Elisabeth Rehn

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elisabeth Rehn
Rehn vuonna 2015
Rehn vuonna 2015
Suomen puolustusministeri
Holkerin hallitus
13.6.1990–25.4.1991
Ahon hallitus
26.4.1991–1.1.1995
Edeltäjä Ole Norrback
Seuraaja Jan-Erik Enestam
Kansanedustaja
24.3.1979–23.3.1995
Ryhmä/puolue Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Uudenmaan läänin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt6. huhtikuuta 1935 (ikä 89)
Helsinki
Arvonimiministeri (2005)
Puoliso Ove Rehn (aviol. 1955–k. 2004)
Tiedot
Puolue RKP

Märta Elisabeth Rehn (o.s. Carlberg; s. 6. huhtikuuta 1935 Helsinki) on suomalainen ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja (1979–1995) sekä Suomen ja Euroopan ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri[1]. Hän oli Martti Ahtisaaren vastaehdokas vuoden 1994 presidentinvaalin toisella kierroksella ja oli myös puolueensa ehdokas vuoden 2000 presidentinvaalissa. Aktiivipoliitikon uran jälkeen Rehn on tullut tunnetuksi paljon maailmalla liikkuvana ihmisoikeustaistelijana.

Yksityiselämä ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rehn syntyi Helsingissä, mutta vietti suurimman osan lapsuudestaan Mäntsälässä, jossa hänen isänsä, lääketieteen lisensiaatti Andreas Petrus Carlberg (1897–1971) toimi kunnanlääkärinä vuosina 1931–1960. Elisabethin äiti oli Ruth Leonida Weurlander. Elisabethin ruotsin kielen taitoa vahvistettiin lähettämällä hänet 10-vuotiaana sisäoppilaitokseen Kauniaisiin.[2]

Rehn valmistui ylioppilaaksi Grankulla samskolasta vuonna 1953 ja diplomiekonomiksi Svenska handelshögskolanista vuonna 1957.[3]

Avioliitto ja perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rehn avioitui opiskelutoverinsa diplomiekonomi Ove Harald Rehnin kanssa vuonna 1955.[4] Heille syntyi neljä lasta: Veronica (1956), Joakim (1958), Charlotta (1959) ja Johan (1962).[3] Arkkitehti Veronica Rehn-Kivi on toiminut sittemmin kansanedustajana ja kunnallispoliitikkona Kauniaisissa RKP:n edustajana, Espoon kaupungin rakennusvalvontapäällikkönä sekä Valtion rakennustaidetoimikunnan jäsenenä.[5] Diplomiekonomi, KHT Joakim Rehn on hallituksen puheenjohtaja laskentatoimiyritys Revico Grant Thornton Oy:ssä,[6] ja Johan Rehn on alkoholin maahantuontiyritys Interbrandsin toimitusjohtaja[7].

Perhe asui ensin Helsingissä, mutta muutti Kauniaisiin vuonna 1968. Myöhemmin Rehnit asuivat Kirkkonummella. Ove H. Rehn kuoli vuonna 2004.[4]Elisabeth Rehn muutti takaisin Kauniaisiin vuonna 2019[8]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrittäjäperheen arkea

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elisabeth Rehn vuonna 1966

Vuodesta 1960 alkaen Elisabeth Rehn toimi perheyritys Renectan konttoripäällikkönä kotiäitiyden ohessa. Samoihin aikoihin hän alkoi ensimmäisenä tuoda tunnettuja Tupperware-muoviastioita Suomeen. Vuosina 1972–1977 hän toimi Grankulla samskolan ammatinvalintaopettajana ja perheyritys Rehn Tradingin konttoripäällikkönä vuosina 1978–1979.[9] Tämä viimeisin yritys meni konkurssiin vuonna 1979. Elisabeth ja Ove Rehn menettivät koko omaisuutensa ja joutuivat lopulta asumaan alkeellisesti pienessä pihamökissä.[10] Kaikesta huolimatta Rehnillä säilyi vankka usko yrittäjyyteen myös poliitikkona.

