Bastilji

Bastilji ennen tuhoutumista

Bastilji lähiympäristöineen vuonna 1738, osa Turgot'n Pariisin kartasta. Etualalla Le Marais'n kaupunginosaa, Rue Saint-Antoine ja sen vasemmalla puolella neliömäinen aukio, nyk. Place des Vosges.

Carnavalet -museon rekonstruktio Bastiljista vuonna 1420.

Bastilji (ransk. Bastille, myöhäislatinan sanasta bastire ’rakentaa’; tarkemmin Bastille Saint-Antoine) oli linnoitus, joka sijaitsi Pariisissa nykyisen Place de la Bastille -aukion paikalla. Se rakennettiin 1300-luvulla Pariisin puolustukseksi. Bastiljia käytettiin myöhemmin kuninkaallisilla määräyksillä vangittujen poliittisten vankien vankilana, joten siitä tuli ancien régimen ajan lopulla vihattu itsevaltiuden symboli. Linnoitus joutui väkijoukon valtaamaksi Ranskan vallankumouksen alkuvaiheessa 14. heinäkuuta 1789 ja purettiin pian sen jälkeen.

Historia

Linnake

La Bastille Saint-Antoine eli Bastilji rakennettiin 1370–1382 suojaamaan Pariisia englantilaisia vastaan. Satavuotinen sota oli alkanut 1337, niinpä linnasta rakennettiin todellinen puolustuslinna ja asevarasto suojaamaan kaupungin tuolloin haavoittuvaista itäpuolta. Erityistä suojausta tarvittiin kaupungin ympärysmuurissa olleelle portille nimeltään Saint-Antoine. Tuolloin vallinneen tyylin mukaisesti linna varustettiin neljällä tornilla, mutta tornien määrä nostettiin myöhemmin kahdeksaksi. Linnan nimi bastille tulee sanasta bastide, joka tarkoittaa "tornein varustettua linnaa".

Linnan mitat olivat seuraavat: pituus 66 metriä, leveys 34 metriä ja korkeus 24 metriä tornien tasolla. Sitä kiersi 25 metriä leveä ja kahdeksan metriä syvä vallihauta, jonka vesi saatiin Seinejoesta. Linnaan käytiin Saint-Antoine -kadulta, josta oli pääsy esipihalle, jossa sijaitsi myymälöitä ja sotilaskasarmi. Samaan aikaan rakennettiin Vincennesin linnan vartiotorni.

Bastilijin ja Seinejoen maisema Fronde-kapinan aikoihin 1649. Maalaus:Sauveur Le Conte.

Bastilji kuului vuosina 1356–1383 rakennettuun Kaarle V:n puolustusmuurijärjestelmään, jonka sotilaallinen käyttökelpoisuus osoittautui kuitenkin sangen nopeasti keskinkertaiseksi. Kun ulommaksi rakennettiin uusi muuri, linna menetti puolustustehtävänsä. Ludvig XI:n aikana se toimi ajoittain valtion vankilana, sitten Frans I:n aarrekammiona ja vastaanottotiloina.

Henrik III:n hallinnon viime vaiheissa vuosina 1585–1598 käydyn 8. uskonsodan aikana Bastilji antautui 13. toukokuuta 1588. Vuonna 1602 linnan kuvernööriksi nimitetty Sullyn herttua sijoitti osan kuninkaallisista aarteista omaa nimeään kantavaan torniin. Vuonna 1649 linna valloitettiin uudelleen, kun valtakunnan merkittävät aateliset nousivat kuningasta vastaan Fronde-kapinan aikana.

Vankila tai arestihuoneisto

Bastiljin linnoitus vuosina 1715-1719.

