Eugène-François Vidocq

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eugène-François Vidocq, Achille Devérian piirros noin vuodelta 1828.

Eugène-François Vidocq (24. heinäkuuta 1775 Arras – 11. toukokuuta 1857 Pariisi)[1] oli ranskalainen rikollinen sekä myöhemmin poliisi ja yksityisetsivä, joka perusti Ranskan keskusrikospoliisi Sûretén.

Vidocq uudisti kriminologiaa painottamalla muun muassa fyysisen todistusaineiston, johtolankojen ja yksityiskohtaisten rikosrekisterien ylläpidon merkitystä rikosten selvittämisessä. Hän toimi innoittajana useille kaunokirjallisuuden poliisi- ja etsivähahmoille.[2]

Elämänvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vidocqin isä oli leipuri Arrasissa.[3] Vidocqin nuoruus oli täynnä seikkailuja ja kiertolaiselämää. Hän liittyi Ranskan vallankumoussotien aikana armeijaan ja osallistui vuonna 1792 Valmyn ja Jemappesin taisteluihin, mutta karkasi sotaväestä. Hän harjoitti eri ammatteja ja joutui useita kertoja vankilaan pikkurikoksista.[1][4] Ensimmäisen pidemmän vankeustuomionsa Vidocq sai vuonna 1796, mutta hän onnistui pakenemaan. Seuraavien 13 vuoden aikana hän jäi kiinni ja pakeni uudelleen lukemattomia kertoja, välillä kuolemaantuomittunakin.[2] Saatuaan tarpeekseen tästä Vidocq tarjoutui vuonna 1809 poliisin urkkijaksi Pariisissa, ja hänet sijoitettiin la Forcen vankilaan vakoilemaan vankitovereitaan. Kolme vuotta myöhemmin hän auttoi Napoleonin hallintoa luomaan poliisin uuden ”turvallisuusprikaatin” (Brigade de sûreté), jonka ensimmäinen johtaja hänestä tuli.[1][4][3] Kehittäessään Sûretéa hän hyödynsi tehokkaasti kokemusperäisiä tietojaan rikollisista.[1] Pelkästään vuoden 1817 aikana suoritettiin 700 kiinniottoa.[4]

Vidocq erosi poliisin palveluksesta vuonna 1827 ja perusti Saint-Mandéhen Pariisin lähelle paperi- ja pahvitehtaan, joka työllisti entisiä vankeja.[1] Jättäessään poliisin hänellä oli puolen miljoonan frangin omaisuus, mutta hän hävisi rahat uhkapeleissä, jolloin tehdas ajautui vararikkoon. Vidocq palasi heinäkuun monarkian alussa Sûretén johtajaksi ja auttoi Ranskan hallitusta kesäkuun 1832 kansannousun tukahduttamisessa.[2] Hänet kuitenkin erotettiin myöhemmin samana vuonna, kun hänen väitettiin järjestäneen erään varkauden. Vidocq perusti tämän jälkeen yksityisen etsivätoimiston, jota on pidetty nykyaikaisten etsivätoimistojen esikuvana.[1] Toimistolla oli kortisto tunnetuimmista rikollisista. Se erikoistui aluksi petoksiin ja myöhemmin aviorikoksiin.[2] Ranskan viranomaiset kuitenkin kielsivät lopulta sen toiminnan.[1] Vuoden 1848 helmikuun vallankumouksen jälkeen Vidocq teki salaisia poliittisia palveluksia Louis Napoléonille. Hän oli vuonna 1849 viimeisen kerran vankilassa, Pariisin pahamaineisessa Conciergeriessa, vakoilemassa peitetehtävässä edellisen vuoden levottomuuksien aikana pidätettyjä kumouksellisia sosialisteja.[2][3]

Vidocqin nimissä julkaistiin hänen elinaikanaan useita kirjoja, muun muassa vuonna 1828 ilmestyneet neliosaiset muistelmat (Mémoires), mutta haamukirjoittajana toiminut Louis-François L’Héritier de l’Ain sekoitti niihin paljon dramatisoitua fiktiota.[2][1][4] Muistelmat tekivät Vidocqista jo elinaikanaan kansainvälisen kuuluisuuden ja romantisoidun sankarin.[2]

Myöhemmin liikkui myös vahvistamattomia huhuja, että Vidocq olisi jatkanut salaa rikollista toimintaa kuten varkauksia myös poliisin uransa aikana tai myynyt suojelua rikollisille. Vidocqia syytettiin kerran rakastajattarensa Francinen puukotuksesta, mutta juttu ei johtanut tuomioon, sillä Francine väitti puukottaneensa itse itseään. Vidocq joutui myös itse useiden murhayritysten kohteeksi.[2] Vanhoilla päivillään hän anoi väärällä nimellä köyhäinapua, mutta anomus hylättiin, kun tarkastaja havaitsi hänen elävän mukavasti kahdeksan huoneen asunnossa. Kuoltuaan 81-vuotiaana vuonna 1857 Vidocq haudattiin Saint-Mandéhen.[2][3] Hänen kuolemansa jälkeen 11 eri naista väitti olevansa hänen salaisen testamenttinsa ainoa edunsaaja.[3]

Populaarikulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vidocqin ystäväpiiriin kuuluivat muun muassa kirjailijat Victor Hugo, Honoré de Balzac, Eugène Sue ja Alexandre Dumas vanhempi.[1] Vidocq on toiminut innoittajana lukuisille ranskalaisen klassikkokirjallisuuden henkilöhahmoille kuten Hugon Kurjat-romaanin kahdelle päähahmolle Jean Valjeanille ja etsivä Javertille sekä Balzacin Inhimillinen komedia -teossarjassa esiintyvälle Vautrinille. Vidocqin maine toimi innoituksen lähteenä myös monille rikoskirjallisuuden etsivähahmoille kuten Edgar Allan Poen luomalle C. Auguste Dupinille.[2]

Vidocqista on tehty useita elokuvia. Douglas Sirkin vuonna 1946 ohjaamassa yhdysvaltalaisessa elokuvassa A Scandal in Paris Vidocqia näyttelee George Sanders, vuoden 2018 ranskalaisessa elokuvassa L'Empereur de Paris vuorostaan Vincent Cassel.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i François Vidocq (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 15.12.2019.
  2. ↑ a b c d e f g h i j Graham Robb: Walking through Walls (englanniksi) London Review of Books 18.3.2004. Viitattu 15.12.2019.
  3. ↑ a b c d e Emmanuelle Papot & Peter Hicks: VIDOCQ, François-Eugène (englanniksi) Napoleon.org. Viitattu 15.12.2019.
  4. ↑ a b c d Nordisk familjebok (1921), s. 278 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 15.12.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eugène-François_Vidocq&oldid=22183811”