Club Cinq-Septin tulipalo
| Club Cinq-Septin tulipalo | |
|---|---|
 Palon uhrien muistomerkki. |
|
| Päivämäärä | 1. marraskuuta 1970 |
| Kellonaika | 1.45 |
| Tapahtumapaikka | Club Cinq-Sept, Saint-Laurent-du-Pont, Isère, Ranska |
| Syy | väärin asennettu lämmitysjärjestelmä, syttyvät materiaalit |
| Kuolleita | 142 |
| Loukkaantuneita | 6 |
Club Cinq-Septin tulipalo oli Saint-Laurent-du-Pontissa Isèren departementissä Ranskassa sijainneessa Club Cinq-Sept -yökerhossa 1. marraskuuta 1970 syttynyt tulipalo. Palossa kuoli 146 ihmistä,[1] ja kuolleista suurin osa oli 17–27-vuotiaita[2] ja kotoisin samasta kylästä. Yökerhossa palon syttymishetkellä olleista vain noin 60 selvisi hengissä. Poistumista vaikeutti se, että hätäuloskäyntejä oli lukittu ja laudoitettu umpeen luvattoman sisäänpääsyn estämiseksi.[1] Pääsisäänkäynnillä taas oli metallinen kääntöportti, jota vasten rakennuksesta ulos pyrkineet ihmiset pakkautuivat.[3]
Palon syttymissyyksi todettiin virheellisesti asennettu lämmitysjärjestelmä. Polyuretaanikoristeet levittivät paloa ja synnyttivät palaessaan myrkyllisiä kaasuja.[3] Tutkinnassa selvisi, että seitsemän kuukautta aiemmin avatulle yökerholle ei ollut tehty palotarkastusta.[1] Paloa seuranneessa oikeudenkäynnissä Saint-Laurent-du-Pontin pormestari ja kerhon ainoa palosta selvinnyt johtaja saivat rikkomuksistaan ehdottomat vankeustuomiot. Lämmitysjärjestelmän asentajille ja polyuretaaniesineet yökerhoon myyneelle kauppiaalle annettiin ehdollista vankeutta.[3]
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Club Cinq-Sept sijaitsi osin puurakenteisessa talossa[1] maaseudulla Saint-Laurent-du-Pontin kunnan alueella, N520-tien varrella Voironin ja Chambéryn välillä.[3] Keväällä 1970 avattu yökerho oli muodikas ja suosittu erityisesti nuorison keskuudessa. Sen luolamainen sisustus oli tehty polystyreenistä,[4] ja myös sisäkatto oli herkästi syttyvää materiaalia.[1]
Cinq-Septissä soitettiin lauantai-iltaisin muun muassa Bee Geesin ja Beatlesin musiikkia, ja nuoria tuli paikalle kaukaakin.[4] Väkeä tuotiin busseilla useista kaupungeista Iséren ja Savoien alueelta. Paloaikaan paikalla oli kuitenkin vähemmän ihmisiä kuin aiempina viikkoina, vaikka esiintymässä oli suosittu yhtye Storm. Osa kanta-asiakkaista oli hääjuhlassa lähialueella, ja monet olivat jo ehtineet lähteä kotiin ennen palon syttymistä.[3]
Tapahtumat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Palo syttyi aamuyöllä kello 1.45 ja levisi nopeasti.[1] Yökerhon hätäuloskäyntien metalliovia oli lukittu ja laudoitettu umpeen luvattoman sisäänpääsyn estämiseksi, joten niiden kautta ei päässyt poistumaan. Monet pyrkivätkin ulos samaa tietä, jota olivat tulleet sisään. Cinq-Septin pääovella oli kuitenkin metallinen kääntöportti, joka jäi pian jumiin pakokauhuisten ihmisten työntyessä sitä vasten. Lopulta yksi ovista saatiin murrettua auki ja osa pääsi ulos, mutta samalla palo sai lisää happea ja leimahti, jolloin kaikki tanssisalissa ja sen yhteydessä olleessa ravintolassa ja baarissa syttyi palamaan.[3]
Palomiesten saavuttua paikalle palo oli jo käytännössä ohi.[3] Yökerhon katon läpi tuli vain muutamia pieniä liekkejä, ja paikalla oli hiljaista, mutta kun palomiehet avasivat hätäuloskäynnin, vastassa oli kasoittain ruumiita,[2] jopa viisi päällekkäin.[1] Kääntöportin luona ruumiita oli yli sata. Rakennuksesta löytyi kaikkiaan 140 asiakkaan ja kahden yökerhon johtajan ruumiit. Lisäksi kuusi loukkaantui, ja heistä neljä kuoli myöhemmin sairaalassa, joten palon lopulliseksi uhriluvuksi tuli 146. Uhreista kolme oli aikuisia ja muutama 21–25-vuotiaita, mutta suurin osa palossa kuolleista oli alle 21-vuotiaita.[3] Joukossa olivat myös kaikki viisi Storm-yhtyeen jäsentä.[5] Yökerhosta pakoon pääsi vain noin 60 ihmistä.[1]
Palomiehet raivasivat poliisin johdolla palon jälkeisenä päivänä ruumiit pois palaneesta yökerhosta. Ruumiiden tunnistamiseen saatiin apua ulkomaisista lääkäreistä, ja ruumisarkkuja tuotiin paikalle kaikkialta Ranskasta. Muutama paikallinen uhri sekä tunnistamatta jääneet ruumiit haudattiin läheiselle hautausmaalle. Hallituksen jäseniä tuli vierailemaan onnettomuuspaikalle, ja Saint-Laurent-du-Pontin kirkossa järjestettiin usean uskontokunnan yhteinen muistotilaisuus.[3]
