Kirkholman taistelu
| Kirkholman taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Ruotsin–Puolan sotaa (1600–1611) | |||||||
 Pieter Snayersin maalaus taistelusta vuodelta 1620-luvulta.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
11 000 |
3 500 | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
9 000 kaatunutta |
noin 100 kaatunutta | ||||||
Kirkholman taistelu oli Kaarle IX:n johtamien ruotsalaisten ja Jan Karol Chodkiewiczin johtamien puolalaisten joukkojen välillä käyty taistelu Kirkholmassa Liivinmaalla, eli nykyisen Salaspilsin lähistöllä Latviassa 27. syyskuuta 1605. Taistelu liittyi Ruotsin kuninkaan ja Puola-Liettuan kuningas Sigismund III Vaasan väliseen sotaan. Puolalainen ratsuväki vei voiton huomattavasti suuremmasta ruotsalaisesta armeijasta, joka kärsi suuret tappiot.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirkholman taistelu käytiin Ruotsin–Puolan sodan aikana. Vanha-Liivinmaa oli luhistunut ja ulkovallat kilpailivat sen jaosta keskenään. 1500-luvun lopulla Venäjä oli pelattu kisasta ulos ja jäljellä olivat Ruotsi ja Puola. Ruotsi ja Puola olivat saaneet yhteisen kuninkaan, kun Sigismund III Vaasa nousi Ruotsin kuninkaaksi vuonna 1592. Hänet oli valittu vuonna 1587 myös Puolan kuninkaaksi. Katolilainen kuningas herätti vastustusta Ruotsissa ja puolalaisia vastustamaan nousi Sigismundin setä Kaarle-herttua. Kaarle kukisti ensin puolalaiset Ruotsissa ja Suomessa, jonka jälkeen taistelut siirtyivät Liivinmaalle. Vuonna 1604 kuninkaan arvon käytön aloittanut Kaarle IX nousi maihin Baltian eteläosissa kesällä 1605. Ruotsalaisten tarkoituksena oli vallata puolalaisten hallussaan pitämä Riian kaupunki.[1]
Taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsalaiset saapuivat taistelupaikalle puolitoista vuorokautta kestäneen sateessa tehdyn marssin jälkeen. Riian edustalla Kirkholmassa eli nykyisessä Salaspilsissä Latviassa he ottivat edulliset asemat ja aamulla 27. syyskuuta Kaarle antoi käskyn ryhtyä hyökkäykseen. Kaarlen armeijaan kuului 11 000 sotilasta. Puolalaisia oli vain 3 500. Puolalaiset teeskentelivät vetäytyvänsä, jolloin ruotsalaiset etenivät epäedullisempaan tasaiseen maastoon, joka suosi Puolan valiojoukkoihin kuuluneita ns. siivekkäitä husaareja ja heidän tukenaan olleita tataareja. Puolalaisen ratsuväen hyökkäystä johti hetmanni Jan Karol Chodkiewicz ja rynnäkkö mursi ruotsalaisen jalkaväen puolustuksen. Ruotsalaiset kärsivät suuret tappiot ja kääntyivät pakoon. Kaarle-herttua menetti hevosensa ja sai iskun päähänsä. Liivinmaalainen Henrik Wrede sai kuitenkin pelastettua hänet luovuttamalla herttualle oman ratsunsa ja saaden itse surmansa.[2]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsalaiset menettivät taistelussa noin 9 000 miestä kaatuneina, kun taas puolalaisten tappiot jäivät vain noin 100 mieheen.[2]
Kaarle syytti tappiosta ruotsalaisten sotilaiden pelkuruutta. Tappio herätti myös huomiota Ruotsin armeijan vanhanaikaiseen aseistukseen ja huonoon koulutukseen. Myöhemmin Kaarlen poika Kustaa II Aadolf johtikin myöhemmin kokonaan uudenlaista ruotsalaista armeijaa uusine aseineen ja taktiikoineen.[2]
Puolassa Sigismund sai puolestaan onnittelut voittonsa johdosta muun muassa paavilta, Turkin sulttaanilta ja Persian šaahilta.[2] Vuonna 1609 puolalaiset olivat vallanneet ruotsalaisten hallussa olleet Viljandin ja Pärnun, jolloin he hallitsivat koko Liivinmaata. Osapuolet solmivat lopulta aselevon vuonna 1611, mutta ruotsalaiset valtasivat Liivinmaan vuonna 1611 kuolleen Kaarlen pojan Kustaa II Aadolfin valtakaudella.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Zetterberg, Seppo: Viron Historia, s. 168-169. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 9517465203
- ↑ a b c d Herman Lindqvist: ”Loppumattomiin jatkuvat sodat”, Villit Vaasat. (alkuteos De vilda Vasarna) Suomentanut Heikki Eskelinen. WSOY, 2018. ISBN 978-951-0-43229-7
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pohjan jääkärikilta (Arkistoitu – Internet Archive)