Recep Tayyip Erdoğan

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Erdoğan)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Recep Tayyip Erdoğan
Presidentti Erdoğan Ukrainassa vuonna 2022
Presidentti Erdoğan Ukrainassa vuonna 2022
Turkin 12. presidentti
28.8.2014–
Pääministeri Ahmet Davutoğlu (2014–2016)
Binali Yıldırım (2016–2018)
Varapresidentti Fuat Oktay (2018–2023)
Cevdet Yılmaz (2023-)
Edeltäjä Abdullah Gül
Turkin pääministeri
14.3.2003–28.8.2014
Presidentti Ahmet Necdet Sezer
Abdullah Gül
Varapääministeri Abdullah Gül
Cemil Çiçek
Hayati Yazıcı
Nazım Ekren
Ali Babacan
Bülent Arınç
Beşir Atalay
Bekir Bozdağ
Edeltäjä Abdullah Gül
Seuraaja Ahmet Davutoğlu
Henkilötiedot
Syntynyt26. helmikuuta 1954 (ikä 70)
Istanbul, Turkki
Kansalaisuus Turkki
Puoliso Emine Erdoğan
Tiedot
Puolue Oikeus ja kehitys -puolue
(2001–2014, 2017–)
Uskonto sunnalaisuus
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.tccb.gov.tr

Recep Tayyip Erdoğan ([ɾeˈd͡ʒep tajˈjip ˈæɾdo.an]; s. 26. helmikuuta 1954 Istanbul) on turkkilainen poliitikko, joka on toiminut maansa presidenttinä vuodesta 2014 lähtien. Sitä ennen hän toimi Turkin pääministerinä 2003–2014 ja Istanbulin pormestarina 1994–1998. Erdoğan johtaa islamistista Oikeus ja kehitys -puoluetta (AKP).[1]

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erdoğan syntyi vuonna 1954 Istanbulissa islaminuskoiseen georgialaissukuiseen perheeseen. Hänen vanhempansa olivat muuttaneet Istanbuliin Rizestä Koillis-Turkista, jonne heidän vanhempansa olivat tulleet Batumista Georgiasta. Erdoğanin isä Ahmet työskenteli rannikkovartiostossa. Erdoğan oli perheensä kuopus, ja hänellä on isänsä kahdesta avioliitosta yhteensä neljä sisarusta. Erdoğan varttui ankarassa Kasımpaşan lähiössä Istanbulissa, mutta asui isänsä työn vuoksi osan lapsuudestaan myös Rizessä.[2]

Erdoğan on kertonut isänsä olleen uskonnollinen, äkkipikainen ja ankara mies, joka kuritti lapsiaan pahanteosta. Äitiinsä Erdoganilla oli lämpimämmät suhteet. Teini-ikäisenä Erdoğan ansaitsi perheelleen rahaa myymällä limonadia ja sämpylöitä.[3]

Uskonnolliseksi koulussa havaittu Erdoğan laitettiin imaameja tuottavaan islamilaiseen İmam Hatip -lukioon, josta hän valmistui vuonna 1973. Hän suoritti kursseja myös maallisessa Eyub Lisesi -lukiossa päästäkseen yliopistoon. Erdoğan pelasi jalkapalloa vuosina 1969–1982, yleensä amatöörisarjoissa, mutta yhden kauden ammattilaisenakin 21-vuotiaana. Kasımpaşa SK -seuran stadioni on nykyisin nimetty hänen mukaansa.[4]

İmam Hatip -lukion jälkeen Erdoğan opiskeli oman väittämänsä mukaan liiketaloutta Marmaran yliopistossa ja valmistui vuonna 1981. Väite on laajalti kyseenalaistettu, sillä yliopisto ei vielä tuolloin lainkaan tarjonnut opetusta kyseisellä alalla, ja Erdoğanin todisteena esittämä diplomi on päivätty ennen vastaavan tiedekunnan perustamista.[5]

Erdoğan meni vuonna 1978 naimisiin Emine Gülbaranin (s. 1955) kanssa. Heillä on kaksi poikaa, Ahmet Burak ja Necmettin Bilal, ja kaksi tytärtä, Esra ja Sümeyye. Erdoğanin isä kuoli vuonna 1988 ja hänen äitinsä Tenzile Erdoğan vuonna 2011.[6]

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erdoğan aloitti poliittisen uransa 1970-luvun lopulla kansallisessa pelastuspuolueessa Milli Selâmet Partisi. Se kiellettiin vuoden 1980 sotilasvallankaappauksen jälkeen, ja Erdoğan joutui vankilaan.[7]

