Claude Debussy

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Claude Debussy
Debussy noin vuonna 1908
Debussy noin vuonna 1908
Henkilötiedot
Koko nimi Achille-Claude Debussy
Syntynyt22. elokuuta 1862
Saint-Germain-en-Laye, Ranska
Kuollut25. maaliskuuta 1918 (55 vuotta)
Pariisi, Ranska
Kansalaisuus Ranska
Ammatti säveltäjä
Muusikko
Tyylilajit ooppera, länsimainen taidemusiikki ja impressionistinen musiikkiView and modify data on Wikidata
Soittimet pianoView and modify data on Wikidata
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Achille-Claude Debussy (22. elokuuta 1862 Saint-Germain-en-Laye, Ranska – 25. maaliskuuta 1918 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen säveltäjä. Hän oli yksi 1900-luvun suurimpia säveltäjiä ja musiikin uudistajia, jonka impressionistisessa musiikissa soinnut ja harmoniat ovat erityisen tärkeitä.[1] Debussyn tuotannon selkäranka ovat pianokappaleet, kuten Preludien I & II kirja. Tärkeitä teoksia ovat myös orkesterikappaleet, kuten La Mer ja Preludi Faunin iltapäivään ja kamarimusiikin teokset, kuten jousikvartetto op. 10. Oopperan historiaan Debussy jäi teoksella Pelléas ja Mélissande.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisvuodet (1862–72)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rue au Pain, Saint-Germain-en-Laye. Debussyn synnyinkatu.[2]

Debussy syntyi 22. elokuuta 1862 Saint-Germain-en-Layessa, Pariisin länsipuolella Ranskassa. Debussy oli vanhin kaupanpitäjä Manuel-Achille Debussyn ja ompelijatar Victorinen (omaa sukuaan Manoury) viidestä lapsesta. Isän pitämä pieni astiakauppa ei menestynyt ja suljettiin vuonna 1864. Perhe muutti Pariisiin, ensin äidinäidin luokse Clichyn esikaupunkiin ja myöhemmin omaan asuntoon Rue Saint-Honoré -kadulle.[3][4]

Vuonna 1870 äiti ja lapset muuttivat Cannesiin isän siskon Clementinen luokse pakoon Saksan–Ranskan sotaa. Täti järjesti Clauden ensimmäisille pianotunneille italialaisen Jean Ceruttin oppilaaksi. Isä Manuel oli jäänyt kotikaupunkiin ja liittynyt Pariisin kommuuniin, jossa hänestä tuli kapteeni. Hallituksen joukkojen kukistettua kommuunin isä Manuel vangittiin. Hänet tuomittiin neljän vuoden vapausrangaistukseen vuonna 1871. Manuel Debussy kärsi tuomiostaan lopulta vain vuoden, mutta tuomittiin menettämään kansalaisoikeutensa. Yksi isän vankitovereista oli muusikko Charles de Sivry. De Sivryn äiti, pianonsoitonopettaja Antoinette Mauté de Fleurville otti nuoren Clauden oppilaakseen ja valmisteli pojan Pariisin konservatorion pääsykokeisiin.[5]

Opinnot (1872–84)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Debussy valittiin Pariisin konservatorioon kymmenvuotiaana vuonna 1872. Hän opiskeli konservatoriossa seuraavat 11 vuotta, eikä käynyt koko elämänsä aikana tavallista koulua. Debussy opiskeli pianonsoittoa Antoine François Marmontelin ja musiikkiteoriaa Albert Lavignacin johdolla. Debussy edistyi piano-opinnoissaan aluksi hyvin ja saavutti kunniamainintoja soittokokeissa vuosina 1874–75. Opettajat pitivät nuorta Debussytä lahjakkaana, mutta myös huolettomana oppilaana, joka osallistui opetukseen epäsäännöllisesti. Debussy yritti saavuttaa opintojen jatkamiseen vaadittua premier prix -palkintoa konservatorion kilpailuissa 1878–79, mutta epäonnistui ja joutui luopumaan piano-opinnoista.[3][5]