Bastiljissa oli aina ollut jonkin verran vankeja. Kyseinen vankila on usein mielletty yhteiskunnan yläluokan vankilaksi, mutta vastoin tätä olettamusta siellä pidettiin vankeja kaikista yhteiskuntaluokista. Ludvig XIV:n ryhdyttyä henkilökohtaisesti hallitsemaan siitä tuli "jumalaisen oikeuden linnake" - vankila, jonne jouduttiin muun muassa valtiollisista syistä, tai niin sanotuista herrasmiesrikoksista: joku saattoi jättää esimerkiksi velkansa maksamatta, surmata vastustajansa kaksintaistelussa tai osoittaa liikaa rohkeutta politiikassa.

Tällöin kyseessä oli eräänlainen arestihuoneisto, johon kuningas lähetti hyvien perheiden häijyjä poikia ja kohtuuden ylittäviä häväistyskirjoittajia jäähdyttämään tunteitaan enintään muutamaksi vuodeksi hyviin asuntoihin hyvin ruokittaviksi; he saivat vapaasti ottaa vastaan vieraitaan ja jopa kunniasanaansa vastaan käydä lomallakin. Ja jos tuomari päätti, että vangitseminen oli aiheeton, Bastiljin vanki sai jopa kymmenen tuhatta livreä korvausta vankeudestaan. Koskaan ei ollut häpeä joutua Bastiljiin, se oli pikemminkin saavutus (Prause). Esimerkiksi kardinaali de Rohan, joka liittyi ns. kaulakoruskandaaliin, lähetettiin Bastiljiin oikeudenkäyntiin asti.

Ludvig XV:n allekirjoittama vangitsemiskirje vuodelta 1759.

Tuolloin pääosa Bastiljin vangeista ei muodostunut kansanmiehistä, vaan selleissä lojui mielivallan uhreja, joiden ainoa rikos saattoi olla nimeltään vastenmielisyys yksinvaltiaalle ja muille vallanpitäjille. Tämä teki linnoituksesta kansan silmissä sortovaltiuden tunnuskuvan. Ajatusta vahvisti se tosiasia, että kuninkaan kansliassa oli runsaasti ns. Lettre de cachet -kirjeitä, jotka olivat kuninkaan valmiiksi allekirjoittamia ja sinetöimiä vangitsemismääräyksiä ilman oikeuden tuomiota; niiden tyhjille riveille saattoi kirjoittaa vastaanottajaksi asianomaisen vankilan komendantin ja vangittavaksi sen, kenet halusi. Vaikutusvaltainen ylimys saattoi ostaa tällaisen kirjeen ja täyttää sen mielensä mukaan, ja kun se esitettiin viranomaisille, näiden oli toteltava. Tosiasiassa näitä kirjeitä ei juurikaan syyttä käytetty. Linnan arkistot osoittavat, että monet pidätettiin kuninkaaseen kohdistuneiden salahankkeiden paljastuttua.

Tavalliseksi tutkintovankilaksi

1780-luvun lopussa, noin vuosi ennen linnan tuhoa, Bastiljin luonne muuttui: herrasmiesvankien määrä alkoi tasaisesti vähetä ja tyhjenevään linnaan tuotiin tilalle aivan tavallisia rikollisia, mutta ei paljon heitäkään. Näistäkin pääosa oli tutkintovankeja; loput olivat mielisairaita, joita pidettiin liian vaarallisina säilytettäviksi muualla. Tutkintovangeille maksettiin päivärahaa kaksi ja puoli livreä, mikä vastasi suunnilleen sepän tasoisen ammattimiehen päiväpalkkaa. Vangeilla oli siis – vapauden menetystä lukuun ottamatta – varsin kohtuulliset oltavat.

Itse asiassa linna oli jo tuolloin saanut purkutuomion. Linnan komendantti, ritarillisesta luonteestaan kuuluisa markiisi Jourdan de Launay laati vain viikkoa ennen hyökkäystä viimeisen muistion siitä, kuinka vankilan lakkauttaminen, henkilökunnan ja sotilaiden uudelleen sijoittaminen sekä itse rakennusten purkaminen olisi parhaiten käynyt päinsä.