Kaupunginvaltuustosta eduskuntaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1973 Rehn nousi Kauniaisten kaupunginvaltuustoon ruotsalaisen kansanpuolueen edustajana ja toimi vuosina 1977–1979 Kauniaisten koululautakunnan puheenjohtajana. Vuonna 1979 hän oli mukana kaupunginhallituksessa.[9]

Maaliskuussa 1979 suhteellisen tuntematon Rehn nousi Uudeltamaalta vahvasti oikeistolaisen kampanjan avulla eduskuntaan ja mukaan valtakunnanpolitiikkaan. Vaalilauseena oli ”Kvinnan från höger” (’Nainen oikealta’),[11] ja teemoina olivat isänmaallisuus, vapaa omistusoikeus sekä demokratia.

1980-luvulla Rehn toimi kansanedustajan tehtäviensä ohella aktiivisesti Suomen Punaisen Ristin, Suomen Unicef-yhdistyksen ja Maailman luonnonsäätiön (WWF) Suomen rahaston johtotehtävissä. Valtiollisia luottamustoimia olivat presidentin valitsijamiestehtävät vuosina 1982 ja 1988 sekä pienen ja keskisuuren teollisuuden (1980–1986) ja taloudellisten kehitysmaasuhteiden neuvottelukuntien (1985–1991) jäsenyydet. Vuonna 1985 Rehn nousi RKP:n työvaliokuntaan. Hän toimi myös Vapaan koulutuksen tukisäätiössä (VKTS), jonka tavoitteena oli kamppailla kouluihin tunkeutuvaa sosialismia vastaan. Säätiö muun muassa kokosi ”mustaa listaa” opettajien poliittisesta suuntautumisesta.[12]

Puolustusministeriksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana Rehn toimi vuosina 1987–1990. Tämän jälkeen, kesäkuussa 1990, Rehn nousi Holkerin hallitukseen puolustusministeriksi yhdeksän kuukautta ennen uusia vaaleja. Rehn kuitenkin jatkoi puolustusministerinä myös seuraavassa Esko Ahon hallituksessa, jossa hänestä tuli myös tasa-arvoasioista vastaava ministeri sosiaali- ja terveysministeriöön. Rehn halusi nostaa puolustusministeriön ja maanpuolustuksen näkyvyyttä ja profiilia. Puolustusministerinä Rehnin tunnetuin aikaansaannos oli Hornet-kaupat, jotka toteutettiin vain puoli vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Vahvasti länsi- ja Nato-mielinen Rehn halusi omien sanojensa mukaan osoittaa Suomen kuulumisen länsimaailmaan. Vaihtoehtoina olivat amerikkalaiset F-16 ja F/A-18 Hornet sekä ruotsalainen JAS ja ranskalainen Mirage 2000.[13] 5. kesäkuuta 1992 ilmoitettiin, että Suomi ja Yhdysvallat olivat allekirjoittaneet 13 miljardin markan arvoisen hävittäjäkonesopimuksen 57 Hornet-taisteluhävittäjästä ja 7 koulutuskoneesta. Lentokonevalmistaja McDonnell-Douglas sitoutui vastaostoihin.[14]

Kirjan Lillan – Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä (2014) mukaan Rehn myöhemmin katui tapaa, millä päätös hävittäjähankinnasta tehtiin:

»Elisabethin mukaan hallituksen johdossa oli katsottu, että tässä alkaa taloustilanne olla niin huono, että aikaa ei ole mihinkään mutinoihin tai informointeihin. Päätös valmisteltiin pimennossa ja vietiin läpi pikavauhtia, poikkeuksellisella tavalla. Hävittäjäpäätös päätettiin tietoisesti pitää pienessä piirissä ja julkisuudelta piilossa. Pelättiin, että se ei etene mihinkään, jos laajat kansanedustajajoukot tai muut päästetään debatoimaan asiasta. Esimerkiksi konetyypin valinnasta tiesi vain noin tusinan verran ihmisiä.»

»”Se oli vaan, että nyt ei mitään eikä ketään kuulla. Minusta se oli valtavan rumasti tehty heitä kohti, mutta itsehän sitä olin tekemässä. Tiedostin kyllä sen, että tällaista ei päätöksenteko saa demokratiassa olla. Suurimmalle osalle ministereistä tämä tuli aivan yllätyksenä. Ministereille ei ollut annettu mahdollisuutta hankkia lisätietoa, joka oli erittäin ruma temppu. Niin jouduttiin tekemään, jotta tämä saatiin läpi.”»