Debussy siirtyi opiskelemaan säveltämistä Ernest Guiraudin, harmoniaa Émile Durandin ja urkuja César Franckin opastuksella. Opintoihin kuului myös Louis-Albert Bourgault-Ducoudrayn opettamaa musiikin historiaa ja teoriaa. On epävarmaa osallistuiko luennoilta usein poissa ollut Debussy koskaan historian ja teorian opetukseen.[3][5] Debussy oli konservatoriossa opettajien epäsuosiossa, sillä hän kieltäytyi noudattamasta perinteisiä säveltämistä koskeneita sääntöjä.[6]

Valokuvassa Nadezhda von Meckin perustama trio vuodelta 1880. Trioon kuuluivat vasemmalta Piotr Danilchenko (viulu), Władysław Pachulski (sello) ja Claude Debussy (piano).[7]

Debussy sai Marmontelin avustuksella kesätyön Château de Chenonceaun pianistina vuonna 1879. Hän sävelsi samana kesänä ensimmäiset teoksensa. Seuraavana vuonna hänestä tuli Pjotr Tšaikovskin mesenaatin Nadežda von Meckin perheen pianisti ja pianonsoiton opettaja. Debussy kiersi von Meckin perheen von Meckin mukana Eurooppaa vuosien 1880, 1881 ja 1882 kesinä. Hän asui von Meckien kanssa Ranskassa, Sveitsissä, Italiassa ja Moskovassa. Debussy sävelsi perheen triolle ja muokkasi pianolle kolme tanssia Tšaikovskin Joutsenlammesta.[3][5][8] Vuoden 1880 lopulla Debussy ryhtyi konservatoriossa säestäjäksi Marie Moreau-Saintin laulutunneilla. Hän säesti laulutunteja seuraavan neljän vuoden ajan. Yksi lauluoppilaista oli Marie Vasnier, tunnetun virkamiehen Henri Vasnierin huomattavasti nuorempi vaimo. Mariesta tuli Debussyn rakastajatar ja muusa. Debussy sävelsi lukuisia Marielle omistettuja lauluja. On epäselvää tiesikö Henri Vasnier vaimonsa ja säveltäjän suhteesta, sillä Debussy ja Henri Vasnier olivat läheisiä ystäviä vielä vuosien ajan.[5][9][10]

Prix de Rome (1884–87)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1884 Debussy voitti arvostetun Prix de Rome -sävellyspalkinnon kantaatillaan L’enfant prodigue.[5] Palkintoon kuuluivat residenssi Villa Medicissä Roomassa ja säveltämisen jatko-opintoja Rooman ranskalaisessa instituutissa. Debussy ei aluksi tahtonut lähteä Italiaan ja jättää Marieta. Hän kuitenkin asui ja opiskeli lyhyitä jaksoja lukuun ottamatta Roomassa tammikuusta 1885 maaliskuuhun 1887. Debussy ei aluksi viihtynyt lainkaan Italiassa.[3][11] Syitä viihtymättömyytensä Debussy kuvasi myöhemmin lehtikirjoituskokoelmassaan Monsieur Croche: antidiletantti.[12]

Villa Medicin ja instituutin uuden johtajan Ernest Hébertin ja hänen vaimonsa Gabriellen saapuminen Roomaan kesäkuussa 1886 piristi Debussytä selvästi. Hän osallistui seuraelämään aiempaa enemmän.[13] Franz Lisztin vierailu instituutissa oli Debussylle merkittävä.[14] Jatko-opintoihin kuului velvoite säveltää konservatoriolle sarja teoksia residenssin aikana. Debussy sävelsi Roomassa neljä teosta: sinfonisen oodin Zuleima, joka pohjautui Heinrich Heinen tekstiin, orkesteriteoksen Printemps, kantaatin La Damoiselle élue ja teoksen Fantaisie pianolle ja orkesterille.[3][5]

Paluu Pariisiin (1887–93)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gamelan -kokoonpano noin vuodelta 1899.

