Ester Kärki
Ester Salome Kärki, o.s. Kurvinen (etunimi on joissakin yhteyksissä Esteri) (1. toukokuuta 1883 Helsinki – 14. maaliskuuta 1952 Vesilahti) oli suomalainen lähetyssaarnaaja, rovastinna ja suurperheen äiti. Hänen vanhempansa olivat lähetyssaarnaaja Pietari Kurvinen (1842-1925) ja Vilhelmiina o.s. Rosvall (1846-1912). Esterin isänpuoleiset juuret olivat Ilomantsissa, Pietarin äidin äiti oli runonlaulaja Mateli Kuivalatar. Yksi Esterin vanhemmista sisaruksista oli sairaanhoidon kehittäjä Naima Kurvinen. Professori Auvo Kurvinen oli Esterin veljen Pietari J.I. Kurvisen tytär, juristi Pekka Kurvinen oli Pietari J.I. Kurvisen poika.
Kristillinen lähetystyö Japaniin alkoi 1800-luvun loppupuolella.[1] Vuonna 1900 SLEY (Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys) etsi lähetystyöntekijää Japaniin. Ei tahtonut löytyä, ja Pietari Kurvinen harkitsi jo itse sinne lähtemistä, mutta hänen 17-vuotias Ester-tyttärensä ilmoitti halukkuutensa. [2] Hänestä tuli ensimmäinen luterilainen Japanin naislähetti.[3] Syyskuussa 1900 Ester sekä Alfred Wellroos perheineen lähtivät. Seitsenviikkoisella laivamatkalla Englannista Nagasakiin Ester opiskeli japaninkielen alkeita.[4] Wellroosin perhe palasi pian Suomeen, mutta Ester viipyi Japanissa kuusi vuotta. Yhdessä Siiri Uusitalon kanssa hän perusti lähetysaseman Naganoon. Venäjän-Japanin sodan aika 1904-1905 oli vaikea, sillä Ester oli vihollismaan kansalainen. Japanin ajasta on perusteellinen selvitys hänen kirjassaan.[5]
Ester palasi Suomeen vuonna 1906. Japanilaiselle Daniel Watanabelle Helsingissä pidetyssä evankelisessa tilaisuudessa vuonna 1911 hän tutustui pastori Frans Kärkeen.[6] Ester ja Frans avioituivat ja saivat lapset Usko 1912, Lahja (myöh. Oittinen) 1913, Armo 1914, Toivo 1915, Rauha (myöh. Esteri Carlenius) 1918, Voitto 1921, Ilo (myöh. Ilmari) 1925. Ester Kärki seurasi miestään tämän asemapaikkoihin lähinnä Pohjanmaalla, pisimmillään Töysässä 1917-1925 ja Laihialla 1926-1952. Vuonna 1919 Töysän pappila paloi maan tasalle, ja Kärjen perhe joutui asumaan pitkään tilapäismajoituksessa.[7] Ester Kärjen myöhäisvuosista on niukasti dokumentteja, viimeinen tiedossa oleva valokuvakin on vuodelta 1935.[8] Elämänsä viimeiset kolme kuukautta hän asui poikansa Armon luona Vesilahdessa, ja Vesilahteen hänet haudattiin.
Ester oli monipuolisesti kielitaitoinen sekä musikaalisesti lahjakas, lauloi ja soitti pianoa, osasi jopa improvisoida.[9] Elämäkertakirjassaan Toivo Kärki muistelee äitiään lämpimästi.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Seija Jalagin: Japanin kutsu, s. 43. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-887-9
- ↑ Jaappaniin, oh Jaappaniin. Pogostan Sanomat, 31.7.2000. PunaMusta Media.
- ↑ Jalagin 2007, s.15
- ↑ Kalervo Kärki: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 24. Tampere: Mediapinta, 2015. ISBN 978-952-235-888-2
- ↑ Ester S. Kurvinen: Kuusi vuotta Jaappanissa pääpiirteissään. Helsinki: K.F.Puromiehen kirjapaino, 1908.
- ↑ Maarit Niiniluoto: Siks oon mä suruinen, s. 24. Helsinki: Tammi, 1982. ISBN 951-30-5435-7
- ↑ Kärki 2015, s. 29
- ↑ Kärki 2015, s. 26
- ↑ Lahja Oittinen o.s. Kärki: Lapsuusmuistojani Töysästä. Töysän Joulu, 1968, s. 10.
- ↑ Niiniluoto 1982, s. 22-27