppupuolella pois Euroopasta. Juutalaisia asuu nykyisin Euroopassa vähemmän kuin ennen, ja antisemitismin perinteiset kulmakivet kuten kirkko, äärioikeisto ja natsismi ovat heikentyneet. Kirkot ovat myös tuominneet antisemitismin, vaikka yksittäiset kirkkojen edustajat voivatkin yhä levittää antisemitististä propagandaa etenkin Italiassa, Kreikassa ja Venäjällä.

Suomalaisten asiantuntijoiden mukaan antisemitismi on jälleen yleistynyt Euroopassa 2010-luvulla.

Itä-Eurooppa

Toisen maailmansodan jälkeen juutalaisten asema Neuvostoliitossa heikkeni jälleen, ja Lähi-idän tilanne ruokki Neuvostoliiton virallisia juutalaisvastaisia kampanjoita. Euroopan perinteinen antisemitismi on painottunut toisen maailmansodan jälkeen itään, etenkin Puolaan. Myös Unkarissa, Romaniassa, Slovakiassa ja Venäjällä esitettiin syytöksiä juutalaisia kohtaan muun muassa stalinististen hallitusten tukemisesta.

Länsi-Eurooppa

Kukkia synagogan pihalla Kööpenahaminassa terrori-iskun jälkeen 2015.

Useissa Länsi-Euroopan maissa tapahtuu yhä ajoittain juutalaisten hautausmaiden ja synagogien häpäisyjä, etenkin Ranskassa ja Saksassa. Juutalaisten ahdistelusta Euroopassa ovat vastuussa usein uusnatsit ja muslimimaahanmuuttajat. Myös väkivaltaisia hyökkäyksiä juutalaiskohteisiin tapahtuu. Ranskassa on viime vuosien aikana murhattu 11 juutalaista heidän juutalaisuutensa vuoksi. Helmikuussa 2015 asemies hyökkäsi kulttuuritaloon ja synagogaan Kööpenhaminassa surmaten kaksi ihmistä.

Ruotsin Malmössä juutalaiset ovat kokeneet ahdistelua ja holokaustin kouluopetuksen häirintää, joka on kummunnut Israelin ja Palestiinan välisestä konfliktista. Simon Wiesenthal -keskus on suositellut juutalaisia siksi välttämään Ruotsin eteläosia.

Ranskassa maan juutalaisten ahdistelu on johtanut monien juutalaisten eristäytymiseen muusta yhteiskunnasta. Presidentti Jacques Chirac kiisti antisemitismin olemassaolon Ranskassa vuoteen 2003 asti, kunnes hän alkoi sanoa, että Ranskan antisemitismille täytyy tehdä jotain. Ranskalainen kansanedustaja Pierre Lelouche huomautti vuonna 2004, että vaikka maan lehdistö oli 1930-luvulla kiihkeän juutalaisvastainen, juutalaisia koululaisia ei Ranskassa silloin kuitenkaan pahoinpidelty eikä synagogia poltettu kuten nykyisin palestiinalaisten puolustamisen nimissä. Vuonna 2018 Ranskassa julkaistiin manifesti, jossa yli 300 merkittävää ranskalaista tuomitsee hiljaiseksi etniseksi puhdistukseksi kuvaamansa uuden antisemitismin, jota harjoittavat maahanmuuttajayhteisöjen islamistiset radikaalit. Allekirjoittajien mukaan media vaikenee asiasta.

Saksaan antisemitismi on palannut maahanmuuttajien mukana. Saksanjuutalaisten mukaan vuonna 2017 heihin kohdistuneista solvauksista 62 prosenttia ja ruumiillisista hyökkäyksistä 81 prosenttia oli muslimien tekemiä. Berliiniläisten opettajien mukaan juutalainen-sanasta on tullut yleinen haukkumasana leikkipuistoissa. Antisemitismiä valvovan järjestön johtaja Marina Chernivsky totesi vuonna 2018, että muslimien määrän kasvua Saksassa ei voi pitää ainoana syynä, mutta hänen mielestään on tunnustettava, että ”monet näistä ihmisistä tulevat maista, joissa juutalais- ja israelilaisvastaiset asenteet ovat vallalla”.