Elisabeth Rehniä pidettiin poikkeuksellisen vaikutusvaltaisena puolustusministerinä hänen laajan kansansuosionsa tähden. Hänen kannatuksensa ylitti RKP:n rajat. Oman puolueensa sisällä Rehnillä oli tosin ristiriitoja muiden vaikuttajiensa kanssa. Hornet-kauppojen lisäksi hänen puolustusministeriytensä aikana 1995 säädettiin laki, jonka mukaan myös naisilla on mahdollisuus suorittaa asepalvelus. Ilta-Sanomille vuonna 2009 antamassaan haastattelussa Rehn kertoi, että hän itse pitää keskeisimpinä saavutuksinaan puolustusministerinä varusmiesten aseman hoitamista ja muun muassa simputukseen puuttumista.[15] Rehn otti puolustusministerinä kantaa myös tuolloin julkisessa keskustelussa olleeseen somalien pakolaiskysymykseen. Tammikuussa 1994 hän järjesti suhteillaan kuusihenkisen somaliperheen maahantuloluvan Tallinnasta vastoin ulkoministeriön ja ulkomaalaiskeskuksen kantaa.[16]

Presidentinvaalit 1994

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elisabeth Rehn vaalivalvojaisissa vuonna 1994.

Rehnin suhteet puolueeseensa olivat välillä ristiriitaiset, mikä näkyi muun muassa siinä, ettei RKP antanut presidentinvaalikampanjan alussa välitöntä tukeaan Rehnille. Hän ei ollut ainoa vaalikamppailuun lähtenyt nainen, vaan ensin esillä oli Eeva Kuuskoski, jonka kannatus tosin tyrehtyi pian. Vuonna 1993 Rehnin suosio alkoi lisääntyä. Gallupkannatus tosin näytti lopulta neljättä sijaa 7,9 prosentin äänisaaliilla. 16. tammikuuta 1994 pidetyllä vaalin ensimmäisellä kierroksella Rehn nousi kuitenkin toiseksi 22 prosentin kannatuksella. Kuukauden päästä järjestetyllä toisella kierroksella valtiosihteeri Martti Ahtisaarta vastaan Rehn sai 46,1 prosenttia äänistä.[11] Ensimmäistä kertaa kokonaan suorana kansanvaalina järjestetty presidentinvalinta mahdollisti sen, että toiselle kierrokselle porvarillisen puolen ehdokkaaksi SDP:ta vastaan nousi RKP:n edustaja. Vaalin poikkeuksellisen ehdokasasetelman (mies ja nainen, diplomaatti ja poliitikko) vuoksi liukumaa oli tosin niin vasemmalta puolelta porvarilliselle kuin toisinpäinkin.

Kansainvälisiin luottamustehtäviin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusministeriyden ja presidenttiehdokkuuden jälkeen Rehn siirtyi Balkanin ihmisoikeusraportoijaksi vuosiksi 1995–1997. Hän kävi ensimmäisten tarkkailijoiden joukossa Srebrenican joukkohaudoilla. Vuosina 1995–1996 Rehn toimi myös eduskunnan valitsemana europarlamentaarikkona. Hän oli usein kansainvälisessä julkisuudessa YK-tehtäviensä myötä. Rehn toimi YK:n pääsihteerin erityisedustajana Sarajevossa 1999, YK:n alipääsihteerinä, Bosnia ja Hertsegovinan erityislähettiläänä 1998–1999 ja UNMIBH:n poliittisena johtajana.[17]

Presidentinvaalit 2000

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

RKP asetti Rehnin presidenttiehdokkaakseen uudelleen vuoden 2000 vaaleissa. Tällä kertaa Rehn jäi ensimmäisellä kierroksella neljänneksi ja sai 7,9 % äänistä.[18]

Huomionosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rehn on myös saanut toisena naisena Suomessa ensimmäisen luokan Vapaudenristin rintatähdellä YK-valtuutetun ansioistaan. Tämä kunniamerkki on myönnetty ilman miekkoja, nykyaikaisella niin sanotulla naisten nauhalla (eli vasemmalla olkapäällä kannettavalla, keltaisesta eli rauhanajan mitalinauhasta tehdyllä ruusukkeella). Edellinen saman kunniamerkin saanut nainen oli ”lottakenraali” Fanni Luukkonen.