Palo oli yksi Ranskan pahimmista onnettomuuksista toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, ja tapahtumat järkyttivät kansaa. Lehdistön kiinnostus tapahtumia kohtaan loppui kuitenkin lyhyeen, sillä presidentti Charles de Gaulle kuoli noin viikko palon jälkeen. Satiirinen viikkolehti Hara-Kiri kirjoitti viikon tapahtumista otsikolla ”Traagiset tanssiaiset Colombeyssä: yksi kuollut”.[4] Tämä sai viranomaiset kieltämään lehden, mutta se jatkoi jo seuraavalla viikolla toimintaansa nimellä Charlie Hebdo.[6][4]
Tutkinta ja seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tutkinta alkoi palon jälkeisenä päivänä ja valmistui seuraavana vuonna. Tutkinnassa selvisi pian, että palon oli sytyttänyt väärin asennettu lämmitysjärjestelmä. Lämmitin oli sytyttänyt vanerilevyt, joita oli käytetty osana lämpöä johtavaa järjestelmää. Suureen uhrilukuun vaikutti osaltaan sisustuksessa laajalti käytetty polyuretaani, joka nopeutti palon leviämistä ja vapautti palaessaan myrkyllisiä kaasuja, jotka tukehduttivat uhrit nopeasti. Sulava muovi sai ruumiita hiiltymään.[3]
Tutkinnassa huomattiin myös, ettei seitsemän kuukautta aiemmin avattuun yökerhoon ollut tehty palotarkastusta. Pian palon jälkeen Saint-Laurent-du-Pontin pormestari ja Isèren departementin pääsihteeri pidätettiin virastaan. Heitä syytettiin laiminlyönneistä Cinq-Septin rakennuslupien myöntämisessä sekä siitä, että he olivat sallineet yökerhon toimia ennen kaikkien tarpeellisten lupien myöntämistä.[3]
Palon tutkinnan jälkeinen oikeudenkäynti alkoi vuonna 1972. Syytettyinä olivat Saint-Laurent-du-Pontin pormestari, palosta selvinnyt yökerhon johtaja, lämmitysjärjestelmän asentajat ja polyuretaanin yökerhoon myynyt kauppias.[4][3] Pormestari sai laiminlyönneistään kymmenen kuukauden vankeustuomion. Johtaja tunnusti yökerhon luvattoman avaamisen ja hätäuloskäyntien lukitsemisen ja sai 18 kuukautta vankeutta, josta 12 ehdollista. Lämmitysjärjestelmän epäpäteviksi tunnetut asentajat, isä ja poika, saivat 15 ja 13 kuukauden ehdolliset tuomiot. Oikeus totesi, että polyuretaanin myyjä ei ollut tehnyt tuotteen paloriskejä selväksi asiakkailleen. Hänelle annettiin neljä kuukautta ehdollista vankeutta.[3]
Lain mukainen enimmäistuomio tapauksessa oli kaksi vuotta vankeutta ja 20 000 frangin (noin 3 000 euroa) sakot. Niinpä tuomiot olivat lähinnä symbolisia, mikä aiheutti suuttumusta uhrien omaisten keskuudessa. Tuomarit myönsivät omaisille 5,67 miljoonaa frangia, 38 835 frangia (noin 6 000 euroa) uhria kohti. Suurimman osan summasta maksoi vakuutusyhtiö.[3]
Onnettomuuden jälkeen viranomaiset sulkivat muutaman yökerhon ja laativat uusia sääntöjä julkisille tiloille. Paloturvallisuussäädöksiin ei kuitenkaan tehty suuria muutoksia ennen Pariisissa helmikuussa 1973 tapahtunutta koulupaloa, jossa menehtyi 20 ihmistä. Muovin käyttöä sääntelevä uusi lainsäädäntö tuli käyttöön vuonna 1977.[4]
Muistaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Onnettomuuspaikalle pystytettiin vuonna 1976 muistomerkki. Sen lisäksi paikalle on jätetty pääsisäänkäynnin edessä ollut kääntöportti muistuttamaan siitä, kuinka ahneus voi vaatia ihmishenkiä. Palon uhrien vanhempien yhdistys järjestää vuosittain pyhäinpäivänä messut Chambéryssä ja Grenoblessa ja vie kukkaseppeleet Saint-Laurent-du-Pontin hautausmaalle ja onnettomuuspaikalle.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h On this day – 1970: Nightclub inferno 'wipes out generation' BBC. Viitattu 12.9.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Club Cinq-Sept Fire World History Project. Time. Arkistoitu 12.9.2018. Viitattu 12.9.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Veyret, André: 1970 : le 5-7 1.11.2000. Le Dauphiné Libéré. Arkistoitu 6.7.2011. Viitattu 12.9.2018. (ranskaksi)
- ↑ a b c d e f Il y a 40 ans, le drame de la discothèque du 5-7 à Saint-Laurent-du-Pont 1.11.2010. 20 minutes. Viitattu 14.9.2018. (ranskaksi)
- ↑ Doucet, Jean-Luc: Storm (1968-1970) 1.11.2011. France Heavy Rock. Viitattu 15.9.2018. (ranskaksi)
- ↑ Kiviranta, Varpu: Charlie Hebdo on pilkannut kaikkea ääriajattelua Yle Uutiset. 7.1.2015. Yleisradio. Viitattu 15.9.2018.