Asemies

Wolfram von Eschenbach ja hänen asemiehensä, kuvitusta Manessen käsikirjoituksesta 1300-luvulta.

Asemies eli aseenkantaja eli soini oli keskiajalla ja uuden ajan alkupuoliskolla nuorukainen, joka toimi ritarin seuralaisena ja aseenkantajana. Aseenkantaja auttoi ritaria. Aseenkantaja myös järjesti turnajaiset. Myöhemmin asemiehet muodostivat Ruotsissa ritaria alempiarvoisen aatelismiesluokan, joka sijoittui ritarin ja tavallisen rälssimiehen väliin. Kuningas nimitti ritarit. Koska hän saattoi olla pitkiä aikoja tavoittamattomissa, ritarit olivat verrattain harvinaisia Suomessa. Moni vaikutusvaltainen suomalainen asemies saattoi odottaa pitkään ritarin nimitystä, jos ehti saada nimityksen ollenkaan.

Knaappi

Knaappi (saks. Knabe, ”poika”) tarkoitti vastaavasti Ruotsin ja Suomen historiassa keskiaikana ritarin asemiestä ja uuden ajan alussa alempaa rälssimiestä. Knaappi-sana on saksalaisperäinen. Knaappi-nimitystä käytettiin Ruotsissa ensi kerran 1300-luvun alkupuolella Maunu Eerikinpojan tullessa kuninkaaksi. Heitä kutsuttiin myös aseenkantajiksi (swenni, suena, swenar, män af wapn, väpnare). Latinaksi heistä käytettiin armigieri- tai servatores-nimiä. Knaapit ja ritarit (milites) muodostivat yhdessä jalosukuisten ryhmän (nobiles).

Erillisten aateliskirjojen myöntämisen jälkeen ja aatelissäädyn muututtua perinnölliseksi knaapeista tuli löyhästi määritelty ryhmä talonpoikien ja rälssimiesten välimaastossa. Ratsupalveluksesta nauttimansa verovapauden kannalta he olivat alempaa aatelia tai rälssiä vaikka heillä ei ollut aateliskirjaa. Tällä tavoin aatelin etuoikeuksia kohti pyrkivät esimerkiksi kirjurit ja nimismiehet. Ahvenanmaalla maksettiin erityinen vero, "knapakorn", jonka suorittivat 35 knaappia, "jotka olivat vanhaa rälssiä". Nämä näkyvät siis vastanneen Varsinais-Suomen flöteveromiehiä. Tunnettu esimerkki knaapista on pitkän vihan aikainen Tuomas Teppoinen.

Kaarle IX:n kilpinihdit

Vuonna 1606 Kirkholman taistelun murskatappion jälkeen Kaarle IX lupasi joukolle ratsusotilaan tai jalkamiehen varustavia erityiset knaappioikeudet ja yhteisen vaakunan. Mikäli jollakulla oli jo valmiiksi vaakuna, sen sai pitää yhteisen vaakunan sijasta. Tätä on kutsuttu myös mandaattirälssiksi. Näistä suvuista aateloitiin myöhemmin erikseen muun muassa Silferswärd, Svärd ja Sölferarm Ruotsista, Sölferarm i Finland ja Silberarm i Estland.

Vehkalahden knaapit

Pokkeuksellisen ryhmän muodostivat erikseen niin sanotut Vehkalahden knaapit. Ryhmä käsitti useita sukuja, joista nykyään ovat olemassa yhä Husgafvel, Pihlhjerta ja Brandstaka -suvut. Keskiajan jälkeen Vehkalahden knaappien verovapaus ja etuudet perustuivat 1600-luvulla Kustaa Vaasan vuosina 1552 ja 1554 antamiin päätöksiin "sillä ehdolla, että kukin varustaa täysin aseistetun miehen". Hovioikeuden päätöksessä vuonna 1633 heidät luettiin käytännössä rälssimiehiin, mutta ei aatelisiksi. Reduktion myötä 1680-luvulla knaappien asema tuli uudelleen tarkan tutkinnan kohteeksi. Tällöin maaherra Axel Stålarm peruutti kaikkien samalla aateliston oikeuksia nauttivien ja aatelittomien kanssa naimisissa olevien rälssivapauden. Tällöin kaikki muut knaapit menettivät verovapautensa, lukuunottamatta Henrik Pietarinpoika Husgafvelin leskeä Kristiina Bölliaa. Vetoomuksesta tämä päätös kumottiin ja 1682-83 päädyttiin eräänlaiseen kompromissiratkaisuun, jossa knaapeille taattiin verovapaus enää eliniäksi. Vetoomuksesta syntyi vielä uusi kuninkaan päätös vuonna 1694 maaherran esittelyn välityksellä, jossa aiemmat oikeudet palautettiin, ratsupalveluvelvoitetta helpotettiin ja aatelistosta erillinen knaappien ryhmä virallisesti syntyi.

Katso myös

• Huovi

Aiheesta muualla

• Kilpinihtien vaakuna Europeana heraldica, Kansallisarkisto