Erdoğan liittyi Refah-puolueeseen vuonna 1984. Hänet nimettiin puolueen paikallisjohtajaksi Beyoğluun ja vuonna 1985 puolueen Istanbulin osaston johtajaksi. Vuonna 1986 Erdoğan oli puolueen ehdokkaana parlamentin täydennysvaalissa, mutta ei tullut valituksi. Vuonna 1989 Erdoğan oli puolueensa ehdokas Beyoğlun vaalipiirin pormestarinvaalissa, mutta hän hävisi vaalin ja joutui puoleksi vuodeksi vankilaan vaalituloksen protestoinnista. Erdoğan oli vuonna 1991 ehdolla Turkin parlamenttiin, mutta hän jäi rannalle äänten tarkistuslaskennan jälkeen.[8]

Istanbulin pormestarina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erdoğan valittiin Istanbulin pormestariksi vuonna 1994.[9] Pormestarina Erdoğan kielsi alkoholin tarjoilun katukahviloista. Vuonna 1998 hänet tuomittiin ”uskonnollisen vihan lietsomisesta” kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen, sillä hän oli lukenut julkisesti Ziya Gökalpin (1876−1924) sotaisan islamilaisen runon Sotilaan rukous (1913).[1]

»Minareetit ovat pistimemme / kuvut kypärämme / moskeijat parakkimme, / uskovat sotilaamme. Tämä pyhä armeija suojelee uskontoani. Matkamme on kohtaloni, loppu on marttyyrius»

Parlamentaarikkona ja puoluejohtajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erdoğan keräsi pidätyksestään sympatiapisteet, ja hänestä tuli yksi Turkin suosituimmista poliitikoista. Erdoğan perusti 2001 Refah Partisin raunioille AKP-puolueen, joka voitti vaalit 2002. Rikosrekisterinsä vuoksi hän ei päässyt pääministeriksi ennen lainmuutosta.[1]

Pääministerinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erdoğanin johtama AKP voitti maaliskuun 2003 täydennysvaalit, ja presidentti Sezer pyysi Erdoğania muodostamaan hallituksen. Erdoğan astui pääministerin virkaan 14. toukokuuta 2003.[10]

Virkakautensa alussa Erdoğan vieraili Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja osoitti yhteistyöhalukkuutta lännen kanssa. Hän tuki Yhdistyneiden kansakuntien suunnitelmaa Kyproksen kriisin ratkaisemiseksi, mutta Kyproksen kreikkalaiset estivät sen toteutumisen.[10] Turkin suhteet Israeliin huononivat. Erdoğan otti vastaan Hamasin johtaja Khalid Maš’alin, sekä tapasi Iranin presidentti Mahmud Ahmadinedžadin Istanbulissa. Israelin hyökättyä vuoden 2008 lopussa Gazaan Israelin media väitti Erdoğanin sanoneen Israelin tuhoutuvan ja Jumalan rankaisevan viattomien oikeuksien rikkojia.[11][12] Vuoden 2014 Israelin hyökkäys Gazaan sai Erdoğanin sanomaan että juutalaisvaltion toimet ”ylittävät barbaarisuudessaan Hitlerin”.[13]

Heinäkuussa 2007 Erdoğan määräsi ennenaikaiset parlamenttivaalit, joissa AKP otti selvän voiton. Seuraavana vuonna AKP:n vastustajat syyttivät puoluetta Turkin sekulaarisuuden uhkaamisesta, ja Erdoğanin asema vaarantui. Perustuslakituomioistuin käsitteli ehdotusta AKP:n lakkauttamisesta ja Erdoğanin sulkemisesta politiikan ulkopuolelle viideksi vuodeksi. Ehdotus ei kuitenkaan mennyt läpi. Kaksi vuotta myöhemmin Erdoğanin tukema lakimuutos kasvatti lainsäätäjien oikeutta nimittää tuomareita.[10]

Erdoğan allekirjoitti 6. elokuuta 2009 Vladimir Putinin kanssa sopimuksen maan ensimmäisen ydinvoimalan rakentamisesta Akkuyuun Mersinin maakuntaan Välimeren rannalle.[14] Voimalaan oli tarkoitus valmistua 2016 mennessä neljä 1 200 MW:n reaktoria. Suunnitelma kohtasi Turkissa vahvaa vastarintaa ja turkkilainen osapuoli peruutti projektin marraskuussa 2009 sähköntuotannon hintaan vedoten. Hurriyet-lehden arvioiden mukaan Turkki menetti sopimuksen peruuttamisessa noin kaksi miljardia dollaria.[15] Hanketta kuitenkin jatkettiin kesällä 2010 uusien neuvotteluiden jälkeen.[16]

