Elisabet Laurila
Elisabet ”Liisa” Laurila (12. kesäkuuta 1913 Tuulos – 23. maaliskuuta 2004)[1] oli suomalainen runoilija.
Elisabet Laurila oli tuuloslaisen maanviljelijäperheen tytär ja kävi koulunsa Hämeenlinnassa. Hän opiskeli Helsingin Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa ja toimi harjoittelijana Kotimaa- ja Ajan Suunta -lehdissä.[1] Hyvät arviot saanut esikoisjulkaisu, proosateos Johanna (1944), kertoo perheen tragedioista lapsen näkökulmasta. Neljäs julkaistu teos, runokokoelma Aurinko laskee vuorille (1948), toi Laurilalle taiteen valtionpalkinnon. Elisabet Laurila ei työssään noudattanut runouden valtavirtauksia, vaan sanoi pyrkivänsä olemaan alkuperäinen ja aito.[2] Hän julkaisi uransa aikana viisi proosateosta ja viisi runokokoelmaa, viimeisen vuonna 1978.[1]
Laurila toimi mainostoimisto Erva-Latvalan tekstisuunnittelijana 1944–1946, mistä hän siirtyi mainostoimisto SEKiin ennen kuin jäi vapaaksi taiteilijaksi.[3] Hän asui noin 25 vuotta Pariisissa puolalaissyntyisen taidemaalari Zygmunt Schreterin (1896–1977) avopuolisona,[2] talvet vuosina 1950–1961 ja ympärivuotisesti 1961–1977. Schreterin kuoltua Laurila palasi vuonna 1978 Suomeen ja asettui loppuiäkseen synnyinseudulleen Tuuloksen Juttilaan.[1]
Laurilan lahjoituksella perustettiin Suomen kulttuurirahaston Hämeen rahaston yhteyteen Elisabet Laurila-Schreterin rahasto, jonka tehtävänä on edistää kantahämäläistä kirjallisuutta ja impressionistista kuvataidetta.[1]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nuoret runoilijat 1943. WSOY 1943. Sisältää runoja seuraavilta kirjoittajilta: Kalervo Hortamo, Hilkka-Helinä Hyvärinen, Veikko Kolula, Lauri Lamminmäki, Elisabet Laurila, Aila Meriluoto, Yrjö Oinonen ja Kerttu Rukala.
- Johanna. Tammi 1944
- Aurinkoniitty : runoja. Tammi 1945
- Hilliton sydän : romaani. Mantere, Helsinki 1946
- Aurinko laskee vuorille : runoja, kuvittanut Tapio Tapiovaara. Otava 1948
- Kesäyö : kolme novellia. Pellervo, Helsinki 1955
- Pikku Kristiina. Kuva ja sana, Helsinki 1960
- Elisabetin runoja, esipuhe Jean Rousselot. Omakustanne, Pariisi 1972
- Unohtumaton kuukausi. Omakustanne, Pariisi 1975
- Kootut runot. Karisto 1978
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Juri Nummelin: Unohdetut kirjailijat 2. BTJ Kustannus 2007. ISBN 978-951-692-685-1.
- Sinikka Häppölä: Elisabet Laurila - unohdettu unohtumaton. Mediapinta 2008. ISBN 978-952-498-029-6.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen kirjailijat -tietokanta (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Elisabet Laurila-Schreterin rahasto Suomen kulttuurirahasto. Viitattu 18.7.2018.
- ↑ a b Elisabet Laurila – Unohdettu unohtumaton Suomalainen kirjakauppa. Arkistoitu 3.2.2014. Viitattu 22.8.2013.
- ↑ Hakkarainen, Erkki; Kähkönen, Tapio; Turpeinen, Tuomo: Maailma on täynnä ideoita, Erva-Latvala Oy:n perustamisen taustaa, tapahtumia vuodesta 1925 ja nykyisyyttä 1980-luvun alussa, s. 50, 196. Helsinki: Erva-Latvala Oy, 1984. ISBN 951-99607-0-8
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Muut | |
