Eurooppalainen maisemayleissopimus
.jpg)
Eurooppalainen maisemayleissopimus (myös Firenzen sopimus) on Euroopan neuvoston luoma ensimmäinen kansainvälinen sopimus, joka on laadittu yksinomaan eurooppalaisen maiseman suojelua varten kaikista näkökulmista katsottuna. Sopimus koskee kaikkia sen ratifioineita osapuolia ja kattaa luonnon-, maaseutu, kaupunki- ja esikaupunkialueet. Sopimus ottaa huomioon niin valtakunnallisesti merkittävät maisema-alueet, kuin myös jokapäiväisen arkiset tai rapistuneet maisema-alueet. [1][2]
Tarkoitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eurooppalaisen maisemayleissopimuksen tavoitteena on maisemien suojelun, hoidon ja suunnittelun edistäminen, sekä huomion herättäminen ja opettaminen maisema-alueiden arvosta. Se ohjaa ja yhtenäistää Euroopassa harjoiteettavaa maisemapolitiikkaa. Sopimus edellyttää, että maisemien arvo olennaisena osana ihmisen kulttuuri- ja luonnonympäristöä tunnustetaan lainsäädännössä. Maisemanäkökohdat on otettava huomioon kaikissa toimenpiteissä joilla voi olla vaikutusta maisemaan. Lisäksi on otettava käyttöön menettelytapoja, joiden avulla kansalaiset ja viranomaiset voivat osallistua maiseman arviointiin ja tavoitteiden määrittelemiseen ja toteuttamiseen.[3]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 2024 alussa Eurooppalaisen maisemayleissopimuksen oli ratifioinut 40 Euroopan neuvoston jäsenvaltiota. Suomi liittyi sopimukseen vuonna 2006. Suomen lainsäädäntö, hallinnolliset ohjelmat ja käytännöt tarjoavat riittävät keinot yleissopimuksen tavoitteiden täyttämiseksi eikä voimassaolevaan lainsäädäntöön tarvinnut tehdä liittymishetkellä tarkistuksia sopimuksen voimaansaattamisen takia.[3]
Toimeenpano
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 2024 tammikuussa seuraavat maat olivat ratifioineet sopimuksen:
Alankomaat, Andorra, Armenia, Azerbaidžan, Belgia, Bosnia ja Hertsegovina, Bulgaria, Espanja, Georgia, Irlanti, Islanti, Italia, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Moldova, Montenegro, Norja, Pohjois-Makedonia, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, San Marino, Serbia, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tsekin tasavalta, Turkki, Ukraina, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta.
Näiden maiden lisäksi Malta on allekirjoittanut sopimuksen, mutta ei ratifioinut sitä.
Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valtakunnallisesti merkittävät maisema-alueet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Suomessa
Suomessa on 186 valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Ne ovat maaseudun edustavimpia kulttuurimaisemia, joiden arvo perustuu monimuotoiseen kulttuurivaikutteiseen luontoon, hoidettuun viljelymaisemaan ja perinteiseen rakennuskantaan. Lisäksi alueisiin sisältyy muita maisematyyppejä, kuten saaristolaista ja saamelaista elämänmuotoa edustavia kohteita sekä historiallisesti merkittäviä maisemanähtävyyksiä. Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet perustuvat maankäyttö- ja rakennuslakiin.[4]
Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt Suomessa
Lisäksi Suomessa on valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä, joihin kuuluvat muun muassa historialliset rakennukset, varhaisen teollisuuden ja liikenteen miljööt, puutarhakulttuurin muovaamat maisemat ja muinaisjäännökset. Rakennetun kulttuuriympäristön päivitysinventointi valmistui vuonna 2009, jolloin Museovirasto listasi yli 1 400 kulttuurihistoriallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. Maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvaa rakennettujen kulttuuriympäristöjen inventointia käytetiin apuna myös valtakunnallisesti merkittävien maisema-alueiden inventoinnissa.[4]
Kansallismaisemat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Suomen kansallismaisemat
Vuonna 1992 ympäristöministeriö juhlisti Suomen 75-vuotista itsenäisyyttä nimeämällä 27 kansallismaisemaa. Kansallismaisemiksi valittiin kulttuurihistoriallisesti merkittäviä maisemakohteita, jotka kuvastavat monipuolisesti suomalaisen elinkeinomaiseman historiaa, alueellisia erityispiirteitä ja jotka ovat vaikuttaneet suomalaisen identiteetin ja maisemakäsityksen syntyyn.[4]
Kansalliset kaupunkipuistot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kansallinen kaupunkipuisto
Maankäyttö- ja rakennuslain nojalla voidaan perustaa kansallisia kaupunkipuistoja. Niissä arvokas kulttuuriympäristö ja kaupunkiluonto yhdistyvät kaupunkilaisten päivittäiseen ympäristöön ja virkistysalueisiin kestävän kaupunkisuunnittelun periaatteiden mukaisesti. Kansallisissa kaupunkipuistoissa on valtakunnallisesti merkittäviksi määriteltyjä kohteita, mutta myös arkisemmiksi miellettyjä alueita. Aloitteen kansallisten kaupunkipuistojen perustamisesta tekee kaupunki tai kunta ja perustamispäätöksen tekee ympäristöministeriö.
