Egyptin vallankumous 2011

Mielenosoittajia 25. tammikuuta 2011.

Egyptin turvallisuusjoukkoja 25. tammikuuta 2011.

Pilapiirros, jossa poliisien pahoinpitelyyn kuollut Khaled Mohamed Saeed roikottaa maan presidenttiä Hosni Mubarakia.

Egyptin mielenosoitukset 2011 tai Egyptin kansannousu alkoivat Tunisian vallankumouksen jälkeen 25. tammikuuta 2011. Ajankohdan valitsivat egyptiläisen Facebook-ryhmän "Huhtikuun 6. päivän nuorisoliike" jäsenet. Mielenosoituksia ruokkivat Egyptin vallanpitäjien itsevaltaiset otteet sekä korruptio kuin myös laaja työttömyys, joka johtui muun muassa nuorten aikuisten suuresta lukumäärästä.

Egyptin terveysministeriön mukaan mielenosoituksissa kuoli 945 ihmistä ja 6500 loukkaantui. Mielenosoitukset olivat laajimmat presidentti Hosni Mubarakin kolmekymmentä vuotta kestäneen valtakauden aikana. Mielenosoitukset johtivat Hosni Mubarakin eroon virastaan 11. helmikuuta 2011 ja vallan siirtymiseen armeijalle.. Presidentinvaalit voitti Muslimiveljeskunnan ehdokas Mohammed Mursi. Egyptin demokratialiike alkoi vastustaa Mursia protestein. Mielenosoitukset muuttuivat väkivaltaisiksi, minkä takia armeija kaappasi vallan 3. heinäkuuta 2013.

Tausta

Vuodesta 1981 Egyptiä hallitsi hätätilalain laajennettujen valtaoikeuksien turvin presidentti Hosni Mubarak. Mubarakilla oli sotilastausta. Viranomaiset pidättivät opposition edustajia mielivaltaisesti, ja oli julkisesti tunnustamattomia pidätyskeskuksia. Myöskään sananvapaus ei toteutunut, kun hallitus valvoi mediaa. Korruptio yleistyi Mubarakin kaudella. Parlamentti valitsi presidentin ja vastaehdokkaita presidentinvaaleihin sai asettaa vuodesta 2005. Mubarak voitti senkin vuoden vaalit.

Kun Palestiinan toinen intifada oli vuonna 2000, Egyptiin syntyi sitä tukeneita solidaarisuuskomiteoita. Näiden mielenosoituksissa näkyi paljon epäpoliittista nuorisoa. Egyptissä alkoi toimia Kefayaksi kutsuttu oppositioliike vuonna 2004. Tämän järjestämä historiallinen 500–1000 hengen mielenosoitus oli Kairossa 12. joulukuuta 2004. Kefaya suunnitteli laajoja mielsnoituksia vuonna 2005 hätätilalain poistamiseksi. Kefayan aktivismi käynnisti muita oppositioryhmiä toimimaan. Turvallisuusjoukot murskasivat myös oppositioaktivistien 6. huhtikuuta 2008 Al-Mahalla Al-Kubrassa järjestämät lakon ja protestit. Niissä työläiset ja opiskelija-aktivistit protestoivat hallintoa vastaan. Vallankumousta ajanut Huhtikuun 6. päivän liike otti muun muassa mallia väkivallattoman vastarinnan aatteesta ja Serbian Otpor-liikkeestä. Hallitus taisteli ryhmää vastaan pidätyksin ja internet-hyökkäyksin. Tammikuussa 2009 liikkeellä oli 70 000 kannattajaa, joista suurin osa pääosin nuoria ja koulutettuja. Liike vaati sananvapautta ja arvosteli nepotismia ja huonoa taloutta.

Poliisi hakkasi 28-vuotiaan Khaled Mohamed Saeedin kuoliaaksi 6. kesäkuuta. Aktivistit muun muassa levittivät hakatun kuvia internetissä. Saeedin kuolemasta nousi protesteja 25. kesäkuuta 2010 Aleksandriassa. Tämän hakanneet poliisit pidätettiin ja tuomittiin vasta lokakuussa 2011, vallankumouksen jälkeen.