Debussy palasi Pariisiin puoli vuotta ennen kuin residenssi ja opinnot Roomassa olisivat virallisesti päättyneet.[15] Palattuaan Pariisiin Debussy oli taloudellisessa ahdingossa. Suhde Marie Vassnerin päättyi pian säveltäjän palattua Roomasta. Debussy vietti aikaa Pariisin kahviloissa ja symbolistien seurassa. Hän ystävystyi Paul Dukasin, Robert Godet'n ja Raymond Bonheurin kanssa.[5][16]

Pariisissa Debussy kuuli pian paluunsa jälkeen Wagnerin oopperan Tristan ja Isolde ja vaikuttui.[3] Hän matkusti vuosien 1888 ja 1889 kesinä Bayreuthiin kuulemaan Wagnerin oopperoita. Debussy tuli lopulta tulokseen, että ei voinut jäädä pelkäksi Wagnerin seuraajaksi. Hänen oli löydettävä oma tiensä säveltäjänä.[5][17][18] Vuoden 1889 Pariisin maailmannäyttelyssä Debussy kuuli jaavalaista gamelan-musiikkia, joka vaikutti hänen estetiikkaansa. Myös Rimsky-Korsakovin ja Musorgskin teosten harmoninen vapaus ja äänimaailma, joka erosi saksalaisesta musiikkiperinteestä vaikuttivat Debussyn tyylin kehittymiseen.[5][19][20]

Vuonna 1890 Debussy tapasi nuoren Gabrielle Dupontin, joka oli muuttanut Pariisiin Lisieux'n kaupungista. Debussy seurusteli Gabriellen kanssa seuraavat kahdeksan vuotta.[21] Hän tapasi samana vuonna myös toisen kokeellisen säveltäjnä Erik Satien, josta tuli merkittävä ystävä ja keskustelukumppani.[22] Debussy jatkoi säveltämistä, mutta saavutti vain vähäistä menestystä.[19] Vuonna 1893 Debussy näki Maurice Maeterlinckin näytelmän Pelléas et Mélisande esityksen ja päätti muokata näytelmästä oopperan.[23]

Pelléas et Mélisande (1894–1902)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oopperan Pelléas et Mélisande ensi-iltajuliste vuodelta 1902.

Debussy sai helmikuussa 1894 valmiiksi oopperansa Pelléas et Mélisande ensimmäisen osan ja jatkoi teoksen säveltämistä lähes koko vuoden. Hän asui yhä Gabrielle Dupontin kanssa, kun aloitti suhteen ja kihlautui laulaja Thérèse Rogerin kanssa. Debussyn käytös oli skandaali ja tuomittiin laajasti. Pariisissa kiersi nimettömiä kirjeitä, jotka kuvasivat hänen suhteitaan, velkojaan ja taloudellista vastuuttomuuttaan. Useat Debussyn aiemmista ystävistä ja tukijoista hylkäsivät hänet. Debussy purki kihlauksen.[19][24]

Musiikillisesti vuosi oli menestyksekkäämpi. Debussyn Stéphane Mallarmén runoon perustuva sinfoninen runoelma Prélude à l'après-midi d'un faune kantaesitettiin joulukuussa 1894.[25] Seuraavana vuonna Debussy sai valmiiksi oopperansa ensimmäisen version ja alkoi etsiä teokselle esityspaikkaa. Useista yrityksistä huolimatta sopivaa esityspaikkaa ei löytynyt. Debussy oli löytänyt taiteellisen tukijan Georges Hartmannista, joka käytännössä johti kulissien takana Fromont-julkaisijaa. Julkaisija maksoi Debussylle säännöllistä 500 frangin kuukausipalkkaa ja mahdollisti vakaan työskentelyn.[5][19]

