Esikkokasvit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Esikkokasvit
Vesisulka eli sorjavesisulka (Hottonia palustris).
Vesisulka eli sorjavesisulka (Hottonia palustris).
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Putkilokasvit Tracheophyta
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Kladi: Aitokaksisirkkaiset Eudicots
Kladi: Asteridit
Lahko: Ericales
Heimo: Esikkokasvit Primulaceae
Vent.
Synonyymit
  • Aegicerataceae Blume
  • Anagallidaceae Borkh.
  • Ardisiaceae Juss.
  • Coridaceae J.Agardh
  • Embeliaceae J.Agardh
  • Hottoniaceae Döll
  • Lysimachiaceae Juss.
  • Maesaceae Anderb., B.Ståhl & Källersjö
  • Myrsinaceae R.Br., nom. cons.
  • Samolaceae Raf.
  • Theophrastaceae G.Don, nom. cons.
Katso myös

  Esikkokasvit Wikispeciesissä
  Esikkokasvit Commonsissa

Esikkokasvit (Primulaceae) on Ericales-lahkoon kuuluva putkilokasviheimo. Siihen kuuluu 58 sukua neljässä alaheimossa ja noin 2590 lajia.[1] Useita heimoon aiemmin kuuluneita sukuja siirrettiin muualle DNA-tutkimusten jälkeen 2000-luvulla, mutta 2010-luvun alussa esikkokasveihin yhdistettiin heimot Maesaceae, Myrsinaceae ja Theophrastaceae.[1]

Tuntomerkit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikkokasvit ovat puu- tai ruohovartisia koppisiemenisiä, joiden lehtiasento on tavallisesti kierteinen; lapa on toisinaan tummatäpläinen. Kukinto on terttumainen, ja kukat ovat yhdisteräisiä. Terä- ja hedelehdet kehittyvät yhteisistä aiheista, ja molempia on viisi. Kukassa on myös joutoheteitä. Viidestä emilehdestä muodostuneen yhdislehtisen sikiäimen päällä on mettä erittävää solukkoa. Siemenaiheet, joita on useita tai paljon, kiinnittyvät vapaaseen keski-istukkaan. Vartalo on lyhyt ja ontto, luotti on enemmän tai vähemmän pallomainen. Siemenet ovat kulmikkaita, ja niissä on runsas ravintovarasto eli endospermi.[2]

Luokittelu ja suvut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikkokasvien heimossa on neljä alaheimoa:[2]

1. Maesoideae A.DC.

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaheimossa on vain suku napamarjat (Maesa), jossa on 150 lajia Vanhan maailman tropiikissa pohjoisessa Japaniin asti.[3] Kasvit ovat liaaneja, pensaita tai puita, joissa on kauttaaltaan rauhasia ja eritekanavia. Korvakkeettomat lehdet sijaitsevat kierteisesti tai kahdessa rivissä, lavat ovat hammas- tai ehytlaitaisia. Kukinto on usein haarainen, ja siinä on pieniä kukkia. Teriö on ruukkumainen, hetiö tyveltä yhdislehtinen ja kiinnittynyt teriötorven keskivaiheille. Sikiäin koostuu kolmesta tai neljästä yhteen kasvaneesta emilehdestä ja on puoleksi kehänalainen. Luotti on tylppä tai pallomainen ja liuskainen. Hedelmä on monisiemeninen luumarja, jota verhiö ympäröi.[2]

2. Theophrastoideae A.DC.

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaheimossa on kuudesta yhdeksään sukua ja 105 lajia, jotka jaetaan kahteen tribukseen. Levinneisyys käsittää enimmäkseen trooppisen Amerikan, joitakin lajeja on myös lauhkeassa vyöhykkeessä ja Vanhassa maailmassa. Kasvien kukissa on enemmän tai vähemmän terämäisiä joutoheteitä.[2]

Tribuksessa Samoleae on vain 15-lajinen suolapunkien (Samolus) suku, joka on levinnyt laajalle enimmäkseen lauhkeille seuduille pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla. Muut alaheimon suvut ja lajit kuuluvat tribukseen Theophrasteae, jonka kasvit ovat puuvartisia, usein paksurunkoisia. Lehdet ovat piikkihampaisia tai ehytlaitaisia ja teräväkärkisiä. Kukat ovat kaksi- tai kaksikotisesti yksineuvoisia ja keskikokoisia, yhdisteräisiä. Niissä voi olla mettä erittäviä karvoja, ja joutoheteet ovat terälehtimäisiä. Hetiö muodostaa kartion kukan keskelle sen avautuessa; myöhemmin ne erkaantuvat toisistaan. Emiö on pitkävartaloinen. Hedelmä on marja, joskin toisinaan melko kuiva. Pyöreitä siemeniä siinä on yksi tai muutama. Tribuksen runsaslajisimmat suvut ovat Clavija (50 lajia) ja Jacquinia (35 lajia).[2]

3. Primuloideae Kostelesky

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvit ovat usein lehtiruusukkeisia ruohoja, joilla on vanallinen kukinto. Siinä on keskikokoisia kukkia yhdislehtisine verhiöineen ja leveän maljamaisine teriöineen. Heteet sijaitsevat kohdakkain teriön liuskojen kanssa. Siemenaiheet kiinnittyvät vapaaseen keski-istukkaan. Hedelmä on kotamainen, ja siinä on paljon kulmikkaita siemeniä. Lehdet ovat ehyt-, hammas- tai sahalaitaiset. Kasvien aineenvaihduntatuotteina esiintyy kukurbitasiineja, jotka ovat kitkeränmakuisia triterpenoideja.[2]