Oma televisio-ohjelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Elisabeth kohtaa

Syksyllä 2012 Rehn sai Yle Fem -kanavalle oman keskusteluohjelman Elisabeth kohtaa (ruots. Elisabeth möter). Siinä hän haastatteli tapaamiaan mielenkiintoisia ihmisiä. Rehnin vieraina nähtiin muun muassa hänen vanha kilpakumppaninsa Martti Ahtisaari, YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan ja Afrikan ensimmäinen naispresidentti, ja Rehnin ystävä, Ellen Johnson Sirleaf.[23][24][25] Rehn sai myös yllättävän haastattelun Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin veljenpojalta. Tämä kuvaili ohjelmassa setäänsä ”diktaattoriksi”, mikä herätti huomiota maailmalla.[26][27]

Kesällä 2013 Rehnin keskusteluohjelma jatkui vielä kolmella jaksolla. Kauden avausjaksossa hän sai haastatella kuningatar Silviaa, joka ei yleensä myönny haastatteluihin. Sarjan kymmenennessä ja viimeisessä osassa vieraili puolestaan Serbian entinen presidentti Boris Tadić.[23]

Populaarikulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elisabeth Rehn mainitaan Popeda-yhtyeen vuoden 1992 singlekappaleella Kersantti Karoliina. Kappaleessa viitataan Rehnin naisten vapaaehtoisen asepalveluksen mahdollistaneeseen toimintaan puolustusministerinä: ”Kuulin Karoliinan lähteneen, / jätti tänne vaikeroimaan kotipiiakseen. / Syytän sua, Elisabeth Rehn, / mun naiseni on kapiainen.”[28]

