Eka

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta EKA-yhtymä)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo entisestä suomalaisesta yrityksestä. Lyhenne EKA voi tarkoittaa myös Viron taideakatemiaa. Eka-market-kauppaketjusta kerrotaan artikkelissa Euromarket.
Ekan pääkonttori toimi aiemmassa OTK:n pääkonttorissa Helsingin Hämeentiellä.

Osuuskunta Eka-yhtymä (myös EKA, vuoteen 1984 E-osuuskunta Eka) oli vuosina 1983–1995 toiminut suomalainen osuuskuntamuotoinen monialakonserni, joka syntyi edistysmielisen osuuskauppaliikkeen eli E-liikkeen paikallisten osuusliikkeiden fuusioituessa yhdessä keskustukkuliikkeensä OTK:n kanssa. Eka-yhtymän osakonserneja olivat vähittäiskauppaa harjoittanut E-osuuskunta Eka, rakennusliike Haka ja vakuutusyhtiö Kansa, joista kaksi jälkimmäistä menivät konkurssiin 1990-luvun laman aikana vuonna 1994.[1] Itse Eka joutui lokakuussa 1993 yrityssaneeraukseen, mutta vältti konkurssin. Vuonna 1995 Eka-yhtymästä tuli nykyinen Tradeka ja sen päätoimiala eli vähittäiskauppa muutettiin osakeyhtiöksi.[2]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1983 fuusio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eka syntyi vuonna 1983, kun OTK, 39 osuusliikettä ja joukko niiden omistamia yhteisyrityksiä sulautuivat yhteen. Fuusion tarkoituksena oli ratkaista E-liikettä pitkään vaivanneet kannattavuusongelmat, joiden syynä OTK:n silloinen pääjohtaja Eero Rantala piti liian suurta ja tehotonta organisaatiota sekä tappiollisia osuusliikkeitä suosinutta tukijärjestelmää. Vaikka yhdistymishanke herätti alkuun paljon epäluuloja, lopulta E-liikkeen osuusliikkeistä ainoastaan suurin eli Helsingin seudulla toiminut Elanto jäi Eka-fuusion ulkopuolelle. Fuusio astui voimaan 1. lokakuuta 1983, ja Rantala jatkoi myös Ekan pääjohtajana. Syntyessään Eka oli 25 000 työntekijällään Suomen suurin työnantaja valtion jälkeen ja 14 miljardin markan liikevaihdollaan Suomen kolmanneksi suurin yritys (suurempia olivat Neste ja Kesko). Jäseniä osuuskunnassa oli noin puoli miljoonaa. Eka kuitenkin irtisanoi pian tuhansia työntekijöitä ja sulki satoja myymälöitä.[3]

Ekan toiminta 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fuusiota edeltäneistä osuusliikkeistä poiketen Ekan osuuskuntavaalit olivat kaksiportaiset: jäsenet valitsivat ensin edustajansa piirivaltuuskuntiin, jotka valitsivat Ekan edustajiston. Eka-fuusion syytettiin hävittäneen E-liikkeen yhteisöllisyyden ja paikallistason vaikutusvallan sekä niiden myötä perinteisen osuusliikehengen. Eka otti osuuskaupoissa käyttöön jäsenten ostohyvitykset mutta lakkautti samalla osuuspääoman korot kuten hautausavustukset ja kummilahjat.[4] Vuonna 1992 Eka siirtyi suoriin osuuskuntavaaleihin, jolloin sen edustajistoon valittiin ensi kertaa myös porvarillisten puolueiden ja sitoutumattomien edustajia.[5]

Eka pyrki luomaan paikallisten osuuskauppojen tilalle kauppaketjuja. Ekan tunnetuin päivittäistavaraketju oli Siwa, joka oli aloittanut jo hieman ennen fuusiota vuonna 1981. Lisäksi Eka osti vuonna 1986 Valintatalo-ketjun päästääkseen levittäytymään pääkaupunkiseudulle.[6]