Suomi

Helsingin yliopiston tutkijan Paavo Ahosen mukaan Suomessa on kolmenlaista antisemitismiä, joita edustavat äärioikeisto, laitavasemmisto ja muslimiväestö.

Vuonna 2015 antisemitismi ei Suomessa ollut merkittävän suurta. Turun juutalaisen seurakunnan puheenjohtajan Tomer Huhtamäen mukaan neljäsosa häirinnästä oli äärioikeistolaista ja loput äärivasemmistolaista tai vasemmistolaisten kulttuuriaktivistien harjoittamaa. Somen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik katsoi vuonna 2024, että Gazan sodan seurauksena antisemitismi levisi massiivisesti etenkin vasemmistoälymystön keskuudessa yliopistoissa.

Vuonna 2013 Magneettimedia-lehti tuomittiin antisemitismiä sisältävistä kirjoituksista sakkoihin.

Yhdysvallat

Yhdysvaltain juutalaiset eivät juurikaan kärsi antisemitismistä, ja juutalaisten yhteiskunnallinen asema maassa on hyvä. Toisaalta vuonna 2012 kirjatuista 1166:sta uskontoon liittyneestä selkkauksesta kuten vandalismista ja pahoinpitelyistä 60 prosenttia kohdistui juutalaisia vastaan. Occupy Wall Street -liikettä ja sen tukijoita ja perustajaa, Adbustersin päätoimittaja Kalle Lasnia, on arvosteltu antisemitismistä.

Mustat ja latinot suhtautuvat valkoisia suopeammin Israeliin ja sen politiikkaan mutta ovat selvästi antisemitistisempia Yhdysvaltain juutalaisia kohtaan kuin valkoiset. Heillä antisemitismi oli 40 %:n luokkaa. Ero oli selkeä sekä "liberaaleissa" että "konservatiiveissa". Valkoisilla Alt-right-ihmisillä antisemitismi oli yhtä yleistä kuin mustilla ja latinoilla keskimäärin. Tutkimuksen väitteet olivat: 1. Juutalaiset ovat lojaalimpia Israelille kuin Yhdysvalloille, 2. amerikanjuutalaisten omistamien yritysten boikotointi on hyväksyttävä tapa protestoida Israelia vastaan ja 3. juutalaisilla on liikaa valtaa Yhdysvalloissa. Kolmas väite oli hieman epäsuositumpi kuin muut. Koulutus, osavaltion juutalaisväestö ja kirkossa käyminen eivät selittäneet eroa. Yleisintä oli ajatella, että juutalaisilla on liikaa valtaa mediassa. Israelin politiikan vastustaminen ei ollut yhteydessä antisemitismiin.

Muslimimaat

Joidenkin mielestä islamilaisen antisemitismin aateperusta on nykyisin arabien Israelin-vastaisuudessa, ei teologisissa tai rodullisissa syissä kuten Euroopassa. Siinä missä kristityt ovat nähneet juutalaiset ”loisina”, arabit näkevät heidät hyökkääjinä. Arabimaissa vastustetaan yleisesti juutalaisten oikeutta kansana omaan valtioon, ja Israelin–Palestiinan konflikti ruokkii juutalaisvihaa. Mitättömän Israelin onnistunut vastarinta ennen niin menestyksellisiä muslimiarmeijoita vastaan on aiheuttanut katkeruutta etenkin uskonnollisissa muslimeissa. Juutalaisvastaisuus on viime aikoina saanut islamilaisissa maissa myös jälleen uskonnollisia piirteitä, ja moni huomattava muslimisaarnaaja saarnaa julkisesti vihaa juutalaisia kohtaan Koraanin pohjalta.

Muun muassa professori Jaakko Hämeen-Anttila edustaa käsitystä, että islam ei ole perimmältään antisemitistinen uskonto. Hän kirjoittaa että "Ajatus juutalaisuuden ja islamin vastakkainasettelusta syntyi vasta 1900-luvulla, kun Palestiinan kohtalo ajoi Israelin ja arabimaat vastakkain." Toisenlaista kantaa edustaa Robert Spencer, joka pitää antisemitismiä islamiin sisäänkirjoitettuna oppina.