Debussyn yksityiselämä oli edelleen myrskyisää. Hän hylkäsi Gabrielle Dupontin, kun tapasi nimellä Lilly tunnetun mallin ja ompelijattaren Marie-Rosalie Texierin.[19][26] Debussy uhkasi itsemurhalla jos Lilly hylkäisi hänet, ja pari avioitui lokakuussa 1899.[27] Avioliitto kesti lopulta vain viisi vuotta.[19] Noin vuonna 1900 Debussyn musiikista tuli Pariisissa tavanneiden nuorten taiteilijoiden, runoilijoiden, kriitikkojen ja muusikkojen seurapiirin keskipiste. Ryhmä kutsui itseään nimellä Les Apaches alleviivatakseen asemaansa taiteellisesti ulkopuolisina. Ryhmän kokoonpano vaihteli, mutta siihen kuuluivat eri aikoina ainakin Maurice Ravel, Ricardo Viñes, Igor Stravinsky ja Manuel de Falla.[28] Vuosina 1900–01 kantaesitettiin myös Debussyn kolme Nocturnes -orkesterisarjaa. Vaikka suuri yleisö ei syttynyt orkesterisarjoille, säveltäjät Paul Dukas, Alfred Bruneau ja Pierre de Bréville kiittivät teoksia kritiikeissään.[29] Ajan muiden säveltäjien tavoin Debussy täydensi tulojaan opettamalla ja kirjoittamalla. Vuodesta 1901 lähtien hän oli La Revue Blanche -lehden kriitikko, aluksi salanimellä ”Monsieur Croche”.[5] Debussy kommentoi kärkkäästi muita säveltäjiä, Pariisin oopperan kaltaisia musiikki-instituutioita, kapellimestareita, musiikkipolitiikkaa ja yleisön makua.[30] Debussyn kolumnit ja kritiikit koottiin myöhemmin teokseen Monsieur Croche: antidiletantti.[12]

Pelléas et Mélisande -oopperan harjoitukset alkoivat vuonna 1902. Debussy osallistui riitaisiin harjoituksiin päivittäin. Ooppera sai ensi-iltansa Pariisin Opéra-Comiquessa 30. huhtikuuta 1902.[31] Vaikka vastaanotto jakautui aluksi tukijoihin ja kriitikoihin, oopperasta tuli menestys. Debussystä tuli tunnettu sekä Ranskassa että ulkomailla.[5]

Julkinen tunnustus (1903–09)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1903 Debussy sai julkista tunnustusta, kun hänet nimettiin kunnialegioonan ritariksi.[19][32] Säveltäjän yksityiselämä johti kuitenkin edelleen toistuviin skandaaleihin. 1904 Debussy ihastui piano-oppilaansa Raul Bardacin äitiin Emmaan. Emma oli naimisissa varakkaan pariisilaisen pankkiirin Sigismond Bardacin kanssa. Useiden muiden Debussyn seurustelukumppaneiden tavoin myös Emma Bardac oli laulaja. Hän oli myös sivistynyt keskustelija, eikä suhtautunut avioliiton uskollisuusvaatimuksiin orjallisesti. Emma oli ollut vain muutamaa vuotta aiemmin säveltäjä Gabriel Faurén rakastajatar.[33][34] Debussy jätti Lilly Dexterin tämän vanhempien luokse Villeneuve-la-Guyardiin 15. heinäkuuta 1904 ja suuntasi itse Emma Bardacin kanssa ensin Jerseyn saarelle ja sitten Normandiaan. Debussy kirjoitti vaimolleen Dieppestä 1. elokuuta ja ilmoitti, että heidän avioliittonsa oli ohitse. Hän ei kuitenkaan kertonut kirjeessä Emma Bardacista.[19][35]

Debussyn uusi koti, nykyisin osoitteessa 23 Square de l'Avenue Foch, Pariisi.