Lokakuussa 1984 Ekan organisaatio uudistettiin Eka-yhtymäksi, johon kuului kolme osakonsernia: emoyritys E-osuuskunta Eka sekä alakonsernit Rakennuskunta Haka (30 yritystä), Kansa (90 yritystä) ja Eka-ryhmä (120 yritystä). Yhtymään kuului lisäksi vielä noin 40 alakonsernien ulkopuolista yritystä, kuten Cumulus-hotelliketju.[3] Haka ja Kansa sulautettiin vuonna 1987 osaksi konsernia, joka nimeksi tuli Osuuskunta Eka-yhtymä.[2][7] Haka muutettiin osakeyhtiöksi vuonna 1988 ja Ekan ravintolatoimi Restel vuonna 1991.[8] Eka oli perinyt edeltäjiltään myös eri alojen teollisuutta, josta se kuitenkin luopui 1990-luvun alkuun mennessä. Vuoden 1992 alusta se päätti keskittyä pelkästään vähittäiskauppaan, hotelleihin ja ravintoloihin.[9]

Vuodesta 1986 Ekan vähittäiskaupparyhmä (vuodesta 1988 aputoiminimenä Tradeka) yritti erilaistaa päivittäistavaraketjujensa valikoimaa ja mielikuvaa ja kehitti uusia ketjukonsepteja. Pienistä Centrumeista ja isoista Eka-marketeista tehtiin 23 toimipaikkaa käsittävã Tenna-ketju, pienemmistä ruokakaupoista 123 kauppaa käsittävã Manteli-ketju. 109 toimipistettä alkoi toimia Sateenkaari-tunnuksella mutta paikkakunnittain vaihtuvilla nimillä, kunnes 1989 Sateenkaaren korvasi Misto-ketju. Näiden lisäksi oli Eka-market/Euromarket-, Centrum- ja Valintatalo-ketjut sekä ainoana kannattavana ketjuna 300 Siwa-myymälää.[10][11] [12] Vuonna 1992 Mistot, Tennat ja Valintatalot yhdistettiin 200 myymälän uudeksi ketjuksi, jonka nimeksi tuli 170 ehdotuksen joukosta Valintatalo. Pian sen jälkeen Manteli-lähikaupat yhdistettiin Siwa-ketjuun ja jäljelle jääneiden ketjujen myymälöitä alettiin karsia yrityssaneerauksen osana. Ekalla oli myös seitsemän myymälän vaatekauppaketju Maurizio, joka lopetettiin vuoden 1994 vaihteessa.[13][14][15]

E-liikkeen perinteistä poiketen Eka alkoi 1980-luvun jälkipuoliskolta alkaen rekrytoida ulkopuolisia ammattijohtajia, joilla ei ollut kytköksiä työväenliikkeeseen tai poliittiseen vasemmistoon, ja vähensi puoluepoliittista edustusta johtoelimissään. Vuonna 1990 se luopui virallisesti ”työväen liikelaitos” -strategiastaan. Eka ja Elanto päättivät myös lakkauttaa E-liikkeen aatteellisen keskusjärjestön Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) voidakseen jakaa sen varat, ja perustivat vuoden 1992 alussa yhdessä SOK:n kanssa uuden Suomen Kuluttajaosuustoiminnan Liiton.[16] Tämä käytännössä merkitsi E-liikkeen loppua.[2]

Lama ja talousvaikeudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekan johdossa yhtymän tulevaisuutta pidettiin 1990-luvulle tultaessa lupaavana, mutta lama iski ankarasti koko konserniin. Sen viimeisetkin siihen saakka kannattaneet toimialat, rakentaminen sekä hotelli- ja ravintolatoiminta, kääntyivät vuodesta 1991 alkaen tappiollisiksi.[17] Eka joutui myymään tytäryhtiöitään pelastaakseen oman taloutensa, joten Finnoil-huoltamoketju myytiin vuonna 1992 Nesteelle ja Ekan yhdessä SOK:n kanssa omistama elintarviketeollisuusyhtiö Meira Cultor Oy:lle.[18] Ekan omistamat rautakauppa Renlund ja Sotka Kaluste haettiin konkurssiin vuonna 1993, ja seuraavana vuonna konkurssiin ajautuivat myös Haka ja Kansa.[1] Pelkästään vuoden 1993 lopulla konkurssiin ajautui lähes 90 Ekan omistamaa yritystä.[19]