Alaheimossa on yhdeksän sukua ja 900 lajia, joista viitisen tai kuutisen sataa kuuluu esikoiden (Primula) sukuun. Nukkien (Androsace) suvussa on 160 lajia. Alaheimo kasvaa pohjoisella pallonpuoliskolla ja hajanaisesti eteläisellä (kartta).[2]

4. Myrsinoideae Burnett

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaheimon kasvit ovat puita, pensaita, liaaneja tai ruohoja, joissa on usein keltaisen värisiä bentsokinoni-yhdisteitä. Kasvien kaikissa osissa voi olla rauhasia ja eritekanavia. Lehdet ovat tavallisesti ehytlaitaisia. Joskus kasvit ovat kaksikotisia. Kukat ovat usein ryhminä tai viuhkomaisissa kukinnoissa ja ovat tavallisesti 4–5-lukuisia, pieniä tai keskikokoisia. Teriö on usein kontortti (kierteinen), ja siinä sekä sikiäimessä on toisinaan mettä tai öljyä erittäviä karvoja. Heteenponnet ovat nuolimaisia. Vartalo saattaa puuttua. Hedelmä on eri tavoin avautuva kota, marja tai luumarja. Mehevissä istukoissa sijaitsevia pyöreitä tai kulmikkaita siemeniä on yksi, muutama tai paljon.[2]

Alaheimoon kuuluu 41 sukua ja 1435 lajia, jotka kasvavat tropiikissa ja pohjoisessa lauhkeassa vyöhykkeessä, myös Suomessa (kartta). Eniten lajeja on suvuissa Ardisia (450 lajia), myrsikit (Myrsine, 155 lajia), alvet (Lysimachia, 150 lajia), Discocalyx (115 lajia), Oncostemum (110 lajia), Embelia (100 lajia), ratasruostiot (Parathesis, 85 lajia) ja Stylogyne (60 lajia).[2]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heimo on yleismaailmallinen. Suomessa esikkokasveja edustavat seuraavat 20 lajia joko alkuperäisinä, satunnaistulokkaina tai viljelykarkulaisina:[6][7][8]

  • jauhoesikko (Primula farinosa): alkuperäinen Ahvenanmaalla.
  • kevätesikko (Primula veris): alkuperäinen lounaassa.
  • lapinesikko (Primula stricta): alkuperäinen Itä-Lapissa.
  • lehtoesikko eli etelänkevätesikko (Primula elatior): kotoisin Euroopasta.
  • nuokkuesikko eli ruijanesikko (Primula nutans, Suomessa muunnos perämerennuokkuesikko subsp. finmarchica var. jokelae): alkuperäinen Pohjois-Pohjanmaalla.
  • idännukki (Androsace filiformis): kotoisin Itä-Euroopasta.
  • ketonukki (Androsace septentrionalis): alkuperäinen Ahvenanmaalla ja joillakin paikoilla Etelä-Suomessa.
  • peltonukki (Androsace elongata): kotoisin Euroopasta.
  • metsäalppikello (Soldanella montana): joskus viljelyjäänne, kotoisin Keski-Euroopasta.
  • ranta-alpi (Lysimachia vulgaris): alkuperäinen lähes koko maassa.
  • ripsialpi (Lysimachia ciliata): kotoisin Pohjois-Amerikasta.
  • suikeroalpi (Lysimachia nummularia): kotoisin Euroopasta.
  • tarha-alpi (Lysimachia punctata): kotoisin Euroopasta.
  • terttualpi (Lysimachia thyrsiflora): alkuperäinen koko maassa.
  • metsätähti (Lysimachia europaea, aiemmin Trientalis europaea): alkuperäinen koko maassa.
  • merirannikki (Lysimachia maritima, aiemmin Glaux maritima): alkuperäinen rannikoilla.
  • peltopunka eli peltopuna-alpi (Lysimachia arvensis, aiemmin Anagallis arvensis): kotoisin Euroopasta.
  • pikkupunka (Lysimachia minima, aiemmin Anagallis minima): alkuperäinen lounaassa ja kaakossa.
  • valkosuolapunka eli suolapunka (Samolus valerandi): alkuperäinen etelärannikolla.
  • vesisulka eli sorjavesisulka (Hottonia palustris): uustulokas Turussa.[9]

Kuvia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Stevens, P. F. (2001–2010): Angiosperm Phylogeny Website mobot.org. Viitattu 8.8.2012. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i Stevens 2001 –, viittaus 26.12.2014.
  3. ↑ http://www.mobot.org/mobot/research/apweb/maps/maesaceaemap.gif
  4. ↑ a b c d e f g h Räty, Ella (toim.): Viljelykasvien nimistö. Helsinki: Puutarhaliiton julkaisuja nro 363, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7
  5. ↑ Suomen Lajitietokeskus: Ratasruostiot – Parathesis Viitattu 17.11.2022.
  6. ↑ Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, 4. uudistettu painos. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9
  7. ↑ Hämet-Ahti, L., Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M., Suominen, J., Ulvinen, T., Uotila., P. & Väre, H. 2005: Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen – Lutukka 21: 41–85.
  8. ↑ Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M. & Uotila, P.: Checklist of the vascular plants of Finland. Suomen putkilokasvien luettelo. — Norrlinia 34: 1–206. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, 2019. ISBN 978-951-51-5363-0
  9. ↑ Lampinen, J. & Mäntyranta, N. (2020) Hottonia palustris L. (Primulaceae) – a new vascular plant for Finland found in Turku. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 96: 32–37.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Esikkokasvit&oldid=21019107”