Siirry sisältöön

Arne Isaksson

Lisää linkkejä
Wikipediasta

Arne Justinus Isaksson (13. marraskuuta 1925 Pajala - 12. maaliskuuta 2000 Kramfors) oli ruotsalainen kirjailija. Isaksson oli kommunisti, joka tuli Suomessa tunnetuksi 1950-luvun lopussa, kun hänet karkotettiin maasta poliittisen toimintansa vuoksi.[1]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tornionlaaksossa varttunut Arne Isaksson syntyi metsätyömies Paulus Isakssonin perheeseen Pajalan Pissiniemen kylässä. Kansakoulun jälkeen hän teki metsätöitä ja kiinnostui työväenliikkeestä seudun puoluetyötä organisoineen suomalaisen korpikommunistin Eemeli Lakkalan ansiosta.[2] Myös hänen isänsä vaikutti ammattiyhdistysliikkeessä. Paulus Isaksson tunnetaan työväenlaulustaan "Strejkvisa från Pajala", jonka on levyttänyt muun muassa Norrlåtar-yhtye.[3] Tutustuttaan omatoimisesti Karl Marxin, V. I. Leninin, Friedrich Engelsin ja Josef Stalinin tuotantoon Isaksson lähti Ruotsin kommunistisen puolueen nuorisoliiton toimintaan 1940-luvun alussa. Vuonna 1950 Isaksson opiskeli Pohjola-Nordenin myöntämän stipendin turvin Hämeenlinnassa toimineessa Sirola-opistossa. Isakssonin mukaan stipendin myöntäminen SKP:n oppilaitokseen oli vahinko, jonka järjestö paikkasi vuoden kuluttua lähettämällä hänet Pargas folkhögskolaniin. Sosionomiksi valmistunut Isaksson työskenteli myöhemmin muun muassa Helsingin kaupungilla.[2]

Karkotus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isaksson haki kahdesti Suomen kansalaisuutta, mutta Tornionlaakson kommunistien hakemukset eivät yleensä hyväksytty Suojelupoliisin vastustaessa niitä. Isakssonin kohdalla perusteena oli jäsenyys Suomen Demokraattisessa Nuorisoliitossa. Maaherra Uuno Hannula puolestaan totesi lausunnossaan "äärimmäisyysmiehiä" olevan läänissä jo omasta takaa niin paljon, ettei heitä tarvita lisää ulkomailta.[2] Vuonna 1955 Kolarin kommunistienemmistöinen kunnanvaltuusto valitsi Isakssonin sosiaalisihteeriksi. Porvarit valittivat päätöksestä Lapin lääninhallitukseen, jonka laintulkinnan mukaan ulkomaalaista ei voitu valita kunnan virkaan. Kolarin kunta puolestaan teki valituksen lääninhallituksen päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Asian käsittely oli vielä kesken, kun kunnanvaltuusto valitsi Isakssonin syyskuussa 1955 avoimeksi tulleeseen kunnansihteerin virkaan. KHO:n asetuttua lääninhallituksen kannalle tekivät porvarit jälleen uuden valituksen.[2] Tammikuussa 1956 maaherra Hannula esitti sisäministeriölle Isakssonin karkotusta, jonka sosialidemokraattinen sisäministeri Valto Käkelä ja poliisiylijohtaja Urho Kiukas pian vahvistivat.[2] Isaksson ehti hoitamaan tehtäväänsa karkotuspäätökseen saakka, jonka jälkeen hän matkusti Helsinkiin ja kunnansihteeriksi ryhtyi toinen kommunisti Niilo Koskenniemi.[1] SKDL:n kansanedustajat Hertta Kuusinen, Eino Kilpi, Toivo Kujala ja Eino Tainio tapasivat asian tiimoilta pääministeri Urho Kekkosta, joka lupasi ottaa asian esille hallituksessa. Kolarissa järjestettiin Isakssonia puolustavia kansankokouksia ja kirjalija Arvo Turtiainen matkusti paikkakunnalle kirjoittaakseen tapauksesta juttusarjan Vapaaseen Sanaan. Kirjoitus jäi kuitenkin julkaisematta yleislakon alettua. Samalla karkotuksesta syntynyt kohu hautautui lakon ja presidentivaalien aiheuttaman pöhinän jalkoihin, eivätkä myöskään kommunistit lähteneet viemään toivottomana pitämäänsä tapausta oikeuteen.[2]

Ruotsissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karkotuksensa jälkeen Isaksson työskenteli Ruotsissa muun muassa vankilakuraattorina, Västeråsin raittiussihteerinä ja Ytterlännäsin sosiaalijohtajana. Kramforsin kunnan Bollstabrukiin asettunut Isaksson suoritti myös oikeustieteen kandidaatin tutkinnon Uppsalan yliopistossa vuonna 1978.[2] Tämän jälkeen Isaksson profiloitui niin sanottuna "ammattivalittajana", joka kuormitti viranomaisia havaitsemistaan epäkohdista tekemillä kanteluilla ja valituksilla. Hänen laskettiin tehneen noin 600 valitusta Ruotsin oikeusasiamiehelle ja noin 3 000 muuta kantelua.[4]