Protestit

Muutama egyptiläinen sytytti itsensä tuleen 17.–20. tammikuuta, Tunisian polttoitsemurhaajan esikuvan mukaisesti. Egyptiläinen Huhtikuun 6. päivän liikkeen aktivisti Asma Mahfouz meni muutaman muun kanssa osoittamaan mieltään Tahririn aukiolle, mutta turvamiehet ajoivat heidät pian pois. Mahfouz lupasi Youtube-videossa palata viikon päästä paikalle ja haastoi ihmisiä mukaan mielenosoitukseen. Oppositio päätti järjestää protestin poliisiväkivaltaa vastaan kansallisena poliisipäivänä 25. tammikuuta sisäministeriön edessä. Monia ryhmiä liittyi protestiin, Kairossa kymmeniä tuhansia ja muualla Egyptissä tuhansia. Mielenosoitus sujui pääosin rauhallisesti, mutta joitain väkivaltaisia yhteenottoja poliisin ja protestoijien välillä oli. Mielenosoittajat vastustivat poliisin harjoittamaa häirintää ja vaativat sisäministerin eroa, minimipalkkaa ja presidentin valtakauden rajoittamista. Suurimmat 25. päivän protestit olivat Aleksandriassa ja Kairossa. Suezissa kuoli kaksi protestoijaa. Kairon noin 15 000 protestoijaa mursivat poliisiketjun ja siirtyivät Tahririn (vapauden) aukiolle. Poliisi vastasi tähän vesitykein, kumiluodein ja kyynelkaasulla. Yksi poliisi kuoli kivenheitosta. Sisäministeriö kielsi julkiset kokoontumiset. Protestiväkivalta kiihtyi 26. tammikuuta. Sekä poliisia että mielenosoittajia hakattiin. Kairossa kuoli sekä mielenosoittaja että poliisi. Suezin mellakoijat sytyttivät tuleen hallintorakennuksia, muun muassa poliisiaseman. Niihin poliisi vastasi pidätyksin ja ampumalla kovilla. Siviilipukuiset turvavirkailijat pidättivät ulkomaisia toimittajia. 27. tammikuuta oli Kairossa vähemmän protestointia, koska varauduttiin "vihan perjantaihin". Suezissa protestoijat polttivat yhä hallinnon rakennuksia ja jotkut protestoijat aseistautuivat tuliasein. Kairossa pidätettiin 600, ja muuallakin maassa satoja.

28. tammikuuta alkoivat "vihan perjantain" mielenosoitukset, joissa oli kymmeniä tuhansia osanottajia eri oppositioaktivistien ryhmistä. Useissa kaupungeissa järjestettiin presidentti Mubarakin vastaisia, "vihan perjantaiksi" nimettyjä mielenosoituksia perjantaina 28. tammikuuta. Hallitus kovensi otteitaan ja laajensi aiemmin Kairoon, Aleksandriaan ja Sueziin julistetun ulkonaliikkumiskiellon koskemaan koko maata. Hallitus myös katkaisi internetyhteydet ja matkapuhelinliikentaan varhain 28. tammikuuta. Niinpä protestoijien kokoonkutsua välittävät Twitter- ja Facebook-palvelut eivät toimineet normaalisti. Hallitus kielsi uutiskanava Al Jazeeran toiminnan maassa. Mielenosoittajat eivät välittäneet, vaikka armeija varoitti rankaisevansa sen rikkojia. Armeija oli pulmallisessa tilanteessa. Presidentti piti televisiopuheen lauantain 29. tammikuuta vastaisena yönä ja lupasi, että maahan muodostetaan uusi hallitus seuraavana päivänä.

Mubarak valitsi varapresidentin ja pääministerin 29. tammikuuta. Varapresidentiksi nimitettiin tiedustelupalvelun johtaja Omar Suleiman. Pääministeriksi nimitettiin edellisen hallituksen ilmailuministeri Ahmad Shafiq.

Sunnuntaina 30. tammikuuta 2011 mielenosoitukset jatkuivat. Egyptin puolustusministeri Muhammad Hussein Tantawi nähtiin mielenosoittajien joukossa Tahrir-aukiolla Kairon keskustassa. Tantawi oli myös puolustusvoimien komentaja. Kansainvälisen atomienergiajärjestön entisen johtajan Mohamed ElBaradei valittiin viiden oppositioryhmän edustajaksi neuvottelemaan väliaikaisesta "kansallisen pelastuksen hallituksesta". Kello 18.00 Mohammed ElBaradeiaa odotettiin keskusaukiolle. Mubarak oli pitämässä samaan aikaan kokousta sotilasjohtajiensa kanssa. ElBaradei vaati, että Mubarak eroaa "tänään", "neuvottelematta kaikkien egyptiläisten takia". Muslimiveljeskunta liittyi ElBaradein tukijoukkoon.

