Bruno Nyberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Bruno Nyberg (27. kesäkuuta 1907 Helsinki31. joulukuuta 1966) oli suomalainen painonnoston Suomen mestari ja Suomen Painonnostoliiton perustaja ja puheenjohtaja. Hän toimi puheenjohtajana myös Pohjoismaisessa ja Kansainvälisessä Painonnostoliitossa ja häntä on kutsuttu suomalaisen painonnoston isäksi.[1]

Bruno Nyberg kävi keskikoulun ja teki myöhemmin opintomatkoja Viroon, Ruotsiin ja Itävaltaan. Hän aloitti urheilu-uransa 1916 harrastaen muun muassa painia, nyrkkeilyä, luistelua ja yleisurheilua. Nyberg tuli Helsingin Atleettiklubin jäseneksi 1923 ja innostui sitten painonnostosta klubin painonnostosalilla. Tehtyään 1929 opintomatkoja Viroon hän käynnisti painonnoston harrastuksen Helsingin Atleettiklubissa ja Helsingin Paini-Miehissä. Vuonna 1934 Nyberg lausui Suomen Painonnostoliiton syntysanat liiton perustamiskokouksessa, jonka hän oli kutsunut koolle. Ensimmäiset painonnoston Suomen mestaruuskilpailut järjestettiin vielä samana vuonna ja kilpailuissa Nyberg voitti mestaruuden. Nyberg voitti painonnoston Suomen mestaruuden 1936 kahden käden nostoissa tuloksella 297,5 kg ja kaikkiaan hän teki aktiivi-uransa aikana yhteensä 17 Suomen ennätystä painonnostossa. [1]

Nyberg oli Suomen Painonnostoliiton rahastonhoitajana 1934–1937 ja liiton puheenjohtajana 1937–1965. Hän oli mukana perustamassa Helsingin Voimailijoita 1936 ja Herakles-seuraa 1949. Hän toimi painonnoston opettajana Vierumäen urheiluopistolla ja kiersi 28 vuoden ajan Suomea opettaen painonnostoa sekä SVUL:n että TUL:n urheilijoille. Lisäksi Nyberg luennoi painonnostosta myös Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Hän oli perustamassa Pohjoismaista Painonnostoliittoa 1939 ja toimi liiton varapresidenttinä vuoteen 1953 saakka, jolloin hänestä tuli liiton presidentti. Kansainvälisen Painonnostoliiton varasihteeriksi Nyberg valittiin vuonna 1948, ja hän hoiti tätä tehtävää Helsingin olympialaisiin 1952 asti. Vuonna pidetyssä kongressissa 1952 hänet valittiin Kansainvälisen Painonnostoliiton varapresidentiksi, ja myöhemmin saman vuoden syksyllä presidentiksi. SVUL:n liittohallituksen ja Suomen Olympiakomitean jäsenenä Nyberg oli vuodesta 1935 lähtien. Hän oli SVUL:n Helsingin piirin johtokunnan jäsenenä vuodesta 1935 ja SVUL:n liittohallituksen työvaliokunnan jäsenenä vuodesta 1950 alkaen.[1]

Nyberg oli Suomen edustajana useissa Kansainvälisen ja Pohjoismaisen Painonnostoliiton kongresseissa ja oli tuomaritehtävissä useissa kansainvälisissä ja kansallisissa kilpailuissa sekä toimi Suomen joukkueen johtajana useissa arvokilpailuissa muun muassa Suomen olympiajoukkueen johtajana Lontoon olympialaisissa 1948. Nyberg oli olympialaisten painonnostokilpailuja järjestävän toimikunnan puheenjohtajana 1936, 1948 ja 1952. Helsingin olympialaisissa hän oli painonnostokilpailun johtaja ja kilpailujen juryn jäsen. Hän suunnitteli ja järjesti painonnoston koulutus- ja kilpailutoiminnan Suomessa sekä loi painonnostolle kilpailusäännöt. Vuonna 1949 hän julkaisi kirjan Painonnosto. Nybergille myönnettiin Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi 1963. Urheilun ulkopuolella hän toimi osastopäällikkönä Mercantilessä.[1]

Bruno Nyberg oli naimisissa vuodesta 1937 juutalaisyntyisen Fanny Feigo Tokazierin (1910–2006) kanssa. Bruno Nybergin oli Tokazierin veljiin yhdistänyt painonnosto ja hän tutustui Fannyyn tätä kautta. Heidän poikansa on diplomaatti ja Suomen Moskovan ja Berliinin suurlähettiläs René Nyberg.[2][3]

  • Painonnosto. Suomen painonnostoliitto, Helsinki 1949, 2. painos 1961

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]