Myös perinteinen eurooppalaisvaikutteinen antisemitismi on yhä näkyvää arabimaissa ja Turkissa. Alueella luetaan yleisesti eurooppalaisia antisemitistisiä kirjoituksia kuten Siionin viisaitten pöytäkirjoja ja Taisteluani, ja koulujen oppikirjat sisältävät antisemitististä materiaalia.

Holokaustin kiistäminen

Berliinin holokaustimuistomerkkiä.

Holokaustin kiistäminen levisi moniin Euroopan maihin toisen maailmansodan jälkeen. Suurin osa holokaustidenialismista on peräisin äärioikeistosta, mutta sitä on esiintynyt myös muun muassa Ranskan äärivasemmistossa. Osa revisionisteista kiistää holokaustin osin tai kokonaan; osa myöntää sen tapahtuneeksi, mutta syyttää siitä juutalaisia, jotka olivat julistaneet sodan Saksalle. Holokaustin kiistäminen tai holokaustin julistaminen oikeutetuksi levisi arabimaiden tiedotusvälineisiin 1970-luvulla ja kiihdytti julkista juutalaisvihaa. Holokaustin kieltäminen on ollut osa virallista arabimaiden politiikkaa 1950-luvulta saakka.

Antisemitismi politiikassa

Toisen maailmansodan loppuun asti antisemitismi oli lähinnä natsistinen, fasistinen ja äärioikeistolainen ilmiö. Poliittisessa vasemmistossa ei esiintynyt avointa antisemitismiä, ja muslimimaailman antisemitismi oli paikallista ja perinteistä. Toisen maailmansodan seurauksena natsistiset ja fasistiset liikkeet heikkenivät, ja myös juutalaisten määrä Euroopassa oli vähentynyt. Uusfasistit eivät myöskään ryhtyneet puolustelemaan holokaustia, vaan usein pyrkivät kiistämään sen koskaan tapahtuneenkaan. Sodan jälkeen Eurooppaan tuli lisäksi hyvin runsaasti maahanmuuttajia Lähi-idästä, Aasiasta ja Afrikasta. Moni heistä ei pyrkinyt mukautumaan ympäröivään yhteiskuntaan samalla tavoin kuin Euroopan juutalaiset olivat mukautuneet, ja osa torjui eurooppalaisen elämäntavan kokonaan. Nämä uudet runsaslukuiset tulokkaat ottivat juutalaisten paikan muukalaisvastaisen ajattelun ja politiikan kohteina.

Euroopan nykyiset laitaoikeistolaiset puolueet tuomitsevat antisemitismin, ovat Israel-myönteisiä ja esittävät itsensä juutalaisten suojelijoina muslimien suorittamalta vainolta. Esimerkiksi Ranskan kansallista rintamaa syytettiin vielä perustajansa Jean-Marie Le Penin puheenjohtaja-aikana antisemitismistä, mutta puolueen nykyinen puheenjohtaja Marine Le Pen on etääntynyt julkisesta antisemitismistä ja saanut kannatusta myös Ranskan juutalaisilta. Juutalaisjärjestöt ja Israel suhtautuvat Euroopan laitaoikeistoon kuitenkin usein varauksellisesti tai torjuvasti, epäillen näiden motiiveja juutalaisten puolustuksessaan ja muistuttaen eurooppalaisen nationalismin antisemitistisestä historiasta.

Alkuaikoina Neuvostoliiton bolševikkeihin kuului paljon juutalaisia, noin 16 %. Juutalaisten osuus oli huomattavasti suurempi Venäjän tukemissa naapurivaltioiden kommunistisissa liikkeissä. Kommunismin vastustajat saattoivat suhtautua tämän vuoksi kielteisesti juutalaisiin. Venäjällä Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena kansallismieliset venäläiset syyttivät juutalaisia bolševismista ja kommunistit Neuvostoliiton hajottamisesta. Myös ortodoksinen kirkko ruokki venäläistä antisemitismiä. Itäeurooppalaisessa politiikassa antisemitismi on nykyisin melko vähäistä juutalaisten määrän pienuuden vuoksi.