Kun Debussy palasi Pariisiin hän muutti yksin uuteen asuntoon toisessa kaupunginosassa. 14. lokakuuta Lilly Dexter yritti itsemurhaa ampumalla vatsaansa revolverilla, mutta jäi henkiin.[36][34] Bardacin perhe hylkäsi kohun seurauksena Emman. Myös Debussy menetti useita ystäviään ja tuttaviaan. Bardacit erosivat virallisesti toukokuussa 1905. Debussy ja Emma pakenivat Pariisin painostavaa ilmapiiriä Englantiin. He asuivat hotellissa Eastbournessa, missä Debussy työsti orkesterisarjaansa La Mer. Debussyn ero Lillysta vahvistettiin 2. elokuuta. Pari palasi Pariisiin syyskuussa ja osti rakennuksen Avenue du Bois de Boulognen (nykyisin Avenue Foch) varrelta. Debussy asui talossa loppuelämänsä.[19][37]

Debussy merkittävin orkesteriteos La mer kantaesitettiin Pariisissa lokakuussa 1905. Vastaanotto oli ristiriitainen. Osa kriitikoista ylisti teosta, mutta se myös tuomittiin kovasanaisesti.[38] Samassa kuussa säveltäjän ainoa lapsi Claude-Emma syntyi uudessa kotitalossa.[39] Tytär eli lopulta vain vuoden isäänsä kauemmin ja kuoli kurkkumätään vuoden 1919 epidemian aikana.[40] Debussy ja Emma Bardac avioituivat 1908. Myrskyisä avioliitto kesti Debussyn kuolemaan saakka.[19][41] Seuraavana vuonna Debussytä tuli Gabriel Faurén kutsumana Pariisin konservatorion hallituksen jäsen.[19] Debussy ryhtyi nyt myös omien teostensa kapellimestariksi. Hän johti La Merin esityksen tammikuussa 1908.[41] Helmikuussa 1909 Debussy johti Prélude à l'après-midi d'un faunen ja Nocturne -sarjojen esitykset Queen's Hall -konserttisalissa Lontoossa.[42] Samana vuonna Debussyn terveys alkoi reistailla. Hän kertoi kirjeissään lähes päivittäisistä verenvuodoista. Vaikka lääkärit eivät pystyneet vielä diagnosoimaan oireiden syytä, kyseessä oli paksusuolen syöpä, johon Debussy lopulta menehtyi yhdeksän vuotta myöhemmin.[43]

Viimeiset vuodet (1910–18)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Debussyn sävellyksiä esitettiin yhä useammin sekä Ranskassa että ulkomailla. Vuonna 1910 Gustav Mahler johti New Yorkissa Nocturnes -sarjojen and Prélude à l'après-midi d'un faunen esitykset.[44] Samana vuonna Debussy itse vieraili Wienissä ja Budapestissa johtamassa teoksiaan.[45] Vuonna 1912 Sergei Diaghilev tilasi Debussylta uuden baletin Jeux.[46] Sekä Jeux että Images -sarja kantaesitettiin vuonna 1913. Niistä tuli Debussyn viimeiset orkesterisävellykset.[47] Baletti Jeuxin ajoitus ei ollut onnekas. Musiikkimaailmaa ravisteli samaan aikaan toinen sensaatio, kun maaliskuussa 1913 kantaesitetty Igor Stravinskyn baletti Kevätuhri hallitsi Pariisin musiikkipiirien keskustelua.[5]

Vuonna 1915 Debussy kävi ensimmäisessä paksusuolen leikkauksessa. Toimenpiteestä oli apua vain hetkeksi, ja Debussyn fyysinen tila oli tukala. Hän oli myös riitaantunut julkisesti säveltäjä Camille Saint-Saënsin kanssa. Debussyn terveydentila heikkeni edelleen. Hän johti viimeisen julkisen konserttinsa 14. syyskuuta 1917. Vuoden 1918 alussa Debussy joutui vetäytymään kotiinsa vuodepotilaaksi. Hän kuoli 25. maaliskuuta 1918 kotonaan. Ensimmäinen maailmansota jatkui, eikä Debussylle voitu järjestää julkista hautausta. Hänet haudattiin ensin väliaikaisesti Père Lachaisen hautausmaalle, ja siirrettiin myöhemmin pienelle Passyn hautausmaalle.[48]

Musiikkityyli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Debussy pianon ääressä vuonna 1893

Debussy ei juuri kunnioittanut perinteisiä muodollisia sääntöjä säveltäessään: häntä viehättivät aikansa uudet avantgardistiset suuntaukset, runous ja maalaustaide. Hän sai vaikutteita myös Richard Wagnerilta, mikä näkyy selvästi esimerkiksi kantaatissa La damoiselle élue (1888) ja laulusarjassa Cinq poèmes de Baudelaire (1889).[1] Samoin venäläinen koulukunta ja erityisesti Modest Musorgski tekivät vaikutuksen nuoreen säveltäjään.lähde?

Vuoden 1889 Pariisin maailmannäyttelyssä Debussy sai kuulla jaavalaista gamelan-musiikkia, josta hän poimi aineksia omaan sävellystyöhönsä. Tästä alkoi elinikäinen kiinnostus aasialaiseen taiteeseen, esimerkiksi japanilaisiin puupiirroksiin. Musiikissaan hän käytti usein pentatonista asteikkoa, joka on tyypillinen juuri gamelan-musiikille sekä kiinalaiselle musiikille.[1]

1890-luvun alussa Debussy oli valmis irtautumaan wagnerilaisuudesta ja kehittämään omanlaistaan musiikkia: runollista, kuvailevaa ja vivahteikasta. Symbolistisen runoilijan Stéphane Mallarmén innoittamana Debussy sävelsi yhden kuuluisimmista töistään, Faunin iltapäivän (Prélude à l’après-midi d’un faune). Vastakohtana myöhäisromantiikan suurille orkestereille Debussy kirjoitti Faunin iltapäivän pienemmälle kokoonpanolle. Tunnelmaltaan haaveilevan rauhallinen teos hyödyntää eri instrumenttien sointivärejä. Se teki Debussystä kertaheitolla kuuluisan, ja hänestä tuli yksi aikakauden johtavista säveltäjistä.lähde?

Toinen merkkiteos oli ooppera Pelléas et Mélisande (1893–1902), Debussyn vastaus wagnerilaisille oopperoille. Maurice Maeterlinckin näytelmään perustuva ooppera vaikutti suuresti nuoreen ranskalaiseen säveltäjäpolveen, muun muassa Maurice Raveliin, ja oli jotakin aivan uutta länsimaisen taidemusiikin historiassa.lähde?

Yksityiselämässään Debussy oli mukavuudenhaluinen, eikä perhe-elämäkään sujunut aina auvoisasti. Hänen ensimmäinen vaimonsa Rosalie Texier yritti itsemurhaa, kun säveltäjä karkasi toisen naisen luo. Toisesta avioliitosta Emma Bardacin kanssa hänellä oli tytär Claude-Emma eli ”Chouchou”. Claude-Emma kuoli kurkkumätään 13-vuotiaana. Eksentrikkosäveltäjä Erik Satien kanssa Debussyllä oli pitkä ystävyyssuhde, joka hyödytti molempia osapuolia myös ammatillisesti.[49]

Menestystä saaneiden sävellysten sarja jatkui. Vuosisadan vaihteessa Debussy sävelsi arvostetuimmat orkesterikappaleensa: kolme nokturnoa (Nocturnes, 1899) ja sinfoniateoksen La Mer (1905). Pianolle sävelletty Bergamasque-sarja (Suite bergamasque, 1890) sisältää Debussyn ehkä tunnetuimman kappaleen Clair de Lune. Pienelle tyttärelleen hän sävelsi pianosarjan Children's Corner (1909). Debussyn preludeja, joita syntyi yhteensä kaksikymmentäneljä, on usein verrattu Chopinin vastaaviin. Ne sisältävät suositut kappaleet La Fille aux Cheveux de Lin (Pellavatukkainen tyttö) ja La Cathédrale Engloutie (Uponnut katedraali). Näistä viimeksi mainittu sai aiheensa bretagnelaisen perimätiedon tuntemasta, varhaiskeskiajalla mereen vajonneesta Ysin kaupungista, jonka kirkonkellojen äänen kerrotaan yhä silloin tällöin kuuluvan meren alta.[50]

