Eero Salmela
Eero Juhani Vilhelm Salmela (22. huhtikuuta 1920 Pori[1] – 1. toukokuuta 1999 Jyväskylän maalaiskunta)[2] oli suomalainen upseeri ja kenraaliluutnantti, joka toimi Suomen ilmavoimien komentajana 7. helmikuuta 1969 – 21. huhtikuuta 1975.[1]
Salmelan vanhemmat olivat Väinö Johannes Salmela ja Ida Maria Salmela, o.s. Niemi. Eero Salmela oli naimisissa kahdesti ja hänellä oli kolme lasta.[1]
Salmela kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen lyseosta vuonna 1941.[2] Hän osallistui talvi- ja jatkosotaan. Hän oli viimeinen Suomen ilmavoimien komentaja, jolla oli sotakokemusta. Hänestä tuli vänrikki vuonna 1942. Hän suoritti Lentosotakoulun vuosina 1941–1943 toimien kesällä 1944 Hävittäjälentolaivue 33:n lentoupseerina Kannaksen ilmasodassa.[3]
Sodan loputtua Salmela yleni luutnantiksi ja sai lisää oppia Utin Lentorykmentti 3:ssa. Vuonna 1949 hän yleni kapteeniksi. Vuonna 1957 Salmela oli ainoa ilmavoimien edustaja Pääesikunnan operatiivisella osastolla. Hänen uransa PE:ssa kesti vuoteen 1960 jonka jälkeen hän siirtyi Ilmavoimien Esikuntaan ja vuonna 1958 hänet ylennettiin majuriksi. 1950-luvulla Salmela alkoi laatia maailmantilaa vastaavaa ilmapuolustusdoktriinia. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi vuonna 1962.
Vuonna 1965 julkaistiin eversti Salmelan laatima uusittu Ilmasotaohjesääntö, ISO I.[3] Salmela toimi Ilmavoimien esikuntapäällikkönä vuosina 1965–1968 ja Satakunnan lennoston komentajana 1968–1969.[1]
Ilmavoimien komentajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1969 Salmela ylennettiin kenraalimajuriksi. Hänen puolustushaarakomentajakautensa merkittävin uudistus oli Saab 35 Draken -torjuntahävittäjien saapuminen Suomeen sekä BAe Hawk -harjoitushävittäjien hankintaneuvottelut. Nämä päätökset olivat merkittävä ilmavoimien modernisointitoimi.[3] Salmelan komentajakautena ilmavoimista siirtyi paljon lentäjiä siviili-ilmailun puolelle parempien palkkojen vuoksi, ja hän yritti turhaan neuvotella lentoyhtiöiden kanssa tilanteen ratkaisemiseksi.[2]
Vuonna 1974 hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi ja hän erosi vakinaisesta palveluksesta.[3] Hän oli Ilmailumuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja vuodesta 1971 ja Jyväskylän maalaiskunnan kunnanvaltuutettu vuodesta 1975.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1978, s. 847. (Project Runeberg) Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio (html) Viitattu 8.7.2013.
- Eero Juhani Vilhelm Salmela (7.2.1969 – 21.4.1975) Puolustusvoimat. Viitattu 8.7.2013.[vanhentunut linkki]
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Kuka kukin on 1978, s. 847.
- ↑ a b c Martti Heikkinen: Kenraaliluutnantti Eero Salmela (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 22.5.1999. Viitattu 27.6.2018.
- ↑ a b c d Eero Juhani Vilhelm Salmela (7.2.1969 – 21.4.1975) puolustusvoimat.fi. Julkaisija = Puolustusvoimat. Viitattu 8.7.2013.[vanhentunut linkki]
|
John-Allan Hügerth  | Carl Seber .svg){kind=small} | Torsten Aminoff | Sixtus Hjelmman | Arne Somersalo | Väinö Vuori | Jarl Lundqvist
Ilmavoimien komentajat (1937–) Jarl Lundqvist (1932–45) | Frans Helminen (1945–52) | Reino Artola (1952–58) | Olavi Seeve (1958–64) | Reino Turkki (1964–68) | Eero Salmela (1968–68) | Rauno Meriö (1975–87) | Pertti Jokinen (1987–91) | Heikki Nikunen (1991–95) | Matti Ahola (1995–98) | Jouni Pystynen (1998–2004) | Heikki Lyytinen (2005–08) | Jarmo Lindberg (2008–12) | Lauri Puranen (2012–14) | Kim Jäämeri (2014–17) | Sampo Eskelinen (2017–19) | Pasi Jokinen (2019–22) | Juha-Pekka Keränen (2022–24) | Timo Herranen (2024–) |
|