Arpominen (ennustaminen)

Arpominen oli tulevien tai salattujen asioiden ennustamista, jonka suoritti arpoja, noita tai tietäjä arpakannuksen, noitarummun tai jonkin muun taikaesineen avulla. Roomalainen historioitsija Tacitus kertoo germaanien leikanneen hedelmäpuiden oksista palasia, jotka varustettiin tietyin merkein. Palaset viskattiin sattumanvaraisesti valkoiselle liinalle, josta perheenisä rukouksia lausuen valitsi kolme palasta, ja ennusti niissä olevien merkkien perusteella.

Arkkipiispa Makari (1482–1563) antoi 1533 tsaari Vasili Iivananpojalle kertomuksen, jonka mukaan Inkerinmaan tšuudit ja inkerikot pitivät yhteisöissään arpojaksi kutsumaansa henkilöä. Arpoja oli arpomiseen perehtynyt tavallinen henkilö, joka muun muassa antoi lapsille nimet.

Arpominen Suomessa

Suomessa, Itä-Karjalassa ja Liettuassa arvottiin usein seulalla. Arvottaessa lausuttiin arpasanat eli tietty arpomiseen liittyvä loitsu. Saamelaiset käyttivät arpanaan messinkistä eläimenkuvaa, neliömäistä luulevyä tai renkaita. Arpa asetettiin noitarummulle ja rumpua lyötiin päristimellä. Rummun kalvolla liikkunut arpa pysähtyi jonkin kuvion kohdalle, jolloin kuviosta voitiin päätellä ennustuksen sisältö.

Toinen Suomessa käytetty tapa oli pärepuikoista ennustaminen. Siinä valmistettiin aluksi kourallinen puupuikkoja, joihin jokaiseen tehtiin oma merkki. Arpasanoja lausuen joukosta valittiin yksi puikko, jonka merkistä pääteltiin tapahtumien kulku. Muita arpomistapoja oli terälehtien irti nykäisy päivänkakkarasta. Terälehdille oli etukäteen annettu eri merkitys. Sulatettua tinaa saatettiin valaa veteen ja ennustaa valun muodoista. Myös viinan helmeilystä ja kahvinporoista voitiin ennustaa.

Kalevalassa Pohjolan emäntä neuvoi Pohjan piikaa arpomisessa. Kyläilemään tulevien vieraiden asia voitiin ennustaa panemalla pihlajaisia puita tuleen. Jos puista vuoti vettä, niin Pohjolassa saatiin elää rauhassa. Jos puista vuoti verta, niin sota oli tulossa. Jos puut vuotivat mettä, niin saapuvat vieraat olivat kosijoita.