Egeanmeri
| Egeanmeri | |
|---|---|
| Αιγαίον Πέλαγος | |
 Egeanmeri satelliittikuvassa. |
|
  Egeanmeri |
|
| Koordinaatit | |
| Valtio |
 Kreikka Turkki |
| Merialue | Välimeri |
| Pinta-ala | 215 000 km² |
| Pituus | 610 km |
| Leveys | 300 km |
| Suurin syvyys | 3 543 m |
| Keskisyvyys | 1 500 m |
Egeanmeri[1][2] eli Aigeianmeri[3] (kreik. Αιγαίον Πέλαγος, Aigaión Pélagos, turk. Ege Denizi) on Balkanin niemimaan ja Vähän-Aasian välissä sijaitseva saarekas Välimeren osa. Se liittyy Mustaanmereen Dardanellien, Marmaranmeren ja Bosporinsalmen kautta.[4][5] Egeanmeren saaret kuuluvat Kreikalle muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Meri on Kreikan merkittävin merialue Joonianmeren ohella.
Etymologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Antiikin aikana Aigeian nimelle oli useita selityksiä. Sanottiin, että se oli nimetty Poseidonin kulttipaikkana tunnetun Aigain kaupungin, amatsonien kuningatar Aigean tai Theseuksen isän Aigeuksen mukaan, joka hukutti itsensä mereen luullessaan poikansa kuolleen.[3][5] Nimen etymologia voi perustua myös sanaan aiges (αἶγες, 'aallot'), jolloin se voisi tarkoittaa ”Aaltoista merta”.
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Egeanmeren pinta-ala on noin 215 000 neliökilometriä. Meren pituus pohjois-eteläsuunnassa on noin 610 kilometriä ja leveys itä-länsisuunnassa noin 300 kilometriä.[4] Egeanmeren länsi- ja pohjoisrannikko sekä useimmat saaret kuuluvat Kreikkaan, ja itärannikko Turkkiin. Merialueen eteläisenä rajana toimivat seuraavat saaret (lännestä itään): Kythera, Antikythera, Kreeta, Kásos, Kárpathos ja Ródos. Meren keskisyvyys on noin 1 500 metriä ja suurin syvyys Kreetan itäpuolella 3 543 metriä.[5]
Egeanmeren pohja muodostuu mereen vajonneesta ylätasangosta, jonka vuorenhuiput muodostavat Egeanmeren saariston. Koko Egeanmeren alue on maanjäristysherkkää aluetta. Merialueen alla on oma pieni mannerlaatta, Egeanmeren laatta. Se puristuu yhdessä sen itäpuolella sijaitsevan Anatolian laatan kanssa toisiaan lähestyvien Afrikan ja Euraasian laattojen väliin. Afrikan laatta työntyy Egean laatan alle Kreetan eteläpuolella, kun taas Egean laatan ja Euraasian laatan kontaktialue on merialueen pohjoisosissa.[6]
Alue on myös vulkaanista aluetta. Tulivuoritoiminta on keskittynyt niin kutsutun helleenisen kaaren alueelle, joka ulottuu Kreikasta Turkkiin kulkien eteläisten Kykladien kautta. Suuri osa tulivuoritoiminnasta on nykyisin sammunutta tai uinuvaa. Aktiivisinta toiminta on Santorínilla, jonka suuri purkaus noin 1650–1600 eaa. on voimakkain 10 000 vuoteen.[6]
Merenpohja on pääosin kalkkikiveä. Tulivuoritoiminnan seurauksena se on paikoin muuttunutta.[5] Joidenkin saarten, kuten Skýros, Páros, Íos, Anáfi ja Tínos kallioperässä on esimerkiksi marmoria, kun taas Mýkonos on graniittia ja Thíra laava- ja hohkakiveä.[7]
Egeanmeren ja muun Välimeren sekä Atlantin vedet sekoittuvat toisiinsa suhteellisen vähän, ja Egeanmeren vesi on Atlanttia suolaisempaa. Vuorovesi on suhteellisen heikko, mutta voimakas paikoin, kuten Évripossalmessa. Merellä vallitsee pohjoistuuli.[5]
Merialueet ja lahdet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Egeanmeren joillakin osilla on omat nimensä. Meren pohjoisinta osaa kutsutaan Traakianmereksi, läntisintä osaa Kykladien ja Peloponnesoksen niemimaan välissä Myrtóonmereksi, itäistä osaa Ikarían ja Sámoksen saarten ympärillä Ikaríanmereksi, ja eteläisintä osaa, joka sijaitsee Kykladien ja Kreetan välissä, Kreetanmereksi.
Kreetan Egeanmeren puoleiset lahdet ovat lännestä itään Kíssamoksenlahti, Chaniánlahti, Soúdanlahti, Almyróksenlahti, Iraklioninlahti, Málianlahti ja Mirampéllonlahti. Peloponnesoksen itärannikolla ovat Epídavros Limirán lahti ja Argoliinlahti. Saroninlahti sijaitsee Peloponnesoksen ja Attikan välissä. Euboian erottavat mantereesta Pohjoinen ja Eteläinen Euboianlahti. Pílion niemimaan kainalossa sijaitsee Pagasitikóslahti ja Chalkidikín niemimaan kainalossa Egenmeren pohjoisosassa Thermaïkóslahti. Chalkidikín niemet erottavat toisistaan Kassándranlahti eli Toronaíoslahti sekä Singitikóslahti eli Pyhänvuorenlahti. Idempänä meren pohjoisrannikolla ovat Strymonikóslahti ja Kaválanlahti. Saroksenlahti, Edremitinlahti, Dikilinlahti, Çandarlinlahti, Izmirinlahti, Kuşadasinlahti, Gökovanlahti ja Güllükinlahti sijaitsevat Turkin puolella.
