Fanni Luukkonen
Fanni Luukkonen (13. maaliskuuta 1882 Helsinki – 27. lokakuuta 1947 Helsinki) oli Lotta Svärd -järjestön pitkäaikainen johtaja.[1] Luukkosesta tuli ennen sotaa ja sen aikana yksi suomalaisen yhteiskunnan merkittävimmistä naisjohtajista, koska Lotta Svärdissä toimiminen näytti sen toimintaan osallistuneille myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen merkityksen. Fanni Luukkosen merkitys ja asema merkittävänä suomalaisena johtajana onkin palautunut vasta viime vuosikymmenten aikana, kun Suomessa on jälleen voitu puhua suojeluskunnista ja Lotta Svärdistä avoimesti.[2]
Fanni Luukkosen työtä arvostettiin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, ja hänen johtamansa Lotta Svärd toimi myös esimerkkinä, kun esimerkiksi muissa pohjoismaissa järjestettiin naisten vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Ruotsissa toimii edelleen naisten maanpuolustusjärjestö Svenska Lottakåren.[2]
Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fanni Luukkonen syntyi Helsingissä koneenkäyttäjä Olli Luukkosen[1] ja vaimonsa Katariina Sofian[1] (o.s. Palmgren) keskimmäisenä[1] lapsena. Hänen syntymänsä aikoihin perhe oli kuitenkin muuttamassa uuden tulokkaan ja tämän paria vuotta vanhemman isoveljen Mauritz Emilin kanssa Ouluun.
Perhe asui Oulun edustalla sijaitsevalla Kiikelin saarella. Luukkonen opiskeli Oulun tyttökoulussa ja myöhemmin Helsingin Suomalaisessa Jatko-opistossa. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1902[1] ja kansakoulunopettajaksi 1906. Aluksi hän työskenteli Oulussa vuosina 1906–1913 ja vuodesta 1913–1931 lähtien Sortavalassa. Sortavalassa Fanni Luukkosen isänmaantunne voimistui kaupungin kärsiessä venäläisten sorrosta.[1]
Sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan aikaan Sortavalassa toimi suojeluskunta, jonka toimintaa Fanni Luukkonen pääsi seuraamaan läheltä ja hän sai käsityksen siitä, millaisia tehtäviä puolustusvoimat voisivat tarjota naisille.[1]
Sisällissodan jälkeen Fanni Luukkonen liittyi Lotta Svärd -järjestöön, jonka piirisihteeriksi hänet valittiin vuonna 1921. Hänet tunnettiin ahkerana asioiden hoitajana ja niinpä 1925 hänestä tuli Lotta Svärdin keskusjohtokunnan jäsen. Vuonna 1929 hänet valittiin yksimielisesti järjestön puheenjohtajaksi Helmi Arneberg-Pentin seuraajaksi. Luukkosen tullessa järjestön puheenjohtajaksi jäseniä oli noin 60 000.[1] Jäsenmäärä kasvoi niin, että järjestöä lakkautettaessa lottia oli jo yli 240 000[2]. Toisen maailmansodan aikana Suomen puolustusvoimissa työskenteli noin 90 000 lottaa.[1]
Talvisota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisodan jälkeen kesäkuussa 1940 marsalkka Mannerheim myönsi Lottaopiston silloisen kurssin päättäjäisjuhlassa Fanni Luukkoselle ensimmäisen luokan Vapaudenristin miekkoineen. Luukkonen oli ensimmäinen tämän kunniamerkin saanut nainen.[1] Lisäksi hän sai sen punaisella eli sota-ajan nauhalla ja kaulan ympäri kannettavana kuten sotilaat. Tämän kunniamerkin on naisista hänen lisäkseen saanut vain entinen ministeri ja YK-valtuutettu Elisabeth Rehn, joka sai sen ilman miekkoja sekä keltaisella eli rauhanajan nauhalla kannettavaksi vasemmassa olkapäässä niin sanotussa naisten nauhassa eli mitalinauhasta tehdyssä ruusukkeessa.
Jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jatkosodan jälkeen Luukkonen sai vielä Vapaudenristiin liittyvän rintatähden[1]. Se oli varustettu miekoilla eli ritarikuntasääntöjen mukaan kaksinkertaisena kuten alkuperäisen ristinkin. Presidentti Mannerheim myönsi virallisten ritarikuntien suurmestarina rintatähden välittömästi Lottajärjestön lakkautusilmoituksen julkistamisen jälkeen.
Luukkonen vieraili natsi-Saksan diktaattori Adolf Hitlerin päämajassa 19. toukokuuta 1943 ja sai Hitleriltä Kotka-ritarikunnan ristin bolsevismia vastaan käydystä taistelusta. Luukkonen oli ainoa nainen, joka ei ole saksalainen, jolle tämä merkki annettiin.[1]
Sotien jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Välirauhansopimuksessa Neuvostoliiton kanssa päätettiin Lotta Svärd-järjestön lakkauttamisesta. Fanni Luukkoselle tämä merkitsi suurta elämänmuutosta: hän eli Helsingissä pienen eläkkeensä turvin tehden tilapäisiä kirjallisia töitä.[1] Sodan jälkeen häntä solvattiin hän sai nimettömiä herjauskirjeitä.[1][2] Ajan henkinen paine heikensi Fanni Luukkosen terveyttä, joka oli jo ennestään ollut huono.[1] Sodan jälkeen lottatyö ja Luukkonen leimattiin neuvostovastaiseksi. Hän oli persona non grata, josta ei voitu puhua. Häntä myös mahdollisesti tarkkailtiin, hänen matkustamistaan pohjoismaihin vaikeutettiin ja hänen elämänsä oli hyvin vaikeaa.[2]
Fanni Luukkonen kuoli sydäninfarktiin lokakuussa 1947 ja hänet haudattiin Iihin sukuhautaan. Hänen haudallaan olevassa kivessä lukee ”Isänmaa on Jumalan ajatus”. Helsingissä on Tehtaankatu 21:ssä Fanni Luukkosen muistolaatta, ja toinen laatta on Oulussa Heinätorin koululla.[1]
Elokuva
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lottajohtajan Fanni Luukkosen elämästä on valmistunut dokumenttielokuva Sotalotta, jonka tekijä on Raimo Salo.[3] Elokuvan haastatteluissa ilmeni, miten raskasta järjestön lakkauttaminen oli Luukkoselle ja miten lotat kokivat, että heidän johtajaansa kohdeltiin rankasti.[2]
Kirjallisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Marjo-Riitta Antikainen: Velvollisuuden kutsu. Fanni Luukkonen johtajana. Otava, 2012.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Kaarle Sulamaa: Luukkonen, Fanni (1882 - 1947) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 1997 / 2016. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 22.6.2016.
- ↑ a b c d e f Lotta-järjestöä 15 vuotta johtanut Fanni Luukkonen oli sodan jälkeen henkilö, josta ei voinut puhua – sai herjauskirjeitä ja solvauksia Yle Uutiset. 5.12.2022. Viitattu 1.1.2023.
- ↑ Vaikka Fanni Luukkosen tie vei lottajohtajasta vaietuksi persoonaksi, hänen perintönsä on tänään osa suomalaista naisjohtajuutta Yle
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fanni Luukkonen Wikimedia Commonsissa
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
