Attilio Fontana

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Attilio Fontana

Attilio Fontana (s. 28. maaliskuuta 1952 Varese) on italialainen poliitikko. Hänet valittiin maaliskuussa 2018 aluevaaleissa Lombardian aluehallinnon johtoon.[1]

Fontana opiskeli oikeustiedettä Milanon yliopistossa, josta valmistui vuonna 1975. Hän aloitti työskentelyn rikosoikeudessa vuonna 1980 ja on johtanut omaa oikeustoimistoaan Varesessa. Poliittisen uransa hän aloitti Pohjoisen liiton (Lega Nord) perustamisen yhteydessä. Fontana toimi ennen Lombardian maakuntajohtajaksi pääsyään muun muassa pormestarina Induno Olonassa (1995–1999) ja Varesessa (valittu 2006 ja uudelleen 2011). Maakunnan johtoon hänet valittiin 49,75 %:n ääniosuudella 4. maaliskuuta 2018.[1] Fontana on vuosien 2019–2020 koronaviruspandemian aikana vaatinut Italian keskushallinnolta aiempaa tiukempaa puuttumista viruksen leviämiseen.[2]

Fontanalla on kolme lasta.[1]

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.