Saaret
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Egeanmeren saaret
Egeanmeren saaria on yli 1 000 kappaletta.[6] Saaret voidaan jakaa seitsemään ryhmään: Pohjoisen Egean saaret (jotka voidaan jakaa edelleen Traakianmeren ryhmään ja Itä-Egean ryhmään), Pohjoiset Sporadit, Euboia ja sen ympäristön saaret, Argo-Saroniset saaret, Kykladit, Dodekanesia sekä Kreeta ja sen ympäristön saaret. Saarista suurimmat ovat Kreeta ja Euboia. Niitä ei aina lasketa varsinaisiksi Egeanmeren saariksi paitsi niiden suuren koon vuoksi myös siksi, että ne sijaitsevat merialueen laidoilla. Näiden jälkeen suurimmat saaret ovat Lesbos, Ródos, Chíos ja Sámos. Egeanmerellä on vain kaksi suurempaa Turkille kuuluvaa saarta, Gökçeada (Ímbros) ja Bozcaada (Ténedos).
Monet Egeanmeren saarista tai saariketjuista ovat oikeastaan mantereen vuorien jatkeita. Yksi ketju ulottuu meren poikki Chíokseen ja toinen on Euboian ja Sámoksen välillä. Kolmas ketju kulkee Peloponnesoksen läpi Kreetan kautta Ródokselle ja se erottaa Egeanmeren varsinaisesta Välimerestä. Monilla saarista on turvallisia satamia ja lahtia, mutta merellä navigointi on yleisesti vaikeaa. Useimmat saarista ovat tuliperäisiä. Muilta saarilta louhitaan marmoria sekä rautaa. Suurimmilla saarilla on hedelmällisiä laaksoja ja alankoja. Saarten yhteispinta-ala on 9 122 km².[8]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Egeanmeri on muodostunut viimeisen 120 miljoonan vuoden aikana, kun mannerlaattojen liikkeet ovat kaventaneet yhteyden muihin merialueisiin. Nykyiselleen alue muotoutui merenpinnan noustessa viimeisen jääkauden jälkeen.[5]
Neoliittisella ja pronssikaudella alueella vallinneita kulttuureja kutsutaan Egeanmeren kulttuureiksi tai Aigeian sivilisaatioiksi. Niihin kuuluvat kykladinen kulttuuri Kykladien saaristossa, minolainen kulttuuri Kreetalla sekä helladinen kulttuuri (mukaan lukien mykeneläinen kulttuuri) Manner-Kreikassa. Minolainen kulttuuri oli Euroopan ensimmäinen korkeakulttuuri.
Antiikin aikana syntyivät kaupunkivaltiot, kuten Ateena ja Sparta, jotka rakensivat antiikin kreikkalaisen sivilisaation. Täällä myös syntyi alkuperäinen demokratia. Kreikkalainen kulttuuri levittäytyi rannikolle ja saarille perustettuihin siirtokuntiin, ja meri oli tärkein kulkuväylä ja enemmän yhdisti kuin erotti alueita. Egeanmeren rantoja ovat eri aikoina hallinneet myös persialaiset, roomalaiset, Bysantti, venetsialaiset ja osmanit.
Liikenne ja talous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Egeanmerellä on hyvät laivayhteydet. Merialueen tärkeimmät satamat ovat Pireus, Iraklion, Thessaloniki ja Alexandroúpoli Kreikassa sekä Izmir Turkissa.[9] Saarten pääelinkeinot ovat matkailu, merenkulku sekä viinin, oliivien ja hedelmien viljely.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hakulinen, Kerkko & Paikkala, Sirkka: Pariisista Papukaijannokkaan, s. 12. (Suomenkieliset ulkomaiden paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet) Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2013. ISBN 978-952-5446-80-7
- ↑ Granqvist, Kimmo; Paikkala, Sirkka (toim.): Kreikan paikannimet: Nimihakemisto Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 27. 2011. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 27.4.2012.
- ↑ a b Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Aigeianmeri”, Antiikin käsikirja, s. 15. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
- ↑ a b Aegean Sea Encyclopaedia Britannica. Viitattu 1.3.2016.
- ↑ a b c d e f McColl, R. W. (toim.): Encyclopedia of World Geography, s. 4–5. (Nide 1. Facts on File Library of World Geography) Infobase Publishing, 2014. ISBN 0816072299 Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c Frances, Peter et al. (toim.): ”Aegean Sea”, Ocean, s. 439. Dorling Kindersley Ltd, 2014. ISBN 0241187036 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Mäkelä, Pekka et al. (toim.): ”Kreikka”, Suuri maailmantieto, s. 348–351. Helsinki: Valitut Palat, 1989. ISBN 951-9079-92-0
- ↑ a b Mäkelä, Pekka et al. (toim.): ”Egeanmeri”, Suuri maailmantieto, s. 146. Helsinki: Valitut Palat, 1989. ISBN 951-9079-92-0
- ↑ Aegean Sea World Atlas. Viitattu 1.3.2016.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Egeanmeri Wikimedia Commonsissa