Uusantisemitismi

Uusantisemitismillä tarkoitetaan Israelin ja sionismin vastustuksena eli antisionismina ilmenevää juutalaisvastaisuutta, joka on perinteisen juutalaisten demonisoinnin uusi muoto. Uusantisemitismistä on syytetty niin äärivasemmistoa, radikaalia islamia kuin äärioikeistoakin. Käsitteen käyttäjien mukaan ilmiöstä tekee juutalaisvastaisuutta se, että siihen usein liittyy juutalaisten yksilöiden tai juutalaisten symbolien kimppuun hyökkäämistä sekä vanhojen juutalaisvastaisten uskomusten esittämistä. Bernard Lewisin mukaan uusantisemitismi on antisemitismin kolmas muoto uskonnollisen ja rodullisen antisemitismin jälkeen.

Kansainvälisen International Holocaust Remembrance Associationin määritelmän mukaan antisemitismiksi voidaan tulkita esimerkiksi se, että Israelilta vaaditaan käyttäytymistä, jota ei odoteta tai vaadita miltään muulta demokraattiselta kansakunnalta.

Kanadan oikeusministeri Irwin Cotler kuvaili vanhan ja uuden antisemitismin yhteyttä:

»Perinteinen antisemitismi kiisti juutalaisten oikeuden elää yhteiskunnan tasa-arvoisina jäseninä, mutta uusantisemitismi kiistää juutalaisen kansan oikeuden elää tasa-arvoisena maailman kansojen joukossa.»
()

Cotlerin mukaan Israel-kritiikki muuttuu antisemitismiksi, kun:

1. Israelin ja juutalaisen kansan tuhoa toivotaan
2. juutalaisten itsemääräämisoikeus ja Israelin oikeutus valtiona kiistetään, ja Israeliin yhdistetään maailman pahuus
3. Israel rinnastetaan natseihin
4. Israel määritellään petolliseksi islamin viholliseksi
5. Israel määritellään pahaksi kulttuurisesta näkökulmasta
6. Israel halutaan eristää taloudellisesti
7. holokausti kiistetään
8. Israeliin kohdistuva rasistinen terrori hyväksytään
9. Israelille ei anneta tasa-arvoista kohtelua kansainvälisen oikeuden näkökulmasta

Israelin-vastaisessa propagandassa on 2000-luvulla käytetty usein pilapiirroksia. Italialainen La Stampa julkaisi piirroksen, jossa hyödynnettiin vanhaa ”juutalaiset Kristuksen-tappajina” -kuvastoa palestiinalaistaistelijoiden piiritystilanteen yhteydessä. Belgialainen Nieuwsblad käytti samaa rinnastusta sheikki Ahmed Yassinin murhan uutisoinnin yhteydessä. Englantilainen The Independent hyödynsi vuonna 2003 vanhaa englantilaisperäistä ”juutalaiset kristittyjen lasten veren juojina” -syytöstä pääministeri Ariel Sharonin kuvaamiseen. Kreikkalainen Ethos-lehti julkaisi vuonna 2002 piirroksen, jossa keskitysleirit kuvattiin paikoiksi, joissa juutalaiset olivat oppiakseen tappamista.

Yhdistyneitä kansakuntia on usein syytetty siitä, että se käsittelee toistuvasti pelkästään Israelin väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia, mutta ei lainkaan suurempia ihmisoikeusrikkomuksia esimerkiksi Kiinassa ja Iranissa.

Vasemmistolaisen uusantisemitismin argumentaatio syntyi pitkälti Neuvostoliitossa vuoden 1967 Kuuden päivän sodan jälkeen. Ranskalaisen kielentutkija Georges-Elia Sarfatin mukaan Israeliin yhdistettiin neuvostopropagandassa neljä länsimaisen historian kielteistä osaa: natsismi, rasismi, kolonialismi ja imperialismi.

Historioitsija Walter Laqueur katsoo vasemmistolaisen antisemitismin pyrkivän juutalaisten katoamiseen kansana, ei yksilöinä. Äärivasemmistolaiset eivät myöskään yleensä hyväksy juutalaisvaltion ajatusta, ja he vastustavat Israelia myös osin sen liittolaisuudesta Yhdysvaltojen kanssa. Juutalaiset nähdään myös kapitalismin tukijoina ja feministisestä näkökulmasta myös patriarkaatin alullepanijoina. Tunnetuimpia vasemmistolaisia nykyajan antisemitistejä on kreikkalainen säveltäjä Mikis Theodorakis, joka on lausunut Israel-kritiikkinsä ohella että juutalaiset ovat kaiken pahan alku ja juuri ja että juutalaiset hallitsevat maailmantaloutta. Venäjällä kommunistit vaativat vuonna 2005 kaikkien juutalaisjärjestöjen kieltämistä.

Israelin laitaoikeistoa edustavan ministeri Avigdor Liebermanin mukaan ”palestiinalaismyönteinen yllytys boikotoimaan Israelia ja sen tuotteita on antisemitismiä, ei muuta”.

Käsitteen arvostelua

Uusantisemitismin käsite on kiistanalainen, ja käsitteen arvostelijoiden mukaan termi muun muassa vähättelee todellista antisemitismiä ja sillä yritetään vaikeuttaa Israelin ja sionismin arvostelua.

Muiden muassa amerikanjuutalaiset professorit Noam Chomsky ja Norman G. Finkelstein ovat väittäneet, että Israelin toiminnan arvostelu leimataan herkästi antisemitismiksi, vaikka arvostelulle olisi tosiasiapohjaa. Myös Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter joutui antisemitismisyytösten kohteeksi julkaistuaan kirjan Palestine – Peace, Not Apartheid, jossa hän arvosteli Israelin toimintaa palestiinalaisia kohtaan.

Palestiina-aktivisti Syksy Räsäsen mukaan ”Israelin etnisten puhdistusten, laittomien siirtokuntien ja apartheidin rinnastaminen juutalaisuuteen on antisemitismiä.” Räsäsen mukaan Israelin valtio esittää edustavansa juutalaisia, mutta ”Israelin ihmisoikeusloukkausten tai niiden taustalla olevan apartheid-järjestelmän esittäminen juutalaisuuden ilmentymänä on väärin sekä tosiasiallisesti että moraalisesti. – – Monet Israelin apartheidin tunnetuimmista kriitikoista ovat juutalaisia, on juutalaisia järjestöjä, jotka toimivat sitä vastaan ja useat rabbit arvostelevat sitä.”

Toimittaja Hannu Reimen mukaan nykyinen juutalaisvastaisuus näyttää liittyvän ennen kaikkea Israelin ja palestiinalaisten väliseen konfliktiin. Juutalaisyhteisöt ja synagogat joutuvat uhkauksien kohteeksi, kun selkkaus nousee esille tiedotusvälineissä.

»Juutalaiset eivät ole vastuussa siitä, mitä Israelin valtio tekee. Mutta Israelin hallitus itse ponnistelee parhaansa mukaan, että juuri niin olisi. Se sanoo edustavansa juutalaisia kaikkialla, ja maassa on jopa vireillä lakiesitys, joka määrittelisi Israelin maailman kaikkien juutalaisten kansallisvaltioksi. Ei ehkä ole ihme, että joissakin miehityksen ja palestiinalaisten sorron katkeroittamissa mielissä herää nurinkurinen ajatus syyttää juutalaisia siitä, mitä Israel tekee.

Jos palestiinalaisalueiden miehitys ja asuttaminen joskus päättyvät ja Israelin juutalaisten ja Palestiinan arabien välille syntyy oikeudenmukainen rauha ja siihen perustuva todellinen sovinto, antisemitismi saattaa hyvinkin kuolla.

Näin se päätyisi sinne, minne se kuuluukin, historian roskapönttöön muiden obskuranttisten huuhaa-aatteiden seuraksi.»
(Hannu Reime)

Antisemitismiä vastustavia järjestöjä

Yhdysvalloissa perustettiin 1913 Anti-Defamation League -järjestö, joka pyrkii vastustamaan antisemitismiä Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa. Simon Wiesenthal -keskus on juutalainen kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö, joka kamppailee antisemitismiä vastaan. Muita antisemitismiä vastustavia järjestöjä ovat muun muassa ruotsalainen Svenska kommittén mot antisemitism (SKMA), kansainvälinen parlamentaarikkojen Inter-parliamentary Coalition for Combating Antisemitism (ICCA), kanadalainen Fighting Antisemitism Together (FAST), ranskalainen LICRA – Ligue Internationale Contre le Racisme et l’Antisémitisme ja alankomaalainen Anne Frank House.