Viimeiset teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elämänsä loppuvaiheen tuotannossa Debussy näyttäytyy kokeilevampana kuin koskaan radikaalissa nuoruudessaan. Hän käyttää peittelemättä riitasointuja; sävellysten muoto on epäsäännöllinen ja katkonainen. Viimeisissä teoksissa on häivähdys Stravinskin vaikutusta sekä uusklassismia, joka tuli suosituksi vasta säveltäjän kuoleman jälkeen. Säveltäjä oli masentunut ensimmäisen maailmansodan kulusta, mikä heikensi hänen terveydentilaansa. Debussy kuoli paksusuolen syöpään Pariisissa 25. maaliskuuta 1918, Pariisin pommitusten aikaan, ja hänet haudattiin Cimetière de Passyn hautausmaalle. Ranskan sotatilanne oli huono, eivätkä olosuhteet sallineet juhlavien hautajaismenojen järjestämistä. Monet suunnitelmat ja jo aloitetut sävellykset jäivät kesken: Debussyllä oli aikeita muun muassa säveltää ooppera Edgar Allan Poen tekstiin Usherin talon häviö. Jälkipolvet ovat tunnustaneet hänen asemansa yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä taidemusiikin säveltäjistä.[1]

Sävellyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Esittäjä MIT Chamber Chorus, johtajana William Cutter.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Pianoteokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Deux Arabesques (kahdesta arabeskista ensimmäinen on hyvin kuuluisa, 1888)
  • Suite bergamasque (sisältää kappaleet Prélude, Menuet, Clair de Lune ja Passepied, 1890)
  • Reverie (1890)
  • Pour Le Piano (1899)
  • Estampes (sisältää kappaleen Les Jardins sous la pluie, 1903)
  • Images (1905, 1907)
  • Children's Corner (sisältää kappaleet The Snow is Dancing ja Colliwog's Cakewalk, 1909)
  • La plus que lente (1910)
  • Preludes (1910–1913)
  • Etudes (1915)