ElBaradei puhui mielenosoittajille sunnuntaina 30. tammikuuta Tahririn aukiolla, josta on muodostunut mielenosoitusten keskus. Armeija osoitti voimaansa lennättämällä keskustan yllä hävittäjälentokoneita ja helikoptereita.

Mielenosoitukset ja protestoinnit jatkuivat 31. tammikuuta 2011. Turvallisuusviranomaiset ilmoittivat, että ulkonaliikkumiskielto alkaa kello 15.00 ja uhkasivat ampua jokaisen, joka ei sitä noudata.

Sama ryhmä joka asetti päivämäärät tammikuun 25. ja 28. päivien protesteille järjesti suurmielenosoituksen helmikuun ensimmäisenä päivänä.

Mubarakin kannattajat ja vastustajat ottivat väkivaltaisesti yhteen Tahririn aukiolla. Mubarakin kannattajat ratsastivat kameleilla ja hevosilla väkijoukkoon. Opposition mukaan Mubarakin kannattajat, joihin kuului roistoiksi naamioituneita poliiseja, aloittivat väkivaltaisuudet joissa satoja loukkaantui. Mubarakin kannattajat heittivät myös Molotovin cocktaileja.^lähde? Turvallisuusviranomaiset käyttivät kyynelkaasua ja lahjoivat tavallisia kansalaisia hyökkäämään mielenosoittajien kimppuun.

Mubarakin ero, armeija valtaan

Kun mielenosoitukset olivat jatkuneet 18 päivää, presidentti Hosni Mubarak erosi virastaan. Varapresidentti Omar Suleiman ilmoitti televisiopuheessa noin kello 18.00, että presidentti Hosni Mubarak luopuu vallasta.

13. helmikuuta Egyptin televisio kertoi, että armeija on kumonnut perustuslain ja hajottanut parlamentin. Paluuta siviilihallintoon luvattiin puolen vuoden päästä tai kun Egyptissä saadaan järjestettyä vaalit.

19. maaliskuuta maassa järjestettiin kansanäänestys perustuslain muutoksista, joissa muun muassa rajattiin presidenttikaudet kahteen kuuden vuoden kauteen ja sovittiin uuden perustuslain laatimisesta vaalien jälkeen. Jopa 77 % äänestäneistä kannatti ehdotuksia.^lähde? Kesäkuussa eräät järjestöt kuitenkin vaativat Tahrir-aukiolla uutta perustuslakia ennen parlamenttivaaleja ja uuden presidentin vaalia. Osaltaan kyse oli epäluottamuksesta hallitsevaa sotilasjunttaa kohtaan ja pelko islamistien hallitsemasta tulevasta parlamentista.

Lokakuun alkupuolella maassa oli levottomuuksia koptikristittyjen ja muslimien välillä. Kristityt osoittivat mieltään Tahrir-aukiolla Assuanissa tapahtunutta kirkon polttoa vastaan. Mellakoinneissa ja yhteenotoissa kristittyjen, armeijan ja islamistinuorten välillä televisioyhtiön ja haavoittuneita hoitavan sairaalan edessä kuoli 24.

20. marraskuuta 2011 armeija hajotti Tahrir-aukiolla uuden mielenosoituksen, jonka osallistujat vaativat siirtymistä siviilivaltaan. Ainakin 20 kuoli ja loukkaantuneita oli yli tuhat. Kuukautta myöhemmin kaupungissa oli jälleen levottomuuksia, joissa kuoli kymmenisen. Egyptin kansallisarkisto poltettiin ja sen arvokkaat kokoelmat tuhoutuivat.

Vaalit

Egyptissä järjestettiin vaalit parlamentin alahuoneen jäsenten valitsemiseksi kolmessa vaiheessa 2011–2012:

• ensimmäinen vaihe 28.–29. marraskuuta, toinen kierros 5.–6. joulukuuta
• toinen vaihe 14.–15. joulukuuta, toinen kierros 21.–22. joulukuuta
• kolmas vaihe 3.–4. tammikuuta, toinen kierros 10.–11. tammikuuta

Ensimmäisessä äänestyksessä eri islamistipuolueet saivat yli 65 % äänistä.

Ylähuoneen eli šura-neuvoston vaalit järjestettiin 29. tammikuuta 2012 myös kolmessa vaiheessa

Reaktioita

Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Ban Ki-moon sanoi 28. tammikuuta 2011 Davosissa järjestetyssä Maailman talousfoorumin kokouksessa, että Egyptin pitää kuunnella kansalaisiaan.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama puhui 29. tammikuuta 2011 noin 30 minuuttia kestävän puhelinkeskustelun Mubarakin kanssa. Puheessaan suurelle yleisölle Obama varoitti väkivaltaisuuksista ja muistutti, että Egypti on Yhdysvaltojen liittolainen, mutta jonka tulee kuunnella kansaansa ja suostua uudistuksiin. Myöhemmin Obama muistutti, että Mubarak oli luvannut hänelle uudistuksia.

Kiina oli sulkenut sanan "Egypti" käyttömahdollisuuden internet-palveluista kansalaisiltaan. Saudi-Arabian kuningas Abdullah bin Abdulaziz al-Saud antoi tukensa Mubarakille ja kritisoi mielenosoittajia. Israel lennätti kansalaisiaan, mukaan lukien diplomaattien perheet, pois Egyptistä. Maan pääministeri Benjamin Netanyahu määräsi hallituksensa pysymään vaiti Egyptin tilanteesta. Egyptin levottomuudet loivat polttoainepulaa Gazan eksklaaviin.

Vallankumouksen jälkeen

Vaalit nostivat kesällä 2012 valtaan Muslimiveljeskunnan ehdokkaan Mohammed Mursin. Egyptissä äänestettiin joulukuussa 2012 uusi perustuslaki, mutta ilman kansan enemmistön tukea, kun suurin osa ei äänestänyt. Mubarakia vastustanut Tamarod-kapinaliike kääntyi vuonna 2012 Mursia vastaan ja järjesti mielenosoituksia. Tämä johtui siitä, että Mursi oli ottanut kaiken vallan itselleen ja islamilaisille, mitä maallistuneet tahot vastustivat. Mursin vastustajat olivat tyytymättömiä talouteen ja Egyptiä uhkavaan islamisaatioon demokratian kustannuksella. Armeija vastusti Mursia. Mursin kannattajat järjestivät omia Muslimiveljeskuntaa tukevia mielenosoituksiaan. Muutamia Mursia vastustavia mielensoittajia kuoli, mikä muutti protestit väkivaltaisiksi. Egyptin armeija kaappasi 3. heinäkuuta 2013 vallan ja syöksi Mursin pois vallasta yrittäen tällä tavoin rauhoittaa Mursia vastustavaa oppositiota. Mutta Mursin kannattajat jatkoivat mielenosoituksiaan pyrkien palauttamaan Mursin valtaan. Mursin kannattajien ja vastustajien välille puhkesi monina eri päivinä kerrallaan jopa kymmeniä tappaneita ja satoja haavoittaneita väkivaltaisuuksia. Väliaikaisena presidenttinä toimi perustuslakituomioistuimen puheenjohtaja Adil Mansour, joka oli armeijan ohjauksessa. Islamistien pääsy Egyptin johtoon oli estetty voimatoimin, ja heihin kohdistui pidätyksiä ja tappavaa väkivaltaa. Nämä asiat herättivät sekä Muslimiveljeskunnassa että salafistipuolue al-Nourssa vastareaktion. Poliisi tyhjensi väkivalloin muslimiveljeskunnan Kairon protestileirit puolentoista kuukauden jälkeen vallankaappauksesta. Taisteluissa kuoli kymmeniä poliiseja ja 600–2000 Muslimiveljeskuntaa tukevaa mielenosoittajaa. Muslimiveljeskunnan jäsenet hyökkäilivät rajusti Egyptin kristittyjen kimppuun, koska näiden johtaja tuki vallankaappaajia. Armeijan johtama väliaikaishallitus julisti 15. elokuuta 2013 maan poikkeustilaan, jonka aikana sotilailla oli tarvittaessa oikeus ampua kovilla protestoijia. Muslimiveljeskunta järjesti uusia protesteja uhmaten poikkeustilaa. Islamistien ja armeijan tukemien maallisten tahojen pelättiin ajautuvan pahenevaan väkivallan kierteeseen.

Katso myös

• Arabikevät
• Egyptin vallankaappaus 2013

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Egyptin vallankumous 2011 Wikimedia Commonsissa