Kyselytutkimuksia antisemitismin kokemisesta

Euroopan unionin teettämässä kyselyssä vuonna 2018 kahdentoista EU-maan yli 16 tuhannesta juutalaisesta vastaajaasta 90 prosenttia ilmoitti juutalaisvastaisuuden mielestään lisääntyneen kotimaassaan edellisen viiden vuoden aikana. Vastaajista 85 prosenttia piti antisemitismiä vakavana ongelmana. Vastaajista 28 prosenttia kertoi joutuneensa juutalaisvastaisen häirinnän kohteeksi edellisen vuoden aikana. Ulkoista juutalaisuuden merkkiä kantaneista häirintää oli kokenut 37 prosenttia. Vakavimmissa häirintätapauksissa uhri tunnisti tekijäksi äärimuslimin 30 prosentissa tapauksista, vasemmistolaisen 21 prosentissa tapauksissa ja oikeistolaisen 13 prosentissa tapauksista; lopuissa tapauksissa tekijä jäi tuntemattomaksi. Pahinta antisemitismi kyselyn perusteella on Ranskassa. Ranskan juutalaisista 73 prosenttia kertoi vuonna 2012, että he kokevat turvattomuuden tunnetta suurelta osin Lähi-idän konfliktin seurauksena. Turvattomuuden seurauksena moni Euroopan juutalainen piilottaa juutalaisuutensa julkisesti.

Kyselytutkimuksia suhtautumisesta antisemitismiin ja juutalaisiin

Saksassa vuonna 2004 tehdyn mielipidetiedustelun mukaan yksi kolmasosa saksalaisista vastustaa antisemitismiä, 7 prosenttia kannattaa sitä, ja loput sijoittuvat näiden välille. Venäjällä 42 prosenttia ajatteli että juutalaisilla on liikaa vaikutusvaltaa, ja 28 prosenttia kaipaa keisarikunnan aikaista juutalaisten rajoitettua asuinaluetta takaisin. Juutalaisvastaisten asenteiden yleisyys ei Euroopassa riipu juutalaisten määrästä, sillä asenteet ovat usein yhtä kielteisiä sellaisissa maissa joissa juutalaisia on vähän, kuten Espanjassa, Kreikassa ja Romaniassa, verrattuina esimerkiksi Unkariin, Britanniaan ja Ranskaan, joissa juutalaisia on paljon.

Vuonna 2002 eri maissa tehdyssä mielipidetutkimuksessa länsieurooppalaisista 21–63 prosenttia uskoi juutalaisilla olevan liikaa valtaa liikemaailmassa. Noin puolet vastaajista oli sitä mieltä, että juutalaiset puhuivat liikaa holokaustista.

Yhdysvaltalaisista noin 15 % ilmaisi antisemitistisiä näkemyksiä vuoden 2007 kyselyssä. Juutalaisvastaisuus on yleisintä afroamerikkalaisten ja latinoväestön keskuudessa, noin 30 prosentissa.

Vuonna 2011 julkaistun kyselytutkimuksen mukaan vain alle viisi prosenttia useimpien islamilaisten maiden väestöstä suhtautuu juutalaisiin myönteisesti, Israelin muslimeista kuitenkin peräti puolet.

Tunnettuja antisemitistisiä teoksia

• Juutalaisista ja heidän valheistaan, Martti Luther, 1543
• Das Judenthum in der Musik, Richard Wagner, artikkeli, 1850/1869
• Der Sieg des Judenthums über das Germanenthum, Wilhelm Marr, 1879
• La France juive, Édouard Drumont, 1886
• Die Grundlagen des Neunzehnten Jahrhunderts, Houston Stewart Chamberlain, 1899
• Siionin viisaiden pöytäkirjat, tekijä tuntematon, ensijulkaisu 1903, lopullinen versio Sergei Nilus 1905
• Kansainvälinen juutalainen (The International Jew), Henry Ford, 1920–1922
• Taisteluni, Adolf Hitler, 1925–1926
• Der ewige Jude ja Vallanhimo, propagandaelokuvia, 1940
• Juutalainen ylivalta (Jewish Supremacism), David Duke, 2003

Lähteet

• Hanski, Jari: Juutalaisviha Suomessa 1918–1944. (Pohjautuu tekijän Helsingin yliopistossa 2006 hyväksyttyyn väitöskirjaan Juutalaisvastaisuus suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918–1944) Helsingissä: Ajatus, 2006. ISBN 951-20-7041-3 Alkuperäisen väitöskirjan verkkoversio.
• Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9
• Laqueur, Walter: The Changing Face of Antisemitism. From Ancient Times to the Present Day. Oxford University Press, 2006. ISBN 9780195341218 (englanniksi)
• Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. ISBN 0-19-636033-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Velag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9 (saksaksi)
• Spencer, Robert: The Palestinian Delusion. The Catastrophic History of the Middle East Peace Process. Bombardier, 2019, ISBN 978-1-64293-254-6.
• Turtiainen, Jouni (toim.): Ikkuna juutalaisuuteen. Helsingki: Yliopistopaino, 2009. ISBN 951-570-231-3
• Prager, Dennis & Telushkin, Joseph: Why the Jews? The Reason for Antisemitism. Touchstone, 2003. ISBN 978-0743246200 (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Benz, Wolfgang: Holokausti. ((Der Holocaust, 1995.) Suomentanut Tapani Hietaniemi) Tampere: Vastapaino, 2000. ISBN 951-768-075-9
• Bjurwald, Lisa: Euroopan häpeä. Rasistien voittokulku. ((Europas skam. Rasister på frammarsch, 2011.) Suomennos: Taru Laiho) Helsinki: Art House, 2011. ISBN 978-951-884-484-9
• Andrew G. Bostom: The Legacy of Islamic Antisemitism. From Sacred Texts to Solemn History. (englanniksi)
• Bruchfeld, Stéphane & Levine, Paul A.: Kertokaa siitä lapsillenne. Kirja juutalaisten joukkotuhosta Euroopassa 1933–1945. ((Om detta må ni berätta: En bok om Förintelsen i Europa 1933–1945, 1998.) Suomea koskevan luvun kirjoittanut Jukka Hartikainen) Helsinki: Opetushallitus, 2001 (2. painos 2006). ISBN 952-13-1056-1
• Kuparinen, Eero: Antisemitismin musta kirja: Juutalaisvainojen pitkä historia. (Ensimmäinen painos ilmestynyt nimellä Aleksandriasta Auschwitziin: Antisemitismin pitkä historia. 2. tarkistettu ja uudistettu laitos) Jyväskylä: Atena, 2008. ISBN 978-951-796-494-4
• Laitila, Teuvo: Uskonto, isänmaa ja antisemitismi: Kiistely juutalaisista suomalaisessa julkisuudessa ennen talvisotaa. Tampere: Arator, 2014. ISBN 978-952-9619-26-9
• Myllykoski, Matti & Lundgren, Svante: Murhatun Jumalan varjo: Antisemitismi kristinuskon historiassa. Helsinki: Yliopistopaino, 2005. ISBN 951-570-614-9

Aiheesta muualla

• Helsingin Sanomat; Puolikuu ja Hakaristi.
• Helsingin Sanomat: Hanski Jari: Juutalaisviha Suomessa 1918–1944 (Arkistoitu – Internet Archive).
• Myllykoski, Matti: Kristillinen juutalaisvastaisuus vaikutti modernin antisemitismin syntyyn (Arkistoitu – Internet Archive). Teologia.fi 19.09.2007.

Vihamielisyys kansallisuusryhmittäin

• amerikkalaisvastaisuus
• arabivastaisuus
• juutalaisvastaisuus
• kiinalaisvastaisuus
• neuvostovastaisuus
• romanivastaisuus
• ruotsalaisvastaisuus
• saksalaisvastaisuus
• suomalaisvastaisuus
• venäläisvastaisuus
• virolaisvastaisuus