Perinnemaisemat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Perinnemaisema
Ympäristöministeriö on kartoittanut perinteisten maankäyttötapojen muovaamia perinnemaisemia. Ne ovat usein tärkeitä myös ekologisesti, biotooppeina. Perinnebiotoopit ovat kulttuurivaikutteisia, pääosin niitto- ja laiduntalouden muovaamia luontotyyppejä, kuten niittyjä, hakamaita, metsälaitumia ja nummia.
Perinnebiotoopit ovat ainutlaatuisia lajistollisia kokonaisuuksia, joiden katoaminen uhkaa viedä elinympäristön monilta eläin- ja kasvilajeilta. Perinnebiotooppien kokonaispinta-ala on pienentynyt jyrkästi maaseudun rakennemuutoksen ja tuotantomenetelmien uudistumisen myötä. Perinnebiotooppeja pyritään suojelemaan maisemanhoitohankkeilla ja perinteistä maatalousmaisemaa ylläpitävillä tukitoimilla.[4]
Maisemanhoitoalueet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Maisemanhoito
Luonnonsuojelulain nojalla voidaan perustaa maisemanhoitoalueita. Niiden avulla vaalitaan maaseutumaisemien luonto- ja kulttuuriarvoja sekä alueiden historiallisia ominaispiirteitä. Alueet perustetaan tiiviissä yhteistyössä paikallisten toimijoiden, kuten kyläyhdistysten ja kuntien kanssa.[4]
Valtakunnallisesti merkittävät kallioalueet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaista kallioalueista on koottu tietoa laajaan julkaisuun, joka käsittää yli tuhat eri kokoista kallioaluetta. Valtakunnallisesti arvokkaita kallioalueita, joiden geologiset, biologiset ja maisemalliset piirteet ovat erityisen edustavia, löytyi inventoinnissa 1286 kappaletta. Niitä esiintyy eniten Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Etelä-Savossa, Keski-Suomessa ja Lapissa.[5]
Euroopan neuvoston maisemapalkinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yleissopimuksen yhteydessä perustettiin Euroopan neuvoston maisemapalkinto, joka on tunnustus toimista tai toimintaperiaatteista, jotka tähtäävät maisemien kestävään käyttöön, suojeluun tai suunnitteluun. Palkittavat hankkeet edistävät maisemayleissopimuksen tavoitteita, ja ne voivat toimia esimerkkinä koko Euroopassa.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Eurooppalainen maisemayleissopimus 20.10.2000. Euroopan neuvosto. Viitattu 9.5.2024.
- ↑ Tasavallan presidentin asetus Eurooppalaisen maisemayleissopimuksen voimaansaattamisesta sekä yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta Finlex.fi. 2006.
- ↑ a b Eurooppalainen maisemayleissopimus 1. huhtikuuta voimaan Ympäristöministeriö. 31.3.2006. Viitattu 9.5.2024.
- ↑ a b c d e Maisemat Ympäristöhallinto. Viitattu 9.5.2024.
- ↑ Suomen kallioluonnosta on julkaistu laaja ja monipuolinen tietopaketti | Suomen ympäristökeskus www.sttinfo.fi. Viitattu 9.5.2024.
- ↑ Euroopan neuvosto ja kulttuuriperintö Museovirasto. Viitattu 9.5.2024.