Diego Martínez Barrio
| Diego Martínez Barrio | |
|---|---|
 |
|
| Espanjan pääministeri | |
| Presidentti | Niceto Alcalá-Zamora |
| Edeltäjä | Alejandro Lerroux |
| Seuraaja | Alejandro Lerroux |
| Presidentti | Manuel Azaña |
| Edeltäjä | Santiago Casares Quiroga |
| Seuraaja | José Giral |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 25. marraskuuta 1883 Sevilla, Espanja |
| Kuollut | 1. tammikuuta 1962 (78 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Tiedot | |
| Puolue | Tasavaltalainen unioni |
 Nimikirjoitus |
|
Diego Martínez Barrio (25. marraskuuta 1883 – 1. tammikuuta 1962) oli espanjalainen poliitikko, joka toimi Espanjan toisen tasavallan pääministerinä kaksi lyhyttä kautta vuosina 1933 ja 1936.
Martínez Barrio aloitti poliittisen uransa vuonna 1903 Unión Republicana -nimisessä tasavaltalaisessa puolueessa, joka hajosi jo muutamaa vuotta myöhemmin. Sen jälkeen hän liittyi Alejandro Lerroux’n perustamaan Radikaalipuolueeseen. Kenraali Miguel Primo de Riveran diktatuurin aikana hän oli oppositiossa.[1] Martínez Barrio oli elokuussa 1930 yksi tasavaltalaisten niin sanotun San Sebastiánin sopimuksen allekirjoittajista.[2] Toisen tasavallan ensimmäisessä hallituksessa vuonna 1931 hän toimi viestintäministerinä.[1] Manuel Azañan hallituksen kaaduttua Martínez Barrio toimi syksyllä 1933 parin kuukauden ajan pääministerinä ja hänen hallituksensa määräsi hajotusvaalit. Vaalien jälkeen hän oli hetken sisäministerinä Lerroux’n hallituksessa, mutta erosi pian ja perusti uuden Unión Republicana -puolueen, koska ei hyväksynyt Lerroux’n ja Radikaalipuolueen siirtymistä oikealle.[2] Myöhemmin hän siirtyi yhteistyöhön Azañan ja kansanrintaman kanssa.[3][1]
Kansanrintaman saatua enemmistön helmikuun 1936 parlamenttivaaleissa Martínez Barrio valittiin parlamentin puhemieheksi. Kun parlamentti erotti presidentti Niceto Alcalá Zamoran huhtikuussa 1936, Martínez Barrio toimi kuukauden ajan vt. presidenttinä, kunnes Azaña valittiin Alcalá Zamoran seuraajaksi. Kun joukko oikeistolaisia kenraaleja aloitti Espanjan sisällissodan lähtölaukauksena toimineen kapinan, presidentti Azaña nimitti Martínez Barrion 18. heinäkuuta 1936 pääministeriksi. Ehkäistäkseen sodan hän tarjosi puhelimitse ministerinsalkkuja kapinaa johtaneille kenraaleille kuten Emilio Molalle, mutta nämä kieltäytyivät. Martínez Barrio erosi vielä saman yön aikana José Giralin hyväksi.[2][1][3] Martínez Barrio jatkoi tämän jälkeen puhemiehen tehtävässään. Hän joutui pakenemaan Espanjasta tasavallan kukistuttua vuonna 1939 ja asui myöhemmin maanpaossa Ranskassa ja Meksikossa. Hänet nimettiin Azañan kuoltua Espanjan tasavallan pakolaishallituksen presidentiksi. Viimeiset vuotensa hän vietti Pariisissa. Hänen jäännöksensä uudelleenhaudattiin vuonna 2000 Sevillaan Espanjaan.[1]