Ajatushautomo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elisabeth Rehniin liittyy ajatushautomo Elisabeth Rehn Bank of Ideas. [29]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hinkkala, Marjatta: Leijona-areena: Suomalaiset rauhanrakentajina Balkanilla. Päivä Oy, 2006. ISBN 952-47-5101-1
  • Korppi-Tommola, Aura: ”Rehn, Elisabeth (1935–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 181–182. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5 Teoksen verkkoversio.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Henley, Jon: Europe's defence minister roles become female stronghold The Guardian. 19.5.2017. Viitattu 6.2.2020. (englanniksi)
  2. ↑ Erjonsalo, Anne: Näin minusta tuli Elisabeth. Ilta-Sanomat Plus, 2009, nro 23.12.2009, s. 23.
  3. ↑ a b Korppi-Tommola, Aura: Rehn, Elisabeth (1935–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006 (päivitetty 12.6.2015). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  4. ↑ a b Muistot: Ove H. Rehn Helsingin Sanomat. 28.11.2004.
  5. ↑ http://veronicarehn-kivi.sfpval.fi/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ http://fi.linkedin.com/pub/joakim-rehn/6/29/4b6[vanhentunut linkki]
  7. ↑ http://www.interbrands.fi/yhteystiedot (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. ↑ Kotiliesi: Elisabeth Rehn vaihtoi Kirkkonummen Kauniaisiin Länsiväylä. 1.11.2019. Viitattu 25.12.2022.
  9. ↑ a b Elisabeth Rehn Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 6.2.2020.
  10. ↑ http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Lillan+ja+Bimba++Elisabeth+Rehnin+69+nykyinen+titteli+on+Kaakkois-Euroopanvakaussopimuksen+demokratia-+ja+ihmisoikeusp%C3%B6yd%C3%A4n+puheenjohtaja+H%C3%A4nenvanhin+lapsensa+Veronica+Rehn-Kivi+48+on+arkkitehti+jakunnallispoliitikko/KL200404031881n (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. ↑ a b Tepponen, Marja: Soihdunkantajasta moraaliseen selkärankaan: Elisabeth Rehnin retoriset vaikutuskeinot vuoden 2000 presidentinvaaleissa (pdf) (Pro gradu -tutkielma) 2003. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 6.2.2020.
  12. ↑ Sairaan viihde (.pdf) uljas. Arkistoitu 10.3.2023. Viitattu 10.3.2023.
  13. ↑ Dokumentti: ”Vaikuttaja: Minä, Elisabeth Rehn Osa 2/6.” T: Peik Henrichson. Fri film, 2011, esitetty FST5:llä 8.10.2011 klo 15:25. Lainaus: "JAS ei ensinnäkään ollut valmis. Luojan lykky, että valinta ei osunut JASiin, sillä heti sen jälkeen JAS-kone putosi koelennolla. Sama lentäjä onnistui putoamaan toisenkin kerran. – – Ainakin minulla oli voimakas tunne, että nyt me tunnustamme väriä. Nyt me näytämme kuuluvamme länsimaailmaan. Minulle se merkitsi lähentymistä Natoon. Olen aina ollut Naton kannalla. Ehdolla oli myös F-16 hävittäjäkone, mutta se ei ollut hyvä. Sitten oli ranskalainen Mirage 2000."
  14. ↑ TV-Nytt-uutislähetys 5.6.1992
  15. ↑ Erjonsalo, Anne: Näin minusta tuli Elisabeth. Ilta-Sanomat Plus, 2009, nro 23.12.2009, s. 25.
  16. ↑ Nykänen, Harri: Rehn järjesti somaleja Suomeen vastoin muiden viranomaisten kantaa Turistiviisumin saanut perhe haki heti turvapaikkaa Helsingin Sanomat. 21.1.1994. Viitattu 9.10.2019.
  17. ↑ Hinkkala, Marjatta: Leijona-areena: Suomalaiset rauhanrakentajina Balkanilla, s. 120–121. Päivä Oy, 2006. ISBN 952-475-101-1
  18. ↑ Ehdokkaiden vaalimenestyksen kuvaus presidentinvaaleissa 2000 ensimmäisellä kierroksella Tilastokeskus. Viitattu 10.3.2023.
  19. ↑ Päivää! | Uhkarohkea puurtaja sai tunnustusta Helsingin Sanomat. 10.12.2009. Viitattu 10.3.2023.
  20. ↑ Elisabeth Rehn valittiin vuoden Lotaksi Yle Uutiset. 6.12.2011. Viitattu 6.2.2020.
  21. ↑ Kortelainen, Kai: [seurakuntalainen.fi/uutiset/elisabeth-rehnille-tunnustus-arkkipiispa-kari-makiselta/ Elisabeth Rehnille tunnustus arkkipiispa Kari Mäkiseltä] Seurakuntalainen.fi. 23.4.201. Viitattu 6.2.2020.
  22. ↑ Vuoden 2013 kunniatohtorit Maanpuolustuskorkeakoulu. Viitattu 6.2.2020.
  23. ↑ a b Virtanen, Leena: Keskusteluohjelma Helsingin Sanomat. 13.6.2013. Helsinki. Arkistoitu 11.8.2014. Viitattu 8.8.2014.
  24. ↑ Elisabeth Rehnin keskusteluohjelma alkaa syyskuussa Helsingin Sanomat. 7.8.2012. Helsinki. Arkistoitu 11.8.2014. Viitattu 8.8.2014.
  25. ↑ Elisabeth Rehn Ihmisoikeustaistelija. 77 vuotta, Kirkkonummi. Apu. 24.5.2012. Viitattu 7.10.2023.
  26. ↑ Tuohimaa, Pasi: Harvinaista viestiä Pohjois-Koreasta Helsingin Sanomat. 20.10.2012. Helsinki. Arkistoitu 11.8.2014. Viitattu 8.8.2014.
  27. ↑ Turtiainen, Suvi: Brittilehti: Kim Jong-unin veljenpoika erityissuojelukseen Helsingin Sanomat. 18.12.2013. Helsinki. Arkistoitu 24.6.2014. Viitattu 8.8.2014.
  28. ↑ Popeda LP Svoboda (Poko Rekords PÄLP 127), 1992, kappaleiden sanoitukset.
  29. ↑ http://www.bankofideas.fi/

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Elisabeth Rehn.
Edeltäjä:
Ole Norrback 		Suomen puolustusministeri
1990−1995 		Seuraaja:
Jan-Erik Enestam
Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajat
RKP:n ehdokkaat Suomen presidentinvaaleissa

Eduskunnan suorittama vaali
1919: C. G. E. Mannerheim
Valitsijamiesten vaali
1925: Karl Söderholm | 1950: J. K. Paasikivi | 1956: Ralf Törngren | 1962: Urho Kekkonen (vähemmistö)| 1968: Urho Kekkonen| 1978: Urho Kekkonen | 1982: Jan-Magnus Jansson
Suora kansanvaali
1994: Elisabeth Rehn | 2000: Elisabeth Rehn | 2006: Henrik Lax | 2012: Eva Biaudet | 2018: Nils Torvalds

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Elisabeth_Rehn&oldid=22859078”