Ekan ahdinkoa pahensi kielteinen julkisuus, mutta yhtiön koon vuoksi valtiovalta ei halunnut päästää sitä kaatumaan. Yleisradion 18. lokakuuta 1993 julkaisema uutinen Ekaa uhkaavasta konkurssista aiheutti Ekan säästökassassa talletuspaon, ja talletuksia nostettiin kahdessa päivässä 230 miljoonaa markkaa. Koska paniikinomaisen säästökassapaon pelättiin levitessään kaatavan myös muut suuret osuusliikkeet, Ahon hallitus päätti säätää pikavauhtia uuden lain, jolla valtio takaisi Ekan säästökassatalletukset. Valtiovarainministeriö tiedotti asiasta 20. lokakuuta, mikä rauhoitti tallettajat, mutta vielä samana päivänä kolme suurta Ekaa velkonutta pankkia, SYP, SKOP ja Postipankki, jättivät hakemuksen Ekan asettamisesta velkasaneeraukseen.[20] Eduskunta hyväksyi säästökassalain eli Eka-lain joulukuussa 1993. Lain turvaaman takauksen ulkopuolelle jätettiin talletusten korot sekä Ekan eläkekassa Tuki ja huoltokonttori.[21] Myöhemmin valtio ja suurimmat velkojat sopivat vielä takaavansa Ekalle tarvittavat lainat eläkekassan maksuja varten, sillä ne olisivat muuten jääneet saman kassan muiden osaomistajien kuten Elannon ja Tammen maksettaviksi, mikä olisi saattanut myös aiheuttaa tuhoisan konkurssien ketjun.[22]

Saneerauksen yhteydessä Rantala joutui velkojien vaatimuksesta eroamaan pääjohtajan tehtävästä maaliskuussa 1994, ja Ekan johtoon tuli aiempi vähittäiskaupan johtaja Antti Remes. Helsingin käräjäoikeus hyväksyi saneerausohjelman lokakuussa 1994. Osana saneerausta satoja toimipisteitä suljettiin ja parituhatta työntekijää irtisanottiin vuosina 1993–1995.[23] Ekan vähittäiskauppa muutettiin vuonna 1995 Tradeka Oy -osakeyhtiöksi ja Osuuskunta Eka-yhtymä muutti samalla nimensä Osuuskunta Tradeka-yhtymäksi. Vaikka emoyhtiö säilyi osuuskuntamuotoisena, se ei enää harjoittanut osuuskauppatoimintaa.[2] Tradeka joutui jatkamaan Ekan aikana alkanutta yrityssaneerausta vuoteen 2003.[24]

Jälkipyykki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1993 säästökassakriisi johti syytöksiin väärinkäytöksistä. Pankkien kiristettyä lainaehtoja Eka oli vuosina 1992–1993 ollut riippuvainen säästökassatalletuksista, jotka olivat ainoa keino saada nopeaa lisärahoitusta ilman vakuuksia, eikä valtiovarainministeriö ollut puuttunut huomattavasti kasvaneisiin talletuksiin tai vaatinut lisävakuuksia yhtymän heikosta tilasta huolimatta. Ekan väitettiin antaneen ministeriölle kaunisteltuja tietoja yhtymän taloudellisesta tilanteesta ja syyllistyneen harhaanjohtavaan markkinointiin säästökassoja mainostaessaan. Asiasta nostettiin syytteet kolmea Ekan entistä johtajaa vastaan, mutta ketään ei lopulta tuomittu. Vuonna 2000 Helsingin hovioikeus totesi säästökassarikoksesta syytetyn Eero Rantalan ja markkinointirikoksesta syytetyn säästökassajohtaja Heikki Venhon syyttömiksi. Myös eräitä valtiovarainministeriön virkamiehiä vaadittiin syytteisiin valvonnan laiminlyönnistä, mutta oikeuskansleri Jorma S. Aalto tyytyi esittämään heille pelkät nuhteet.[25][26][27] Ekassa oli vuosina 1992–1993 käytetty sisäisissä kaupoissa luovaa tilinpitoa kuitenkaan varsinaisesti rikkomatta lakia.[28]

Pääjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimikkeenä vuodesta 1994 toimitusjohtaja.

[24]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Anitra Komulainen: Punapääoman linnake: Työväen osuustoiminnan dramaattiset vaiheet. Siltala, Helsinki 2021.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b WSOY iso tietosanakirja 2: C–F, s. 234. WSOY, Porvoo–Helsinki–Juva 1995.
  2. ↑ a b c d Muistojen E-liike Valtakunnallinen Työväentalomuseo 4.5.2014. Viitattu 31.8.2022.
  3. ↑ a b Komulainen 2021, s. 8, 124–126, 129–134, 140.
  4. ↑ Komulainen 2021, s. 140, 142–143, 145.
  5. ↑ Komulainen 2021, s. 188.
  6. ↑ Komulainen 2021, s. 148–150.
  7. ↑ Jorma Kallenautio: Rantala, Eero (1941 - 2019) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  8. ↑ Komulainen 2021, s. 172.
  9. ↑ Komulainen 2021, s. 167, 179–180, 183, 186.
  10. ↑ Kallenautio, Jorma: Eka ja Tradeka-yhtymä 1983–2008 Internet Archive. 2014. Arkistoitu Viitattu 10.3.2023.
  11. ↑ Ekan uudet kauppaketjut myyvät itseään tuotteina. Helsingin Sanomat, 28.1.1987, s. 32. Näköislehti (maksullinen).
  12. ↑ Tradekalle kaksi vuotta armonaikaa Ekan tappiollinenvähittäiskauppa yhdistelee ketjuja ja toivoo liittolaisia ulkomailta. Helsingin Sanomat, 16.12.1991, s. 24. Näköislehti (maksullinen).
  13. ↑ Eka keskittää myyntiä Valintatalo-ketjuun. Helsingin Sanomat, 28.3.1992, s. 33. Näköislehti (maksullinen).
  14. ↑ Korhonen, Johanna: Eka aikeissa lopettaa reilut 40 myymälää. Helsingin Sanomat, 4.11.1993. Näköislehti (maksullinen).
  15. ↑ Ekan Tradeka lopettaa vaatekauppaketjunsa. Helsingin Sanomat, 2.11.1993, s. 21. Näköislehti (maksullinen).
  16. ↑ Komulainen 2021, s. 168–171, 178, 180, 182.
  17. ↑ Komulainen 2021, s. 172–176.
  18. ↑ Komulainen 2021, s. 180.
  19. ↑ Komulainen 2021, s. 224.
  20. ↑ Komulainen 2021, s. 210–218.
  21. ↑ Komulainen 2021, s. 226–229, 252.
  22. ↑ Komulainen 2021, s. 252–253.
  23. ↑ Komulainen 2021, s. 235, 249, 254, 258.
  24. ↑ a b Komulainen 2021, s. 8–9.
  25. ↑ Komulainen 2021, s. 192–194, 233, 267–268.
  26. ↑ Riku Rantala: Hovioikeuskin kumosi Ekan johtajien syytteet (tilaajille) Helsingin Sanomat 14.7.2000. Viitattu 4.9.2022.
  27. ↑ Ekan johtajien syytteet säästökassarikoksista nurin Ilta-Sanomat 10.12.1997. Viitattu 4.9.2022.
  28. ↑ Komulainen 2021, s. 199–201.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eka&oldid=22514417”