Purkutuomioon oli päädytty, sillä linnan ylläpito oli pelkkää tuhlausta: linnaa koskevien lainvoimaisten määräysten mukaan upseereja piti olla neljä ja kaikkien piti ehdottomasti olla Pyhän Ludvigin ritarikunnan ritareita. Varsinaista virkakuntaa oli toistakymmentä henkeä ja lisäksi ruokittavana ja huollettavana oli vielä ulkovartioinnista huolehtinut sotainvalidikomppania, jonka kokonaisvahvuus upseereineen oli 82 miestä. Varsinaisia vanginvartijoita oli neljä.

Bastiljin valtaus 14. heinäkuuta 1789

Pääartikkeli: Bastiljin valtaus

Bastiljin linnoituksen valtasivat yllätyshyökkäyksellä 14. heinäkuuta 1789 sen asevarastoista ruutia etsimään tulleet pariisilaiset. Varsinaista taistelua ei kuitenkaan käyty, vaan linnan tykkitornit pysyivät vaiti. Linna ryöstettiin, siellä olleet vangit vapautettiin ja kannettiin riemusaatossa kaupunkiin. Vallankumoukselliset kaappasivat mukaansa myös linnan arkistot ja levittelivät niitä vallihautoihin. Suuri osa kuitenkin säilyi jälkipolville ja sijoitettiin vuonna 1798 Bibliothèque de l’Arsenal -kirjastoon.

Yhdestä Bastiljin linnoituksen kivestä valmistettu pienoismalli (Musée Carnavalet).

Linna puretaan

Linnan purkaminen aloitettiin 15. heinäkuuta 1789. Rakennusurakoitsija Palloy puratti sen maan tasalle; tilalle tuli aukio, place de la Bastille. Linnan muurin kivistä tuli suosittuja muistoesineitä: niihin kaiverrettiin fryygialaismyssyn kuvia tai niistä tehtiin linnan pienoismalleja.

Symboli syntyy – Bastilji nykyisin

Bastiljin valtausta pidetään nykyisin siitä alkaneen Ranskan vallankumouksen symbolina. Vastoin yleistä luuloa Ranskan kansallisjuhla muistuttaa kuitenkin valtauksen sijaan liittovaltion juhlasta (ransk. la fête de la Fédération), jota vietettiin Bastiljin valtauksen ensimmäisenä vuosipäivänä, 14. heinäkuuta 1790. Kansallispäivän viettäminen aloitettiin vuonna 1880.

Vuonna 1899 paljastui metron laajentamisen yhteydessä linnoituksen muurien jäänteitä. Ne ovat nähtävissä alkuperäisellä paikallaan, linjan 5 laiturilla, Bastillen asemalla. Liberté-torin jäänteet on sen sijaan siirretty ja sijoitettu nähtäväksi Henri-Galli-aukiolle, Henri IV -bulevardin alkupäähän.

Muurien historialliset ääriviivat erottuvat nykyisin Place de la Bastille -aukiolle suunnitellussa erikoiskiveyksessä muuta vaaleampana muotona.

Lähteet

• Bély, Lucien: Louis XIV: le plus grand roi du monde. s. 72. Paris: Gisserot, 2005. ISBN 978-2-87747-772-7 Teoksen verkkoversio (viitattu 7.4.2012). (ranskaksi)
• Maurice Druon: Kirotut kuninkaat I: Rautakuningas, ensimmäinen luku^{lähde tarkemmin?}

Aiheesta muualla

• Vidéo de l'exposition La Bastille ou « l’enfer des vivants » (Videoesittely Bibliothèque de l'Arsenal -kirjastossa 9. marraskuuta 2010 - 13. helmikuuta 2011 esillä olleeseen näyttelyyn) 12.1.2011. Bibliothèque nationale de France (BnF). Viitattu 7.4.2012. (ranskaksi)
• Pariisin vankilain salaisuudet. Palanen ihmiskärsimysten historiaa, Suomen Sosialidemokraatti, 22.04.1934, nro 107, s. 12, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot