Espoonlahden urheilupuisto
Espoonlahden urheilupuisto on yksi Espoonlahden kaupunginosan osa-alueista. Se sijaitsee lounaisessa Espoossa.
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Espoonlahden urheilupuisto sijaitsee verrattain keskellä Suur-Espoonlahtea alueella, jota rajaa idässä Soukanväylä, etelässä Yläkartanontie sekä lännessä ja pohjoisessa Espoonlahdentie. Kyseisen alueen eteläosassa on asuinkerrostaloja, itäosassa pientaloja. Varsinainen toiminnallinen urheilupuisto kattaa karkeasti alueen pohjoisen puoliskon. Soukanpohjan kartano hevosraitteineen sijaitsee alueen lounaisosassa. Urheilupuiston yhteydessä sijaitsee useita oppilaitoksia: Espoonlahden lukio, Koulumäen Koulu ja Storängens skola.[1] Myös Espoonlahden paloasema toimii aivan urheilupuiston tuntumassa.[2]
Urheilupuiston kentät sijaitsevat Soukanpohjan laaksossa, joka on vain muutaman metrin merenpinnan yläpuolella. Laakson kallioperästä on löydetty muun muassa sinkkivälkettä, lyijyhohdetta ja rikkikiisua sisältävä malmimineralisaatio, jota kutsutaan Soukan malmiksi.[3] Laakson etelä- ja länsipuolella on suhteellisen koskemattomia metsäalueita paljaine kalliopintoineen ja kelohonkineen.
Palvelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Urheilupuistossa on muun muassa Espoonlahden uimahalli, Espoonlahden urheiluhalli ja Espoonlahden harjoitusjäähalli. Tekonurmikenttiä on kolme, lisäksi on yksi pesäpallokenttä, katukoripallokenttä, ulkosalibandykenttä ja yleisurheilun suorituspaikkoja. Urheilupuiston palveluihin kuuluu niin ikään skeittipuisto, pumptrack-pyöräilyrata sekä talvisin luonnonjää ja kaukalo.[4] Kentät on rakennettu lounais–koillissuuntaisesti.
Pumptrack-radan viereen rakennettiin ulkokuntosali vuonna 2021.[5] Se on ympärivuotisessa käytössä.
Liikenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Espoonlahden urheilupuiston läheisyydessä kulkee lukuisia Espoon sisäisiä bussilinjoja. 2020-luvulla otetaan käyttöön Länsimetron jatke; sen asemista Espoonlahden asema rakennetaan urheilupuiston pohjoispuolelle, Soukan asema puolestaan eteläpuolelle. Kumpaisestakin on muutaman minuutin kävelymatka urheilupuistoon. Urheilupuiston alueella on tiheä kävelyteiden verkosto.
Kuvia Espoonlahden urheilupuistosta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Soukanpohjan kartanon hevosia.
-
Kesäteatteri sijaitsee urheilukenttien länsipuolella.
-
Espoonlahden lukio.
-
Kellomäen kalliot alueen luoteisosassa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Päivähoito ja koulutus Espoon kaupunki. Arkistoitu 8.5.2017. Viitattu 17.4.2017.
- ↑ Espoon kaupunki: Espoon karttapalvelu kartat.espoo.fi. Viitattu 17.4.2017.
- ↑ Pauli Saloranta (toim.): Espoon kaupunkipolut / Espoonlahti Ekyl.fi. 2005. Viitattu 17.4.2017.
- ↑ Espoonlahden urheilupuisto Espoon Kaupunki. Arkistoitu 22.3.2017. Viitattu 16.4.2017.
- ↑ Espoon kaupunki: Espoonlahden urheilupuiston ulkokuntosali Palvelukartta.hel.fi. Viitattu 19.1.2022.