Kirjallinen tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isakssonin kirjailijanura alkoi hänen karkotuksensa jälkeen. Aluksi hänen oli tarkoitus kirjoittaa ainoastaan pefletti omasta tapauksestaan, mutta lopulta se paisui usean sadan sivun paksuiseksi tutkimukseksi, joka käsitteli epäselvinä pidettyjä suomalaisia oikeudenkäyntejä vuosilta 1918–1950. Kirja ilmestyi lopulta suomenkielisenä omakustanteena vasta vuonna 1986 nimellä Oikeus on vallan renki. Isaksson julkaisi ensimmäiset teoksensa 1970-luvun alussa. Hänen tuotantonsa käsittää työväenliikkeen ja Tornionlaakson historian ohella lyriikkaa. Isaksson kustansi teoksensa itse ja kauppasi niitä ovelta ovelle matkustamalla polkupyörällä Norrbottenissa ja Tornionlaaksossa. Kirjoensa markkinoinnin hän hoiti järjestämällä lehdistötilaisuuksia paikallisehdille. Hänen arvoidaan saaneen myydyksi kirjojaan vuosien saatossa kaikkiaan noin 10 000 kappaletta.[4]

Kirjailija Mikael Niemi on käyttänyt hyväkseen Isakssonin kokoamaa arkistoa vuonna 2023 ilmestyneessä romaanissaan Silkkiin kääritty kivi (Sten i siden).[5]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arne Isaksson oli vuosina 1951-1957 naimisissa suomalaisen kansanedustajan Anna-Liisa Tiekson kanssa. Heillä oli kaksi lasta.[6]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Isaksson, Arne; Brattlands, Greta [Anna Greta Wikström]: Nätter som gråter eller Det goda hjärtat. Bollstabruk: Ådalens textproduktion, 1973.
  • Och makten talade och sade : social- och samhällskritik på miniprosa. Bollstabruk: Ådalens textproduktion, 1973.
  • Social-Golgata. Bollstabruk: Ådalens textproduktion, 1973.
  • Skymning över Ådalen : betraktelser I. Bollstabruk: Eget, 1975.
  • Maktens galna hundar. Bollstabruk: Ådalens textproduktion, 1976.
  • Kolonistbyn Kaarnevaara : en historisk och social studie av kronoarrendatorer. Bollstabruk: A. Isaksson, 1985.
  • Oikeus on vallan renki : oikeusturvallisuus Suomessa vv. 1918–1950. Bollstabruk: A. Isaksson, 1986.
  • Arbetarrörelsens historia i Tornedalen Del 1. Eldsjälarna : intervjuer med arbetare från Tornedalen. Bollstabruk: A. Isaksson, 1987.
  • Dödskyssen från Tjernobyl : ostrukturerade aforismer. Bollstabruk: A. Isaksson, 1987.
  • I hatkärlekens gränsland eller ur marginalmänniskors rike. Bollstabruk: A. Isaksson, 1988.
  • Lagomafolket : en tankestudie i lagomafolkets själsliv. Bollstabruk: A. Isaksson, 1988. ISBN 919-71260-1-2
  • Ur livets öga. A. Isaksson, 1993. ISBN 919-71260-5-5
  • Arbetarrörelsens historia i Tornedalen Del 2. Konspiratörerna eller När Lenin kom till Matkakoski : Sverige som revolutionens språngbräda i Nordkalotten. Bollstabruk: A. Isaksson, 1989. ISBN 919-71260-0-4
  • Brödets bittra tårar. Bollstabruk: A. Isaksson, 1990. ISBN 919-71260-2-0
  • Den Sillénska gåsen : berättelser ur den tornedalska verkligheten under 1930-talet. Bollstabruk: A. Isaksson, 1991. ISBN 919-71260-3-9
  • Den röda månen : berättelser ur den tornedalska verkligheten 1939–1944. Bollstabruk: Arne Isaksson, 1992. ISBN 919-71260-4-7
  • En historiebok om arbetarrörelsens genombrottsår i Norrbottens finsktalande bygder. Bollstabruk: A. Isaksson, 1994. ISBN 919-71260-6-3

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Isakssonin karkoituspäätöksestä valitetaan. Helsingin Sanomat, 8.2.1956, s. 5. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 8.2.2025.
  2. ↑ a b c d e f g Vuoristo, Pekka: 28 vuotta karkotuksessa. Helsingin Sanomat, 21.5.1983, s. 25. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 8.2.2025.
  3. ↑ Jonsson, Erik: Isaksson, Norrlåtar och Mikael Niemi 27.7.2012. Norrbottens-Kuriren. Viitattu 8.2.2025. (ruotsiksi)
  4. ↑ a b Jonsson, Erik: Han tog historien i egna händer 27.7.2012. Norrbottens-Kuriren. Viitattu 8.2.2025. (ruotsiksi)
  5. ↑ Aspegren, Hanna: Författarsamtal mellan David Väyrynen och Mikael Niemi 16.3.2024. Norrländska Socialdemokraten. Viitattu 8.2.2025. (ruotsiksi)
  6. ↑ Katainen, Elina: Tiekso, Anna-Liisa (1929–2010) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen artikkeli). 23.3.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 8.2.2025.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Arne_Isaksson&oldid=23013204”