Parlamenttivaalien 2011 vaalikampanjassaan Erdoğan lupasi uudistaa Turkin perustuslakia ja lisätä maan demokraattisia vapauksia. Hänen kolmas pääministerikautensa alkoi kesäkuussa 2011 voittoisien parlamenttivaalien jälkeen. Kesällä 2013 puhjenneissa mielenosoituksissa Erdoğania syytettiin autoritaariseksi sen jälkeen, kun Istanbulin poliisi oli tukahduttanut kovin ottein katumielenosoituksen.[10]

Turkin välit Egyptiin katkesivat, kun Erdoğan arvosteli ankarasti vuoden 2013 sotilasvallankaappausta, joka syrjäytti hänen tukemansa Muslimiveljeskunnan.[13]

Turkki asettui varhaisessa vaiheessa Syyrian kansannousun puolelle. Erdoğan vaati arabikevään kokemuksiin perustuen presidentti al-Assadin välitöntä eroamista, ja parin vuoden ajan hän oli vaatimassa kansainvälistä operaatiota Assadin syrjäyttämiseksi.[17] Turkkilaisen Halk TV:n haastattelussa Bashar al-Assad syytti Erdoğania siitä että hän salli kapinallisten käyttää Turkkia tukialueenaan ja terrorismin tukemisesta.[18]

Presidenttinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska Erdoğan ei puolueensa sääntöjen mukaan saanut asettua ehdolle neljännelle kaudelle pääministerinä, hän asttui ehdolle maan presidentiksi. Vielä vuonna 2014 presidentin virka oli Turkissa lähinnä seremoniallinen. Erdoğan voitti vaalin jo ensimmäisellä kierroksella ja astui virkaan 28. elokuuta 2014.[10]

Ankaran liepeille nousseesta mahtipontisesta uudesta presidentinpalatsista nousi kohu marraskuussa 2014. Palatsikompleksin pinta-ala on 200 000 neliömetriä ja siinä on 1000 huonetta. Palatsin nimi on Ak Saray eli Valkoinen palatsi ja se oli tullut maksamaan noin 500 miljoonaa euroa.[19]

Turkissa tapahtui epäonnistunut vallankaappausyritys heinäkuussa 2016.[10] On olemassa lukuisia viitteitä siitä, että vallankaappaus olisi presidentti Erdoğanin itsensä tilaama näytelmä, jonka tavoitteena oli hänen valtansa pönkittäminen.[20] Samalla lavastus toimi ensiaskeleina kohti diktatuuria, joka on joidenkin lähteiden mukaan Erdoğanin lopullinen tavoite. Lavastetun näytelmänsä nojalla Erdoğan pidätti satojatuhansia kansalaisia, ja heitä kaikkia yhdisti se, että he joko olivat oppositiojohtaja Fethullah Gülenin kannattajia tai muuten vain hallituksen toimia vastaan.[21]

Erdoğan alkoi heti kannattaa voimakkaasti[22] perustuslakimuutosta, joka vahvistaisi huomattavasti presidentin valtaoikeuksia.[23] Erdoğan sanoi ennen äänestystä, että lakimuutosta vastaan äänestävät asettuvat samalle puolelle kuin ne, jotka yrittivät vuonna 2016 vallankaappausta.[22]

Erdoganin havittelema perustuslakiuudistus hyväksyttiin kansanäänestyksessä huhtikuussa 2017. Muutos kasvatti presidentin valtaa ja teki hänestä hallituksen johtajan.[10] Oppositio on syyttänyt äänestystä epärehelliseksi, esimerkiksi siitä syystä että Turkin vaalilautakunta ilmoitti vain joitain tunteja ennen äänestyksen päättymistä, että myös leimaamattomat äänestysliput hyväksytään.[24]

Huhtikuussa 2018 presidentti Erdoğan ilmoitti, että maan presidentin- ja parlamenttivaalit järjestetään ennenaikaisesti kesäkuussa 2018. Edellisenä vuonna kansanäänestyksessä niukasti hyväksytty presidentin valtaa lisäävä perustuslain uudistus astuisi myös voimaan ennenaikaisesti vaalien jälkeen.[25] Turkin presidentinvaaleissa kesäkuussa 2018 istuva presidentti Erdoğan voitti, ja voimaan astui perustuslain uudistus, joka lisäsi huomattavasti presidentin valtaa. Samassa yhteydessä pidettiin parlamenttivaalit, joissa hallitseva puolue, Erdoğanin AKP sai liittolaisineen parlamenttiin enemmistön.[26]

Turkin rikoslain 299. pykälän mukaan presidentin loukkaaminen on laitonta. Siitä voidaan tuomita vuodesta neljään vuoteen vankeutta, ja jos loukkaus tapahtuu julkisesti, voidaan tuomiota pidentää kuuteen vuoteen. Pykälä on ollut Turkin rikoslaissa vuodesta 2005 lähtien, mutta ennen kuin Recep Tayyip Erdoğanista tuli maan presidentti, ei sitä juurikaan sovellettu. Vuodesta 2014 lähtien presidentin loukkaamisesta nostettujen rikostapausten määrä on noussut kymmeniin tuhansiin. Elokuussa 2021 tapauksia oli yli 38 000, ja noin puolet syytetyistä tuomittiin vankeusrangaistuksiin.[27]

Poliittisia kantoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruudessaan Erdoğan oli islamisti, mutta on sittemmin muuttanut linjaansa länsimieliseksi konservatiiviksi, joskin Wikileaks-vuodoissa paljastuneissa kommenteissa ovat yhdysvaltalaiset diplomaatit luonnehtineet häntä vallanhimoiseksi islamistiksi, ja myös maallistuneet turkkilaiset ovat huolissaan Turkin demokratian ja sananvapauden tilasta.[1]

Vuonna 2009 Erdoğan arvosteli kovin sanoin Sveitsin kansanäänestystä, jossa kiellettiin minareettien rakentaminen maahan, ja sanoi sen heijastavan Euroopassa lisääntyvää rasistista ja fasistista suuntausta. Hän piti myös islamofobiaa, kuten antisemitismiäkin, rikoksena ihmiskuntaa vastaan.[28]

Erdoğan ei kannata Natosta eroamista ja pitää Euroopan unionin jäsenyyttä tarpeellisena. Turkki aloitti virallisesti jäsenyysneuvottelut EU:n kanssa vuonna 2005. Toisaalta eräät merkittävät eurooppalaiset johtajat, kuten Nicolas Sarkozy ja Angela Merkel ovat asettuneet avoimen selkeästi Turkin EU-jäsenyyttä vastaan.[29] Sitä mukaa kun Turkin EU-jäsenyysprojekti on pitkittynyt, myös innostus siihen on laantunut. Keväällä 2014 Erdoğanin pääneuvonantaja ilmoitti, ettei Turkki tarvitse Eurooppaa.[13]

Erdoğan vastustaa sukupuolten tasa-arvoa ja on ilmaissut useasti, että islam on määritellyt naisen aseman, joka on käytännössä äitiys. Hänen mukaansa naisten päätehtävä on synnyttää[30] ja äitiydestä luopuminen merkitsee ihmisyydestä luopumista.[31] Erdoğanin mukaan naisten ei kuulu tehdä samanlaisia töitä kuin miesten, koska se on ihmisluonnon vastaista. Pääministerin mukaan työtehtävistä esimerkiksi sonnan kaivaminen on vastoin naisten herkkää luontoa.[30] Erdoğan ilmoitti vuonna 2014, että jokaisen turkkilaisen naisen pitäisi synnyttää kolme lasta ja että naisten oikeuksia jälkiehkäisypillereihin ja aborttiin pitäisi rajoittaa.[30] Vuonna 2013 Erdoğan sanoi haluavansa estää nais- ja miesopiskelijoiden yhteisasumisen, mutta kysyttäessä kielsi puuttuneensa koskaan kenenkään yksityiselämään.[32]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Zidan, Aishi: Sitruunakauppiaasta Turkin mahtimieheksi. Helsingin Sanomat 10.6.2011, s. B 2.
  2. ↑ Yavuz 2021, s. 35.
  3. ↑ Yavuz 2021, s. 35–36.
  4. ↑ Yavuz 2021, s. 37–40.
  5. ↑ The curious case of the Turkish President’s degree BBC. 3.6.2016. Viitattu 4.2.2024. (englanniksi)
  6. ↑ Turkish Prime Minister Erdogan’s mother passed away NationalTurk. Viitattu 30.4.2017. (englanniksi)
  7. ↑ Yavuz 2021, s. 116–117.
  8. ↑ Yavuz 2021, s. 117–119.
  9. ↑ Yavuz 2021, s. 120.
  10. ↑ a b c d e f g Recep Tayyip Erdoğan Encyclopaedia Britannica. Viitattu 4.2.2024.
  11. ↑ Turkey chooses sides ([vanhentunut linkki]) 5.1.2009. Jerusalem Post. Arkistoitu 26.4.2013. Viitattu 6.1.2009. (englanniksi)
  12. ↑ Herb Keinon: Israel: Erdogan's words 'unacceptable' ([vanhentunut linkki]) 5.1.2009. Jerusalem Post. Arkistoitu 26.4.2013. Viitattu 6.1.2009. (englanniksi)
  13. ↑ a b c Turkin eristyneisyys http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Turkin+eristyneisyys+uhkaa+syventy%C3%A4/a1406344438259. Helsingin Sanomat, pääkirjoitus. 27.7.2014 (Arkisto)
  14. ↑ Russia signs deal to build Turkey's first nuclear power plant RIA Novosti /Sputnik News 6.8.2009 (englanniksi)
  15. ↑ Turkey to lose $2bln from cancelled NPP project tender RIA Novosti /Sputnik News 22.11.2009 (englanniksi)
  16. ↑ Emol.com
  17. ↑ Hogg, Jonny & Karadeniz, Tulay: Assad’s staying power leaves Turkey frustrated and exposed. 27.5.2014. (englanniksi)
  18. ↑ http://www.aljazeera.com/news/middleeast/2013/10/assad-turkey-will-pay-for-backing-rebels-2013104201945799943.html
  19. ↑ Turkin presidentin 1 000 huoneen palatsista nousi kohu mtvuutiset.fi. 10.11.2014. Viitattu 24.3.2020.
  20. ↑ Jumalan lahja Erdoğanille – Ketkä olivat Turkin vallankaappausyrityksen takana? Yle Ulkolinja. 7.11.2019. Viitattu 19.11.2019.
  21. ↑ Jumalan lahja Erdoganille Yle Areena. 4.11.2019. Viitattu 19.11.2019.
  22. ↑ a b Erdoğan ‘hayır’ diyenleri darbeci ilan etti Sözcü Gazetesi. 13.2.2017. Viitattu 9.1.2018. (turkiksi)
  23. ↑ Turkin kohtalon päivä – itsevaltainen presidentti vai perinteinen demokratia? Yle uutiset. 16.4.2017. Viitattu 9.1.2018.
  24. ↑ Turkkilaiset oppositiopuolueet vaativat äänten osittaista uudelleenlaskentaa Yle uutiset. 16.4.2017. Viitattu 9.1.2018.
  25. ↑ Analyysi: Turkin hallinto haluaa pikavaalit ennen talouskuplan puhkeamista Yle Uutiset. Viitattu 23.3.2020.
  26. ↑ Erdoğan varmistui Turkin vaalien voittajaksi Yle Uutiset. Viitattu 23.3.2020.
  27. ↑ Tämä tviitti johti toimittajan pidätykseen Turkissa. Verkkouutiset 23.1.2022.
  28. ↑ Turkey's Erdogan Says Minaret Ban is Sign of Fascism Spiegel Online 1.12.2009 (englanniksi)
  29. ↑ German, French leaders emphasize opposition to Turkey joining EU Hurriyet.com 11.5.2009 (englanniksi)
  30. ↑ a b c Erdoğan: Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on vastoin luontoa Yle Uutiset. Viitattu 5.6.2016.
  31. ↑ Erdogan: Jokaiselle turkkilaisnaiselle vähintään kolme lasta - "Äitiydestä luopuminen merkitsee ihmisyydestä luopumista" Iltalehti. Viitattu 5.6.2016.
  32. ↑ Suomessa käynyt Erdogan: Emme puutu turkkilaisten yksityiselämään HS.fi. Viitattu 5.6.2016.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Abdullah Gül 		Turkin pääministerit
2003−2014 		Seuraaja:
Ahmet Davutoğlu
Edeltäjä:
Abdullah Gül 		Turkin presidentti
2014− 		Seuraaja:
(nykyinen)
Turkin lippu
Turkin pääministerit
Presidentin tunnus
Turkin presidentit

Kemal Atatürk (1923–1938) | İsmet İnönü (1938–1950) | Celal Bayar (1950–1960) | Cemal Gürsel (1960–1966) | Cevdet Sunay (1966–1973) | Fahri Korutürk (1973–1980) | Kenan Evren (1980–1989) | Turgut Özal (1989–1993) | Süleyman Demirel (1993–2000) | Ahmet Necdet Sezer (2000–2007) | Abdullah Gül (2007–2014) | Recep Tayyip Erdoğan (2014–)

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Recep_Tayyip_Erdoğan&oldid=22774162”