Oopperat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orkesteriteokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kamarimusiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Otavan Iso Musiikkitietosanakirja 2, s. 27–31. Helsinki 1977. ISBN 951-1-04191-6
  2. ↑ Lesure 2019 s. 4
  3. ↑ a b c d e f g Claude Debussy - Biography : 1862 - 1882 - Centre de documentation Claude Debussy web.archive.org. Arkistoitu 1.6.2020. Viitattu 24.1.2022. (englanniksi)
  4. ↑ Lesure 2019 s. 4–5
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Lesure, François & Howat, Roy: Debussy, (Achille-)Claude. Oxford Music Online, 2001. Oxford University Press. doi:10.1093/gmo/9781561592630.article.07353 Artikkelin verkkoversio.
  6. ↑ Lesure 2019 s. 44, 50–52
  7. ↑ Lesure 2019 s. 32
  8. ↑ Lederer 2007 s. 15–16
  9. ↑ Lesure 2019 s. 36–41
  10. ↑ Lederer 2007 s. 16
  11. ↑ Lesure 2019 s. 55, 58
  12. ↑ a b Debussy, Claude: Monsieur Croche: antidiletantti. ((Monsieur Croche: antidilettante, 1922.) Suomentanut Minna Pöllänen) Jyväskylä: Atena, 2001. ISBN 951-796-255-X
  13. ↑ Lesure 2019 s. 60
  14. ↑ Lesure 2019 s. 64–65
  15. ↑ Lederer 2007 s. 17
  16. ↑ Lesure 2019 s. 71–72, 76–77
  17. ↑ Claude Debussy - Biography : 1888 - 1893 - Centre de documentation Claude Debussy web.archive.org. 8.5.2020. Arkistoitu 8.5.2020. Viitattu 25.1.2022. (englanniksi)
  18. ↑ Lederer 2007 s. 17–18
  19. ↑ a b c d e f g h i j k Claude Debussy - Biography : 1894 - 1902 - Centre de documentation Claude Debussy web.archive.org. 8.5.2020. Arkistoitu 8.5.2020. Viitattu 25.1.2022. (englanniksi)
  20. ↑ Lesure 2019 s. 82–83
  21. ↑ Lesure 2019 s. 89
  22. ↑ Lesure 2019 s. 92
  23. ↑ Lesure 2019 s. 113–114
  24. ↑ Lesure 2019 s. 121–125
  25. ↑ Lesure 2019 s. 128–129
  26. ↑ Lesure 2019 s. 155–156
  27. ↑ Lesure 2019 s. 159–161
  28. ↑ Lesure 2019 s. 171, 188–189, 214
  29. ↑ Lesure 2019 s. 166–169
  30. ↑ Lesure 2019 s. 170–178
  31. ↑ Lesure 2019 s. 184–186
  32. ↑ Lesure 2019 s. 195
  33. ↑ Lesure 2019 s. 212–213
  34. ↑ a b Lesure 2019 s. 20
  35. ↑ Lesure 2019 s. 215–218
  36. ↑ Lesure 2019 s. 218
  37. ↑ Lesure 2019 s. 221–224, 229
  38. ↑ Lesure 2019 s. 226–227
  39. ↑ Lesure 2019 s. 229
  40. ↑ Claude Debussy - Biography : 1915 - 1918 - Centre de documentation Claude Debussy web.archive.org. 17.11.2017. Arkistoitu 17.11.2017. Viitattu 26.1.2022. (englanniksi)
  41. ↑ a b Lesure 2019 s. 241
  42. ↑ Lesure 2019 s. 251
  43. ↑ Lesure 2019 s. 251–252
  44. ↑ Claude Debussy - Biography : 1910 - 1914 - Centre de documentation Claude Debussy web.archive.org. 7.6.2020. Arkistoitu 7.6.2020. Viitattu 26.1.2022. (englanniksi)
  45. ↑ Lesure 2019 s. 269
  46. ↑ Lesure 2019 s. 289
  47. ↑ Lesure 2019 s. 296, 298
  48. ↑ Claude Debussy - Biography : 1915 - 1918 - Centre de documentation Claude Debussy web.archive.org. 8.5.2020. Arkistoitu 8.5.2020. Viitattu 26.1.2022. (englanniksi)
  49. ↑ 10 (little) things you might not know about Erik Satie France Musique. 4.12.2017. Viitattu 27.1.2022. (englanniksi)
  50. ↑ Hinson, Maurice: Anthology of impressionistic piano music: intermediate to early advanced, s. 6. Alfred Publishing Co., Inc., 2004. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.1.2022).

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lesure, François: Claude Debussy: Biographie critique. Paris: Klincksieck, 1994. ISBN 2-252-02981-1
  • Lesure, François: Claude Debussy: a critical biography. Rochester, NY, USA: University of Rochester Press, 2019. ISBN 978-1-78744-451-5 (englanniksi)
  • Lederer, Victor: Debussy: the quiet revolutionary. New York: Amadeus Press, 2007. ISBN 978-1-57467-153-7 (englanniksi)
  • Médicis, François de – Huebner, Steven (toim.): Debussy’s Resonance. Rochester: University of Rochester Press, 2018. ISBN 978-1-58046-525-0
  • Schmitz, E. Robert: The Piano Works of Claude Debussy. New York: Dover Publications, 1966.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Claude_Debussy&oldid=22724469”