Eino Rantanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eino Rantanen
Henkilötiedot
Syntymäaika 15. joulukuuta 1904
Syntymäpaikka Juupajoki
Kuolinaika 7. elokuuta 1961 (56 vuotta)
Kuolinpaikka Tammela
Seurat
Vuodet Seura O (M)
1922–1931 TKT (–)
1932–1942 TPV (–)
1943 Kullervo (–)
Maajoukkue
1925–1938 TUL 40 (–)

Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat.

Eino Rantanen (15. joulukuuta 1904 Juupajoki7. elokuuta 1961 Tammela) oli suomalainen jalkapalloilija ja urheiluvaikuttaja. Rantanen voitti Tampereen Palloveikoissa neljä Työväen Urheiluliiton jalkapallomestaruutta ja edusti TUL:n jalkapallojoukkuetta 40 kansainvälisessä ottelussa. Hän osallistui myös kolmasti työläisolympialaisiin. Myöhemmin Rantanen toimi muun muassa Eerikkilän urheiluopiston johtajana.[1]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juupajoen Korkeakoskella syntynyt Rantanen työskenteli pitkään kenkäteollisuudessa Tampereella. 1920-luvun alussa käynnistyneellä peliurallaan hän edusti TUL:n mestaruussarjassa pelanneita Tampereen Kisatovereita, Tampereen Palloveikkoja ja Helsingin Kullervoa.[2] TPV:ssä Rantanen voitti neljä TUL:n mestaruutta vuosina 1932, 1934, 1938 ja 1940.[3]

Vuosina 1925–1938 Rantanen pelasi Työväen Urheiluliiton jalkapallojoukkueessa 40 kansainvälistä ottelua. Hän oli ensimmäisen kerran mukana, kun TUL kohtasi Helsingissä pelatussa ottelussa Neuvostoliiton. Rantanen osallistui TUL:n joukkueessa myös työläisolympialaisiin vuosina 1925, 1931 ja 1937.[1][2] Hän on tiettävästi ainoa kaikissa kolmissa työläisolympialaisten kesäkisoissa mukana ollut urheilija.[4]

Urheiluvaikuttajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1930-luvulla Rantanen toimi TUL:n Tampereen piirin puheenjohtajana ja oli Tampereen kaupungin urheilulautakunnan jäsen. Hän oli myös aktiivisesti mukana sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön toiminnassa.[1] 1930-luvun lopussa TUL:n liittovaltuuston pohtiessa SVUL:n kanssa tehtävää yhteistyötä Rantanen kuului sitä vastustaneeseen oppositioon. Liittokokouksissa hän puhui puhtaan työläisurheilun puolesta ja pelkäsi porvarien kanssa tehtävän yhteistyön heikentävän TUL:n aatteellista pohjaa. Rantanen vastusti myös talvisodan jälkeen hyväksyttyä uutta periaateohjelmaa, joka lievensi liiton kantoja.[5]

Vuodesta 1942 lähtien Rantanen työskenteli Helsingissä TUL:n jaostosihteerinä ja 1947 hänet nimitettiin jaostopäälliköksi.[1] Heinäkuussa 1954 Rantanen aloitti Suomen Palloliiton perustaman Eerikkilän urheiluopiston ensimmäisenä johtajana.[6] Hän hoiti tehtävää elokuussa 1961 tapahtuneeseen äkilliseen kuoleemansa saakka. TUL:n ansiomerkkien lisäksi Rantaselle myönnettiin muun muassa SPL:n kultainen ansiomerkki sekä Suomen urheilun kultainen ansioristi.[1]

  1. a b c d e Eino Rantanen kuollut. Helsingin Sanomat, 9.8.1961, s. 15. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 17.8.2020.
  2. a b Eino Rantanen 50-v. Helsingin Sanomat, 19.12.1954, s. 19. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 17.8.2020.
  3. Historia Tampereen Palloveikot. Arkistoitu 1.3.2017. Viitattu 14.7.2013.
  4. Nygrén, Helge: Punainen olympia : TUL kansainvälisen työläisurheilun vaiheissa 1920–1930-luvuilla, s. 161. Helsinki: Tammi, 1969.
  5. Hentilä, Seppo: Suomen työläisurheilun historia 1 : Työväen Urheiluliitto 1919–1944, s. 466, 474, 532. Hämeenlinna: Karisto, 1982. ISBN 951-23200-9-6
  6. Maapohjahalli Eerikkilään? Helsingin Sanomat, 28.7.1954, s. 7. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 17.8.2020.