Arvo Uro

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Arvo Uro (22. tammikuuta 1907 Terijoki8. joulukuuta 1995 Hämeenlinna) oli musiikkimajuri, joka toimi puolustusvoimien ylikapellimestarina.[1]

Uron sotilassoittajan ura alkoi Terijoella Suomen polkupyöräpataljoona 1:n trumpetistina. Sotilaskapellimestarin tutkinnon hän suoritti 1935 ja toimi sitten Polkupyöräpataljoona 2:n kapellimestarina. Hänen palveluspaikkojaan olivat Käkisalmi, Sortavala ja Savonlinna, jonka varuskunnan soittokunta siirtyi vuonna 1942 Äänislinnaan. Uro ylennettiin samana vuonna musiikkikapteeniksi. Sotien jälkeen hän toimi sotilaskapellimestarina Kuopiossa ja vuodesta 1953 Hämeenlinnassa. Kuopion kaupunginorkesteria Uro johti 1945–1953 ja Hämeenlinnan kaupunginorkesteria vuodesta 1958 vuoteen 1964, jolloin hänet nimitettiin puolustusvoimain ylikapellimestariksi. Hän oli samalla Helsingin varuskunnan soittokunnan päällikkö ja sotilasmusiikkiosaston johtaja Sibelius-akatemiassa. Helsingin olympialaisissa vuonna 1952 Uro johti yli kahdensadan soittajan olympiasoittokuntaa. Vuonna 1967 eläkkeelle jäänyt Uro oli puolustusvoimien ikämiesten uintimestari.[1]

  1. a b Kuolleita. Ylikapellimestari Arvo Uro. Helsingin Sanomat, 18.12.1995, s. A4.