Antti Isotalo (saarnaaja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Antti Matinpoika Isotalo (5. maaliskuuta 1824 Alajärvi1906) oli suomalainen puukkojunkkari ja saarnamies. Hänet sekoitetaan usein toiseen samana aikana eläneeseen, tunnetumpaan puukkojunkkariin, Antti Heikinpoika Isotaloon.

Isotalo oli talollisen Matti Isotalon poika. Matti Isotalo kuoli vuonna 1831. Vuonna 1841 Antti Isotalo muutti Vimpeliin. Isotalo oli suurikokoinen mies, ja työskentelikin mm. rakennusmiehenä. Hänet tuomittiin taposta vuonna 1855 ja joutui Käkisalmen vankilaan. Hänet oltiin karkottamassa Siperiaan, mutta uusi suuriruhtinas Aleksanteri II lievensi tuomiota. Jo vuonna 1862 Isotalo pääsi ehdolliseen vapauteen.

Vapauduttuaan vankilasta Isotalo tuli uskoon. Aluksi hän kääntyi herännäisyyteen, myöhemmin lestadiolaisuuteen. Hän toimi sittemmin liikkeen Lounais-Suomen pääsaarnaajana Etelä-Pohjanmaalla ja Satakunnassa. Saarnamiehenä Isotalo oli karski ja jyrkkäotteinen.

Isotaloa on pidetty lestadiolaisuuden piirissä liikkeen marttyyrina. Hänet pidätettiin saarnamatkallaan 1876 ja ripustettiin käsistään yöksi orteen roikkumaan. Uskonsa vuoksi Isotalo joutui olemaan kolmesti kahleissa ja vankikoppiin teljettynä.

Viimeiset vuotensa Isotalo vietti Porissa. Isotalo oli neljä kertaa naimisissa.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lohi, Seppo (1997) Pohjolan kristillisyys. Lestadiolaisuuden leviäminen Suomessa 1870-1899. Oulu: Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys.